Terveytenne on vaarassa APK N:o 1800

Pari sanaa otsikosta (”terveytenne”).

Kyse ei ole ylimielisyydestä vaan siitä, että minun terveyteni ei ole vaarassa vaan sairauteni ovat hoidossa.
Siinä on vahva ero enkä tyrkytä rooliani Teille, arvoisat vieraani.

Kesämatkani (virtuaalinen, Claudio Magris´n Tonava-kirjan seurassa) on joutunut Wienin porteille, Linz´iin.

Todellisessa elämässä Tonava juuri nyt on lähes umpijäässä, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1985.

Sitten itse asiaan.

*

Media on vähitellen muuttumassa henkisesti ja legitimiteetiltään tabloidiksi.

Legaliteetti onneksi on vielä broad-sheet.

Aamusta herään yleensä vasta, kun löydän aamun legitimiteettirikoksen.

Niitä onneksi on.

Tällä kertaa Alma (Lapin Kansa) kertoo unilääkkeiden – aivan oikein – vaarantavan terveyttä aiheuttamatta sairautta (mitä se sitten promilleissa tarkoittaakin, sairaus ja terveys).

Jutun kuvitukseksi lehti lesottaa: ”On tässä muuten Ameriikoissakin taas käyty!” eli laittaa präntin pennsylvanialaisesta drug-storesta ostetusta melatoniinipurkista.

Melatoniini

1) ei ole unilääke, se ei

2) vaaranna terveyttäsi eikä

3) amerikkalaisen ”apteekin” melatoniinipurkissa välttämättä ole nanogrammaakaan moista pimeähormonia.

Mutta heräsinpä.

Tässä on vähän samaa kuin vastauksessa, jonka laadin toverille, joka kertoi, miksi hän ja kaltaisensa äänestivät Muurolan lukion lopettamisen puolesta kaupunginhallituksessa 27.2. klo 20:45.

Muuten hyvä, mutta 1), 2), 3)

Tai vähän samaa kuin vinossa hymyssä, jonka näin rouvien Risikko ja Snellman (Virkkunen) pärstillä heidän kuunnellessaan lappilaisten kravaattikaulojen lesotusta, myöskin 27.2., Lapin kohtalon päivänä (kunnia meni, mutta jäihän maine – vai jäikö):

”Nätillä on ja jos Nätti vähän ottaa, pankki on vaikeuksissa, ja kuntaministeriö, valtiovarainministeriö, sosiaaliministeriö, Euroopan pankki, Maailman pankki, jumalauta jos ei saatana, markkinat vapiskaa”.

No, myönnetään: Esko Juhani Tennilällä ei ollut kravaatti kaulassa eikä hän ole vallan sisäkammareissa saati Ladan-omistaja. Enää.

Eikä Posiva.
Saamme komeat kukkotappelut.

Häksy vastaan vuorineuvokset.
Kuntajohtajat vastaan Snellmanin suku.

Veikkaan 100-0.

Huomenta

*

Olen tämän viikon mukana Iltalehden lukijatutkimuksessa.

Se tarkoittaa, että haen päivittäin maksutta (en ilmaiseksi!) Ärrältä printtilehden ja arvioin sitä netissä.

Iltalehtihän on Lapin Kansan, Pohjolan Sanomien, Kainuun Sanomien, Satakunnan Kansan ja Aamulehden varhaispainos (siis aivan varmasti sitoutumaton, työvoimaansa yt-neuvotteleva porrrrvarrri).

Iltalehti on heittäytynyt EK:n kelkkaan lesottaessaan tällä viikolla professori(sta seuraava jumaluuteen päin) Jari Sarasvuon (ent, alias Heinonen) tutkimusryhmän tieteellistä ja evindenttiä havaintoa siitä, että ”Saikkua käytetään väärin”.

No, muistatte varmaan tämän Koiviston Manen (”otsakiehkura, Tellen parsimat sukat ja liikkuva bernsteinilainen sosialismi”), joka korvasi saikut laittamalla arkipyhät paikalleen (siis lauantaiksi: ”Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan se on sellainen työmiehen lauantai”).

Sittemmin tästä pakanallisuudesta on luovuttu ja loppiainen + helatorstai ovat missä sattuvat olemaan.

EK itkee verta!

Tänään EK saa omansa takaisin.

Karkauspäivä oli juliaanisesti (Caesar) tai gregoriaanisesti (paavi Gregorius suuri) 24.2., mutta kuka muutti sen 29.2.?

Että saatiin Matinpäivä takaisin?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Karkausvuosi_l%C3%A4nsimaisessa_ajanlaskussa

Suomen työvoiman määrä on 2 500 000 ihmistyöpäivää. Joka saakelin arki.

Tänään EK saa sen takaisin. Kaksi ja puoli miljoonaa päivää. Se on jopa haarukassa 0,05 – puoli miljardia (500 000 000) €.

Ei puhettakaan, että Metalli, JHL, AKAVA tai Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto kiusaisivat toimistojensa tiedottajia (= naisia) valmistelemaan korvausta kapitalistilta tästä karkauspäivästä.

Muistakaa kosia, saatte hamekankaan. Hetero- ja rekisteröityparisuhde-ihmiset.

Mutta muistakaa, että avoliitossa leskeytyneelle ei leskeneläkettä makseta. Siis sitä ylilääkärin palkkaa / kuukausi.

Eihän Suomi sentään mikään Kreikka ole, sentään. Että kuolemasta palkkaa – saati eläkettä.
Ei.

(läh. tiedoksi Timo Soinille ja hänen työmies-taustahenkilölleen, ent Metalli, etunimi Matti, nimipäivä 24.2.)

L’État, c’est moi (lisätty Kymmenen virran maan julistus)

Eilen Lapissa kaksi kiertotähteä leikki pulskistuvan kuunsirpin selän takana kuurunpiiloa.

Jupiter ja Venus.

Mars katseli punastellen touhua pohjoisesta käsin.

Hiihtolomalaisten lystiksi revontulet saapuivat paikalle hyvissä ajoin ennen iltauutisia.
Tosin ne jo eilen aamusta, koiravahdin aikaan, suden hetkinä, leiskuivat upean raivon kanssa isompaa ääntä pitämättä.

Sattumoisin samaan aikaan Aurora Borealis – iltanäytös aloitti kun Prisman näkemistä pohtiva ohjelma TV-1:ssa lopetti.
Revontulista.

Odotin, että asiaa olisi aamun mediassa käsitelty etusivulla.

