Suurlähettiläät

Aamun lehteä hakiessa lintu nakkeli, +8C. Lehteä lukiessa hämä-hämä häkki (aamun kuva).

Aamun lehden välissä on ilmoitusliite, jonka tarkoitus on lopettaa viisi pohjoisen sairaalaa, useampiakin. Kajaani, Raahe, Kokkola, Kemi ja Rovaniemi. Kemijärvi, Sodankylä…Luulenpa, että liitteen maksajat onnistuvat aikeessaan. Tornio-Oulu-E75-tieremontin rahoilla laitetaan kuntoon Pohjantie ja Kempele, jotta Hailuotoon saataisiin silta ja kaikki ihmiset OYS-sairaalan kirjoille.

Yksi tieto Lapin keskenään riiteleviltä paikallispoliitikoilta puuttuu, joka Oulun terrrrvaporrrrvareilla on: 2050 maassamme ei ole enää sairaaloita, koska sellaisia ei MISSÄÄN TAPAUKSESSA tarvita. On vain Oulun osaamiskeskus, joka ei tarvitse niitä hometaloja, joita punaisen ristin merkeissä nyt juuri rakenteilla on. Vaikkapa Sodankylään, Ajokseen tai Rovaniemelle, Kajaaniin tai Kokkolaan.

Otsikkoon.

Tunnen useita suurlähettiläitä, joista vain kaksi tuntee minut. Toinen heistäkin on jo eläkkeellä Miltonin Brysselissä, toinen Unionistina Strasbourgissa.

Olen oppinut niiltäkin, jotka eivät minua tunne, yhden asian.

”Jos asemapaikassasi saat tietää jotain, jolla on isänmaallesi merkitystä, kerro se äidinkielelläsi, kakista ulos vaan”.

Siksi minä, kun ymmärsin aamun lehden OYS-liitteen merkityksen, kirjoitin asiasta Teille, hyvät vieraani.

Sen sijaan en tappanut ruokapöydällä astellutta punaista kahdeksanniveljalkaista enkä väsy ihastelemasta nakkelin tapaa laulaa.

Mainokset

CoR, Me Änkyrät

Ei näy talvea Lapissa, +7C.

(tästä päivityksestä on jälkikäteen poistettu sukupuoleen viittaavat ilmaisut)

Euroopan yhdistyessä unioniksi joku keksi laittaa sille vahtikoiraksi Alueiden Komitean, ”CoRrin”. Tuo 350 jäärän kööri voi halutessaan kaataa minkä tahansa päätöksen, jota yömyöhällä komissaarit, ministerit tai mepit ovat juonineet.

Körri, CoR, AK, edustaa 500 000 000:n eurooppalaisen asioita 100 000:lta alueeltaan 28:sta maastaan.

Olen ollut mukana körrinä körrieni joukossa pian 13 vuotta. Siinä sitä on ajettu Virtasen Veikon ja Yrityksen Inkerin asiaa, suhmuroitu kroaattien laskettelurinteitä ja mietitty Unkarin pakolaisia.

Myös baskit, katalaanit, skotit ja gallit on moneen kertaan aateltu, Lapinlahden maidontuottajista puhumattakaan,

Euroopan unionissa on seitsemän Lapista Arkadianmäelle valitun kansanedustajan kauhuksi yksi alkuperäiskansa. Nuo seitsemän ovat synnynnäisesti allergisia noille baskigeenin kantajille, joita maanosassamme on alle puolensataa tuhatta: vähemmän kuin rovaniemeläisiä.

Niin kommunistit, demarit, keput, kokkarit kuin persutkin näitä poronpurijoita nonshaleeraavat.

Se, että miksi ei ole minulle oikein selvinnyt, mutta Hararin kirjaa ”Homo Deus” lukiessa asia toki pikku hiljaa avautuu tyhmemmällekin.

Ihmistä, kansanedustajaa ja körriäkin kun pitää käynnissä kolme asiaa ja ne kaikki tiivistyvät lantalaisen ja saamelaisen kohtaannossa.

Mie en niille mitään 33 vuoden poliittisella urallani tai 13 vuoden körritaipaleellani voinut, niille kolmelle asialle tai seitsemälle Lapin kansanedustajalle, demokraattisessa vaalissa tennilöiksi, lohiksi ja autoiksi valituille.

