Harvest Time #4 You

Keskilämmintä (+8,8C), kirkasta, koko yön on tuullut. Radiossa soi Brandenburgilainen (JSB). Aamukone ja minä lähdemme tuossa tuokiossa täsmälleen päinvastaisiin suuntiin.

Työhuoneillani (niitä on neljä) tapaamiltani ihmisiltä kyselen usein heidän mielivuodenaikaansa tarjoilllen samalla valinnan kohteeksi omaa lempimalliani ”kahdeksan seasons”.

Kovin moni minun apuani tarvitseva/hakeva valitsee sadonkorjuun, harvest time. Siitäkin huolimatta, että pimenee, kylmenee ja askelkin lyhenee eikä henki niin kulje, rahasta tekee tiukkaa, kesän laskujen maksussa.

Kun sadat tuhannet suomalaiset II maailmansodan seurauksena(!!) syntyneet ovat elämänsä mitan sadonkorjuussa paraikaa, tällaisella ajattelulla on mielensä: vielä tämän kerran voin niittää kokemukset viisaudeksi laariini, mutta yhden joudun vielä oppimaan.

Älä kehu, älä itseäsi kiitä, älä kokemuksillasi ylpeile

Pohjoisen ihmisen sadonkorjuu, harvest time, tarkoittaa vuoden antimien säilömistä niin, että taas talvien (niitä on neljä) mittaan voi vasusta löytää lohtua ja ravintoa. Antaa syksyn lesottaa väriloistollaan hienoa kasvuansa, ei siihen jokaista ihmistä tarvita kesiensä (niitä on neljä) riemuista huutelemaan.

Kerrotaan me ne Kalevalat ja popsitaan hillat talvemmalla, kun poro jo on rykinyt ja ensilumi mustunut. Hämäränhyssyssä, lämpimän pankon pääältä.

Kesän viime matka Ylämaihin voi ”ryhtyä jalalle”

kuva (-aLii- 31.8.-17, Tilhen märkä uni) on tarkoituksella hivenen epätarkka – tarkkoja ottakoot ne, joille täsmällisyys on hyve

Mainokset

Lunnaat

Rovaniemellä holotna, +10C, vihmoo.

Mitä itseään viisaammilta opin? Melanchthonista, Lutherista tai Suomen tulevasta arkkipiispasta?

Oikein huolellisesti analysoiden opin sentään sen, että havaintoni eivät ole ihan ”metsässä”.

Se, mitä tämä ihminen on, ei ole viimeisinä aikoina muuttunut.

Ei kai sellaista kannata ”todistaa”, ettei mikään erityisesti muutu?

 

 

”Odotettavissa huomiseen iltapäivään mennessä”

Tulossa hellepäivä, mutta aamulento on peruttu.

Säätä radio on ennustanut aamun otsikkoni mukaisesti koko elämäni ajan.  Jos aika nähdään historiasta nykyhetken kautta tulevaisuuteen virtaavaksi hiekaksi tai vedeksi tiimalaseissa, on radio ennustanut myös elämäni jonkinpituisina pätkinä.

Aika hyvin ovat ennustukset osuneet.

Asia, tulevaisuuden ennustaminen menneisyydestä peilin kautta nykyisyyden läpi heijastamalla, oli vahvasti esillä eilisessä viisaiden ihmisten käymässä keskustelussa. Espanjalainen oppaamme kutsui tällaista varovaisuudeksi, ”prudentia”.

Aiemmin tuollaista sanottiin viisaudeksi.

Luen uutisista vähän ihmeissäni poliitikko-kollegojeni arvioita joissa paistaa läpi unkarilaisen nobelkirjailijan kirjoittama tarina II maailmasodan keskitysleireistä. Ihminen vailla menneisyyttä. Ruotsiksi tuo Imre Kertészin ”Kohtalottomuus” on ”Mannen utan öde”.

Lääkäri tapaa arjessa käyttää potilaalleen ja kollegoille viestittäessään termiä ”ennuste”, ”prognoosi”. Usein se viittaa kuolemaan, mutta nykyisin yhä useammin elämään.

aamun kuva (-aLii- Wittenberg 29.8. 2017): lääkärinkoulutuksen kilpi Melanchthonin museossa

Blogin ”Matkoilla kaiken aikaa” – tohtori Laitinen – laitimmainen sitaatti:

”Olet sulkenut kaanonisi

etkä enää puhu meille.

