Yhteenvetoa ennen Tonavan lähteitä

Kuulas ilma tulossa, matkaa Kellomuseoon ja Tonavan ”todelliselle lähteelle” (kts joulupukki ja Korvatunturi) on enää pari ”mil”.

Tehkää Euroopanmatka omalla autolla (halpaa ja joutuisaa).

2 yötä kaupanpäälle, ei taxfree-höpötyksiä, sauna, hyvällä säällä kannella nokko tilaa, kun Vuosaaresta otatte lautan Rostockiin tai Travemündeen.

Kolme mahtuu hyttiinsä eikä yksikään ole autokannen alla..

Yleensä ei kuule ruotsinkieltä.

Matkatkaa kohteeseen autobahneilla, niin näette kuinka oma auto kulkee ja perhe pelkää.

Kohteessa pikkutiet ovat ylivoimaisia ja keskinopeus alhainen.
Kuskikin ehtii nähdä.

Kokenein olkoon kuskina ja kuski selvänä, TomTom kertoo tolpat (jotka todella välähtävät, lasku tulee takuuvarmasti).

Joka ainut kerta löytyi hotelli siitä, missä sen pitikin olla (kylän keskustassa), vaikkei etukäteen tilattu ja hinta oli passeli (3 hlö alle 150, aamiaiset ihan kelpoja).

Teemasta on hyötyä (meillä se oli Tonava, mutta voihan se olla 30-vuotinen sota, I maailmansota tai vaikkapa Habsburgit, Hohenzollerit tai aurinkoenergia).

Takaisinkin kannattee tulla laivalla – ei Ruotsin halki – koska ehtii levätä että jaksaa taas työelämässä.

Huippukohta matkalle kannattaa katsoa (Gross-Glockner, Zugspitze, Treblinka tai Legoland/Saksa).

Liian pitkään ei kannate viipyä (2 viikkoa alkaa jo olla maksimi).

Rahaa pitää varata tonni/aik hlö/vko. (laivamatkat jne eli kaikki ml)

Säästää voi kotona, matkalla ei kannata pihtailla saati asua teltassa tai vetää asuntovaunua (kaikkea olen yli 40 v aikana kokeillut).

Eurooppa on kuitenkin tänään service (= pesemme toistemme paitoja).

Yösijat kannattaa etsiä ajoissa, koska illalla väsyneenä kaikki kaatuu eikä autossa ole kiva nukkua.

Päivämatka on aika hyvä katsoa lyhyeksi (100-300 km), muistakaa (TomTomia ajatellen) Umleitungen.

Ottakaa paljon kuvia, mutta vain itseänne varten (ei niitä muut halua katsella).

Älkää ottako kylmälaukkua tilaa viemään tai hae ruokia mädäntymään Liddlin kasseihin, koska aina löytyy kahvila tai viehättävä paikallis-rafla – ei tarvis mennä Mäkkäriin tai edes Burger Kingiin, jossa sentään on makoisia eväitä.

Tehkää matkasta sähköinen päiväkirja (blogi), mutta älkää siinä loukatko kotiinjääneitä tai kanssamatkaajia.

Älkää liittäkö blogiin kuvia, laittakaa ne fb-sivulle (siellähän on vain kavereita!)

Tupakoitsijoille tiedoksi: erityisesti pikku-sigen polttajille EU on aika lojaali. Halpaa ja sallittua.

Matkatavaroille, 3 pv:n kokousmateriaali huomioiden, mies tarvitsee salkun ja repun.
Reppuun kuuluu läppäri, kahdet kalsarit, varapaita ja hammasharja.

Naishistorioitsijoiden matkalaukut on luotu kantamista varten: autonperältä hotellihuoneeseen ja takaisin.

Sitten ei muuta kuin stig ombord (mieluummin kesä-heinä-kuussa kuin elokuussa, jolloin on EU-laisten oma loma)

Meillä oli yksi pakkomielle tällä matkalla: etsimme joka päivä jostain Kristuksenkantajapatsaan (Kristoforos), koska sellaisen näkeminen suojaa äkkikuolemalta.
On muuten toiminut, tähän asti.

Yksi hyvä vaihtoehto on pysyä kotona tai mennä mökille.

Huomenta

*

Willenforfin Venus on 25 000 vuotta sitten veistetty kuva Soinista tai minusta tai jostain sen ajan tyydytettyjen rasvojen syöjästä.

Hänen kokemuksensa ja meidän kokemuksemme on kai sama: aina sattuu ja tapahtuu.

Vastakin näin käy.

Ja joku muuttumaton muurahainen sitä sitten ihmettelee.

Me Venukset väleen käväisemme sanomassa:

”Ai, toi murkku pistää”.

Ei se pistä, se haluaa meät karkottaa reviiriltään, pesäkekoja hajoittamasta.

Siinä sillä on apuna

ihmisen hulluus, ebolan viekkaus ja oma muuttumattomuutensa.

Eiköhän se ole tuossa: matkailun viehätys?

*

Yksi kulkemisen viehätys on matkan päämäärään saapuminen: 1888 km:n päässä Mustan meren rannasta sijaitseva korkeimmalla ja kauimpana sijaitseva lähde, siitä alajuoksulle 35 km:n päähän sijoittuva kahden joen yhtyminen Tonavaksi: se oli sitten siinä.

Yksi ”Hint”: kannattaa tulla suuresta (Wien) pieneen (Donauquelle). Suuresta pieneen on luontevampi, metelöivästä suurkaupungista Schwatrzwaldin hiljaisuuteen.

Helpompi palata kotiin, yli 3000 kilometrin päähän. Viikon kuluttua.

*

Kuuluisia ”viimeisiä sanoja” eli seurueen jäsenten loppukommentit ”Danobid-projektista”:

Taidehistorioitsija 1 (55v, nainen, prof):

”Upea sukellus Euroopan historiaan, mutta herätti myös pohdiskelua niin ajasta kuin ihmisyydestäknn”

Taidehistorioitsija 2 (55v, FM):

”Saksassakin kannattaa ajella autolla samalla pitäen silmät auki. Monenlaisia, erilaisia maisemia ja ihmisiä. Kannattaa poiketa museoissa, niissä voi olla ylläreitä ja kirkoissa.”

Autonkuljettaja 1-3, historiafriikki (erikoislääkäri, 65v):

”Hyvin suunniteltu on vasta puoliksi tehty. Toinenkin pouoli kannatti tehdä, jovain”

*

Ilta päättyy paikassa, josta näkee Sveitsin alpit ja liki täysikuun – samassa suunnassa. Sytytämme nuotion pihaan ja alamme laulaa liki täyden kuun lauluja.

Hyvää yötä

Einstein, Rommel & Carl Latan

Joukkueemne tutustui perusteellisesti sateiseen Ulmiin sunnuntaina iltapäivällä.

Se tarkoitti varpusestaan kuulun Ulmin Münsterin (tuomiokirkon) protestanttipapin saarnan arvioimista Sadinmaa-Pursiainen-HenryRantala-asteikolla 8-9 (erittäin vakavaksi tarkoitettu vetoomus Paavalin, Pietarin ja 1930-2010-lukujen epookin hengessä vastuuntuntoon, jota oikeasti ei juuri nyt ole).

Ulmin Taidemuseo pohtii keskiajan ja nykypäivän taiteiden olemusta loistavin taulu- ja veistos-parivalinnoin; kaikki oleelliset olivat mukana, parasta Pietá (Kiki Smith). Avoinna näyttely on Raatihuoneen torin laidalla tammikuuhun 2013, vahva käyntisuositus.

Kylän ”Kapelle” pisti parastaan samalla Raatihuoeen aukiolla, jossa lokakuussa 1944 Rommel kunniallisesti haudattiin kansan olettaessa hänen kuolleen sotavammoihin (taisi marsalkka tehdä itse ”sankarin” kuolemansa Stauffenbergin epäonnistuttua).

Kwaijoen silta soi, mutta niin soi myös Beethoven ja von Moltke.

Kaupungin raatihuoneen seinältä löytyivät sekä Kepplerin että Einsteinin (molemmat kaupungin poikia) viisaudet, jotka ihan erikseen kannattaa käydä sieltä poimimassa.