Niinpä ”I quit”: lyön rukkaset naulaan ja pensselit santaan ja sanon sodankylille hyvästit.

Hoitakaa homma ite, kun ei valkotukka junantuoma shrinkki kelpaa. Olenhan kaiken muun pahan lisäksi solisaliratti, mutta en Perämeren rannasta.

Minulla on 27-vuotias väärti, 1971 tapaamani aktivistin veljenlapsi. Tuo aktivisti muutti 17.9. 1971 elämäni suunnan aivan kokonaan.

Nyt sen aktivistin veljen”vasa”, inarilainen porollinen, ryhtyy jälkeeni körriksi körrin paikalle.

1.1. 2018 luovutan pensselin ja rukkaset 27-vuotiaalle ja Sodankylän henkisesti kärsivän klienteelini jätän oululaiselle shrinkille.

On luopumisen aika.

Mutta ei muistella pahalla ja annetaan saamelaisille ja oululaisille tilaisuus jatkaa hyvin auratulla, mutkaisella körrien ja shrinkkien polulla.

körri = EU:n alueiden komitean jäsen

shrinkki = psykiatri Luojan armosta

5. Moos 11: 13-17

aamun kuva (-aLii- 29.9.-17): ”vuotava venonen, vikuri heponen ja äkänen akka”

Oh Lord, would You give me a…

Punainen television forecastin sääetana pitää kelit sumuisen lämpöisinä, siis matkaan, hopea! Onhan torstai, pikkulauantaisaunan jälkeinen aamu.

Läheinen viesti: ”Ootko kattonu semmoista leffaa ku Patch Adams?”

Taloon on hankittu Netfix ja vaikka sen käyttö onkin iäisen parisuhde-roudan tekijä, tuo elokuva kaivettiin värkistä esiin.

Se kertoo miehestä, joka ei saa tehdä työtään tahtomallaan tavalla. Pääosan esittäjänä on mies, joka muissakaan elokuvissaan ei koskaan saa tehdä työtään haluamallaan tavalla. Sit tibi terra levis! ( = ”kepeät mullat arkullasi, että kylän koirat helposti saavat luusi kalutakseen”)

Vietän tänä syksynä työelämäni puolisataisvuosijuhlaa. Tarkkaan ottaen palkkatyön immenkalvo puhkesi on 55 vuotta sitten, mutta tähän ammattini ja kutsumukseni mukaiseen toimeen jäin nalkkiin 1967 syksyllä. Enkä kadu.

Osui ja upposi, ihan kerralla. Kiitos vaan, Irma Korpio (r.i.p.), elämäni psykiatrijohtaja!

Kuitenkin matkan varrella on useamman kerran ollut suonsilmiä ja ylämäkiä, sellaisia soraisia, upottavia ja kipeätä tekeviä. Yhdellä yhtenäisellä piirteellä. Kun yritän tehdä työtäni sillä työnäyllä, joka visseistä syistä minuun 1950-60-lukujen jatsin-soittajan taipaleella tarttui, se ei olekaan oikein viisasta. Ei saisi sooloilla eikä oikoa.

No, tätähän ikimouruamis-tilannettani lähiomainen ei tiennyt usuttaessaan minua Robin Williamsin naamanväänteitä kahdeksi tunniksi ihmettelemään.

Kaikille elokuville tai kulttuurinautinnoille ei pidä antaa tähtiä. Ei tuollekaan tarinalle, vaikka sen piti olla todellisuutta vastaava. Ihan niinkuin äsken näkemäni Ikitie-elokuva, jossa siinäkään ei oikeus tahtonut voittaa, ei sitten niin millään.

Elämä on niinkuin Nätti-Jussin tarina: täysin mahdoton elää mutta todella riemullista valheena. Jos se osaa. Ei valetta vaan elämää.

Aamun kuva (-aLii- 28.9. 05:15): ”Porontappaja valmiina Ylämaitten sumun syövereihin, yli kahdennentuhannennen torstai-aamun kerran”

 

Heritage kohtaa Nätti-Jussin tarinan

Säästä ei oikein tee mieli mainita mitään sen jälkeen, kun TV-uutisten forecast-mies näytti illalla kuvan, jossa jättimäinen punainen etana lähestyy Suomea lännestä. Huippuvirtaus. Kuubasta Biskajalle sitä tappajaa jo näytti riittävän. +7C.