Onhan kyseessä eilenkin ollut Lapin identiteetin kannalta hyvin merkittävä luonnonilmiö, jota yksikään väyrynen, manninen, tennilä tai trög ei manipuloi.
Saati Utsjoen, Pelkosenniemen tai Posion johto.

Ei.

Ei tästä ole uutista.

Me nautimme siitä siis kaikessa hiljaisuudessa.

Muurolan kylässä, Rovaniemen Onnin ja Kalevalan päivän teknisessä lautakunnassa, kotimatkalla Leviltä, Mallalta ja Kaamasmukasta Hämeenlinnaan, Saarijärvelle, Kouvolaan tai Jyväskylään.

Lapin luonnon hiljaisesta näytelmästä me nautimme, yhdessä pienen jääkarhunpoikasen kanssa.
Sen Jussa-nimisen (nimi keksitty).
Laulujoutsenten tehdessä lähtöä.
Meille päin.

Ajattelemme kenties, että olemme Venuksen, Jupiterin, Marsin, Kuun ja revontulet tuonne taivolle viskoneet.

Mielessämme siksi kuiskaamme kohden yläilmoja edelleen elämäänsä Tonavan ja Reinin latvojen linnassaan Louis-Ferdinand Céline´n ja Henri Philippe Benoni Omer Joseph Pétain´n kanssa omaistensa ympäröimänä ja rakastamana jatkavan Ranskan Ludwig XIV:n tavoin:

L’État, c’est moi

Huomenta

*

Otan maailmankartan esille ja teen siihen merkinnän Regensburgin kohdalle.

Kesää 2012 ajatellen olen jo puolivälissä taivalta.
Donauschingen – Wien.
Kalevala kainalossani.

Koska kesääni liittyy myös Pajun Moision taistelu (31.1. 1919), Salla 1941, Laatokan pohjoispuolen tapahtumat (Nietjärvi) kesällä 1944 ja Hennala keväällä 1918, alkaa mietintämyssy taas savuta.
Asiasta Tuikan Kekkosen takapirussakin jotain (s 246).

”Tintin tarinat”, L´histoire du Tintin

*

Varokaa, Suomen keskustan puoluesihteeri etsii Eugen Schaumania (ei tosin Timo kerro, ketä pitää besorgata, ruots. bereda).

Krugman etsii sen sijaan ratkaisua:

http://www.social-europe.eu/2012/02/european-crisis-realities/?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed%3A+social-europe%2FwmyH+%28Social+Europe+Journal%29

*

Olen silloin, kun olen ollut ”asemissa” Lapin alue- ja kuntapolitiikassa, kovasti tehnyt sen eteen, että Rovaniemi, Kemi, Kemijärvi, Tornio & muut maakunnan kunnat ja Oulu tekisivät säännöllistä ja aika syvällistäkin yhteistyötä, mutta vähiin se on taas kutistunut.

Vain kulttuurilautakunnat tapailevat säännöllisesti.

Nyt on olemassa iso riski siihen, että veturi (Oulu) alkaa voida huonosti tai keskittyä omiin tarpeisiinsa poimien etäämpää vain rusinoita pullasta.

Sellainen rusina on mm Kemi.

Mutta myös Posio ja Ranua.

Oulun ”Pohjois-Suomen äänenkannattaja”-nimellä esittäytyvä lehti, Kaleva, on ”tosta vaan” kaapannut Ranuan jääkarhunpennun ja etsinyt levikkialueensa lukijoilta pennulle nimeä.

Kalevan levikki, sen jälkeen kun lehti lopetti aluetoimintansa Lapista, ei ole ollut kummoinen meillä päin.
Kansankadun Unionille tulee yksi kappale, toinen ILKK:n aulaan (Rovaniemellä).

Lapin Kansan toimittaja on Oulussa nähty joskus viisi vuotta sitten (kävi teatterissa, kun joku maksoi).

Olen äärimmäisen huolissani: konsulit eivät valvo eivätkä synergiaa hae.

Miekin vain keskityn Brysseliin.
Syystä kyllä: Lapin kalastusasioista päätetään Brysselissä, ei Oulussa.

Oulussa päätetään Hailuodon lautta- ja penger-yhteyksistä.
Ja syödään Lapin yliopistoja aamiaiseksi, ammattikorkeakouluja välipalaksi ja identiteetti päälle, jos yöllä alkaa hiukomaan.

Tässä sitä olisi, uusille kaupunginjohtajille (Kemi, Kemijärvi, Tornio, Rovaniemi) diplomityön paikka:

Kontaktit kuntoon.

Röslein, Röslein

Eräs nuoren aikuisen aikani lukuelämyksiä on ”Ruusun nimi”, joka taipui myös ihan katsomisen arvoiseksi elokuvaksi (”James Bond” keskiajalla).
(Umberto Ec)

Tuon kirjan jälkeenkin monta hienoa lukupakettia on sivu sivulta siirtynyt sieluuni.

Mitä siellä tekemään?

En tiedä.

Nyt muuan väärti lähetti kirjan, kiitos valtavasti, josta poimin aamusadun.

Sen on kirjoittanut triesteläinen De Amicis-koulun ekaluokkalainen Monica Favaretto.

”Ruusu oli onnellinen.
Se tuli hyvin toimeen muiden kukkien kanssa.
Eräänä päivänä Ruusu tunsi, että se oli kuihtunut ja teki kuolemaa.
Se näki paperikukan ja sanoi sille:
´Miten kaunis ruusu sinä oletkaan!`
-`Mutta minähän olen pelkkä paperikukka.`
-`Mutta tiedätkö sinä, että minä olen kuolemaisillani?`
– Ruusu oli jo kuollut eikä enää puhunut”

Kirjan nimi?
Ei sitä ole mistään saatavana.

Sitä kirjaa.
Eikä Mengeleä.
Saman kirjan mukaan.

(Claudio Magris: Tonava, wsoy 2000)

Euroopan rauhanprojektin nämä kuitenkin haluavat, halla-ahot ja soinit, romuttaa.

*

Rovaniemen kirkkoherraksi ehdolla oleva Kalle, Snellmanien sukua (http://fi.snellmansuku.org/), siteeraa (Radio Yle 1) pyhiä kirjoituksia.

Linnustaja.

Invocavit (= hän huutaa minua)
Jesuiitan äänellä. (arvostava metafora: ei tunteen palolla vaan viileällä älyllä)

Muuan Kallen sukulainen, Henna-tyttönen, on tänään Rovaniemellä vielä pystyssä olevan Lapin yliopiston Fellman-salissa (70 kuntaa, viisitoista sairaalaa): Virkkunen ei toimi invocavit vaan yrittää Väyryslandiassa impossible?

