Nyt mua vierähän linnasta linnaan

Reilu puoli vuosisataa shrinkkien maailmassa on purkurikapasitoija-minälläni takana päin ja menossa on elämäni ensimmäinen viikon vuosiloma vailla virka-aseman tuomia etuja tai haittoja.

Ensi viikon torstaina taas jatkan työtäni, kuitenkin myös loman aikana valmiina siihen, että jompi kumpi älykapuloista 24/7 kilahtaa tai ainoa jäljellä oleva sähköposti pönkii ruudulle.

Surullisinta tai raskainta, upeintakin työssä on se, että ihmisen kanssa on oltava niin moneksi.

Joku älypää laski, että pelkästään Suomessa 400 eri oppisuuntaa pyrkii julkisuuden avulla niin suosituksi, että Vastaamo-tyypin mieli-tiimit saavat rahansa.

Potilas maksaa, ostaja-organisaatio (kunta, kuntayhtymä jne) maksaa, vakuutuskonserni maksaa, mutta kaiken edellytyksenä on hyväksyttävyys.

Hyväksyttävyyden taas voittaa, jos pääsee Helsingin Sanomien, Eevan, Hyvä Terveys-lehden, Me Naisten, Suomen Kuvalehden, Imagen tai YLE:n jne pehmeille sivuille.

Mikä tahansa media toki kelpaa, digi ehkä nopeimpana valloitusreittinä, ”terapeutin” puurokuppien äärelle.

Huhu katukuppiloissa ja huoltisten kahvioissa voi olla timmein?

Tekijän on Hesarissa siis päästävä joko sunnuntai-, kuukausiliite-, torstai- tai lauantai-painosten ”hömpälle”, YLE:ssa taas johonkin viikon lukuisista tähtitoimittajien vetämistä 30-55 minuutin keskusteluohjelmista, joista epätasaisin ja usein raivostuttavin ei ole Journalisti Johanna vaan Kulttuuriykkönen.

Radio Yle1:n ohjelmista kaksi kelpaa hengennostattajiksi minulle: Kalle Haatanen ja saksalainen besser-wisser Roman Schatz.

TV-laatikoista yksikään ei ole voittanut luottamustani, ei edes Mirja Pyykkö, mutta jos kaikki olisivat niinkuin Hannu Karpo tai Seija Wallius olivat, mikäs siinä sitten.

Kun aloitin psykiatriassa 1966-67, oli kouluni Valkealan B-sairaala ja Irma Korpio, mutta myös Wienissä opiskeleva hammaslääketieteen kandidaatti, joka oli kiinnostunut Sigmund Freudin oppituolin tuolloisesta haltijasta, Viktor Frankl´sta.

Kärjekkäin ja kauhein hömpän muurinmurtaja on ollut Ryhmäterapia ry. Samaan aikaan oli markkinoilla myös liike, jonka oppikirja kertoi:

”Minulla menee hyvin, entä Sinulla”.

”Meissä kaikissa asuu vanhempi, aikuinen ja lapsi”

Omassa jeremiaadissani sandwich-teoria – das Id, super-ego, ego ja life stress – väistyi nykyisen identieettini tieltä jo aikapäiviä.

Psykoneuroendokrinologista immunologiaa sosiaalisvakuutusfarmakologisessa yksilövastuisen hoitotyön palautteellisessa vuorovaikutusverkostossa psykodraaman keinoin

IQ, EQ, Resilience

Jokin tähti taivaalla tai palava pensas on oltava, että elämäntyönsä syövereistä yli 30 000 ihmisen, yli 300 000 käynnin, yli 3 000 000 kilometrin ja yli 2000 päivystysvuorokauden kautta on päässyt elämänsä ensimmäiselle viikon mittaiselle virattomalle vuosilomalle.

Stefan Zweig (1930-40-luku) on minulle yksi joku

”Alakuloisuudesta ei kasva mitään tekoa”

Kirkkoisä Augustinus Hippoossa 400-luvulla myös heitti ”kovan luun”

”Ajat ovat niinkuin me olemme. Me olemme ajat”

Matti O Huttunen

”On paremmpi ohjata suuntaan target kuin suuntaan victim”

Michael Balint

”Kuusi minuuttia kertaa kymmenen voi olla paljon armollisempaa kuin kuusikymmentä minuuttia kertaa yksi”

*

Seuraava potilas, olkaa hyvä

Kelpaako maski

US, länsirannikon älymystö

Päivityksen ei tarvitse olla pidempi kuin se ansaitsee.

