Linturetki Sapiensin maille, Lintulan luostarista 12 km itään

Painakaa mieleenne Keto-niminen Sapiens-tutkija.

Kuuntelin häntä pari päivää Lintulan luostarin naapurissa, jonne on haudattu Saarikoski ja kaksi Holmbergia.

Keto on Linkolan Anssin ja Martin veljen (Pentti) näköinen, mutta päinvastoin kuin Linkolalla, Ketolla ei ole autoa (lähde: Tommi Melender: Aurum – minun sukuni tarina).

chat-GPT-puolueista kuulun siihen, joka ON huolissaan geo- ja talouspolitiikasta, mutta Keto on huolissaan siitä, että muu biomassa on monin verroin raskaampaa (kiloina) kuin Sapiens.

Sapiensin ”tuuri” on, jos hänessä enemmistönä olevat elukat (prionit, yksisoluiset, maltaat, hiivat jne) suostuvat ko-operoimaan sapiensin kanssa.

Lukekaa siis Sami Keton kirja (Enemmän kuin Sapiens), kasvu elonkirjon jäseneksi (INTO 2022).

Mies on parisuhteessa ollut kirjoilla viimeisen vuoden ”Niemellä” (Pelkosenniemi) ja nyt aikoo muuttaa takaisin FSP:n, PS:n, Kok:n ja Kd:n määräysvaltaan.

Niemellä on puolueita kaksi, mutta puolueryhmiä viisi. Ne eivät tule keskenään toimeen, koska ne ovat Pyhätunturin ja -järven paikkeilla tapelleet jo ennen Kristuksen syntymää.

kesk, Pel.kyl., PPyl, YPyl ja vihr.

Linturetki Valkealan Valtamerellä Paasikiven aikhan

En ihan oivalla mm Lapin Kansan, Yle:n A-Studion ja US-Kalifornian lietsomaa älykännykkäfobiaa.

Samat lähteet ”tekstimainostavat” samaan aikaan Jyväskylän ”sivistys-yliopiston” älykännyohjelmaa, jolla voi tunnistaa tsirpit ja joukahaiset äänestään.

Kts myös Seppo Arponen, Äkäslompolo, fb-päivitys.

Mie 1950-luvulla opettelin Tintin, Leivon ja Kuovin jutustelut ihan ite – ei ollut kännyä.

Yuval Noah Harari eilen nettisivullaan todistaa, että AI (artificial intelligence) eli tsättsätGPT cha-cha-chat-chat-chaa 4.0 kaataa maailman- ja Taiwan-US-UK-EU-Kiinan-talouden kerralla:

”It’s The End of The World” sanoo Harari – Olli Rehn ei reagoi, ei Mika Aaltola, Pekka Haavisto eikä kukaan muukaan.

Miten lie Mikko Hautala, Suomen seuraava TP, Äystön viisas keihäänheittäjä.

Paras linnunääni koskaan on KAAKKURI

Ihmislajin elävät ja kuolleet

Olen lääkärinä ja itsemurhatutkijana seurannut kuolleiden ja elävien määrää johdonmukaisesti.

Olen halunnut säilyttää eläviin ja kuolleisiin sapiens-lajin edustajiin ”elävän” suhteen.

Projektini on jatkunut 1960-luvun alkupuolelta, JFK:n ja Koivulahden lento-onnettomuuden vainajien ajoista alkaen.

Seurantalukuja, joihin luotan, minulla on käytössäni siitä alkaen kun Napoleon ja Aleksanteri I pitivät ensimmäisen koko maailmaa koskevan kokouksensa Tilsitissä yli 200 vuotta sitten.

Elävien määrä on seuranta-aikana kahdeksankertaistunut (1 000 000 000 > 8 000 000 000).

Kuolleiden määrä on aika tasainen seurantani aikana.

Se vaihtelee viikottain 18 ja 96 välillä.

Kuolleista naisia on alle puolet ja minua nuorempina kuolleita on kokonaiskuolleisuuteen verrattuna tasaisesti 20-30 %.

Itsemurhakuolleisuus on seuranta-aikana 1992 huippuun verraten ollut laskeva eikä se ole suhteessa käytettyihin päihteisiin tai väestön keskipainoon (BMI) juurikaan muuttunut.

Luin äsken erään ”elämäni kirjan”.

Sen nimi on Aurum ja se pohtii kuolemia Kokkolassa, lähinnä Itäisellä Kirkkokadulla, lähellä Antti Chydeniuksen kadun risteystä.

