Nolla

Kesäpihamme viimeistä päivää maassa olevat suuret luonnonkivilaatat ovat märkiä. +15C.

Lapsuuden perheestäni vain Simo-vaari jäi eläkkeelle kunnialla, mutta sitäkin yksinäisempänä.

Muulle kotiväelle tuo saranakohta elämässä oli liikaa.

Kun lähinnä näillä mietteillä aloitin helmikuussa 2007, 61-vuotiaana valmistautumisen tänään, lähes 67-vuotiaana tapahtuvaan ylilääkäriuran loppumiseen, pidin itsekin näin pitkää projektia liioitteluna.

Kun tänään virka sitten liukuu altani, en pitä valintaani enää liioitteluna.

Parempi katsoa kuin katua.
.

Jään miettimään sitä elämää, jota en ole elänyt, mutta joka elää minussa.

Tarkoitan epigenetiikkaa ja tarinoiden sielua viimeisen parin vuosisadan ajalta eli sitä perinnöllistä, kerrottua tai vaiettua tietoa, joka on tiivistynyt tunnistettavana minussa säätelemään ja luonnehtimaan elämääni.

Asettelen noita kiviä järjestykseen ja yritän rakentaa niistä lähiaikoina polkua, jota itse kävellä loppuun saakka.

Säämingin kirkolta, Etelä-Karjalan rajamailta, Rakveren valleilta, Pietarinradan kiviaidoilta ja Punavuorenkadun rappukäytävästä lähtien.
.

Heinäkuun viimeisen piti olla vapaapäivä, mutta molemmat kalenterini ilmoittavat kuivasti, että tämä Helenan päivä, yhdeksästä kuuteentoista, kuluu ylilääkäriltä Revontulikeskuksen viidennessä kerroksessa.

(Vuokran noista tunneista kuittaa myynnissä oleva Suomen terveystalo, sen määrä on salaisuus.
Viidennes kuitenkin.
Kun kolme viidennestä menee veroihin, jää itselle (siis perikunnan stakeholdereille) sama kuin Terveystalolle: viidennes
.)

Outo unohdus tai tosiasian kieltämisyritys minunkaltaiseltani varmuudenvuoksi-eläjältä.

Vedän sukat jalkaani, ensimmäisen kerran kuuteen viikkoon.

Töihin sukkana.

Huomenta

*

Iltahartaudessa pastori Miika Ahola (Turku) antaa Sixten Korkmanille (Helsinki) pitkin korvia.

Kyse on taloudesta, etoksesta, Jumalan tyytyväisyydestä ja tasajaosta.

Kumpaakin on syytä kuunnella.

Korkman: Talous ja utopia

Korkmanin mukaan kansainvälinen rahoitusjärjestelmä muistuttaa Raamatun Vanhan testamentin merihirviötä Leviathania. Mytologian mukaan Leviathan syö auringon maailman loppuessa.”

Ahola: http://areena.yle.fi/radio/1984657

Nykyisen talousjärjestelmämme, ihmisten luoman, ensisijainen tarve on tyydyttää ihmisen kyltymätöntä ahneutta” ja ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme” (Matt 6); ”Minun oli nälkä ja te annoitte minulle ruokaa” (Matt 25)

Mainokset

Yksi

”Jaha, sieltähän se Tintti tuli – pyörälläkö tulit?”

”Ei, äiti toi autolla”

”Niin, Inkeri. Se on kovia kokenut nainen. Onko se sulle niistä kertonut koskaan, ei kai?”

”Ei, ei se ole”

”Kuule, täällä sinun on opittava, että mielisairaus on niinkuin aivovamma tai kehitysvamma. Ne opettavat sinulle, että se on kasvatuksen virheiden ja vääristymien seurausta, mutta ei se ole. Nämä piruparat pitää vain auttaa kestämään se autius ja ne polttavat harhat, joita kukaan ei ole aiheuttanut. Vaikka ne harhat kuinka ovat kipeitä, niille ei löydy syyllisiä. Siksi, opettele ensin siihen kipuun lääkkeet ja opettele ne kunnolla ja muista, että niillä et saa potilaitasi koskaan rangaista”.

Irma Korpio selittää minulle ensimmäisen työpäiväni aamuna 1968, kesäkuun alussa, mitä työni tulee kesän ajan ja seuraavat neljäkymmentä viisi vuotta olemaan.

Hän on lääkäri, jota kaikki arvostavat.

Pyöräilin kesän mittaan sairaalalle saman sillan yli, josta Auli Kafka vuosi aiemmin oli hypännyt kuolemaansa.

Minua tulee osastolle päästyäni tervehtimään Martiksi esittäytyvä ikäiseni mies:

”Opiskelen hammaslääkäriksi Wienissä. Minulla on sinulle tässä kirja, jonka on kirjoittanut Viktor Frankl. Osaathan sinä saksaa?”.

Nyökkään.
Luen kirjan ensimmäisen työviikon aikana.
Ein Psycholog erlebt das Konzentrationslager

Olen astunut keskitysleiriin, jossa ei siellä olevia polteta, mutta heidät on unohdettu, kipuineen.

Ihmisyyden rajalla on tuo Fraklin kirja suomeksi, kun se kymmenen vuoden kuluttua julkaistaan.

Tieni psykiatriksi on alkanut.

Nyt, 45 vuotta myöhemmin mikään ei ole muuttunut.

