Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä

Äskeisellä kesä”loma”matkallani synnyinmaassani kohtasin elossa sellaisia ihmisiä, joita olen tuntenut yli seitsemän vuosikymmenen ajan.

Tapasin myös hautoja, jotka ovat olleet sijoillaan satoja vuosia.

Pysähdyin useiden taistelujen muistomerkeillä.

Mikään kohtaamistani ja kirjaamistani asioista ei tuon kahdeksan päivän aikana herättänyt ikäviä, kauhistuttavia tai vastenmielisiä ajatuksia.

Oma seitsemäskymmeneskuudes elinvuoteni ei ole vielä ainakaan isosti demenssin leimaama eli muistan ja käsittelen runsaasti asioita, joita autoimmuuni-prosessi ei vielä minusta ole poistanut. Tässä autoimmuunilla tarkoitan metyyliryhmien karsiutumista kromosomien hännästä solukuolemaa ennakoiden.

Eräs suomalainen wannabe-presidentti näkyy edistävän asiaansa yya-hännän huiskinnalla kansakunnan muistissa. Mielikuva on onneton ja paikkansa pitämätön: autoimmunologian tehtävä on syödä edellisiä ikäluokkia ihmiskunnasta, jotta seuraavilla olisi tilaa nostaa omaa häntäänsä.

***

Autoimmunologialla tarkoitan tässä meihin eläviin olentoihin ladattua kykyä syödä itse itsensä pois muonavahvuudesta. Nivel-, aivo-, veri- ja sisäelin”reuma”-tauteja siis.

Sellainen prosessi tässä ihmisen maailmassa on erään tietäjän (Joseph A. Tainter, 1995) mukaan ollut valtoimenaan ihmiskunnassamme viimeisen 13 000 vuoden aikana kolmasti: Egyptissä, Babyloniassa ja Länsi-Roomassa. Noiden ”maailmanloppujen” ohella Tainter kuvaa hitaan muutoksen tuhoisimpana.

13 000 vuoden aikana on Tainterin mukaan siis ollut lajimme itse kehittämiä nopeita tuhoja, apokalypseja. Ennen 13 000 vuotta sellaisia nopeita tuhoja lajimme itse kehittäminä ei ole ollut 300 000 vuoteen.

***

Tapasin elossa elämänmittaisia tuttuja. Liikkasia ja Mikkosia. Kumpienkin sivuilla on muutamia muita ”minun sukuni tarinoita”, joita en tällä matkallani kohdannut. En poikennut edes yleensä tervehtimissäni paikoissa (Lampan talo, Marskin haudan takainen Hietaniemi, muuan itäsuomalainen kirkko).

Tällaiset matkat on tärkeitä kyetä tekemään vapaalla aikataululla ja yksin. Yksin sen takia, ettei tarvitse seurueelta kysyä, mistä kulloisessakin kylässä pitäisi etsiä parhaat lihapiirakat.

Taaksepäin elämää laskien on selvästi tähdellistä, että tietää, mistä löytää elossa Ekin, Lennun, Sepin, Jussin, Lemmyn ja Heikin.

Kiitos yöpaikkojeni isännille ja emännille, pitkää ikää ja tuskatonta erkanemista YYA- ja Rytkönen-häntien huiskinnasta. Päivityksen otsikko on Arto Paasilinnan erään kirjan kannesta lainattu.

Ryhdytään kesään. #eiksnii

Otsikon hengessä.

Yksi uusi tieteen tekemä havainto ansaitsee maininnan.

Elinpiirissämme ne kumppanit, joilla on sydän, viettävät sen kanssa 3 000 000 000 lyöntiä.

Sitten se on siinä. Rotalta (495 lyöntiä minuutissa) se vie vajaat viisi vuotta.

Mietin usein tuon tiedon kanssa, miten niiden kolmen miljardin lyönnin aikana itse olisin sillä lailla sievästi, että pumpun lakatessa toimimasta (”kuoleman määritelmä”) kasvoillani karehtisi toisenlainen hymy kuin kahdella ihmiskunnan vielä elävistä: Vladimir Putin ja Xi Jinping.

Niitä ilmeitä ja silmänluonteja on nimittäin aika noloa kuvaruudusta seurata.

Toisella nykii suupieli, toisella silmäluomet.

