Hämeen härkätiellä

Kun ensi kertaa yli kahteen vuoteen lensin Isolle Kirkolle, kiinnitin huomiota kaupungin todella surkeaan ilmi-asuun.

Hakaniemen torilla ei ollut myytävänä Eromangan lihapiirakoita eivätkä hallin vastaavat olleet entisellään.

Hämeentiellä ei ollut liikennettä.

Vallilassa ei ollut entistä toimitusjohtajaa, joka lienee Ruotsin-Sveitsin-alueella.

Oli siellä sentään Hanhikiviä kaksittain.

Kylän keskustassa oli vain rakennustelineitä, joissa on yksi hyvä puoli. Keskimmäisellämme on työtä.

Ei ole tästä pienemmästä ja tuntemattomammasta Suomen Stadista pääkaupungiksi.

Ei tästä suuremmastakaan (8200 neliö-km), jonne kotimatka-lennolla pyrki toistasataa intialaista, suuriäänistä ja maski-säännöistä piittaamatonta.

Suomi tarvitsee, ainakin SoTe-Suomi, pääkaupunkeja kuusi.

Valitsimme ne matkallamme:

Pori, Rovaniemi, Iisalmi, Mikkeli, Jyväskylä ja Hamina.

Niissä ei ole ennestään tungosta, niissä kadut ovat kansoitettuja ja niissä on AIKAA miettiä.

Seuraavan kerran käyn Isolla Kirkolla toukokuussa. Jos silloin olisi jo siistimpää. En lennä.

Yöpyä en aio silloinkaan.

Paitsi tietenkin entisessä Neuvostoliiton alusmaassa. Porkkalan Hirsalassa.

Toivottavasti olen oikeassa. Toivottavasti Mika Aaltola (lie vanhempainlomalla) on oikeassa.

Muista, vaikkapa evp-tiedustelu-eversti Karista, ei niin väliä.

Vaikka onkin Jyväskylässä töissä. Kari.

Jos jotain voisi yli-pää-pormestari Juhana Vartiaiselle neuvoa, niin

”Hanki halvempi kello, anna tverin karjalaisen – Putin – pitää huolta kalleista kelloista.

Ja sen toisen suomalaisurgilaisen Vladimirin, Gundjajev, annettakoon pitää huolta kansan uskosta ja kirkon omaisuudesta.

Oikeassa ranteessa.

Onhan USKOn päivä.

Media splitin palveluksessa

Kaikissa ”käymissäni” sodissa median ilmatilan hallinta on ollut tärkeämpi tavoiteltava kuin palasen poltettua maata omistus.

Sota on vakava, jos lyhyttukkaiset everstit ja evp-kenraalit sekä entiset nuorsuomalaiset akateemikot ilmestyvät arkipuvuissaan TV-uutisiin.

Median etiikka sortuilee sitä enemmän, mitä enemmän siellä vaeltaa ”Erkon verikoiria” (nimi tulee erään keltaisen lehden päällikön kirjasta, jossa hän kuvaa kohteluaan iltapäivälehden ”ulla-appelsin´na”).

II maailmansodassa Suomen ”sensuurin” palvelukseen otettiin kaikki mikawaltarit, koska he osasivat kirjoittaa ja osa heistä oli 1920-30-luvuilla isännöinyt Natsi-Saksan kollegoita, osa taas ollut mielin kielin georgialaiselle pappiskokelaalle.

Kun maan ”päälehti” nyt julkaisee kuvan ja nimen kanssa nais-lapsipsykologin, joka hoitaa ukrainalaisten taistelijoiden palvelukelpoisuutta ja kotiuttaa epävakaita wanna-be-taistelijoita, ollaan jo raja ylitetty. Maailma on splitissä (haljennut).

Epävakaa-diagnoosi tosin on jo varattu Kremlin nomenklatuuralle.

Diagnoosi epävakaa on kansainvälisessä lääketieteen psykiatrian erikoisalan käytännössä sen sijaan menettämässä arvoaan, koska niin kovin moni meistä on epävakaa (F60.31) poikkeusolosuhteissa (Rock-konsertit, twiit-maailma, tarha/koulu/työpaikkakiusaaminen, jopa fb).