Lämmin lukusuositus.

Miksi?

Kirjailija vertailee työtään kollegoihinsa: Pentti Haanpäå, Paavo Haavikko, Veikko Huovinen, Pentti Linkola, Väinö Linna, Veijo Meri, Paavo Rintala, Olavi Paavolainen, Erno Paasilinna, Matti Pulkkinen, Pentti Saarikoski, Hannu Salama, Juha Seppälä, Antti Tuuri ja Jouko Turkka.

Olen tuon listan lukenut elämässäni läpi, mutta siitä puuttuu kirjailijan tärkein lähde.

Olen korostanut niiden nimet, jotka olen itse tavannut ja lisäksi olen tavannut Timo K Mukan ja Pekka Kejosen.

Aion tavata yhden noista kolmatta kertaa kuolleena ensi perjantaina tai lauantaina.

Hän kuuluu niihin listan tusinaan, jotka jo ovat kuolleet.

Toinen lukusuositus – samasta aiheesta

Tuomas Kyrö, Aleksi Suomesta (2023)

Säätytalon ja Ritarihuoneen arvoituksia

Suomen Pankin edustalla on J.W. Snellmanin patsas, jonka jalustassa on tykiniskemiä.

Sitä vastapäätä on Säätytalo, jossa kokoontuu usein hyvin tärkeitä ihmisiä.

”Kulman takana” on Ritarihuone ja Siltavuorenpenkereen suunnasta löytyy hyviä kapakoita.

Laatu-Haiti Snellmaninkadulla ja Savanna lasimaalauksineen Mariankadulla ovat niistä minulle olleet merkitsevimpiä, ei Kolme Liisaa.

”Liisankadulla, samassa talossa…”.

Genealogia on Suomessa aika tuore tieteen ala, josta merkittävin havainto oli nyt jo kuolleella erityisen lahjakkaalla Helsingin Sanomien toimittajalla.

Suurin osa suomalaisista on täysin säädyttömiä, suvuttomia, kirjattomia ja karjattomia.

Torppareita, mäkitupalaisia.

Toimittajan, Wihurin rahastonkin palkitsema, suku on eräs maamme merkittävimmistä.

***

Katselin tarkalla silmällä Suomen vähitellen lopettamassa olevan hallituksen viisikkoa, joka edelleen on toimitusministeriönä puhumassa New Yorkin baseball-stadionilla ja Portugalin Bilderberg-kokouksessa.

Vuorollaan on osaamiseni käytössä uuden hallituksen ehdokkaiden taustoja kaivellessa.

Orpo ja Purra ovat ensimmäiset kohteeni.

Purran CV:ssa on mielenkiintoinen nimi. (Ent Niskakari lukee hänen wikipedia – CV:ssaan ).

Sieltä avautui yhtä mielenkiintoinen mäkitupalais-torppari-historia kuin Bilderbergin Marinin suvusta.

***

Olen ollut kiinnostunut omasta taustastani ja osallistun sen(kin) takia erään sukuseuran toimintaan.

Kartoituksissa olen löytänyt taustoja Viktoriajärven rannoilta, kolttaheimosta ja Kalevalan tutkimuksesta.

Olen viimeisen parin vuoden aikana irtautunut paristakin ”herraseurasta” (Lions, OT) ja liittynyt joukkoon vanhoja miehiä, jotka kokoontuvat aamukahville visseissä Euroopan suurimman kaupungin kahviloissa.

Eräässä niistä olemme saaneet kutsumanimeksemme ”Kelopäät”.

Tämä johtunee tusinan miehen tukan väristä tai hiusten katoamisesta.

Tuossa seurassa kuulen useita sukutarinoita.

Viime aikojen mielenkiintoisin on tuo yllämainittu Niskakarin saaga.

Aiemmin olemme käsitelleet Jokelan klaanin ja Orleansin herttua Ludwig Philipin, viimeisen Ranskan kuninkaan puolituis-Erkin.

***

Kelopäiden yksi ominaisuus on jo eletty elämä.

Vain hetkittäin joukossa poikkeaa ihmisiä, jotka ovat vielä elossa ”still going strong”.

Me muut viemme sukujemme tarinat muassamme tuonilmaisiin.

Jätämme valtakuntamme Niskakarien huomaan.

