Berliinissä katselin kaupungin erääksi sloganiksi tullutta ilmiötä: jalankulkijoiden liikennevaloja.
http://ampelmannshop.com/index.php?cPath=6_21_27&language=en
Asia hautui aikansa ja sai ICE:lle asiasta kerrottuani ehdotuksen muodon: ”Joulumuori suojelee, Joulu-ukko taas kiiruhtaa”. Jätän ICE:n (on vaimo, Hilkka Liikkanen) kera idean vapaasti kehiteltäväksi ja keskusteltavaksi.
Ehdotus on tuossa yläpuolella sekä somistuksena Arktisen puskurikapasiteetin kannessa että asennuttuna Aalto-keskuksen suojateille** eli siihen, missä kaupungintalolle menevät ja verotoimistosta tulevat yleensä jäävät auton alle.
(käykää katsomassa, mutta vasta 1.4.**)
* * *
Katselin illalla TV-1-kanavalta kulttuuriohjelma-tuntia (Epäkorrektia ja Strada, löytyvät Areenasta), jossa haastateltiin Tervon ja Sofin lisäksi miestä, joka puhuu murtaen Suomea, mutta on kerran lukenut 100 Finlandia-palkintoehdokas-kirjaa.
På finska.
Hän totesi, että blogit rapauttavat kielen kirjoitusta.
Hänen mielestään blogeja ei tarvittaisi. Naurettavinta hänen mielestään olisi, jos blogeista tehtäisiin kirja.
Niinkuin on tehtykin.
Vastaan Jukka Kemppisen blogista leikkaamallani kaskulla:
Työmies työnsi tarkoin vartioidun tehtaan portille joka ilta pressulla peitetyt kottikärryt, jotka tutkittiin aina tarkasti. Mitään ei löytynyt ja työmies sai mennä.
Hän varasti kottikärryjä
* * *
Rovaniemellä suunnitellaan 13-kerroksisen hotellin rakentamista.
Mikaelin suunnitelmasta on kyse.
Mallia voi käydä katsomassa Saarenkylästä, Kuusamontien varresta (missä alkaa 80km/h rajoitus) tai entisen kauppalantalon saneerauksesta Aallonkadun ja Valtakadun vinokulmauksesta (kts New York).
Sen verran Mikaelinpiikillä ollaan ameriikkalaisia, että 13. kerros on valmiiksi poistettu suunnitelmista. ”12 tai 14”, sanoo Gröhn kysyttäessä.
Kuulasmaan Antti tosin tietää, että kerroksia turismin mekassa (kuten Balin pagodeissa tai Joulupukin kammarissa) on oltava pariton määrä.
Rakennus on esitelty valtuustoryhmien puheenjohtajille, hallitukselle jne vuosi sitten, mutta ei sitten muille. Ainakaan minulle.
Olin äskettäin Berliinissä, jossa asuin 39-kerroksisessa hotellissa, jonka vieressä oli TV-torni, joka oli vielä korkeampi. (23. kerroksessa asuin, ICE:n kanssa).
Kumpainenkin ”nosto” on ääripoliittisessa Itä-Saksassa rakennettu 1960-luvulla, muurin suojassa, väen hurratessa ja taputtaessa karvaisia käsiään:
”Lännessä olette nynnyjä, kun teillä on tuo 10 kerroksen raja kaupungin kaavassa”, ivalivat kommunisti-teutoonit.
Lännessä tosin oli kirkontorneja (Keisari Wilhelmin kirkko vaikkapa), jotka kurkottavat taivasta kohden / matka vie.
Niin.
Lähden 3 kuukauden kuluttua kahden 18-vuotiaan kanssa New York´iin mm katsomaan uudenvuoden vastaanottoa Times Square´lla.
Hotellissamme on yli 13 kerrosta.
Vahva ja sovittamaton kantani Mikaelin molkkuun on, että tämä on Arktisen puskurikapasiteetin
tuhanneskuudessadasneljäskymmenes bloggaus.
Jos nämä pinottaisiin päällekkäin?
Niinpä.
Huomenta
* * *
Mietiskelin aamukahvilla Erottajan Ollillalla (Shell) hedelmäpeliä pelatessani (kts Kari Hotakainen: Jumalan sana) sitä, kuinka astronomit (eivät astrologit, joille olen vaaka (Fi) tai koira (VCR) ovat löytäneet maata muistuttavan planeetan jostain Iitin Kuuksosta (Super-Tellus).