Vähän niinkuin olisi hätä.

Miten lie sitten eilisiltana Stade de France´lla LFC:n kannattajilla: 0-1.

Toimin 1980-luvulla jonkun vuoden paitsi avioero-isänä ja vanhempieni hautajaisten yhtenä isäntänä, myös Liverpoolin toisena valmentajana.

Mengele

Olin joku vuosi sitten taidehistorioitsijoiden kanssa tutustumassa Tonavaan.

Opaskirjamme oli loistelias.

Claudio Magris: Tonava, WSOY (1986)

Se kehoitti meitä poikkeamaan Günzburgin kaupungissa, josta Joseph Mengele on ”pois”.

Kun nyt mietitään, mitä lääkäri voi ja saa tehdä, on Mengelen tapaus syytä perata aika huolellisesti.

Suomen Lääkärilehden päätoimittaja on diplomi-insinööri Pekka Nykänen.

Hän on ottanut kantaa pääkirjoituksessa lääkäreiden vastuuseen sen ilmoittamisessa, kuka (isoista) johtamistamme on menettänyt järkensä.

(SLL 21-22/2022 VSK 77, s 923: ”Pitäisikö vallanpitäjän sairaudesta voida varoittaa”)

Lääkäreiden ja mm psykiatrisen hoidon toimintaa valvoo Euroopan Neuvoston kidutuksen vastainen komitea, jonka eräs jäsen on ollut Pirkko Lahti, psykologi. Hän oli äsken ”Itse asiasta kuultuna”-ohjelmasta todistamassa vaikeista asioista ”helpolla tavalla”.

Aloitin lääkärinä 1967, mutta lääkäriksi päätin ryhtyä 1959. Luin silloin Mauri Sariolan kirjan ”Ei loitsu eikä rukous”. Kirjaa väitettiin osittain plagioiduksi. Mutta kun tapasin kirjan päähenkilön (kunnanlääkäri Pekka Peltonen) 1977 vastaanottotiloissaan, en huomannut minkään olevan plagioitua.

Peltosella oli oma jäljittelemätön tapansa tutkia ja hoitaa ihmisiä, joita hän kutsui paitsi ystävikseen, myöskin potilaikseen, mutta ei koskaan asiakkaikseen.

Mielestäni DI Nykänen on kirjoittanut oikeasta asiasta, mutta väärässä paikassa.

Koska hän kuitenkin on Suomen Lääkärilehden vastaava päätoimittaja, on hänen mielipiteessään aika ratkaisevalla tavalla enemmän muskelia kuin minun kannassani.

Vaikka hän onkin syntynyt 15 vuotta myöhemmin kuin minä.

Pari asiaa jää häneltä ja keskustelulta huomioimatta:

Kuka valvoisi valvojia, Sed quis custodiet ipsos custodes (se ei VALVIRA:lta, KELA:lta ja FIMEA:lta, saati OKV:lta onnistu).

Ei myöskään aiemmin mainitsemaltani ”EN:n kidutuksen vastaiselta komitealta” (CPT), jonka toimintaan ei Venäjä (saati Kiina) enää saa osallistua (päätös Putinin valtakunnan osalta on väliaikainen).

Voi poikani, kunpa tietäisit, kuinka vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan

Näillä varauksilla: ”Sit tibi terra levis” eli ”Kepeät mullat” eli kunpa olisi meidän haudoillamme niin kevyt maakerros, että tutkiva journalismi helposti pääsisi luitamme kaluamaan, kun (jos) joskus olemme kuolleet.

Omnia mirari, etiam tritissima (Carl von Linne: Epäile kaikkea, vähäpätöisintäkin)

Epikriisi – Loppulausunto dg F 43.9, tutkimusjakso 18.-26.5. 2022

F43.9 tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä sopeutumisHÄIRIÖtä

Tästä John Donnen (aD 1623) motto:

Kenelle kello soi / Se soi Sinulle

Neljä (+) paikkaa, joissa kohteena ihmiset, eivät maisemat, suurin osa kohteista kuolleita.

Matkan pituus autolla on 2306 km, keskinopeus 68 km/h, kulutus 4.4 l/100 km.

Kuvia – kts oma kansionsa – 83 kpl, videoita 2.