***

Kirkkovuodessa elämme minulle mielenkiintoisinta aikaa. Kristus nousi eilen taivaisiin isänsä luo josta tullaan helluntaina valelemaan meitä Pyhällä hengellä.

Vaikka en enää näihin asioihin äänivoimaisena osallistukaan, olen tavattoman kiinnostunut siitä, mitä Tyynen meren saarilla, Kiinassa, Intiassa, Myan Marissa, Islameissa, Afrikan luontouskonnoissa ja Etelä-Amerikan Intiaanien maailmassa mietitään.

Tärkein voisi olla se saarna, jonka eräs pohjoisamerikkalainen intiaanipäällikkö pari vuosisataa sitten piti oman kansansa ja luonnon välisestä suhteesta, vaikkei käytännössä asialla enää liene minkäänmoista merkitystä.

Onpahan eräs ”sukuni tarina”.

Asiaan liittyy ”hauskalla tavalla” ”Illuminaatio”-merkkinen rannekello. Palaan tuohon asiaan ehkä joskus.

Tilasin eilen junaliput kokoukseen, johon keräännymme sukuni seurana Suomenlinnan upseerikerholla myöhemmin tänä vuotena.

Liput maksoivat hiukan yli 40€.

Tapaaminen järjestetään jHs (jos Herra suo).

Siitä en Arktiseen puskurikapasiteettiin päivitystä laadi.

Olen isäni nuorin lapsi.

Oma nuorimmaiseni lähtee tänään junalla ja laivalla maahan, jonka isäni vapautti tammikuun lopulla rapeat104 vuotta sitten taistelussa, jossa hän haavoittui keuhkoon ja käteen.

Ensimmäinen Maxim-konekiväärin luodin iskemä koitui myöhemmin hänen kohtalokseen.

Se ”sukuni tarina” olikin sitten siinä.

Viikinkien kansallispäivä

Joku vuosi sitten kansallispäivänään, Syttende Maj, Norjan tv teki suoran maraton-ohjelman junamatkasta maan päästä päähän.

Sitä katsellessa kuulin, että vuonojen maa viettää kansallispäiväänsä perustuslakinsa säätämisen kunniaksi (17. toukokuuta 1814).

Junamatka näytti monta kulmaa öljyllä rikastuneesta hiihtäjien ja Ibsenin-Griegin-Munchin valtakunnasta.

Hiljattain tv-1 alkoi lähettää suomalaista viisi-osaista supersankaruus-sarjaa, jonka huippuna on tarinan amerikansuomalaisen päähenkilön uusi aluevaltaus: hän lauloi isänsä muistolle ”Lentäjän poika”-tarinan.

Isänsä hän menetti 5-vuotiaana, nyt 39-vuotias, syövän tappamana.

Sarjassa tv-toimittaja kohtasi resilienssinsä rajoja ”sokeana”, jäisen hyisen veden syvyyksissä, muistamisen mestariksi muuttuneena, ylipitkämatkan juoksijana ja hypnoosin avittamana.

Lentäjän poika tuli mieleeni kun äitienpäiväksi tuotimme ystäväni kanssa perheen äidille cd-levyn, jossa lauloin Chydeniuksen-Oksasen laulun Mikko Niskasen elokuvasta Asfalttilampaat ja Brahmsin kehtolaulun, jossa vainaja saatetaan taivaan riemuihin.

”Sinua, sinua rakastan” ja ”Kehtolaulu”

Asiasta eräällä keskustelupalstalla kertoessani kohtasin vastaväitteen: Oksala ja Chydenius ovat stalinisteja jotka näinmuodoin taiteellaan kunnioittavat isä aurinkoisen kymmeniä miljoonia murhatöitä.

Jäin miettimään Norjan historiaa.

Amerikan löytäminen, Novgorodin perustaminen, Etelänapa-mantereen tutkiminen, Brittein saarten hallitseminen, valtavan fossiilisen hiilidioksidilähteen pumppaaminen biljoonavoitoin maan ja meren uumenista, mutta myös Quislingin tarina ja viikinkien ryöstöretket vilahtivat silmissäni.

Junamatkan suorassa tv-lähetyksessä parissakin norjalaisessa lipputangossa liehui maan kansallislippu, jonka keskelle oli ommeltu hakaristi.

Historia on muun muassa keino etsiä syytä selviytyä, mutta myös tie ymmärtämättömyyteen ja uusin hirmutöihin.

