Ilmaiseksi vaan ei maksutta

Yöllä on satanut pari senttiä valkeata lunta.
Netti-lehdessä lukee: ”Lapset syövät ilmaiseksi IKEAn ravintoloissa”.

Mainoksessa pomppii yksi lihapulla ja yksi makaroni ilmoittaen: ”Pian meidät syödään”

Kotiin kannetussa paperilehdessä karhu on taas niin sympaattinen Otso Nalle Kouvo Mesikämmen, että siunaan itseäni jätettyäni vastaamatta Metsästäjien liiton vaalikyselyyn (”Koska olette lakannut lahtaamasta poroja ja varsinais-suomalaisia lapsia & koiria”).

Valkeana ja puhtoisena kuin tuo lumi minä lähden IKEAan, mutta lapsia minulla ei ole mukana.

Niin tyhmä en sentään ole, että uskoisin saavani Ruotsilta mitään ilmaiseksi.
Ainakaan tänään, Kalevalan suomalaisen kulttuurin päivänä.

Lappilaisten hiihtoloma on alkanut.

*

Ruotsista palattua pari havaintoa.
1) korkeasti autoverotettuja kulki Lapista kohden Keski-Suomea ja tuntureita maanteillä todella paljon ja varsin rauhallisesti. Jos nuo autot olisi verotettu lievemmin, paine kasvaisi nimenomaan keskustalaisissa kunnissa – pitkät etäisyydet, ennenstään korkean kuntaveron korotuspaine
2) €:n arvotyhjiö täyttyy siten, että ruotsalaiset jälleen vaeltavat Tornion ”Rajalla – På Gränsen”-kauppakeskukseen, kun taas IKEA kumisee tyhjyyttään.

* *

Seuraavaksi vaaliennusteeni 19.4. klo 23:00.

Edelliset 6 kertaa, joina olen ollut mukana ehdokkaana, olen ennustanut tulokset valtakunnan osalta päin honkia, joten se varaus alle präntättyyn Lapin ennusteeseen siis sisältyy nytkin

Kemistä, Torniosta ja Nuukakairasta syttönsä saava Lapin vaaliennusteeni,

joka poikkeaa keskustalaisen ex-nais-kansanedustajan arviosta (Uusi Rovaniemi-lehti hiljattain):

Suomen Keskusta rp nn%, 3 kansanedustajaa, joista varmoja ovat Väyrynen ja Lohi

Perussuomalaiset 16% ja yksi kansanedustaja, nimi ei ole saletissa – eikä sukupuoli, mutta farmasia olkoon vihje

Kansallinen Kokoomus rp 13% ja yksi kansanedustaja, jolla on oikeus äänestää ILO169 vastaan sekä saamelais- että lantalais-vaaleissa

Vasemmistoliitto 11% ja yksi kansanedustaja, joka ehkä vieläkään ei suostu ryhmänsä jäseneksi Sibelius-Akatemiassa (jossa uusi eduskunta kokoustaa 2 seuraavaa vuotta)

Suomen Sosialidemokraattinen puolue rp 11% ja yksi kansanedustaja, jonka kuuluminen Sibelius-Akatemiassa ryhmänsä johtoon on liki kirkossa kuulutettu

Yhteensä yllä on 7 kansanedustajaa, joiden varahenkilöistä ainakin Keskustan joukoissa voi tuntua tärkeältä se, missä järjestyksessä he ovat, kun/jos Väyrynen siirtyy puikulan- ja porkkanan-viljelijäksi, nuorisopsykiatriksi, tanssilavan isännöitsijäksi tai jatkaa ALDE-toimintaansa Strasbourgissa.

Mainokset

Rospuutto

Aamulla lehteä hakiessa haistan sään jatkuvan entisellään.

Navakka tuuli kääntää meksikolaisen tuulikanteleeni umpisolmuille, hanki vajuu vauhdilla eikä aurinkoa taida olla odotettavissa ennenkuin viikon kuluttua.

Saati pakkasta.

Tuomiopäivän pasuunat toitottavat samaan malliin kuin lukioaikoinani, jolloin tiukimpina aikoina harjoittelimme väestönsuojiin menemistä ja siellä olemista.

Tuolloin hyökkäystä odotettiin koilisesta, idästä tai kaakosta.
Ilmasta, maalta, mereltä.

Silloin oli Suomen valtiovarainminsterinä Raunio eikä maan talous vieläkään muuta lie.