Mutta juttele sentään delfiineille.

Vaikka ne puhuisivat meille,

me emme ymmärtäisi niitä.

Salaisuutesi ovat turvassa.”

Kiitos Jorma Laitiselle elokuun lopun lainoista!

96. Teesi

Sää lähellä 30-vuotisen sodan taistelupaikkoja on sees, mutta pian alkavat aamusumut, kustaa-toinen-aadolfien ja polttouhrien syyspäivät.

Amerikkalaiset palvovat oppaan mukaan Lutheria ja hänen teesejään, eivät suomalaiset. Wittenbergin museossa 95 ”nykyihmistä” on valjastettu teeseiksi ja heistä yksi on Astrid Lindgren. Veljeni Leijonanmieli, kaikkien nuoriso- ja lapsi-itsemurhien äiti ja isä, palvottu tarina Ikaroksesta ja Oidipuksesta, Romuluksesta ja Remuksesta tai Kustaa Vaasan pojista.

95:een teesiin mahtuu valtava määrä voimaa, joka liikuttaa vieläkin mannerlaattoja, mutta Sauli Niinistön kohdatessa myöhemmin tänään lähes Wittenbergin naapurista juureutuvan Donald Trumpin ehdottaisin nämä 95 siirrettäväksi syrjään. Sittenkin vaikka neuvotelijoissa on ripaus Ronja Ryövärintytärtä, Peppi Pitkätossua ja Vaahteramäen Eemeliä – vallaton leskimies diilinteossa …

Ehdotan Valkoisen talon oveen hakattavaksi 96. Teesin.

Siinä lukee

……………. ………………… ………………… … …….

aamun kuva (-aLii- 28.8. 2018) ”Wannabe-teesit pronssiin valettuna, päällä Luther ja Melanchton Jeesuksen kanssa”

Aamun Jorma Laitinen (Matkoilla kaiken aikaa, Väyläkirjat 2017), yksi ehdokas teesiksi 96?

”Luottamuksen määrä

on mittaamaton

kuin lintujen avaruus.

Ehtoja on vain yksi:

korvaa tiedostosi

puhtaan ruudun kirkkaudella

ja opi tarkoittamaan ’sinä’

silloinkin, kun sanot ’minä’

Ra(u)han Ruhtinas

+18C, taivas on länsimaisen renesanssin taide- ja kirkkoeliitin päätösellä sininen, ortodokseilla kultainen.

Saksassa on pian vaalit: Die Mutti vai Schulz? Ei sitä täällä Reformaatiokaupungissa paljon huomaa, mutta Rovaniemen lentoparkissa oleva dieselautoni, valkea, taitaa punastella häpeästä: mafia voittaa jälleen kerran niinkuin voittivat Firenzen ruhtinaat barokin ja renesanssin aikoihin. Kun raha ja rauha olivat vastakkain, Ruotsin valtion ”Schatz-Kammer” täyttyi ja Keski-Euroopan hautuumaat. Westfalenin rauha (aD 1648) on Ruotsin rikkauden alku.

Uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlinnan (1517) kanssa sillä on sen verran tekemistä, että jo silloin Habsburgit joutuivat antamaan periksi ja Oxenstiernan johdolla luotiin ”Pohjoismainen hyvinvointivaltio” jota vasta nyt 18-vuotiaat jihadistit häiritsevät puukkoineen (Münsterissä kutsutaan vieläkin suomalaisten ”kansallis-asetta” nimellä ”Das Puukko”).

Iltakirkossa Saksalais-Amerikkalaisen seurakunnan edeskäypä saarnaa kauniisti rauhasta ja sen ruhtinaasta kuoron kauniisti laulaessa taustalla Bachin motetteja.

