Juhlan jälkeen

Fennomaanit nostivat kevättalvella 1939 jalalle kansakunnan kaipuun kulttuuriin.

Alakoululaisista alkaen kansa keräsi suomalaisen sivistyksen, tieteen ja kulttuurin tukemiseksi satojen tuhansien lahjoittajien ropoja.

Nyt tuo kansan lahja on karttunut jo 1 2000 000 000 €:n rahastoksi, josta tänäkin keväänä tiede ja taide kuittaavat 32 000 000€.

10% apurahan saajista on ulkomaalaisia.
Skotteja esimerkiksi.

Mitä lie fennomaatien ja aikansa alakoululaisten kanta tuohon kilttipukuisen tieteen tukemiseen?

Yksi suomalaisen sivistyksen kehto on 1100-1800-luvuilla ollut kirkko.

Vasta v 1863 kirkon hoitamat hoito-, huolto- ja koulutustehtävät alkoivat siirtyä kunnille, joita maassa vieläkin on kolmisen sataa.

Kirkolle on toki jäänyt osa huollosta, hoivasta ja merkittävä rooli kulttuurirakennusten hoidosta, hautuumaista liki jokainen.

Kirkolle on myös jäänyt sakramentteja, joista eräs on naisen ja miehen vihkiminen avioliittoon.

Kirkko on saanut tässä asiassa viestiä ulkopuolelta, maan rajojen takaa.

Kas näin:

Monet euro-atlanttiset maat ovat hylkäämässä juurensa, mukaanlukien kristilliset arvot. Moraaliset arvot ja perinteiset identiteetit hylätään – kansalliset, kulttuuriset, uskonnoliset ja jopa seksuaaliset. Ollaan toimeenpanemassa politiikkaa, jossa suurperheet ja homoliitot asetetaan samanarvoisiksi, samoin usko Jumalaan ja usko saatanaan.”
(20.9. 2013)

*

Kun kuuntelin Suomen Kulttuurirahaston 75-vuotisjuhlassa puheita niin salissa kuin käytävilläkin, en löytänyt edelläolevan sitaatin ydinviestille tukea kovin paljoa – jonkin verran kuitenkin.

Tuki tuntui tulevan niistä osista juhlayleisöä, jotka ehkä olivat aikanaan, keväällä 1939, keräämässä säätiölle tuota nyt jo varsin isoksi kasvaneen pääomaan siementä.

200 000 suomalaisen panoksena.

Sivistykseen.
.

Niin, tuo sitaatti.

Jätän arvoisten vieraideni sivistyksen varaan tietää sen, kuka puoli vuotta sitten nuo sanat lausui.
Ainoa vihjeeni on, että lausuja ei ole koskaan laittanut killinkiäkään likoon Suomen Kulttuurirahaston tai valtionkirkon ylösrakennukseksi saati säilyttämiseksi.
.

Paasto alkaa tänään vietettävästä, suomalaisten kansalliseepoksen Kalevalan juhlapäivästä kahden yön kuluttua.

Syöpäistäänhän nyt mantelimössömme, hernekeittomme ja pannarimme – varastoon.

Sitä varastoa saatetaan vielä tarvita.
(kts Över-Kalix-ilmiö ja epigenetiikka; suomeksi Ylikainuu)
http://protomag.com/assets/the-new-heredity

Mainokset

Juhla

Suomen Kulttuurirahasto juhlii tänään tasavuosiaan.

75

Se on yhtä kuin me.

Onnitteluni

Myös Malmbergille

Ylimatruusi, kansankynttilä ja kätkän aika

Aamusta myrskyllä alkanut suojasää kirkastuu iltapäiväksi.

Mietin saamaani tietoon pohjautuen, miksi ihmiset rakastuvat renttuihin (1990-luvun iskelmä, Juliet Jonesin sydän).

Mietin myös sitä, miksi yhä useampi ihminen on renttu.
Tullakseen rakastetuksi, vai?

Aika harvassa tulee vastaan sellaisia hahmoja, joita luonnehtii pitävällä tavalla hyväntahtoisuus ilman nenästävedettäväksi tulemisen alttiutta.

1950-luvulla sellaisia oli vielä aika useita.

Samalla kun julkisuuteen vedetään ihminen toisensa jälkeen siksi, että hän on renttu, yhä useampi näistä kiipeää alkaneella ja julkituodulla rosmoudellaan korkeimmille paikoille.
Ukrainan presidentiksi, III valtakunnan diktaattoriksi.

Ikäänkuin raastupa ja vankila vasta jalostaisivat muutkin kuin legioonalaisten vangitseman miehen, jolla on orjantappurakruunu päässään, tänä vuonna huhtikuussa, 17. ja 18. päivänä.

Annan koko kavalkaadin kulkea silmieni ohi enkä saa vieläkään kiinni logiikkaa tästä ihmisen tarinasta (Les Miserables, jossa paha hyvä poliisi kuolee ja ”he saivat toisensa”).

Ei kait tämä avaudu kuin menemällä takaisin omaa elämäänsä pitkin, kiipemällä tikapuita alaspäin.

Metaforaksi sopisi se, kuinka solakoitunut onnistuneen laihduttamisen jälkeen vähä vähältä ja herkuista nautiskellen palaa lähtöpainoonsa.

Tai seitsemän vuoden tupakoimattomuuden jälkeen mustakeuhkoinen vähitellen, pikkihiljaa, pääsee takaisin kahdenkymmenen päivittäisen tupakkatauon tahtiin.

Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee.
Ei ahmien, ei oksentaen.

*

Kun opettelin Lappia, maksettiin ahmasta – kätkä – vielä tapporaha.

Tuohon aikaan myös poroja toiselta pikkuveittellä otettaessa oikeudessa sanottiin tuomarin kysyessä kantajan vaatimuksista: ”Kyllä poro vastaa poron, oikeuden ei tarvitse”.

Poro, kätkä ja paimen ehkä olivat tasapainossa, homeostaasiksi sitä nyt kutsutaan.

Ahmalla epigeneettisessä järjestyksessään ei syntynyt rakkautta muihin eläimiin – ei ihmiseenkään.

Muuan ahmaemo oli saavuttanut matkansa pään ja pesästä havaittiin pari sokeata kääröä.

Niitä perheen pikkuväki hoiti, tuttipullolla ruokkien.

Ajatus oli, että eläintarhat Hagenbeckissä ja Wienissä saisivat mustaturkkiset sitten häkkeihinsä.

Muut, ruotsit ja norskit, olivat parempia kauppamiehiä ja kätkänpojat jäivät kasuamaan aikaisiksi perheen pihassa, kanan häkissä.

Niin sitten puurolautasellista nauttiessaan tulivat nuoriso-kätkät reviiritietoisiksi ja rynkäsivät perheen poikien kaulaan, niinkuin vaisto sanoo.

Kaksi tapporahaahan siitä perheelle siunautui.

Nyt ei enää.
Skiidoolla ajetaan, tai lynkxillä, tasaisiksi.
Salaa.

*

Joskus kerron tarinan, jossa ihmisen kohtalo on sama.
Tasaiseksi ajettuna.
Ounastunturissa.
Outamailla.
Ylisperällä tai viddassa.

Niinistön dokumentissa.

Elämä on kirjava kuin tikka
(Lapin siidat, Kovan siida – kirjoittaja Erkki Linkola)

Kulu vai arvo

Suomessa on elossa kerrallaan reilu 5 000 000 ihmistä. Heitä tulee lisää 60 000 ja kuolee 50 000 (omia kansalaisia: syntyvyys ja kuolleisuus).

Suomalaiset aiheuttavat vuodessa julkiselle verkolleen reilu 100 000 000 000€ menoja, jotka he myös maksavat ITE (heti käteen tai lainakorkojen kanssa).

Suomi pyörii vuodessa lisäarvoa tuottaen, sen määrä on luokkaa 200 000 000 000€ (BKT). (35 000 €/as)

Yksi suomalainen on verkostoissaan rahassa arvioiden elämänsä mittaan 3 000 000€ arvoinen.

5.4 miljoonaa suomalaista – siis nyt elossa olevat – ovat Suomelle substanssiarvoltaan apauttiarallaa 5 400 000 x 3 000 000 €.

Siis 16 200 000 000 000€.
Kunakin hetkenä ja pysyvästi.

Sillä on tuotettu EnsoGutzetti, KymiOY, Kaukas, Rautaruukki, Wärtsilä, PISA, KONE, NOKIA, MYLLYKOSKI, OUTOKUMPU, Jääkiekon MM x 2, EUROVIISUvoitto, VIREN, KORKMAN, SAILAS ja jopa rauhan, kemian ja kirjallisuuden NOBEL. Itse asiassa myös lääketieteen NOBEL (joskin ruottalaiset sen ”omivat”).

Kaikesta muusta sälästä puhumattakaan.

Jos tämä porukka aiheuttaa kuluja, ne ovat peanuts eli pieniä pähkinöitä siihen nähden, mitä Tampereella 1918, Raatteen tiellä, Tali-Ihantalassa tai vuosittaisissa päihdemenoissa on matkaan saatettu.

Lähden tästä tupakalle onnellisena siitä, että 2010-luvun lopulla savukkeista loppuvat ne myrkyt (mm polonium), jotka tappavat tupakoitsijoita 5 000 kpl vuodessa muutaman vuoden turhan aikaisin.

Kyse on EU:n tupakka-direktiivistä, jota olen 10 vuoden aikana potkinut nyt hyväksyttyyn muotoon omalta pieneltä osaltani Brysselin matkoillani (kts myös Risto Isomäki: Litium 6 ja Ydinvoima Fukushiman jälkeen).

Olen vahvasti sitä mieltä, että yksilö yhteisössään on voimavara, ei kuluerä.
Ihan iästä riippumatta.

Kansalainen on arvo – ei kulu.

*

Miksi minä tällaista ”roskaa” kirjoitan?

Siksi, että olen saanut ihan vähän tarpeekseni näitä korkmaneista, sailaksista ja pekkarisista (”viisaat”).

He tietävät nämä perusluvut tasan tarkkaan ja Sixten Korkman vielä erikseen kirjoitti abi-ikäiselle läheiselleen asiassa kirjan.

Tavallinen ihminen elää sen muutamasta satasesta muutamaan tonniin kuukaudessa kertyvän ostovoimansa kanssa sellaisessa järjestelmässä, jossa ylläolevat luvun oikein mainiosti riittävät paaluttamaan hänen tekijän ja kohteen roolinsa rajat.

Jos tämä ei kuitenkaan hetemäille & al riitä, en voi mitään.
Minulle se kuitenkin riittää.

Oikein hyvin.

Ja arvaan, että liki 46 miljoonalle ukrainalaisellekin tässä olisi nokko.

Professiomme

Hyvät vieraani ja ystäväni.

5.2., Runebergin päivänä, 7 vuotta ja 2413 blogausta sitten, kirjoitin täällä:

Kansallisrunoilija Runeberg takaa Suomen lipun tänään saloissa.
Sen kunniaksi, vaikka Runeberg kirjottikin ruotsiksi, on asiallista avata blogi.

Ensimmäiset viikot kuluvat politiikan, terveyspolitiikan ja kevättalven merkeissä, jatko varmaankin enemmän EU:n, seitsemän muun vuodenajan ja psykiatrian alueella.

Tervetuloa ja viihtykää.

Sää Rovaniemellä: -22C, kirpeä pohjoinen, aurinkoa

* * *

45 vuotta psykiatrian lauteilla antanee näköalaa ja nyt jo mittakaavaakin.

Kuuntelen toista kertaa Radio Yle 1:ssa haastattelua, jossa pohditaan psykiatrian ja psykiatrien toimia aikana, joka edelsi välittömästi omaa syntymääni.

Siis aikana, joka pohjusti sen ilmapiirin, jossa persoonallisuuteni on kehittynyt siihen, missä nyt olen.

Allaoleva linkki avautuu vain aikansa, mutta kirja, jota linkin keskustelu pohtii, ei katoa kirjastoista mihinkään ainakaan muutamaan vuoteen.

http://areena.yle.fi/radio/2120130

Kirjan tekijä ei ole lääkäri eikä psykiatrian erikoislääkäri semminkään.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ville_Kivim%C3%A4ki

Minua kokeneemmat ovat matkani varrella opettaneet, että osaamiseni ja kykyni auttaa asuu ymmärryksessä itseni kohdalla:

Katso peiliin ja usko näkemääsi

Nyt, kun kokenempia enää ei juuri ole, mielelläni välittäisin tavan, millä itse olen kasvanut.
Sitä varten tämä juuri 7 vuotta täyttänyt Arktinen puskurikapasiteetti Runebergin päivänä 2007 lähti kasvamaan kohden nykyistä kokoaan.

Näistä blogeista saisi yli 6000-sivuisen kirjan.

Lapin yliopiston rehtori onkin esittänyt pienessä seurassa, että tällainen yksittäiskappale todella tehtäisiin.

Se suljettaisiin lasikuutioon (riittävän kokoiseen), josta sitä ei pääse lukemaan, mutta jossa koko nippua voisi paremmin hallita katseellaan.

Siitä se olisi hyvä vaikka polttaa tai räjäyttää.
Sitäkin on matkan varrella muutamaan otteeseen vaadittu.

Bitti-avaruudessa tämä Arktinen puskurikapasiteetti tulenee vaeltamaan

ad infinitum

Kiitos tähänastisesta seurasta!

Arctic Pride

Rovaniemen seurakunnan kirkkoherra, on päättänyt.

Hän päätti, että Rovaniemellä homoseksuaalit ja heitä kannattavat voivat pitää arktisen tapahtumansa yhteydessä messun tapaisen Rovaniemen kirkon kryptassa varsinaisen jumalanpalveluksen jälkeen.

(kuinka moni muuten tietää, mikä tai missä on Rovaniemen kirkon krypta)

”Tapahtumaan kutsuttu etelän pappi oli kuitenkin päättänyt viedä tilaisuuden pois kirkon tiloista. Pappi oli kuullut tapahtuman nostattaneen runsaasti vastustusta seurakunnassa, ja hän katsoi paremmaksi järjestää sateenkaarihartaus muualla” (lähde: Yle Lappi)

Ja näin messuntapainen siirtyy pois messun pitoon vihityistä tiloista.

Se pidetään Lähteentien pirtillä.

Rovaniemen seurakunnasta on viime vuonna eronnut vajaa tuhat henkilöä ja siihen on liittynyt reilu sata.

*

Mietin sitä, tarttuuko kala syöttiin, jonka sisällä on koukku.
Jos tämä kaupunki nyt mustaa maineensa ANTI-PRIDE…

Kuka korvaa ne anti-prideilystä herneen vetäneet kymmenet-, jopa sadattuhannet matkailijat?

Nekö parituhatta tekohurskasta, valkoista, punalihaa syövää pheteroa?

(kun turisti menee kreikkalaiselle luostarisaarelle, hän tietää, että siellä ollaan yhtä vahvasti homofobisia kuin ollaan katolisessa kirkossa lapsihaureuden harjoittajia)

*

Olen elämäni varrella tavannut lukuisia ihmisiä, joilla on – tapaamani – alle mainitun ihmisen kanssa hyvin samanlainen temperamentti.

Heille on yhteistä se, mitä tämä juttu kertoo tästä tikun nokkaan nostetusta.

Ei siis se, että he olisivat kenraaleita, rikkaita tai busineksessa.

Vaan se, että heidän – niin miesten kuin naistenkin – temperamentti on rakentunut jutussa kuvattuun muottiin ja dynamiikkaan:

http://www.hs.fi/kaupunki/Lehti+on+Keravan+kenraali/a1392969852853?ref=hs-art-new-7

* * *

Seuraan kauhulla nopeasti päivittyvässä sosiaalisessa mediassa kun militantti toisensa jälkeen kaivaa erivärisiä nupineuloja, lankaa ja Tsernobylin karttoja olohuoneen seinälle, taulutelevision viereen.

Pääseeköhän noissa perheissä kukaan katsomaan Putousta, Yleleaksia tai Uutisvuotoa tänään.
Lottohan menetettiin markkinavoimille jo kuukausia sitten.

Kovin tinka on Kokoomuksen nuorten puheenjohtajan näköisen leidin kohtalosta.
Putin, Merkell vai Obama rulettaa – Kiina voi myös kohta lyödä potin nokkiin.
Tosin useampi kuin yksi aanailee, että Chindian (Kiina – Intia) hajoamis-sota se vasta se Harmageddon on.

Huoh

*

Joulukuussa Pariisissa, missä lompakkoni ja ID-korttini vei taskuvaras, asiaa selvitettiin meille hienoin sanankääntein, mutta sisällöltään suurin piirtein näin:

http://www.mahorkka.com/ukraina-kaikki-ovat-helvetillisessa-shokissa/

Sota

Tänään 206 vuotta sitten alkoi Tilsitin salaisen lisäpöytäkirjan (Aleksanteri-Napoleon) sallima sota Ruotsin ja Venäjän välillä.

Lukuunottamatta mm Koljonvirran taistelua, jossa Sandels voitti. apunaan Sven Dufva ja sotamies Ryding, tuli meille aika lailla turpiin.
”Äl yli päästä perhanaa”

Suomen ja Venäjän/Neuvostoliiton välillä on tuon jälkeen ollut kolme sotaa, joista kaksi on voittanut NL, yhden Suomi.
Suomen voitto oli huomattavasti ylivoimaisempi kuin Neuvostoliiton voitot.

Kun Venäjä osallistuu sotiin toisella puolen ”runkoaan” (Tsetsenia, Georgia, ”Kaspian pikkumaat” ja pian kait Ukrainakin), kannattaa pitää mielessä, mitä Suomi on asiassa kokenut.

Saksan Suomi voitti taistelussa (1945), mutta rauha on tekemättä.
Englantia vastaan (Englanti julisti sodan Suomelle 6.12.1941) Suomi kärsi tappion (Pariisin rauha solmittiin Pariisissa, Ranskassa 10. helmikuuta 1947).

Tänään Suomi taas taistelee.
Vastassa Kustaa Adolf IV:n ja Bernandotten joukot.
”Hakkaa päälle”

Miten käy Dolgorukin?

*

Tarton rauha oli itsenäisen Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä solmittu rauhansopimus, joka allekirjoitettiin 14. lokakuuta 1920 ja astui voimaan 31. joulukuuta 1920. Sopimus solmittiin maiden välillä Suomen sisällissotaan 1918 liittyen alkaneen sotatilan päättämiseksi, suhteiden luomiseksi ja rajan vahvistamiseksi, melkein viisi kuukautta kestäneiden neuvottelujen jälkeen.
Sopimuksessa Petsamo liitettiin Suomeen kun taas Suomeen liittymisestä sopineet Repolan ja Porajärven kunnat jäivät Neuvosto-Venäjälle.
Suomen oli myös luovuttava liittoalueestaan Kirjasalon tasavallasta. Syntyneet rajat olivat pienemmät kuin alkuperäisessä Suomen tavoitteessa mutta laajemmat kuin Neuvosto-Venäjän tavoitteena oli. Kysymys Itä-Karjalan autonomisesta asemasta jäi hiertämään Suomen ja Neuvosto-Venäjän välejä.
(Wikipedia)

*

HS/Kuukausiliite varmaankin aloitti isä-poika/äiti-tytär-parien esittelemisen haastettavien ”omin sanoin”.

Nyt saman tekee Radio Yle-1 (Kantapöytä, isä- ja poika-baritoni, 21.2. klo 14-15).

http://areena.yle.fi/radio/2104304

Näitä kuunnellessa ja lukiessa tulee hetkittäin vähän outo olo:

Ai näinkö ne tuon kokevat – ei meillä vaan”.

Haikeakin olo tulee, kun ihmiset näistä pakisevat.

No, Suomi johtaa 1-0.

(Lopputulos ei haikeutta vähentänyt, 1-2.)

*

Suomen Kuvalehti on tehnyt hyvän teon jo viikko sitten.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/paivi-tasala-tietaa-ettei-adhd-ole-vain-ylivilkkaiden-pikkupoikien-sairaus/?shared=30567-b7b67a2b-500

Maantietoa ja -tiedettä

Perheessä on yksi maantieteen opiskelija.

Hänelle ei pidä sanoa vahingossakaan, että kyseessä on maantieto.

Minä kuitenkin olen elämäni pitkän keskittynyt nimenomaan maantietoon, koska en saata luottaa siihen, että tuota teemaa voidaan luotettavasti – evidenssillä eli näytön puitteissa – tutkia ja soveltaa tieteen puitteissa.

Kuuntelin 1950-luvulla useasti erästä ”Pullakerho”-nimistä nelikkoa (Simo, Kalle-Sulo, der Haatanen ja Jokisen setä).

He pohtivat, kuka joukkoa todella johti (Talvi-, Jatko- ja Lapin sota).

Kuuntelin lapsen korvalla.

Kun minulta kysyttiin 1970-luvulla, miksi haluasin hallinnon koulutukseen (SAHA 11), vastasin, että haluan tietää, kuka joukkoa todella johti, johtaa ja tulee johtamaan.
Tulin valituksi kolmevuotiseen koulutukseen.

Tuon jälkeen olen käynyt useammankin pitkän, viikkojen, kuukausien, jopa vuosien koulutuksen, joissa tätä teemaa on pohdittu.
Samalla on pohdittu sitäkin, miten ja mitä johdetaan ja miten pitäisi johtaa.

Olen elämässäni hakeutunut mielelläni asemiin, joissa olen mahdollisimman lähellä sitä piiriä, jossa olen arvellut tai tietänyt johdettavan.
Nähdäkseni ja oppiakseni, miten johdetaan ja ymmärtääkseni kuka johtaa.

Samalla olen lukuisia kertoja voinut vaikuttaa siihen, miten ja mihin suuntaan mennään.

Yhtä olen varonut visusti: joutumista aivan johtamisen ytimiin.

Siis sinne, missä valta turmelee ja missä absoluuttinen valta turmelee absoluuttisesti (Machiavelli ja Galileo, Santa Crocen katedraali, Firenze).
”Si puor muove”

Olen seurannut kotiseutuni, -maani ja Euroopan valtaisaa myllerrystä samaan aikaan kun olen taapertanut tätä ”opintomatkaani” vallan vaiheille. Kunnassa, seurakunnassa, maakunnassa, valtakunnassa, kolmannella sektorilla, Euroopassa ja kymmenissä organisaatioissa sekä yrityksissä.

Olen todennut saman kuin ”Simo, Kalle-Sulo, der Haatanen ja Jokisen setä”:

Johtajuus ei ole siellä, missä Irakin, Libyan, Romanian, Jugoslavian, Puolan, Itä-Saksan, Unkarin, Ukrainan ja Neuvostoliiton yksinvaltiaat istuivat, seisoivat, puhuivat ja tuhoutuivat.
Ei siinä, ei se johtajuus ”markkinavoimillakaan” ole.

Missä se ”absoluuttisesti rapautunut valta” sitten on.

Jatkan opintojani ja harjoituksiani.

Perpetuum mobile

Elämän tietoisuus

Löydän vihdoin alkaneessa pakkasessa itseni osallistumasta akateemisen yhteisön pilvikeskustelussa tietoisuuden olemusta käsittelevään inttämiseen.

Yhden päivän opetukseksi tuosta keskustelusta syntyy se, ettei se vieläkään suju.
Tietoisuus ei yksinkertaisesti kuulu teemoihin, joihin minä ulottuisin.

Parempi minun on palata (back to basics) ja miettiä, kenestä tulisi hyvä ehdokas SDP:n puoluesihteeriksi.

Tai montako ääntä Ruohonen-Lerner tarvitsee EU-parlamentin vaaleissa, jotta hänen puolueensa alamäki todella alkaisi.

Ei nimittäin mikään astia tule kaivosta täytenä ylös tyhjenemättä ennen uutta kaivoon laskemistaan.
Edellyttäen, että kaivossa todella on astiaan sisältöä.

Jahdattuna

Katsoin 17.2. illalla SUB-kanavalla tositapahtumiin (mukamas) perustuvan elokuvan, jossa hyvä käsikirjoitus, ohjaus ja näyttelijätyö muodostivat nautinnollisen kaksituntisen. (Informant)

Kun lisäksi kyseessä on mainosrahoitteinen kanava, ehti somasti käydä tupakalla ja iltapalalla: sellaiset taukonautinnot parantavat katsomiskokemusta aika lailla.

Samaan aikaan (siis viime päivinä) olen puolustautunut eräiden lääkärikollegojeni avoimia hyökkäyksiä vastaan siitä, että olen tehnyt urani eri tavoin kuin heidän tapansa on ollut.
En selitä, totean.

Elokuvassa sankari paljastaa työpaikkansa valtavankokoisen puhalluksen (valtionvaroja huijattu miljardikaupalla).

Elokuva ja oma työurani (osin myös yhteiskunnallinen aktiviteettini) kohtaavat useassa kohdin.

Ei niin, että samaistuisin vaan niin, että tarina on edelleen se, jonka avulla voidaan selittää jotain yleistä.

Ja jos selitys on riittävän hyvä ja tosi, tarina saa katsojia.

Ehkä tämä on syy, miksi en ole valtavan ihastunut siitä, että jokainen kynnelle kykenevä teatteriseurue nyt valmistelee ensi-iltaan erästä toista tarinaa (”Hiljaiset sillat”).

Sekin tarina oli elokuvana – ja kait kirjanakin – koskettava, mutta ei minun elämänkokemukseni mukaan perustu todelliseen elämään vaan ihmisessä syvissä kerroksissa oleviin haaveisiin siitä, miten tulisi olla.

Jokaisessa meistä asuu ehkä sellainen ”ripotelkaa tuhkani virtaan”-pikkuihminen, mutta toteutuessaan se sittenkin on enemmän ”puhallus” eilisillan elokuvan tarinasta kuin haikea kokemus perukan muijan ja tähtivalokuvaajan kohtaamisesta.

Ainakin oma elämäntarinani, kun sitä nyt voi jo, pikkuisen aaviteluilla tulevaisuudesta lisäten, kokonaisuutena arvioida, on hyväntekemistä isoissa ja pikkupahojen katumista pienissä piirteissä.

Ei niinkään toteutumattomien parisuhteiden realisoitumista molempien osapuolten tuhkien kohdatessa samassa virtaavassa vedessä – eri aikaan.

Ergo:

Jos teatteri haluaa tehdä hyvää työtä, se voi, iso talo, mieluummin puolestani tuottaa Les Miserables (Tampereen teatteri).

Pieni talo on oikealla asialla – mielestäni – Siunattu hulluus – tapauksessa (Rovaniemen teatteri/Lapin alueteatteri).

Olen tilannut lipun maaliskuun lopulle Q-teatteriin.
Näytelmän nimi on Kaspar Hauser.

Kerron sitten.

*

Päivän sitaatti:

http://www.hs.fi/ulkomaat/Rakkauden+ja+hulluuden+rajamailla/a1392615184086