Jotain tuttua siis.

Kirjoitin tuohon aikaan päiväkirjaa, jossa kutakin päivää kohden oli tilaa 2 x 6 cm.
Hyvin siihen oleellinen mahtui.
Tommy Steele ”Kannat kattoon”, Pat Boone ”Loveletters in the sand”, Esa Pethman ”Flame”, Art Blakey ”Blues March”, Louis Armstrog ”Mack the Knife”, Olavi Virta ”Hopeinen kuu” muiden ohessa tulivat ylösmerkityiksi.

Nyt noita musisoivia nimiä kuulee aamupäivisin yhdeksästä kymmeneen radiosta (Muistojen bulevardi).

Koska en ole enää kuntourheilija, ei sää isommin harmita.

Kuntourheilin silloin, kun asialla ei ollut nimeä eikä Terveydenhuollon ja Hyvinvoinnin laitoksen suosituksia taustatukenaan.
Hiihtomerkit ommeltiin sarkaisen hiihtopusakan hihaan ”Suomen Hiihtoliiton” luvalla.

Sisällä sai tupakoida ja molemmat vanhempani sitä myös tekivät.
Äiti, lääkärin peruskoulutuksen saanut, poltti Klubi 77:n ja isä Havannan.

Klubi oli siitä erikoinen, että savukkeen toisesta päästä tuli kauniin sinistä, toisesta taas ruman ruskeata savua.

Edessäni on usean viikon yhtämittaisen kohelluksen jälkeen vapaa viikonloppu.

Luen kirjaa kolmesta kaveruksesta, jotka elävät sodassa oikean käden menettäneen historian opettajansa ohjaamina Neuvostoliitossa, josta Stalin on juuri kuollut.

Kuoli se meiltäkin Paasikivi.

Koska minusta näyttää, ettei tämä katu, kylä, kaupunki, lääni tai maa juuri nyt ole mihinkään kaatumassa ja maailmallakin ehkä rauhoittuu, suon itselleni ja läheisilleni tämän viikonlopun.

Kunhan ensin perjantain mittaan hoitelen muutaman työasian.
Ei siihen yli kuutta tuntia kulu.

https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=olavi+virta+hopeinen+kuu

Me esi-horiskot

Viime päivinä on silmiini osunut poikkeuksellisen paljon sellaista valistusta, joka on tarkoitettu suurten ikäluokkien vanhenevalle väelle täällä Suomessa, jossa meitä eniten maailmassa suhteessa muuhun väestöön on.

Näyttää siltä, että tuo mediassa oleva valmennus – kuoleman valmennus – on nuorempien suomalaisten tekemää.

Sävystä päätellen tekijät ja heidän taustatietonsa ovat lähinnä hoito- ja sosiaalityön ja -tieteen moraalista lähtöjään, ei Hippokrateen valasta, Ylpön ja muiden arkkiatrien maailmasta.

Noita opettavaisia artikkeleja on helppo lukea.
Niin väärässä ne ovat sekä lähtökohdiltaan että ilmiasultaan.
Ei tarvitse edes yrittää sanoa vastaan.

Kun silmiin osui ikätoveri Vesku Loirin vieraana olevien Lenitan ja Jörkan panos, tunnelma muuttui.

Ei opastusta, ei moraalia eikä moralismia, vaan puhdasta itsetyytyväistä narsismia.

Sellaista, jota nuorempi mediaväki kauhistelee, mutta toisaalta pitää voimakkaasti esillä.

Tuomionsa unohtaen.

1960-70-luvuilla katselin huuli pyöreänä sen ajan vanhojen ihmisten, lähinnä lääkärikollegoiden, mesoamista yhteisissä kokouksissa.

Nyt ei huuli enää ole pyöreänä kuin ehkä Veskunuotion jälkeen vessassa hampaita pestessä ja katseen osuessa peiliin.

Tällaisia me olemme.

Eikä mikään ole muuttunut: kyynistä, paljoon tietoon ja kokemukseen pohjautuvaa besserwisserismiä, jonka sekaan ei millään tahdo mahtua nuorempien joukkojen tuore ja kirjava kokemusmaailma.

Nuoremmilla on meneillään pelkovaihe omasta tulevaisuudestaan ja sitä myötä heillä on ohjelmassaan paljon sellaisia asioita, jotka taisivat Suomessa ja Saksassa 1930-luvulla ohjata sitä prosessia, jossa valta keskittyi eräille harvoille, perässähiihtäminen toisille, suurille joukoille tykin- ja polttouunien ruokaa.