Hyvä on kaupungin sekasikiöistä (arkkitehtuuri) keskustaa katsellessa muistaa, että Red dog for Lardois – patsas (Keith Haring 1987) on alueella, jonka liittoutuneet pommittivat atomeiksi 1944-45; vähän niinkuin eräs Rovaniemeläinen laatupatsas aseman luona.

Verbrennen Sie nich mehr, bitte!

*

Ulmista siirrytään Stauffenberg-linnaan Tonavan vartta pitkin, me kaikki kolme, pitkin retkemme pahinta kirosanaa (Umleitung), joka on jo yli tuhat kilometriä riidellyt TomTom-laitteemme kanssa, miksi pitäisi heti kääntyä takaisin – jos voit.

Stauffenberg tarkoittaa tässä sitä, että Sigmaringenin linnan natsit pakko-ottivat syyskuussa 1944 Vichy´n kollaboraatiohallituksen pakopaikaksi (Petain & al) Hohenzollereilta (Margareta von ja 13 perheenjäsentä) ja heidät kuljetettiin harmaanvihreillä Volkkareilla läheiseen Willflingenin linnaan, joka oli tyhjä.

Sen omistaja näet oli mestattu jo heinäkuussa hänen turhaan yritettyään mm Rommelin luvalla tehdä selvää Hitleristä läheisineen.

Omistajan perhe oli luonnollisesti vangittu.

Hitler ja natsit eivät pitäneet idel ädel adel – jengistä, vice versa.

R.i.p., paroni von Stauffenberg.

Aika surullinen ja hurjakin on linnan tarina ja sitä kannattaa käydä kyllä paikan päällä ihmettelemässä, koska Tonavakin siinä kohdin on todella kaunis ja aivan sininen.

Otsikossa on Carl Latanin nimi siksi, että hän on säveltänyt hyvää marssimusiikkia, josta pidetään sekä Baijerissa (mm Ulm) että Schwabenissa (mm Sigmarinnen).

Illan mittaan kallistamme maljan Elnalle, sunnuntaina 4v: Cervuz!

*

Maanantaiaamu valkenee kovin kylmänä ja kirkkaana, toinen lomaviikko puskurikapasitoijalla alkaa.

Ja, yllätys yllätys, edessä on jälleen Umleitung (”ohjatusti” – höpö-höpö – työmaa-alueen ohittava tie), tällä kertaa vain 30 km ylimääräistä (eilen liki 100 km).

Raivo alkaa tarttua kaikkiin: Umleitung-kyltteihin, TomTomiin, molempiin taidehistorioitsijoihin ja lopulta (tai aivan aluksi) myös kuljettajaan.

Ennen aamiaista blogisti lopettaa matkakirjan: Norwegian wood (Haruki Murakami, Tammi 2012, suom Aleksi Milonoff).

Nuoruus, oi nuoruus: skitsofrenia, rakkaus, itsemurhat…

*

Maanantaia opimme, että Tonava katoaa vain muutaman kymmenen kilometrin jälkeen 150 päivänä vuodessa kivikkoon: asia käytiin toteamassa.

200 päivänä virta (pieni poika äitinsä sylissä tai vahva vanha mies, asiasta on monia patsaita Wienissä, Budapestissä ja Donaueschingenissä) menee niinkuin on oikein.

150 päivän vedet menevät Juravuorison onkaloissa Aach-joen lähteeseen, siitä Bodenjärveen ja Rheinfallin putousten läpi Eidhovenin kohdalla Pohjanmereen.

Tonavafriikit tosin väittävät, että Aach-joen lähteestä vasittu, sinne luolia pitkin saapunut osa ei mene Bodenjärveen vaan takaisin Tonavaan Fridingenissä (luolia pitkin, Fridingen on 135 m alempana kuin Aach-quelle.

Yritän todistaa asiaa laskemalla veteni virtaan juuri ennen sen katoamista maan sisään. Tässä vaiheessa Tonava on Suommu- tai Lutto-joen kokoinen ärhäkkä vuo.

Saas nährä, miten äijän käy!

(asiaan liittyvä piirros kuten myös kuvia koko reissusta löydän fb-sivuiltani)

*

Kuten edelläolevasta voi päätellä, poikkeamisemme Rheinfall´ssa todisti, että Rein jylisee aika voimallisen oloisena heti Boden-järvestä lähdettyään.

Ei mikään Niagara (ei edes sähkövoimalaitosta), mutta komia ilmestys kuitenkin.

Turistiaikana pelkkä parkkipaikan jonotus otti puolisen tuntia, jos tuli liian myöhään Schaffenhauseniin, jossa moinen koski kuohuu.

Sveitsiä, ei siis EU:a. (olut, you see!)

*

Kuten vakikävijät huomaavat, matkan Tonava-osa alkaa olla viime metreillään.

Hyvin valmistautuen tällainen matka on aikansa ja vaivansa väärti vielä 65-vuotiaallekin (ensi kerran olin Tonavan varressa 10-vuotiaana).

Yhteenveto vielä odotuttaa.

Huomenna on vuorossa maailman kuuluisin kellomuseo, Tonavan ainoa ja oikea lähde (vesikraana ja ränni) tästä kylästä – Donaueschingen – parin peninkulman päässä, ylihuomenna jätämme hyvästit toiselle taidehistorioitsijalle jatkaen matkaa Kasselin Documentan kautta Rostockiin ja Finnlinesin huomaan pariksi yöksi.

Sitä ennen kuitenkin siis yhteenvetoa joko nyt illan mittaan tai varhain huomisaamuna.

Kotimaassa tai Lontoossa en tiedä tapahtunen mitään sellaista, johon pitäisi ottaa kantaa.

Lotossakaan ei tainnut onnistaa, joten pysytään näissä:

”Niin kaunis on maa, niin korkea taivas…”

*

Yhteenvetoa, osa I

Kun aloitimme tämän kolmen historioitsijan tarinan, saatoin arvata, että menneisyyttä kuopaistaan. Niin on toki käynyt.

Toisaalta matkan alkuun osunut EU-kokous Brysselissä taivasteli nykyhetkeä ja aivan likeistä tulevaisuutta.

Etelä-Saksan ja Itävallan tapa matkailumielessä pitäytyä jodlaavana kauriinmetsästäjäkansana Alppien laaksoissa ja koko pienten kaupunkien rajusti entisestä siistiytynyt nahkahousukulttuuri ei voi olla pistämättä silmään.

Suurten kaupunkien elo Habsburgien ja Rooman keisareiden ajoista hyvin kalliisti entisöitynä ja siihen liittyvä 30-vuotisen sodan ja uskontojen taistojen esilläpito on turistille arkea.

Sissi-keisarinna, Napoleon ja Rooman paavit.

Mutta se, mistä tämän matkakertomuksen aloitin, oli todellisuudessa ja aivan juuri päälle kaatuvat finanssi- ja ympäristökuplan dramaattiset tyhjenemiset, ihmisen maailman turbulenssi.

Mika Waltarin Sinuhe kuvaa hiljattaisen arabikevään, mutta varaa siihen aikaa 60 vuotta.

Tämän päivän arabikevään johtajat toivoivat kuulteni EU:lta 60 miljardin €:n satsausta, ”jotta homma pyörisi”.

Olemmeko me siihen kaikkeen turbulenssiin varautuneet.

Ja jos olemme, miten se Tonavaa, ikiaikojen raja-aluetta, seuraamalla olisi havaittavissa?

Tämän päivän yösijamme on Heiderstrassen varrella.
Mitä se tuo lastenlapsillemme mieleen?
Ei niin mitään.

Matkamme ajan dramaattisin taidekokemus on ehdottomasti eräs taideteospari Ulmin Taidemuseossa, jonka olen merkinnyt fb-sivuilleni:

Pietá.

Edessä on keskiaikainen veistos asiasta, taustalla moderni piirros samasta teemasta.
Veistoksessa äidin sylissä on poika (Marian sylissä kuollut Jeesus).

Piirroksessa on äidin sylissä kaksi kuollutta kissaa.

Eikös kissoilla ole yhdeksän elämää?

Norwegian wood kirjassa poika kysyi: ”Miksi muurahaiset, biosfäärin suurin laji (painossa laskien) eivät ole muuttuneet lainkaan siitä alkaen, kun laji satoja miljoonia vuosia sitten syntyi?”

Niin.

Jatkan yhteenvetoani nettiyhteyksien salliessa.