Keskitysleirit ovat edelleen gulakien saaristoina joukossamme.

Mutta minun tieni psykiatrina, kunnan ja valtion palkollisena, on pian päässään.

Yksi ja TJ.

Viktor Franklin kokemukset eivät ole kuluneet pois sielustani. Ei myöskään hänen opetuksensa:

Jos tipun lentokoneesta eikä laskuvarjoni aukea, päätän ensimmäiseksi pysyä ehjänä.

Jotta pysyisin ehjänä, minun pitää pysyä ulospäin aika tyhmänä.

Tyhmältä näytän, jos alan katsella siihenastista elämääni, ikäänkuin filminauhalta, taaksepäin.

Taaksepäin elämää kannattaa miettiä, kun maa alkaa lähestyä.
Siksi, että sieltä omasta elämästä ja vain sieltä saatan löytää syyn selviytyä ehjänä tai edes elossa.

Jos syyn selviytymiseen sieltä löydän, vajaasta kahdestakymmenestä kahdesta siihanasti itse elämistäni vuosista, voin alkaa katsella, mihin minun kannattaa ilmassa itseäni ohjata, ennenkuin mätkähdän maahan.

Kenties siellä alhaalla, elossa selviytyäkseni, huomaan periksiantavan lettosuon tai niin vahvoja kuusia, että niiden oksia pitkin vauhtini hiljenee riittävästi, jotta jään henkiin.

Neljässäkynmmnenessä viidessä vuodessa olen monesti tipahtanut tyhjän päälle ja hokenut itsekseni:

”Ehjänä, tyhmänä, aikaa taaksepäin laskevana ja sieltä selviytymisen syitä löytäen: sitten vain rauhallisesti katson, mihin putoamistani voisin ohjata”.

”Sellaista se on useimpien sinulta apua hakevienkin kanssa. Vapaata pudotusta”, lisää Martti.

Neuvo on pelittänyt.
Tähän asti.

Mutta se on nytkin totta, että psykiatria, sen tekijät ja siltä apua hakevat, me olemme edelleen gulageissamme.

Siinä sitä on niille, jotka jatkavat missiotani, aika lailla tekemistä ja pohtimista.

*

Sää alkaa heinäkuun loppua kohden viiletä, sateitakin on saatu, vaikka yöt ovat melkein viisi astetta lämpimämpinä kuin viikonloppuna.

On muuttumassa syksyksi.

Metamorfoosi, todistajien läsnäollessa.

Huomenta

Kaksi

Näyttää sää pysyvän, ilmoja pitelee.

Koko yön matkustelin Intiassa.
Sen verran on Lapilla Intiaan aikaeroa, että pitkäksi meni.
Uni.

Olisiko sielu lähdössä vaeltamaan?
Googleta hinduismi.

Olen provosoinut itseni olemaan eri mieltä Lapin printtimedian valtiaiden kanssa.

Asia johtunee siitä, että valtamedia printattuna on luettavissa aamuisin.

Median kanssa en samaa mieltä ole tosin muutenkaan.
On siihen välirikkoja mahtunut.
Isojakin.

Lyhyesti: maalla on hyvä viisastella kun merellä myräkkä käy.
Molemmin puolin (lääkäri – toimittaja).
Vice versa.

Tänä aamuna lehden kanta (pääkirjoitus) on, että Lapin kansainvälinen profiili paranee siitä, että muudan Holmberg lumikelkalla painaltaa pitkin hyvin paljon luonnonsuojeluarvoilla profiloituvan Inarinjärven pintaa liki 20 peninkulmaa sulakelillä

Niin syvä on kuin pitkäkin

Aiemmin sama media on kironnut vesivoiman säätöoikeuden (Jäniskoskella) aseilla ostanutta piippolakkista ryssää järven säätelyn luonnonvastaisuudesta ja rähjännyt skiidoomiesten kuvottavasta tavasta ajaa sulan yli talvijäällä.

Se sulanylitys kun toimii mallina pennuille ja pennut sitten uppoavat iäksi.

Sama printti- ja eetteri-media asettui selvästi valittajien puolelle, kun Inarinjärven rantakaavaa kaadettiin sillä perusteella, että rauhaisalle järvelle tulee liikaa meteliä ja vesivempeleitä erämaan rauhaa tuhoamaan.

No, maailmaan mölyä mahtuu.
.

Myöhäisestä heräämisestä johtuen lähden isommitta pulinoitta hakemaan elämänkokemusta Rovaniemen torilta.
Skiidoolla?
No, en.

Köys katkes, laulu kuultihin

Huomenta

*

Torikahville mennessä huomaan aamuliikenteen kylässämme vilkastuneen männä viikosta.

Ihmiset lisäksi toimivat tänä aamuna liikenteessä selvästi ärtyneemmin.

Ergo: kylässämme valtaosalla työikäisistä on töitä ja nyt he palaavat ”levänneinä” (maksa, perhe ja talous paskana) takaisin sorvin ääreen: palvelemaan (liki 80% Rovaniemen työpaikoista on otsikon ”palvelut” piirissä).

Torilta tullessa Radio Yle 1:ssa saarnaa eläkkeelle jäämässä oleva pohjois-karjalaprojekti-professori, (kohta emeritus-)pääjohtaja Pekka Puska (THL, kesk).

Hänen missionsa on vahva ja erittäin hyvin tunnettu.

