Viiden heiton silta

Nollakeli, revontulet pilvien päällä.

Lapissa oli aikanaan viiden heiton silta. Kun ajoin siihen autolla ensi kertaa,  ei paljon puuttunut, etteikö joku noista heitoista olisi pomppauttanut niin kaaran, kuskin kuin kyydittävätkin alla kuohuvaan koskeen. Niin jyrkkää oli alamäki ennen sillalle tuloa ja niin vahvoja olivat heitot.

Nyt siltaa ei enää ole, mutta mielikuva siitä on jäänyt kallonpohjalle, jossa on thalamus-niminen tumake. Se osallistuu nähdyn oivaltamiseen sieluissamme.

Maalla on takana jyrkänlainen ja pitkä alamäki ja edessä viiden heiton silta: Oulu, Kuopio, Tampere, Turku ja Helsinki.

Tätä me kyläpoliitikot emme sen paremmin halua nähdä kuin uskoakaan. Että kasvu on keskittynyt näin pienen bruttokansantuotteen maassa harvoihin käsiin ja keskuksiin ja niihin joutuessaan kansalaista heitellään kuin vierasta sikaa.

Olipa kyse rahoitus-, valtion-, kunnan-, kuntayhtymä- tai yrityshallinnosta.

Lappilaisten vallesmanni, runsaudensarvi ja vankila ovat Oulussa, jossa asuu kaksi-kolme kertaa enemmän ihmistyövoimaa ja sille reserviä Rovaniemeä tai jopa Torniota pienemmällä alueella ja tuota tykinruokaa käyttäviä ja käskeviä moolokin kitoja.

Tätä eivät perukan kulkijat ja äänestäjät usko, seuraa tai ota huomioon.

Ei, me tappelemme itsemme hengiltä niin Saamenmaassa, sotien kylissä, pelkosenniemissä kuin jokien suistoissa ja junktioissakin.

Toimittaja kysyi toissapäivänä olenko lappilainen. Vastasin tiukasti kyllä, mutta laitoin sormeni selän takana ristiin kuiskaten mielessäni:

”Lapsemme eivät ehkä kohta ole”.

Päivän HS printtaa päätoimittajansa kynästä seuraavan lauseen:

Saharan eteläpuolisen Afrikan ennennäkemätön talouskasvu on esimerkiksi vienyt suomalaisia yrittäjiksi muun muassa Keniaan. Espoolaiset Ukko Liikkanen ja Niina Prittinen muuttivat Ugandaan.

 

Puskurikapasiteetti on 2015 merkintänsä tehnyt.

Toivotan vierailleni ja ystävilleni hyvää vuodenvaihteen aikaa. Jatkan kirjoittamistani 2016 alusta entiseen malliin – mikään ei muutu ja kaikki muuttuu – erityisesti ajat muuttuvat.

Tanssit

58 vuotta sitten tänään kuoli viiden sodan taistelija 57-vuotiaana.

Rauhoja ei kuitenkaan ollut hänen sodissaan aivan yhtä montaa.

Siksikin:

requiescat in pace

*

 

Tanakasti tuulee muualtakin kuin auringosta, valaistut joulukuuset  pihoissamme heiluvat nollakelissä.

Kasvinkaveri liki kielsi muistelemasta tällä alustalla menneitä, kun tulevaisuuskin on vielä tekemättä.

Päivän mediassa sen tekijät itse muistelevat näinä päivinä menneitä ja vieläpä vino hymy kasvoillaan. Voi sitä ivan ja ylenkatseen määrää näin vuodenvaihteen tietämissä, kun asioista huonosti uutisoineet kertovat, kuinka huonosti asiat ovatkaan olleet.

Siksi uni usein on viisain, jos sellaisia näkee ja muistaa.

Tällä kerralla muuan isopäinen pankinjohtaja osui Nuuskakairaan, Väylänvarteen, jossa oli sovittu pidettäväksi tanssit.

Ison Siian Kosken rannassa.

Soittamassa on kokoonpano, jossa minä olen huiluni ja alttosaksofonini kanssa mukana.