Jos ne inehmo-klonkut sieltä käsin ovat löytäneet myös meän pollamme, mitä ne kaukaa katsoen, ikäänkuin kuusta käsin, ovat nähneet?
http://www.hs.fi/wulffmorgenthaler/
11.9. 2001 he olisivat nähneet New Yorkin kohdalla kaksi savupatsasta ja siitä alkaen joka vuosi syyskuun yhdestoista kaksi avaruuteen kurkottavaa valokeilaa niiden aiempien savupatsaiden kohdalla.
Lisäksi he olisivat 1961 alkaen nähneet Berliinin muurin.
Pari-kolme tuhatta vuotta näkyvissä olisi ollut myös Kiinan muuri.
Noin siis niinkuin ”kuusta katsoen” (ihmisiä siellä ei tosin kovin monia meistä 7 000 000 000:sta ole käynyt muureja katsomassa).
Suomesta he näkisivät Suomen ja Venäjän rajan: vain toisella puolella on syvän vihreätä.
Vähän lännemmässä he näkevät Inarin, Porttipahdan, Lokan ja Kemijärven (”säätösähkön uusiutuvan luonnonvoiman varantoja”, arvelevat he).
Ilkka Malmbergin Posion hehtaaria (kts Helsingin Sanomat) he eivät näkisi, eivät myöskään Kemihaaran soita saati Jätkänkynttilää.
Ei, Mikaelin hotelli ei tätä ongelmaa ratkaisisi.
Lapin maakunnan maakuntakukka on hilla ja -järvi Inari.
Tosin Unari sopisi jälkimmäiseksi paremmin: ei ole säätösähköallas.
Se.
Hillatkin menevät thai- ja vietnamislais-vierastyöläisten sankoihin, eivät heitä vastustavien säätösähköllä jäähdytettäviin pakastimiin (hyvä niin, koska kohta pakastimet ovat täynnä laillisesti ammuttujen hirvien lihaa, jos erittäin antoisan metsäkanalintukauden jäljiltä vapaata hyllytilaa on).
Sataa, +3C, yö on pidempi kuin päivä (sopulintassunaskeleen verran).
* * *
Olen satavarma, ettei KD:n puheenjohtaja, Bulgarian, Romanian ja homot torpannut kollegani Riihimäeltä, lue Arktista puskurikapasiteettia.
Mutta arvelen hänen lukevan Helsingin Sanomia.
Lukeekohan hän tämän Jaakko Lyytisen ”reunamerkinnän”?
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Lumikki+ja+77+k%C3%A4%C3%A4pi%C3%B6t%C3%A4/a1305545793970
* * *
Jään jännittyneenä odottamaan viikon 41 loppua.
Milwall-kannattaja nimittäin ilmaisi asian näin:
”Jos valtuusto minut tehtävään nimittää”.
Lause olikin muutoin linjakkaassa ohjelmassa ainoa ”kauneuspilkku” ja sekin kai vain katsojan silmässä.
(TV-1, Ykkösaamu, tänään n klo 10:36)
Sitä lokakuun puoltaväliä odotellessa menkääpä kirjaston lukusalille ja kääntäkään Suomen Kuvalehdestä 23.9. 2011 s 65 (Risto Lindstedt ja Sammakko).
Nauttikaa – älkää turhaan turhautuko.
* * *
Lauantain medisiinapläjäys on poikkeuksellisen ajankohtainen, lukipa sitä Antti Heikkilä tai Liikkanen (muillekin opiksi): loppuun asti ajateltua ja hienosti tiivistettyä:
Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim
2011;127(17):1751-3
Olli Arjamaa ja Timo Vuorisalo
Pääkirjoitus
Muuntelua on tarvittu ravintobiologiassakin
Keskustelu suomalaisille soveliaimmista ravintovaihtoehdoista on jälleen kuumentunut kilpailevien ravintopyramidien ja osin ristiriitaisten tutkimustulosten pyörityksessä. Keskustelussa unohtuu helposti se biologinen tosiasia, että niin ihmisellä kuin muillakin lajeilla ominaisuudet vaihtelevat suuresti lajin sisällä. Tämä koskee myös ravintobiologiaa: se mikä on yhdelle hyväksi, ei ole sitä välttämättä toiselle. Muuntelu on evoluution raaka-ainetta, jonka perustalta lajimme on ravintobiologisine ominaisuuksineen vähitellen kehittynyt nykyiselleen.
Tiettyjä ruokavalioita, kuten vegetarismia tai lihan- tai raakaravinnon syöntiä, markkinoidaan toisinaan niiden ”luonnollisuudella”. Käsite on ongelmallinen. Jos luonnollisuutta etsitään kehityshistoriasta, valinnanvaraa riittää. Ihmisen sukupuuhun kuuluneita lajeja tunnetaan jo pari – kolmekymmentä, eikä ole selvää, minkä lajin suosima ravinto olisi valittava luonnollisen ihmisruoan esikuvaksi. Varhaisimpien tunnettujen luolamaalausten tekoaikana 30 000 vuotta sitten ihmislajeja oli elossa ainakin neljä. Heistä neandertalinihmistä pidetään pitkälti lihansyöntiin erikoistuneena. Oma lajimme lienee ollut moniruokaisempi, joten jo varhaisen kivikauden ruokavaliossa on vaihtoehtoja.
Luonnollisuus on myös pidettävä erillään terveellisyydestä, jos jälkimmäisellä tarkoitetaan elämistä pitkään ja fyysisesti hyväkuntoisena. Esi-isämme tai nykyisiin alkuperäiskansoihin kuuluvat ihmiset eivät yleensä eläneet niin vanhoiksi, että ruokavaliolla olisi ehtinyt olla suurta merkitystä heidän terveydentilaansa, suoranaista nälänhätää tai aliravitsemusta lukuun ottamatta (Jutikkala 1987). Ranskalaisissa Armoriquen kalmistoissa maanviljelyn alkuajoilta vain 2 % luurangoista on peräisin ihmisiltä, jotka olivat saavuttaneet 50 vuoden iän. Harva eli niin vanhaksi, että saattoi kuolla esimerkiksi sydänvaivoihin tai syöpiin. Evoluution kannalta näillä yleensä lisääntymisiän jälkeen puhkeavilla vanhuuden vaivoilla ei ole ollut merkitystä, sillä luonnonvalinta on puuttunut vain niihin ravintotottumuksiin, jotka ovat suoraan vaikuttaneet jälkeläismäärään ja jälkeläisten eloonjääntiin.
Lähtökohtaisesti olemme omnivoreja eli moniruokaisia (Turunen 1987). Tästä kertovat vakuuttavasti niin hampaisto, ruoansulatuskanavan rakenne kuin ravintofysiologiakin. Itse asiassa joidenkin tutkijoiden mukaan tarkka stereonäkö, hampaiston rakenne ja sorminäppäryys viittaavat hyönteisravinnon, mahdollisesti termiittien, suureen osuuteen afrikkalaisten kantaisiemme ja -äitiemme ravinnossa. Lämpimissä maissa hyönteisiä syödään edelleen yleisesti. Meksikon muinaisten atsteekkien kerrotaan suosineen ravintonaan erityisesti sellaisia maissintähkiä, joissa oli paljon hyönteistoukkia. Hyönteisten ohella ihmisen varhaiset kantamuodot käyttivät toki ravintonaan myös kasveja, linnunmunia, haaskoja ja kiinni saamiaan eläimiä.
Ravintobiologiamme vaihtelee yksilöllisesti ja populaatioiden kesken, kuten muutkin biologiset ominaisuudet silmien väristä ruumiinkokoon. Osa meistä syö olosuhteiden pakosta tai omasta valinnastaan lähes pelkkää kasvisravintoa, kun taas joillakin alkuperäiskansoilla, kuten inuiiteilla, luontainen ravinto on pääosan vuotta ollut lähes pelkkää lihaa. Biologian näkökulmasta nämä erot ovat luonnollisia, eikä liene olemassa kaikille ihmisille sopivaa yhtä ja ainoaa ihanneravintoa. Tästä näkökulmasta katsoen erilaiset ravintopyramidisuositukset sopivat melko huonosti lajinsisäistä muuntelua korostavaan biologiseen ihmiskuvaan, vaikka niistä epäilemättä on kansanterveydellistä hyötyä. On selvää, että perimän ja ympäristön mukaan ihminen voi elää pitkän ja terveen elämän hyvin erilaisilla ruokavalioilla.
Ennen maanviljelyn alkua eläneet metsästäjä-keräilijät eivät siis sovellu esikuviksi, mutta sitäkin enemmän voimme oppia evoluutiotutkimuksesta (Gilber ja Epel 2009). Kulttuurin ja geenien 1970- ja 1980-luvuilla käynnistynyt yhteisevoluution tutkimus on muuttanut tutkijoiden käsitystä geenien ja kulttuurin suhteesta. Aiemmin ajateltiin, että geeneihin perustuva biologinen evoluutio ja ihmisen älykkyydestä kertova kulttuuri kehittyivät omia polkujaan toisistaan erillään. Saatettiin jopa uskoa, että maanviljelyn alun jälkeen ihminen pääsi luonnonvalinnan ulottumattomiin.
Kulttuurin ja geenien yhteisevoluutiolla tarkoitetaan sitä, että sellaiset kulttuuriset keksinnöt kuin työkalujen tai tulen käyttöönotto tai maanviljely ovat muuttaneet ihmisen biologista kehitystä – ja päinvastoin. Geneettinen ja kulttuurinen evoluutio ovat edenneet vuorovaikutuksessa rinta rinnan (Arjamaa ja Vuorisalo 2010). Ensimmäisten kivityökalujen käyttöönotto runsaat kolme miljoonaa vuotta sitten oli kulttuurinen innovaatio, joka mullisti ihmisen esi-isien (varmasti usean lajin) ravintobiologian. Terävällä kivikirveellä saattoi repiä auki kuolleen antiloopin paksun nahan, tai murskata ravitsevaa luuydintä suojaavan kovan luukudoksen. Kivivasaroita saattoi käyttää lihakimpaleiden pehmentämiseen. Kivityökalujen ja -aseiden valmistus ja sosiaalinen metsästys helpottivat liharavinnon saantia. Ensimmäiset Homo-suvun lajit näyttävät käyttäneen enemmän liharavintoa kuin edeltäjänsä.
Vielä ratkaisevampi ja eläinkunnassa ainutlaatuinen edistysaskel oli tulen kesyttäminen ja sen käyttö metsästykseen ja ruoan kypsennykseen. Menestyskirjassaan Tulella kypsennetty Richard Wrangham (2010) väittää, että juuri keittotaito teki meistä ihmisiä. Tulen käyttöönotto vähintään satoja tuhansia vuosia sitten mahdollisti esimerkiksi raakana huonosti sulavan, tärkkelyspitoisen kasviravinnon sisällyttämisen ihmisen ruokavalioon. Kypsentäminen helpotti myös liharuoan imeytymistä. Wranghamin mukaan tulen käyttöönoton myötä siirtyminen laadukkaampaan ja energiapitoisempaan ruokavalioon mahdollisti aivotilavuuden kasvun ja nopeutti siten kulttuurievoluutiota. Aivomme käyttävät noin 20 % perusaineenvaihdunnan tuottamasta energiasta, vaikka niiden osuus ruumiinpainostamme on vain 2,5 %. Wranghamin mukaan saamme kiittää älykkyydestämme tulen kesyttäneitä esi-isiämme.
Tuoreempi esimerkki biologisen ja kulttuurievoluution vuorovaikutuksesta liittyy neoliittiseen vallankumoukseen eli maanviljelyn ja karjanhoidon syntyyn. Tuolloin hiilihydraattien osuus ihmisravinnossa alkoi kasvaa. Karjanhoidon seurauksiin kuuluu maitosokerin eli laktoosin sietokyvyn kehittyminen niissä osissa maapalloa, joissa kotieläinten maidolla on ollut merkitystä ravinnon osana myös aikuisiässä. Pääosa ihmisistä on kuitenkin laktoosi-intolerantteja. Kyse on jälleen paikalliseen sopeutumiseen liittyvästä periytyvästä ominaisuudesta, ei siis sairaudesta. Osa muutoksista voi olla epigeneettisiä eli sellaisia, jotka liittyvät geenitoiminnan säätelyyn yksilönkehityksen eri vaiheissa. Kulttuurin ja geenien yhteisevoluution näkökulmasta katsoen ravintobiologian yksilölliset erot olisi syytä ottaa paremmin huomioon ravintoneuvonnassa.
Kirjallisuutta
Arjamaa O, Vuorisalo T. Gene-culture coevolution and human diet. Am Sci 2010;98:140 – 7.
Gilbert SF, Epel D. Ecological developmental biology. Integrating epigenetics, medicine, and evolution. Sunderland, MA: Sinauer Associates Inc. 2009.
Jutikkala E. Kuolemalla on aina syynsä. Maailman väestöhistorian ääriviivoja. Porvoo: WSOY 1987.
Turunen S. Omnivori. Ihmisen toinen luonto. Porvoo: WSOY 1987.
Wrangham R. Tulella kypsennetty. Miten keittotaito teki meistä ihmisiä. Helsinki: Terra Cognita 2010.
OLLI ARJAMAA, dosentti, LT, FT, erikoislääkäri
Evolutiivisen genetiikan ja fysiologian huippututkimusyksikkö, Suomen Akatemia
Turun yliopisto, biologian laitos
20014 Turun yliopisto
TIMO VUORISALO, dosentti, FT, ympäristötieteen lehtori
Turun yliopisto, biologian laitos
Sidonnaisuudet
Olli Arjamaa: ei sidonnaisuuksia
Timo Vuorisalo: ei sidonnaisuuksia