Sekä terveyden edistämisen että sairauksien hoitoverkon osalta Puska on selväsanainen.

Vaikka en juurikaan ole tämän keskustalaisen terveyspoliitikon ja -johtajan kanssa samaa mieltä, tunnustus on annettava, kun on sellaisen paikka:

Se, mitä Puska sanoo radiossa, on selkeätä, ymmärrettävää ja hänen lähdökohdistaan järkeenkäypää. Lisäksi hänen missionsa on ollut sama 1970-luvulta alkaen.

Erimielisyyden perusteisiin minulla on ollut käytettävässäni pelkästään täällä Arktisessa puskurikapaisteetissa lähes 2500 blogausta, joten en niitä asioita enää kertaa.

Jatkan elämäni kolmanneksi viimeisen lomapäivän ”kuluttamista”.

*

Päivän kryptaus, jota ei sellaisen kannata lukea, joka pitää selkeäsanaisista mielipiteistä.
Tässä tarinassa kantani on ”kätketty”:

Kaivan arkistoistani esiin Aku Ankan numeroja 45-47/1991.

Jos löydän ne, lähetän noista numeroista ensimmäisen Enso-Karviselle.

Tarinan nimi lehden loppusivuilla on ”Windigojen mailla” ja se kertoo, miten ja miksi alkuperäiskansa ja sellutehdas selvittelevät välejään.

Jätän Karviselle itselleen sen vaivan, että hän hankkii lehden numerot 46 ja 47.

Apropos: olisiko kenelläkään Aku Ankkaa 47/1991?

Minulla on vain numerot 45 ja 46.

:??:

*

Jos joku vielä jätti huomiotta Kare Eskolan panoksen suomalaiseen kesäiseen musiikkitarjontaan, on oheinen linkki avaamisen ja tunteroisen ajankäytön väärti:

http://areena.yle.fi/radio/1934235

*

Illan tarina:

Ovat keksineet ja keksintönsä julkaisseet NOKIAlla.

Sirun, joka seuraa windows-puhelintasi ja jota puhelin voi seurata.

Sirun, joka yhdellä latauksella toimii finderinä puoli vuotta.

Pian varmaankin yhden sukupolven, lopulta ad indinitum.

Sirun nimi on NFC.
Joko lompakossasi, lapsissasi, puolisossasi ja autossasi on tällainen siru?

Näille voisi ainakin tuollaisen sirun laittaa (kts Arto Paasilinna, Jäniksen vuosi: havainto Syvärin saaressa):

http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194829143962/artikkeli/kekkoset+kokoontuvat+kesateatterilla.html

Ja joko tällä NOKIA lähtee kaivattuun nousuun (tarkoitan tietenkin osakkeen arvoa)?

Hyvää (t)yötä

*

Päivän ”kätketyt”:

Pahikset tänään: chief Paatero, chief Puska

Hyvis tänään: Leena luostarinen, Requiescat in pace

Kolme

Siitä kun läksin juhannuksen jälkeen turneelle kahden taidehistorioitsijan kanssa ei sää ole muuttunut lainkaan – minusta käsin.

Taas reilu kymmenen lämmintä, iltapäiväksi hellettä lupeissa. Päivästä toiseen, olosijani leveys- ja pituuspiiristä riippumatta.

Illalla Kekkosesta kertovan kesäteatteritragedian jälkeen istuin yksikseni verannalla katsellen ja peilaten kesän eurooppalaista sydäntä, kohden pienenevää kuuta, Ounasvaaran metsän läpi.

Mietin sellaistakin, miksi tämä kesä ei ole avauttanut minulla yhtään kirjaa.

Yhtä tiiliskiveä toki yritin ryhtyä tavailemaan matkalla Englannin ja Skotlannin keskiaikaan, mutta joka kerta jäin sivulle kolme ja jouduin sitten aloittamaan alusta.

Ikä? Helle? Aikakauden rujous?

Klassinen kitara Radio Yle 1:ssa, Rickhard Savinon sylissä ja taitavissa käsissä, taustoittaa rauhallisin sävelkuluin ihmettelyäni.

Taidan poistua näppäimistön ääreltä Erottajan Essolle kahville.
Ensimmäistä kertaa tässä kuussa.

Pitää varmaankin sovitella tasuria tästä: jos et lue, et kirjoita!

Huomenta

*

Jaakko Eteläaho, Outi Heikkilä ja muuan vanha nainen tuottavat muuttumattomassa säässä heinäkuun lopun pikkuiset yllärit.

”Näistä levyistä en luovu” ohjelman musiikki saa minut hamuamaan autoradion säätöpaneelia:

”Taas on joku pennuista jättänyt Novan tai Radio Suomen päälle!”.

Ei, ei ollut.

Nuoripari Heikkilä-Eteläaho soitattaa meidän vakavikkojen klassikkokanavalla suomalaista iskelmägenreä, Queenia, sen sellaista…

Mistäs minä jatkossa saan bachini, mozartini, jontte-storgårdini, jaakkoryhäseni, mariinskini???
.

Erottajan Esson pihalla minua lähestyy nauravainen, laiha ja vanha nainen kesäkostyymissään.

Hän onnittelee minua eläkkeellejäännistäni, kiittää ja laulaa ”On kesän kaunis huomen…”.
Nuotilleen.

Sunnuntai on pelastettu.

. .