Asiassa on erityistä unen ennustearvo.

Koska tuo johtaja osui paikalle ja kaikki hänet tietävät, oli tanssien yleisömenestys suuri ja järjestävän seuran kassavaje korjaantui yhtenä uudenvuoden aaton iltana.

Kaikilla oli hauskaa ja jopa minä soitin hyvin. Night in Tunis, Musta ruusu ja Tonava kaunoinen / Metsäkukkia.

Hyvä uni on ylivoimaisesti parempi menneisyyden ennustaja kuin kyynistyneen toimittajan PC.

Lisäksi unesta voi ennustaa tulevaisuutta, ei väsyneen pessimistisestä jälkiviisaudesta.

Ovi – The Door

Kuiva pimeys, -20,2C

Pietarin kirkossa olen käynyt  ovella, jota ei avata. Nyt tosin sekin lie hetkeksi avattu 29. kerran, 20.11. 2015.

Konstantinopolin Patriarkaatissa olen myös nähnyt oven, jota ei avata.

Ovien kiinnipitoon on syynsä, mutta ne eivät ole kovin vanhoja. Ihmisen historia ihmisenä kun on vain 240 sukupolven mittainen (Antroposeeni).

Sitä ennen ei ovia ole ollut – on ollut vain aukkoja?

Mikä on kiinni pidettävien ovien tehtävä. Sehän oikeastaan voisi avautua noista kahdesta ovesta, Uuden ja Vanhan Rooman temppeleissä.

Toisen kamanaan hirtettiin tärkeä ihminen. Toisella on jotain tekemistä ihmisen pojan kanssa.

Tavallisin työssä ja politiikassa, mutta myös arjen muissa touhuissa löytämäni syy oven sulkemiseen pysyvämmin on klassikko:

”Sitä nyt on vain tavattu pitää kiinni”.

Lappilaisessa kodassa on takaovi, varaovi, pako-ovi, jolle on tärkeintä se, että sen edessä ei koskaan pidetä mitään. Näin siitä pääsee karkuun, jos vihollinen tulee kotaan suuaukon kautta pahoin aikein.

Kodan takaoven nimi on posio.

”Sitä nyt on vain tavattu pitää auki”

Lapintalossa ovella on pönkkä. Siitä ovea vasten olevasta pönkästä tietää, että ei olla kotona. Jos pitää jostain syystä mennä sisälle, otetaan pönkkä pois ja mennään sisälle.

Ovesta.

Kas näin:

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1451287041603

 

 

Kirjat

-16C, mustalta etelätaivaalta valaisevat Kuu ja Jupiter viattomien lasten päivän vaeltajia.

Kun jouluna saa kolme kirja-lahjaa, niiden on parempi olla hyviä.

Runo-, tarina- ja tietokirja.

Taitaa olla kautta aikojen ensimmäinen runokirja-joululahja.

Synkeä, järeä, 10 vuotta itseäni vanhemman lääkärin kirja, ilmeisen hyvin suomennettu. 1968 alkaen tuttu ihminen,  ”Marraskuun mies”.

En morgon vid havet:

”ps.

Onneksi hulluus meni ohi

Jo seuraavana aamuna vuokraemäntä ryntäsi sisään

    häätöpäätöksen kanssa

Naapuri vastasi aamutervehdykseen näyttäen keskisormea

   ja sisäinen rauha palasi”

Edellinen runokirja hyllyssäni on vuodelta 1915. Käsin kirjoitettu, ilmeisesti sulkakynällä. Synkkä sekin.

”Kun kylän viimein saavutti

hän mielipuoli olikin

Tuo kurja kulkuri”

 

Tanskalainen tarina maailmanlopusta (Susanin vaikutus) on myös synkkä ja nyt jo loppuun luettu.

Ei maailma vaan kirja.

Tietokirjan (MMM 2016) tiedoissa on ammattiani sivuavissa asioissa virheitä kohdassa R64.

Ehkä ensi jouluna kirjojen sijasta saan ”lahjaksi” suklaarasioita? Mustia sukkia on riittävä varasto. En näet pue vapaapäivinä sukkia.