Domi manere convenit felicibus

Yöllä satoi aika lailla myös Baijerissa (ja Göteborgissa, kertoo lehti).
Ruotsalainen turisti hotellin hississä muistuttaa, että myös Väsrmanlannissa jyrisi.

Miksei sitten Suomessakin.

Sade (ja sateenkaari, heh) ei estänyt paikallisia poliitiikkoja juhlimasta majapaikkamme akkunan alla puoleen yöhön.

Sen verran veri veti, että kävimme tervehtimässä 20 000 asukkaan kaupungin pormestaria, joka lausui ihailunsa suomalaisesta hoito- ja koulutusjärjestelmästä, joissa Baijeri ja Günzburg ovat paljon jäljessä Rovaniemestä.
Pormestari muistutti kovasti kotikaupunkini ”presidettiä” (Autto, kok), mutta heilutti lippua, jossa luki SPD.

Eikä sade estänyt aamulla kuudelta tämän kylän kirkonkelloja kutsumasta kansaa sunnuntain varhaisaamuksi hereille: muista, olet kuolevainen – memento mori

Kellot kalkahtavat vartin välein eli on turha yrittää aamu-ettoneita.

Otsikko APK:ssa on tänään paradoksi ja/tai totta:

”Onnelliset tekevät viisaasti jäädessään kotiin”.

Latina on kuollut kieli ja sen arvovalta perustuu enemmänkin snobbailuun kuin viisauteen.

Siitä huolimatta kannatan viisauden mahdollisuutta myös kotiin junttautumisessa.
Matkustaminen heijastelee mökkihöperön uskollisuutta. Hän siirtää kaikkialle omat tapansa ja juurensa ja yrittää huiputtaa aikaa vaihtamalla paikkaa ja toistamalla samoja tuttuja toimia ja eleitä.
Kait tuon Katajarannassa voisi aivan hyvin tehdä?
Sen sijaan, että kävelee yöllä nuorison mekastaessa kaatosateessa hotelliin nautittuaan illallisen aivan liian myöhään ja epäterveellisenä.
Sen sijaan, että kirjoittaa havaintojaan ylös liki 2000-osaiseen julkiseen päiväkirjaansa.

Tänään on ohjelmassamme Albert Einstein (ydinlataus Hiroshimassa ja Nagasakissa) sekä saman kaupungin tuomiokirkko.
Vain toinen ei saanut jäädä kotiin – kenenkähän onneksi?

Ulmista matka jatkuu ylävirtaan linnoja, pieniä kyliä ja vähitelleen alkavan Schwarzwaldin maisemaa pohtien.
Kotonapysyen siis näin:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Schwarzwald

Olympialaisia emme ole seuranneet, koska sitä varten meillä on valittuna presidentti Lontooseen.

Pyhäaamun rauhaa, onnea RoPS:lle ja

Huomenta

*

Eilisillan karttaharjoituksessamme huomasimme, että tulemme kulkemaan Tonavaa reilut 500 km ylävirtaan päästessämme huomenissa sen lähteelle (niitä on kaksi – ainakin: Breg ja Brigach).

Koska joki on 2888 km pitkä, hakeutuu katseemme alavirtaan, välille Wien-Musta meri. 200 miljadria kuutimetriä vettä vuodessa Tonava tuohon mereen kuljettaa.

Sadealueen koko tuon vesimäärän kerääämiseen on 817 000 neliökilometriä, 2,5 kertaa Suomi.

Entäpä jos ensi kesänä!
(Ounasjokikin tosin on kokonansa laskematta)

Onkohan tätä maailmaa ja sen jokilaivoja vuoden kuluttua enää?

Tätä minun maailmaani?

Hotellimme – Arcadia-Hotell Günzburg – on halpa (76€/2hh) ja laatuisa.

Koska ruotsalaisvieraita tuntuu olevan aika lailla, aamiaisella on tarjolla ”mammas köttbullar”: Kustaa II Adolfin äiti?

*

Ne hurrit ovat tulleet tänne paikalliseen Legolandiin, joka on kait selvästi parempi kuin aito Jyllannissa.

Limes

Lauantai katkaisee helteen Tonavan varrella.

Ei ukkosmyrksyihin, mutta sadekuuroihin.

+19C

Matka jatkuu Walhallan suuruudenhulluista kartanoista ja Keplerin lumikidematematiikasta kohden Einsteinin ja Mengelen seutuja.

Edessä on myös tyhjä hauta, johon palaan.
Ja täysikuu (ensi tiistaina).

Se ”lunatic” onkin Tonavan osuuden loppu ja valaisee varmaankin kokonaisuutta.

Lauantaina kohtaamme myös Kustaa II Adolfin.

Yksi havainto on jo nyt valmis.

Saksalaiset ovat tehneet tiliä toisen maailmansodan katastrofistaan, mutta Itävaltalaiset ovat vielä Waldheiminsa ja Heideninsa kanssa James-Hirvisaari-divarissa.

Ehkä heidän ei tarvitse liigaan noustakaan.

Eihän Espoon Matinkylän Willendorfin Neitsyt I:kään siellä ole: divaria, divaria.

*

Tässä välissä olette, rakkaat kanssavaeltajat, lähdeluettelon avaamisen ansainneet.

1) T. Kalervo Keranto: Maailmanhistoria (Kouvolan lyseo 1960-luku, Kaunotar katoaa Kauko-Itään)

2) Claudio Magris: Tonava (WSOY 2000)

3) Kahden taidehistorioitsijan ”live” (Lapin yliopisto, Korundi, suullisia tiedonantoja)

4) Berliz: Bryssel (kadonnut jo), Wien (tallella)

5) Professoriliiton ja Kuntaliiton kalenterit 2012

6) Michelinin kartat Keski-Euroopasta (2012)

7) TOM-TOM (3 vuotta vanha karttapäivitys)

8) Bettina ja Nina, itävaltalais-uhkarilais-kanadalaisia taiteiden kuraattoreita

9) Isaksson: Historian lisälehtiä (viite tarkentuu myöhemmin)

10) Valtava nippu kaupunkien, kirkkojen, konserttien, museoiden ja alueiden esitteitä useilla eri kielillä (Peugeot 3008 takaosa, järjestämätön arkisto)

11) Useita suullisia tiedonantoja toistasadalta tavatulta ystävälliseltä ja viideltä epäystävälliseltä ihmiseltä)

12) Mario Vargas Llsosa: Tuhma tyttö (Otava 2011)

13) Haruki Murakami: Norwegian Wood (Tammi 2012)

14) Nerea Riesco: Valkea Norsu (Otava, 2012)

15: Antti Tuuri: Matkalla Euroopassa (Otava 2012)

*

Otsikko tänä aamuna on LIMES

Se tarkoittaa rajaa.

Tonavan kannalta kyse on kivistä, joita roomalaiset ja barbaarit maanviljelijöiden suureksi ihmetykseksi ovat kasanneet Tonavan rannoille (joko etelä- tai pohjoisrannalle).

Tuo raja on edelleen olemassa. Barbarian ja barbarian raja.

Sen pohjoispuolella on suunnittelu- ja sosiaalivaltio, sen eteläpuolella on roomalaisen imperiumin koti (voitte kutsua sitä myös makedonialaiseksi, egyptiläiseksi, kreikkalaiseksi tai assyrialaiseksi kulttuuriksi).

Kummassa haluaisitte asua?

Kummassa haluaisitte lomailla?

Me valitsimme LIMES-käsitteen ja etsimme vastausta.

Vielä viikon verran.

Huomenta

*

Lauantain mittaan unikeoksi nousi toinen historioitsijoista, mutta Tonavaan emme häntä heittäneet, Naantalissakin olisi ollut liikaa.

Tonava on jo muuttunut varsin vaatimattomaksi, Ounasjoen näköiseksi (tosin tämä on aika lailla syvempi).

Alamme ilmeisesti lähestyä virtamme lähteitä.

Matka käy TomTomin ohjeita vastaan taistellen, ketunlenkkejä heitellen, mutta joutuisasti toraillen sentään.

.

Löydämme Oberhausenin kylän länsilaidalta etsimämme tyhjän haudan.

Ranskan vallankumoksen ja Amerikan vapaussodan sankari löysi haudan kohdalla matkansa pään ja tuli haudatuksi nyttemmin Ranskan valtion maaksi hankitulle tontilleen neliöön istutettuhen puiden (7) siimekseen.

