Lehti puuhun 2019

Vihkipappi – ”Pater Noster” – käveli vastaan kaupoilla ja kysyi, missä päivitykset APK:ssa.

Kerroin syyn ja nyt sitten siihen päivitykseen.

Elämää voi parhaiten jaksottaa erilaisten avaruudellisten ja luonnon syklien mukaan, ei oman elämän keston mukaan.

Kahdeksan vuodenaikaa, vuosikymmen, vuosisata, ja -tuhat, 13 800 000 000 vuotta.

Vuoden kierrossa on Lapissa 50 vuoden täällä elämisen aikana tullut minulle rakkaaksi muutama jaksottaja: jäiden lähtö ja lehden puhkeaminen koivuun.

Nyt kumpikin ovat kuun kiertäessä maata, maan aurinkoa, aurinkokunnan linnunrataa ja linnunratojen mustia aukkoja, taas tapahtuneet.

Lehti tuli puuhun NYT!

Arktinen puskurikapasiteetti on 2007 alkaen yli 12 ajastajan muikkari: ei sellaisessa ajassa mitään ehdi tapahtua.

Kevät 2019 on ollut ikävä siksi, että jouduin kärsimään omista ”terveyspäätöksistäni” eli lopetettuani 58 vuoden tupakoinnin ja välttääkseni malarian aiheutin suolistoni biotomille suoritustilan ja sitä myötä altistuin poskiontelotulehdukselle, jonka hoidon taas työterveyshuolto mokasi viimeisen päälle.

No, nyt alkaa hulabaloo olla ohi, mutta pari vuotta ottaa, ennenkuin suoliston 2000 gramman ja tsiljoonien DNA-kaksoiskierteiden maailma on toipunut.

Mikrokosmos ja makrokosmos ovat joka tapauksessa aika lailla tähdellisempiä kuin kunnan-, seurakunnan- tai maakunnan-valtuustot, joista samaan syssyyn erosinkin. Samoin erosin EU:n paikallis-valtuustosta (CoR).

Keskityn mikro- ja makrokosmokseen eikä siitä ole juurikaan kenellekään syytä minun raportoida, kunhan mietiskelen itsekseni.

Siksikin, raportteja ”meta-kosmoksesta” on aika turha päntiönään odottaa.

Seuraavaksi odotan keskiyön auringon hetkeä, Ounaskosken jäätymistä, päivän lyhintä hetkeä joulun alla ja sitten taas: jäänlähtö, lehden puhkeaminen koivuihin.

Kuva: 2019 kesän lehti eli hiirenkorva puussa kohtaa nousevan kuun taivaalla

Mainokset

Klonkku, Frodo ja Sam

Kävin nauttimassa elokuvateatterissa suomalaisen elokuvaohjaaja Dome Karukosken saavuttamaa selkävoittoa viimeisten viiden tuhannen vuoden sotien taustavoimista.

Oli vähän voimaton olo, koska voitto ei nitistänyt kuitenkaan meidän biosfäärissämme vallitsevaa säälimätönta taistelua elämäntilasta.
Menestyt tai kuolet.
Jopa sukupuuttoon.

Miljoonia lajeja, niiden joukossa homo sapiens sapiens (viisas, maata ryöstäen viljelevä ihminen) on rotkon juurella.

Mordonin tulipätsi.

Mietin Tolkienin pohjoisesta Kalevala-eepoksesta osaltaan periytyvää sanomaa.

Kullervon kirous, Pohjolan emännän julmuus, Ainon karu kohtalo ja Ilmarisen takoma pörssi-ihme.

Tolkienin tarinan ydin on minulle siinä, että hän kuvaa 1900-luvun alun maailmaa osana aikakausien ja sotien ketjua tavalla,jossa ei ole isommin suuria virheitä tai vääriä tulkintoja.

Yle Radio 1:ssa on menossa Raamatun lukua sekä maanantaisin että vielä erikseen Talmudin lukua viikonloppuisin.
Arkisin lisäksi etsitään totuutta Kanaalin rannalta, Normandiasta (”Kadonnutta aikaa etsimässä”).

Näitä sarjoja edelsi Ramadaa parhaillaan viettävän miljardisen ihmiskulttuurin pyhän kirjan luku.
Sen saman, jonka Jari Tervo heitti Uutisvuodossa lattialle.