Mielenterveyden ”liitot” Suomessa ovat jo pitkään vaatineet uutta itsemurhien ehkäisyohjelmaa maahamme. Edellistä olin laatimassa 20 vuotta sitten (IMS87 & IMPRO). Lamasta ja alkoholinkulutuksen noususta huolimatta itsemurhien määrä maassamme tuolloin puolittui 1500:sta 750:een, joka lie maailmanennätys aikakautenamme.

Itse olisin kannattamassa mittakaavana maanosaa (EU) tai ihmiskuntaa, Juice Leskisen mukaan itsemurhaa tekevää (WHO & UNESCO), mutta lehden mukaan se nyt olisi Ylä-Lappi.

Harare-nimisen jerusalemilais-professorin julistus uutukaisessa kirjassaan puolestaan on, että kaikki muut hyvinvoinnin mittarit ovat liki kahdeksanmiljardisessa ihmiskunnassa olleet vihreällä 1690-luvun katastrofeista lähtien paitsi itsemurhat.

Nuo mielenterveysjärjestöt saavat uhkapelistä kertynyttä rahaa poliittisesti ohjattuun toimintaansa aika paljon ja siksikin ja osin onneksi ne ovat asiassa ryhtyneet toimeen. On vaikea kuvitella, että sote:a sössivä ministeri kansliapäällikköineen tai tupakkamoralismin saastuttama tietovuotaja-keskusvirasto saattaisi parempaan pystyä kuin nuo kolmannen sektorin toimijat.

Nätti-Jussin tarina on Rovaniemellä puettu thilia-thaliassa muotoon, johon kukaan missään ei voisi paremmin kyetä kuin paikallinen väki. Syntyperäinen lappilainen henki on luonut tarinan joka ulottuu Mark Twainin ja Jaan Krossin korkeuksiin, laajuuksiin ja syvyyksiin. On vaikea etsiä Rovaniemen teatterin työhuonekunnasta yhtään sellaista, joka ei nyt olisi vastuussa ja kiitoksen kohteena kelpoinen. Mieleen tulee Salakaato lappilaisesta menneisyydestäni, mutta nyt on taidettu onnistua vielä paremmin.

Aina ei kuitenkaan voi onnistua.

Oikeissa elämäntarinoissa ei oikeastaan voi onnistua mitenkään. Oppimani ja kokemani mukaan yhden ihmisen elämäntarinasta paljolti yli puolet on heritagea, suvullisuutta, perheen ja suvun tuhatvuotista vaellusta hedelmöityksestä tuhkaantumiseen, aina vain uudelleen samoja ehtoja noudattaen. Työssäni en aloita varmaankaan koskaan uuden ihmisen kanssa tuskan puuduttelua setvimättä ensin hänen kanssaan sitä, mitä hän tietää hevosvarkaista, kupparimummoista, galleista, rotulaisista ja mäkitupalaisista omissa juurissaan. Tai oikeammin: mitä hänen ja minun pitäisi ja kannattaisi ottaa selville.

Aina parempi tietenkin on, jos geenit oheisineen ovat jo valmiiksi mukana, koska ne ratkaisevat paljon. Onko Gallia cis- vai trans-alpina, onko länsi- vai itä-DNA ja missä muodossa. Bakteereina, epi/junk-geeninä, tumanulkoisena vai sen sisällä, 46 kromosomin säätöpyörinä.

Yhä harvemmin ihmisellä, siis tällä nykyisin vajaa kymmenmiljardisella, on mahdollista yhdistää sukunsa ja geeniensä tarinoita. Aivan liian monilla on kuitenkin vireillä yritystä. Netistä löytyvät ”heritage”-sivut perustuvat aivan liian suurelta osin identiteettien ryöstöön menneiltä ikäpolvilta, ammoin kuolleilta syntisäkeiltä ja pyhimyksiltä. Ne pohjautuvat liian pieneltä osin siihen säätöpyörään, jota kutsutaan biologiseksi perimäksi, sukupolvesta toiseen.

Sosiaalisen pääoman jätän mielisuosiolla marxilaisille.