Rengasmatkan teemaksi valikoituu

”Armoton elämä, armollinen kuolema”.

Kempele, Suonenjoki, Kuopio, Uusi Valamo, Mikkeli, Jyrään Mylly, Kouvola-Kuusankoski, Kausala, Orimattila (Valtakunnansali & al, Mattilan Orin väsyttyä kivireen vetämiseen), Espoo, Tapanila, Porkkala, Turku, Naantali, Karvia ja 13 erilaista sotamuistomerkkiä (1323 – 2022), kaksi taidenäyttelyä (Suonenjoki, Karvia).

Onko elävä ihminen armoton? Kyllä.

Onko kuolema armollinen? Vastaus ei ole saatavilla

Onko yksinäisyydellä väliä? On

Onko ihmisillä väliä? Vahva kyllä – sekä syntyneillä, elävillä että kuolleilla

Kaikkia matkalla kohdattuja eläviä sapienseja koskee tiukka intimiteetti, goldwater-rule.

Se tarkoittaa, että havaintoja elävistä, tavatuista ihmisistä en saa julkistaa, koska yhdeltäkään en ole kysynyt, saanko heidän tietojansa julkistaa.

Kuolleet, julkisissa patsaissa, hautakivissä ja muistomerkeissä olevat, ovat eri juttu.

Esimerkki: Inkerinpolku 19, Kouvola – Voikka – Harjunjoki (Väliväylä)

Heistä kolme on tuttuja ja he ansaitsevat nimeämisensä: Ritva Holmberg, Kalle Holmberg, Elina Karjalainen, kolme sukulaisia (Eeva-täti, Kasi-täti, Matti-vainaa)

”sit tibi terra levis” tarkoittaa ”kepeät mullat”, se taas viestii, että useiden hautojen päällä on niin kevyt ja ohut maakerros, että me kylän koirat pääsemme helposti kalmojen luita hampaillamme murskaamaan. Näin vaikkapa Pentti Saarikoski. (irvokas hauta Uuden Valamon tuonenlehdossa)

Lopuksi

Eräissä uskonnoissa on tapana kantaa kiviä, ehjiä ja sileitä, mutta taskuun mahtuvia, hautapaikoilta toisille. Murtuneita kiviä ei ole tapana eikä asiallista kantaa – siinä murtuu jotain?

Tämän sileiden kivien siirtämisen teinkin.

Helatorstai on vanha kirkkopyhä. Sitä vietetään Kristuksen taivaaseenastumisen / kutsumisen muistoksi. Tänne maan päälle jää kuitenkin kaksi asiaa.

1. Pyhä Kristoforos, Jeesuslapsen kantaja (hänet, matkailijan suojelupyhimyksen, kohtasin matkallani aika usein – hänen nimissään toivon raskautetuille vapahdusta)
2. Suomen maantiestön rakennus- ja korjaus-porukat, jotka kaikki olivat ahkeroimassa juuri helatorstaina joka puolella vajaan 200 poronkuseman taivaltani – sen sijaan lehdentekijät vetivät lonkkaa tai katsoivat jääkiekkokisoja (Suomi-Tsekki 3-0, Suomi Slovakia 4-2, yhteensä Suomi Tsekkosslovakia – kts Praha elokuu 1968- 7-2).

Tänään, perjantai-aamuna klo 05 kaikki matkan ajan kotiin kannetut printtilehdet olen lukenut (HS, UR, LK), SK- & Venäjän aika-lehdet vien lukemattomina paperinkeräykseen.

Ensi viikolla on vuorossa Sisilia, mutta sinne MIE en tosin lähde, enkä huomenna Stade de France´lle.

Kiitos seurasta, kuvat löydät fb-sivuiltani (sinne pääsee ilman mantraa, nimihaku)

vakuudeksi

antti liikkanen, 76. matkailu-vuosi menossa

***

Blogin päivitys alkaa diagnoosilla (häiriö).

Suomen Lääkärilehdessä sen päätoimittaja (”ammattitoimittaja”, ei -lääkäri) asettaa ison asian keskusteltavaksi.

Leikkaan pääkirjoituksen lopun tähän:

Lääkärien ja poliittisten päättäjien olisi syytä nostaa lääketieteen ja poliittisen vallan väärinkäytön suhde agendalle.

