Kahdeksan vuodenajan kansa

Ernst Manker on 1963 julkaistussa kirjassaan kuvannut saamelaisten vuodenkiertoa.

Olemme siirtymässä sadonkorjuun vuodenajasta kohden ruskaa ja keltaisia lehtiä jo leijailee koivunsiementen seassa maahan.

Olen siirtymässä omassa elämässäni neljännelle vartille, 75+, syksyn puolivälissä.

Omassa perheessäni olen nestori, mikäli elän tammikuulle.

Ihminen elää täysipainoisesti tässä iässä, jos viisi asiaa on kunnossa.

Kyky hahmottaa näkemäänsä, kyky muistaa lähiajat, entinen luonne tallessa, samoin kahviporukassa mukana jaksaminen, kyky oppia uutta, kyky puhua rikkaasti ja taito käyttää oikeita sanoja.

Tällaisessa nopeatempoisesti kirjoitetussa päivityksessä nuo kaikki viisi asiaa mitataan joka kerta.

Ei siis hienotunteisuutta, ei rauhallisuutta, ei harkitsevuutta eikä tasapainoista suhtautumista elämiinsä ja havaitsemiinsa ilmiöihin.

Useat eri ihmisen voinnista vastuulliset tietäjät ovat viime aikoina lisänneet ”vauhtiaan” tuottaessaan monenlaisia ”tsek”-listoja itse-valvontaa varten.

En pidä noista listoista enkä arvosta niiden laatijoita saati julkaisijoita, joista selvästikin itseään arvostavin osa pyrkii viisastelemaan maamme valtalehden Torstai-liitteessä.

En halua vaientaa tuota eshtablismenttia, mutta arvostukseni yhteistä hyvää ajaviin ei heidän ”viisaudestaan” kyllä lisäännykään.

Eniten tuntuu siltä, että asiantuntijat ovat yritteliäitä vain oman työtulonsa ja -arvostuksena, ei lukijoidensa tai palvelujensa käyttäjien ”edestä”.

Välillä kuitenkin sokea kanakin löytää jyvän.

Niitä jyviä olen täällä toistanut toistamisen perään. Omia viisauksia en ole yrittänyt kehittää lukijoilleni vaan olen niitä käyttänyt klienteelini (potilaideni) hyväksi työhuoneillani. Sinne nuo sananlaskuviisaudet sopivat parhaiten.

Aloittaessani tämän juosteen päivitykset helmikuussa 15 ja puoli vuotta sitten, oli ajatukseni kertoa eletyn elämäni oleellisista havainnoista ja muistoista.

Se ei toiminut.

Myöskään käyttökelpoisten elämänviisauksien jakaminen ei onnistunut.

Aika vähän tässä lohduttaa se, ettei vastaani ole tullut yhtään ainoaa vastaavaa blogia, jossa onnistuminen olisi ollut parempi – tai huonompi.

Isolla joukolla huudamme ”minä, minä, minä”, mutta kuoro pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä kun rima asetetaan ”augistinolaisittain”, hyvän ja toden sanoman taidon vaatimuksin.

Eräät parhaista viisauspäivittäjistä tapaavat liittää viestiketjuunsa lukuja: kuinka monta kävijää päivässä, viikossa tai vuodessa ja kuinka monta päivitystä tuotettuina.

Yhdelle seuraamistani kirjoittajista tuon suon.

Kullervonpoika Jukka Kemppinen saa tässä asiassa armon ja arvon.

Eipä juuri kukaan muu suomenkielinen.

Tänä aamuna, Helenan päivänä, lämpömittari akkunassa osoitti +10.2C.

Päivän mittaan elohopea nousi yli 20 asteen, mutta aina vain varhemmin pimenee.

Kahdeksan vuodenajan maailmassa, 60 leveyspiirin pohjoispuolella, ihminen joustavoituu kyetessään sopeutumaan tuohon valtavaan ja alati toistuvaan muutospaineeseen ympäröivässä luonnossa.

15.5 vuotta tarkoittaa yli 120 ”joustoa” ja sen myötä aika hyvää vakuutusta tylsistymistä – demenssiä – vastaan. Olipa D-vitamiinia (ergokalsiferoli-hormoni) riittävästi tai ei.

Jaan Kross kuvasi kirjassaan Uppiniskaisuuden kronikka pohjois-liivinmaalaisten kykyä sopeutua Brezhnevin ajan mylleryksiin ja suurvallan väkivaltaan. Kross sijoitti kuvauksensa Iivana Julman ajalle Venäjän peräsimessä ja kertoi monella eri tavalla, miten Rääveli onnistui pysymään Iivanalle valloittamattomana paikkana ”kolmen ruton välissä”.