Ihmisen, tai muiden jalostuksen kohteena olevien eläinten (minkki, sinikettu, koira, hevonen, Tenon lohi…) biologisista säädöistä kovin pieni osa on hänen muutamassa kymmenessä kromosomissaan ja valtava osa tuon tuma-iPhonen kovalevyn ulkopuolella, pilvessä, icloud.

Laitan hyvin usein hankkimani kirjan sivuun tai lopetan tallenteen katselun jos siinä lähestytään ”minun elämäni tarinaa” narsistisesti.

Siksi en myöskään omaa elämäntarinaani koskaan tule laatimaan. Enää. Se on jo.

Ahmin niitä tarinoita, joissa niitä luovilla on kyky kertoa kohtaloistaan aivan muihin aikakausiin tai maan ääriin sijoittaen.

Ehkä juuri siksi, taustastani geenitutkimuksen perusteella jo tietoisena, niin kovin nautin Mikael Karvajalasta, Huclebery Finnista ja Nätti-Jussista.

 

Aamun kuva (-aLii- 14.9.): Esiäitini ribosomien, mitokondrioiden ja muiden tumanulkoisten perimä-härpäkkeiden kera luontaisessa ympäristössään, ihmisen vankina akvariossa

 

Nimiloppujen taistoista

Ulkosalla on ruskasyksyn sää. Kostea, lämmin ja värikäs, +8C.

Lapin kahdeksassa vuodenajassa on meneillään murros. On alkamassa mustan lumen talvi, kulvakkolauha, rykimäaika, ruskan värisinfonian jälkeinen hiljaisuus.

Maailmaa hallitaan isolta osin pohjoiselta pallonpuoliskolta. Kartturit ovatkin piirtäneet pallomme avaruuteen pystyyn.

Ikäänkuin pohjoinen olisi ylhäällä.

Tellus-polla seisoisi tai kiertäisi siis avaruudessa etelä alakertanaan? Aika arrogantti keksintö, varmaankin valkoisen rodun kehittämä.

Auringon nousu ja lasku tuovat mielikuvaan toisen harhan. Ikäänkuin tuo energiamme lähde kiertäisi meitä.

Rykimä tarkoittaa porourosten ankaraa ja seksististä taistoa poro-vaatimista, seksistä, jälkeäläisistä.

Voittaja saa palkkiokseen lähes tappavan urakan. Jopa parikymmentä halullista naarasporoa (vaadin) on tarjolla sille, jolla on eniten. Testosteronia, sarvia, oveluutta ja ”munaa”.

Usealle uroolle se voi olla viimeinen taisto. Eikä siihen erotuomareita tarvita tai päästetä, Vittulajänkälle sovittelemaan.

Kun uros-poro ei enää osallistu tähän taistoon, sitä kutsutaan nimilopuksi.

Se vaeltelee ja rehentelee vielä joukoissa, mutta jopa omistaja toivoo, että nelostiellä joku rekka sen surmaisi. Saisihan siitä vakuutusyhtiöiden ”karvapoolista” likemmäs kolme tonnia, kun teuraaksikaan sellainen ei enää kelpaa. Liha kun meillä nimilopuilla on sitkasta ja maistuu & haisee ammoniakilta.

Oikein ihmetyttää, kuinka monta nimiloppua kuitenkin edelleen osallistuu näihin taistoihin. Xi, Donald, Vladimir ja Berlusconi nyt ensimmäisinä tulevat mieleen.

Ei Kim tai Macron. Heillä varmaan testosteronia piisaa.

May ja Mutti jääkööt tässä käsittelemättä.

18.10. alkaa Kiinan taisto täysillä. Xi´lla on monta 1960-luvulla syntynyttä kilpailijaa ja kisan kohteena on substanssiltaan pian maailman suurin valtakunta.

Jo nyt Kiinan business on ohittamassa niin EU:n, USA:n kuin keskisarjalaisten (mm RUS, Bra, Aus) lukemat. Intiasta en oikein uskalla hiiskahtaakaan.

Vaikka luvut ovatkin kupla-luokkaa, se ei tässä päivässä  carpe diem elävää, tulevaisuudestaan piittamatonta macao-frankfurt-lontoo-nyc-markkinaa heilauta. Ajatella: kymmenen yksikön kulta-aarretta vastaan käydään sadan Au-kasan kauppaa.

Yhdeksänkymmenen prosentin velka vailla maksu-suunnitelmaa saati -mahdollisuutta.