Tarvitaanko asiantuntijaryhmä, joka voisi ääritapauksissa lausua varoituksia julkisuuteen ja äänestäjille?

Vai löysätäänkö yksittäisen lääkärin mahdollisuutta lausua mielipiteitään?

Tai luodaanko parlamentaarinen ryhmä, joka konsultoi lääkäreitä?

Mahdoton vastata. Mutta pohtimisen arvoista.

Suomen ratkaisu voisi toimia esimerkkinä maailmalla. Uusia vallan väärinkäyttäjiä on epäilemättä kasvamassa – ja heitä voi kasvaa missä vaan.

Askeleita on onneksi jo otettu.

Urho Kekkosen sairauden jälkeen presidentin terveydentilasta on annettu tiedonantoja. Tämän soisi yleistyvän kaikkialla maailmassa kunhan lääkärien autonomia säilyy. Yhteiskunta on Suomessa halunnut vähentää vakavia riskejä myös ottamalla lääkärit mukaan aselupien myöntämiseen.

Kirjoittajat

Pekka Nykänen vastaava päätoimittaja

Siltoja

…over troubled waters

Mietin eräällä etäisellä saarella 1986, mitä tapahtuisi, jos sieltä rakennettaisiin silta mantereelle.

Etäisyyttä on tuhansia kilometreja ja mantereelta suuntautuu saarelle saaren alkuperäisten polyneesialaisten ihmisten elämisen kannalta valtava matkailupaine ja -tulo.

Suomessa on muutama tällainen silta.

Rovaniemellä esimerkiksi Jätkänkynttilä.

Heinolan lähellä ja Vaasasta saarelle on myös jatkuvasti uutta rakentamista ja siltainsinööri Jaatista (Arto Paasilinna) tarvitseva autojen kuljettava kaari: siltoja pitää huoltaa kalliimmalla kuin rakentaa.

Äskettäin näin Iissä vihittävän siltaa, jonka valituskierteen saattama hanke liittyi koululaisten tarpeeseen päästä joutuisasti opinahjoonsa ja sieltä kotiin.

Lopuksi laulettiin Viron kansallislaulu. Ja Suomen. Mutta ei ”Kymmenen virran maa”.

Kakkukahvit – tietysti.

Olen siltojen sijasta pitänyt muista tavoista kulkea yli syvien rotkojen ja laajojen vesien.

Lautta, lossi, vene, Pyhän Kristoforoksen olkapäät (Jeesulapsen kantaja, matkailijoiden suojelupyhimys).

Kun tulee uusi vain 13 000 vuoden jaksona sapiensin historiaan kuuluva sota, ovat ensimmäiset uhrit siltoja ja niitä tarvisevia Kwai-joten ylittäviä sotilas – junia.

Kun näitä Mostarin siltoja useimmiten kostoksi rommautetaan, tuntuu ilo pommittajalla olevan suuri:

”Osasin keskelle, nyt ne pääsevät vain veneellä”.

Kahdeksan päivää olen 76. elinvuoteni, 2022, toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla rakentanut siltaa menneisyyteni, sukuni ja entisten ystävieni välille.

Tällä kertaa en räjäyttänyt yhtään siltaa, en edes miinoittanut.

Mutta kun lopetan tänään illalla ”siltainsinööri-jaatinen-vaellukseni”, tiedän, ettei kukaan tätä siltojen maailmaa enää kaipaa tai rakenna uusiksi.

Palaan tuohon pääministeri Sipilän äsken vihkimään Pohjoismaiden pisimmän riippusillan asiaan.

Kun perheet muuttavat tykinruoaksi samaisen Sipilän rahoittaman Hailuodon sillan rakennustyömaalle, ei tuolla Iijoen hylätyn haaran yli kulkevalla riippusillalla enää ole kulkijoita.

Rahat Hailuodon sillan iäisyysprojektiin hankki tuo sama pääministeri, joka kunnostautui muutoinkin erilaisiin suuriin ja rahaa syöviin hankkeisiin kotikonnuillaan Pohjois-Pohjamaalla ja naapuri-maakunnassa Kainuussa.

Lastensairaalaan rahaa keräsivät Utsjoen taksikuskit, joiden lapset eivät Meilahden Berner-muistomerkkiin pääse.