Washingtonin yliopistosta (Seattle) diplomaatin kertomaa:

Kissinger sanoi aikoinaan, että väittely akateemisten ihmisten kesken voi välillä nousta hämmästyttävän korkeille kierroksille, mutta vain siitä syystä että panokset ovat niin pieniä!

Paavalin vaali

Rovaniemellä valittiin Paavali, joka sanoo ”Raamatun ulkopuolella” kantansa abortista, homoliitoista ja muista asiaan kuuluvista Paavalin ohjeista.

Turussa sama valinta tehdään joulukuun kolmantena kuluvaa vuotta.

Silloin ei nainen enää vaiennukaan seurakunnassa, vaikka hänellä on suvussaan yhtä vahvoja voimia kuin Bergrotheilla, Pentikäisillä ja Europaeuksilla.

Paavi, yhdessä englantilaisen päänsä menettäneen Thomas Moren kanssa (Utopia, toinen kirjoittaja Erasmus) asetti rajat, joista vieläkään ei uskalleta tinkiä, vaikka Kustaa II Adolf ja Porilaisten marssi toisin valehtelevat.

Hän ajaa vaatimattomaan majaansa Ford Focuksella.

Utopia ei kelpaa kenellekään.

Olisipa toisin.

Mutta kun ei ole.

Watergate 2.0

Eräs USA:n presidentti menetti kunniansa ja virkansa, mutta muistetaan laatuisasta elämäntyöstään ja laaduttomasta elämä(n)kerrasta.

Ongelma oli pyrkiminen ja siihen liittyvä tietojen vuotaminen ja vuodattaminen asiassa, jossa monen ihmisen sielu oli rikki ja sitä koetettiin parsia.

Tuon Watergate 1.0 jälkeen on monta gatea avattu ja suljettu.

Suomellakin omansa, Vastaamogate 1.0 (Watergate 2.0).

Sitä ei säätele sama etos kuin USA:ssa, Amerikan suomalaisimmassa demokratiassa, Goldwater-rule.

Kun muuan vuotaja, vuodattaja, hakkeri ja tiedonpaljastaja vietti Equadorin suurlähetystössä kuukauden toisensa jälkeen, oli syy klassinen:

Kahden maailman vanhimman ammatin solmu.

Nyt Suomessa esillä olevassa asiassa pitää itseään kunnioittavan, yli 50 vuotta ammatissani (shrink, poliitikko) ahkeroineen ihmiseni vastata se, mitä jokaisen ministeriön, yliopistosairaalan, th-viranomaisen ja skribentinkin pitäisi osata sanoa:

”Me emme tiedä – me todellakaan emme tiedä”

Mutta että, niinkuin nuorena nukkunut Aleksis Stenval (Kivi) sen kirjoittaa:

Elettiinpä ennenkin, vaikk´ojan takan oltiin, ojapuita poltettiin ja ojast´ oltta juotiin

PARAS

Kohtaan tänään erään tärkeimmistä ammattityön ulkopuolisista mentoreistani. Opastajista. Valmentajista.

Hänen työnsä kanssani on kuvattavissa lauseella

”Paras on hyvän pahin vihollinen”.

Suomessa yritetään saada jo sukupolven kestäneessä prosessissa aikaan sosiaali- ja terveys-uudistusta.
Yhden version nimi oli paras.

Tuossa prosessissa, 20-vuotisessa, jos missä, lause hyvän vihollisista paikkansa.

Kaksi muuta todistusta: APOTTI ja Korona.

Lisätään vielä mielenterveystyö ja psykoterapia.

Me olemme, sekä Suomessa ja maailmassa, tehneet tavattomasti polkuja, joiden pinta on siloinen, ympäristö puhdistettu, mutta joilla kävelle miljardeja ihmisiä, jotka eivät osaa lukea todellisuutta.

He, me, osaamme vain etsiä parempaa.