Kaikissa näissä luettelemissani tarinoissa on sama ”juju”, joka viimeksi näyttää olleen esillä Arkadian mäellä eilen.

Mikä olisi se opetus?

Puen sen mielikuvan asuun: ennenkuin Klonkusta tuli Klonkku, hän oli herttainen, mukava pienityinen, hobitti.

Viaton kuin vuoripuron vesi.

Samaa sukua ja DNA:ta kuin otsikon kaksi muuta: vänrikki Tolkien sotilaspalvelija mallinaan.

On se aikaa ollut, kun näitäkin on ylös kirjoitettu.

Tarua kuparisesta sormuksesta, Välskärin kertomuksia.

Aamun kuva: Elämän kiertokulkua kuvaava ”Jokainen askel”, Markku Hirvelä, 2014 (huomaa kellon laidan jalanjäljet: Frodon, Klonkun, Samin ja vänrikki Tolkienin tassutusta?)

Eilisellä luennollaan Markku, joka asuu Kotkassa, kertoi seinien noustessa ympärille menevänsä veneelleen ja purjehtivansa avomerelle.

Toinen kotkalainen, Junnu Vainio on asiaa vähän sanoittanutkin:

Kaikki paitsi purjehdus on turhaa

Vieläkin katonharjalla

Liki 73 vuoden ajan minulla on ollut todella hyvä tuuri ja iso kourallinen johdatusta.

Sekä työssäni että muussa elämässäni ympärillä on koko ajan ollut parhaita mahdollisia haasteita ja minimaalisen vähän pahaa ja vihaa.

Työssä olen yli 50 vuoden aikana ollut koko ajan niin polttopisteessä kuin ihminen voi olla: valtava määrä potilaita, joita olen voinut hoitaa parhaan mahdollisen tiedon varassa ja kaikki puoli sataa vuotta vielä yhteisöissä, joissa kaikki lääketieteen erikoisalojen uusin tieto on ollut käden ulottuvilla, mielen ja sielun hankittavana.

Perheissäni ja vapaa-aikanani on verkostoissa aina ollut ihmisiä (vanhemmat, sisarukset, puolisot, lapset, kaverit), joilla on ollut malttia kertoa ja kuunnella.

Mistäs tämä nyt sitten tulee, tällainen purkaus?

Siitä, että joka kerta, kun jotain menee vähänkin pieleen, on itselläni ollut riittävästi tietoa ja perusturvallisuutta tarkastella syiden ja seurausten verkkoja ja karsia pois erilaiset luulot, vainoharhat ja vihat.

Aina on löytynyt sellaisia ”totuuksia”, jotka ovat kohtuudella kelvanneet ja joiden varassa ei ole ollut tarve syyttää vaan oivaltaa ja toimia.

Hyvä tuuri ja kourakaupalla johdatusta.

Erikoislääkärinä työyhteisöissä, joissa kaikki eri lääketieteen erikoisalat on parhaaseen tietoon perustuen viritetty.
Poikana perheessä, jossa sodat on koettu ja opit on jaettu rankimman jälkeen.
Puolisona ja isänä perheissä, joissa on kuunneltu enemmän kuin kiistetty tai halveksittu.
Perheissä ja verkoissa, joissa kiistäminen ja eri mieltä oleminen on kuitenkin sallittu, mutta nolaaminen ei ole tullut tavaksi.

Niin, ei tämä ole ollut draama, ei tragedia eikä erämaavaellus henkihieverissä.

Eikä ehkä ole vastakaan.

Taidan lähteä elokuviin.

kuva: elokuva

Lullaby of Snow

Seitsemäskymmenes kolmas kerta on, kun huhtikuu on elämässäni likellä maaliaan.
Kuukausista julmin.

Lumi kuolee pois rospuuton tieltä.

Heavenly light directs my feet,
The music of the skies gives piece to my soul
Alone I am under the wing of the Rock
Angels of God calling me home

Olin viikolla konsertissa, jossa Kungsbackan (SE) tytär soitti tuon laulun 1709 valmistetulla viululla (violin).

Nautin, vaikka tuon kehtolaulun lähtökohta on julma: ”Massacre at
Glencoe”.

Iän kertyessä yhä useampia ovat kuukausista julmimman sadonkorjuun ajat.

Ihmiset eivät vanhetessaan – tai elämänsä kukkeutuessa – jaksa kevään heräämistä kesäksi.