Sotamies Ryan – ei, sen täytyy olla d´Auvergnen – kuoli vähän turhaan, koska hullumpaa sotaa ei vapauden janoajalle ja ihanteitaan tarkasti kunnioittavalle kirjailija-soturille voi kuvitella kuin Napoleonin Itävallan sotaretki v 1800, kesäkuun 27.

Sekä private d´E että everstiluutnantti Itävallasta on nyttemmin viety kotimaidensa multiin, mutta heidän kunniansa on jäänyt tyhjään hautaan, jonka likellä viisi komeata hevosta rouskuttaa puolistaan (so lounastaan) tyytyväisen näköisinä.

*

Samoilla seuduilla yli 250 vuotta aiemmin meuhkasi Kustaa II Adolf rikkoen, repien, raiskaten ja tuhoten luterilaisen Jumalansa nimeen ja palkkasotureilleen tuloja taatakseen:

”Hakkaa päälle”.

Asia muistetaan vielä seuraavassa pysähdyspaikassamme, Donauwörthissä, jossa kaikkien EU-maiden liput ovat vieläkin puolitangossa.

Tässä kaupungissa, jossa tänään sivumennen sanoen sataa, tehdään Suomeenkin joskus aikanaan saapuvia Eurokopreteita.

Huomattavasti kauniimpia asioita – vai ovatkohan sittenkään – kohtaamme kaupunki-sisaruksissa Dillingen-Lauingen.

Rokokoo-barokkisia kirkkoja, pappiskoulutuksen viisaita helmiä (Albertus Magnus, Tuomas Akvinolainen) ja todella hyvän pizzan (syömme sen kolmestaan, lasku 16 € juomineen).
Näin hyvää pizzaa sai aikoinaan Mauri Lindenin Giovannissa vanhan torin laidalla, ei sen jälkeen missään. Paitsi siis nyt, upean Kimotornin juurella.

*
Yösijansa automme löytää varsin synkeästä kaupungista, jossa Maria Antoinette meni naimisiin Ludwig XVI kanssa (tiedättehän, Muonionretkistään tuttu vähän sohlomulkku ukkeli ilman valtakuntaa) menettäen tämän takia päänsä, kauniin ja älykkään päänsä.

Muistanette, kenen 16 lapsesta Maria on yksi?

Ei, Sissillä oli vain kaksi lasta.

Tämä on Maria Teresian, maailman viimeisen aidon keisarillisen + ihaillun ihmisen tytär.

Toinen Günzburgin kaupungin jalo edustaja on Joseph Mengele.

Mengele on lääkäri (Serbian Karadzis on myös lääkäri), jota ei koskaan tuomittu siitä, että hän ihmiskokeillaan sai monen sodanjälkeisen lääkejätin tähden ja vaurauden nousuun.

Mengele pitäisi meidän itsekunkin löytää sisältämme, jonka takia en kirjoita hänestä enempiä.

Alkakaahan kaivaa sisintänne!

Hyvin rumalla tavalla hymyilevä mies tämä ainakin 1986 vielä Perussa (pan-huilut!) elossa ollut Günzburgin ”suuri” poika oli.

*

Matkamme on tähän asti sujunut aika sopuisasti.
Ei ihmekään.

Tai no…

Lottoarvonta on vasta huomenna, jolloin me taas olemme likempänä Tonavan ydintä.
Sen me olemme päättäneet löytää.

Tai no…

*

Iltaamme, ukkoskuuron jäljiltä, sävyttää paikallisen SPD (demarit, joo) nuorten iltarokki.
Tai no…

*

Aivan selvästi alkaa olla sen pohtimisen aika, että miten se yli 2000 km Tovanaa menekään Budapestin ja Belgradin kautta Mustaan mereen.

Tai no…

Walhalla

Helle hellii, +32C joten kosteus viihtyy vain kuskin otsalla seurueen suunnatessa Passausta Walhallan ohi Regensburgiin.

Matkalla pydähdymme Sankt Peterin kirkon kappeliin, jonka ovi pysyy visusti suljettuna.
Kappeli on rakennettu Agner Bernauerin hautamuistomerkiksi.
Kaupungin nimi on Straubing.

Agnesin tappoi hänen appiukkonsa, Baijerin herttua Ernst.
Hän myös pystytti kappelin tekonsa hyvittääkseen.

Tarina kulkee niin, että Agnes oli liian alhainen säädyltään (vrt Arkkiherttuan vaimo, joka oli vain tsekkiläinen kreivitär ja siksi I Maailmansodan jälkeen haudattiin murhatun miehensä kanssa keisarillisen Kapusiinikirkon sijasta 70 kilomertin päähän Wienistä, kts toissapäivän blogaus).

No, Agnes hukutettiin siksi, että hertuan poika voisi hoitaa leadershipin ja managementin tehokkaasti, jonka leski sittemmin tekikin: meni uusiin naimisiin säätynsä sisällä ja kas:

Agnes sai kappelinsa, kukaan ei muista hallitsijana onnistuneen ja isälleen murhan anteeksiantantaneen pojan nimeä (ei, se ei ole Paavo tai Sauli vaan Albreht).

Itse hauta, omassa kappselissaan, ei ollut helppo löydettävä, mutta ketunlenkki kannatti.

Kauniimpaa kirkkomaata saa etsiä.

Agneksen tarina osuu vuodelle 1435.

*

Walhallan rakensi baijerilainen pösilö kuningas 1800-luvulla sotasankareiden ja sodan julmalten kunniaksi, mutta sekoili sittemmin naisasioissaan niin pahasti, että ei tullut Walhallaa itse lainkaan hyödyntäneeksi.

Kyllä, hän oli sama Ludwig I, joka on monesta muusakin järjettömästä projektista vastuussa (ei sentään euro-alueesta, Kreikan veloista, Suomen EVM/ERVV-sekoiluista tai NATO:sta).

Walhallaa kuvaa hyvin satu, jonka kirjoitti ensiluokkalainen tyttö Triestestä 1973:

”Ruusu oli onnellinen. Se tuli hyvin toimeen muiden kukkien kanssa. Eräänä päivänä ruusu tunsi, että se oli kuihtunut ja teki kuolemaa. Se näki paperikukan ja sanoi sille:

´Miten kaunis ruusu sinä oletkaan!´

´Mutta minähän olen pelkkä paperikukka.´

´Mutta tiedätkö sinä että minä olen kuolemaisillani?´

Ruusu oli jo kuollut eikä enää puhunut.”

*

No niin, tästä nyt sitten, 5 kilometrin päässä keskustasta olevasta hotellistamme, seurueemme siirtyy kävellen ja autolla (kenet sijoittaisitte autoon, kenet kävelemään??) tutustumaan Valtakunnasaliin (Pyhän roomalaisen valtakunnan pysyvien valtiopäivien kokoontumispaikka), upeaan tuomiokirkoon ja Regensburgin keskustan muuhun antiin.

Kertoilenpa illasta sitten enemmän Tyhjyyden kuudesta kulmasta, palmusunnuntain aasista ja Konfekttischlein-tradition päättymisestä (vrt Rovaniemen kaupunginhallituksen kokousten yhteydssä tarjoillun konjakin poistuminen nautinnasta 1970-luvulla).

Seurue palasi +33C helteessä ihan samalla työnjaolla: yksi ajaa, kaksi kävelee.
Kuka ajaa ilmastoidulla autolla?

Ensimmäinen lomaviikkoni alkaa olla lopuillaan, samoin yllättävän helposti lääkittynyt flunssa.

*

Niin, se aasi.

Regensburgissa tunnettiin aikoinaan perinne Palmesel.

Palmusunnuntaina puinen aasi kuljetti Jeesusta tämän kaupunkiintulon kunniaksi ennen piinaviikkoa.

Aasi on perinteen sankari: Kaltoin kohdeltu, halveksittu eläin, joka ansaitsee loiston hetkensä.

Kuka haluaa olla aasi?

Turisti yli 30 asteen helteessä raahautumassa entisen Pyhän roomalaisen valtakunnan kaduilla?

Valtakunnan salissa kokouksiin osallistujille jaettiin kokouksen ajan ilmaiseksi konvehteja, virvokkeita ja viiniä.

Mutta kun yhä useammin kävi niin, että kokouksen kirjurit ja sihteerit söivät tarjoilupöydän tyhjäksi, alkoi tyytymättömyys vaaliruhtinailla, ruhtinailla ja valtakunnan kaupunkien kolleegoilla herätä.