”Kuulkaa korpeimme kuiskintaa…!”

Siinä aika lähellä Kainuuta, Sprengtportenin ja Armfeldtin tanhuvilla, Uuden ja Vanhan Suomen rajalla, lauletaan maakuntalaulussa myös sillasta.

Silta on Lech-virralla ja laulun mukaan siellä ”joka kynsi kylmeni”.

Kynnet olivat savolaisten palkkasoturien, silta katolisten ja voiton kuittasi Axel Oxenstierna rauhan siltaa poikansa kanssa rakentaessaan aD 1648 (Münster, Westfalen):

An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

”Poikani, kunpa tietäisit, kuinka vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan”

Hyvät ystäväni Arktisessa puskurikapasiteetissa.

Rakentakaa Te siltanne sanojen ja laulujen puusta, kivestä ja metallista.

Niitä on vaikeampaa miinoittaa kuin erään everstin urheasti rakentamaa puusiltaa, jonka valmistumiseen keskeisesti liittyi kaksi asiaa:

Sillan räjäyttäminen sen ensimmäisellä käyttökerralla ja laulu:

”Pakko, ei meitä työhön saa”

Smallbox

Puskurikapasitoijan toiseksi viimeinen matkapäivä on aurinkoinen heti aamusta, kello 04.

Anders Chydenius kehitti n 270 vuotta sitten hoitoa sen ajan tappavimpaan ruttoon.

Ei espanjantautiin, ei aasialaiseen eikä mustarottaruttoon (kts Decameron, Firenze 1300-luvulla).

Tauti oli taloudellinen ja se esti Kokkolaa terhentymästä. Muut länsirannikon (Suomaa) satamat olivat samassa pulassa.

Rokotus oli vapaakauppa ja tapulikaupungit sekä taistelu pahaa vastaan.

Pahasta otettiin näyte – sitä sairastavien visvaisista syylistä – ja pistettiin sitä niihin, joiden ai haluttu sairastuvan ja kuolevan.

Köyhyyteen.

Vaikka yli 10% rokotetuista kuoli tautiin, oli se vähemmän kuin köyhyyteen yleensä Turun ja Oulun välillä kuoltiin, Hanhikivestä etelään tai pohjoiseen.

Myöhempien sukupolvien asia oli kuninkaiden maassa – UK – kehittää sellainen hoito köyhyyttä vastaan, joka tehoaa.

Ikuinen toistuvien devalvaatioiden rokotesarja, joka auttoi Suomaalla (FI) aina vuoteen 1995 asti.

Nyt tsaari, Chydeniuksen ajan tsaarien Pietari Suuren, Katariinan ja Katariina Suuren (Hollstein, D) jälkeläinen, on jälleen ottannut rokkoviruksen asejärjestelmiinsä.

Sen visvasyyläisen lapsentappajan nimi on apina-rutto ja sen suosijoita ovat kaksi suomalaista:

Tverin Vladimir Inkeriläinen, 69v ( kaikki ovat inkeriläisiä, joiden sukunimi päättyy IN-kirjaimiin ) ja Vladimir Ersäläinen (myös Kirill-nimellä tunnettu suomalaisugrilainen, 75v, kuolinsyy AAA, jos…).

He ovat kumpikin homoseksuaalisia natseja tai vaihtoehtoisesti haluavat kaikkien oppivan vihaamaan ja tappamaan homoseksuaalisia natseja.

Heitä olikin juuri viime viikonloppuna 0.2 miljoonaa sateenkaarilippuineen Madridissa.

Samassa kaupungissa, jossa on Picasson Gernika – Reina Sofia – ja Hieronymoksen rivoimmat maailmanlopun taulut – Prado.

Kaupungissa on myös jalkapallojoukkue, joka valmistautuu matkaamaan Stade de France´lle ensi lauantaiksi ottamaan mittaa UK:n FA-mestarista.

Tuon Realin vastustaja tulee kaupungista, josta lähti Titanick toistasataa vuotta sitten ”no return”-lippu ahterissaan ja jossa vieläkin lauletaan haikeudella Yesterday, All My Loving, You Never Walk Alone

ABC-asemilta olen tämän matkan aikana hakenut hiilipitoisia eli fossiilisia polttoaineita muskeliksi autolleni 221€ 21c:lla (1946 km).