Jos meille sanotaan, ettei pidä yrittää parasta, me loukkaannumme ja laitamme taas uuden varmistus- ja tarkastus-verkon katsomaan, ettei vajaata lasia kukaan yritä juoda.

Kaikille on taattava paras. Vain se kelpaa.

Kun sitten se paras koronahoito, tietojärjestelmä ja maakunta- tai hyvinvointialue keksitään eikä kukaan kuole mihinkään – ei edes oikeus – jää käteen kovin usein henkinen Musta-Pekka.

”Hinnalla millä hyvänsä”, jos ei sitten ”rahat tai henki”- tarkastuksella.

USA:ssa 3.11. 2020, Suomessa 18.4. 2021.

Täytin eilen 74 vuotta.

Kukaan lähiperheessäni ei ole tähän asti päässyt. Tosin ”paras on hyvän vihollinen” – kasvattajani uppuroi 76-vuotiaaksi.

Mutta voi, miten yksin.

”Paras on hyvän pahin vihollinen”-opettajani kertoi myös toisen asian:

”Kaikki kuolevat joskus johonkin. Sen sisäistäminen on vaikeaa, mutta helpottaa elämää”.

Lajimme, homo sapiens sapiens, viisas, muuta luomakuntaa ryöväävä ihminen, ei koskaan ole elänyt niin pitkään ja terveenä kuin tänään tapahtuu.

Mitä tästä opimme?

”Haudattu hiljaisuudessa, pandemian takia”

(Covin-19-sairauden aiheuttamat ”ylimääräiset” kuolemat on laskettavissa – ”paras on hyvän pahin vihollinen”, kun laskutoimitus on valmis parin-kolmen vuoden kuluttua)

Ystävä – tunnetko sen

Mistä tunnet sä ystävän

Onko oikea sulle hän

Ajat ankeimmat selvitää…

Siitä tunnet sä ystävän

Kun on vierelläs vielä hän

Turhat tuttavat luotas ois

Hävinneet pian pois

Käteen osui Timo J Tuikan karhealla kynällä kirjoittama ”Kekkosen salaiset päiväkirjat”.

Yksi kuvitteellisen päiväkirjan tapahtumien sarja on niiden kuolleiden ystävien jouko, joista yksi ja ehkä ainoa oikea ystävä oli Kaarlo Hillilä.

Viime aikoina usea ystävänä pitämäni ihminen on kuollut.

Joukossa on ollut yksi ”Kaarlo Hillilä”, ”siltainsinööri”, mutta monta muuta sellaista, joiden ystävyydestä olen ollut otettu.

Kaksi heistä, sanoittaja ja runoilija, ovat juuri lähteneet.

Mietin, ovatko he olleet ystäviäni vai onko käynyt niin, että vain se yksi, siltainsinööri, on ollut oman elämäni ”kaarlohillilä”.

Nopea selaaminen halki liki kolmen sukupolven osoittaa, että on se varmaankin näin.

Mitä herkempi, sivistyneempi, fiksumpi, avoimempi ja luomisvoimaisempi joku on (presidenteistä, pääministereistä, poliitikko- ja ammattitovereista, taiteilijoista, ihmismielen ammattilaisista), sen kauemmaksi on tuon joukon lähdön jälkeen osoittautunut tuo kaivattu ystävyys. Sellaisena kuin sen Junnu Vainio ilmaisee Vysotskin viestin kääntäjänä.

Hyvät ja arvostamani ihmiset eivät tartu ystävikseni. Kavereiksi toki.

Luin juuri Kjell Westön uusimman tarinan Tritonus.

Sama on tuonkin kirjoittajan välittämä havainto.

Kun ystävyyttä punnitaan, silloin on viisasta jättää sukunsa käsittelemättä.

Isä ja äiti sukuineen, sisarukset, lapset, lastenlapset.

”Vene lähimpään rantaan vie

Jääköön pois, mikä lie”

Pappa ska inte betala

Alustanhaltija on näemmä ryhtymässä perimään 4 € kuukausittaista (siis 48€ vuosittaista) vuokraa tämän agendan käytöstä.

Kiitän seurastanne, joka alkoi helmikuussa 2007.

Tämä on siinä seurassani 4153. päivitys.
Ja siis viimeinen.