Huomenta

*

Sivumennen totean, koska lupauduin asiaan, tämän päivän Iltalehdessä Jari Sarasvuon myyneen narsismiaan Moska´lle (suuri vasara tai pieni leka) ajattelemattomasti.

Hänen täytyy tietää, miten IP-lehti käsittelee hänen sanomisiaan mukaan lukien painotukset ja viestin vaikutus lukijoihinsa.

Viittaan tässä edellä kirjoittamaani ja siellä esiin nostamiini menneisyyden hahmoihin.

Huoh

*

Onneksi on hantit ja mansit.
Palauttamassa meät ja jalkamme oikeasti maan pinnalle
(kyse ei ole kryptauksesta vaan teemasta, johon palaan jäiden lähtiessä)

*

Olen reilu vuosikymmen sitten ollut melkoisissa ongelmissa saatuani mainesanan ”Muurolan mestaaja”.

Tällä kertaa siis pidin näppini huolella irti tuosta Rovaniemen keskustasta (ei rp) reilu pari peninkulmaa etelään sijaitsevan kylän asioista (syytäkin oli: vaaleissa en sieltä, entisestä kotikylästäni, yhtään ääntä ole saanut).

Nyt kylä on sitten kaupan, ravintolan, hotellin, satamääräisen asuntokannan asukkaat, huoltoaseman ja vielä lukionkin menettänyt.

Seuraavaksi se ehkä menettää sairaalan, jota ollaan siirtämässä keskustaan (ei rp).

En aio osallistua talkoisiin tässä prosessissa suuntaan tai toiseen.

Millään tavalla.

Minä aion mennä nukkumaan.

Vain muutaman euron ($) tähden

Etsiskelin saunan jälkeen ensi kesän kohdetta.
Löysin aika mielenkiintoisen viestin.

”Samoillessaan Reinin vartta Victor Hugo olisi halunnut heittää persoonapronominin pois, niin tympääntynyt hän oli ego-nimiseen rikkaruohoon, joka kynästä työntyy kaikkialle.
Muuan yhtä maineikas, verbaaliseen ja pronominaaliseen itsekkyyteen yhtä vihamielisesti asennoitunut turisti, nimittäin Stendhal, totesi pitkin ja poikin Ranskaa matkustaeesaan, että loppujen lopuksi kyseessä kuitenkin on näppärä kerronnan keino.”

Siis sinne! Bregin lähteille.

Domi manere convenit felicibus

(onnelliset tekevät viisaasti jäädessään kotiin)

*

Kun Rauman mies lesottaa EU:n Schumanin kymmenennen kerroksen kabinetin viestiä vastaan ja ruotsinkielinen balladi lähtee edustamaan Suomea Azerbaidzdaniin, on maa todella pulassa.

Mutta onko maa Suomi?

Kun Olli Rehn – Mikkelin Palloilijat – joutuu raumalaisen hampaisiin kahdesti, tulee mieleen, että kolmas kerta vielä puuttuu.

Jytky, vastajytky ja kauniit revontulet Lapin taivaalla: elämme merkillisiä aikoja.

On itse asiassa ihan oikeasti ylpeyden aihe se, että asuu maassa, jossa ei eletä niinkuin Damaskoksessa.

Tai Jerusalemissa.

Tai Raumalla, Matinkylässä.

Oikeastaan on aika jehna tunne se, kun Clint Eastwood tämän kaiken päälle sytyttää pikkusikarin.

Vain muutaman euron (vai oliko se dollarin) tähden.

Jo poikasena minulla on ollut kello, joka soi.
Nyt olen sen lahjoittanut pojalleni.

Jo poikasena olen lukenut Tuntemattoman sotilaan.

Siellä on Antti Rokka.
Ja Rahikainen.

Rauman mies.
Ja Kannaksen.

Huomenta

*

Erottajan F-Securella istuimme tupakalla viisaan, kahdesti ohiammutun ihmisen kanssa ja pohdimme sosialidemokratian kriisiä.

Syyt löydämme nopeasti, mutta keinoja edetä emme.

Syyt ovat sellaisia, jotka poistuvat – ihmiset – ajan kanssa, mutta keinot edetä eivät tule odottamalla – ihmiset.

Ne tulevat kun on niiden aika: odottamatta, pyytämättä.

Kuten edellä Soinia käsitellessäni niin tässäkin löydämme syitä ihmisen heikkoudesta.

Ja koska ihminen on heikko ihan ideologiasta riippumatta, ei tätä voida ratkaista ihmisiä telomalla kuin hetkeksi. Sitä on moni kaarle xii, hitler, napoleon ja robspierre yrittänyt.

Lähdimme kumpainenkin kotiimme.

Laitan kotona puuron tulelle ja mietin sitä, kuinka asiat kulkevat suvuissa.
Geeneissä, kasvatuksessa, Pekka Kuusen nelikentässä (saaliinhimo, suojautumisen tarve, lisääntymisen pakkoneuroosi, tiedon viäntely).

Radiossa Otso ”Nalle” Tiitinen ja Banksteri tulee Radio Yle 1:ltä jo toista kertaa (Janne Kuusi).

Ei jaksaisi.

*

Tonava etenee: olemme jo Ulmissa.
Ja Dillingenissä.

Kuunsirppi eteläisellä taivaalla on ihmeessä kun Venus ja Jupiter harrastavat sen ympärillä piirileikkiä. Kohta siihen tulee revontulia mukaan.

Obamakin kyseli rahaa, en antanut.
Sitä varten olisi pitänyt saada USA:n kansalaisuus.

Poliklinikkamme kandi näkyi päässeen jatkoon Idols-kisassa.

Hyvä on meän laulaa, kun proffammekin on Juliet Jones sydän – laulaja (”Miksi naiset rakastuvat renttuihin”).

Niin.
Miksi?

Miettikääpä tätä:

Mistä huomaa vanhenneensa?

Siitä, että kun aiemmin (viiden-kuuden viime vuoden mittaan) HS:n NYT-liite on tuntunut tulevan aina vaan nopeammin niin nyttemmin
perjantai-ilta vaihtuu maanantain vastaiseksi yöksi aina vaan joutuisammin.

Hyvää yötä

Takavalot

Eilen minulla oli surun päivä.

Paitsi että olen jo 20 vuotta sitten menettänyt takuuni, myös autoni täytti eilen 2 vuotta.