Parempi niin olikin, että pelastettu:

Kun selasin lomamatkamme ajan ”Erkot”, huomioni kiintyi erääseen kuolinilmoitukseen, johon oli ristin (tai muun lintu-, auringonlasku- tms symbolin) tilalle laitettu vainajaa hänen eläessään kuvaava otos.

Tuhkat aiotaan ilmoituksen mukaan sirotella ”kauniiseen virtaan”, jonka itse olen monesti todennut vähemmän kauniiksi.

Kuolema on minun ikäiselleni, perheeni ainoalle elossa olevalle sukupolveni edustajlle, aika usein vastaan tuleva teema.

En pidä hyvänä, että thanatosta post festum rakennettaan noin.

Ei, en halua kieltää tehtyä, mutta en lainkaan pidä siitä.

Henrik Otto Donnerin HeSa:n kuolinilmoituksen ”näköispiirros” on siedettävämpi, lämpöistä huumoria jopa viestivä tapa.

Neljä

Iltainen ukkonen raikasti ilmaa, mutta nyt taas alkaa hautoa.

Lehti haluaa kenottavia kiviä lappilaisten ihmisten nimiin, mutta ei edes huomaa Castrenin veistettyä ja valettua muistomerkkiä Aallon kirjaston seinässä.
Lapin Kansa vaatii patsaita Rovaniemelle. Sellaisia kuin Kyösti Kallio ja Kaarlo Ståhlberg eduskunnan edessä tai J.L. Runeberg Esplanaadilla.

Patsaita löytyy Rovaniemen yli kymmeneltä hautuumaalta muistoksi korvaamattomista, suurista ihmisistä.
.

Paitsi että rahtilaivat kulkevat tyhjinä, ovat tyhjinä myös Rovaniemen kapakat perjantai-iltana helteessä.

Lama.

Monte Cristo Habana (made in Cuba, kehevän kuubattaren reiden sisäpintaa vasten rullailtuna) röyhysi lamasta huolimatta kapasitoijan huulessa illalla kun läheisimmät työkaverit jättivät ylilääkäriydelleni hyvästejä Kesäpaikka-nimisessä rantakapakissa.

41 vuotta sitten istuin iltojani samaisessa Kesäpaikassa ja soittelin huilua sen edessä kalliolla, hipit ympärilläni.
.

Tiedättekö, arvoisat vieraani: kun lähellä tapahtuu ymmärrettäviä asioita, ei ole lauantai-aamuna ensimmäisen mielessä käydä pohtimaan kaukana tapahtuvia vaikeasti ymmärrettäviä asioita.

Lähellä oleva helposti ymmärrettävä ja vaikeasti ymmärrettävä asia oli tänään postilaatikossa. Se oli sinne Lapin Kansan kera jaettu.

Kyseessä on kortti, jossa on irroitettava, postilooran kanteen liimattava tarra, joka kieltää Uusi Rovaniemi, Lappilainen ja Pääsky lehtien jakamisen.

………..EI MAINOKSIA……
……….vain lehdet kiitos……….

Ne kaivavat maata omien jalkojensa alta – sananvapauden ja tiedonjakamisen maata.

(Uusi Rovaniemi esimerkiksi on ALMAn Lapin Kansan ”ilmaistuote”)

Tuollaisen teon polun päässä on Treblinka, Sodoma ja vedenpaisumus.

Siksikin

Huomenta

*

Poikkean Rovaniemen uudella torilla: kansaa kuin pääsiäisepistolassa (vai oliko se joulu-).
Hilla, vuotsolainen korpi & jänkä, 18 €/kg.

Ostin neljä.

On se soma marja, 88 eri nimeäkin.
Enempi kuin jänkäkoiralla.

Niin, se kansanpaljous:

Kuin helluntai-epistolassa.

Ensimmäiset keltaiset lehdet auton katolla.

*

Neljännen päivän illan iltasatuna kerron käyneeni katsomassa kesäteatterissa Kekkosen tarinan.

Timo J Tuikka kirjoitti jokin aika sitten kirjan miehestä, joka eli vuodet 1918-1945 ”yhtä jalkaa” isäni kanssa.

Tuo asia teki näytelmästä minulle liki kreikkalaista tragediaa.

Näytelmäseurue Rovaniemen Kauppayhtiön kesäteatterissa osasi tuonkin osan Kekkosen tarinaa mielestäni järkyttävän oikein rakentaa ja esittää.

Kekkosta en elämässäni ole tavannut saati nähnytkään.
Olen Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen perässähiihtäjä.

Mutta juuret: Hillilä, sisällissota, Viron vapaussota, Vienan retki, Suomen jatkosodan ja Lapin sodan ajat.
Niinpä.

Kiitos, Lentävän Poron kesäteatteri.
Ja se siitä.

Hyvää ötyä

Viisi

Ei ollut ilta- tai aamuruskoa, joten sama se sille – säälle.

Etukäteen ajatellen päiväni kohokohdan voisi arvata olevan kello neljä ip, kun työpaikan väen kanssa juhlimme läksiäisiäni.

Jään, toimittaja Outi Torvisen (Lapin Kansa tänään s 02) kiellosta huolimatta, kuuntelemaan rauhanyhdistysläisen rovaniemeläispapin (Ilari) saarnaa Radio Yle ykköseltä.