Breznevin ajan Neuvostoliiton kulttuurihallinto ei tätä neuvostoruttojen piiloviestiä huomannut vaan palkitsi Krossin kirjastaan ja antoi hänen kulkea vapaasti länsimaissa sitä esittelemässä.

Kirja myös käännettiin venäjäksi ja levikki oli merkittävää Neuvostoliitossa heti ilmestymisensä jälkeen.

Olen toivossa, että näinäkin kristillislähtöisen ajanlaskun 2020-luvun aikoina me kahdeksan vuodenajan ihmiset joustavoituneina kykenemme ylläpitämään Krossin henkeä julmia idän iivanoita ja ahneita kahdeksan ilmansuunnan markkinamaakareita vastaan.

Mätäkuukin, 2022, kestää enää vain 13 päivää.

Niin, ja tämä olikin tälllä kertaa päivitys numero MMMMCDXLIV.

Neljän nelosen purkaus.

addendum 1.8.-22

Kadonneessa kommentissa kirjoitetaan vallasta.

Nuusa Niskanen vastaa puolestani YLE:n aamuhartaudessa, jossa ei mainita muuta Jumalaan liittyvää kuin Pietarin ambivalenssi: touhuaa vaikkei tajua.

https://areena.yle.fi/audio/1-62648753

Diaspora

Eräs diaspora on niin kuuluisa, että sen myötä unohtuu käsitteen laajuus.

Tuo diaspora (600-l eaa – aD70 alkanut) on tosin melkoinen valtimo, laskimo, imusuonisto, hermo- ja aivo-verkosto ja hiussuonisto sapiensin nykytaipaleessa (sapiens lie yli 300 000 vuoden aikana jo toiminut nisäkäs).

Juuri nyt on kaksi diasporaa, jolla on merkitystä. Kurdit ja armenialaiset. Molemmat ovat varsin tuoreita asioita.

Muitakin kansainvaelluksia, paljon merkityksellisempiä, on historiassa tutkittu. Rooman tuho (431 yhtenä.

Suomi, osana Ruotsia v:een 1809 asti, on emämaansa kanssa etsimässä tietään 1940-luvulla perustettuun 30 maan ja kansan puolustusliittoon ja kantona kaskessa näyttäisi olevan kaksi diasporaa.

Koska ne ovat aiempien vaellusten välittömällä jatkeella (13 000 vuoden ajalta), niitä ei kokenut ja historiaa rakastava tarkkailija ja kohde voi kai katsella erillään.

Toivoisinkin, että lyhytnäköisistä etupiiri-taistoista ja -kiistoista päästäisiin tässä ihmisen maailmassa sen verran irti, että totuus- ja sovintokomissio voisi toimia muuallakin kuin Manhattanin itärannalla (YK/UN).

Kun toiveeni taatusti on turha, alan miettiä, mikä olisi oma pikkuruinen tapani näkemystäni edistää. En hae Markku Kuisman, Timo J Tuikan tai Teemu Keskisarjan osaamista tai ammattitaitoa vaan oman ”kolmenvartin” (75v) elämänkokemukseni epikriisiä – toivottavasti ei epilogia.

Yritän itselleni varaamiani ”kolumnivuoroja” käyttäen päästä diagnoosiin, johon sisältyisi lupaus vian korjauksesta, oireiden helpottumisesta, subjekti-objektin kuntoutumisesta ja lopulta kunnialla kuolemisesta.

Ei sen pitäisi mahdotonta olla, puskurikapasiteetti-käsitteen valossa. Yhden ihmisen kohdalta.

Olenhan työssäni yli 30 000 inehmon osalta hiukan harjoitellut.

***

Vakituiset vieraani ovat kenties todenneet, että blogeja tässä nyörissä usein kommentoi arvostetun kulttuuriseuran sähköposti-osoite.

Tämän päivityksen tiimoilta tuo sähköposti-osoite (kirjallisuus-seura) tulistui ja käyttää elävää Aleksis Kiven ja Väinö Linnankin harjoittamaa ilmaisuvoimaa.

En tuota tekstiä julkaise.

Aiemmassa APK:n 15 vuoden historiassa oli tapanani käyttää otsikkokuvia.

Nyt ei tapa enää elä. Omat kuvani eivät ole sen arvoisia enkä muiden kuvia tohdi tekijänoikeus-perustein linkittää.

Yksi kuva ja siihen liittyvä lause kuitenkin on kulkenut mukanani pitkään.

Kuvassa on 1800-lukulainen kovin arvostettu tamperelaislähtöinen kirjailija, joka ilmaisee eräässä keskustelussa näkemyksensä seuraavasti:

Eläkööt kaikki intelligentit miehet!