Ihmisen takuu laukeaa kun soluja kuolee enemmän kuin syntyy. Näin tapahtuu 45 vuoden iässä.
Kannattaa kuunnella tänään ”Ajan tasa”. Radio Yle 1, klo 12:15.

Nyt rikki menevä osa takuunsa menettänyttä pököttiäni maksaa.

Jään miettimään tätä.

Vaikka demareiden kannatus on juuttunut kuuteentoista prosenttiin, valtionvarainministeri Jutta Urpilainen puolivirne kasvoillaan kertoo ilta illan jälkeen TV:ssa, että kansaa on vedätetty viimeisen päälle kun se saatiin ostamaan diesel-autoja.

No, todellinen auton ostopäätökseen vaikuttava seikka ei ole se, onko kyseessä bensa-, sähkö- vai dieselauto. Tai hybridi.

Kaikkein tärkein ostopäätökseen vaikuttava asia on auton takavalot.

Siis se osa autoa, jota emme juurikaan näe.

Tässä asiassa Skoda-tehtaita aidon oikeasti kadehditaan.

Auto on laatuun nähden halpa ja sen tunnistaa helposti takavaloista. Siis kun se on mennyt ohi tai kun sen perässä on roikuttava.

Samaa statusta on etsinyt autonsuunnittelija toisensa jälkeen, mutta turhaan.

Sama koskee muuten ihmistä: aika lailla arvostus henkilöllä kasvaa ja vähenee sen mukaan, onko perä leveä vai tiukka.

Aatelkaapa vähän tätä todellista elämää.

Huomenta

*

Kuuntelin puolelta päivin Radio Yle 1:stä, jossa Suomen ”parhaat” olivat pohtimassa, miten Suomessa voitaisiin 1000 ihmistä vuosittain päästää järjettömän rankasta kärsimyksestään.

Itseäni jää lääkärinä askarruttamaan, kuka olisi hän, joka itse toimenpiteen suorittaisi.

Koska tiedän asiasta myös sellaista, joka ei ole keskustelussa ollut mukana, lopetan lähetykseni tästä asiasta tähän.

On tässä kaupungissa vaikeaa – sata klasissa

Requiescat in pace

Jaakko Tahkolahti

*

*

*

Aivan aluksi haluaisin kiittää.

Hesarin, TurSan, Aamulehden, Keskisuomalaisen, Pohjalaisen, Savon Sanomien ja Kalevan levikkialueen ihmisiä (ja niitä pikkuisten ”itukkojen” lukijoita siinä välimaastossa).

Me, Rantanen ja pappi (aamuhartaus 24.2. Radio Yle 1) olemme varanneet Teille hiihtolomasäät ja Te tuotte rahanne Lappiin (Ruka kuuluu joukkoon), suomalaisten yrittäjien laariin.

Lapin matkailua ei – vielä – ole tuotteistettu myytäväksi London City´en kautta USA:aan ja sieltä Macaon stakeholdereille.

Ahot, Palosaari, Yliniemi & al, satoja PK-yrityksiä, kauppoja, latuja, mäkiä, koiravaljakoita…

Lapin kaivokset ja niiden aihiot on myyty, mutta ette Te niitä hihtamalla ole tulleet kattomaan vaan nauttimaan Lapista, kuukkeleista…Lustin pithon.

Tervetuloa pääsiäisenä, 6 viikon kuluttua, uudelleen.

Hanki silloin jo kantaa ja koskikara sirittää ladun varren puron sievän kosken kuohuissa.

*

Torstai-iltainen uneen uupuminen varmistui Yle-Teemaa katsomalla.

Ensin kerrotaan, miten pääsee 100-vuotiaaksi.
Luoja minua varjele pääsemästä!

Sekä perusteet ”kasvaa ikää” että seuraus pelottavat.

Ei, vaan kauhistuttavat.

Sardiniaan vuohia paimentamaan tai Kansasiin ”in God we trust”´aamaan.

Kumpainenkaan sadan vuoden porukka ei vastannut sitä, mitä minä iän ja viisauden yhdistelmällä tarkoitan.

*

No, satavuotiaat ohjelmassa lopulta haudattiin leskinä ja saatoimma ICE:n (vaimo) kanssa siirtyä Asfalttilampaiden isosiskoon ja -veljeen eli Mikko Niskaseen:

”Käpy selän alla”.

Hyät vieraani, yritän ilmaista itseni hyvin vaikeassa asiassa hyvin yksinkertaisesti:

Jos minun pitää jotain aikakautta elää, olkoon se sellainen, jossa ei myötähäpeällä ja pelolla tarvitse aamulla hakea lehteä laatikosta tai illalla avata A-studion lähetystä TV:ssa.

Olkoon se sellainen aikakausi, jossa asiat edes 40 vuotta pysyvät.

Niinkuin ne pysyvät, jos sama ihminen katsoo saman elokuvan silloin ja nyt.

Jos minä ajattelen tämän päivän parikymppistä

v 2052 (neljänkymmenen vuoden kuluttua)

a) katsomaan historiaa oivaltamattoman Soinin silmien räpyttelyä & vilinää tai

b) vertaamaan Ruotsin prinsessaa Ranuan (ihmisiä syövän) jääkarhun pentuun.

Ja jos

c) vertaan foliohattuista viggepentu-fania Bio-Bion korkkitaulua foliopaperiin myytäväksi silpovaan suurten ikäluokkien jäseneen,

=> => => minun on helppo olla ylpeä.

Aivan ehdottomasti Peyton Place (kuvattu Harvardin liepeillä) on minun valintani.

Vaikka se sisältääkin lihapiirakan kahdella nakilla, hot dog – nimellä tilattuna, rusettiluistelun jälkeen, kahdenkymmenen viiden asteen pakkasessa.

Pienessä kauppalassa.

Sellaisessa kuin Rovaniemi, Salo, Pieksänmäki, Riihimäki, Seinäjoki, Kouvola.
Kun elämä ja tukka vielä ovat edessä.

Ei siinä, eivät ne vieläkään takana ole.
Suurissa kaupungeissa.

Huomenta

*

Perjantain medisiinapläjäys on surullista luettavaa.

”Aikuispsykiatriaan ja fysiatriaan on tulossa erittäin hälyttävä erikoislääkärivaje koko maassa, sanoo professori Olli Meretoja. Hän on selvittänyt HUS:n johdon pyynnöstä erikoislääkärikoulutuksen tarvetta HYKS:n erityisvastuualueella ja osittain myös koko Suomessa vuoteen 2025 mennessä.

