Elämäni varrella olen ollut melko läheisissä tekemisissä useamman sisällissodan kanssa ja oppinut lukemattomista muista kronikoista (Peloponnesolaissodat, Gilgamesh, Josefin veljet).
Filosofian opettajani, HY:n Oiva Ketonen (Rajalla) kuittasi nuo sodat sapiensin viimeisten 400 sukupolven aikana heränneiksi lajin kaikenkaltaisen perimän ja kyltymättömän ahneen ympäristönryöväämisen sadoksi.
Samaa sanoo täälläkin aiemmin siteeraamaani Joseph A. Tainter (1996): 13 000 vuotta lajimme on käynyt säälimätöntä ja jopa kohtalokkaan rajua taistelua elinpiiriään (kaivokset, viljapellot, hedelmät, riista…) ja lajitovereitaan vastaan.
Reviiristä, sen tuotteista ja tuottavuuden muutoksista ja niihin liittyvästä saituudesta siinä olisi Ketosen ja Tainterin mukaan muun ohessa kyse.
Eniten olen käytännössä perehtynyt Suomen sisällissotaan, Viron vapaussotaan, Jugoslavian hajoamissotiin ja akrtisiin tiekunta- ja tonttitaistoihin.
Julmaa se taisto on, mitä rankemmissa olosuhteissa osallistujat ovat kasunneet.
Äskettäinen lukemani kirjat ovat asiassa joltisenkin kyynisiä: Luulosairas Palkkamurhaaja (Juan Regnel) ja Tuollapäin on Highway (Heikki Herlin).
Muuan aamuhartauden pitäjä (Rytkönen, Uusimaa) arveli alkuviikosta, että länsimaisten, tai ainakin luterilaisten, uskisten tärkein esikuva on kirkkoisä Augustinus (kuollut 430-luvulla Hippoossa, Algeria).
Kun olen läheisteni kärkisoturina ja edunvalvojana 30 vuoden ajan käynyt säälimätöntä, joskin loputonta, reviirisotaa naispuolista kollegaani vastaan kohteena muutaman hellepäivän herkku, ymmärrän yskän.
Eivät nämä Putinit, Asterixin viholliset, Pipin Pienet tai savolaisten tappaman katoliset sotapäällikkö Tilly´t mitään armoa ole olleet jakamassa.
Pietari Suuri, Katariina II saati everstit ja heidän everstinnansa eivät ole kauniisti eläviä, säyseitä tai ihailtavia lyhdyn- tai tulenkantajia.
Mutta he ovat niitä, joita me, itsekin arktisia persoonallisuuksia, kunnioituksella seuraamme.
(arctic personality = stingy, greedy, making love only in april)
Kuulin eräästä tiukasti etuaan ajavasta naapurikylän suvusta, jonka jäsenistä sanotaan, että aina kun metrihalko pinosta nostetaan, on halon toisessa päässä tuon suvun edustaja. ”Tai se halko on hänen päässään”, kuten asian kyläläinen aamukahvilla ilmaisi.
Mies, nainen, nuori, jopa lapsi.
Lapsi tapettiin metrihalolla Lapin syrjäkylällä vaikka pinossa olisi ollut pienempiäkin
Niin, se Augustinus:
Ajat ovat niinkuin me olemme. Me olemme ajat
Ja hänen seuraajansa, puolisonsa kanssa kaksois-itsemurhassa elämänsä päättänyt Stefan Zweig (1942):
Alakuloisuudesta ei kasva mitään tekoa