Tyhmät saavat kernaasti kuolla

En ole isommin tuota kirjailijaa arvostanut, mutta arvostan sitä, että hän on ilmeisen ansaitusti kansakunnan kaapin päällä.

Kulttuurissa on tapana käyttää terävää säilää, mutta näinä pikkukarhun (Medvedev) aikoina sellainen ei minulle oikein sovi.

Sosiaalinen media on käytössä ollessaan muuttanut vuorovaikutuksen sisältöjä ja laatua aika lailla.

Mutta kuten tuosta ”eläköön…”-viestistä käy ilmi,

Elettiinpä ennenkin vaikk´ ojan takan´ oltiin, ojapuita poltettiin ja ojast´ oltta juotiin

Projektin vaiheet

Projektikoulutuksen klassikko varmaankin tunnettiin jo viime vuosisadan alussa (I MS, Venäjän vallankumous, Tarton häpeärauha tai Wall Streetin pörssiromahdus) ja se on innostus – hämmennys – syylliset esiin – syyttömien rankaisu – niiden palkinta, jotka eivät osallistuneet.

Itse asiassa prosessi kuvattiin jo Genesiksessä (Moos I) ja sen pohjalta tehdyssä 4-osaisessa kirjassa ”Joosef ja hänen veljensä” (Thomas Mann).

Parhaillaan maassamme on kaksi räjähtänyttä edustusmajaa, molemmat Helsingissä (ties vaikka Santahaminan sauna?).

Toisen nimi on Apotti, ja se maksaa miljardeja paljon salaisemmin kuin Fortum.

Toisen nimi on Sarastia ja se maksaa vastuuhenkilölleen erittäin paljon vähemmän kuin hänen oikeassa ranteessaan kantamansa aikarauta.

Apotin rahat menevät eräälle leidille rapakon taa eikä hänen nimeään (yritys: EPIC) saa edes Arktiseen puskurikapasiteettiin ilman tuntuvaa sanktiota kirjoittaa.

Näihin kahteen (Apotti, Sarastia) verrattuna kaikki muu, jopa SoTe-uudistus, on peanuts (”maapähkinöitä”).

Olen elämässäni konsultoinut aika lailla Suomen ja Norjan PK-sektoria ja SoTe-verkkoja.

Noissa konsultaatioissa minulla on ollut yksi erityinen ja toinen yleinen missio eli viesti.

En lähde sitä toistamaan, koska nuo kaksi ovat näillä päivityksillä niin monesti jo tulleet präntätyksi.

Sen verran kuitenkin tuloksista voin killata, että kovasti on viesteistä pidetty ja ennen tasapäistämis-projekteja myöskin kohtuudella maksettu.

Viimeksi luin eilen asiaa koskevan mainion oppikirjan, joka itse kunkin kannattaa ottaa opinto-ohjelmaansa.

A.H. Tammsare: Korpiojan isäntä (1922, uudelleen suomennettu 2022)

Edellinen, yhtä laatuisa oppikirja oli lukutelineessäni kuukausi sitten:

Juan Jacinto Munoz Rengel: Luulosairas palkkamurhaaja (2019)

Ergo: katso Alfred Hitchcock: ”Mutta…Kuka murhasi Harryn?” (1956), YLE Areena

Eli lue, kuuntele, katso, opi, mieti, mutta toimi vasta sitten – jos se enää on niin tärkeätä.

Lopuksi: jos ihmisen talouselämän tunnusluvut ovat 120 vrs 10, on siinä ”välillä” pohtimista.

Köyhän Grilli

Rovaniemen seurakunnan Tavivaaran hautausmaan uuden kappelin kylkeen on jo suunnitteluvaiheessa sijoitettu varaus krematoriolle. Aikaa tästä on vuosikymmeniä.

Prosessista krematoroinnin – tuhkauksen – asiasta on käyty kiistaa isoillakin intohimoilla asiassa, joka ”maallistuneessa Etelä-Suomessa” on ratkaistu aikapäiviä. Osissa Suomea tuhka-hautaus koskettaa jopa 80% vainajista.

Tuhkaus tapahtuu kirkon omistamissa krematorioissa lukuunottamatta suurinta, Hietaniemen laitosta, joka on yksityinen.

Laki asiasta kuitenkin on Suomen ev lut kirkon ”kyljessä”.

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua sodassa kuolleiden ja sukujuurien asioista.

DNA-testit ovat mahdollistaneet vainajien tunnistamista jopa tuhansien vuosien ajalta. Suuret ja rajut nykysodat ovat – kiitos kai osin suomalaisen hammaslääkärin – saaneet ”häntäänsä” (ilmaus Mika Aaltola) sekä uhrien henkilöllisyyden että kuoleman mekanismin analyysitarpeen, mutta myös sukujuuret (mm MyHeritage) kiinnostavat – ainakin aluksi.