ABC tarkoittaa myös sitä sodankäyntiä, josta tämä päivitys kertoo (Camus´n rutto, Chydeniuksen rokotukset ja Kremlin kellojen kumina).

Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään

jokainen on pala mannermaata, kokonainen osa;

jos meri huuhtelee mukaansa maakimpaleen,

niin Eurooppa pienenee vastaavasti,

samoin kuin pienenee niemimaa ja myös maatila,

joka kuuluu sinun ystävillesi tai sinulle itsellesi,

jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua,

sillä minä sisällyn ihmiskuntaan;

äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään

kenelle kellot soivat;

Ne soivat Sinulle

(John Donne, pappi, 1623)

Kiitos matkaseurasta, minun vainajani: Ilmari, Simi, Matti, Inkeri, Kaisu, Eeva, Auli, Siiskonen ja kaikki ne palavat karhukaiset, jotka haisevat hielle!

Missä hurme huppeloi

Missä tuhkaa sataa

Siellä lysti laulu soi

karhukaiset mataa

Kevään 2022 jeremiaadin motot

Alakuloisuudesta ei kasva mitään tekoa (Stefan Zweig 1942 jKr)

Ajat ovat niinkuin me olemme

Me olemme ajat (Augustinut 431 jKr)

Rengasmatkan nautinto

Yksin pian 1500 km, mutta jokaisessa yö-stopissa ihmisiä ja mietittävää.

Putin, Ukraina, parkinsonin tauti, suku, apinarutto, mitä kaikkea.

IRL.

Ehkä joskus loppuviikosta olen kypsä kertomaan.

Jatkan matkaani.

Kouvola, Kuusankoski, Espoo, Tapanila, Hirsala, Mennikäisenkuja.

Pehkuveen kalmistoissa

Vaeltelen äitini tekosijoilla, perukassa. Rajalla. Vanhan ja Uuden Suomen rajalla, Räppäri- eli Räikkäsodan tapahtumasijoilla.

Aamuvarhain menen paikan kalmistoon. Linnut ja aurinkokin kilpailevat kesän alusta, lokki on tekaissut laivalaiturin kärkeen kolme munaa.

Ehtivätköhän ennen laivaa. Valinnan paikka.

Kalmistossa kohtaan minua vuosikausia kiusanneen ihmisen omaisia viimeisillä sijoillaan.

Sit tibi terra levis tarkoittaa, että kalmon päälle laitetaan niin vähän multa- ja hieta-peitettä, että kylän koirat saavat sen luut kaluttavakseen vähällä vaivalla.

Niin tässäkin: ammattilehti muistuttaa Goldwater-rule-käytännöstä.

Lääkärit eivät saa diagnosoida, jos eivät tutki eivätkä kertoa, jos potilas ei anna lupaa.

Kyse on tietenkin Tverin inkeriläisestä, pian 70-vuotiaasta ja hänen siunaajastaan, suomalaisurgilaisesta ersäläisesta, täsmälleen minun ikäisestäni.

Palaan tuonne kalmistokäynnille. Siellä on moni asia huonosti. Vielä useampi asia on kohdallaan.

Ruminta on, että irlantilaisen Odysseijan suomentajan päällä on kymmeniä ja taas kymmeniä väärin ja väärässä paikassa valmistettuja tusina-kyniä, jotka on tökitty kalmon päälle.

Kauneita on, että Mental Finland ja hänen puolisonsa ovat sovussa rinnakkain, vinoristin alla.

Niin, ja nämä kiusaajani kaimat. He ovat r.i.p.

Asuinsijassani täällä Pehkuveen perukassa on aika paljon vialla.

Mutta niin on entisissäkin asuinsijoissani: Kouvolan keskustassa, Bulevardilla, Rööperissä, Etelä-Haagassa, Tulliportinkadulla, Siilinjärvellä, Lompsalinnassa ja Mäkirannassa.

Nykyinen kotini, pian 30 vuoden aikana, kelpaa, mutta se ei olekaan hotelli.

Siellä saa hyvän aamiaisen ja tilaa elää omissa maailmoissaan, aikaa kirjoittaa Arktisen Puskurikapasiteetin 4409:nen päivityksen.