Lopulta yksi kirjureista sammui tarjoilupöydän päälle häiriten kokousta kuorsauksellaan ja senaatti näin muodoin päätti luopua tarjoilusta.

Miksi Rovaniemen kaupunki teki samanlaisen päätöksen?
Aiemminhan, 1960-luvulta alkaen viimeistään, kauppalan ja kaupungin hallituksen nauttivat ”virvokkeista” kokouksiensa yhteydessä.

Ehkä syy 1970-luvulla oli ”Rovaniemen markkinoilla” sama
Enää ei kuohuviini suhahtele eikä konjakkilasi hikoile.

*

Lappilaiselle oman mielenkiintonsa tarjoaa Keplerin (kuoli Regensburgissa 1630) tekemä puolileikillinen tutkimus siitä, mikä on se matematiikka, joka kätkeytyy kuusisakaraisten lumihiutaleiden muodostumisprosessiin.

Kepler tarkoitti tutkimuksensa ironiseksi leikiksi, jossa pelleillään minimaalien ja ei-minkään kanssa.

Tuttua?

(kts Veikko Huovisen Kuoliaaksinaurattaja Havukka-ahon ajattelijassa – ajankohtaisempiakin esimerkkejä on kosolti niin kotikaupungissani-, -maassani kuin -Euroopassanikin).

*

Päivä Regensburgissa toteutti yhden ennakkokäsityksen, jonka huomasi jo keisari Maksimillian v 1517: kaupunki edustaa menneisyyttä (”Einst”).

Kaikki kertoo menneestä suuruudesta ja loistosta, jota voi vain muistella, mutta ei kokea tässä ja nyt.

Sellaisesta, joka on aina ollut olemassa, mutta joka ei enää koskaan tule.

Sama on havaintoni muuten Prahasta, kultaisesta kaupungista.

Se ikäänkuin tuntuu olevan olemassa vain ja ainoastaan menneen loistonsa muistoissa.

Entä Suomessa?

Raahe, Kokkola, Porvoo, Naantali, Kristiinankaupunki, Rauma, Savonlinna, Vaasa, Espoo…

*

Pieni, mutta puhuva havainto hotellimme ikkunan alla kulkevalta Tonavalta.

Suuret, satoja ihmisiä vetävät matkustaja-alukset, joiden reitti voi olla jopa satoja kilometrejä (vai pitäisikö sanoa ”jokimaileja”) on rekisteröity aika kauas Wien-Donaueschingen-alueelta (reittimme tänä kesänä).

Äsken ohikulkenut satametrinen jokimatkustajalaiva kantoi perässään tuttua lippua ja teksitä:

Valletta, MT

Kaamosmasennus

Torstai on valjennut helteisenä, joskin aamulla Passaun kolme jokea olivat kauniin usvan pukemina ja pehmentäminä kauttaaltaan.

Koululaisilla alkaa huomenna loma, joten kymmenet miljoonat eurooppalaiset ovat huomisiltana jonoissa moottoriteillä, lentoasemilla, juna-asemilla ja uimakopin avainta lunastamassa.

Otan usvan puheeksi pensionaattimme emännän kanssa.

Hän huokaa kaikkien täällä tarvitsevan tuon kirotun talvisen kolmen joen sumuvaipan takia masennuslääkkeitä: niin pimeää ja julmaa se on.

Opastan käyttämään 1.9.-30.4. välin D-3-hormonia 120 yg.

Emäntä kirjoittaa reseptin muistiin. Saksalaiset tapaavat luottaa vaihtoehtoiseen lääkintään, vaikkei tässä siitä olekaan kysymys.

Kiertelemme Drei_Flüsse_Stadt´in katuja, jokia, museoita, linnoja ja pikkuliikkeitä.

Kesäflunssani on arvaamani pahempi, joten joudun aika pian poistumaan paksu-kiviseinäisen pensionaattimme vilpoisaan etsimään voimia tuleviin kymmeneen päivään.

Kujia pitkin hissuksiin varjopuolia etsien taaperrellessani mieleen palaavat vielä eilisen keskitysleirikäynnin mietteet: näitä leirejä on edelleen, mutta tuijotamme silmämme sokeiksi tähän arjalaiseen ratkaisuun.

Ehkä asiaan on syytä palata, mutta huomenna matka siis joutuu 60%:lla kutistunutta Tonavaa pitkin ylävirtaan kohden Regensburgia, Ulmia ja Donaueschingeniä.

60% Tonava supistuu siksi, että Inn-joki tuo Itävallan-Italian rajalta asti alppien vettä Passaun kohdalla Tonavaan enemmän kuin Schwartzwaldista lähteensä saava Tonava (Rein ja Rhone).

Ajatella: vasta neljäs lomapäivä ja jo nyt aika naatti!
Pikaista paranemista, -aLii-!!

*

Kun kiertelemme näitä linnoja, kirkkoja ja museoita, mieltäni kaivertaa muuan outous.

Historiaa kunnioittaen Euroopan maat käyttävät valtavia summia kuninkaallisen, keisarillisen ja paavillisen loiston säilyttämiseen – viimeisen parin-kolmen tuhannen vuoden ajalta.

Myös toimivassa yhteiskunnassa tätä tapahtuu kuninkaanlinnoissa, kuningattarien ja prisessojen sekä ruhtinaiden arjessa: merkkiliikkeitä, nopeita autoja, ensimmäisen luokan matkustamista, valtavia neliö- ja kuutiomääriä lämmitettyinä ja ilmastoituina.

Kuitenkin, kuten eilisestä fb-kuvastani Euroopan kartasta Itävallan kruununperijän linnanmuseosta huomataan, nämä ruhtinaat, kuninkaat ja keisarit ovat aivan keskeinen joukko sen taustalla, että ainakin 30-vuotisesta sodasta alkaen maanosassamme on tapettu.

Viimeksi Kosovossa, Serbiassa, Utöyalla, Jokelassa, mutta aivan äsken vielä Treblinkassa, Belgian Kongossa ja Buurisodassa.

Eikä siinä paavinistuin ole juuri viattomampi, saati Firenzen Medicit.

Vuodentakainen vierailuni firenzeläisessä temppelissä, jossa Galileo, Dante, Machiavelli ja Michelangelo lepäävät samassa tilassa, ei täältä Tonavan varresta saa uutta tulkintaa.

Mitä tekee Ruotsi Kaarle XVI Kustaalla, Silvialla, Viggenillä; mitä tekee Norja, mitä Tanska? Tai Englanti?

Espanjan jotenkin vielä ymmärrän, paavinuskoisena ja Ignatius Loyolan kotimaana, mutta että Astrid Lindgrenin, Myrdalin, Anna Holtin, Magna Chartan ja Röda Pölserien kotimaat…

*

Saksslaisia on 81,8 miljoonaa.
Uusia saksalaisia syntyy 663 000 vuodessa.
Maassa kuolee 852 000 ihmistä vuodessa.
Maahabn muuttaa 958 000 ihmistä, maasta muuttaa 697 000.

Saksalaiset viettävät huomenna alkavan lomansa mieluiten Berliinissä, mutta Pohjoismaat eivät mahdu top-15-listalle.

Saksalaiset pitävät eniten henkilöstä nimeltä Agneta Merkel.

Nyt erityisesti, kun hän on loistoa täynnään ollut läsnä oopperajuhlilla (Wagner, totta kai: Bayreuth).

Että siinä sitä olisi Soinille (Willendorfin Venus 1) ja Arhinmäelle miettimistä. Ja meille.

Vielä enemmän miettimistä voisi ottaa seuraavasta.

*

Kreikkalaisessa tragediassa on kolme suurta: Aiskhylos, Sofokles ja Euripides.

Euripides sotkee aina asiat ja henkilöt tragedioissaan, jumiuttaa niinsanotusti käsiksen.

Jokainen toteuttaa omaa oikeuttaan tai onneaan ja syntyy kaaos.

Jopa Suomessa (Perus-Suomessa, demari-Suomessa, kokoomus-Suomessa ja vasemmisto-Suomessa myöskin) on mahdotonta, että kaikkien oikeus toteutuisi tai jokainen onni kukoistaisi.