Tuotteistettu

-15C, mustaa tyyneyttä, yöllä Aurora borealis gr IV

Taisi olla elämäni katsannassa tähän asti eniten ulkoistaen tuotteistettu joulu.

Ennen tämä vietettiin ihmiskunnassa paljon enemmän omin voimin, nyt ostamalla helahoito.

Meitä joulumme itse tehneitä on pian pieni joukko.

1940-luvulla syntynyt suomalainen on vielä ”minä itte”, mutta ei ole enää pitkään saati suuressa määrin.

Veikkausyhtiön harmiksi se ”saunan-jälkeen-lotto”-suomalainen ei edes lottoa vaan tahkoaa kolikkojaan paremmalla voitto-suhteella (= pienempi häviö-%) huoltiksilla ja marketeissa, tapanin tanssikapakoissa.

Kuka kuittaa joulun, pääsiäisen ja juhannuksen? Sekö sama kuin thanksgivingin? Varpajaiset, ristiäiset, rippiäiset, valmistujaiset, häät, viisikymppiset, hautajaiset?

Tuhlaajapoikien kotiinpalajaiset (Irak, Syyria, Afganistan…). 300 000 kilogrammaa ilmastonmuutosta (Fi-uudenvuodenraketit)?

Vuoden päästä alkaa Suomi 100, nousuviikolla loppuu Sibelius 150.

Gävelen joulupukin ikää en tiedä – joulusta jouluun?

 

 

 

Icestorm

Heräävä tuuli, -4C, kuu katoaa Kemissä päin taivaan rantaan.

Aiheita ei ole varastossa, iltalääkkeet jäivät ottamatta eikä Star Wars – elokuva mitenkään lisännyt osaamistani maailman elokuva-väestön tajunnasta.

Globaali versio elokuvasta Kätilö, pääosan esittäjät samoja.

Päivän viisaus tulee (kuin) piispan suusta. Pappi valittelee piispalle, ettei hän ehdi pitää vapaapäiviään.

Ortodoksi-piispa Ambrosius (70v) joka haluaa muuttaa Sofiasta suoraan taivaaseen,  kertoo vastanneensa:

”Et kai Sinä sitten töitäsikään ehdi tehdä?”

*

Tapanina päivä on kukonaskeleen pidempi:

http://yle.fi/uutiset/henkilokuva_talvisota_meni_jo_mista_suomalaiset_voisivat_loytaa_yhtenaisyyden_arkkiatri_risto_pelkonen/8550837

Kusiaisia vain

Plussalla mennään. NYC +24C (sun), RVN +3C (rain). Kuu tai tähdenlennot eivät Lapissa näy kuin lentokoneen akkunasta.

Radion joulukirkossa Mikkelin saarnaajapiispa Häkkinen siteeraa kainuulaista romaanihenkilö Konsta Pylkkästä ja hänen arviotaan ihmisestä kusiaisena maailmankaikkeudessa.

Ivalon ortodoksipalvelusta välittyy sama rauhan henki rovasti Pietarisen välittämänä.

Rooman Paavi,  köyhien Franciscus ( Bergoglio, Jorge Mario, Buenos Aires, E-Amerikka) varoittaa ihmiskuntaa kuluttamisesta.

Joulurauha vaikuttaa äkkiä ja yleisesti arvioiden ihmiskunnan sektorilla maailmankaikkeutta vallitsevan.

Mitäpä siihen lisäämistä.

*

1963 Finland and its Foreign ministy did have taste – not any more?

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1450925667590

Lapsi on meille syntynyt

Jokunen graadi kylmää, joulukalenterin viime luukku satoi muihin laareihin.

Suurimman osan elämästäni olen joko ollut lapsi tai vastannut tavalla tai toisella sellaisista.

Jos näin ei olisi, ajattelisin otsikoida toivorikkaasti ”Lapsi on meissä syntynyt”, mutta ei.

Ihmisessä tai missään elämässä ei ole syntyneen ylivoimaa tai kuolevan hallintaa. Koko elämä on tasa-arvoinen ja yhtä synnitön & synnillinen, ei hyvä eikä paha vaan elämä.