En oikein kaikkea näkemääni tohdi purematta niellä, mutta jonkun tunnin kuluttua istun Kaupunginkirkossa jumalanpalveluksessa (Lima-liturgia) ja yhdyn virteen ”Jumala ompi linnamme”.

aamun kuva (-aLii- 27.8. aD/jaa 2017) puhukoon puolestaan: Miekat auroiksi ja kukkia panssarivaunujen koristuksena, valtaustikkaat muunnettu ikkunapesua varten

Aamun Jorma Laitinen kirjasta ”Matkoilla kaiken aikaa” (Väyläkirjat 2017)

”Ylpeyden henget ovat oikukkaita.

Eivät ne tahdo kuunnella edes

oman nöyryytensä sydämenlyöntejä”

Travel – back on the eve

+4C.

Mikään ei lauantaiaamuna ole ihan kohdallaan 🤔

Erityisesti kohdallaan ei ole historia. Lutherin aikoihin koko Euroopan pankkilaitos kaatui, Forza oli pahempi hallitsija kuin Hitler ja Kolumbus toi Amerikasta AIDSia tappavamman kupan sekä tupakan.

Currywurst ei vielä ollut muotia eikä kukaan tiennyt, mikä oli Leonardo da Vinci.

Leipzigissa sama juttu: kukaan ei tuntenut aikanaan Bachia, kahdenkymmenen lapsen isää.

Carpe Diem

Nähdä itsensä hetkessä (aamun kuva 25.8. 2017, peilissä aamun sää; ensi yöksi luvattu tuntureille ensilumi!).

Nukuin aamulennon ohi. Toivottavasti sitä ei tapahdu huomisaamuna, koska boarding pass on jo printattuna matkasalkussani.

Vaikka tunnenkin itseni syksyn kuolleeksi lehdeksi peilin alalaidassa, on ennen Lutherin ja Bachin sekä Sinikka Salon (Wittenberg, Leipzig, Berliini) kohtaamista hyvä syy listata seitsemän vuosikymmenen asioita Aamulehden Pitkon herättämänä.

Pitkon kannanoton luin fb:sta, jonne sen linkitti minun elämäni kaupunginjohtaja, Matti Pelttari.

Synnyin rauhaan, mutta sodan (Lapin sota) aikana siitettynä. Elin rauhan aikana, koska Korean, Vietnamin, Afganistanin, Irakin, Balkanin tai Syyrian sodista ei oteta. Ei myöskään Falklandin, Etelä-Sudanin tai Ruandan sodista. Muiden muassa.

Koko elämäni ajan on sodissa ja väkivaltaisesti kuolleiden ihmisten määrä vähentynyt niin absoluuttisesti kuin suhteellisestikin. Samoin nälkään kuolleiden ja ylipainoisten määrä.

Koko elämäni ajan ovat äidit ja isät yhä enemmän tulleet tietoisiksi vastuustaan seuraavista sukupolvista, lapsistaan, heidän ikätovereistaan ja jälkeläisistään.

Huoli biosfääristä on lisääntynyt eksponentiaalisesti. Vai kuvitteleeko joku, että Münsterissä 1648 tai Münchenin kokouksessa 1938 joku olisi muistuttanut sodan ympäristölle vahingollisista vaikutuksista.

Edelleen näyttää siltä, ettei 1618-48 käydyn 30-vuotisen sodan (nimi jälkikäteen keksitty) inhimillistä tuho- tai taloudellista elvyttävää vaikutusta omaan aikaansa ole ylitetty.

Entäs se, mitä aamun kuvassa näkyy peilin takana, tuon hoitamattoman juhannusruusupensaan räsekköisissä uumenissa?

Oxfordissa sivistynyt, Jerusalemin Hebrealaisessa Yliopistossa historiaa tutkiva ja opettava Harari (s. 1975, esikoiseni kanssa samana vuotena) näkee tuon sekaisen pensaan katastrofina lajillemme (homo sapiens, n 400 000 v vanha laji 14 000 000 000 vuoden historiassa).

Hararia edelsi jo ennen hänen syntymäänsä Pentti Linkola, jonka perheen ja muutkin juuret olen lähteistäni tarkasti selvittänyt.

En tiedä näistä harareista ja linkoloista, mutta itsestäni ja perheestäni tiedän. Aika tarkasti tiedänkin, viimeistään Suomen sodasta 1808 ja Koljonvirran taistelusta alkaen. Siinä taistelussahan Sandels voitti ja loppu onkin (OLVIn) historiaa.