Koko maassa on silloin vähemmän psykiatreja ja fysiatreja kuin nyt. Psykiatriassa erikoislääkäreitä tarvittaisiin lisää yli 300 ja fysiatriassa yli 200.”

*

Nykyisissä TV-sarjoissa (kotimaiset) ja osassa uusia elokuvia napsahtaa kuvaruudulle merkintä ”sisältää tuotemainontaa”.

Nyt sama epiteetti joudutaan ehkä ottamaan käyttöön myös ”lahden takana”:

Estella Ewa jne; neljä ukkoa kävi Hagan linnassa katsomassa, että ei ole vaihtunut rinsessa.
Ei ollut.

*

Perjantai laskeutuu iltaan hivenen masentuneena.

Totean äly-luurini hälyyttämänä, että autoni (ei, sille en ole antanut nimeä) kahden vuoden takuuaika on loppu.

Tulee mieleen verrata.

Yle-Teeman ja Prisman seuraajat tietävät, että ihmisen takuu laukeaa,kun hän täyttää 45 vuotta.

Silloin telomeerit (ketju CH3-molekyylejä) alkavat loppua eli apoptoosin (solukuolema) määrää ylittää uusien solujen kehittymisen määrän.

”Vanhoja poikia viiksekkäitä
mies sekä auto
kumpikin on”

Juankoski, here I come (sisältää silmä(n)munatestin "tipu")

Muonio on valinnut kunnalle uuden johtajan.

Sama kunta, kyllä, joka ryösti Kittilältä Pallastunturin.
Jätti sentään Mauri Sariolan, Susikosken ja Pekka Peltosen.

Uusi kunnanjohtaja on Juicen kotoa käsin: Juankoskelta.

Hän on aiemmin totellut siltarumpu-Mauria ja alusvaatemalli-Tanjaa (Niinistön eksä), joten oletettavasti tosi hyvälaatuinen nuuskakairapaketti on kehittymässä.

Onnea ja menestystä

*

Kemijärvi valitsee menneisyyttään.

Tapasin hiljattain erästä ihmistä, joka on mukana tuossa taistelussa.
Hän antoi korttinsa:

Sundqvist, joissain lähteissä: Sundquist.

Varmensin, miten on.
Uu-u, ei mitään vee-e.
Holma (Poroaapinen) vastustaa. Mutta mitäpä hän ei.

Sää on tsadilaisten hiihtolomasää ja siksikin Hailuodon mies on tuonut perheensä Lappiin.
Hailuodon mies on Muurolassa työtään tekevä psykiatrian professori, joka nyt saa seuratakseen kaikkien aikojen näytelmän:

”Kuinka kylä pelastetaan”

Hailuodosta on henkisesti lyhyempi etäisyys Lappiin kuin Stadiin (jossa asuu tsadilaisia).
Siksi Hailuotoon ei pääse siltaa pitkin vaan ainoastan lautalla (ja talvella jäätietä).

Siksi Hailuodossa on kauneimmalle ja arimmalle mahdolliselle paikalle, Marjaniemen kalastajakylään, saanut rakentaa satametrisiä tuulimyllyjä.

Ja siksi Muonioon on saanut rakentaa ikimuistoisen luonto- ja perinnemaiseman ytimeen, Olostunturin laelle, satametrisiä tuulimyllyjä.

Ja siksi Muurolasta ei lähde kuin pankki, kauppa, posti ja asema.
Eivät ihmiset – paitti Pokka ja Pokka-Jussa.
Ympäristöministeriöön tuulimyllytöihin toinen, jälkimmäinen ydinvoimaloita rakentamaan. Eikä kummallakaan käy tuuri myötä, vaikka kantapäät laittoivat vastatusten.

Huomenta

*

Pari-kolme/neljä hajahuomiota ihanasta Lapin keväästä torstaina, kun Ruotsi sai prinsessan kruununperijäksi ”Vihtorin jälkeen” – ei siis Suomi (1808 se lysti meiltä tsuhnilta vietiin eikä sitä anastasiat korvanneet, ei).

1) Ajo Rovaniemeltä Sodankylään on nautinto, koska lähtö on pimeässä, mutta matkan mittaan valo lisääntyy päiväksi asti ja tiedossa on, että tilanne kohenee viikko viikolta vielä kolmannesvuoden ajan.

2) Minulta on kysytty, miksi blogaus-hetkeni on niin varhainen (kelloaika).
Tietäisittepä, mitä Rovaniemen kirkon (ei kirkkoherraa!) kello näyttää herätessäni (ei tarkoita uskonnollista heräämistä): se on 2 h 20 min vähemmän eli jotain vajaa kolmen maissa.
Joko minä muutun tai kello laitetaan aikaan: veikkaan, ettei kumpikaan toteudu.

3) Aamuhartaudessa uus-Pursiainen (Sadinmaa?) koheltaa taas uus-sosialisminsa kanssa ajatellen varmaankin tykittävänsä.
Ei sitä ukkelia joka kerta ole pakko uskoa, kun levy ei vaihdu vaan on jäänyt päälle.

Uutta pökköä perään, Jan! (Radio Yle 1, aamuhartaus, löytyy YLE-Areenalta)

4) Montaa askarruttaa, miksi Dragsvik, miksi Lapin jääkäriprikaati (+ It), miksei Kontioranta?
Arvaan vastauksen, kun niin usein Pyssykylässä poikkean. Ruåtsin uuden prinsessan takia Dragsvik, macaolaisen kaivoteollisuuden takia LapJPr + ItPsto.

*

Presidentinvaalitaiston aikana kiinnitin useasti myös täällä huomiota siihen, mitä ehdokkaiden silmät kertovat heistä.

Silmillä kun ei voi valehdella kuin aivan poikkeuksellisen taitava ja kylmä ihminen: sellaisia ei ollut joukossa.

Kun nyt katson, miten Olli Rehn, joka Stasi-tarinassa taannoin katsoi sekä ystäväänsä (Alpo Rusi) että suomalaisia hyvin suoraan silmiin, on nyt vaakakupissa erääseen puoluejohtajaan verrattuna, tulee tuo asia jälleen kuvaruudusta suorastaan huutaen vastaan.

Kattokaa ite!
Mieluummin suoraan.

”Ei tipu”… tai… ”Ei, tipu”

Narsistinen ja liimaton ivan aika

-7,8C, tähtikirkasta, uusikuu.
Radion väliaikalintuina ovat käpytikka ja tintti.