Tiedän kyllä syyn.

”Sotilas ottaa äidin ja lapsen huolehtiakseen, ruokkii heidät omista ruokavarannoistaan ja pelastaa lopulta näin heidän henkensä”

Kun vain osaisimme sen.
Me sotilaat.

Lisää asiasta (T.S. Eliot):

Kuolleiden hautaus
Erä shakkia
Tulisaarna
Veteen kuoleminen
Mitä ukkonen puhui

kuva on maapallomme siltä laidalta, josta me saimme alkumme – etelästä pohjoiseen virtaavan elämän virran latvoilta

Sarvikyyn myrkky ja Jäniksen vuosi

Afrikasta tullessa lueskelen lentokoneessa Ilta-Sanomat – digiversiota, jossa on testi:

”Kuka Raamatun hahmo olet?”.

Vastaus lehden kysymysverkolta minulle on Job, joten luen vihki-Raamastusta pitkänlaisen Jobin kirjan, jossa kohtaan saman sarvikyyn, joka Afrikassa tuli vastaani – katso päivän kuva.

Afrikassa osui silmiin sama täysikuu, joka tänäkin vuonna uskovaisten tuhatvuotisten sääntöjen puitteissa määrittää pääsiäisen paikan vuoden kierrossa.

Sillä paikalla on enemmän merkitystä kuin talvi- ja kesä-ajan vaihtelun lopettamisella ja Suomen päätöksellä siirtyä pysyvään talviaikaan.

Afrikan pääsiäis-kuu oli väärin päin.

Se, mikä napapiirillä on kuun pinnalla olevien merien varjo, on Afrikan kuussa jänis.

Jäniksen vuosi, sarvikyyn myrkky ja Jobin kirja.

Mitäpä tuohon lisäämään?

No ehkä se, että Aristoteleen kantapää-ohjelmassa (YLE-1) on tänään vieraana eläkeläistoimittaja Hämäläinen, jonka Perässä-hiihtäjä-blogi (Helsingin Sanomat) taitaa olla parasta, mitä tällä vuosituhannella poliittisessa printtimedian keskustelussa Suomessa on tullut vastaani.

Yhden tosin ohjelman toimittaja olisi voinut Hämäläisen CV:sta muistaa: mies on toiminut aikanaan aktiivipoliitikkona Kansallisen Kokoomuksen riveissä.

En erityisesti kehoita ketään nyt lukemaan sitä Jobin kirjaa, mutta lyhyempi versio siitä voisi itse kullekin tehdä ”pääsiäis” – terää:

Samuli Putron haastattelu Helsingin Sanomissa ”Pieniä rukouksia”-otsikolla päästäisi helpommalla (20.4.-19, sivut C 1-3).
”Armon on pakko olla olemassa”.

Niinhän sitä Jobillekin lopulta löytyi.

Minun Afrikkani

Suomessa pidettiin vaalit, joissa suuri osa äänioikeutetuista on monella tavoin syrjäytettyjä, mutta maailman onnellisimpia.

Kun Ugandassa, Afrikan Suomessa, pidetään vaalit, täälläkin presidentti sitten päättää ja häntä rakastetaan.

Ugandalaiset eivät ole onnellisia, mutta he näyttävät siltä.

He kävelevät ilman sauvoja paljon ja ryhdikkäästi, he pukeutuvat kauniisti sekä tyylitajuisesti.

Pikkuisen minua hävettää olla täällä Afrikan Suomessa varakas, huonosti pukeutunut arktinen nillittäjä.

Sellaisiksi me suomalaiset olemme alle puolessa miljoonassa vuodessa muuttuneet siksikin, että läksimme täältä Afrikan Suomesta Euroopan Ugandaan emmekä nyt enää soisi, että perässäkulkijoita tulisi.

Afrikassa on pulaa vedestä, omasta rahasta ja kävelysauvoista, mutta eipä juuri aseista tai Big Five’sta.

Kuvassa Henry, joka löysi meille leopardin, Big Five’n kruunun, Kalaznikov ampumavalmiina olallaan.

Henryn alapuolella olevan jalokiven nimi on Piece of Africa

Africa

1950-60-lukujen taitteessa Helsingin Sturenkadulla soitettiin jazz-konsertissa pitkä tarina ”Africa” (John Coltrane).

200 000 vuotta sitten ihminen, homo sapiens, syntyi Afrikassa ja on täältä vaeltanut joka puolelle palloamme.