Niinpä Jumala astuu näyttämölle (Stalin, Soini, Laestadius, Niinistö, Hirvisaari…) ohjaamaan liikennettä:

Sinä menet tuonne ja sinä tulet tänne, sinä taas istut aloillesi.

Jumalan järjestelijän rooli saa kaiken suttaantumaan täydellisesti.

Deus ex machina.

No, tämä on siis teatterihistoriaa, ei Mauthausenin, Treblinkan, pohjoisen kuningaskuntien tai Röda Pölserien todellisuutta.

Eli:

Mekin olemme siinä joukossa, joka käyttää vapaa-aikaansa ja suunnattoman määrän varallisuuttaan tämän Danten Jumalaisen näytelmän ja Machiavellin Ruhtinaan maailman todisteluun tai etsimiseen.

Niin pitkältä ajalta taqaksepäin (siis 14 miljardia vuorra) kuin mahdollista.

*

Huomenissa siis Regensburgiin, joten APK ilmestynee vasta iltapäivällä.
”Lähdön aika koittaa myös silloin, kun ei ole mitään varmaa menopaikkaa”
Malttakaa.

Tämän illan urkukonsertti, Passauer Domengel, on seurueemme nautinto.

Ludwig Ruckdeschel, 229 rekiseriä, 4 Clockenspiel: suurempia urkuja ei maailmassa lie.

Ralf Grahn on kommentoinut tekstiäni fb:ssa.

Lupasin hänelle vastauksen:

Pecunia non olet!

Historian mitta

Vasta kolmas kesälomapäivä alkamassa ja jo sataa.
Lämmintä vettä vaaleista pilvistä.
”Sataa, sataa ropisee, pili pili POM”,
matkaan siis, ”ratsu reimas hurja”

Vasta kolmas kesälomapäivä ja jo on flunssa.
Keho kipeä ja yskä hakkaa.

Hyvä sitä on ERVV:n arvonalennusta ja Kreikan tilannetta heti aamusta kauhistella, kun vaeltaa siinä osassa maailmaa, jossa enemmän kuin missään on laitettu yhteistä rahaa (siis työn ja luonnonvarojen lisäarvoja) harvojen käyttöön.

On se niin pompöösiä, tämä AEIOU.
Ja harvojen nautintaa.
Ollut.

Nythän Unescon maailmanperinnöksi julisetaan jokainen tönö, jossa on hiukkakin marmoria tai kivikirjoitusta.

Päivän HS:n Fingerporia ei sentään vielä ole matkaseurueemme ottanut käyttöön (tavotteiden osittaminen), mutta uni tekee tepposiaan.

Jos toissayönä piti keskustella Putinin henkivartijoiden kanssa Vladimirin oikeudesta privacy´een ja vapaapäiviin, niin kuluneena yönä teemana on ollut – yllätys, yllätys – työ.

Ei siis ihme, että sitkeä nuori potilaani halusi heti aamuyöstä IRL (in real life) kysyä neuvoa siitä, voiko lääkkeiden kanssa kipakka viina olla vaarallisempaa kuin siideri?

Oikea vastaus: Kyllä ei vähän voi. Tai: Ei kyllä vähän ehkä voikaan.

Seurue valmistautuu matkaamaan usean kohteen ketjua pitkin Passau´een (kaupunki Tonavan varrella, Saksan ja Itävallan rajalla, jota taas(kaan) ei henkisesti ole).
Ei.

Hotellin kello kirkontornissa on yhdeksäs hetki, kts fb

Huomenta

*

Olemme saapuneet kolmen virran risteykseen: Tonava, Inn ja Ilz.

Matkalla retkue kulki auton kanssa pitkin Tonavan pintaa kuudella eurolla kymmenellä sentillä.

Soinin (tai -aLii-:n) 25 000 vuotta vanhan löytöpaikan sivuutimme kuvittaen (Willendorfin Venukset 1, 2 ja 3).

Melkin luostari (Sean Connery, you see, Ruusun nimi) kaatosateessa ja kellojen soidessa puolta päivää on tallentunut sieluihimme ja kameraani.

Ehdoton käyntisuositus.

.

Artstettenin linna saa kenen tahansa hiljaiseksi.

Yhdellä linnassa esitellyllä käsiaseella koko Eurooppa tekee itsemurhan neljässä vuodessa (1914-18) ja H1N1 (Espanjan tauti) täydentää työn Inaria myöten kaatamalla nuoret sodasta selviytyneet (kts aik. blogi: Egon Schiele).

Tuossa linnassa, jossa Sarajevossa tapettu kruununperijä asui, on haudattuna myös hänen jälkeläisiään, joista kaksi selvisi hengissa Dachaun keskityleiristä (kts ”Der Alte”).

Hautoja, joista yhden sargofagissa on kirjoitettuna AEIOU, ette löydä kirkosta vaan kryptasta, jonka avain on neuvonasta erikseen saatavana.

Linnassa piti olla saatavilla myös hyviä kreivitär Sofien munkkeja, mutta eipähän ollut.

Piti juoda Keisarin kalja.

Seuraavaksi päiväksi munkkeja toki olisi ollut lupeissa, mutta ”Lapissa kun ei ole kelhän kiiru, paitti tolla korpilla ja Liikkasella, haaskalta haaskalle…”

.

Linnan jälkeen kohtasimme keskiviikon taipaleen vaikeimman osan: erittäin hyvin hoidetun ja esillepannun Mauthausenin 100 000 ihmistä tappaneen ja uuneissaan polttaneen tuhoamisleirin.

En suosittele Halla-aholle saati James Hirvisaaren entiselle eduskunta-avustajalle, no way! Liikaa hihamerkkejä, liian vähän unohdusta.

.

Kolmen virran kohtauspaikan asioihin palaan torstaina, jonka vietämme lepopäivän merkeissä.

Illan kruunu, hyvät yöunet ehkä sittenkin tarjoava, on internet-kahvilaan ilmestynyt parivaljakko heposenkokoisia ”Sieluja” (siis bernhantilaisia, sieviä kuin Särestöniemen Reitarin Sielu).

(jälleen kerran: kuvitus päivän espanajantautikohtaukseen löytyy fb-sivuiltani)

Hyvästit, Gödöllön Sissi-keisarinna

Sää tiemmä sen kun lämpenee, kun seurueemme siirtyy Kremsin Kunsthalle Steinin kautta Aggsteiniin, Aggsbachiin ja Schallaburgiin.

Yöpaikkaa etsimme ennen Mauthausenia, mutta Lintzin käski oppaamme jättää ohituksen varaan.

Ennen lähtöä kohtaamme vielä kanadalais-unkarilaisen Nina-nimisen vanhan rouvan, jolla viisautta ja uteliaisuutta riitti oivaltamaan Maupertuisin ja Agerbin touhuja maailman littanaksi osoittamisessa.

En tosin tässä halua sivuuttaa Ludwig XVI:sta hedelmällisyyttä Muonion lappilaisten kodassa.

On aprikoosien satoaika.

Koska seuraava pysähdyksemme J. Liikkasen XIX syntymäpäivänä (Cervuz!) ei ehkä ole W-LAN-pitoinen, voi olla, että tuntemuksia Tonavan kipuamisesta ylävirtaan joudutte odottelemaan. (wlan löytyi!)

Matkalle osuu luostareita, renesanssilinnoja, somia pikkuyhteisöjä ja, mikä tärkeätä, Willendorfin Venuksen löytöpaikka (siis 25 000 v vanha pieni (alle 10 cm) lihavaa miestä tai naista kuvaava, patsas – itse pikkupatsaan nähneenä koin sen esittävän joko minua tai Timo Soinia).

Lintzin saatamme muuten ohittaa pelkästään senkin takia, että se on ollut pienen Adolf-pojan eldorado, vaikka se toisaalta onkin ollut Goethelle kovasti merkittävä kylä.

Jätämme siis väliin AEIOU-merkinnän Lintzin Fredrikin torilla (Fredik III:n trademark, joka tarkoittaa, että ”Itävalta on kohoava maailman johtoon”, Austria Est Imprerare Orbi Universo tai Austria Erit In Orbe Ultima).

Hitler ja Waldheim??

AEIOU:sta on sittemmin tullut postmoderni koodi riittämätöntä egoamme turhaan suojaavan puolustuksen tehottomuudesta: humaani narsismi ei ruleta.