Kun aivan viime aikoina olen ällityttävän usein kohdannut huonoa, moraalitonta ja härskiä johtamista, jossa kohteiden asia ei määritä oikeastaan mitään johtamisen etoksesta, alan miettiä uudelleen 1960-lukua.

Oliko meidän, sen ajan nuorten, kohtalo joutua yhtä kaltoinkohdelluiksi.

Tarkemmin miettien se juuri näin taisi olla.

Jätän Lenitan Veskun kanssa miettimään, oliko Jörnin penis hänen keski-iässään kolmemetrinen, niinkuin hän sen ilmaisee.

Myötähäpeää tuntematta.

Tartun alkuun pääsemääni kirjaan Neuvostoliiton dissidenteistä ja heidän elämästään Stalinin kuoltua, Vihreän teltan alla.

Se oli yöpakkasten, yleislakon, Kennedyn ampumisen ja suomalaisten DC-kolmosten maahansyöksyjen aikaa, ennenkuin Lapualaisoopperassa Loiri lauloi jykevällä äänellään:

Jumalauta näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata jumalaa”.

Sitä sopii laulella yksin Ylämaihin nollakelissä ajellessa.
Onhan torstai.

Ja koska kyse on tämän blogin 281. torstai, nyt jo sen myöhäinen ilta, lisään kaksi asiaa.

I

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1424840594369

II

”Noin viikon uutiset, osa 5/2015 (kts YLE/Areena, jos et nähnyt suorana)

piuha irti

Modeemi ei ole seinässä ja seinän edessä nukutaan joten keskiviikkoni alkaa ilman lehteä ja PC-alustan blogia joskin unta sentään olen nähnyt.
Uni etsi oikeudenmukaisuutta, ei tuomiota.

Palaan asiaan kun lehti on luettu ja tapsit ovat kytkettyinä.

*

Onnea Tuijalle nimipäivänä, se on nätti ulkokasvi!

*

Laatulehti Lapin Kansa illakoi rumasti käsitellessään aivan äsken menan majoille siirtynyttä Lapin hyväksi loisteliaan ammattiuran auttajan päivätyössä tehnyttä entistä läänin ja Pelkosenniemen (jne) lääkäriä.

Tuskin on häntä vielä edes haudattu kun toimitus heittää mukamas hauskuuttaan lokaa hänen päälleen ammatinharjoittamis-asiassa.

Olisi taas JSN:lle töitä, mutta ei kai se kioski ole ajan tasalla, kun vainajan kunnioittamisesta on kyse.

Requiestate in pace, kollega ja naapuri Roni, hyvä ihminen ja lääkäri.

*

Illalla kotiin päästyä huomaan joutuneeni vastakkain erään aika mahtavan mediamogulin (Alma, HS, US) kanssa.

Lopulta minulle ei jää muuta mahdollisuutta kuin nöyrtyä.

No, se minulta onnistuu, kun päivän lehdessä on sitä varten erinomainen mentoori:

http://www.hs.fi/tiede/a1424750953290

Tuon leikkeen vakavissa riveissä on muuan vähän kevyempi viritys, jota kirjoittaja, Jani Kaaro, ei erikseen ota esiin:

”Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Tästä olen Matti

Veljeni ei viettänyt joka vuosi nimipäiväänsä.
Karkauspäivä oli lapsuudessani Matinpäivänä.

Isoveljeksi hän oli aika hyvätapainen juhannukseen 1998 asti.
Silloin hän lähti toisille planeetoille.

Joskus lapsena, kun meillä oli yhteinen huone, mietimme Pikku Prinssi kirjaa illalla luettuamme, mistä me oikein tulemme.

Kesällä 1998 mielessäni pilkahti hetkeksi asian toinen puoli.

Mihin me oikein menemme.

Ystäväni miettii sitä viestissään:

Quand j’étais enfant, je pensais venir d’une autre planète. Tu vois que j’avais raison!!!

*

The Old House Blogging Club eli kotini on nykyisin myös tarpeen mukaan Quest House.

Syksyllä huippu-urheilija seitsemän viikon aikana avasi vanhan miehen silmiä ymmärtämään, mitä on päämäärätietoisuus ja miten sitä pidetään yllä.