Psykiatriset sairaalat – houruinhuoneet – perustettiin aikoinaan samasta syystä kuin spitaalisten laaksot: eristämään.

Ehkä siinä oli turvaamisen meininkiä mukana.

Suojattoman pazzo dalegaren turvaaminen ja tavallisten suojaaminen lunatic´lta.

(pazzo dalegare = pähkähullu; lunatic = (kuu)hullu)

Nyt ihmisen mielen tasapainosta välittävät ja siitä jotain ymmärtävät eivät enää vanno psykiatristen sairaaloiden nimeen.

Nyt vannotaan moniammatillisen, välittävän ja integroidun palveluverkon nimeen.

Niinpä umpilisäke, angiina, mummin reumalääke ja nulikan kutsuntatarkastus ovat besorgattavissa samasta luukusta kuin harhojen nujertaminen tai shoppailu-manian katkaisu.

besorga = bereda = antaa, hankkia, myöntää, tuottaa, valmistaa, varata

*

Luen uutta, uudistunutta Mielenterveyslehteä I/2012, jossa surraan aikakautemme narsistisuutta, ivapuheiden lisääntymistä, välittämisen vähenemistä ja naisten jalkovälin ihokarvanajo-ohjeita bussipysäkeillä.

Käyn hakemassa omalle suhtautumiselleni vauhtia Suomi24-, Hommafoorumi-, ammatti-netti-, fb- ja UusiSuomi-keskusteluista, koska aamun lehti ei vielä ole käsillä.

Tuntuu niinkuin olisin hanhi: niin paljon on sulkia selässäni, että kaikki tuo verkkokohellus valuu kuin vesi linnun selästä.

Tuntuu niinkuin olisin norsu: niin paljon paksuutta on selkänahassani, että mikään loukkaus verkossa tai oikeassa elämässä kohdaten ei satu tai varoita.

Tai sitten:

http://www.hs.fi/wulffmorgenthaler/

*

Kun ensin huomaan siis ammattiurani aikana (kohta 44 vuotta) asioiden pysyneen suurin piirtein entisellään ja sitten, näitä verkkoviestintä-keinoja hyödyntäen, totean ihmisten elämisen tavan ja motivaation säilyneen Emil Zatopekistä (1952 miehen näin) Kevin Kostneriin (Houstonin hautajaisissa viikonloppuna itki), jään vain yhtä ihmettelemään:

Mitä hittoa tätä on herättävä suen hetkenä, koiravahdin aikaan (klo 03-06) analysoimaan!?

Onneksi vastaus ei ole ivapuhetta, narsismia tai sosiaalisen liiman puutteesta kertova.

Sitä hittoa herään, että unirytmi on vanhalla varhaistunut.

Unirytmi vaihtuu hyvin hitaasti, mutta palaa ”normaaliin” – jos se tarpeelliseksi tulee – aika joutuisasti.
Siirtää vain sisäistä kelloaan. Sen viisareita.

(MDCCXCIII)

Eilisen opetus:

Autoin takkia potilaani päälle vastaanoton päätyttyä.

Hän tarjosi vasemman kätensä hihaan ensiksi.

Olin olevinani viisas: ”Olette siis vasenkätinen?”

”Ei, on parempi laittaa ensin vaikempi, se kipeä käsi”

O´herratun aika sanoisi tähän Illin isäntä, Herra Pekka Lanko

Huomenta

*

Terveisiä PIIGS-maasta (seuranta-aika 3 kk):
Nostokurjet ovat kadonneet, remonttirakentaminen kukoistaa, vuokrat nousseet 7%, pihviateria maksaa 35€.
Kiitoksia 25 kpl:sta käsintehtyjä Canariaspötkylöitä, Jaska.
Miehemme PIIGS-maailmassa.

*

Aamulla pääsee soppelissa säässä Luostolle päin, mutta ei lusthin pithon…

Katumus (lisätty laskiaisen laskeva medisiinapläjäys)

Tuttu toimittaja soitti:

”Oletko koskaan tehnyt päätöstä, jota sittemmin olisit jäänyt katumaan?”.

-”Syntymäänsä ei voi päättää ja kuolemaansa ei jää pohtimaan”

Jäin kuitenkin miettimään.

Mietin vähän ääneenkin karjalanpaistin äärellä.

”Ne etkös tuota muista, aina mouruat sitä ja samaa” huomauttaa kokki, ICE.

On muuten tosi maittavaa ja mureata evästä, mietin.

Ja muistan.

*

Heräsin tapani mukaan aamuyöstä laskiaistiistaihin ja katumuksen tuottanut päätös oli yön tunteina käsikirjoittanut tarinan kokonansa uuteen uskoon.

Kilautin toimittajalle ja kerroin.
Täältä pesee!

Mitä siinä sitten tapahtui?

Jätän trademarkin (julkaisuoikeuden) toimittajalle, jota ammattilaisena arvostan siksi, ettei hän kertaakaan ole pettänyt luottamustani.

Joka sana – ja niitä on tuntikausia – on sellaisenaan hänen kanssaan toimiessani muuttunut sivuiksi tai biteiksi nauhalle, cd-levylle ja nyttemmin tikuille ja muihin massamuistin hirvityksiin.

Mutta opetus?

*

Ihmisen värkki hartioiden välissä on sellainen, että se poimii tulevaisuuteen pintakäyttöönsä asioita, jotka tukevat tulevaisuutta.

Poimii se värkki nekin asiat, jotka asettavat idealisoidun vessanpeilin kaunistellut kuvat vahvasti kyseenalaiseksi.

Mutta ne osat sielu piilottaa jonnekin RNA:n (solun perimäaines) kätköihin.

Arvattavasti siellä tekemään myyräntyötään eli syömään telomeereja.

Telomeeri on sellainen ihmisen DNA:n (geenin) häntään asettuva molekyyliketju (metyylejä ne ovat, CH3), jota erilaiset stressit syövät neutraloituakseen eli antaakseen nykyhetkelle tilaa ja voimia.

Telomeerin lyhetessä ihminen just nyt pärjää paremmin, mutta samalla elimistön järjestelmä syö tulevaisuudelta pehmennystä ja sopeutumiskapasiteettia.

Nämä pahat muistot asettuvat siis RNA-molekyyleihin – pysyvästi – ja siellä meuhkaavat niin äkäisesti, että telomeeri lyhenee.

Kun telomeeri-ketju on lopussa, solu kuolee: tulee apoptoosi. Kaikki metyylit on syöty ja uusia ei valmisteta.