Minun havaintoni mukaan media on valloitettu ja saatu siis splittiin, jossa US-presidentillä ei enää ole varaa erottaa saati nimitellä vastapuolen johtajaa, joka tappaa ja tuhoaa silmittömän näköisesti slaavi-serkkujaan sekä heidän viljelys- ja asuinalueitaan.

Sama harrastushan tällä tverin inkeriläisellä on kuin edellä mainitsemallani georgialaisella pappiskokelaalla omana aikanaan.

Suomessahan stalinistit luopuivat uskostaan vasta kun markkinakuplat riittävästi pingertyivät ja johtava ideologi siirtyi toiselle puolen aitaa.

Olihan hän saanut Persian Shaahin viralta ja suomalaisen pankki- ja paperinvalmistus-maailman ruotsalaistettua.

Etsi pahaa itsestäsi ja malta pysyä elossa

Vanja-eno on elämäni kirja.

Siinä kuvataan jotain sellaista, joka on enemmän melankoliaa kuin masennusta, joka taas on maanisen sota-kiiman vastakohta.

Poikkesin katsomassa asiasta oppitunnin. Tai siis kolme. 2h59m.

Drive My Car on punaisen Saab Turbo 900 – auton johdattelema tarina. Alunperin Saab oli keltainen ja avoauto.

Samanlainen kolmeovinen ruotsalainen siniharmaa minulla oli liki 30 vuotta sitten. Siinä oli punaisen Saabin lailla kattoluukku jonka takia minua kutsuttiin 1980-luvulla ”luukku-Liikkaseksi”.

Murakamin, Hamaguchin ja Tsehovin oppi on selkeä, mutta kolmen tunnin sitsin tekijöiden yhteisen viestin oivaltaminen minulta pimeässä teatterisalissa vaati.

Vaimoni ja minun lisäkseni teatterin kahdellakymmenellä viidellä istuimella oli kolme muuta pariskuntaa.

Tarinassa vuosituhannen vaihteen ja Fukushiman jälkeisestä Japanista oli varmaan useita opetuksia, mutta kaksi jäi poimittavakseni Euroopan jättien, Venäjän ja Ukrainan taistelun sävyttäessä havaintokykyäni.

1. Älä etsi pahaa toisen sydämestä ennenkuin olet sen omasta sydämestäsi löytänyt

2. Eloonjääneet miettivät ehtimiseen kuolleitaan, mutta eivät huomaa eroavansa näistä kaipaamistaan yhdessä asiassa: he jatkavat itse elämistään

Jos nuo kaksi Vanja-enon, Дядя Ваня, Djadja Vanja, käskyä tai ohjetta olisivat osa arkeamme, mitä mahtaisikaan olla oma elämämme.

Lauantaina jatkamme samassa salissa ja samoilla paikoilla kaksituntisen Pedro Almodóvarin tarinassa Rinnakkaiset äidit.

***

Pedro Almodóvarin elokuva oli minulle liki täydellinen floppi.

Käsikirjoitus on kuin Regina-lehdestä, virheet oleellisissa kohdissa ovat dramaattisen suuria eikä oikeastaan mikään elokuvassa toimi.

Ehkä mietin tarkasti ennenkuin seuraavan kerran menen PedroA:n elokuvaa katsomaan.

Neljäs maailmansota Ukkolan mukaan

Iltalehden kolumnissaan Sanna Ukkola siteeraa ”vanhaa totuutta” siitä, että neljäs maailmansota käydään kivien ja keppien kanssa.

Tuo tokaisu on tavattu esitellä Albert Einsteinin lausumaksi.

Einstein on jälkikäteen diagnosoitu asperger-syndroomaiseksi. Diagnoosi poistuu tautiluokituksesta lähimmän vuoden sisällä (DSM5, ICD11).

Einstein, Wittgenstein ja Frederick Trump ovat kotoisin samalta viini-alueelta Saksa-Itävallassa.

Albertin ja Frederikin eräs syy muuttaa Amerikkaan oli kieltäytyminen asepalveluksesta Saksassa. Wittgenstein puolestaan, Adolf Hitlerin luokkatoveri Linzin kymnaasissa, meni natseja pakoon Cambridgen yliopistoon, jossa hänen oppituolinsa ”perijä” oli Georg Henrik von Wright (FI).

Lontooseen muutti myös Sigmund Freud osoitteesta Berggasse 19 (Wien).