Nyt on edessä kahden viikon jakso käsitetaidetta, kärkenä päätään kääntelevät siat ja Kursk.

En oikein osaa arvata, mitä sielussani tapahtuisi, jos tällaisia vierailuja Jyrhämänrannan tasakattotalossamme ei olisi.

Luvun alla on kirja ”Vihreän teltan alla” ja se tuntuu luontuvan hyvin Sirpa Kähkösen Graniittimiehen jatkeelle, mutta osuu myös Kurskin ja Putinin Venäjän kykyyn nöyryyttää oksidenttia mennen tullen.

Vertauskohdaksi sopii myös, kun taiteilijat ravistelevat läsnäolollaan kalkkeutunutta sieluani, The Grand Budapest Hotel.

Sister Cities

Rovaniemen ystävyyskaupunki Unkarissa on samannimisen maakunnan keskus.

Maakunta on Lapin liiton ystävyys-maakunta.

Nyt tuosta kaupungista ja maakunnasta on tullut EU:n ja ihmisarvon pelastaja.

Samaan aikaan tuosta maasta ja sen hallitsevasta puolueesta kertova elokuva pokkaa Oscar-palkintoja Tyynen valtameren rannassa.

Pääministeri Viktor Orbánin oikeistopopulistinen Fidesz-puolue menetti tärkeän kahden kolmasosan enemmistönsä Unkarin parlamentista, kun Veszprémin kaupungin asukkaat äänestivät sunnuntaina täytevaaleissa.

Jään odottamaan Rovaniemen KAHDEN kiinalaisen ystävyyskaupungin kohtaloa.
Kummassakin on reilusti enemmän ihmisiä kuin Suomessa.
Kummassakin käy enemmän rovaniemeläispoliitikkoja ja -virkamiehiä kuin Veszprémissä.
Kauas on mukavampi matkustaa?

Järjestäjien alustavan arvion mukaan osallistujia oli viitisensataa, poliisista kulkueen väkimäärä arvioitiin noin puolta pienemmäksi.

Raporttini Oscar-gaalasta sekä ystävyyskaupunkitoiminnasta Kiirunan ja Narvikin osalta ja kanssa päättyy tähän.

Minulla on unelma

Tietyin välein minulla on julkisesti unelma:

”I have a dream”.

Tapaan yhä harvemmin ihmisiä joilla tuollainen olisi.

Martin Luther King, John Fizgerald Kennedy ja Mooses ovat kuolleet.
Uusia ei tunnu enää syntyvän.

Nyt juuri minulla on kolme unelmaa.
Neuvottelen vielä unelmiin uskovan kuopukseni kanssa, kuinka voin niistä kertoa.

Elin lapsena ja nuorena mallikelpoisesti ”Puskan piikkiin”.
Liikuin, söin kaurapuuroa enkä juonut alkoholia tai tupakoinut.

Se ei totta vieköön muodostanut minulle unelmaa enkä taida tuntea happamampia ihmisiä kuin Puska ja hänen perässähiihtäjä-tosikkonsa ovat.

Minulla on siis kolme unelmaa.
Yksikään niistä ei ole kenellekään tässä elämänpiirissä (biosfääri) tuhoksi.

Minun unelmani liittyvät Euroopan rauhaan, suomalaisten sairastavien hyvään hoitoon ja omieni tulevaan hyvään elämään.

Minun unelmani eivät liity oikeisiin tuomioihin, suomalaisten ylivertaisuuteen tai omieni valheille rakentuvaan tulevaisuuteen.

Mauri

Eräs maan mielestään parhaista lehdistä, KSML, julkaisee kuvan ja mielipiteen eräästä maan parhaista poliitikoista tänään. S. 6 tai 4, valitse itse (tiehanke vai korvapuusti)

Lehti on broadsheet ja poliitikon kannan jätän lehden lukijoiden nautittavaksi.

Ne, jotka päättivät tabloid-kokoisista sanomalehdistä, eivät vieläkään saa minulta hyväksyntää.

Poliitikoista en tänään todista vaan alan siirtyä Oulun kouluun.
Rapeat kolmekymmentä peninkulmaa siltarumpuja, poronkusemia.

*

Aamusta katselin painotuoretta väitöskirjaa, jossa selviteltiin samaa asiaa kuin itse Aalto-salissa Jyväskylässä selvittelin eilisiltana rapean tunteroisen verran.