Muualla lajimme ei oikein ole toiminut nätisti.

Rakastan sekä lajiamme että sen synnyinseutuja, mutta tähän nykymeininkiin en taida taipua.

Kuva on tänään itse ottamani. Kohde on hovinarriksi alennetusta eläinten kuninkaasta.

Itku ehkä kertoo paremmin kuin kauna ja viha.
Olemme kadottamassa kykymme hämmästyä (thaumazei).

Terveisiä Afrikasta.

Gevurah

Suomen Yleisradion puhekanavalla on meneillään juutalaisen kulttuurin esittelysarja.
Lähinnä kuulemme hienosti mietittyinä Toran ja Talmudin lukua ja selitystä.

Yksi Talmudin käsite pohtii ihmisen ikäkausia, joista minulle mielenkiintoisin juuri nyt ovat 70- ja 80-vuotis-vaiheet.

70-vuotiaalla sanotaan olevan valkeat hiukset ja 80 vuotiaalla ”gevurah”, uutta erityistä iän ja kokemuksen mukanaan tuomaa voimaa.

Kaksi suomalaista on mainittava.

Ensimmäinen on arkkiatrimme. Lääkärikunnan vanhin Risto Pelkonen (87-vuotias) kertoi huhtikuun kuudes TV-1:ssa ajatuksensa suomalaisten ja heidän sairauksiensa hoidon tilasta.

Toinen on Ilkka Suominen, joka 8.4. täyttää 80 vuotta. HBD!

Hän kertoo ”oman mediamme” (STT) haastattelussa ajatuksiaan siitä, mitä maassa on viime vuosikymmeninä tapahtunut.

Kummankaan viestiä en tänne ala kopioimaan, ne on paras lukea ”itse asiasta kuultuina”, ilman valkeatukkaisen viisasteluja.

Kun suomalaisista suurista ikäluokista on nyt tulossa gevurah-vaikuttajia, on toiveeni harras.

Että kukaan ei lähtisi viisastelemaan vaan kertomaan.

Uudella, erityisellä, iän mukanaan antamalla voimalla.

Kiitos, Risto Pelkonen ja Ilkka Suominen.

Esimerkkinne velvoittaa.

Kuvassa arkkiatri taustanaan sodankyläläistä (Helena Junttila) ja kittiläläistä (Reijo Raekallio) kuvataidetta

*

Arktinen Kapasitoija vaeltaa tänään ihmisen lajin syntymäseuduille.

Tulen, JLS, kotiin pitkäperjantai-illaksi.

Ihmislajin alkuhetkien luonnon kokemuksia rikkaampana.

Homo sapiens sapiens, ”viisas, maata ryöstävä ihminen”, kuten filosofi Oiva Ketonen asian ilmaisi kirjassaan ”Rajalla”.

Ongelma vai ratkaisu

Sekä psykiatrian erikoislääkärin että poliitikon taipaleeni ovat olleet täynnä ongelmia ja yrityksiä löytää niihin ratkaisuja.

Eräs mentorini toisti ehtimiseen, että kyky erottaa ongelma sen ratkaisusta ja kyky olla tekemättä ratkaisusta ongelmaa on hyvän sovittelijan osaamisen ytimissä.

Pari esimerkkiä.

Kreikan tilanne oli kuumimmillaan ja eräässä kokouksessa meidän piti etsiä keinoa saada vyyhdestä jokin sellainen langanpää näkyville, josta kerimällä osa ratkaisua voisi alkaa syntyä.
Kokouksen alussa kokoustilassa soitti jousikvartetti aika vaikeata, 1900-luvun alun musiikkia.
Kokousyleisö ei ottanut musiikkia omakseen vaan keskusteli puheenjohtajan nuijan alkukopautukseen asti niitä näitä peittäen kauniin, mutta vaativan musiikin kuuluvilta.
Ongelma ei siinä kokouksessa ratkennut.

Toisessa kokouksessa, jossa Puolan aloite hankalassa asiassa oli pääasiallinen tapaamisen teema, kokousväki oli asettumassa paikoilleen, kun kokoustilan keskellä oleva verho nousi ja sieltä paljastui täysimittainen sinfoniaorkesteri, joka soitti Chopinin pianokonserton alun viisitoista minuuttia tavalla, joka ei jättänyt mahdollisuutta keskustella vaan ainoastaan kuunnella.
Puolan tavoite meni palaverissa läpi parissa tunnissa.