Frederick Trump on Donald Trumpin isoisä.

Einstein kuoli puhjenneeseen vatsa-aortta-aneuyrysmaan 1950. Nykyisin sellainen diagnosoidaan ja leikataan liki aina ajoissa.

Tiedän, en luule. Diagnoosi on AAA, I71.4. Kts päivitys 27. ja 29.4. 2022.

Helsingin Sanomissa 24.3. suomalainen kuuluisan isän poika kirjoittaa osuvasti siitä, kenen olisi syytä tarkistaa sanomistensa taustaa ennen tuloaan julki.

Kirjoitus on tämän – kolmannen maailmansodan aaton – ajan puhuvia suomalaisia entisten tiedustelueverstien päitä kritisoiva.

Lähdekritiikki toisaalta, faktojen tarkistus toisaalta, ovat saaneet kuukaudessa näkyville valtavaa tietämättömyyttä ja totuuden oikaisemisia sekä länsi- että slaavi-maailmassa.

Kiinasta en mainitse.

Tämän takia tuo Saska Saarikosken (ent Snellman) kolumni ansaitsee lukemisensa.

Samalla vaivalla kannattaa myös lehden ykkös-pääkirjoitus lukea: rotat jättävät laivaa.

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000008700255.html

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008702605.html

Älä unohda ”Drive my car” – Дядя Ваня

Sodista syntynyt

Tämä päivitys on valmis, kun kirjoitan siihen syntymästäni ja elämäni kulusta ennustaneen runon viimeisen säkeen.

Luin äsken ihmis- ja yhteiskunta-tietelijä Joseph A. Tainterin 1995 julkaiseman kirjan, jossa väitetään, että sapiens, jonka lajia me juuri tänä aikana liki 8 miljardia elossa olevaa edustamme, on sotinut vasta 13 000 vuotta.

Sitä ennen, edeltävien 300 000 vuoden aikana, hän ei ole sotinut.

Näissä sodissa hän on viisaan tutkijan kirjoittaman mukaan vasta kolmesti kohdannut apokalypsin. Egyptissä, Babyloniassa ja Roomassa.

Onhan 13 000 vuotta toki niin lyhyt aika, ettei hitaasti lisääntyvä lajimme ole vielä ehtinyt oppia kuin löytämään syitä sotia, ei syitä keksiä keinoa sotien välttämiseksi.

Ihminen on ehkä yli 10 000 v sitten Anatoliassa päin oppinut luulemalla pelkäämisen.

Risto Lindstedt, sit tibi terra levis

Tunnen Heikki Peltolan (YL:n kuoronjohtaja), samoin tunsin Risto Lindstedtin.

Hän poikkesi meillä polttamassa piippua 1990-luvulla, kun se vielä oli kotisohvallamme sallittua, itse poltin seuraksi pikkusikareita.

Aihe oli ”Tunkua katon harjalla” (Interterras 1995) ja raportti tapaamisestamme julkaistiin Suomen Kuvalehdessä.

Post mortem Riston lause on nyt kulutuksessa laajemminkin (Helsingin Sanomat, pääkirjoitus 20.3. ja Tiede-artikkeli, s B8, 21.3.2022)

ON OSATTAVA PELÄTÄ, JOTTA OSAISI VAROA, MUTTA SITTEN ON OSATTAVA VAROA, ETTEI PELKÄÄ.

MIKÄÄN EI PISTÄ OLEMISEN MITTASUHTEITA NIIN SEKAISIN KUIN LUULEMALLA PELKÄÄMINEN

tiedoksi: Totaalisen maapuolustuksen kurssit (Maneesikatu), STM ja THL ja TP-UTVA; YL-arkistot

Samarinia

Osuin paikalle, kun paljon ihmisille kiittämäni Samarin poretabletti kupli kahvikupissa.

Väittävät siinä olevan suoloja niin passelissa suhteessa, että aika moni vaiva helpottaa ja samalla evidenssin todistamana käyttäjän kokonaisuus säilyttää resilienssinsä. Puskurikapasiteettinsa, muovautuvuutensa.

Se on isosti suoloista (Na, Cl, K, Ca jne) kiinni.

Parantajaksi tuosta kuohutabletista ei liene.