En taida lähteä uskonpuhdistajana, säveltäjänä ja pankinjohtajan kuulujen ihmisten jäljille syyttävällä ja menneisyydestä selviämis-motivaatiota etsien. Lähden niinkuin otsikkonikin, hetkeen tarttuen.

Matkaevääkseni otan rovaniemeläisen psykiatrin, kahden tieteen tohtorin järjestyksessä neljännen, uunituoreen runokirjan

Jorma Laitinen: Matkalla kaiken aikaa (Väyläkirjat 2017)

Poimin sieltä Teille, arvoisat vieraani, pienen maistiaisen:

 

Mehiläiset lentävät kukasta kukkaan

ja muurahaiset ahkeroivat

niinkuin aina ennenkin.

Uutta ajattelutapaa ei tarvita.

Sen vakiinnuttaminen olisi

aivan liian vaikeaa.

Maggie

Ei ole vielä yöpakkasta eikä tarvis vaihtaa kitkoja alle, Ylämaihin ajelen märkää tietä pitkin, Berliinissä melkoinen helle. Aamukone Napapiiriltä lähtee myöhässä, joten ehtiminen Saksanlennolle on siinä ja siinä – miten lie ylihuomisaamuna?

Mietiskelin Suomen pääministereiden asioita täällä maratoonillisen verran eilen.  Mutta on se helppo nakki, kun on EU ja YYA. Toista on Englannissa, Euroopan suomalaisimmassa maassa (DNA!). Brexitin ja Cameronin pesänjakajat.

Meryl Streep näyttelee eilen television HERO-kanavalla lähetetyssä elokuvassa Oxfordin yliopistossa sivistyneen Margaret Thatcherin elämää muutaman kymmenen vuoden ajalta tavalla, joka pitäisi jokaisen omaishoitajan, poliitikon ja sote-päättäjän joutuisasti katsoa ennenkuin painavat punaista nappia koko miljardimöykylle.

Ihminen on suuri vain ollessaan pieni ja oikein suuri vain oikein pienenä, kun hänen sielustaan pienenä puuttuu ja vanhana kuluu selittäjä kokonaan pois. Se kasvaa, se saatanan selittäjä ja sönkkö, lapseen 2-5-vuotiaana ja se kasvaa pelosta. Mitä pidempään harmaat aivosolut saavat tuhoutua, sen vähemmän selittäjästä on jäljellä, kun täältä kerran erkanemme.

Meryl Streep siroteltiin tuhkana yhdessä Clint Eastwoodin kanssa Hiljaiselta sillalta  (Madison Bridges) katsojien elämän virtaan, nyt oli Theresa Mayn vuoro. Tai Anneli Jäätteenmäen. Tai Anna Lindin.

Elin elämäni vahvinta ja tyhmintä aikaa Margareth Thatcherin hallitessa. En ollut sitoutumaton, en minkään puolueen jäsen, mutta olin hyvin lähellä yhteiskunnallisen tiedon ytimiä. Pidin silmäni, korvani ja mieleni auki. Otin SDP:n jäsenkirjan Koiviston vanavedessä.

Nyt, kun silmät eivät enää tahdo missään kokouksessa pysyä auki, on onneksi työryhmiä ja niiden primadonnia, jotka kertovat tarinoitaan siitä, mistä itsekin jotain ”oikiasti” muistan. Se opettaa jopa enemmän kuin kuvaus siitä, miten Hastingsin taistelu käytiin ja kuka siinä lopulta voitti.

Jos kukaan.

Kuva (-aLii 14.7. 2017) ”Hastingsin taistelu, 1066 aD, jossa syntyi vahva sidos Maggien, Mme Pompidoun ja suomalaisen DNA:n välille: Eurooppa voitti, viimeisen kerran” – maailman ensimmäinen ”Pelastakaa sotamies Ryan” n 100 kuvaruudulla, Bayeux Tapestry (Normandia v 1070-80 aD)

Maratoonari

Arpoo sateella, +5C, yöpakkasia lupeissa. Wittenbergissä helle tai sen jälkeinen myrsky.