Ei ihme, että asiasta huolestunut historioitsija antaa uusimmalle kirjalleen nimeksi ”Huomisen lyhyt historia”. Hänen edellisen kirjansa nimi oli ”Sapiens Ihmisen lyhyt historia”. Yoal Noah Harare (nelikymppinen ja siis viriili), pistäkääpä nimi muistiin. Israelin yliopiston Pekka Kuusi (”Tämä ihmisen maailma”, 1981).

Samaa miehet tarkoittavat synkistelyillään.

Kun mietin näiden harmaatukkaisten besserwissereiden (termi Heikki Aittokosken kolumnista, HS 24.9.) yritystä  viimeiselle suoralleen, alan pelätä, että he sittenkin nousevat laukalle. Sehän on aika epätaloudellinen ja enegiasyöppö liikkeen muoto eikä sellaisella kisaa voiteta: ei vallasta, mahdista, kullasta saati vaatimista. Sodatkin hävitään kuin 56-vuotiaana kuollut Hitler ikään.

Suurimmat sotasankarit ovat aina palvoneet ja hedelmöittäneet vaatimista parhaita, mutta myös rykimänsä jälkeen kuolleet nuorina. Aleksanteri Suuri tai viimeinen suuri kelttisotui (”Asterix” eli Vercingétorix) kuolivat tuskin kolmikymppisinä voittajina.

”Vae victis”.

Aina kun huomaan nimiloppujen ”rykimäaikhan” innostuvan, minulle tulee kiire mennä peilin eteen ja katsoa vielä allakasta, monesko syntymäpäivä on seuraavaksi tulossa.

Stadin Arska (Arvo Turtiainen) ilmaisi meille nimilopuille asian jo 1970-luvulla viisaasti. Mutta kun meillä on jo niin huono kuulo:

Köyry on selkä

raihnaiset pussit

Milläpä mahtailet

milläpä nussit

Aamun kuvassa oikealla omiensa tappama Caesar, vasemmalla Caesarin tappama Vercingétorix. Nimiloppu ja hirvas.

 

Ellos Deatnu

Sää ei näytä muuttuvan eikä aamukone Eurooppaan myöhästelevän, +6C.

Isoja muutoksia ennustaa media, joka ei ole juuri perehtynyt. Se miettii jihadisteja, vaikka kapinoita on omastakin takaa. FC Barcelona, Baskit ja Nuorgamin saari Tenojoessa.

Maanosassamme on kaksi alkuperäiskansaa, intiaanit ja eskimot. Tai tarkemmin: baskit ja saamelaiset.

Kun Kolumbus 1490-luvulla meni katselemaan pyörremyrskyjen (Maria, muistattehan vielä?) tuhoa Länsi-Intiaan, hän vielä ei tiennyt tuovansa Eurooppaan tuhoa, joka lopulta tappoi Eino Leinon ah niin turhaan ja ah niin varhain: kuppa. Samalla hän toi nyky-THL:n kavahdettavaksi tupakan, joka kauhistutti Hitleriä, mutta ei Churchilia. Vain toinen voitti.

Se, mikä tässä median historiattomuudessa mietityttää, että vain yksi julkinen henkilö nimeää suosikkikirjakseen ”Kohtalottomuus”-kirjan, jonka kirjoittaja kuitenkin voitti nobelin kirjallisuuspalkinnon, jota Saksa vieläkään ei ymmärrä, vaan äänestää nämä natsit uudelleen valtaan, jota en enää, toivottavasti, ole katsomassa.

Kaakosta tulevat muslimit laitetaan piikkilanka-aitojen taakse tai keskitysleireihin, joita Lapissakin oli vain joku kymmenen vuotta sitten suorastaan satoja. Kuolleisuus 60%++.

Baskit olivat hyvin rauhallinen, vuoriensa laaksojen suojassa elävä tammeen uskova kansa, jotka pyysivät valaita ja rakensivat laivoja jo pitkään ennen Kolumbuksen matkoja – baskien tekemillä laivoilla – hakemaan kultaa, tupakkaa ja kuppa-spirogeettoja Eino Leinojen kuolemaksi.

Nyt on Bolivia, ensimmäisenä kehittyvän maailman maana, onnistunut voittamaan korruption, mutta Venezuelalta, Kuubalta, Perulta, Brasilialta ja Kolumbialta tämä ei ole onnistunut.