Emmekä me sapiensit ole ilmeisesti kovin rauhan-oppivainen laji viimeisiin kymmeniin tuhansiin vuosiin ollut.

”Sinua, sinua rakastan, niin liikkuu pehmeä kätesi kuin vene varhain aamuisella joella”…

Vai miten sen laulun sanat nyt menivätkään.

Toimittaja Sean Ricksin tavoin en minäkään tahtonut äänitettä tehdessä pysyä sävelessä saati muistaa sanoja.

ps:

cd (1 kpl) ei ole jakelussa saati kuunneltavissa

Viitoset ja dokumentti

Moittivat sitä, että lopetan kuin konsanaan muuan tarvikemyymälä: Tuletko hakemaan – en, tulen.

Tällaisen Arktisen Puskurikapasiteetin ainoana yleisesti hyväksyttävänä toimittajana minulla on ainutkertainen oikeus.

Haen – en – haen.

Kokemuksellani ja asemassani minulla lie vastuuta kertoa, milloin noilla perusteilla menee metsään.

Putinilla, Kirillillä, Erdoganilla, Niinistöllä (kellä tahansa niistä kolmesta), kaupunginjohtajalla, ympäristö-viranomaisella tai konsernijohtajalla.

Olen aika lailla ymmälläni siitä, miten arrogantti voi Kemppinen (blogspot.com) olla.

Itse en siihen kykenisi.

Pidätän itselläni oikeuden lopettaa päivitykset APK:ssa tai jatkaa niitä.

Euroopan suurin kaupunki ja Kouvostoliitto

Kohtasin eilen itä-mielakkalaisen ihmisen.

Mietin siinä ääneen kahta asiaa: Pandoran lippaan tarua ja Stefan Zweigia.

Taustalla minua vaivasi tieto (luulo, pelko?), että maassamme on yli 200 ylimääräistä kuntaa ja parikymmentä liika-sairaalaa.

Jos vielä varhaiskasvatus ja koulutus otetaan viiden (se riittää, sanoin itsekseni) hyvinvointialueen haltuun, jää itsenäisille kunnille vain kaavan ja katu-vesi-viemäriverkon huolto.

Niin, ja kulttuurin.

Siinä miettiessä pohdimme ääneen TOIVO-käsitteen merkitystä.

Tylsistyttääkö se harrastajansa vai tekeekä vastuuttomaksi tai piittaamattomaksi tulevaisuudesta, niinkuin Kansallisen Kokoomuksen työmies-Toivon kahviot ovat ehkä tehneet.

”Wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen”

Päästin irti tunnin keskustelusta muistellen Zweigin ennen itsemurhaansa (1942) lausumaa: ”Alakuloisuudesta ei kasva mitään tekoa”.

Lisäsin mielessäni: ”Ei toivostakaan”.

Kiitos keskustelusta!

Historia

Tunnen historiaa, vaikka en ole tutkinut sitä.

Kun historiaa aletaan kirjoittaa tai selittää poliittisissa huoneissa, on historian tuntemuksesta – ei sen tutkimisesta – hyötyä.

Tai ainakin se selkeyttää mahdollisuutta historiaa tuntevalle havaita.

Kun Teemu Keskisarja on nyt yksi kahdestasadasta kansan valitsemista päättäjistä, on helppo nähdä, mitä ajateltiin 1600-luvulla, 1700-luvulla ja 1800-luvulla Suomessa.

Tänään, 10.5., on erityinen syy nähdä se, mitä Humbolt-yliopiston sallimana yhdeksän vuosikymmentä sitten tapahtui Euroopan ja maailman historiassa Opernplatzilla.

Myöhemmin tuo aukio nimettiin Bebelplatziksi.

Siellä on nyt Teemu Keskisarja.

Hyvä syy tässä on Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen kriitikon (Ahlqvist-Oksanen, 1873) takapiruilla ja perässähiihtäjillä vaieta ennen polttouhriutumista.

”Hänen mielestään Cha Cha Chaa oli ruma ja sitä paitsi varsin ikävä ja sen sisältö köyhä, lapsellinen ja naurettava”

Olen toisaalla kiinnittänyt huomiotani Martti Lutherin hengenheimolaisen ja henkisen tukijan sekä Alajärven Pärruutin yhdennäköisyyteen.

”Mestari” Halla-aho ja maisteri Melanchthon (Augsburgin tunnustus ja Augsburgin tunnustuksen puolustus, 1530), kielentutkijoita kummatkin, ovat kuin kaksi marjaa. Myös tuotannoltaan.

