COVID-19 ja Kuurilan maaliskuun idus 1957

THL:n tiedotteen mukaan ihmiskunnan vaivoina ovat nyt COVID-19-, H1N1pdm09-, H3N2-, Victoria-, Yamagata-, ärhäkkä RS- ja adeno/entero-virukset.

Kuurilassa rautatievirkailijat 15.3. 1957 huomasivat, kun kaksi henkilöjunaa jo olivat taipaleella, että ne tulevat törmäämään eikä mitään keinoa ollut tätä estää.

He eivät jääneet toimettomiksi ja alkoivat hälyyttää lähiseudun sairaaloita ja muita hälyytys- ja ensiapu-verkkoja.

Kun asiaa oikeudessa sittemmin käsiteltiin, tämä luettiin vahvasti lieventäväksi asianhaaraksi.

Kuka nyt toimii samalla lailla?
Kuka ei toimi?

Kukin vieraistani miettiköön oman versionsa, kun sää samaan aikaan Grönlannin eteläkärjen tienovilla on niin kaoottisen näköinen, että vain Pietarin, Lontoon ja Istanbulin kaupungit sääkartassa enää mainitaan. NYC:sta Lontooseen pääsee ennätysnopeasti (alle 5 tunnin) lentäen, mutta laivaa vastassa idästä länteen risteillessä on 20 metrin korkuinen vasta-aallokko.

Rovaniemellä on tyyntä ja nollakeli, lunta maassa on liki metri ja vain yksi hiihtolomalainen on menehtynyt Pyhän rinteessä.
Hän käytti kypärää.

Tähtien sota, episodi IX – Josef 1-4

Tätä päivitystä ei ilman Jukka Kemppistä olisi.

Hän löysi hyllystään kirjan, josta hän arveli Mika Waltarin plagioineen Sinuhe Egyptiläisen.

Olen viime vuosina kuunnellut radion aamu- ja ilta-hartauksia, lukemattomia jumalanpalveluksia sekä luentaa niin Koraanista, Raamatusta kuin Toorastakin.

Lisäksi olen katsonut elokuvan Lighthouse.

Sorjonenkin on päättymässä. Siinä isoa osaa näyttelee roolihenkilö Sorjosen aivosyöpään kuollut roolihenkilö-vaimo.

Joulun seutuun perheestäni puolet kävi katsomassa ”Tähtien sota, episodi IX” ja toinen puoli Disneyn saamelaisiloittelun ”Frozen 2”.

Itse en noita nähnyt, mutta perehdyin loppiaisen jälkeen Thomas Mannin Josef-kirjaan (1700 sivua). Tämä projekti on vielä kesken, mutta toisaalta luin nuo kirjat jo 1950-luvulla, jolta peräytyy myös liitteenä oleva youtube samasta aiheesta.

Uutisissa jopa miljoonat persialaiset huutavat rytmikkäästi kuolemaa Euroopalle ja kaikelle sille, mitä se edustaa.

Toisaalta Josef, Paratiisi ja Noan arkki seilailivat juuri sielläsamoilla alueilla, mistä suomalaisetkin ratsain naiskomentajansa johdolla niemellemme vajaa 3000 vuotta saapuivat syrjäyttäen saamelaiset Tenon varren tuntureille ja Käsivarren erämaihin, viddaan ja outamaille.

Palaan tuohon Lighthuose – elokuvaan.
Siinä kaksi miestä taistelee majakalla toisiaan, luonnovoimia ja elämänkokemustaan vastaan unohtumattomalla tavalla.

Jotain tuttua?

Kiitos, Jukka Kemppinen, kiitos Laila ja Ritva Kinnunen.

(mikäli blogi-alusta ei siedä you tube – linkkejä, käykää itse poimimassa Laila ja Ritva Kinnusen ”Joosef Joosef”)

Huomenna on Lapin Kamariorkesterin konsertti, jonka laulusolistina on Sodankylän lahja maailman tähtitieteelle, Esko Valtaoja.
Voisi aivan yhtä hyvin olla Päijät-Hämeen alkuräjähdys-tietäjä Kari Enqvist:

”Jumalaa ei ole”.