Geenitutkimukset ovat osoittaneet, että ILO169:n torjunut natiivien Lappi (kaikkien  7 kansanedustajan suloisella yksimielisyydellä) on samalla valaanpyynnin ja laivanrakennuksen taidolla ja DNA:lla varustettu kulttuuri kuin Baskimaa.

Sehän selätti Espanjan, joka nyt joutuu pelkäämään seuraavan maakuntansa menettämistä (se FC Barcelona).

Minulle jää vain yksi, aika raaka suositus.

Harari-niminen, 1975 syntynyt ja Oxfordissa oppiarvonsa ansainnut Jerusalemin hebrealalaisen yliopiston historian professori on kirjoittanut jatko-osan kirjaansa ”Sapiens Ihmisen lyhyt historia”. Sen jatko-osan nimi on ”Homo Deus, ihmisen lyhyt tulevaisuus”.

Turha minun kai on tätä saarnata? Joku päivä sitten kuvitin blogini ”mekolla”, saamelaisen Näkkälän juhlapuvulla. Tällä kertaa kuva on hänen – ja minun – jalkinepari, nutukkaat.

Heinäkengät.

Toivon hartaasti, että nuo kengät vielä ehtivät saada tehdyksi sen, mitä minä en 1.10. 1984 alkaneella päättäjän urallani ole onnistunut tekemään.

Pelastamaan sen, mitä pelastettavissa on.

Jos jotain on.

Se on minun testamenttini. täydessä ymmärryksessä laadittu ja muiden toimeenpantava.

Ellos Deatnu

Pikkuserkunlapsi ja sen kaveri

Kosteanlenseä sää, +8,3C.

Kotimatkalla urheiden drudien ja taitavien trubaduurien kylästä naapuripenkillä osui istumaan pikkuserkun lapsi.

Emme sukuselvitystä tehneet, mutta jos Turun Murre kätkee tarinaansa vanhempiensa heinävetiset juuret, ei erehtymisen vaaraa liene.

Eikä pörröpään kaverikaan ollut kovin kaukaa vaimoni geeneistä, vaikka olikin häivyttänyt sananruoskastaan ”ookko nää ja alakko nää”-intonaation.

Siinä jutellessa matkan pitkä kesto ei häirinnyt: räppärit matkallaan keikalle olivat kovin sivistyneitä ja suvatsevaisia ja pitivät sekä lahtelaislähtöistä kollegaansa että Rovaniemen lounaista naapurikaupunkia ihan kunniassa.

Kun yhteinen tuttukin, ooppera-räppäri presidentti Halosen lähipiiristä, löytyi, saatoin kokea hienoista myötäylpeyttä.

Viitisenkymmentä vuotta nuoremmat sukulaiset saivat mieleni sulamaan, itsesäälini sammumaan ja toivoni tulevista nousemaan.

Muusikot aikoivat tänään mennä maistamaan uutta lappilaista menestystuotetta, Kuhan Antin napolilaista pizzaa ennen palaamistaan Alamaihin, jonne minulla on matka vasta viikon kuluttua.

Iso giitu seurasta, väärtit. Toivottavasti keikkanne lappilaisissa kellareissa oli menestys. Ai että kumpaa sukupuolta?

Mitä välii😳

Aamun kuva (-aLii- 23.9.-17) näyttää sen maiseman, missä me harmaasilmäiset arktiset keltit saunomme viikon ”pahat” pois

Onko NATO korruptoitunut ?

Perjantai-ilta maihinnousurannikolla (Overlord) on auringossa liki helteinen. Mieleen tulee vuosi 1066, jolloin Englannin kansa käytännössä hävitettiin ja karkoitettiin saariensa pohjoisille perukoille: Teresa May onkon 22.9.-17 valinnut ohjelmanjulistukselleen oivan paikan, kaiken korruption äidin (Firenze). Lauantaiaamun sumussa matka Normandian valtatiellä (Route di Normandie) on hitaanlaista, mutta turvallista (kts myös Anna Gavaldan esikoiskirja ”Kunpa joku odottaisi minua jossakin”, rekkakuskin tarina).