Aamutupakan jälkeen vielä torkahdan ja näen unta, jossa Putin tulee meille Katajarantaan kylään.

Hyvin se sujui, vaikka piano pitikin nostaa ulos – pienen miehen tieltä.

Huomenta

*

Selviämme ongelmitta läntiselle moottoritielle, joka vie meidän hujauksessa Tulln´iin, jonka Pyhän Tapanin kirkko antoi minkä lupasikin: Kaksoiskotka pitää kynsissään kahta irtonaista turkkilaispäätä ja kirkon laivan oikealla olevassa lastennurkkauksessa löytyy Maria Sonian hautakivi.

Tuossa kivessä on sekä kuolema, tappava nuoli että teksti: ”Tässä lepää”.
(kuvat, kts fb)

Kello hautakivessä on pysähtynyt 10:20:een.

Kirkon vieressä on Kolmen kuninkaan kappeli, Karner, jota ei sovi jättää väliin. Vaikuttava, 1250-luvulta. Tosin kappelissa on sietämätön siritys.

En sitä kuule, koska olen 65v.

Seurueen leidit kuulevat.

Krems parin peninkulman jälkeen tarjoaa meille Taiteiden maililla jokseenkin järisyttävän Francis Picabian (1887-1953) elämänkertanäyttelyn.
Picabia on melkoinen kameleontti aikanaan ollut: dadaismista eri suuntiin, how ever you like (impressionismi, surrealismi, fauvismi…).

Hän oli myös pasifisti, anarkisti ja rintamakarkuri.

Unta palloon ja schnizeliä maaruun aprikotilla ja grüner vetlinerillä huuhdeltuna saamme todella pittoreskissa Dürnssteinin tuota viiniä ja aprikooseja tuottavassa Tonavan varren kylässä, jossa kolmio maksaa 124€ (Wienissä ilman maisemaa maksoimme 119/yö).

.

Majatalomme nimi on Sänger Blondel.

Hän etsiskeli mahdollisesti panttivangiksi Itävaltaan v 1200 otettua ristirekeläistä, Rickhard Leijonanmieltä, laulamalla vain Rickardille ja hänelle tuttua laulua.

Leijonanmielenhän arveltiin kuolleen ristiretkellään käyrämiekkaisten käsiin.

Majatalon kohdalla hän kuuli Leijonanmielen (Dürnsteinissa 1192-3) vastauksen muurin takaa ja matkusti kiireimmiten Englantiin, jossa Nottinghamin sheriffin harmiksi kertoi uutisensa.

Ja Robin Hoodin iloisine veikkoineen riemuksi.

Rickhardista maksetuilla lunnailla (23 000 kg hopeaa) on muuten Wienissä tehty paljon hyvää. Niillä rakennettiin Wienin keskikaupungin ympärille suojamuurit (nyk. Ringstrasse).

Loppu onkin historiaa – elokuvan historiaa vähintäinkin.

Majatalon pihassa muuan mies soittelee Sita´a (Sitraa):

Harry Lime theme.
Elokuvan historiaa sekin (Kolmas mies).

On syytä muistaa, että emme suinkaan ole ensimmäiset suomalaiset Dürnsteinissa.

Hakkapeliitat tuhosivat kylän tuhdin linnoituksen 1645, vaikka Kustaa II Adolf jo oli kuollut eikä Kaarle XVI Kustaa vielä ollut syntynytkään.

Me jätimme rauniot rauhaan.

Tonava tarjoaa meille parastaan.

Matka huomenissa jatkuu Melkin luostariin (”Ruusun nimi”), Artstettenin linnaan (Serbiassa ammutun kruununperillisen tönö), Mauthauseniin…mihin kaikkialle sitten kolmikkomme ehtiikään.

Nukkumaankäydessä salamoi lupaavasti.

Loose, Green Metro & Dürnstein

Maanantaihin ollaan siirtymnässä.

Se on juhlapäivä Pekkalan Marjatan Torikahviossa: Pike saavuttaa LVII ajastajan kunnioitettavan rajapyykin.

Cervuz sille!

Huomenna on sitten eri juttu. Pienempi luku, mutta isompi poru.

Aamusta nautin matkailijansieluni eräästä täyttymyksestä.
Roskakuskien tapa toimia aamuvarhain kertoo näet aika lailla kunkin kylän kulttuurista.
Luovuudesta.

Vähän niinkuin lumen luonti Lapissa.

Asiaan.

Alfred Loose suunnitteli baarin (1908, kuva fb-sivuillani), josta on helppo, jugend-tyylistä tarpeeksi saatuaan, alkaa siirtyä loppukiriin tässä kylässä.

Loose on McIntoshin kaveri (jugend eli art nouveau, Suomessa puhutaan kansallisromantiikasta, englantilaisittain = modern style, ruotsalaisittain = romantik).

Ideana koko 1890-luvulla syntyneessä paketissa on tarkoituksenmukaisuus, kotiluonnon lähteet ja kansallistunto: vrt Kansallismuseo.

Kartalta seurueemme etsiskelee jo Dürnsteinin kylää, jossa juhlitaan tällä viikolla aprikoosien kypsymistä.

Sää on suotuisaksi muuttunut, oikea wienerschnizel viimeinkin on zur Opera nautittu ja Loosessa (kts fb-kuvat) siis vierailtu.

Ryhdytään maanantaihin, Freudin päivään.
Gustav Klimt täyttää 150 vuorra.

Zum wohl!

*

Vaikka SanomaOY:n ja YLE:n toimittajat eivät Välisuomen median galluppiin osallistuneetkaan, kansa nyt vain on sitä mieltä, että media-hait/siat (tarpeeton yliviivataan) (siis nämä mattijämsenit, veikkoennalat, mirjapyyköt sekä ksantipat for to day) ovat vihreitä ja sillä selvä.

Vihreiden (rp) merkittävin hanke Suomessa, kun ODE on heitetty ulos puolueen aivoriihestä, on nyttemmin Matinkylän metro, joka taas on Perussuomalaisten merkittävin effektiivisesti vastustettavissa oleva hanke.

Automaattisena, Siemensiltä (korruptio!!) sikakalliilla ja medialta salassa (tai median salaamana) ostettava laite.

Metro ilman kuljettajaa on kuin sosialidemokraattinen puolue ilman veturimiehiä.

Olen matkoillani tutustunut San Diegon, New Yorkin, Lontoon, Pariisin, Hampurin, Berliinin, Münchenin, Pietarin, Tukholman, Brysselin, Rooman, Pekingin, Hongkongin, Firenzen, Marseillesin ja nyt myös Wienin metroihin.

Lisäksi olen ajellut useamman kylän, mm Madridin, Jerusalemin, Istanbulin, Ateenan ja Barcelonan raiteilla.

No hyvä on: olen mie Kaapelilta Hagikseenkin matkustanut.

Wien on nyt ryhtynyt samaan asiaan, johon Vihreät (rp) ja Sauri Helsingissä: Metro ilman sosialidemokraattia.

Siis ilman kuljettajaa.

Mutta ainakin tänään ja täällä Wienissä se tarkoittaa, että koko ajan on linjoja suljettuina, hetkittäin koko verkko (kymmeniä linjoja) on kiinni ja Kolmas mies soittelee sitraa suurkaupungin maanalaisissa korridooreissa ihan itsekseen.

Jos nyt olisin Sauri, luopuisin hyvän sään aikana.
.

Mutta en ole.

Sauri on psykologi, mie olen psykiatri

Siinä on aika iso ero.

*

Muuten: tämä automaattimetroasia on isompi kuin metro.

Sen käsittelyssä ja perusteluissa paljastuu suomalaisesta ja laajemmin maailman alueiden ja kuntien politiikasta seikkoja, joiden en soisi olevan olemassa.

En sen paremmin vihreillä, demareilla kuin keskustalaisillakaan.

Kokoomusta tässä asiassa ei tarvitse mainita, koska sen tapa kaava- ja metroasioissa…no, olkoon.

Lappilaiset kelpaavat kokoomuslaisille vain lunta luomaan eikä minun iässäni luoda lunta vaan Arktista puskurikapsiteettia.

On tämä sen verran luova juttu!

Jumala tai ilmastofysiologia luokoon lumen.

En malta olla muistuttamatta, että LYY (Lapin yliopiston ylioppilaskunta) loi Rovaniemelle toimivan metron (useita verkkoja) jo yli 10 vuotta sitten.
Se, ettei hienoa luomistyötä sitten kunnioitettu, ei ole LYY:n vika.