En haluaisi nähdä tästä eteenpäin ja olen jotensakin tyytyväinen huomatessani, ketä muita kuuluu samaan vaikenevien ja sokeutuvien joukkoon.

1945-1952 välillä maailmassa syntyneisiin babyboomereihin.

Tunkua katonharjalla, Interterras 1995.

Kuvitus Reijo Raekallio

Ei enää saatavilla (sold / loppuunmyyty).

Historia(ni) loppu?

Kiitos seurasta.

Äidinrakkaus

Olemme aika liki ettei vihan ytimissä.

Näin hiljattain selfien, jossa kolme paljon tietoverkon valtaa omaavaa ihmistä oli Äidinrakkaus-käsitteen äärellä iloisina.

Niinkuin iloisten veikkojen kurssilla 108 kuuluukin olla.

Lähellä tuota paikkaa, Metsätalo, on pian juhlittavan suomalaisen merkkimiehen jalustassa useita krnaatinsirpaleiden lohkomia haavoja, Suomen pankki.

Siinä on jotain suurta.

Euroopan Unionin tärkein paikka on pitkään ollut metropoli, jonka keskustassa viiden yön kuluttua MCMXXXIII näinä samoina tunnelmina ja vuodenaikana juhlittiin hampaat vahvasti näkyvissä kokkojen loiseessa. Ensin poltettiin kirjat (Boblplaz 10.5.-33), sitten niiden kirjoittajat.

Enää tuo paikka ei ole EU:n ytimissä, koska se pace/peace-maker-rooli on kuihtunut kestettyään parin vuosikymmenen ajan.

Nyt ei ole tarvetta tahdinlyöjille eikä rauhantekijöille.

***

Viikon kuluttua suomalaiskodeissa aletaan vispata kermaa kakun päälle.

Kakku leivotaan samojen äitien kunniaksi, joita suomalaisissa kirkoissa kiitetään GCE Mannerheimin heille jakaman mitalin asetustekstein.

Tuo patsas, Äidinrakkaus, on paljon todistanut pahaa, paljon hyvää.

Siinä kuvataan Emil Cedergreutzin käsitystä (1928) siitä, mistä GCE Mannerheim on sanonut:

”Kuka tahansa pystyy veistämään minut, mutta vain EC pystyy veistämään hevosen alleni”.

Tuon toisen, Metsätalon äidinrakkauspatsasta lähellä olevan patsaan esittämän valtiomiehen sukuvaakunassa, joka on esillä toisella lähes toisella puolen katua, lukee

”Ne ipse maculato, alii non poterunt”.

(älä itse likaa vaakunaasi, muut eivätä sitä tee)

Sen patsaan juurella puhuttiin vappuna oikeistopopulistisella nuotilla kovia sanoja, jotka kuuluivat Ritarikadulle asti.

Nuoruuden kuohuntojen ajoistani – JFK, Tzarbomba – alkaen olen allekirjoittanut merkintöjäni niin päiväkirjoissani, blogeissani, kirjeissäni kuin muissa tietoverkoissani ”alii”.

Pentti Saarikosken, Snellmaneja hänkin, haudalla tapaan pistäytyä tilaisuuden tullen .

Tänä vuonna, tässä kuussa, olen jälleen tuon tutun mäen laidalla ja kuuntelen sen juurella aaltoilevan järven kaikuna vahventamaa arktisen luonnon kevätlintujen konserttia.

Teemana tuon hautakukkulan juurella olevassa salissa on, isoenoni perustaman yhteisön kokoontumisessa

MURROKSEN VOIMA

***

Kun näen nimen Virkkunen, katson onko hattu päässäni.

Elonheimoja kohdatessani teen samoin.

***

(Kirjoittaja toimii suomalaisen sukuseuran hallinnossa)

Faktantarkistus

YLE:n ykköskanava (radio) lähettää monia huonoja toistuvia ohjelmia, mutta joukossa on helmiä.

Tänään, 3.5.-23 eräs parhaista toistuvista haastatteluohjelmista (”Brysselin koneessa”) äityy mestarilliseksi.

Patrian CEO panee parastaan ja paljastaa viimeisten vuosikymmenten karmean asioiden koko kulun.

”Joka miekkaan tarttuu, se…”

https://areena.yle.fi/podcastit/1-65447485