Kesä 2022 on näin julistettu ”Armottoman mielen” merkeissä avatuksi.

Avaan matkaeväikseni ottamani kirjan sivulta 48.

José Luis Pexoto:

Saramago & José

On mainio matkaseura, jovain on.

Kaikki eivät ole 19-vuotiaita

Käsiini on tullut kirja, jossa 19-vuotias miettii kuuluisan kirjailijan elämäkerran tekemistä.

Olisikohan tämä ihmisen maailma kuinka paljon erilainen, jos nuoret, 14-19-vuotiaat, kirjoittaisiavat vanhempien, 20-105-vuotiaiden, elämäkerrat.

Ainakaan telomeereistä ei kirjoittajilla olisi pulaa.

Geeni, epigeeni, junk-geeni ja elimistön biote/biomi (muiden kuin yksilön solujen perimän ohjauksessa syntyvä ja säätävä) ja niiden osaltaan määrittämä elinkaari katsottaisiin kohteen vielä eläessä.

Jo pariin otteeseen tässä blogissa mainitsemassani1994 kirjoituksessa 291 World-famous Men tarkasteltiin kuoleman jälkeen vajaan kolmensadan tunnetun miehen elämää ja sielun asioita.

Tulos on aika erikoinen.

British Journal of Psychiatry – artikkelissa ei oikein tasapainoisia, ”terveitä” elämäntarinoita ollut kerrottavana.

Joka tapauksessa José Luis Peixoton 2019 ilmestynyt Autobiogragia, Saramago & José, antaa miettimisen aihetta. Onhan kirjoittajalla ja kirjoittajalla tarinassa vuorovaikutuksellinen subjektinsa ja objektinsa.

Aviador 2021 (suomentanut Tarja Härkönen)

’

Kuinka pitkä koulutie?

Elämässäni on parhaassa tapauksessa jäljellä vartti, takana tuossa tapauksessa kolme.

Aloitin koulutieni 6-vuotiaana Paasikiven aikhan.

Olin jo aikeissa lopettaa, kun 75 vuotta tuli täyteen, mutta sitten alkoi ruudulla kilkattaa.

Nyt on jo neljä koulutusta sovittuna, Covid-kauhun jälkeen yksi ”lusittuna”.

Täydennyskoulutustilaisuuksien lisäksi luen aika paljon ammattikirjallisuutta.

Parhaat palat maistelen myös kaunokirjallisuudesta.

Ruudun äärellä en oikein viihdy, pikemminkin kirkonkylän tepoilin paarilla.

***

Aiheet jatkokoulutuksessani ovat ”Armoton minä”, ”Terveyttä taiteesta”, ”Keskushermostosymposium” ja ”ADHD”.

Vain yksi koulutuksista on netissä, joskin kouluttajat eivät tunnu enää osaavan matkustaa ruutukameraansa etäämmäs.

Mutta kollegoiden tapaaminen on sitä suolaa, jota iän ja uupumisen haavat tarvitsevat ”auts”-vaikuttaakseen.

***

Mitä tämä Arktiseen puskurikapasiteettiini kuuluu?

Sitä vain, että maailmaa johtaa vielä kovin moni babyboomer-osaaja (1944-52 syntyneet).

Meidän pitämisemme ”langoilla” saattaa pelastaa aika paljon.

Ei meitä, mutta sitä, mitä voimme vielä luovuttaa viestikapulana vastaanottajia syyllistämättä.

Parin yön kuluttua siis ”matkaan, Hopea, Heinäveden suuntaan”.

Mukana ohjelmassa on sauna, toinen, kolmas, neljäs ja viideskin.

Puhtaana siis palailen, jHs, kotiin pohjoisen keskiyön aurinkoon Itä- ja Etelä-Suomesta lännen kautta kun Jeesuksen astumista taivaaseen muistellaan.

4,4l/sata, 200 peninkulmaa, <400 poronkusemaa.

Kalle Päätalon silta

Olin paikalla kun silta vihittiin. Se kulkee yli kosken ja sen viesti on vöyreä.

Minulla on tilaisuudesta jäljellä pätkä köyttä, jonka sain kiitokseksi lyötyäni sen kirveellä poikki.

