…sano jänes pakkasta

(otsikko liittyy 30.5. kirjoittamaani blogiin: se on siinä, koska tänään, 31.5., alkaa räkkä. takitilhen – kaksi tapettua sääskeä ennen klo 07 jo otelaudalla, sisätiloissa)

Piiparin Manu pyysi minulta lausuntoa siitä, onko ihmisen asuttaminen Sokliin haitta vai hyöty.
Aikaa on liki 40 vuotta ja Manu asui Savukoskella, mutta tunsi vain yhden puoluetoimiston.

Minä lausuin.

Nyt Holman Petteri pyytää – tai miltei kieltää – samasta asiasta lukemisen yhdessä lappilaisessa Alma Median edustajassa, Lapin Kansassa (31.5. s 13).
Petteri kertoo, että Soklista päättää yksi puoluetoimisto ja investoida pitää 600-1000 dollaria.

Koska minulla on valmis lausunto ja 700 dollaria, jää vain kaksi ongelmaa: yksi puoluetoisisto.

* * *

Blogaaja ei voi hyvin jos hän halveksii lukijaansa. Lukijasta ei koskaan tiedä. Minä tiedän heidät, Petteri Holma ei.

Terveisiä lakkiaisista ja hyää toukokuun viimeistä päivää.

* * *

Yksi maitoauto ajaa Lapissa 435 000 km vuodessa. Kun sen omistaja vähensi eri keinoin auton kulutusta (35l/100 km) 13%, säästöä syntyi, niin: paljonko?

Kun samanmoinen d-auto ”päätti” omistajansa toimesta sammuttaa moottorin aina kun se on mahdollista, tuli lisäsäästöä 300 €/vuosi. Omistajalla oli näitä autoja 20, jolloin säästö oli…

Omistaja jakoi puolet säästöstä kuljettajille.

Maitoauton omistaja teki samoin.

Tuota kutsutaan kestäväksi kehitykseksi.

* * *

Terveisiä muuten Pietarista – St Petersburg – jossa isosetäni toimi hopeaseppänä ja siinä vieressä tilallisena.

Sieltä viestitetään, että Katajaranta 2 (nykyinen Katajarannan kakkos-tarha) on rakennettu 1930.
Talossa tapahtui 30-luvulla yksi rovaniemeläinen draama ja tragedia, jonka jälkeen kauppala lunasti talon maineen.

Rakennuksesta tehtiin kulkutautisairaala.

Nyttemmin se on siis pienten lasten tarha. Punainen tupa ilman perunamaata, ympärillä valkea aita.

Sitä ei jostain syystä suojeltu silloin, kun kaupunki saksalaisilta ja sodalta polttamatta jääneitä taloja suojeli joku vuosi sitten yleiskaavaprosessin yhteydessä. Me konsulit emme valvoneet!

Nyt se talo kannattaisi – ja pitää – suojella.

Sitä varten on liikkeellä lista, jossa on jo kosolti allekirjoituksia. Kiitos vaan, Katajaranta 1 ja 33! Petri ja Markku.

Tekninen lautakunta ei asiaa viime viikolla käsitellyt, joten aloite kesäkuun kaupunginvaltuustossa asian ehkä saisi joutuisimmin käsittelyyn. Perusteita taitaa olla nokko!?!

Painetaan nyt, kun on sen aika ja kun on siihen vielä tilaisuus.

Huh helletttä…

Rovaniemeläisvanhemmat ovat kauhuissaan. 30 turvapaikanhakijaa ja parisataa muutoin maahamme ”kuntoutuvaa” on demonisoitu Revontulikeskuksen käytävälle vaanimaan tyttäriämme, jotka tänään Napapiirin helteessä (+12C) juovuksissa ovat helppo riista.

Koulut loppuvat ja suvisirsi kaikaa. Ruotsalainen kevätlaulu.

Hiukan rauhoitan: kaikki 230 eivät ole kaksikymppisiä kolleja. Ja lisäksi: kaupungissa on myös muunmaalaisia kolleja.
1943 ne olivat teutooneja, mutta myös unkarilaisia, tsekkejä, puolalaisia: 1000 kertaa.

Kävin aamukävelyllä paikassa, joka on perustettu 1838. Ruoho leikkaamatta, nimet epäselviä, Wäinö Aaltonen korkeimmalla paikalla, tunturin laella.
Sama tekijä on toiseenkin paikkaan viestänyt. Siellä en – Kourin ja Lassilan liki – käynyt.

Toisiksi viimeinen söi yhdeksännen, kuopus kahdeksannen jäätelönsä, keskiarvot osuivat just!

Hohhoijaa

Valionranta, Katajaranta 2…

On lähtettävä liikkeelle.

Marjatta on avannut torilla – tosin munkit eivät olleet valmiita, mutta mielipiteitä riitti väärtien kesken.

Vaikka eilinen Danielin (Brittein saaret) ilman pingviinipukua tai tikkua soittama ja johtama Lapin Kamariorkesterin Mozartin oboe-konsertto vielä pehmentää mieltä, niin aihe siitä huolimatta torilla on arka: ihmisten keskinäisen luottamuksen katoaminen.

Tänään onkin sitten tarve kirjoittaa paranoiasta (sisäisen maailman pelot ”ulkoistetaan” ja ”tuotteistetaan” – se maksaa aika lailla: mielentasapainossa, -rauhassa ja -maailmoissa).

Tämäkö on paranoiaa:

Kirjailija Antti Tuuri kirjoittaa kollegansa tuoreessa elämänkerrassa, että Tervolan seurakunta ei antanut lupaa pitää Erno Paasilinnan muistotilaisuutta seurakuntakeskuksessa, vaan se jouduttiin pitämään ortodoksien tsasounassa Tervolan Varejoella.

Kirkon käyttö lain mukaan
Uusi kirkko on vihittävä Jumalalle pyhitetyksi huoneeksi. Kun kirkko on vihitty, sitä saa käyttää vain sen pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin. Kirkon käyttämisestä päättävät kirkkoherra ja kirkkoneuvosto tai seurakuntaneuvosto yhdessä. Kirkkoherra valvoo kirkon käyttöä. (Kirkkojärjestys, 14 luku, 2 §)
Ernon veli Reino Paasilinna muistaa tilanteen niin, että kieltäytyminen ei ollut seurakunnan vaan yksittäisen papin päätös.

– Papin perustelu oli se, että Erno ei kuulunut evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Tervolan keskustassa ei ollut muitakaan tiloja, missä muistotilaisuutta olisi voinut pitää, sillä työväentalossa oli osa ikkunoista rikki.

– Käännyin piispa Ambrosiuksen puoleen, joka antoi luvan käyttää Varejoen tsasounaa, joka on petsamolaisten rakentama. Ja toisin kuin kreikkalais-katoliseen perinteeseen kuuluu, siellä saatiin pitää myös musiikkiesitys, jota Erno oli toivonut.

Ei ole, ei.
Tämä oli jälkiviisautta.

Tosin sekään ei ole kaukana vainoharhoista.
Oman sisäisen ja tuskaisen kivun tuotteistaminen ja ulkoistaminen.

Siinä laitetaan kovempaa päätä (ylä-) pensaaseen ja kuvitellaan, ettei vihulaisen terävä nuoli satu, kun se persieeseen sitten osuu.

Sattuu se, sattuu niin pirusti!

Arkkipiispat, kielikoe ja opetus

Olen käynyt kaimani (Ant-K) kanssa keskustelua kasukka-asiassa: saako ammatin edusmerkkejä pitää esillä tai edes mainita poliittisessa taistossa?

Kun Suomen ortodoksikirkon piipainkokous päätti äänestämällä viedä papiltaan oikeuden, jopa ad infinitum, papin ”intstrumenttien” käyttöön, syntyi kysymys.

Vastaan siihen.

Kun hengellisellä instrumentaatiolla toimivalta ihmiseltä viedään hänen ”yhteisvastuuta” osoittaessaan (sitähän politiikka ihanteellisemmillaan on) työkalut, on kyseessä jokseenkin julma hanke.

Samaa julmuutta ortodoksikirkko osoitti mm ent Jugoslavian hajoamisen yhteydessä lähtiessään kasukka päällään ja risti kaulassa serbien (Karadzis & al) asiaa ajamaan (se muuten jatkuu, sitoutuneisuus yhteen osapuoleen, kasukan ja ristin nimeen).

Jos minulta lääkärinä vietäisiin mahdollisuus kirjoittaa reseptejä tai antaa psykoterapiaa sen takia, että olen politiikassa ehdolla, tilanne olisi mission impossible.

Tähän tämä ortodoksien suomalainen piispakollokvio siis on äänestäen ryhtynyt.
Arkkipiispa Makarios kääntyilee levottomana, mutta vinosti hymyillen, haudassaan, kasukka päällään ja risti kaulassaan – niinkuin eläessäänkin teki.

* * *

On esitetty epäilys, että valveilla tai unessa ei ihminen kohtaa sellaista tunnelmaa, jota psykiatri ei vaivatta nimeäisi ja siirtäisi ”hoidettavat” laatikkoon.
Njaa, lets see:

Bitterness as mental illness?

Bitter behavior is so common and deeply destructive that some psychiatrists are urging it be identified as a mental illness under the name post-traumatic embitterment disorder.

By Shari Roan
Los Angeles Times, May 25, 2009

You know them. I know them. And, increasingly, psychiatrists know them.
People who feel they have been wronged by someone and are so bitter they can barely function other than to ruminate about their circumstances.

This behavior is so common — and so deeply destructive — that some psychiatrists are urging it be identified as a mental illness under the name post-traumatic embitterment disorder. The behavior was discussed before an enthusiastic audience last week at a meeting of the American Psychiatric Assn. in San Francisco.

The disorder is modeled after post-traumatic stress disorder because it too is a response to a trauma that endures. People with PTSD are left fearful and anxious. Embittered people are left seething for revenge.

”They feel the world has treated them unfairly. It’s one step more complex than anger. They’re angry plus helpless,” says Dr. Michael Linden, a German psychiatrist who named the behavior.

Embittered people are typically good people who have worked hard at something important, such as a job, relationship or activity, Linden says. When something unexpectedly awful happens — they don’t get the promotion, their spouse files for divorce or they fail to make the Olympic team — a profound sense of injustice overtakes them. Instead of dealing with the loss with the help of family and friends, they cannot let go of the feeling of being victimized. Almost immediately after the traumatic event, they become angry, pessimistic, aggressive, hopeless haters.

”Embitterment is a violation of basic beliefs,” Linden says. ”It causes a very severe emotional reaction. . . . We are always coping with negative life events. It’s the reaction that varies.”

There are only a handful of studies on the condition, but psychiatrists at the meeting agreed that much more research is needed on identifying and helping these people. One estimate is that 1% to 2% of the population is embittered, says Linden, who has published several studies on the condition.

”These people usually don’t come to treatment because ’the world has to change, not me,’ ” Linden says. ”They are almost treatment resistant. .
. . Revenge is not a treatment.”

Nevertheless, Linden suggests that people once known as loving, normal individuals who suddenly snap and kill their family and themselves may have post-traumatic embitterment syndrome. That’s reason enough for researchers to study how to treat the destructive emotion of bitterness.

Johtajuudesta

UKKO(nen) rikkoi kalasääsken sääksikameran, poikaset syntyvät aivan kohta ja uudelleen kamera saadaan käyntiin vasta, kun rengastus joskus juhannuksen tietämiin tapahtuu (perheonnea ei voi häiritä): tämä erittäin hyvä ja vähän paha uutinen, on.

27.5. lehti sai haukkomaan henkeä.
Eräs oikeistopuolue innostaa kansaa vaaliuurnille palkkiokse lupeissa olevan vissypullon (ransk Vichy) voimin. Tuolta puolueelta jäi nyt historia väliin:

Vichyn (Ranska) hallitus
Philippe Petain (Vichy) kuoli vankeudessa vuonna 1951, tuomittuaan Charels de Gaullen kuolemaan jo 1940-luvulla. Pierre Laval tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin 1945.

Samalla lukuvinkki, ainakin eräälle lappilaiselle aiheellinen:

http://www.kaleva.fi/plus/osasto174_page0.htm

* * *

Ennen siirtymistäni ”päivän” – itse asiassa eilisen – tekstiin päivän lehdestä toinen asia:

Kiitän julkisesti joukkoa Nivanvaaran koululla konsertissa käyneitä.

Olen pari kertaa viime viikkoina joutunut ”hampaisiin” (ensin Hemmo ja Esa, sitten Köyhä halusivat ”vanhaa” vähän kurmuuttaa) osin omaakin hölmöyttäni, mutta Lapin liiton valtuutetut tai Nivanvaaran koulun konserttiyleisö eivät ole olleet asioissa tuottamuksellisia saati syyllisiä.

Ne, ja Esko Lotvonen, ovat vain fiksuja (kts esim LK 19.5. ja 27.5. s 5).

Sitten päivän – siis eilisen – teemaan

=>

Ensin vähän käsitteistä.

Johtajuutta on kahdenlaista: asia– ja henkilöjohtajuutta.

Omat johtajana olemisen kokemukseni ovat kummassakin kohtalaiset, vaikkakin merkittävissä kohdin itse homma on joskus lirinyt pahasti.
Poliittiset johtajuudet ovat sentään sujuneet kohtuudella.

Johtajakoulutuksessa on osaamiselleni kysyntää riittänyt.

Olen vahvasti sillä kannalla, että kouluttajaksi kelpaa vain sellainen, joka itse on sekä ollut että epäonnistunut, mutta erityisesti onnistunut.

Mutta kahdessa ei saa olla isoa epäonnistumista, jos aikoo kouluttaa: 1) asiassa ja 2) henkilöjohtajuudessa.

Merkittävä osa kohtaamiani johtajuuskouluttajia ei ole onnistunut saati epäonnistunut: he eivät ole nimittäin kokeneet seuraavaa:

”Noin. Taitaa olla tarpeellista vähän selittää. Kun minä, meinaan, olen ennen ollut.” (Linna: Tuntematon sotilas)

Onneksi joukossa on jokunen poikkeus. He olivat sekä olleet tai parhaillaan olivat johtajia, kouluttaessaan.

* * *

Kun nyt johtajuuksien aika alkaa olla osaltani takanapäin suurempine ja pienempine misseineen ja menestyksineen, joissa aika iso rooli on ollut ns narsistisilla seikoilla (hyvin tärkeitä johtajuuden osia sekä tuntea että itsessään tunnistaa), alan vähän ajatella.

Erityisesti näin, koska olen kohdannut niin monenlaista pomoilua matkan varrella.

Yksi sääntö näkyy olevan saletissa toistuvasti: mitä enemmän ja kalliimmalla koulutettu edeskäypä on, sen heikompaa tai epävarmempaa on jälki.

Ja sen suurempaa ja kalliimpaa on jatkokoulutuksen tarve. Turha sellainen, ihan turhaan.

* * *

Palaan aakkosiin.
Johtajuus on henkilökohtainen ja myötäsyntyinen ominaisuus.
Hyvä ja tuottelias johtajuus.

Sellaisella tavalla myötäsyntyinen ominaisuus johtajuus on, että tärkeimmät kaksi seikkaa löytyvät aina matelijan-aivoissa ja selkäytimessä, vaikka aamuyön painajaisesta yllättäen herätettäisiin, promilletason kännipäissä.

Ne kaksi seikkaa ovat se suunta, mihin johtajuuden tulee toimintaa kuljettaa ja se tieto, jonka varassa kuljetus tapahtuu.

Oikein hyvässä johtajuudessa tämä tarkoittaa, että kaikki johdettavat eli myötätoimijat ovat täysillä mukana vain tai ainakin erityisesti näissä kahdessa asiassa.

1) Minne mennään

2) Millä tiedolla mennään

Kun olen matkan varrella sitten katsellut, missä homma muillakin kuin itsellä on lirinyt, se aina on tapahtunut noissa kahdessa asiassa. Niissä, joiden pitää olla selkäytimessä jo vauvankehdossa. Koska myöhemmin niitä ei näytä sinne olevan saatavissa, selkäytimeen.

Surkeimmat epäonnistumiset – ja niitä on ollut, niitä on ja niitä tulee olemaan – ovat juuri näissä asioissa.

Epäonnistumiset eivät tule siitä, että joku johtaa joukoissa, joku edessä ja joku takana.

Kun näitä surkimuksia suuripalkkaisia ja tavoitteista piittaamattomia, tietoa panttaavia itsetuntovammaisia korpraali-narsisteja tulee kuitenkin jatkuvasti vastaan, on pitänyt opetella pari asiaa.

1) on opeteltava itse pitämään omista tavoitteistaan kiinni (jos ne ovat perusteltuja ja liittyvät yhteisön oletettuun ja/tai julkilausuttuun olemassaolon tarkoitukseen)

2) on hankittava tavoitteeseen liittyvää tietoa 24/7 ja tinkimättömästi pidettävä tästä uteliaisuudestaan tässä asiassa kiinni, meni syteen tai saveen

Pieniä sivujuonteita toki on lisättävä.

a) Virheistään on opittava ottamaan vaarin, oikeassa elämässä, kun ne ensin on havainnut (tai joku on sen laadukkaasti mentoroimalla osoittanut: johtanakin työnohjaus on tasaisen virheen tarkkailua tarkoituksella korjata sitä)

b) Menestyksistään on opittava nauttimaan vilpittömästi ja avoimesti, mutta ei narsistisesti pullistellen

c) Menestyksistään ei kuitenkaan pidä opetella kerjäämään tunnustusta, koska se luo sekä kerjääjästä että almujen antajasta hyvin vastenmielisen mielikuvan.
=>Lopulta nimittäin johtajuudessa on kyse myös mielikuvista.

Palaan alkuun:

Kohdat 1) ja 2) ovat tärkeitä, kohdat a) – c) vähemmän tärkeitä.

Tämän kun ne ihmiset, joiden viime aikoinakin olen huomannut astuvan suonsilmään ja siitä huolimatta vannovan kaiken olevan hyvin ja järjestyksessä, osaisivat – koska he eivät tätä missään tapauksessa opi.

Kun itse olen pariin otteeseen missannut pahasti johtajuudessa (en kuitenkaan kohdissa 1) ja 2) ), olen jättänyt homman. Siististi – ehkä – ja avoimella mielellä, mutta myös hyvin pahoilla mielin.

Sen voisivat huonoiksi itsensä ja muiden silmissä osoittautuneet johtajat ehkä tehdä. Vaikka eivät he tosin tätä tee.

Miksi eivät?

Siksi, että heille ei tavoite ja siihen liittyvä avoin tiedon kuljetus ole myötäsyntyinen, ydinjatkoksen ”matelijan-aivo”-ominaisuus.

Lopuksi:

Hyvä johtajuus ei ole niinkuin lohi. Että sitä kannattaisi pyytää, vaikkei saisikaan. Se ei näet ole tuurinpeliä saati saalis. Se vain on.

Kiitän tällä kirjoituksella niitä hyviä johtajia, joiden alaisuudessa olen työskennellyt tai työskentelen. Huonoja johtajia en sääli enkä kiitä. Pikkuisen kyllä inhoan – ja ymmärrän.

Arvokeskustelua

Pikainen palaamiseni näyttää saavan kärjekästä reflektiota.

Tohdin kuitenkin leikata erään tänä aamuna kirjoittamani viestin:

Hyä väärti, Ave, TU!

Olen sairauksien hoitoa ja niiden syitä 40 vuotta pohdittuani päätynyt jo aikapäiviä käymään erittäin raakaa ja rajua arvo-keskustelua – valitettavasti tai onneksi suljetuilla ammattilaisten nettisivuilla.

Siellä sitä on tavaraa, josta poimin Sinulle muutaman jutun:

– Sairauksien hoitoon käytetään tällä erää yhteisesti maksamastamme potista n 2/3

– Sairauksien syistä, siis niiden, joita hoidetaan, yli 2/3 on ”itsehankittuja” (Pekka Puskan ja siis valtiovallan eli Terveydenhuollon ja hyvinvoinnin laitoksen, THL, mielestä)

– Itse hankituista sairauksista tavallisimpia ovat alkoholin aiheuttamat. Jos alkoholikuolleisuus (ylimääräinen) on 4000-5000 kuolemaa vuodessa, sairauksien (ylimääräisten) määrä on 100 000 – 300 000 sairautta vuodessa, ja ne ovat kaikki ns kalliita sairauksia (tuki- ja liikuntaelimet, sydän- ja verenkiertoelimet sekä masennus-ahdistus-”elimet”), hintalappu kymmenluokassa miljardeja niin rahassa, verkossa kuin yksilön inhimillisessä kärsimyksessä

– Itse hankituista sairauksista toisiksi tavallisimpia ovat liikunnan aiheuttamat, lasku miljardeja/vuosi

– Itse hankituista sairauksista kolmanneksi tavallisimpia ovat ”väärien” ravintotottumusten aiheuttamat, erityisesti ylipainon aiheuttamat (miljardeja vuodessa)

Tässä katsannassa adhd, autismi ja muu kehitysvammaisuus, homekoulut, sisäilmalähtöinen astma, paniikkihäiriöt, pakkoneuroosit, traumaperäiset stressireaktiot ja kaikki muu erityisen mediaseksikäs sairastaminen on peanuts, mutta erittäin herkästi iltapäivälehtien kannessa kissankokoisin kirjamin

Koulutuksessa joku PISA ei merkitse mitään eikä suomalaisen kansan- tai korkeakulttuurin hankkimiseen käytetty raha tai henkinen panostus (joka on valtava, mittaa sitä miten vaan)

Kun yhteiskunnassa aletaan käydä arvokeskustelua, ja se alkaa todella ihan kohta – kestääkseen pari vuotta, kunnes kuntatalous taas on ”vauhdissa” – on edessä ensimmäisenä se, mitä tehdään

1) vanhuksille
2) suurille ikäluokille
3) papoille, mummeille
4) yli 65/75/85-vuotiaille
5) työelämän ulkopuolella jo oleville ”tuottamattomille” eläkeläisille
6) niille, jotka eivät enää jaksa, viitsi tai osaa asioitaan demenssinsä takia paimentaa
.
.
.
107) sitten vielä niille, jotka muutoin ovat tippuneet tai tiputettu kärryiltä (omasta tai yhteisesti harkitusta/harkitsemattomasta syystä)

Kuten kirjoitin, olen liian tottunut nettikeskustelija ja liian vaikealla tavalla tippunut painetun median kärryiltä – joilla tukevasti vielä kolumnistina 2000-luvun alussa 3-5 aviisissa / kk istuin – että osaisin heti reagoida oiken ja varmistaa sitä, mitä sanon, kun unohdan, että ”kirje kulkee päiviä, it-viesti alta sekunnin”.

Kun vain ”lähetä”-nappia painaa.

Useimmiten ei muuten pitäsi sitäkään tehdä!

tuus

aLii

Eiköhän taas ole aika lähteä kuuntelemaan aamu- ja iltahartauksia omassa luostarin rauhassaan. Siinä sitä voi pohtia, miksi tupakka-sairaudet jäivät tuossa viestissä mainitsematta.
Tai se lähes loputon, rajatilatasoinen psykopaattisuus, joka mustavalkoisuudellaan tappaa niin sävyjä kuin keskusteluhalukkuuttakin.
Sanalla sanoen piittaamaton narsismi.

On muuten kaunis ilma, täällä omassa luostarin puutarhassa…

Sen taivaalla voi NATO-friikkien rakastama Herhiläinen ** kaverinsa kanssa lennähdellä turvallisuudentunnetta ylläpitäen (tosi-tilanteessa valikoitunut osa olisi tuhottu jo aikapäiviä kentälle), hankintahinta jossain oopperatalon ja musiikkitalon luokassa / pari.

**(herhiläinen: kvg)

Onneksi suuret goottilaiset korkeatorniset (Ulm, Köln, Mallorca, Notre Damet) ja roomalaiset pyöreätorniset (St Peter) on kuoletettu aikapäiviä, vain Barcelonan Gaudia pykätään ad infinitum.
Ja turvallisuudentunnetta.

”Pää pensaaseen siellä, het!!”

Käyttö tosin sitten maksaa erikseen – niin sairaalankin…

Mutta, mutta:

Sairaalavuode ei ole kustannuspaikka eikä potilas ole asiakas (lähde: Mr Rhodes, Pohjois-Espoo, missä lieneekin),

s´oon jämptti nii!

Entropiasta

Entropia on se, mitä kohtaat, kun tulet katsomaan työpöytääsi viikon tauon jälkeen: kaikki liikkuvat osat ja asiat ovat epäsäännöllisen epäsäännöllisessä asennossa ja asemissa.

Sama, mitä tapahtuu, jos lopetat kurinalaisen negentrooppisen tavan (800-osaisen blogauksen, uhkapelin, ryyppäämisen, maratonien juoksemisen, rahan säästämisen, tukan kampaamisen…)

Entropia on ihannetila, koska tuolloin jokaisella atomilla, kvarkilla, lumolla jne on vapaan tahdon ja sattuman kautta määrittynyt paikka ja kulku siinä ympäristössä, jota tarkastellaan.

Minä tarkastelen kommenttia, jonka Jaakko Portti on laittanut tänne juuri ennen Ant-K:ta.

Sekin on vapaasti lilluen todistamassa entropian ihanuutta ja/tai negentropian puutetta.

Miksi minä näitä, vajavaisella filosofisella koulutuksella ja vanhenevalla älyllä?
Niinpä.

Tänä iltana Raid!

Sumean loogillisesti.

Tuore esimerkki:
Olin Palma di Mallorcalla, joka on tarkoitettu 4 000 000 turistille 1.6. – 31.8.

Nyt siellä saattoi kulke huhhuillen, hapuillen ja löytämättä päämäärää, koska sitä ei ollut.
Mutta viikon kuluttua siellä on kuljettava nelijonossa.

Jonossa olivat myös britit, kun Titanic upposi. Vapauteensa vannovat amerikkalaiset eivät olleet.
Brittejä menehtyi 20 % enemmän. Honorable.

Mallorcalla on sairaala, jossa 1900 ammattilaista hoitaa ihmisiä, joille jokaiselle heti ovella annetaan it-tunniste. Kaikki 1900 voivat seurata ovesta sisään päässeitä tunnisteita niin kauan kuin nuo ovat sisällä.
Minä kävelin ovesta ulos enkä huolinut it-tunnusta.

Kotona raikkaassa Lapissa on, ukkosenilman jälkeen, on ihan hyvä olla ja hengittää. Mallorcalais-sairaalssa ei ollut. Vaikka en ollut sairaalassa potilaana vaan poliitikkona.
Siinä sairaalassa ei nimittäin välitetty muusta kuin siitä, että ihminen on it-lukunsa kanssa jonossa oikealla paikalla. Ei muusta. Siitä tosin välitettiin, jonossa olemisesta, aika lailla.

Ai miksi olin Mallorcalla? Cross-border healty care, that´s it! Negentropiasta entropiaan: tarvisemme koko EU:n alueelle hopusti yhteisen tietojärjestelmän. Ja jokaiselle EU-kansalaiselle sen it-tunnisteen. Cross-border – rajat ylittävän.

Sama asia kauniimmin sanoen: Pohjolan Sanomat, 25.5., s 11…

Berninin Pyhän Teresan hurmio, 3/4 perheestä (elokuva Maximissa)…niinpä (Raid, TV-1), 1/4 perheesstä, ötyä!

Negentropia

Jos haluaa asioiden pysyvän järjestyksessä, on niitä pidettävä järjestyksessä.
Oikein tiukkaa oortninkia pitävää kutsutaan vaativaksi persoonallisuudeksi ja tautia OCD:ksi (pakkoneuroosi).
Negentropiaa.

Selliasta, jos se ”sattuu”, hoidetaan lääkkeillä ja ”koirakoulu”-oppimisterapialla.

Nyt jostain syystä järjestyksenpitoa on alettu kutsua psykoottisuudeksi (tosiasiat ja mielikuvat eivät erotu ihmisen mielessä).

Miksiköhän aletaan kutsua sitä, kun asiat eivät pysy järjestyksessä?
Entropiaa.

Lentelen huomiseksi kaupunginhallitukseen: ”Alles in Ordnung!”

Back stage peluuttaa

Noin 200 back-stage-viestin takia yhteinen vastaus kyselyihin:

Koska ne rajatila-ongelmat, joita vaimoni oululaisessa Galleria Art Halvaressa kesän ajan esillä olevissa tauluissaan kuvaa (mädät, homeiset hedelmät ja vihannekset) korjaantuvat kesäisin ja juhannukseksi muutoinkin rauhoittuu, palaan turneiltani (Spa, Kroatia, Slovakia jne) ja kokeiluistani (twitter, facebook) takaisin Mannisen-Lotvosen arktikumiin viikon-parin sisällä.

Tapaamisiin.

Kesä

Lehti on puussa, joki on vapaa ja

Arktinen puskurikapasiteetti vetää henkeä…

ilmestyttyään liki tuhat kertaa peräjälkeen

otettuaan vastaan satojatuhansia käyntejä

ja satojatuhansia vieraita (tuttuja, ok)

2 vuoden ja 4 kuukauden aikana

Eiköhän se, mitä tällä kapasiteetilla voi puskuroida,

ole nyt hetkeksi puskuroitu

http://arne.nevanlinna.fi/blogi/