Idea, siis Arktisen metron luominen ja luovuus, jäivät elämään sielussani.

Huomenta

*

Hotellimme edessä katupenkillä on kaksi miestä ja yksi nainen pitänyt majaa nyt kahden päivän ajan.

Vaikka heidän murteensa on liki käsittämätöntä, he jututtaessa siistivät ”savoaan” sen verran, että saavat kerrottua minulle kantansa Syyriaan, Espanjaan ja korkoihin.

Aika liki Soinia he ovat.

Valitettavasti he ovat sitä mieltä, juuri tässä Mariahilferstrassella, että vika on juutalaisten pankkiirien.

Ei siis kasvottomien markkinoiden.

*
.

Freud (ja hänen jenginsä) tuli ”tavattua” Berggasse 19:ssa.

”Kun hän sukelsi ihmisen ristiriitaisiin syvyyksiin, hän oppi itse ja opetti muita nauttimaan vielä enemmän, nauttimaan täysin rinnoin”.

”Psykoanalyytikkojen konferenssesissa usein sekavat ja sattumanvaraiset, syntaksista mitään tietämättömät sanalliset tulitukset alentavat psykoanalyysin tahattomaksi parodiaksi itsestään…”

Aidointa Freudia edustavat hänen entisessä vastaanottotilassaan kävelykeppi, lippahattu ja lierikka, joiden – kuin myös Freudin ”jengin” – kuvat löytyvät sekä mielestäni että fb-sivuiltani.

*

Illaksi vielä studio- ja kotivisiitille Bettinan luo käy seurueemme polku (metrolla, JLS).

Bettina on Wienin ja huomisen matkamme kannalta korvaamaton älytekstiilitaiteilija, Lapin lunta luovan yliopiston käytäviltäkin tuttu.

Kiitos!

Danke sehr!

*

Päivälliselle mennessä totean poliisien vievän edellämainittuja perusitävaltalaisia pois leiristään.

Päivälliseltä palatessa tilalle, samalla penkille, on tullut uusia kaikkitietäviä: ”Jungen Europäischen Federalisten”, joilla on sama missio: ”Die Juden Raus!”

Mahtaakohan tämä oikeistopopulistinen liike, joka on kovasti esillä Suomessa ja Itävallassa, vielä arvata, mihin tämä hihamerkki-hölmöily johtaa?

Puppets on the strings

Siunattu sunnuntai tuo helteen. Aamukävely 3 ensimmäisen itävaltalaisyön kotikadulla on vielä vilpoista, mutta pilvetöntä. Pilvitön sittemmin muuttuu parin tunnin sateeksi.

Tosin 100 km:n päässä (Steiermark) on katastrofialue: vettä tuli eilen sen verran, että huonosti kävi.

Katu, jossa kävelen (ja asumme vielä 2 yötä) on sama, jota pitkin itävaltalaissyntyinen valtakunnankansleri ja johtaja vain 74 vuotta sitten saapui kansanjoukkojen raivoisasti juhliessa avo-Mersullaan kylään.

Nyt kadun pintaan on ikuistettu nykypäivän voittajien nimiä ja heidän käden- ja jalanjälkiään: biljardin MM, lentopallon EM, F-1-MM (Boss, Braham, Toni Innauer, mutta ei Matti Nykästä: elämä on laiffii).

Jotain samaa, näissä voittajissa (voi voitettuja): Mariahilferstrasse, vinosti vastapäätä McDonaldsia.

Kadun pinnasta löytyy myös pienempiä laattoja, joissa kerrotaan, ketä wieniläisnatsit ovat kussakin kadunkulmassa mariahilferoineet eli siinä sivussa tappaneet, murhanneet ja Mauthauseniin kuskanneet.

Sussiunakkoon, Ave Maria!

Illalla seurueemme poikkesi kolmen metropysäkkivälin päässä (kävelymatka olisi ollut 700m) olevassa kirkossa, joka muistuttaa elävästi Rooman paavin pääluolaa (Pietarinkirkko, Karlskirche).

Sisällä kuuntelimme paikallisen 1756-kokoonpanon rutinoitua Ave Mariaa (Schubert), jonka saimme palkkioksi (encore) suosionosoituksista. (kirkko valmistui 1713, suunnittelija Fisher v Erlach).

Aplodit annoimme Mozartin (syntyi 1756, kts bändin nimi, kuoli 4.12.) Requimen moitteettomasta esityksestä (á 45 €), joka soitettiin 1756 vuoden instrumenteilla. Esitys on kesän 13, encore??.

Lapin Kamariorkesteri voisi ollaa oppia: Kalevi Ahon Luostosinfonia Ametistikaivoksella joka lauantai kl0 20:15, ylimääräisenä sitten Rovaniemen markkinoilla (”Kullat otti Rovaniemen pankki”).

Paikkana Luosto, sateen sattuessa Korundi.

Muuten:

Hotellihuoneemme on 1. kerroksessa.

Rovaniemellä se olisi kolmas kerros: vihjeeksi Rovaniemen pilvenpiirtäjä-entusiatisteille! (tee kolme, maksa yksi)

Huomenta

*

Mitä Maria Theresian ja Sissin kaupunki voi tarjota?

Aloitan vanhimmasta päästä eli Tonavan varrelta löydetystä Venuksesta.

Se on 25 000-vuotias (Willendorf), vaikka Oiva Ketonen eläessään vakuutti ihmisen (homo sapiens sapiens) olevan vain 10 000-vuotias.

Suosittelen googlettamaan: olen ne kaikki kolme Venusta luonnossa nähnyt ja yksi on aivan Muumipeikon näköinen!

Gustav Klimt (kuoli aivohalvaukseen, stroke, 1918) on Sigmund Freudin hyvä kamu ja kuvasi Sigmundin tiedostamatonta sekä uniteoriaa maalauksissaan loisteliaasti.

Samana kohtalon vuonna (1918) kuoli myös Egon Schiele (espanjantautiin, siis H1N1) vain 28-vuotiaana, mutta taiteilijanuransa ja neroutensa puolesta hän kuuluu selvästi samaan lahkoon kuin James Dean, Pentti Saarikoski ja Eino Leino. Deanin js Shielen valokuvaposeeraus on kuin yhdestä puusta veistetty.

Vielä elossaolevista taiteilijoista tutustuimme Daniel Spoerriin, joka kuvaa näyttelyssään kaivauslöydöksiä, joita arkeologit tekevät meidän ajastamme jonkun sadan vuoden kuluttua.

Hyvin surullinen mieli hänen installaatioistaan tulee, koska ne ovat niin tosia.

Ironista kyllä, Spoerri on näitä romaanikerjäläisiä eli ”persona non grata” Tsädin ja Rollon kujilla ja aitovierillä. Meille riittää, että on Mauri Pekkarinen ja Timo Soini (yhdennäköisyys tämän päivä blogauksen henkilöihin ja tarinoihin on ilmeinen, kummallakin).

Kuvia näistä Sissin (”Nuori keisarinna”, todellisuudessa outo, yksinäinen, kapinallinen narsisti, jonka kruununperijä-poika teki itsemurhan ja hänen tilalleen kruununperijäksi valittu ”aloitti” kuolemallaan I Maailmansodan) pääkaupungin tarinoista ja ihmisistä löydät siis googlettamalla, mutta toimitan jonkun myös fb-sivuileni, joille on rajoittamaton pääsy.

Sissin elämään löytyy mielenkiintoinen kohtaamiskulma erään matkailijan blogista:

http://www.mtv3.fi/matkailu/ulkomaat/artikkeli.shtml/188284/keisarinna-sissin-jalanjaljissa

Tässä, niinkuin Timo J Tuikan ”Kekkosen takapiru”-kirjassakin, olisi aika lailla oppimista eräillä tietämilläni toimijoilla: toisilla post festum, toisilla ennenkuin on myöhäistä.

Matka Tonvalla, jonka eilen ylitimme jo neljästi, jatkuu, joten pysykööt kanavalla ne, joita kiinnostaa.

EVVK-ihmiset, kesä kaikilla! (koskee myös EVM & EVVR soineja, ministereitä ja valtiosihteereitä, Hetemäkeä myöten)

Kuvia siis: https://www.facebook.com/tintti46