Tapaan verorahojani vastaan noutaa kunnallisesta kirjastosta luettavaa, mutta tämän alustan käyttö ei ole vaatinut veronmaksukykyä.

Viimeisimmät maksutta, mutta ei ilmaiseksi tilaamani ja lukemani kirjat ovat Hannu Väisäsen ja Hannu Mäkelän kirjoittamia, sitä aiemmat 4 kirjaa (Joosef ja hänen veljensä) Thomas Mannin kynästä.

Seuraan vain yhtä blogia säännöllisesti: Jukka Kemppinen (blogspot.com)

Seuratkaa tekin.

Balkanische Frühstück

Rakastan uudemman ajan historiaa (se alkaa renesanssin ajoista, 15. vuosisadan lopulta). Osaan hiukan myös vanhemman ajan tarinoita, koska luen paljon. Thomas Mann: Josef ja hänen veljensä, 1-4.

Istuin toiseksi vanhimman veljeni kanssa Simo-vaarimme, k 1984, testamenttia miettimässä 1985 Kuolleen meren rannalla luolastossa, josta on löydetty kääröjä, jotka kertovat juuri tuosta Thomas Mannin historiasta, Genesis.

Veli arveli, että pian Balkanilla taas räjähtää.

”Kauan on kärsitty vilua ja nälkää, Balkanin vuorilla taistellessa”

Veli oli kadettiupseeri, joten kysyin viisaammaltani, minä kun olen vain reservin kapteeni.

”Siellä on niin paljon aseita varastoituna huolella, että niitä on pakko ottaa käyttöön: palmunlehvä tekee rauhan, aseet sodan”.

Veli oli oikeassa ja asiasta on oikein Finlandia-palkittu kirjakin laadittu.

Seksuaalisuus ja veljes-sota kietoutuvat tarinassa upeasti kirjoitettuna. Tarina on parhaimpia historian teoksia, joita olen lukenut.
Bolla, Pajtim Statovci.

Muita ovat kirja Kustaa Vaasan, Vasa, pojista. Se on kolmiosainen ”Kolme katku vahell”, joka suomennettuna Uppiniskaisuuden kronikaksi on yksiosaisena, 1300-sivuisena kunniapaikalla kirjahyllyssäni.

Jaan Kross ei saanut tuotannostaan kirjallisuuden Nobelia, koska hän ei suostunut diskuteeraamaan pikkusormi pystyssä hiuspulverin pöllähdellessä hienostelevien hurri-kulttuuri-skandaalien kanssa.
Sielläkin kompastuskivi oli seksi.

Toinen loistava historiankirja on myöskin kolmeosainen: Väinö Linnan ”Täällä Pohjantähden alla”.

Hänkään ei saanut kirjallisuuden Nobelia samasta syystä kuin Kross: Ruotsissa EI tunneta vanhaa sananlaskua ”ex orientae lux”.

Parempi heidän onkin löytää viholliset läheltä ja ystävät kaukaa.
Myös sars-CoV-2 on saapunut Anders Tegnellin vahtimaan pöpöjen maahan kaukaa, ihan Kiinasta asti, korona-pelkoa ja -paniikkia rakentelemaan.

Hans Rosling Uppsalasta, kuollut 2018, opetti tuotannossaan, että maailmassa ei ihmisellä koskaan ole mennyt paremmin kuin tämän vuosituhannen alkuvuosikymmeninä. Factfulness, Faktojen maailma.
Minun on helppo Hansia tässä seurata, koska hänen faktansa ja ammattikoulutuksensa lääkäriksi ovat kohdallaan.

Rovaniemellä on torikahvila, jossa kuningatar Viktorian perilliset ovat samassa ahtaassa paikassa kuin Eurooppa oli Saksan-Ranskan sodassa, Guerre franco-allemande 1870-71, I maailmansodassa 1914-18 ja II maailmansodassa 1939-1947.

Kuningattaren ja hänen saksalaisen miehensä perilliset hallitsivat maailmaa eikä se heiltä sovussa sujunut. Ei alkuunkaan.
Ei munkinpaisto ja kahvinkeittäminenkään.

”Släkten är värst”, niinkuin se Luodon kunnassa tavataan sanoa. Helsingin Sanomat 30.7. asiasta kertoo hellyyttävästi.

