Pikkulauantai alkaa kylmänkosteana, lento eteläänkin lähtee liian aikaisin, mutta illalla odottaa lämmin sauna.
Kirkonkirous, paabin bulla ja lahkon pitämät puhuttelut sekä mielenosoitukselliset eroamiset uskonnollisista liikkeistä ovat aamun teemani.
Varovaisestihan sitä on mietittävä, koska juuri Helsingin emeritus piispa oli isoja kouria siunaamassa eräänä merkittävimmistä Jumalaan vahvasti uskoneen työväenpresidentin hautajaisissa.
”Ateisteja vihaan”
Luther on ollut 30-vuotisen sodan takia mielenkiintoni kohteena jo pitkään. Mutta siihen hänen joukkoonsa kuuluva säveltäjä, josta pitivät niin komissario Morse (virtuaalihenkilö) kuin Adolf Hitlerkin (todellinen henkilö) ei jää joukosta, ei ole Pekkaa pahempi.
Meillä on uskomme sellaiseen Jumalaan, joka on varsin ankara. Usko sekä Jumala.
Mietin työtäni psykiatrina. Olen kohdannut kymmeniä tuhansia kärsiviä ihmisiä, yksilöitä lähipiireineen ja jumalineen. Olen edustanut äänestäjiäni myös Suomen evakelisluterilaisen kirkon hallintoelimissä, joiden toiminnassa Jumalan ankaruudella on Lapissa ja luterilaisuudessa hyvin iso rooli.
Työssäni ei sellaista ole, taivaan lain ankaruutta. Vai onko?
Jos olen työssäni psykiatrina jonkin oppisuunnan kannalla ja mieltä, että kaikki saisivat saman laadun ja osaamisen käyttöönsä, minun on vähän uskottavakin (40%?). Jos en usko, joudun pelkäämään ”Gottverdämmerung”, yhteisön pannaa, kollegion hylkimistä. Kanssani samassa asemassa on tässä arktisessa julmuudessa kymmeniä tuhansia psykiatrian alan ammattilaisia. En puutu muihin lääketieteen erikoisaloihin, vaikka niiden uskot ja faktat näen päivittäin työssäni yleissairaalassa ja paracelsusten historiassa, Hippokrates´n valassa (en eutanasia-lakialoitteessa niinkään, uskovat Esko Seppänen ja muuan insinööri Viinanen).
Mutta Gottverdämmerungin minä tunnistan, kun sellaisen kohtaan. Wagnerin oopperoitakin olen paljon kuunnellut ja yhden Olavinlinnassa kokonaisenakin lusinut. Siitä jäi mieleeni yksi iso asia. Lavastus oli loistelias ja mietityttävä. Vähän niinkuin Pietarin kirkossa.
Kirkon tai uskon kirous on vakava, erittäin vakava asia ihmiselle, jolla muutenkin voi olla vaikeata juuri samasta syystä, josta hänet kirotaan.
Luther sen tiesi, kertoo historia. Ja Huss, Jeanne d´Arc, Johannes Kastaja ja valtansa päätännässä kadottaneet raukat.
kuva (-hLii- 2015): Unionin ainoan alkuperäiskansan näyttelyn avajaiset Wagnerin kotimaan pääkaupungissa kaksi vuotta sitten