Kymmenen lämpöisemmällä puolella miinusta, lunta tulee, matikkapyry kuukauden etuaikhan häiritsee ”paluuliikennettä”.
Pääministeri Paavo Lipposella oli 1990-luvulla Konstan sininen ajatus: Kainuun pelastaminen, mallintaminen ja kokemusten tartuttaminen naapurimaakuntiin (Pohjois-Savo ja -Karjala, Lappi).
Sama ajatus on ollut Elias Lönnrotista alkaen aika monella, Kekkosta myöten.
Koskas se Kajaanin linnakin rakennettiin?
Vuodenvaihteessa eroava Kainuun maakuntajohtaja toteaa tänään Kalevassa, että Kainuu ja sen malli kaatui kainuulaisten omaan typeryyteen.
Eikä hän tarkoita Keijo Korhosen pompööseja kolumneja (mm tänään Lapin Kansassa) Arizonan yliopistosta tai Ämmänsaaren ministerin tapaa polttaa siltoja olemassa olevista tilaa-ja-tuota-verkoista.
Koska kysesssä ”Sininen Kainuu”-jutussa on ollut aika helppo nakki eli sinisten haaveiden muuttaminen vieraan rahoilla todellisuudeksi alueella, jossa haaveilu on yhtä tavallista kuin kuoliaaksinaurattaminen, kannattaa Kainuun naapureissa nyt olla siis tarkkana.
Pohjois- ja Itä-Suomen suurin inhimillinen ongelma on vanhusten kohtalo, mutta se ratkaisu ei edellytä saati siedä typeryyttä.
Siis eikö se ongelma olekaan nuorisotyöttömyys tai Savukosken kunnan itsenäisyys?
Ei.
Nuorisotyöttömyys on ongelma silloin, kun nyt työttömiksi ajautuvat koulunsa päättävät alkavat lähestyä köyhtyneessä Suomessa vanhuutta ja/tai sairautta.
Savukosken asia tulee ongelmaksi vasta sitten, kun espoolaiset ottavat pelimerkkinsä pois kirkonkylän viemärilaitoksen remontista tai marttilaisen keuhko-maksa-siirrosta (virtuaalinen kuvitelma, ei fakta).
Yksikään Ruotsi, Norja, Venäjä tai Viro ei tule Suomea pelastamaan siitä typeryydestä, joka nyt on Kainuun mallin opetuksista välittämättä tekeillä.
Yksikään Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, -Karjala tai -Savo ei riennä pelastamaan Kainuuta, joka itse ohjasi laivansa karille ja sitä myötä mustan veden hyiseen syliin.
On asioita, joita ihmisten pitää tehdä itse.
Kun Kainuun pari kuntaa kilvan oli kaatamassa valtiovallan innolla Kainuuseen raijaamaa rahamassia kaivoon, ne olivat typeriä.
Niiden kuntien todelliset päättäjät, isännät ja emännät kunnanvaltuusto- ja -hallitus-saleissaan olivat typeriä.
.
Olisikohan tuossa mitään oppimista?
Sitä kutsutaan subsidiariteetiksi, läheisyysperiaatteeksi.
Se periaate ohjaa tekemään läheiset päätökset ahjon äärellä, sairaalasängyn vieressä, tehtaan koneiden perustuksilla.
.
Mitäs se kapasitoija nyt houraa, lumimyräkkäisenä sunnuntaina?
Sitä minä vaan, että Lapin 183 000 asukasta on nyt kuilun partaalla.
Sama koskee Suomen 5.2 miljoonaa asukasta.
Juuri nyt, lähiviikkoina, on riskiä siihen, että tekeillä on typeryys, joka on yksi-yhteen Kainuun itsetuhon kanssa.
Mikä päätös ja kenen toimesta?
Päätös siitä, miten hoidetaan äärimmäisen vaativa, kansan sivistystasoa suoraan kuvaava ja kehittävä/tuhoava tehtävä.
Utsjoella, Sodankylässä, Rovaniemellä, Kemissä, Oulussa, Helsingissä ja Strasbourgissa.
Yhdessäkö vai yksikseen yskiskellen?
Mikä tehtävä?
Vankileirien saariston, gulakin, rakentumisen ehkäiseminen.
Huomenta
*
Alkuillasta löydän päivän Tsädärin (HS) talon vessasta ja pääsen sitä lukemaan (sunnuntain huippuhetkiä vielä viikon – sitten tulee tabloidi ja tuhoaa viikonloppuni).
Ensin pistää silmään ”Hoitoleirien saariston” (kts aamun kulagit) uusin versio: Siuntio.
Että se siis on levinnyt jo hurrikuntiinkin? Pienet syö isot, nopeat hitaat.
Sitten pysähdyn tamperelaisen kirjanpitäjän tarinaan.
Mies, Idman nimeltään, oli aiemmin Mansen napa, kunnes jäi I maailmansodan alla kiinni yhdeksän miljoonan kavalluksesta (deflatoituna nykyrahaksi summa lienee Suomen Kreikan-riskien luokkaa, huijari-laivanvarustamon risteilijää hivenen vähemmän).
Palaan mielessäni eilen raportoimaani Erottajan Esson keskusteluumme, jossa kävimme läpi vastaavan tapauksen Rovaniemeltä ”siihen aikaan kun isi talon osti” (1990-luvun alku).
Soroksia maailmassa aina vain piisaa.
Kuka ”kunniallisempi”, kuka ”rotampi”.
Eiköhän aika monen ihmisen sielun ”kiasma”-alueella asu tällainen ihan pieni ”abu-hanna idman”.
Me rakastamme mustavalkoisia, selväpiirteisiä, mutta myös hyvin kätkettyjä, populistisia veijaritarinoita, Kutturan kansannousuista ja Lisman ministereistä.
Kunhan emme itse joudu kohteiksi.
Ehkä siinäkin tapauksessa rakastamme.
Sitten, kun se oma muutaman sadan grandin tappio on lusittu.
Siltä se ainakin nyt näyttää.
Arktinen puskurikapasiteetti 