Siellä puhutaan ruotsia ja heillä menee kaikilla muillakin mittareilla hyvin paitsi hopeaveden juonnissa ja rokottamisessa.

Olipa kyse tuhka-, vihuri-, vesi- tai isorokosta, sikotaudista tai kurkkumädästä.
Ja nyt pian myös sars-CoV-2 – viruksen aiheuttamasta Covin-19-sairaudesta.

Tuo sairaus on aiheuttanut muiden vuoden 1510 jälkeen ihmistä kurittaneiden pandemioden tapaan paljon vanhojen ihmisten kuolemia. Ei toki vielä niin paljon kuin aiemmat 13 pandemiaa.

Tämän ajan Ikaroksista

Kun Ikaroksen tarina joskus kypsyi, se ei voinut liittyä ajan korkeatasoisimpien ja älyvoimaisimpien ihmisten lentämiseen.

Siihen aikaan ei todellakaan lennetty kuin aivan äärimmäisissä poikkeustapauksissa ja silloinkin ylhäältä alas, Spartan jyrkänteiden kuolemaan.

Kuitenkin Ikaroksen tarina pyrki osoittamaan, että tuossa ajassa ihmisen poika halusi oman henkensä uhalla lentää korkeammalle kuin isänsä.

Äidistä ei ollut puhetta, koska he ovat Kyöpelinvuorella ja heillä on kissa ja nokipannu, mutta ei ketään, jonka yli pitäisi lentää voittaakseen.
Tai julistaakseen Minotauruksen tuhoamista.
Noita Nokinenä.

Olemme tulossa ytimeen.

Ne tapahtumiset,joita muutaman tuhat vuotta sitten oletetaan ihmisen tarinan keskeisiksi symboleiksi, jopa voimiksi, eivät ole tapahtuneet.

Paitsi unissa.
Uni on hermojärjestelmän tapa huijata omistajaansa, jopa kertoa omasta pahoinvoinnistaan tai jopa varoittaa oman tuhonsa enteistä.

Kaikkein eniten minua kehityksellisenä äärikonservatiivina kai harmittaa, että enää en voi saada kuvaa jostain ilman, että se haetaan pikkuruisella kameralla, joka on dronen kyydissä.
Dronea ohjaa oman elämänsä Ikaros, kuinkas muuten (kun ei muutakaan ohjattavaa – siis vaikkapa omaa elämää – ei enää oikein ole saati hakusessa).

Minulle riittäisi, että kaseikossa kävelevä tai tietä ja aitovieriä vaeltava kertoisi ja ehkä maalaisi tai piirtäisi näkemänsä.

”Maantie on kova kävellä ja kivääri on raskas kantaa”

Drone on huono ja elämän herkkyyttä ja mielikuvatuotantoa pilaava värkki.
Lentouni ei sitä ole.
Se on vain merkki REM-toiminnasta, jonka salaisuus vielä on unitutkijoilta löytämättä.
Jossain chiasman aivotumakkeen paikkeilla se varmaan on. Silmistä pari senttiä takaraivoon päin.

Samalla alueella, jossa yksi kellogeeniviesti kertoo alle millisekuntin, toinen koko elämän mittaisen tarinan.

Ja kaikki muut kellogeenit jotain siltä väliltä.

”Kieltäkää dronet”

saatanan tunarit ja kamerakopterin lennättäjät

Ikaroksen tappajat

Ystävyys

Ystävyydestä on kirjoitettu enemmän kirjoja ja mietelauseita kuin Jeesuksesta.

Itselläni on elämässä ollut oikeastaan vain yksi ystävä, mutta hän on kuollut.

Ystäviä vähän ”lievemmässä” muodossa on elämässäni ollut jokunen.
Aika moni heistä on toimittajia.

Kolmen toimittajan kanssa on hyvä ystävyys katkennut.
He kaikki ovat elossa.

Ajattelen niin, että maailmassa on kaksi vaikeaa ammattia.
Toinen niistä on toimittajan ammatti.

Onneksi en ole siinä ammatissa.

Siinä toisessa olen.

Se ainoa, kuollut ystävä ei ollut toimittaja eikä kollega.

Tänään Jaakko heittää kylmän kiven veteen.
Elämässäni se on 74. kerta.