Molemmat teemat olivat vaikeita ja kummassakin oli kyse siitä, tapahtuuko ajateltu asia teodikean vai antiteodikean säännöin.

Eli ohjaako asiaamme kokouksen päätösten jälkeen jumalinen kohtalo vai kokoontujien vastuulleen ottama järki ja sen taakse tarvittava konsensus.

Suomessa on tällä viikolla alkanut tärkeä vaaliaika. Britanniassa (UK, Yhdistynyt Kuningaskunta) käytiin jokin aika sitten myös vaalit, kansanäänestys brexitista.
Kummassakin vaalissa on paljosta kysymys.

Osaltani mietin eilen äänestäessäni sitä, yritänkö olla mukana ongelmaksi asti vai yritänkö ratkaista äänelläni ongelmaa.

Juttelin illalla erään ongelmia työkseen ratkovan kanssa.

Hän mietti asiaa niin, että Tuntematon sotilas on kirjoitettu siten, että Ville Koskela selviää sodasta hengissä ja on osa sodanjälkeisen Suomen ongelman ratkaisua (teodikea, ”jumalan sormi”).

Minä puolestani totesin, että Väinö Linna ei säästänyt parhaan soturinsa henkeä vaan antoi hänen kuolla taistelussaan panssarivaunua vastaan sodan viime hetkinä.

Näin maassamme ratkesi sodanjälkeinen ongelma etukäteen uhrin kautta.
Ratkaisu, ei ongelma (antiteodikea, tosiasiat huomioiva toiminta).

Media käyttää parhaillaan Suomen vaaliasiassa valtaansa rajusti kertomalla tarkoituksenhakuisesti ja epävarmoja äänestäjiä ohjaten etukäteen ratkaisun äänestyksellä syntyvään ongelmaan tai kuvaamalla ongelmaa, joka ei äänestämällä ratkea.

Sellaista kutsutaan ”piilo”vaikuttamiseksi ja sitä tehdään ennusteita esittämällä.

Sellainen ongelma ei taida ratketa äänestämällä.

Kuvassa olevassa paperissa on eilisestä alkaen numero.

SoTe-MakU2-3 – parran pärinää

Kauanko kestää oikean ja tutkitun tiedon kantautuminen SoTe-maku2-4 – valmistelijoiden (esim kansliapäälliköt VM:ssa, STM:ssa ja LVM:ssa) pöytiin.

Gambridgessa, Oxfordissa, UCLA:ssa, Seinen itäpuolella ja Harvardissa näet tiedetään, että

2030 se tieto, millä ihmistä autetaan hänen sairastaessaan on

a) algoritmeissa ja verkoissa, joiden toimiva etäpääte on kansalaisen ranteessa tai kyynärvarren ihon alle laitettuna

ja mikäli se ei riitä

b) rakennuksissa, joiden sijainti”kylien”, seinien, pinta-alan ja kuutioiden määrä on max 30% siitä, mitä näissä kunnan/maakunnan/suuralueen sote-linnoituksissa nyt on lämpöä ja sähköä kuluttamassa ja ilmastoa kuumentamassa

Siihen ajankohtaan mennessä suomalaisia on kuollut yli puoli miljoonaa (liikaan lämpöön, kylmään, väärään ravintoon ja kuntoiluharrastuksiinsa, joskus myös lumen luontiin katolta tai pihasta 1-2 promillen kännissä)

Ja uusia suomalaisia on maahan muuttanut ja maassa syntynyt toinen mokoma

Niin, ja vielä: jos EU ei kaadu, kaikki voivat hakea niitä seiniä ja osaajia mistä tahansa EU:n kolkasta samalla hinnalla kuin Länskasta tai Lapin keskussairaalasta saa, i Vasa på svenska (Kalle!)

Vain kymmenen vuoden kuluttua, 14.4. valittavan eduskunnan perillisen perillisten säätämänä.
MMXXX! – rules.

Tuolloin ovat töissä vielä ainakin Heikki Aittokoski, Annamari Sipilä ja Reetta Räty…
En mie. (olen 72v)
Mutta lastenlapseni ja leskeni ovat.

Aamun kuva: uutislehti Helsingin Sanomat, tuoreet ”politiikka”-sivut, s A 11, 2.4., 2019