Tänäaamuna luetun ja kuullun perusteella sydämistynyt Outi kirkon sisällöstä kirjoittaessaan on ymmärrettävämpi ja missionaarisempi kuin rutikuiva Ilari.

Yhtä tuossa mietin.
Kumpi julkituloillaan syö tehokkaammin ”maata jalkojensa alta”?
Outi asettamalla uskomisen ikävään valoon vai Ilari asettaesaan oikeinuskomisen yli kaiken?
Vähenevätkö lestadiolaisalueen maksukykyisistä lehden tilaajat vai maallistuvan Lapin kirkon jäsenet?

Toimittajan ja/tai papin työnantajan palkanmaksukyky.

ALMA ei jostain syystä Torvisen kolumnia ole laittanut tänne leikattavaksi, joten en Ilarin saarnaakaan tänne linkitä.

Mutta vastaukseni leikkaan. Siinä Malmberg pesee sekä Kinnusen että Torvisen sata-nolla:

http://www.hs.fi/kuukausiliite/Synnin+pes%C3%A4ss%C3%A4/a1372817151021

*

Koska rovaniemeläinen ympäristö- jne-aktiivi Esa Tikkalalta ei aamun Lapin aviisi ole mitään julkaissut, umpikepulainen maisteri Fält on samalla agendalla nimennyt Tikkalan taistolaisnuoreksi.

Vastine lienee matkalla lehden päätoimittajalle.

.

On mahdollisesti aukemassa päivä, jota jälkikäteen saatan kutsua saranapäiväksi, elämän käännekohdaksi.
Tyyntä myrskyn silmässä.

Ei näin aamusta muuta sanottavaa.

Toen perrään pitäisi ehkä kuitenkin olla (Sipilä on ykkös-suosikkejani Erkko-mediassa):

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Innoita+meit%C3%A4+pelokas+poliitikko/a1374721731141

Huomenta

*

Poikkesin päivänä muutamana verotoimistossa.

Kun aiemmin palautin työllä ansaitsemastani leiviskästä yhteisiä rientoja kustantamaan suoraan 51% (välillisesti tietenkin vielä reilun viidenneksen), rouva klasin toisella puolen laski uudeksi ”hinnaksi” 60% (eläkehän ei tule työstä vaan levosta eli nautintolisä on 9%-yksikköä, 18%).

Ilarin (siis srk & SRK) osuus tuosta lienee kolme grandia vuodessa.
Outi saa vain kymmenyksen Ilarin saamasta (lehden tilaus on 0.3 grandia vuodessa).
(grandi = 1000 €)

Iloista veronmaksajaa jumalat rakastavat.

*

Lyhenteitä:

EnR = Entisten nuorten Rovaniemi

EVY = (muun muassa) Entisten Virkalääkäreiden Yhdistys

EVVK = (muun muassa) Entisten Virkalääkäreiden Voimaantumis Keskus

*

Perjantain illansuuhun kätken erään kokonaisuuden.
Kätken siksi, että illasta täällä on aika vähän vieraita.
Näin meteli on vähäisempää – arassa asiassa.

Kyse on Suomesta yhdistysten luvattuna maana.

Kun perusteilla on yhdistys, se usein syntyy tarpeeseen, joka on lyhyesti ilmaistavissa.
Olen montaa yhdistystä ollut perustamassa, montaa maksamassa ja useata johtamassa.

Kaiken pohja on

PRIMARY TASK

Se on ensimmäisenä yhdistyksissä unhoon jäävä asia ja sitä myötä menee kaikki.

Jos kyse on urheiluseurasta, yksi laji riittää: golf, futis, uinti, suunnistus, mäkihyppy…

Jos kyse on hyväntekeväisyydestä, yksi kohde riittää: Lions, Rotary, Soroptimistit, Zonta

Jos kyse on viihtymisestä ja sosiaalisen näköalan laajentamisesta, yhteisöllisen liiman lisäämisestä, sitä on syytä vaalia kuin kruununjalokiveä: Vapaamuurarit, Round Table, Old Tablers

Jos kyse on kansanterveydestä, sitä on sitten ajettava kaikin voimin: sydän, reuma, mieli, MS, epilepsia

Jos kyse on paikallis-identiteetistä, se saisi jäädä siihen: Entisten nuorten Meän kylä, saamelaisuus, Kuopion Lyseo, Karjalaiset

Jos kyse on kulttuurista, siihen pitäisi keskittää: musiikki, kuvataide, kuorolaulu, konsertit, ooppera

Se, mitä näissä yhdistyksissä tapahtuu, on usein todella kauheata.
Se johtuu AINA siitä, että alkuperäinen idea katoaa tai kadotetaan ja korvataan jollain, jota alunperin ei tarkoitettu.

Erityisesti on hankalaa se, että sama uhrautujien kööri on mukana eri yhdistyksissä ja tuo toisista tupluuri-porukoistaan niiden tavoitteita ja kulttuuria toisiin sfääreihin

Kaikkein kärjekkäintä on, jos poliittinen karriääri (jota en tässä käsittele) sotketaan johonkin ylevään edellämainittuun toimeen.

Vähemmän hankalaa, mutta ongelmallista kuitenkin, on se, jos oma elinkeino sotkeutuu syhveröksi ry:n vuosikertomukseen ja tilintarkastukseen
.