Helsingin Sanomissa oli muistokirjoitus työllään asemansa kansakunnan kaapin päällä ansainneesta ihmisestä.

Otsikon mukaan hän ehti juosta 500 maratonia.

Elämässä on tullut vastaan näitä Kaisaniemen, Tukholman, Pariisin ja Berliinin kävijöitä. Jokin näistä sinisen viivan paikoista lienee jaloin.

Ateena?

Olen tavannut myös sellaisia ihmisiä, jotka ottavat elämänsä yhtenä suurena maratonina. Usein heidän nimiensä eteen voiaan merkitä iso arvonimi. Pääministeri, oman elämänsä kuningas.

Kuninkaallisten ja aatelisten, ”ansiotta” valtansa perineiden ”roger moorien”, ei taida olla tarvetta juosta maratoonia, kun maratooni juoksee kiltisti heidän allaan tekivät he mitä tekivät. Dowton Abbey, kuningatar Victorian jälkeläiset.

Kohdalleni osuneet kansakuntansa maratonia juoksevat ovat yleensä vilahtaneet silmiini juuri silloin, kun juoksu on parhaimmillaan tai pahimmillaan. Kullakin on maratonilla oma suosikkitaipaleensa. Näiden maratoonareiden silmissä paistaa vaihdellen voitonriemu, tulevaisuuden vision vahva haave, epätoivo ja syvääkin syvempi uupumus.

Minulle riitti juoksemisesta ja hiihtämisestä puolimatkat. 1500 metriä sujui rippikouluiän vaiheilla alle 5 minuuttia ja hiihtomajalla 10 km:n aamulenkin saatoin tehdä samoilla hoodeilla yli satakin kertaa talvessa.

Arvostan kovasti näitä viidensadan maratonin taivaltajia. Tai parikin hallituskautta on jo aika iso juttu. Mutta suurin arvostukseni aihe on paljon ”heitä” nähneenä se, että ”he” ovat uskaltautuneet numerolappu rinnassaan lähtövaatteen alle ja  kirmaisseet siitä taipaleelle.

Loppu on mitä on.

kuva (-aLii- 11.10. 2016, Avenue de Cortenbergh 80, Brü): ”Yksikään maratoonari ei lähde matkaan jos huoltojoukot ja juottoasemat eivät ole viritettyinä” (PM)

#maunokoivisto #kalevisorsa #harriholkeri #eskoaho #paavolipponen #annelijäätteenmäki #mattivanhanen #marikiviniemi #jyrkikatainen #alexanderstubb #juhasipilä

Rupatellaanpa

Olin heräämässä ennen neljää, mutta sitten nukuin vielä tunnin. Poikkesin illalla kylämme tarkastuslautakunnan kokouksessa, toissailtana asuinalueen asukastoimikunnassa.

Hankin liput Pessi ja Illuusia – näytelmän ensi-iltaan, mutta vaimo virkkoi: ”Sehän on lastennäytelmä, mites Nätti-Jussin ensi-ilta?”. -”Tulen silloin juuri Valenciasta, ei taida ehtiä”? -”Sano lentäjälle, että ajelee vähän joutuummin”.

Kaupassakin pitäisi käydä ja työssä. Siellä yhä useampi potilas kyräilee kulmainsa alta ja puhuu arabiaa. Ei kaupassa vaan työpaikassa.

Vettä tulee kuin aisaa ja kello alkaa mennä jo kuudetta. Trumpin kansan suuri hetki, täydellinen auringonpimennys on ohi.

Mitähän nämä seuraavaksi keksivät, kiinalaiset, korealaiset, venäläiset ja amerikkalaiset!?

Meillä Suomessa mietitään uusiksi perustuslakia ja sairauksien hoitoa.

Että sellaista rupattelua, vaihteeksi.

”Elettiinpä ennenkin ja ojast oltta juotiin”

(Suomenlinnan Kesäteatteri 30.6. aD 2017, Aleksis Kiveä mukaellen)

Kuva (-aLii- 19.8.-17) on Rovaniemen Wanhoilta Markkinoilta, vaimon ikäinen Zetori.

Savossa sanottiin lepopäivästä: ”Ei hepo hupata eikä traktor rupata”. Tänään on työpäivä.