”Köys katkes, laulu kuultihin: Niin syvä on kuin pitkäkin”

***

Tänäänkin vihitään silta. Niitä on vuosituhansien ajan rakennettu päälle karkaavan vihollisen, siis ihmisen, tuhottavaksi.

Nyt juuri erityisesti Puna-Armeija niitä tuhoaa, mutta aivan äsken samaa teki Serbia.

Uskontojen välille sekin Mostarin silta rakennettiin ja niitä erottamaan tuhottiin.

***

Sillat rakennetaan vöyreisiin paikkoihin ja niiden sanotaan kulkevan yli vaikeiden vesien ja rotkojen.

”Bridge Over Troubled Water”

Tänään vihittävä on saanut korkeimman siunauksen etukäteen (KHO).

***

Eräiden mielestä (Wehrmacht 1944 Lapissa) siltoja rakennetaan vääryyvellä ja viekkauvella.

Valitus maksaa saman kuin tuhottu silta: luottamuksen.

Ei vähempää.

Tämä silta, pääministerin Jumalan nimeen vihkivä, ei kestä tankkivaunuja, ei haupitseja eikä taktisia ydinaseita.

Sipilä (kirjoilla Helsingin Sipoo) riippusillan vihkii FA-Cupin finaali-pelipäivänä

Wembley: Chelsea-Liverpool klo 7-9PM UTC +2.

Chelsean omisti jokin aika sitten venäläinen oligarkki Roman Abramovich (ei liity Jokereihin, Hjallikseen, Kurriin eikä Liike NYT´iin), kts myös Gogol: Nenä; Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan.

Tuore omistaja ilmeisesti on Todd Boehly (USA/Hollywood).

***

Silta vihintään Kaatuneiden muistopäivän aattona.

Sen Euroopan tai mualiman suurin (piirtein) kaari kestää pieniä poikia ja tyttöjä, jotka sen kantta pitkin tuulessa, tuiskussa ja kevään riemussa rientävät kouluun/koulussa/koulusta YLI TAMMETUN VIRRAN, niinkuin Kalle Päätalo asian laittaa kohdalleen Iijoki-sarjassaan.

Sit tibi terra levis, Kalle

***

Yksi sukupolvi sitten tämän sillan henkinen rakentaja veti minut suon silmästä omaa silmäänsä vilkuttaen. En unohda sitä hyvää tekoa koskaan, siitä olen MATTI.

Matin August-pappa – R.I.P. – on syntynyt (noin) samana syyspäivänä kuin Moskovan suomalaisugrilainen patriarkka Kirill ja minä.

Taata tosin seitsemän ja puoli vuosikymmentä aikaisemmin.

Ersäläinen ja minä, still alive, samana vuotena MCMXLVI.

Tuon elävänä ristiltä nostamisen seurauksena olen kohdannut paljon siitä surusta ja vihasta, joka tätä ihmisen maailmaa on 13 000 vuoden ajan repinyt kappaleiksi.

Ydin siinä on siltojen kumminkin puolin. Zaventemissa, Kremlissä, Trotski-sillan ylittävän Nevan kuohuissa.

Sen riiston ja selkäänpuukottamisen seurauksena meitä sapienseja on pian yli kahdeksan miljardia käymässä yhä uusia ja uusia taistoja asioista, joita emme koskaan kuitenkaan saa.

Niinkuin asian Kwai-joen-silta tarinassa laulavat britit Davin Nivenin johdolla:

”Pakko, ei meitä työhön saa”

***

Toivotan onnea ihmisille pohjoisen Suomen ehkä juuri tänään iltapäivällä vöyreimmässä kohdassa, kun silta lopulta on vihitty ja kansa laulaa kahden veljesmaan – Suo(men)niemi ja Pohjoinen Liivinmaa – Maamme-laulun.

Arvoisia lukijoitani yritän houkutella lukemaan kirjan ”Pohjoisen Liivinmaan Kronikka”

Jaan Kross: Uppiniskaisuuden kronikka, Kolme Katku Vahel = Kolmen ruton välissä.

***

Sääkin tulee olemaan hyä.

Ja piispa paikalla.

***

Lopuksi syödään poronlihakeittoa ja nautitaan kakkukahvit.

Pohjois-Euroopan pisimmän sillan yli paarustellen.

Onnea, Jakkukylä!