Samarin käsitteli neljää asiaa:

1. astumistaan edeltäjänsä saappaisiin, johon jo 2014 havaitsin hänen valmistautuvan (onneksi hän ei muistanut kohtaamistamme, vaikka se kesti julkisessa tilassa kahden kesken kaksi kertaa reilun puoli tuntia).
2. aikaa globaalin pandemian kuohuissa, joissa suurin ongelma on ollut ”tuntematon”, joskin todellisuudessa aika vaaraton vihollinen; hän koki asian tulleen hoidettua
3. aikaa v 2014 (Krim) alkaen helmikuun 24. aamun kautta tähän päivään, kun Venäjä on menettänyt tärkeimmän, mitä itsenäisellä – ja suurella – valtiolla voi olla: luottamuksen
4. aikaa vuonna 2023, jonka myötä on tulossa vastaan varmaankin, mikäli Samarinia on uskominen, aika lailla isompia murheita

Kysyin Samarinilta, miten hän on jaksanut.

Hän vastasi hyvin yksinkertaisesti. Liikunta, lukeminen ja musiikki

Koko kolmevarttisen aikana en huomannut poretabletissa minkäänlaista viitettä sellaisiin fysikaalisiin, sosiaalisiin tai sielullisiin elkeisiin, joiden takia olisin tullut huolestuneeksi.

Jos olisin huomannut jotain, en tietenkään sitä tähän kirjottaisi, mutta kun en.

Asiaan liittyy ”goldwater rule” jonka kammitsoimana ammatti-ihminen ei voi raportoida ammattitaidollaan tai -kokemuksellaan toteamaansa häiriötä ilman erityistä lupaa tai suorastaan kehoitusta.

Eipä tarvinnut tuota miettiä, mutta ei myöskään Chatman house rule – asiaa.

Se tarkoittaa, että jos kuulet kokouksessa jotain mielenkiintoista ”salaista”, voit sen toki kertoa muillekin, mutta sitä et saa kertoa, keneltä mielenkiintoisia asioita kuulit.

Tässä kokouksessa en kuullut mitään mielenkiintoisia ”secrets”, joita pitäisi seuloa ja sitten jakaa.

Puhemies Metsola

Vietämme Pyhän Patrickin päivää, jo vuodesta 461 alkaen.

Vihreä kolmiapila, ei 4-H-yhdistyksen neliapila.

Euroopan gladissa kärkinimistössä on Mme Metsola.

Nainen korkeassa asemassa.

Kumpikin maasta, joka ei ole NATOn jäsen.

*

Samaan aikaan Mme Kollontainsa unohtaneet tver-slaavit vetävät arpaa siitä, otetaanko Venäjän armeijan ja strategian terävin kärki – ydinase-triadi – käyttöön (HS 16.3.).

Koska minulla ei edelleenkään ole lisättävää tähän, jään odottamaan Kosovon ja Bosnia ja Hertsegovinan liittymistä joukkoon, jonka vastuulla ovat olleet mm Sarajevon talviolympialaiset (Suomi 13 mitalia, joista 4 kultaa, kolme hopeaa ja kuusi pronssia; Marja-Liisa Kirvesniemi) ja Mostarin sillan (Stari most, 1566; T 55 oli tankin malli 9.11.-93 klo 10:16) jälleenrakennus.

Vertailla voi vaikka Mariupolin draamateatterin raunioiden tilanteeseen ”T55”-tykin jäljiltä 16.3. 2022.

***

Nyt Kiinalla (Xi) ja Intialla (Kovind–Modi) olisi käyttöä?

Liki kolme miljardia (3 000 000 000) äänestäjää.

Samoin siltainsinöörillä, josta kertoi Arto Paasilinna (keskeisin red-army-este Ukrainassa nyt ovat urkainalaisten pioneerien räjäyttämät sillat, HS 17.3.)

Hänen muistokirjoituksensa löytyy aamun Helsingin Sanomista 17.3. s B11.

Hän oli syntynyt samana vuonna ja lähes samana päivänä kuin kaksi muuta suomalaisugrilaista.

Toisen nimi on nykyisin Kirill, minun nimeni on (Arto Nybergin ”kaimana”) Tintti, siltainsinöörin nimi Lunabba. Kaikki lokakuun 1946 lapsia.

