Tähtien sota, episodi IX – Josef 1-4

Tätä päivitystä ei ilman Jukka Kemppistä olisi.

Hän löysi hyllystään kirjan, josta hän arveli Mika Waltarin plagioineen Sinuhe Egyptiläisen.

Olen viime vuosina kuunnellut radion aamu- ja ilta-hartauksia, lukemattomia jumalanpalveluksia sekä luentaa niin Koraanista, Raamatusta kuin Toorastakin.

Lisäksi olen katsonut elokuvan Lighthouse.

Sorjonenkin on päättymässä. Siinä isoa osaa näyttelee roolihenkilö Sorjosen aivosyöpään kuollut roolihenkilö-vaimo.

Joulun seutuun perheestäni puolet kävi katsomassa ”Tähtien sota, episodi IX” ja toinen puoli Disneyn saamelaisiloittelun ”Frozen 2”.

Itse en noita nähnyt, mutta perehdyin loppiaisen jälkeen Thomas Mannin Josef-kirjaan (1700 sivua). Tämä projekti on vielä kesken, mutta toisaalta luin nuo kirjat jo 1950-luvulla, jolta peräytyy myös liitteenä oleva youtube samasta aiheesta.

Uutisissa jopa miljoonat persialaiset huutavat rytmikkäästi kuolemaa Euroopalle ja kaikelle sille, mitä se edustaa.

Toisaalta Josef, Paratiisi ja Noan arkki seilailivat juuri sielläsamoilla alueilla, mistä suomalaisetkin ratsain naiskomentajansa johdolla niemellemme vajaa 3000 vuotta saapuivat syrjäyttäen saamelaiset Tenon varren tuntureille ja Käsivarren erämaihin, viddaan ja outamaille.

Palaan tuohon Lighthuose – elokuvaan.
Siinä kaksi miestä taistelee majakalla toisiaan, luonnovoimia ja elämänkokemustaan vastaan unohtumattomalla tavalla.

Jotain tuttua?

Kiitos, Jukka Kemppinen, kiitos Laila ja Ritva Kinnunen.

(mikäli blogi-alusta ei siedä you tube – linkkejä, käykää itse poimimassa Laila ja Ritva Kinnusen ”Joosef Joosef”)

Huomenna on Lapin Kamariorkesterin konsertti, jonka laulusolistina on Sodankylän lahja maailman tähtitieteelle, Esko Valtaoja.
Voisi aivan yhtä hyvin olla Päijät-Hämeen alkuräjähdys-tietäjä Kari Enqvist:

”Jumalaa ei ole”.

Jumal´antakoon.