Jugoslavian hajoitussodat, Afrikan useat sisällissodat (Ruanda), mutta nyt myös Venäjän raaka sotaretki veljeskansan sielun sortuminen tavoitteenaan ovat tuoneet kuoleman olohuoneisiimme.

Näissä katsannoissa sivistyneeseen, vauraaseen ja arvojaan ”ohi normien” kärjistäviin yhteiskuntiin on arkkuhautauksen ja rintamalle/kadonneena siunauksen rinnalle tullut tarjolle muita tapoja muuttaa maallinen majamme helpommin, ympäristöystävällisemmin ja nopeammin häviävään muotoon.

Tuhkaus (liekkipoltto), kompostointi, kylmäkuivaus ja vesituhkaus.

Näitä asioita käsiteltäessä eräs taho on julkisuuteen tuonut ajatuksiaan ja arvojaan, joita Rovaniemellä koko tuhkaus-asian valmistelun ajan olen tullut kuulleeksi. Sen lisäksi, että olen keskustellut paljon krematorio-tuhkauksen uskonnollisista aspekteista alueen erään valta”uskonnon” (ry-läisyys) edustajien kanssa.

Keskustelut asiassa 1990-luvun alun jälkeen ovat olleet sekä avoimia että suljettuja, luottamusta edellyttäviä tai karttavia, eikä niitä kaikkia ole mielekästä avata.

Mutta nyt esillä oleva ”jälkipuinti” kohdistuu niihin ihmisiin ja tahoihin, jotka ovat hyvinkin syvällä tavalla miettineet, mitä ihmisen omalle maalliselle majalle kuoleman toteamisen jälkeen tulee tehdä.

Joko hänen tahdostaan tai tahtomattaan (juutalaisten kohtalo Saksan, Itävallan ja Puolan krematorioissa, ukrainalaisten vainajien kohtalo M.A.C. (”moving army crematorion”) – yksiköissä).

Keskustelussa on mm vesituhkauksesta (resormation) ja kompostoinnista käytetty ilmaisua ”kaiken maailman huvituksia”, vaikka menetelmien luontoystävällisyys on kait selvästi parempi kuin arkkuhautaus tai tuhkaus.

Vasta-argumentti kuuluu: ”Kukkamulta on ympäristöhyödyltään näyttöä vailla”.

Tuhkauksesta kuulee vielä riitaisan prosessin jälkikaikuna ilmaisun ”Ei se kovin vihreää ole” (kevytöljyllä kalmon poltto).

Ehkä päivityksen tohdin kuitenkin lopettaa keskustelussa esitettyyn erääseen yhteenvetoon, johon en miltään osin sitoudu, pikemminkin pahoitan pian ”katoavaa” mieltäni.

Yhteenveto loukkaa lääkäri-psykiatrin ihmiskäsitystäni aika lujasti (”kolmanteen ja neljänteen polveen”)

”Päästösi lakkaavat, kun kuolet, ja samoin lakkaa ilmastoahdistus”

Älä kosketa

Kolmattakymmentä vuotta SoMe-aalloilla – vai lievätkö suoria – on tuottanut säännöllisesti yhden aika turhauttavan huomion.

On olemassa asioita, kokonaisuuksia, joihin ei pidä koskea.

Ne ovat niinkuin eräs kasvi, jonka nimikin viittaa tuohon koskettamiseen.

En tiedä, onko kokemus tällaisista kohteista, joita ei pitäisi kosketella, kovin yleinen. Enkä oikein sitäkään, miksi tuollainen kokemus on niin vahva.

Minulla on useita hyviä eläviä ja vielä enemmän kuolleita ystäviä, joiden kanssa asioita muualla kuin SoMe:ssa pohtiessa tämä tulee esiin.

Koska aihealue on aina sama ja kohtelu noilla reviireillä niin loukkaavaa ja pahanilkistä, en tietenkään ota havaintojani esille nimeämällä niitä.

Minä ymmärrän ammattilaisten, professionaalien, nettisodat ja huonon twitterkäytöksen. Sellaisten, kuin ovat vaikkapa lääkärit tai tiettyjen alojen erikoislääkärit. Tai kuolettavasti rakastuneet.

Mutta sitä, miksi tämä puheena oleva laidun on niin tavattoman kosketusherkkää, sitä en ymmärrä.

Se varmaan johtuu siitä, etten itse ole tuolla alalla laiduntamassa.

Vieraani varmaankin pohtivat, mistä alueesta näissä voisi olla kyse.