Hyvää ja rauhallista, perinnerikasta ja mietteliästä juhlahetkeä toivottelen täältä 66. leveyspiiriltä, jossa päivä joutuisasti on nyt pidentymässä.

08:30

Kemppinen Kirkkonummelta näyttää eilen päätyneen 1940-luvulla syntyneenä samoihin mietteisiin, joten kelvatkoon:

”Näin ajatellen joulu, uskonnolla tai uskonnotta, valon voittamisen vuotuisjuhlana, on nähtävissä mielenosoituksena. Pimeys kuolee. Valo syntyy.”

 

 

Matkaamisia

Vain yksi sävel Viktoriajärven rannalle, mutta Napapiirillä, 66 astetta pohjoisempana, on 15 astetta pakkasta.

Satojen vuosien ajan matkaan on lähdetty kaakosta. Matka on kulkenut luoteeseen.

Täytyyhän siinä jokin muurahais-termiitti-syy olla, että aina näin päin vaelletaan? Ei siis niin, että Tromssasta lähdettäisiin Polynesiaan kuin vain siinä tapauksessa, että laivat palaavat Tromssaan.

Intiasta, Pakistanista, Afganistanista ja Kosovosta lähdetään nokka lännessä ja käännetään Saksan moottoritieristeyksissä vähän oikealle ja kas: +30C on vaihtunut -15C:een.

Talomme pihassa, nyt jo ilmeisesti talon sisärakenteissa, on mustien muurahaisten koti. Kun ne pääsevät liikkeelle, ne päntiönään kulkevat pohjoisesta etelään ja päinvastoin: etelästä pohjoiseen. Kompassilla tarkastaen suunta on just eikä melkein.

Iän ja kokemuksen karttuessa, ennen demenssin etenemistä liian pitkälle, on hetki aikaa havaita, että vaeltajilla, meillä, on yleensä kaksi viestiä matkassamme. Jalo ja julma.

Julma ja jalo.

Kun Joulupukki tänään lähtee liikkeelle 66 leveysastetta Viktoriajärveä pohjoisempaa klo 7 PM (GMT+2), hän suuntaa pohjoiseen.

Miksiköhän ihmeessä?

*

Alkuillasta minut tavoitti uutinen, joka normaalisti olisi paikallisessa mediassa etusivulla heti.

Tämä uutinen ei ole. Ei sitä siis tännekään ripusteta.

You´ll never walk alone, Santa

Kummisetä I, II ja III olivat toinen toistaan mielenkiintoisempia elokuvia. Niitä muistellaan joukolla, kun sille päälle satutaan. Mafiaveljet osuu ja uppoaa edelleen. Illalla tuota leffaa televisiosta lasten etelästätuloa odotellessa jälleen kerran katselin.

Olin 1980-luvulla RoPS:n (Rovaniemen Pallo Seura, liigan kakkonen 2015) nappulatoiminnassa mukana: Bristol, Bolton, Liverpool.

Samalla vaivalla olin mukana perustamassa ja johtamassa jalkapallojoukkuetta FC Santa Claus.

Noihin aikoihin Platini oli hyvä pelaaja viheriöllä, noihin aikoihin Ranska voitti jalkapallon MM-kisat ja noihin aikoihin Pariisi jaksoi sitä juhlia. Sepp Blatter ei ollut vielä nimenä tuttu minulle eikä Alaja. Loikkanen, Pöyhönen, Seppälä, Hämäläinen ja Sauli Niinistö olivat.

Oikeastaan ainoa, joka on jäänyt jotenkin puhtaanoloisena mieleen on sittenkin noiden elokuvien fiktio.

Ei todellinen elämä, IRL – In Real Life.

Sää on plussan puolella, lehdenhakuun liittyi kokemus tihku- ja räntäsateesta eikä Ugandan joulukalenterissa ollut kuusi vaan  Karkki ja Kepponen.

Vuoden pimein päivä – huomenna jo minuutin pidempi ja täyttä lähenevän kuun aurinkoa reflektoivaa paistetta vähemmän pimeä.