Kyse edellä ja jäljempänä on reilusti yli puolesta niistä verkoista, joissa olen ollut: vallasta, narsismista ja sekundaarihyödystä, jolla ei ole hölkkäsen pöläystä tekemistä sen kanssa, mikä on

PRIMARY TASK

*

Kun olen päässyt irti kahdesta perustamastani urheiluseurasta, yhdestä perustamastani kansanterveysjärjestöstä ja lukuisista erilailla harrasteisista vuosi- ja hallitus-kokousruljanssista, tohdin tämän jo sanoa:

Yhdistystoiminta, joka ei pidä tiukasti kiinni siitä, miksi porukka käräjäkivilleen alunperin on kokoontunut turinoimaan, on se tuhoisaa niin uudelle tavoitteelle (sitä kutsutaan perusolettamustavoitteeksi) kuin kaikille – siis kaikille – jäsenilleen.

Projektin vaiheet siinä on joka tapauksessa käytävä läpi, olipa lähtökohta mikä tahansa:

1) valtava innostus

2) kauhea sekaannus

3) hetken järkevä tuokio

4) syyllisten etsiminen

5) syyttöminen rankaiseminen

6) niiden palkitseminen, jotka eivät osallistuneet

Joku idea tosin joskus toteutuu kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti siihen asti, että kerätty pääoma jopa yli 50%:sti käytetään siihen, mitä varten porukka on vapaaehdoisesti saatu harmaantumaan, muuttumaan ryppyisiksi, huonomuistisiksi, ärtyisiksi

YHDISTYS-HYEENOIKSI/SHAKAALEIKSI/APINOIKSI (mutta ei pysymään ihmisiksi)

Suositukseni:

Jos kirkollisvero, kunnallisvero, valtionvero ja arvonlisävero on rehelliseen ilmoitukseen perustuen maksettu, voi ihan rauhassa keskittyä kehittämään itseään, huomioimaan läheisiään ja kuuntelemaan Radio Yle 1:sta, YLEX:sta, NOVA:aa, NJR:sta tai katselemaan netistä erilaista palautumista edistävää ja viihdyttävää elämän suolaa, sokeria – ja kermaa sitten vielä päälle.

Rakastamaan lähimmäistään niinkuin itseään, mutta ei yhdistyksiään ja siellä kokemaansa valtaa yli kaiken vaan…

Kuusi

Eljas Pohtila, mettäherra ilman pystiä, kirjoittaa nykyisin usein Lapin Kansa lehden mielipideosastolla.

Tänään hän ennustaa (forecasts) säätä: ei muutosta.
Mettäherra on oikiassa!

Sama lehti haluaisi Suomen toiseen Stadiin (= Rovaniemi, porvoolairokkarin mukaan) patsasta Heikki Annanpalosta tai Sunkusta, Lapin leivän isästä (os Valtakatu 4).

Minkä isä Heikki on, jää nähtäväksi.

Meillähän tuollaisia patsaita on jo kaksi:
Ounasvaara ja Jätkänkynttilä.

Toinen on vaaraa ankarasti suojelleiden tahojen kunniaksi/ansiosta laakea, metsäinen luonnon kaari ja oleellinen osa kylämme profiilia.

Toinen taas pilaa Ounasvaaran silhuetin, kun vaaralle katsoo kaupungin suosituimmasta katselukulmasta, Pohjanhovin akkunapöydästä.

Molokku se on.

Mihin tämä ”Lapin sykkivä sydän” (me poliitikot kutsumme patsasvammaista kaupunkiamme suunnitelmissamme näin) enää lisää kenottavaa kiveä, betonia tai lamppuja tarvitsisi?

Eduskuntatalon edessä ja Esplanaadilla noita jo on nokko.
Oslon Vigelandista löytyy lisää.
Ja Rooman Pietarinkirkosta.

Rovaniemellä on tosin Castrénin patsas.
Aallon piirtämän kirjastotalon seinässä.

*

Olen 1970-2010-luvuilla kirjoittanut paljon julkisuudessa.

Arktista puskurikapasiteettia en katso julkisuudessa kirjoittamiseksi samassa mielessä kuin väsäämiäni satoja kolumneja printtimediassa.

Kun nyt seuraan heitä, jotka säännöllisesti painomustetta ja metsähehtaareita missioihinsa tuhraavat, tulee vähän katuva olo.

Myötähäpeä?

Onneksi joukossa on helmiä.

Niitä yritän tännekin poimia.

Tässä esimerkki, jonka lukeminen painettuna on suurempi nautinto:

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Ihminen+laskee+huolensa+ei+iloja/a1374635874538

Onhan se aivan eri nautinto, kun ottaa päivän lehden, avaa sen ja siirtyy sivulle A4 tai C11.
Paljon isompi kuin tuhrata sameaksi muuttuneen aamunäön kanssa läppärin kirjasimien parissa.

Voi antaa lehden vaipua käsistään ja torkahtaa vielä tovin.
Yritäpä samaa läppärillä?!

.

Minä olen tänään siirtynyt päivään kuusi.

Käyn kuuntelemaan, mitä rva Hintsala sanoo eetterissä (Radio Yle 1, aamuhartaus) Lutherista.

Huomenta

*

Jaakonpäivän aamukahvilla muuan paljon maailmaa kiertänyt duunari Lapin Kansaa lehteillessään kyselee, irvileuka: ”Missäs, Antti, sinun patsaasi Rovaniemellä?”.