***

Koska kokemus pahansuopaisista, myrkyllisistäkin reaktioista on niin vahva, on viisasta, että ottaa opikseen eikä liiku noilla laitumilla, vesillä tai stratosfääreissä.

Mimosa pudica

On toinenkin kasvi, forget-me-not, myositis, Vergissmeinnicht, Ne-moubliez-pas

Palaan siihen toisella kertaa, tuolla myöhemmin.

Lauantai-illan teksti on arvoitukselliseksi laadittu ihan tarkoituksella.

Olen miettinyt, kun taas lähestyy ”tasaluku” ja numerologia on joskus ollut sivuharrastukseni, että jättäisin siihen.

Matkaa tuohon tarkistyspisteeseen (no return point) on tämän jälkeen 4 päivitystä.

Addensum työhullujen päivänä (24/7)

Viittaan loppuosassa päivitystäni vakituiseen kommentoijaan, joka on myös tähän päivitykseen kantansa antanut.

Hän on oivaltanut kryptan.

Facebookissa on erästä kulttuurin aluetta kosketteleva avoin ryhmä, jossa on 35 500 jäsentä.

Jokin aika sitten hakeuduin tuohon ryhmään.

Eräällä suljetulla sivustolla, joilla on kommentoitava omalla nimellään, olen samaa aluetta koskien avannut keskustelun useita vuosia sitten (7.1. 2005).

Kommentteja on jo tuhatmäärin, 15681, mukana liki aina muuan ikätoverini ja kollegani: yhäti vain yhtä ärtyisänä.

Kummassakin tapauksessa kommentoijan tarkoittama ”nele me tangere”-asia on muuntanut asian taistoksi totuudesta.

Lopullisesta totuudesta. (endgültige lösúng)

Viittaan historiatutkimukseen.

Timo J Tuikka väitteli ”Ateenan” yliopistossa UKK:sta ja eräästä hänen ystävästään. Väitös ei millään tahtonut tulla hyväksytyksi, koska erääksi työn tarkastajaksi oli väkisellä hakeutunut ja valittu henkilö, joka on kirjoittanut ”viimeisen totuuden” UKK:sta ja hänen toiminnastaan.

Työ hyväksyttiin – kun painolupa oli sitten saatu – yliopistossa joko magna- tai eximia-arvosanoin, mutta historioitsija samalla haihtui julkisesta keskustelusta.

Jotain samaa siinä on kuin keskisuomalaista lähtöä olevan tutkija ja organisaatiojohtaja Mika Aaltolan parhaillaan käymässä taistelussa oikeudestaan kertoa, ”mikä on totuus”.

On kait sääntö, että kun keskustelu siirtyy henkisen kulttuurin tai ”pesäpallon (Jyväskylän Harju)” alueille, samalla syntyy nimiä ja sanojia.

Esimerkkinä viittaan niihin taistoihin, jotka liittyvät Aleksis Kiveen, Hans Seloon ja Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen.

Tai Odessan pommittamiseen täsmäohjuksin.

Nimiä?

Timo Hämäläinen, A.E. Ahlqvist, Toini Havu, Dmitri Peskov, Maria Zaharova.

Jos haluatte viihtyä omissa saapasnahkatorneissanne, älkää liittykö SoMe:n niihin keskusteluihin, jossa iso joukko ihmisiä keskustelee ”ystävät”-otsikon alla.

Herra K – Suomen K

Ei ole outoa vaan inhimillistä, että ne opit, joita Tshehov, Gogol, Monod, Camus ja Kafka ovat sankalle joukolle sivistyneistöä heidän lapsuudessaan ja nuoruudessaan jakaneet, unohtuvat demenssin syventyessä.

Demenssi alkaa syventyä nykyisissa hyvinvointimaissa elintavoista riippuen 30-50 ikävuoden välillä.

Ja unohdus.

Tähän nähden on somaa, että Yhtyneen Kuningaskunnan (United Kingdom) johtajaa 5. syyskuuta julistettaessa vaihtoehtoina näyttävät olevan nainen ja mies, jotka ovat Morsen ja Lewisin (Oxford) kulttuurissa opiskeltuaan päässeet vallan kukkuloille sellaisessa elämänvaiheessa, jossa demenssiä ei ole samassa mitassa kuin sitä on tänään CN:ssa, RU:ssa, US:ssa ja monessa, monessa muussa sivistyneessä maassa.

Ranska ja UK ovat tässä katsannassa tulevaisuudessa luotettavampia ja eettisesti laadukkaampia kuin nuo muut, ”elderly”-väen johtamat valtakunnat.

Poikkeuksena kannattaa muistaa III Valtakunta, jossa johdossa oli mies, joka kuollessaan oman käden kautta oli 56-vuotias.