Sitten on myöhäistä katua.

*

Tutun toimittajan syöttö ärsytti RNA:ssa olevan ”oikean tiedon” liikkeelle, pois syömästä telomeerivarantoa, mutta samalla kuvaruudulle minun itseni nähtäväksi.

Kaduttaako?

No ei, mutta olisihan tuo toisinkin voinut mennä.
Eli kaduttaa – vähän(kö).

Se, ettei toisin mennyt, on nyt vääntänyt elämänkaaren toisenlaiselle luokille ja hyvä varmaan niinkin.

Kuin pisteenä iin päälle työhuoneeseeni asteli eilen varovaisesti koputtaen muuan brunetti, työkaveri ”kerroksista”.

Hän toi muassaan valokuvan ajalta, jolloin päätös, josta toimittaja soitti, oli juuri tekeillä.

Kuvassa keskellä on tuo kuvan tuoja, tonkan tai päälärin kokoisena.
(kuva löytyy fb-sivuiltani)

Muita kuvassa olevia ovat Otto, Peto ja Tintti.
Otto on kuvan ottohetkellä kymmenisen, Peto alle kymmenen, päälärinkokoinen kolmisen ja minä, ite Tintti, alle 40 vuotta vanha (sit).

Otto oli kultainen noutaja, Peto welsh gorgi, minä pitkin Lappia vastaanottoja pitämässä kulkeva avohoidon ylilääkäri.

Mitäs sielussa ammattilaisella sitten läikähtää, kun muistin tavoitettavissa olevia asioita ja ”vääriä päätöksiä” tuodaan tarjottimella eteen uudessa järjestyksessä?

Lämpimästi läikähtää.
Sittenkin.

Kyllä tuosta tapahtumasarjasta kuluneeseen reilusti sukupolven mittaiseen epookkiin on tyytyminen. Sukupolvi on 25 vuotta.

*

Toimittaja lupasi kuvausryhmänsä kanssa tulla viikolla käymään.
Katsotaan sitten.

Ja sitten, sitten avaan työhuoneen sohvalla suljettuna olleen mustaan paperiin sidotun paketin, jossa on mieltäni kovasti kiehtovia tietoja.
Itse kerättyinä.

Silloin joskus.

Huomenta

*

Suomalainen suurteollisuus tarvitsi 1930-luvulla tykinruokaa, jotta puunhankinnan nollarajaa saatiin idemmäs ja pohjoisemmas. Säädettiin maanhankinta- ja maankäyttölait.

Sitten se tykinruoka tarvittiin Summassa, Äyräpäässä ja Raatteen tiellä.

Kun sieltä tultiin, paitsi sataatuhatta sankarivainajaa, yhtä Petsamoa ja Karjalaa köyhempänä, teollisuus uudelleen tarvitsi tykinruokaa puunhankintaan, mutta myös vesivoiman rakentamiseen. Ja niin ajankohtaistettiin nuo 30-luvun lait: tilustie aurattiin ja suurten ikäluokkien ydinperheet asutettiin.

Kyliin.

Kun tykinruoan tarve idässä ja pohjoisessa jyrkästi väheni 1960-luvun lopulta alkaen, säädettiin keskiolutlaki.

Siitä selvinneet siirtyivät sadoin tuhansin Gislaved-renkaita ja Volvo-autoja tekemään entiseen emämaahan, länteen.

Nyt ei enää tarvita tykinruokaa Salossa, Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä…eli Kittilästä siirtyneet aivot ovat ilman käyttöä, mutta eivät enää Kittilässä saati Kiihtelysvaarassa.

Mitä nyt jokunen mutkamäkihuollossa ja kiinalaisille kultaa kaivamassa.

Olin blogin alussa kuvaamani epookin aikaan (1970-80-lukujen taitteessa) eräällä tilalla, jossa oli juuri valmistunut navetta, mutta siihen ei ollut enää varaa hankkia yhtään lehmää.

Pakkohuutokauppaan löytyi tilalla 11 traktoria ja 52 moottorisahaa.
Kaikki käyttökuntoisia, mutta yhdelläkään ei käyttäjää.

Lainat oli Kekkonen antanut anteeksi ja vermeet oli hankittu tuettuina.

Nyt ihmetellään, miksi jäljelle jääneet vanhat ihmiset haluavat tilusteidensä varsilta maalikyliin, jossa lääkärit (yksityiset, keikkalääkärit, vielä virassa olevat vironkieliset), terveyssisaret ja kodinhoitajat ovat. Prisman ja Citymarketin välissä.

Mikähän laki nyt pitäisi säätää?

Pitää asiaa Esko-Juhani Tennilältä tai Paavo Väyryseltä kysyä, kun he, näet, ovat ennen olleet.

*

Laskiaisen medisiinapläjäys, johon lisään jo etukäteen, että koska aloitin tupakoinnin vähentämisen v 1962, ennen JFK:n murhaa, kuulun siihen joukkoon, josta israelilaistutkimus kirjoittaa:

Tupakointi olisi hyvä lopettaa kokonaan, mutta jos tämä ei onnistu, voi terveyshaittojaan mahdollisesti pienentää myös tupakointia vähentämällä. Tuoreen israelilaistutkimuksen mukaan keski-iässä tupakointia vähentävät kasvattavat mahdollisuuksiaan elää yli 80-vuotiaaksi.

Havainto on mielenkiintoinen, mutta ristiriidassa aiempien tutkimusten kanssa, joissa tupakoinnin vähentäminen ei ole esimerkiksi laskenut keuhkosairauksien tai sydäninfarktien riskiä.

Israelilaisten tutkimus julkaistiin arvostetussa American Journal of Epidemiology -lehdessä, ja se perustuu 4 600 tupakoivan israelilaismiehen seurantaan. Miehet värvättiin tutkimukseen vuonna 1963 ja heitä seurattiin vuoteen 2005 saakka. Tupakoinnin muutoksia kyseltiin miehiltä vuonna 1965.

Seurannan aikana kuolleisuus oli odotetusti vähäisintä tupakoinnin aikoinaan lopettaneiden ja suurinta sitä jatkaneiden parissa. Tupakointiaan vähentäneet sijoittuivat heidän väliinsä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että lopettajat ja vähentäjät elivät muita todennäköisemmin yli 80-vuotiaiksi, tutkijat kirjoittavat.