Kirja pohtii bakteereiden ja virusten kykyä ottaa valta käsiinsä biosfäärissä ja ihmisen voimattomuutta siinä.

”Perhosten maailma” olisi voinut olla kolmesta artikkelista koostuvan kypsyyskokeen otsikko.

Hiukan mykistyin: toinen päätyy laboratoriossa samaan kuin minä klinikassa.

Illalla katsoin viimeisen kerran näyttämöllä ollutta pohjois-suomalaista tarinaa Eino Leinon kengästä ja tunsin oloni oudoksi.

Oulu ja Jyväskylä miettivät samoja asioita kuin muutkin viime aikoina kohtaamani kylät.

Miettimälläkö ne paranevat?

Naisista

Jos olisin nainen, minä todennäköisesti keskustelisin toisen naisen kanssa siitä, miltä tuntuu aamusta toiseen herätä vähän toisenlaisena.

Koska olen mies, laitan ajatuksiani siitä, miten maailma makaa, nettiin muiden nähtäville ja kirvaan kotipihan liukkautta.

Tuntuu jotenkin turhalta riskeerata terveyttään kaatumisvammalla, kun lehti kuitenkaan ei ole tullut laatikkoon – taaskaan.

Koska olen mies, en kysele itseni ja heräämiseen liittyvien ruumiillisten tuntemusteni perään.
Menen tallille, syötän hevoseni, valjastan sen ja

Matkaan, hopea!

Jos olisin nainen, istuisin viereiselle penkille hevosen selkään ja alkaisin käsitellä sellaisia asioita, jotka liittyvät arkeen ja lähisuhteisiin.
Mutta en kysyisi kuskilta, miltä tuntuu herätä aamusta toiseen vähän erilaisena.

Tarkistaisin kuitenkin koko ajan, että ohjaksissa istuvan uroon silmät ovat auki ja sen havaintokyky on riittävä näkemään porot, hirvet, sudet, ahmat, karhut ja liukastelevat rekat seuraavien poronkusemien ajan.

Koska olen mies, luen toisen hevosmiehen tarinan ja leikkaan sen tähän muidenkin luettavaksi.

Nainen leikkokoon omat kankaansa.

http://tuomioja.org/blogi/2015/02/onko-demokratian-voittokulku-pysahtynyt/

Mozartin pianokonsertto & Rubinstein

Aamu alkaa salzburgilaisen konsertolla.
Torstai-aamut ovat puhtaita, koska keskiviikkona on yleensä pikkulauantai-sauna.

Mikä on tämä torstain taika?
1950-60-luvun taitteesta alkaen torstaiaamu on ollut elämäni varrella tällainen.
Varhain ylhäällä ja kaukana työssä.

1950-luvulla, koulun ollessa vuoroluvussa, torstai-aamuisin talvella kävin hiihtämässä kymmenen kilometriä. Perinteistä.
Järvisen puusuksilla, joissa oli rotanloukkusiteet. Vai olivatko Voitot, Matti-vainaalla rotanloukut?
Niillä se hyppäsi Pikku-Paloskin hyppyristä ja se oli siinä.

Perinne jatkuu.
Mikä saa ihmisen jatkamaan torstaista toiseen.
Varhain liikkeelle, myöhään takaisin (ennen ammukuutta ja iltakuuden jälkeen).

Moralisti sisälläni sanoo, että kyseessä on suorittamisen helvetti.
Realisti epäilee, että rakastan uhrautumisia, jotka eivät ole vaarallisia.

Kello on puoli, Mozart jatkuu auton radiosta.

Luin eilen Aino Aallosta kertovaa kirjaa.
Siinä mainittiin Gregor Paulson.

Hän on ilmaissut varhaisille lähdöilleni ja vapaita päiviä kaihtavalle elämäntavalleni ylevän, ah niin ylevän perustelun:

Tärkeintä maailmassa on arvokas elämä

Siitäpä tulikin mieleeni kertoa uutinen.

Paulsson (huom 2 s-kirjainta) soittaa sopraanosaksofonikonserton maailman-ensiesityksen ”Kahdeksan vuodenajan” säveltäjältä, 26 minuuttia.

111115, kun on taas kesäaika loppunut (se alkaa 29.3.).

Laittakaa päivä muistiin, Kalevi Aho on ehdottomasti lahjakkain tapaamani säveltäjä.
Yleisesti lahjakkain.

Yhteiskunta-ajattelija.