On syytä muistaa Martti Ahtisaaren – muiden muassa – perustama ”Elderly”-verkko, jossa viisaus ja verkottuminen lienevät hioneet aivojen rapautumisen haittoja.

Eräs vanha afrikkalainen viisaus brysseliläisen museon ulkoseinällä kannattaa jälleen kerran noteerata:

Kaikki menee ohi paitsi menneisyys

***

Suomen Kuvalehti (29/22, Utöyan muistopäivänä ilmestynyt) on koonnut 40-50-vuotiaita hoikkia ihmisiä todistamaan seksistä. Vain yksi heistä on selvästi kukkaniitullaan ylipainoinen.

Viisi spes patriae – henkilöä todistaa, että vain runkkaus on seksiä noille 1970-luvun lapsille.

Luin kirjoittajien tuotoksen tarkasti ja ammatillisesti huolella virittyen.

Lehdessä on HÄN-henkilönä Aurajoen rantaa pitkin työyhteisönsä kanssa juoksenteleva Myanmarin elefanttien asioita suomalaisiin kirkonkirjamummoihin vertaileva.

Lehden päätoimittaja-Matti on lomalla.

Minusta näyttää siltä, että me, jotka vielä kirjoitamme, yritämme tehdä sitä mahdollisimman kyynisen kyllääntyneesti henkinen purskahtelu tekosiamme rytmittäen.

Kaipaan sanomattomasti takaisin sellaista jaksoa elämässäni, jolloin MURSUn nimi oli Kalle ja hän poltti piippua.

Kuka muistaa tuon tanskalaisen 1950-luvun tarinan, tietää, mitä tarkoitan.

Silloin Rasmus oli nalle, ei narsistinen varakas runkku.

(Carla ja Vilhelm Hansen)

Eniten kaipaan noista hahmoista Killeä ja Kaijaa, en kuollutta mursua.

Covid

https://www.is.fi/tiede/art-2000008956678.html

Ergo

1. lieväoireinen, lähinnä vaaraton
2. sairastettu covid vastaa neljättä rokotusta
3. rokotuksen ajanvaraus on tukossa
4. eilinen mies-sekä-hylje-päivitys laajennettuna (JK1 ja JK2) on edelleen saatavilla: ”Vanhoja poikia viiksekkäitä” (ei koske mursu-vainaata)

Lapissa vuoden ilmeisesti viimeinen hellepäivä ja aurinko painuu horisontin taa Kaunispäällä, mutta reilun 3 kuukauden kuluttua ei enää nouse sieltä ennenkuin ensi vuonna.

Vanhoja poikia viiksekkäitä

Poikkesin torilla, jossa oli pystyssä karaoke-tanssit.

Lauloin, niinkuin kaksi kertaa aiemminkin kun olen karaokessa ollut esiintymässä, Junnun ”Vanhoja poikia viiksekkäitä”, mutta tällä kertaa kyynelten kera.

Paras viiksekäs ystäväni on äsken kertonut sairastuneensa vakavasti.

Elämässäni olen esiintynyt tavattoman paljon kaikissa mahdollisissa välineissä ja kielillä.

Ranska, saksa, ruotsi, norja, englanti ja tulkittuna 20 muuta EU:n kieltä.

Esiintymiset eivät ole jättäneet jälkeään. Saati jälkeäkään.

Elokuvassakin olen ollut (”Sissiluutnantti”), mutta sivuosa-oscaria tai sen suomalaista Jussi-vastinetta ei kuulunut.

Mutta tuo ystäväni on pystinsä saanut, parisen vuotta minua nuorempi Kymijoen sivuvesien Verlankosken hedelmä.

Monesta varmasta syystä on ansainnut.

Torilla tapasin ”suuria lappilaisia”, jotka ovat saaneet aikaan sen, mitä minä en ole osannut.

He ovat luoneet puitteet sellaiselle lappilaisuudelle, josta minä olen nauttinut, en sitä tehnyt.

Vain yksi merkkiteko jäljiltäni aikanaan jää:

Rovaniemen krematorio.

Se on valmistumassa kohdakkoin.

Siitäkin kunnian kaappasi – mielestäni ihan oikein – muuan kaveri ja antoi palvelulaitokselle oman nimensä.

Kyllä nyt kelpaa:

”Köyhän grilli”.

Niin, se toinen ”junnulainen”, jota tapaan laulaa on ”Vanha salakuljettaja Laitinen”.

Siksi laulan, että tunsin hänet. Ja Junnun.

Kaikelle sille porukalle, jota tämä heinäkuinen päivitys naisten viikolla, mätäkuussa, muutaman päivän ennen Jaakon kylmän kiven heittoa, toivotan

”Sit tibi terra levis”

Sen merkitys on, kuten jokin aika sitten jo täällä kertoilin, että olkoon hänen hautansa maapeitto niin ohut, että kylän koirat pääsevät hänen luitaan kaluamaan, kun ne vielä ovat tuoreet.

Sen kaluamisen kuulimme tänä aamuna Radio Yle 1:n päivän kolumnina.

Tähtitieteilijä pani parastaan ja ampui omiaan varoittamatta härskisti selkään.

Paheksun.

https://areena.yle.fi/audio/1-62643255

Antidoottina, neljäntenä Covid-rokotteena eli vastalääkkeenä Einsteinin suhteellisuusteorian ja singulariteetin pohtijalle tarjoan, mutta en linkitä, Hannu-Pekka Björkmanin radio-esseen Albrecht Dürerin Melankolia I – teoksesta.

Melankolia I ei ole toivoton, musta sappi vaan sen I, Björkmanin ilmaisemana, viittaa ”mennä”-verbiin.

Kadotkoon melankolia, ulos ikkunasta ja kuvasta.

Seitsemän puhtaan taiteen kuvasta.

Essee löytyy YLE-Areenasta.

JK / 21.7.

Lienee ensimmäinen ”seuraavana päivänä”-jälkikirjoitukseni APK:n yli 15 vuoden ja liki 4400 päivityksen historiassa

Presidentin vaaleihin kenties valmistautuva Petäjäveden ”lahja” maamme ulkopolitiikalle on tänään jakanut fb-sivuillaan Lasse Lehtisen päivityksen, jossa tämä ylistää yllä mainittua singulariteetti- ja suhteellisuusteoria-osaajan eilistä YLE-1-kolumnia oikeansuuntaisesta YYA- ja UKK-ajan oikeistolaisuuden kiitoksista.

Tuo petäjävetinen tuore isä on kertonut olevansa vakavasti lähdössä TP-vaaliin (1/2024), mikäli hänen gallup-kannatuksensa nousee yli 70%:n. Nythän SN:n kannatus (erinomainen-taso) lienee 46%.

JK2

Vihreillä oli aikanaan EU-parlamentissa osaava ja kokenut juristi-mies, myös korkeissa oikeius- ja ihmisoikeus-asemissa toiminut (elänyt 1945-2005)

Hän piti minulle useita kahdenkeskisiä oppitunteja lentoasemien penkeillä myöhässä olevia lentoja lähteviksi odottaessamme.

Yksi hänen lempiaiheistaan oli Trial Via Media, jota hän itsekin kertoi osaavansa hyvin – ja se myös julkisuudessa tuli hyvin esiin.

Tähän liittyen edellämainittu toimija on saanut tänään puheenvuoron, jonka linkitän kommentoimatta sitä.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008953731.html

Terveisiä Maanalasta

Kuuntelin mielenkiintoista keskustelua siitä, mitä kädellä ja mielellä on keskenään tekemistä.

Keskustelua pohjusti Arkkiarti, Iisalmelaisen lääkärin poika, joka 2006 selvitteli TEHYn kokoomuslaisen dirikan pahoja tekoja.

Käsien edustus ihmisen mielessä oli mietinnässä, akateemikkoja (Riitta Hari) myöten, mutta suomenkielen laitoksen ikäpresidentti ei myöntänyt, että tällainen projekti-homma voisi kätellä.

Kesä on elämässäni seitsemäskymmenes kuudes ja jo on mätäkuun ja naisten viikon nimissä kääntymässä lopulleen, kun ensi maanantaina Jaakko Numminen – 93v – heittää kiven veteen.

Kylmä tulee.

Suomessa ja maailmassa käyttävät valtaa MIEHET, jotka ovat hedelmällisyytensä jo menettäneet. Nämä miehet eivät taida tietää, että heidän hommansa kätteli?

Onneksi on sellaisiakin Pyyhtisiä, jotka maailman kauneimmasta kirkonkylästä ja sen duunariperheestä maailmalle lähteneinä jaksavat edelleen asettaa asioille nimiä.

Valitettavasti joukkoon ilmestyy myös naisia, jotka yrittävät samaa PISA mielessään.

Pisan torni on kaatumassa, mutta miten käy ”ihan tavallisen Saarisen”, joka EI ole hedelmällisyytensä kadottanut impotentti mies.

lähteet:

Savonlinna-sali

Suomen Kuvalehti 28/2022

TEHYn lakot 2006 ja 2022 (kokoomus, sosialidemokraatit)

Biden, Putin, Kirill, Xi Pijing, Schröder, Lipponen, Kustaa XVI Adolf

(tiedän, tiedän, tämä Napoleonin bernandottilaisen marsalkan perillinen on Kaarle XVI Kustaa, Wasa-suvun vastaava oli taas Kustaa IV Adolf, jolla hänelläkin on kirkko Iisalmessa niinkuin Arkkiatri ja Suomen hävisi Tilsitin Napoleonille ja Aleksanterille tämä Kustaa Neljäs Adolf, The Last Wasa, kun taas toisen Aleksanterin vaimo antoi nimen Marianhaminalle, jota nyt verrataan Gotlantiin)

Kirkon pohjoispuolelle on kiveenhaudattuna Juhani Aho, pappi hänkin.