Koska jätän viimeisen kerran Paavo Haavikon haamun (”Kuningas lähtee Ranskaan”) huomenna galliankukon pierun aikhan, kirjoitan jäähyväisrunoni jo edellisillan puhteeksi, Bayeuxin Tapistryn tietämissä (se kuvaa vuotta 1066 jKr, aD).

Korruptioon tarvitaan kuusi ehtoa: diktatuuri, sosialismi, katastrofi, kehittyvä yhteiskunta ja rakennemuutos.

Korruption ehkäisy on mahdollista, jos on vapaat ja läpinäkyvät markkinavoimat, demokratia, uusinvestointien hälyytys-anturit, avoimuus ja tehokas whistleblowing.

Vaikeinta korruption ehkäisy (joka onkin ainoa keino lopettaa se) on, jos järjestelmän korkein huippueliitti on siihen jo kietoutunut sormenpäitään myöten, ”kiireestä kantapäähän”.

”Kun mexicolainen ylittää USA:n rajan, hän muuttuu täydellisesti eri tavoin korruptoituneeksi ’sillä sekunnilla’ ja sama koskee muitakin satoja miljoonia pakenevia”.

Sitten NATO.

Jos aiotte keskustella kanssani Euroopan puolustuksesta, googlettakaa ja omaksukaa seuraavat käsitteet:

PESCO, CBSD, MS, EDU, HYBRID, PCEP, EEAS, EUCERT, NCIRT, CARF, DMR.

Sitä ennen kuitenkin ottakaa lähes absoluuttisena totuutena, että toimivaa, modernia aseteknologiaa suunnitellaan ja toteutetaan AINOASTAAN USA:ssa.

Vaihtoehto on, että uskotte, että mikä tahansa sota ja/tai rauha syntyy vain ja ainoastaan suhteessa ekonomiaan.

Suomen ja Ruotsin turvana ovat ”222” ja ”21.7”, samat kuin ovat myös Mogadishun turvana. Käytännössä on kyseessä solidaarisuus (poliittinen, taloudellinen, 35 osa-alueen ”lupaus” alkusanalla ”JOS”)

 

Lisää asiasta: Harari, ”Homo Deus”, ilmestynyt suomeksi tänään.

Kuva (-aLii- 22.9. -17): ”Yksi kuva on enemmän kuin sata miljardia sanaa”

Route Sixty Six

Normandiassa on kasteleva sade vaihtunut koleaan aamuun, +12C auton mittarissa, itätaivaan mustuudesta toljottelee kirkas aamutähti.

Lentoliikenteestä ei näkö- tai kuulohavaintoa. 30 000 – 50 000 välillä niitä lennokkeja joka hetki kuitenkin otsonikerrosta manipuloi sisällään puolisen miljoonaa avutonta – jos vaikka kerosiini loppuisi.

66 vuoden ajan olen kiertänyt tätä ihmisen maailmaa. Täydestä ympyrästä puuttuu väli Shanghaista Fidjisaarille, mutta eiköhän tuokin puute ensi vuonna korjaannu.

Viisivuotiaaksi kuljin vain Kakonsalo-Kouvola-Helsinki-kolmiossa, mutta sitten rävähti. Otsikkokuvan alueen olen erilaisilla kulkuvälineillä tonkinut aika taajaan, mutta kuvan rajojen ylikin olen ehtinyt.

Mitä tämä route sixty six’ni on tuonut DRD4-7R-geenin (seikkailugeeni) vaivaamalle duracell-pupu-sielulleni? Ja mitä siitä olen voinut tarjota niille, joille matkakertomuksien kenties tuottamasta monitahokkaasta olisi sinausta. ”Elettiimpä ennenkin ja ojast oltta juotiin” (Aleksis Kivi).

Hyöty ei varmaankaan ole lähelläkään sitä haittaa, jota nyt kuitataan Maria-hurrikaanin tapaisista tihutyöläisistä: lisääntyneet hirmumyrskyt voidaan pistää näet ilmastomuutoksen piikkiin ja siinä taas niin mopo-, Zetori- kuin Concorde-liikenteellä on vissi vastuunsa, Titaniceista nyt puhumattakaan.

Onko mitään sitten toiseen vaakakuppiin ”Vae victis”-punnukseksi (v 390 eKr Brennon-niminen matkaaja pilasi kerralla tuolla lauseella biosfäärin mahdollisuudet: ”Voi voitettuja”)?