Israelilaiset tulkitsevat havaintojaan niin, että lopettamisen lisäksi myös pelkkä tupakoinnin vähentäminen saattaa auttaa pienentämään esimerkiksi riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja siten mahdollisesti suovan lisävuosia. Tämä koskee lähinnä kovia tupakoitsijoita. Tulosten uskottavuutta tosin nakertaa se, että tupakoinnin muutokset pääteltiin vain vuoden 1965 tiedoista, jotka eivät välttämättä kuvaa sen jälkeistä elämää. Tämän vuoksi havainnot pitää vielä varmistaa uusissa tutkimuksissa.”

Uutispalvelu Duodecim

Jäätymätön järki (sisältää (j)äreän medisiinapläjäyksen)

Norjassa muuan kaveri saa median avulla leikkiä kissaa ja hiirtä jähmeän hoito- ja sanktio-järjestelmän kanssa.

Suomessakaan ei juuri parempaa keinoa ole järjen käytölle, kun erilaiset Hamelnin pillipiiparit, Till Eulenspiegelit tai muutoin vain iloluontoiset roistot tanssittavat meitä paskantärkeitä.

Siinä on vähän sama kuin isossa meressä.
Jos se ei jäädy – niinkuin ei ilman keskilämpötilan noustessa vesi tee – vesi haihtuu pilveksi, joka sataa vetensä takaisin maahan.
Vetenä, lumena, rakeina, vihmana, sumuna, utuna, vitinä, pyrynä, soseena, pulverina, räntänä…
Ihan miten se haluaa.

Lumikolan käyttäjältä asiaa kysymättä.

Jos järjeltä vie tilaa, siihen tulee tunne tilalle ja jos vettä ei jäällä kahlita, siitä tulee kattotalkoot ja liikennekaaos.

Niin: aamun uutiset tulikin näin käsiteltyä.
Breivik, lumisade ja

291 World-famous Men: British Journal of Psychiatry 165; 22-34 (1994)

Artikkelissa kuvataan kuolleiden suurmiesten – ei, joukossa ei ole yhtään naista – elämänkertoihin perustuen se, miten vähällä järjellä ja mielenterveydellä meitä hallitaan, meille taiteillaan ja puolestamme ajatellaan (valtiomiehiä, filosofeja, taiteilijoita).

Lyhyesti sanoen: luova hulluushan se siellä, Lincolnista Hemingway´in, Washingtonista Staliniin.

Tämä ihmisen aika (n 800 sukupolvea) on sellainen, että se suosii sitä, että vesi kiertää, ja valhe.

Vieras voi aamun besserwisserismini takia syystä kysyä puskurikapasitoijan omaa mielentasapainoa:

”Minäkö järjiltäni?!? Anteeksi, nyt en oikein ymmärtänyt” voisi olla vastaukseni.

Eläkejärjestelmien annuaalisilla hallinnointikuluilla (0,5 mjrd) pitäisi muuten kahta rovaniemellistä pyörimässä yhden vuoden.

Huomenta

*

Miten ne osaavatkin Tanskassa jo nyt nähdä, mitä Suomessa tapahtuu vajaan parin viikon kuluttua. Niin näköisiäkin…

http://www.hs.fi/wulffmorgenthaler/

*

Päivän medisiinapläjäys ei tällä kertaa ole leikkaa-liimaa vaan oma varoittava havainto:

Sosiaalinen köyhtyminen ja jatketut työurat

;D ………….. ;D …………. ;D

Yhä useammalla työpaikalla on mukana eläkeikän ylittäneitä (siis yli 63-vuotiaita).

Heidät on tuomittu syrjäytymään työpaikan sosiaalisesta verkosta, koska he ovat kärtyjä, arrogantteja ja besserwissereitä (valitettavan usein he lisäksi ovat oikeassa ja tietävät sen!).

Sanalla sanoen ilmapiirin pilaajia.

Koska he ovat työssä kaikkine kolotuksineen, heidän voimansa valuvat tuottavuuden moolokin kitaan eivätkä he jaksa enää osallistua työnulkopuoliseen ”eläkeläisrientoon” tai työpaikan kalaaseihin.

Kotona he ovat joko leskiä tai yhä kauempana nuoremmista puolisoistaan ja kauas etelän keskuksiin poisjuosseista lapsistaan.

Lastenlapsilta he saavat kunnianimen ”pappa-pelottaa” tai ”mummi-on-vähän-dille”.

Jos kotona joku kolli on, se on perin juurin vittuuntunut vanhuksen erilaisista pakko-oireista (”pipo pois ruokapöydässä”, ”eiköhän se pelaaminen tältä päivältä riitä”) eikä kolli saa raihnaista ukkelia edes mukaansa mutkamäkeen tai suunnistuskisoihinsa.

Lisäksi rahjusta pitää koko ajan neuvoa älypuhelimen tai perusnetin bugeissa.

Korkeintaan äijä tai muija lähtee kerran vuodessa lätkämatsiin New Jersey´hin (se kelpaa, koska sillä on lompsa mukana, kitupiikillä) tai futista katsomaan Keskuskentälle.

Jälkimmäiseen eivät kollit lähde, koska siellä on vain sambialaisia välistävetäjiä sovituissa matseissaan.

Tätä minä siis kutsun sosiaaliseksi köyhtymiseksi jatketulla työuralla eikä sitä pehmennä edes H.V.-verkko, koska Lionit, Taaplarit, Soroptimistit, Rotaryt, Zontat ja Rapparit ovat jo joko nuorempien temmellyskenttiä tai entisiä klubeja, lappu luukulla.

Kapakkaan ei maksa tai sydän enää päästä saati että nilkat-polvet-lonkat-ristiselkä (jotka hajosivat jo 20 v sitten maratoneilla) kestäisivät sitä lyhyttäkään matkaa tuopille, jossa nuoremmat sukupolvet syyttävät edeltäjiänsä kaikesta ja vähän enemmästäkin kännipäissään,jos eivät suorastaa paukuttele turpiin.

Onneksi on hyviä kirjoja.

TV:n luonto-ohjelmatkin ovat jotain ja ylöslämmitetyt tv-teatteri-pläjäykset tyyliin ”Siellä näkijä missä tekijä” (uusintaesitys tänään TV-1 klo 22:30).

Seksi?

”Köyry on selkä
Raihnaiset pussit

Milläpä mahtailet
Milläpä nussit”

(Stadin Arska Turtiainen, 1970)

Liu lau laskiaista

(soitinkin tänään KeVa:lle kysyen, missä tahdissa eläkkeelle pääsee)

:yawn: