Mobbning, Dålig Chef & Emotional Quatity

Koko kodin ulkopuolisen elämäni ajan minulla on ollut muuan iso ongelma. Niistä ihmisistä ja sosiaalisista verkoista, joiden kanssa toimin, osa ei millään ehdoilla hyväksy minua.

Sitä kutsutaan arkikielessä nykyisin kiusaamiseksi, kiusatuksi tulemiseksi ja parhaat lastenpsykiatrit joita tunnen, kuvaavat sen alkavan samassa iässä, jossa itse asian olen huomannut: kun kodin ovi painuu taapertajan takana kiinni ja vastassa ovat naapurin naperot.

Sikäli olen itse selvinnyt helpolla, että kiusaajia, mobbaajia, ei-hyväksyjiä sentään on aika pieni osa tapaamistani ihmisistä.

Työnojaajani (mentori) opetti minua jo 1960-luvun lopulla näiden kohtaamisten varalta:

”Älä yritä missään nimessä tai millään keinolla ostaa sinua inhoavan hyväksymistä – se menee vain pahemmaksi”.

Ohjaaja oli viisas ja kokenut ihminen ja nyt, yli 50 vuotta myöhemmin, myöskin kokemukseni mukaan oikeassa.

Tulee tilanteita, joista jo kaukaa huomaa että ”turpiin tulee” tai ”selät kääntyvät”.

Syy tällaiseen on juuri niinkuin mentori sanoi, minussa. Tai ei syy vaan aihe.

”Manu on manu, manu ei veny eikä vanu, mutta manu haisee”.

Aina en vieläkään muista ”väistämisvelvollisuutta”, kun vastaan tulee etuajo-oikeutettu tie.
Tänään viimeksi oli läheltä, ettei tullut kolaria.

Oikeassa elämässä (ei siis liikenne- ja ratti-raivon poikkeusoloissa) olen sentään oppinut.

Joillekin ihmisille on aika nopeasti osattava sanoa ”tästä ei tule mitään ja vika on minussa”.

Jos tarha-, jengi-, koulu-, työpaikka- ja netti-kiusatuille tämä voitaisiin jotenkin viestittää, moni iso konflikti jäisi syntymättä.

Pieniä törmäyksiä on helpompi ratkoa, olipa niitä vaikka kuinka monta, mutta isoa kolaria ei ehkä kukaan sitten kyekene setvimään. Rauhan nobel-palkittujen kavalkadi sen todistaa.

Otsikossa mainitsen ”chef”.

Hyvä johtaja kykenee tällaiset tilanteet vaistoamaan ennemmin kuin myöhemmin, huono johtaja taas – vaikka huomaisikin – ei tee mitään.

Se on pahin vaihtoehto.

Otsikossa mainitsen ”emotinal quatity”.
Se tarkoittaa tunneälyä ja se on nopeasti mitattavissa.

Osa meistä tuoksuu ihan mitatustikin niin hyvälle, ettei heille tällainen kiusaaminen koskaan ole osunut kohdalle. Ei kiusaajana, ei kiusattuna eikä sitten myöskään selvitysmiehenä.
Johon he huonosti sopivatkin, Hannu Hanhet.

Onneksi olkoon heille!
Torilla tavataan!

Kuva: jotkin sillat kulkevat idästä länteen, mutta samalla niitä pitkin pääsee myös lännestä itään. Ihan miten vaan – mutta varokaa niiden kapeutta!

Mainokset

Aurinko on leijonan merkissä: mätöjuttu

Kansanperinteessä elämme mätäkuuta.

23.7.-23.8. aurinko on leijonan merkissä.

Se tarkoittaa että koululääketiede saa väistyä taikauskon tieltä.
Ihmiset tekevät tuossa tuokiossa yli 50 000 nimen voimin kansalaisaloitteen psykoterapian lisäämisestä, mutta ovat huolissaan magnesiumista, roppinsa (ja lastensa roppien) hopeapitoisuudesta ja rokotuksien haitoista.

Suomen hallitusonhjelmaa laadittaessa puoskarilaista oli vähintään puhetta.

Mutta niin vain valittiin hallitukseen puolue, jonka ministeri on eduskunnassa ainakin osittain sen takia, mitä Pietarsaaressa päin tavataan ajatella.
Ennen ja jälkeen vaalien.

Viime aikoina yhä useampi arvonsa tunteva media on ottanut käsittelyynsä biote-nimisen asian.

Biote on se tsiljoonien bakteereiden vaikutus, joka ihmisen suolistosta käsin yhteistyössä ihmisen muiden säätö”pöytien” kanssa ratkaisee ilmeisesti yhä suurempaa osaa lääketieteellisen sairaanhoidon ja terveyden säilyttämisen pulmia.

Tai ainakin niin väittävät ne, joiden tieteenteko on sen varassa, että rahoituksesta päättävät hyväksyvät bioten tutkimisen tosi kalliit haasteet ja saavutettavissa olevat ratkaisut.

Biote voi olla mukana kaikissa autoimmuunisairauksissa, joita taas ovat leijonanosa niistä ongelmista, joiden parissa terveyskeskukset, keskussairaalat, yliopistosairaalat ja huippulaboratoriot askaroivat ”nobelin kiilto” sielunsa silmissä.

Reuma, ylipaino, pakko-oireinen häiriö, skitsofrenia, MS- ja ALS-taudit, syövät, sydän- ja verenkiertosairaudet, diabetes 1 ja 2, ortopedia (liikuntavammoja lukuunottamatta, jotka ovat ihan oma ja sikakallis lukunsa), alzheimerin tauti: onhan näitä.

Lännen media käsittelee mätäkuun toisella viikolla akupunktion merkitystä eräissä hyvinvointiin ja mielentasapainoon liittyvissä ongelmissa.

Lehden haastattelemat lääkärit suhtautuvat asiaan varovaisesti, mutta kantavat vastuun siitä, että heidän verorahoilla pyörivissä hoitoverkoissaan neulahoito on sekä kysyttyä, tarjottua että (lausumansa perusteella usein) tehokasta.

Ainakin jutun kirjoittaneen toimittajan ja hänen valokuvaajansa unet menivät sekaisin.

Suomessa on muuan (kirjallisuuden) Finlandia-palkittu neuropsykologi, joka kirjoittaa säännöllisesti kolumneja Suomen Lääkärilehteen, tärkeimpään ammattilehteemme (olen lääkäri).

Kirjoittajan isoeno perusti 1800-luvulla suomalaisen lääketieteen.

Hänen Finlandiapalkitun kirjansa nimi on

He eivät tiedä mitä tekevät”.

*

Kuvassa on 12-tahokas arpakuutio, akupunktioneuloja, rasvalääkkeitä, läppäri ja takavuosina printtinä ostamani ”evidence based medicin”-reseptioppi.

Eniten näistä arvostan Buranaa, koska jos elämässä tulee vastaan vaikeita tilanteita, Burana, beettasalpaajan kanssa, jota myös on kuvassa, toimii tutkitusti paremmin vaivojen pahenemisen (PTSD) ehkäisijänä kuin paikalle kiirehtivä jälkipuintiin ja akupainantaan (myös EMDR) koulutettu terapeutti.

Ainakin jos uskomme asiasta tehtyä, rahoittajien hyvälaatuiseksi havaitsemaa tutkimusta.

Ode, Alvar Aalto ja 550

Alvar Aalto on käsitteenä Suomelle ja sen kansan kulttuurille valtavan merkittävä.

Oodi (ruotsiksi Ode) on samaa Vapaavuoren Helsingille.

Alvar Aalto – ei Ode – on koko Suomen juttu.

Vuosittain kymmenet tuhannet ihmiset eri puolilta maailmaa saapuvat Suomeen ja etsivät kohteensa: Seinäjoki, Jyväskylä, Töölönlahti, Rovaniemi, Säynätsalo.

Tänään tiedän Alvar Aallon tiloissa vietettävän 550-vuotisjuhlaa.

Niin paljon vuosia on karttunut sen joukon juhlittavaksi, jonka mielestä vain Suomen Alvar Aalto – ei Vapaavuoren Ode – on ollut riittävän edustava piirtämään sen tilan, jossa juhla järjestetään.

Kiitos, että valitsitte oikein ja tervetuloa.

Viidenkymmenen vuoden kuluttua Teillä on 1100-vuotisjuhlat.

Kuvassa joen ylikulku Alvar Aalto – paikkakunnalla

Elinkehän luvunlasku

Hans Rosling, ikäiseni ruotsalaispsykiatri (”Uppsalan psykiatri – ei ekonomi”) kirjoitti tämän vuosikymmenen jälkipuoliskolla kirjan ”Factfulness”, jonka jokainen Davosissa, Bilderbergissa, IFM:ssa, EKP:ssa tai Persian lahdella valtaa käyttävä on lukenut.

Kirjan viesti on selkeä:

”Koskaan ei ihmisellä, ihmiskunnalla ja maapallolla ole ollut niin hyvin kuin nyt”

Siitä huolimatta mm Suomen kansa kerää hetkessä 50 000 allekirjoituksen velvoittavan kannatuksen kuuttien ja psykoterapian saatavuuden puolesta.

Siitä huolimatta Suomessa – tämä on vain suomalainen ilmiö – ei ole sisätilaa, joka ei olisi pilalla. Lopullisesti.

Eikä parisuhdetta, äiti/isä-lapsi-suhdetta, työpaikan ilmapiiriä tai ”mobbning”.

Luin äsken kaksi lausetta, jotka jäljennän tähän:

Uusperheissä elävien lasten ja teinien kohtalo ehkä selittää osaltaan sitä, miksi Surkastuvalla Suomella on valtaisat mielenterveys- ja sukupolviongelmat edessä.

Ihmiset ovat velkaa meille sen, mitä kuvittelemme olevamme saamassa.
Meidän tulee siitä velasta kyetä luopumaan
.

Lopuksi surullinen uutinen.

Hans Rosling on kuollut.
Lopullisesti.

Kuva: ”Mielenosoittajat” (Tuomas Korkalo – Mäntän kuvataideviikot 2019, Gösta)

Valhetta, valhetta vainen

Kolmen viikon kesävaellukseni aikana ehdin miettiä useankin eri ”palavan pensaan” johdatuksella taaksepäin niin pitkälle kuin muisti kykenee.

Joel Lehtonen, Jussi Valtonen, Jonathan Littell, Kurt Vonnegut ja muuan natsikirjailija (kts tuonnenpana) olivat pensaina, joita tyydyin katsomaan vähän kauempaa.

En siis lukenut kolmeviikkoisen aikana kuin yhden kirjan. Sen oli kirjoittanut Mankell ja se oli huono kirja (452s).

Tärkein seuraamani viestisisältö oli valhe.

Valhe on tietoinen viesti, jonka vastaanottaja ei tiedä sitä, mitä lähettäjä tietää.

Työssäni olen joutunut opettelemaan huolella, miten huomaan valheen.

Oppi on tuottanut tulosta siten, että kun aiemmin tulin huijatuksi ehkäpä 50 kertaa sadasta, nyt se onnistuu enää toivottavasti vain parikymmentä kertaa.

Tuo taito tietenkin on minulla nyt yleisempi eli muuallakin kuin kärsivän tai apua muusta syystä hakevan ihmisen kohdalla arvio tulee usein tehtyä.

Tärkein kuitenkin aina ensin:
Missä tilanteissa, kuinka, miksi ja millä menestyksellä itse valehtelen.

Vasta tuollainen itsensä tunteminen antaa minulle riittävästi oikeutta arvioida niitä, jotka yrittävät vedättää minua.

Miksi me valehtelemme?
Saadaksemme jotain?

Valehtelu ei ole sama asia kuin isottelu tai rehentely.

Valheesta ei ole tarkoitus jäädä kiinni (ainakaan joka kerta), mutta ”rinta rottingilla” kukkoilu voi aika pienen tuskan kanssa hyvinkin päättyä nolosti.

Jään pyörittämään tätä päivitystä päätellessäni Louis-Ferdinand Célinen tarinaa, Kurt Vonnegutin opetuksia, mutta sittenkin eniten Joel Lehtosen illuusiottomuutta ja pessimismiä.

Siksi kai, että sen viimeksi Putkinotkossa pienoisnäytelmänä kohtasin.

Kuvassa Putkinotkon teatterin Joel ja Sylvia-näytelmän loisteliaasti dokumenttinsa näytelleet päähenkilöt näytelmän tapahtumien alkuperäisellä, todellisella tapahtumapaikalla.

Ei ehkä valhetta, mutta valheen jälkeistä toivottomuutta.

Lisää aiheesta (19.7. julkaistuna):

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006177966.html?share=febf030ac32f36d33fe98ee485a2a36e

Vive la France

10 päivää sitten juhli USA.

Tänään juhlii Ranska.

Kummassakin juhlassa ympärysvaltiot näyttävät sotavoimaansa.

Viime kesäkuussa Suomi teki Rovaniemellä saman.

Eläköön Amerikka, eläköön Ranska ja eläköön Suomi.

Kymmenen auringonkierron hiljaisuus

Edessäsi on raportti onnesta, kahdenvertaisesta ja -kertaisesta onnesta.

Toisena kesänä peräkkäin olen viettänyt vajaan pariviikkoisen puhumatta kenenkään kanssa muutamaa sanaa enempää.

Kuuro en ole ollut, mutta TV:a en ole avannut.

Yle Radio 1 ja 4-vuotias latvialainen susi ovat olleet seurassani.

Ei se, että kirjoittaa ja ottaa kuvia, tätä mykkyyttä mihinkään murra.

Mitä näistä kahdesta kesätuokioista jää sielun päälle?

Ei mitään, ei sitten niin yhtään mitään.

Ei tämä ole meditaatiota, ei tämä ole joogaa, ei tämä ole pakollista eikä tämä erityisestikään kuulu niihin asioihin, joita valtakunnan päälehti aamusta toiseen kiittää ihmisen pelastajiksi (psykologit, psykoterapeutit, mentorit, työnohjaajat, kollegat, potilaat, työkaverit, perheen ja suvun jäsenet tai ne ainoat ystävät – miehellä yksi, naisella ei sitäkään yhtä).

Yksi on kuitenkin ollut tarpeen aika usein.

Sen omaksuin 1985 opetellessani kiinalaista lääketiedettä Shanghain tienovilla.

Se on 7 + 11.

Mutta se on kokonaan toinen juttu.
Oman messunsa väärti.

Kuvassa latvialais-susi, jonka mielenkiinto kohdistuu Nissanimme takapenkillä olevaan leipomon pussiin, jossa on todella laatuisia lihapiirakoita.
Ne on nyt syöty ja huomenna alamme puhella muiden ihmisten kanssa.
Kunhan joutuvat takaisin ihon- ja ilmanpilluustaan.

ps
Eihän se aurinko kierrä (kts otsikko) vaan maa kiertää, mutta koska se kuitenkin laskee ja nousee joka päivä, on sen pakko kiertää, ei maan.

Arvokeskustelua 2.0

Pohdin eilen tällä palstalla etiikan ja moraalin eroa.

Etiikka on tietyn, määritetyn porukan käsitys siitä, mikä heille on sallittua, mikä taas ”kuolemansynti”.

Moraali taas on vaikkapa tämän saman porukan käsitys siitä, mikä muille on sallittua, mikä taas ”kuolemansynti”.

Aamulla lueskelin huoltsikalla rakastamaani ”broad sheet”-lehteä, jossa oli puolustusvoimiemme komentajan kuva.

Hän oli tullut palkituksi kollegansa toimesta siitä, että hän oli mahdollistanut keskustelut USAn ja Venäjän puolustusvoimien välillä Helsingissä viime vuonna.

Tuo komentaja, Charles-nimellä tunnettu (vrt Atlantin yksin ilman Patsy kissaansa ylittäjä-lentäjä maailmansotien välillä 92 v sitten), joutui ajolähtöön asemastaan Tasavallan presidentin taustalla vaikuttaessa siksi, että hänen alaisensa oli kohdellut erästä itäsuomalaisen kaupungin johtajaa väärin hänen vapaa-ajallaan.

Kun vähän tunnen sitä, mitä kaikkea itäsuomalaiset kaupunginjohtajat ovat poliitikko-aikanani tehneet vapaa- ja työajallaan, pidän heitä yhtenä ryhmänä, jolla on sisäinen eettinen normistonsa.

Chatman house – säännös (ei puhuta nimillä, jos ei ole lupaa) aiheuttaa sen, etten yhtäkään itäsuomalaista kuntapäällikköä tässä nosta tikun nokkaan.

Se moraali, jolla kunnanjohtajat Itä-Suomesta tarkastelevat everstejä ja heidän komentoketjuaan aina PVO:n ylipäällikköön asti ja se etiikka, joka vapaa-ajalla sotavaltiossa vallitsee, ovat Suomen kaltaisessa maassa arjessa ja erityisesti juhlassa aika paljon yhtälaisia.

Se, mitä psykiatrina tiedän on, että kiistatilanteessa ja uhkaavissa kuvioissa ihmisillä on tapana heijastaa itsessään arkoina tai ”salattuina” pitämiään paheita selkeästi osoitettavissa oleviin ihmisiin tai ryhmiin.

Siinä sitä on miettimistä, maamme pääministerillä, kun näin kuitenkin on.

Aamun kuvassa alikersantti Lehto (virtuaalihenkilö) miettii tilannetta, joka on syntynyt Ruotsiin (vähemmän lihaa ja lentomatkoja kuin Suomessa) kun kesäterassilla ei enää saa tupakoida

Moraali ja etiikka

Eräs jo ”isänsä luo” mennyt piispa opetti minulle erään kriisin ratkaisua etsiessämme, että ihmisen lasta ohjaa kaksi voimaa valinnoissaan.

Toinen on moraali, toinen on etiikka.

Moraali on jonkin ryhmän yhdessä omaksuma pelisäännöstö, jolla se tarkastelee muiden ryhmien toiminnan oikeutusta.

Etiikkka on jonkin yksilön tai ryhmän yhdessä omaksuma pelisäännöstö, jolla se tarkastelee oman toimintansa oikeutusta.

Yksinkertaisuudessaan ja selkeydessään ohje on ollut toimiva.
Jälkikäteen kaikki eettiset toimet ovat osoittautuneet paljon kestävimmiksi ja ”oikeammiksi” kuin moraaliset.

Etiikka ja moraali eivät ole ihmisen ”ajureita” eli ne eivät pidä laivamme purjeita tuulta keräämässä eivätkä propellia paattia matkaan työntämässä.
Ne ajurit ovat tänään tämän pohdinnan ulkopuolella, mutta luettelo voisi olla ”osaaminen, taito, into, minuus, tunteet”.
Kuka minä olen ja osaanko hämmästyä.

Aamun kuva sataa omaan laariin

Neljä miestä veneessä

Fröbelin palikat on saksalaisen ”steiner”-tyyppisen lastenpedagokiikan edeltäjä.

Fröbelin Palikat puolestaan on neljän eteläsuomalaisen nuorukaisen ennen suurta suomalaista lamaa 1988 perustama lastenlauluja rakennellut yhtye ja osakeyhtiö, jonka itse muistan Afrikan safareilla nyt pariin kertaan käyneenä laulusta

Leijonaa ma metsästän, tahdon saada suuren”.

Tuota laulua suuren laman aikana, 1990-luvun alkupuolella kuunnellessa minulle tuli mieleen Rovaniemen Teatterin muinoinen Itä-Lappiin sijoittuva draama ”Salakaato”.
Ystävyyttä Lapissa kahden miehen välillä kuvaa parhaiten kysymys ”olisitko valmis minun salakaatamani hirven kätkemään niin, ettei sitä vallesmanni löytäisi vaikka päältä hihtais”

Muuan kaverini julkaisi äsken somessa kuvan tappamastaan helevetin isosta ahriikkalaisesta lehemästä.
Sellaisesta, jonka rinnalla salaa kaadettu kaksitoistapiikkinen tai Seitsemän Veljeksen tappamat Viertolan härät ovat peanuts.

Keskusteluun somessa tuosta riistanmetsästyksestä liittyi ihmisiä, jotka juuri ennen suurta lamaa olivat valtiolaivamme peräsimessä, mutta eivät kapteeneita. ”Kassakaappisopimus”.

Kun nyt luin toisen ystäväni mietintää somessa siitä, miten paljon psykoterapian ja mielenterveyden häiriön käsitteistä nykyisin erilaiset mielestään kärsivät ryhmät puhuvatkaan turhaan, tuli erikoinen olo.

Ernst Hemingway, ”Papa”, on kirjoittanut kaksi loisteliasta, ihmisen pahuutta ja syrjäytymistä pohtivaa kirjaa.

”Kenelle kellot soivat” sekä ”Vanhus ja meri”.

Lähettäisin tämän Afrikassa suur-riistaa metsästäneen ja lopulta itsensä hävittäneen nobelistin kirjat keskustelijoille.

Heitä näkyy olevan Suomessa niin miehiä kuin naisiakin.

Naiset tapaavat rakastua renttuihin, lauloi muuan Fröberin Palikkojen aikalainen, Juliet Jonesin Sydän.

Ovathan nämä aika renttuja.

Jovain.

Kuva:

Suomessa on juuri vieraillut joukko punaisten autojen kerhon jäseniä; he ovat vierailunsa yhteydessä osoittaneet esimerkillisen huonoa käytöstä liikenteessä erityisesti ohitustilanteissa.
Sellaista, joka 1980-luvun lopulla oli ominaista suurriistan metsästäjille maassamme – ei juuri sen jälkeen.

Olkihattuinen mies kuvassa on ”isoisä(n) & olkihattu

* * *

Vakio-aamukahvipaikassani luen vakiolehteäni, jossa kerrotaan, että dom har probem i Sverige.

Siellä on astunut heinäkuun alussa voimaan tiukentunut tupakkalaki eikä tupakointi enää ole sallittu ravintoloiden terasseilla.

Mellansvensson polttaakin nyt kahden metrin päässä terassin aidasta.

Vakituiset lukijani tietävät, että lopetin tupakointini urheiden 58 vuoden jälkeen 233 päivää sitten.

Syy, miksi lopetin ei liittynyt terveyteen, joka onkin heikentynyt puolessa vuodessa vaan tähän globaaliin ”iso-veli-valvoo”-tupakka-kasvatukseen, joka tiukimmillaan tuntuu olevan Ugandassa.

Kun nyt en polta, ei isoveli valvo. On se valtava arjen helpotus.
Se big brother (erityisesti sister) pyrkii vielä valvomaan syömistäni, liikkumistani ja suhtautumistani lähimmäisiin.

Karmeimmat esimerkit lähimmäisenrakastajista olen työssäni tavannut siellä, missä rakastaja on langennut omaan kuvaansa rakkauden kohteen silmissä.
Siitä seuraa todella paljon vaikeuksia.
Samoin väärien, 5 vuoden välein vaihtuvien ravintosuositusten noudattamisesta liikunta-kasvatuksesta puhumattakaan.

Liikuntavammat ja -sairaudet ovat sekä terveystaloudellisesti että inhimilliseti huomattavasti kuormittavampia kuin esimerkiksi syöpä- tai sydän- ja verisuonisairaudet,

Jos ette muuten usko, kysykää epidemiologeilta.