Näytin.
Hän mietti hetken: ”No joo, kelpaa!”

Selvennän vähän.

Olimme viime viikolla Odensessa (Tanska), H. C. Andersenin syntymäkaupungissa.

Siellä jalankulkuvalot on rakennettu ”patsaaksi” kylän omalle pojalle.

Vihreät ja punaiset ukkelit jalankulkuvaloissa olivat H.C. Andersenin suositun ja kaikkien tunteman hahmon mukaan piirretty.

Rovaniemellähän yritin pari vuotta sitten saada joulupukkia ja hänen muoriaan samaan rooliin: suojella jalankulkijaa vaaralta ja luvata hänen ylittää: vihreä muori ja punainen pukki.

Ei käy, sanoi LVM-byrokraatti (LVM = liikenne- ja viestintäministeriö).

Mutta se patsas, 7.6. 2005 klo 12:55 suorittamani teon kunniaksi ja muistolle, se on sentään pystytetty.
Nuija kopahti pöytään ja Rovaniemen kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti EU:n suurimman kaupungin perustamisen.

*

Featured in NEJM Journal Watch:

Stopping Statins May Be Associated with the Development of Parkinson Disease
By the NEJM Journal Watch Editors

In an observational study in Neurology, patients who stopped lipophilic (but not hydrophilic) statins had an increased risk for incident Parkinson disease. Lipophilic statins include simvastatin, lovastatin, fluvastatin, and atorvastatin, while hydrophilic statins are pravastatin and rosuvastatin.

NEJM Journal Watch summary (Free)

Seitsemän

Sentään kaksinumeroisesti plussalla, kirkasta.

Eilen alkoi mätäkuu, huomenna Jaakko heittää kylmän kiven ja tänään on työhullujen vuosipäivä (24/7).

Hautala irtisanoutuu lehdessä taistolaismenneisyydestään ja samalla nykyisyydestään (sehän olikin Hassi, ei Hautala, jonka kanssa toinen ja toinen ovat kuin paita ja pylly).

Nuorin poikani on tänäiltana jo kolmannella vuosikymmenennellään.
Radio YLE 1:ssa soi Händel nokkahuilulla.

*

Vertaan mielessäni kolmea asiaa:
1990-luvun alun äkkipysähdystä, nuorimpien lasteni (prinssi, prinsessa) tuonaikaista syntymistä ja ikäihmisten vastuuntuntoa.
Mikä on eri tavalla 1993 ja 2013?

Koska alkoholipolitiikka (mikä tahansa terveys-ohjaus) ei auta vaan vahingoittaa, jos siihen sisällytää laatijan ja säätäjän etoksen (siis moralisoi), pidän viisaampana kehoittaa jokaista kynnelle kykenevää miettimään tätä itse.

Vaikka näin:

Mitä sellaisia palapelin osia nyt(kin) on käytettävissä, joilla jälkikäteen arvioiden 1993 alkoi rakentua perheeni nuorimmille ikätovereineen turva- ja palveluverkkoa kohden aikuisuutta sekä edellytyksiä siihen, mitä he nyt ovat alkaneet tosissaan tavoitella?

Tai toisin:

Mitä jälkikäteen tärkeiksi osoittautuneita elementtejä kahdenkymmenen vuoden takaiseen verrattuna varmasti ei nyt ole käytössä kun Suomea, pohjoismaista hyvinvointivaltiota, EU:n eetosta tai globaalia ihmisen selviytymistä oikeasti lähdetään ajamaan, niinkuin vain kriisissä on mahdollista?
.

Arvelen, että jos noihin osasiin, joita on/ei ole sisältyy kovin monta moraliteettia (lain muodossa tai vallitsevana ”on päätetty”-ohjauksena), menestymisen eväitä on niukemmin.

Arvelen, että jos noihin on/ei ole osasiin sisältyy paljon sisäistä paloa ja riittävä määrä itse kenenkin valittavissa olevia palavia pensaita seurattavisksi, on edessä vahvasti muuttuva, kehittyvä ja auvoisempi tulevaisuus niille, jotka näinä päivinä syntyvät.

Tämän ajan antinpojille ja -tytöille, prinsseille ja prinsessoille.

Huomenta

*

En malta olla keskikesälläkään raivostumatta.

Jaakko Heinimäki ja ”Minä vaivainen vain oon mato matkamies maan”-virsi voisivat tuskin kannaltani ja viime viikkojen myötähäpeäni katsannassa osua pahemmin ja kipeämmin väärään.

(Lääkärin kokemus kollegansa, rva ministeri Räsäsen riehumisesta homoseksuaalisuuden, abortin ja naisen aseman taistelukentillä Raamattu kainalossaan hänen miehensä samaan aikaan eheyttäessä epätoivoisia tuntemiani ihmisiä tuhoisalla tavalla)

Kyse on pompöösistä, pohjalaisesta jumaluudesta ja siihen liittyvästä liian maineen, sodan ja kuuluisuuden muovaamasta tiedonkäsityksestä.

Luulen.

Linkitän ohjelman kun se on saatavilla.

*

Tässä se linkki on: sekä madolle, papille että neuropsykiatrille:

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1374549761771?jako=55b5c63cf2da61078884f5766ebdc2cf&ref=og-url

Kahdeksan

Atlantilla viikkoja muhinut matala on lähtenyt liikkeelle ja näin sekä aurinko, lämmin että sateettomuus siirtyvät tänään Rovaniemelle.