Näissä merkeissä – in hoc signo

***

Opening Remarks

at Art Exhibition at Arktikum Rovaniemi on the same evening as Purin-Kirill-troops destroys hope at Mariopoli Dramatheatre, UKR

Antti Liikkanen

(in finnish)

Pohjoismaisen valokuvataiteen näyttelyn (Aika, paikka, valo– avajaiset 16.3. Arktikum / Galleria Valo  17:00

Avajais-mietteitä  Antti Liikkanen, psykiatri, Rovaniemi

Suojevatko meitä luolapiirrokset, Willendorfin Venus, Pyhä Kristoforos vai Sant´Angelo in Vado´n Suojelus?

Ihmiskunnalla on omia rajapyykkejään. Yksi on lajin puoli-miljoonavuotinen matka Itä-Afrikasta koko maapallon biosfäärin hedelmiä etsimään.

Yksi on 13 000 vuotta vanha sapiensin sotaisuus, jonka kohtalonhetkiä voisivat olla ne maailmanloput, joita on kolme: Egyptin vallan romahdus 4000 vuotta sitten, bysantin loppu 2500 vuotta sitten ja Rooman valtakunnan romahdus vajaa 1600 vuotta sitten (Ketonen 14.3., HS)

Vaarallisin ehkä on hidas muutos, jota emme huomaa edes pelätä.

Se, mitä olemme miettimässä näiden apokalypsien pelästyttämänä on, keksimmekö keinoja ETTEMME SOTISI, kun 13 00 vuoden ajan olemme keksineet keinoja, miten sodittaisiin.

1954 kesänä talvi- ja jatko-sodissa rajusti kärsineet rintamaveteraanit Simo-vaari ja Inkeri-mummo pysäyttivät automme Kittilän kirkon kohdalle. He kertoivat, että kirkko oli jätetty polttamatta siksi, että 1944 Wehrmachtin paikalliset sotilaat olivat saaneet kirkossa siunauksen taipaleelleen Norjan kautta takaisin kotiin ja rauhaan, ei sotaan.

Olen matkustanut paljon sekä rauhan asialla eu-toimijana että maapalloa itselleni pienentääkseni. Matkoille olen löytänyt suojelijan, Pyhän Kristoforoksen.

Kristoforos on matkailijan pyhimys, joka kuvissa ja patsaissa kantaa Jeesus-lasta yli vuolaan virran.

Aika isossa roolissa matkoillamme on ollut kulttuuri, erityisesti museot ja galleriat.

Koskettavaa oli kohdata Berninin Pyhän Teresan hurmio roomalaisessa pienessä kappelissa.

Nyt avattavassa pohjoismaisessa valokuvataide-näyttelyssä on joukko minulle tuttuja töitä, joista monien tekijöitä on matkan varrella tullut vastaan. YK-rakennuksen edessä, Venetsiassa, Normandian maihinnousupaikoissa, eri pohjoismaissa.

Yksi tarina sopii tähän näyttelyyn, jonka taustat ovat pienessä länsi-virolaisessa Lihulan kunnassa,  Järven musiikkikodissa.

31.1. 1919 käytiin Virossa hyvin merkittävä taistelu.

Pajun kartanon taistelu.

Sitä aikaa kuvataan koskettavasti virolaisessa elokuvassa ”Nimet marmoritaulussa”.

Mukana taistelussa oli pohjoisen identtiset Hillilän kaksoisveljekset, joista toisen nimi on uhrien joukossa tuon elokuvan marmoritaulussa, toinen taas oli Suomen 1920-60-lukujen historiassa erittäin merkittävä toimija.

Rauhan ja sodan töissä.

Tässä näyttelyssä suojelu on eniten minua koskettava asia, ei sodankäynti. Suojelu on asiaa, jonka arvomaailmassani ansaitsevat pienimmät, hiljaisimmat ja uhatuimmat.

Näyttelyn symboliksi nostaisin mieluusti Katve 2 – huoneessa olevan Kuutti Lavosen taideteoksen, jonka kohteena on keski-italialaisessa, Vatikaanin muinoisessa kirkkovaltiossa olevassa St Angelen pienessä kylässä varjossa kävelevä mies, taustanaan pyhimyksen patsaan suojelevat kädet, mutta myös moni, moni muu ”Enon olalla”- ja Paleleva enkeli-työn kaltainen tarina tulkoon meitä vastaan elämässä, joka juuri nyt tuntuu olevan hauraampi kuin aikoihin.

Nauttikaa myös loppuviikon Miina Järven konsertista näissä tiloissa – 19.3. klo 15.

*

Ehkä emme ole nyt Egyptin, Babylonian tai Rooman muinoisten valtakuntien sortuvilla raunioilla.

Ehkä meidän ihmisten kulttuurimme vielä löytää tien apokalypsien kiertämiseen.

Ehkä keksimme niitä keinoja,  ettemme sotisi.

Kiitos, että toitte meille Arktikumille tämän tarinan!

Väliepikriisi

Seuraan edelleen tiiviisti verkkojeni välityksellä maailman menoa.

Tieto on riittävää, samoin sen tulkinnat, joten en lisää omia ajatuksiani tässä vaiheessa.

Resilienssi on ominaisuus, joka liittyy oikeamääräisiin suoloihin elimistössä, mutta myös kykyyn toimia muovautuvasti. Vähän niinkuin pehmeä muovailuvaha.

Sitä ominaisuutta voi paremmin edistää, jos ei kokonansa sulje itseään siltä, mitä ympärillä tapahtuu.

Solidaarisuus on aika lailla tärkeämpi vaalittava kuin halu sokeasti auttaa.

Ehkäpä aamuisen radiohartauden linkin kuuntelu kannattaisi.

https://areena.yle.fi/audio/1-61141312

Jaksamista.

SoMe:n oppeja 2.0

Blogi on alusta, jossa pitää vähän eri lailla kuin fb/tweet-maailmassa olla tarkka.

Mielestäni ja 15 vuoden blogituottajan kokemuksella.

En pidä kenenkään etuna sitä, että some-maailma – blogisektorillaan – saa sellaista ”ole varuillasi”-leimaa.

On parempi olla hiljaa kunnes ”sana jälleen on vapaa”.

Toivottavasti ”kunnes”, ei ”jos”.

Siunatuksi lopuksi tai välipuheeksi.

Äystön kylä on 500 pohjalaasen koti.

Siitä ja sen vierestä on lähtenyt maailmalle kaksinkertainen Suomen pääministeri ja (”yksinkertainen”) arkkipiispa. Sama Lauri, jonka jälkeläinen suorassa polvessa on ollut ehdolla sekä kansalliseen että kansainväliseen luottamustoimeen. Omenat eivät puusta kauas putoa.

Sen Äystön kylän kanssa samassa kunnassa olevassa kirkossa on Muumimamman äidin (Tove Jansson) laatima kaunis ja syvästi koskettava alttaritaulu.

Mamman ainoa.

Janssonin kirjoista eniten pidän ”Melancholia” (Lars von Trier 2011) eli ”Don´t Look Up” (McKay 2021) eli ”Muumipeikko ja pyrstötähti” tarinasta.

Se on julkaistu ruotsiksi samana vuonna kuin minä synnyin ja suomeksi sinä vuonna, kun Suomella oli rehellinen, mutta äkäinen presidentti (Tavaststjernankatu 9).

Kirjasta on kaksi ruotsinkielistä ”revisited”-UKK-versiota: 1956 (Mumitrollet på kometjakt) ja 1968 (Kometen kommer).

***

Äystön koulun luokanopettaja on Marianne Hautala.

Äystön kylän lähellä on Kristiinankaupungin voitoistaan kuulu lotto-R-kioski ja Manner-Suomen läntisin merisatama Kaskisten kaupungissa.

Kaskisten valtuuston kokoussali (Raatihuoneenkatu 34) lienee maamme kaunein.

Kaskisissa haisoo raha.

Miksi tällainen kryptaus ennen ennakoimattoman pitkää blogin julkaisutaukoa?

Pauli Nevala heitti Suomelle – ja itselleen – kultaa ja erikseen vielä maailmanennätyksen, yli 92m.

Erikoinen kolkka Suomessamme.

Ei Paikkarin torppa eikä Lepikonkaan.

Lisää tästä teemasta Helsingin Sanoman 10.3., s A16.

Jutussa haastatellun henkilön kello on kuvanoton aikana 16:10 (UTC-5, DLT -).