Eipä taida isosti olla. Vain syvä katumus jää seurakseni tuosta kuudenkymmenenkuuden vuoden vaeltelusta kartassa vielä aika viheriältä näyttävän pikkuruisen planeettamme pinnalla.

Laskin kurillani kulkemieni maa/meri/ilmamailien määrän ja niissä reissuissa kuluneen ajan suhteessa pian yksikahdeksatta vuotta kestäneeseen elämääni. En vaivaa vieraitani tuloksilla enkä hiilijalanjälkeni suuruudella.

Riittää, että erään vieraani kiusallisena kokema syksyn 2017 alakuloni jatkuu. Ei se sairautta ole, pikemminkin tervettä.

Päivän teemat Normandiassa olivat rauha ja korruptio. Ei niistä senkään vertaa siivoa päivitystä olisi saanut kuin tästä varttia vaille täydestä pallonvalloituksesta.

Kuva: tämän hetken satelliittinäkymä siitä osasta palloa, jossa aivan viime aikoina olen pyörinyt. Muiden mukana ja tavoin.

Valkoisessa ympyrässä sijaitsee kuopuksen koira, sinisessä sen kuopuksen faija. Muu perhe on sitten muualla, mutta kartalla kuitenkin

 

Hole in One

+21C, aurinkoista Caenin Memorialin (kesä 1944) juurella.

Matkan tänne suoritin Peugeot 108-pikkumustalla ja saatoinkin siksi poiketa katsastamassa Saint-Gatien-des-Bois-nimisen kylän 1800-luvulla rakennettua taloa, jonka 1980-luvun lopulla kävin valitsemassa vanhimpien poikieni kanssa 12 rovaniemeläisperheen lomanviettopaikaksi.

Projekti sai Ajankohtaisen kakkosen lähetyksessä erehdyttävää julkisuutta mielikuvalla ”Linna Ranskassa”. Osaltaan tuo julkisuus syntyi yhden jäsenemme kelttiläishenkisestä velmuilusta.

R.I.P.

Joku aika sitten yhtiömme myi tuon linnan ilman voittoa pois ja halusin nyt nähdä, miltä yli 20 vuoden mittainen lystin ja levon tyyssija tänään näyttää.

Samalla Tekin, rakkaat ystäväni, sen nyt näette.

Tuo linnoitus osaltaan takasi kesä-golfkentän syntymisen Rovaniemelle, Saarenputaan kummallekin puolin ja talvella Kirkonjyrhämälle.

Olin touhunyhdistyksen ensimmäinen jäsen ja puheenjohtaja.

Asiat liittyvät toisiinsa: olin heinäkuussa tuhkana Trinitysillalta Nevaan sirotellun ystäväni kanssa vanhempieni kuoltua 1985 Etelämeren saarilla ja kuinkas sattuikaan,  erään asuinpaikkamme pihassa oli 9-reikäinen golfkenttä.

40 asteen helteessä päätimme väärtin kanssa kokeilla ennenkokematonta pelkät simmarit jalassamme. Kengiksi jalkoihimme portieeri pisti mukaan suomalaiset nokialaiset: ”There are much of poisonous snakes, scorpions and spiders on the grass”.

Elämäni ensimmäinen golflyönti osui ja upposi: hole in one. Loput muutamat sadat tai tuhannet eivät sitä tehneet.

Yksi peruste tuon linnan hankkimiseen oli juuri golf. Normandiassa kenttiä (ja sadetta) piisaa.

Golfin pelaamisen lopetin Jätkänkynttiläuistelussa 1990-luvun alussa, 6.8. Syyn kerron joskus, koska se on jo kokonaan toinen tarina.

Päivän otos (-aLii- 20.9.-17) on tuo linna nykytilassaan, kun maihinnousurannikollakin on ruska. Niinkuin on minun elämänkaarellanikin.

On joskus aika komeita värejä nauttimisessa, ennenkuin mustan lumen talvi, kulvakkolauha ottaa luulot meiltä vaeltajilta pois. Kerta kerralta rajummin ottein.

Normandiassa olen tällä kertaa kahdesta syystä.

EU-elimemme etsii ratkaisua maailman rauhaan ruohonjuuritasolta (green) ja pohtii 27-28 EU-maan sisäisen tasapainon löytymisen keinoja.

Peace, sisters & bros 😇 🎯