Kahden taidehistorioitsijan kanssa tapahtunut viikkojen helteinen vaellus on sitten siinä.

Istanbul (2011), Tonava (2012) ja Englannin/Skotlannin keski-aika (2013).

James ja/tai George putkahti eilen maailmaamme, joka jatkaa kiertämistään aurinkonsa ympäri, jonka yli seitsemän miljardia ihmistä kokevat toisin: auringon sanotaan nousevan, ei maan kiertävän.

Illalla seurueemme istui nauttimassa matkan viimeistä Pale Ale – annostaan arvokkaassa seurassa.

Viereisessä pöydässä limonaadia suoraan pullon suusta nautti Masa-hiiri hoikistuneena ja vakavana. Ei hymyn häivää.

*

Yritimme kolmistaan saada aikaan yhteenvetoa tästä kesästä, matkasta ja aiemmista hankkeistamme.

Ladyt kertasivat matkan aikana lukemiaan kirjoja (neljä tai viisikö niitä taisi olla), mutta minä en sanonut siihen mitään.

Olen lukenut viimeisen neljän viikon aikana kaksi sivua kirjasta ”Piiat” (Kathryn Stockett), jonka muuan perheeni pojista on minulle lahjoittanut.

Luen kyllä kirjan.
Joskus.

Tämän kesän matka ei minulle ollut kirjallinen millään lailla.
Matka oli luovutusta luovuttamisen perään.

Apatia ei kuvaa 66-vuotiaan tunnelmiani, mutta tumma pilvi on koko ajan ollut otsalla.

*

”Kryptistä”, on ollut viesti lukijoitani, vierailtani,
”Mikset kirjoita selkokieltä?”

Tämä Arktinen puskurikapasiteetti on yli viidellä tuhannella sivullaan, liki kahdella ja puolella tuhannella puheenvuorollaan yli kuuden vuoden aikana ollut minun puheenvuoroni minulle.

En ole lopettamassa.
Mutta olen etsimässä uutta vaihdetta.

Iloisempaa, syntymästä (Brittein prinssi) iloitsevaa, kuolemasta vaikenevaa ja ikuisuudesta vannomisesta pidättäytyvää vaihdetta etsin.

Synnyin samoihin aikoihin kuin Ruotsin, entisen emämaamme, nykyinen kuningas. Samoihin aikoihin kuin Paavo Väyrynen. Samoihin aikoihin kuin yli 100 000 muuta suomalaista.
Ruotsin kaikista kuninkaista 22 on ollut myös Suomen kuninkaita. Vain kuusi ei ole ollut. Eikä Väyrynen.

Meistä on vielä jäljellä Suomessa, 1946 syntyneistä, yli 70 000.
Kunpa jokainen kirjoittaisi tai muutoin kertoisi tarinansa.

Perinnöksi, opiksi tai muutoin vaan.

Huomenta

*

Päivän mittaan matka (puoli)Ylämaihin sujuu ja kalkkiviivoilla radiosta kuuluu Rimski-Korsakovin upea itämainen musiikki.
Marinskia.

Scheheranzade, johtaa Valeri Girgijev.

Siinä musiikissa matkamme 2013 mielestäni hyvin tiivistyi.

Kokemukseni, jollaista ei amatööri voi kertoa oikeastaan millään tavalla muille, mutta ammattinsa osaajalta se käy.

Kotona odottaa kirje Kunnalliselta eläkelaitokselta.
Kirjeessä on luottokortin kokoinen kortti.

Huoh

Yhdeksän

Aurinko nousi viiden maissa, Naantalin aurinko, päivästä on tulossa lämmin.

H-seitsemän-N-yhdeksän (H7N9) on päivän sana: uusi, jyrsijästä toiseen tarttuva lintu-influenssa. Jos 150 miljoonaa sairastuu, 35 miljoonaa kuolee.

Näin ne sen ovat laskeneet.

Rokotus valmistuu kymmenessä viikossa ja niin on taas maapolla nukkuvia (narkolepsia) täynnään.

Kuu kohtaa tänään jälleen maan, naisten viikko jatkaa kulkuaan, samoin seurueemme.

Odottamassa on Mäntän taidetta, Jyväskylän kesää ja mietintää siitä, mitä matka on opettanut.

Sen opetuksen tohdin jakaa, että jos matkanne käy autolla Skotlantiin, älkää ajako tietä A-yhdeksän: sillä tiellä kuolee, suunnittelutöppäysten seurauksena, kymmeniä ihmisiä auto-onnettomuuksissa vuosittain.
En ole pahempaa tietä kohdannut (jos ei sitten Södertälje-Tukholma-väli?).

Ladon muutaman kuvan fb-sivuilleni, siirryn suosioonne – ja matkaseuralaisten suosioon.

Huomenta

*

Päivän mittaan, matkamme aikana (4 vko) ensimmäisessä sateessa, tutustuimme Mäntän uuden taidekeskuksen rakennusprojektiin ja Taideviikkoihin.

A´vot, että tuli hyvä mieli: kaupungissa on oivallettu, mitä mahdollisuuksia kulttuuri voi antaa.

Kylläpä on makea tarina!

Serlachius (alunperin kait skotti) jälkeläisineen on oivalla asialla.

Pistäkääpä avajaispäivä allakkaan: 13.6. 2014