Lopuksi vanha viisaus, Theodor Kallifatideksen (S, GR) lausuma: ”Jättäkää unet rauhaan”.

MAANALA on Amos Rex – näyttelyn olotila (Lasipalatsi, Heikinkatu, Helsinki)

Tuomas Kyrö

Blogi on siirtynyt huolto- ja keruuvaiheeseen. Tapaamiin kun plakkariin on kertynyt kerrottavaa.

Kesätauon aikana sopii miettiä vaikka mitä.

Esimerkiksi

Helsingin Sanomat on priden kunniksi aloittanut psykoanalyysin vastaisen retken…

Hän kertoi saunan lauteilla tutkimusmenetelmistään, joilla hän kykeni nimeämään ja/tai tunnistamaan kansainvälisessä terrorismin vastaisessa taistelussa lentokonekaapparit (Entebbe, München).

1970-luvulla Rovaniemellä poikkesi usein jyväskyläläinen psykologi ja ihminen Risto Fried.

Hän oli vakituinen saunavieraani.

Ristoa, ja hänen äitiään, oli helppoa sekä kuunnella, ymmärtää että uskoa.

Jopa Ranan Rimón tuntui vakavoituvan.

Stendhalin syndrooma ja Brüsselin kansallismuseo kuittaavat.

EU-matkoillani – niitä oli kymmeniä ja taas kymmeniä – tapasin usein käydä katsomassa alla mainittua taulua (Ikaroksen kuolema maisema), Münchenissä taas Brueghel-galleriaa.

8 jaksoa, keskiviikkoisin 14:30, myös YLE Areena.

https://areena.yle.fi/audio/1-62507909

Olen vuosikausia ollut vähintään kahden vaiheilla.

Onko otsikon henkilö, selvästi Timo Harakalle sukua, mieleni vai mielensä pahoittaja.

Toisin: pahoittaako Kyrö tai mielensä pahoittaja mielensä vai mieleni.

Rovaniemellä olen ollut eri rooleissa 51 vuotta, sitä ennen poikennut täällä vieraana liki 70 vuoden aikana. Sillä viittaan Paasikiven aikaan.

Kaupunki, sen historia, rakenne sekä vuorovaikutusverkosto ja luonto ovat tulleet tutuiksi, vaikka olenkin syntynyt Kuusankoskella.

Rovaniemen ja Lapin mieltäni ja mielensä pahoittajia tunnen useita, mutta kenestäkään heistä ei ole tullut ystävääni saati vihollistani.

No yksi: vessan peili.

Parhaiten näyn viihtyvän iän karttuessa yksin. Mieltäni tai toisten mieltä pahoittaenko?

Koska olen printti-lehden aboriginaali (alkuperäiskäyttäjä), poimin sieltä esimerkin.

Aamusta toiseen.

Tänään, tarkkaankaan lukien, en lehdistäni (Lapin Kansa, Helsingin Sanomat) löydä vastausta siihen, pahoitanko mieleni vai tutustunko yhteisömme mielensä pahoittajiin.

Tuomas Kyrö on niinkuin Timo Harakka.

Delfoissa heitä sanotaan elelleen.

Skyllan ja Kharabdiksen välissä.

Aloitan kohdakkoin ties kuinka monennen kerran Genesiksen kanssa.

Raamatun I Mooseksen kirjan jätän kuitenkin kertaamatta.

Thomas Mann kirjoitti Mielensäpahoittajan neljänä niteenä:

Josef ja hänen veljensä.

Suosittelen. Pahoittelen.

Mieltä (olen koulutukseltani psykiatri)

***

Vanha faabeli

Hiiri tahtoi ommella takin, mutta tulikin tuluskukkaro.

Hiirelle valkeni, että ”follow the money” on hiirien ulkopuolisessa maailmassa johtava ohje.

Hiiri tahtoi tuluskukkaron, mutta tulikin 30 US$ biljoonan konserni, 150 000 tekijää.

Mitä hiiri oppi?

Ei mitään tai kaiken.

”Follow the Money”

1 US$ biljoona on noin 1 000 000 000 €, mutta 30 on 150 000 tekijää dead or alive. Se on sama sekä sodan että rauhan aikana.