Jumal´antakoon.

74. joulu

Käyn läpi kaikkea sitä, mitä 74 joulusta on mielessä.

Omassa mielessä ja omista jouluista.
Ja vuosista.

25.12. 2019 Helsingin Sanomat vain tilaajille tarkoitetussa artikkelissaan arvioi 74. jouluni tilannetta seuraavasti (Jani Erola):

Vaikka yhteiskunta tarjoaa samat mahdollisuudet tavoitella hyvää elämää, onni ja epäonni jakautuvat satunnaisesti. Siihen ei voi kukaan vaikuttaa itse.”

Nyt jään odottelemaan 75. jouluani.
Vuoden päästä.

Rauhan vuotta 2020

Tapahtui niinä aikoina: paimenten säikähtynyt hämmästys

Viime viikkoina olen poistunut monesta sellaisesta verkostosta, joiden merkitys on elämässäni ollut suuri.

Jäin pois politiikasta, työelämässä lääkärinä vähensin toimintaani yli kahdella kolmanneksella ja digitaivaaseen lähettämäni bitit ovat puolestani liki loppuneet.

1960-90-luvuilla kirjoitin paljon kirjeitä. Kirjoitin niitä koneella ja otin niistä kopiota, jotka äsken tulivat vastaani.
Muistioita huomaan kirjoittaneeni jo 1950-luvulla ja nekin osuivat silmiini äskettäin.
Bosh-tehtaan vuosikalentereina, joita hammaslääkäri-äitini vuosittain sai ja antoi ne minulle. Paljon erityistä tietoa niistä löytyy.

Olin pitkään, reilusti yli 10 vuotta ja kymmeniätuhansien päivitysteni muodossa, mukana muutamilla suljetuilla sivuilla, etupäässä ammattini (erikoislääkäri) puolesta, mutta kun huomasin ammattikunnastani tehtävän pahansuopaisia analyyseja sellaisten toimesta, jotka syystä tai toisesta olevat hankkineet ”vääryyveellä ja viekkauvella” pääsyn noihin keskusteluihin, väistyin.

Kuten vieraani täällä Arktisessa Puskurikapaisteetissa tietävät, yli 4100 päivitystä käsittävä, painosivuina yli 12 000 määräinen kirjoittelu on myös loppunut alettuaan pian 13 vuotta sitten.

Viimeiseksi ”riisuin” facebook-jäsenyyteni. Jäljelle jätin messengerin, whatsAppin ja instagramin, mutta yli 10-vuotinen twitter-vaellukseni on kaatumassa runsaaseen vihamielisyyteen – puolin ja toisin.
Siellä ”tappamisen meininki” liittyy lähinnä politiikkaan, jonka primus inter pares on USA:n pian ilmeisesti virkaansa jatkamaan valittava saksalaislähtöinen presidentti.

Instagramiin tuntuu fiksulta lähetellä valokuvia, koska niihin voi kryptata sanomia, joita oikeastaan kukaan ei yritäkään avata.

Mitä tulee tilalle?

Muistokirjoituksia?
Tuskin.

”Ehkä kaikki mitä Jumalasta on jäljellä, on käänteinen jälki hänestä ja se tunnetaan ilkeyden nimellä, niinkuin jostain suurenmoisesta sinfoniasta jää vain hiljaisuus, jonka se jättää ilmaan vaietessaan. Ehkä ainoastaan pahuus lämmittää paikkaa, missä Jumala joskus oli” (Terry Eagleton ”On Evil”, suomentanut Riku Korhonen).

Vielä tiiviimmin asian kirjoitti 1942 vaimonsa kanssa kaksoisitsemurhaan päätynyt viime vuosisadan eräs merkittävimmistä ajattelijoista:

Alakuloisuudesta ei kasva mitään tekoa

Stefan Zweig

Antiikin Kreikan filosofiasta peräytyy termi

Thaumazei

Niin kauan kuin päivittäin löydän itsestäni tuon asian – ”miks hämmästyitte säikähtäin” – niin kauan ajattelen. Olen olemassa.
Siihen nyt riennän.

Hyvää joulua ja seuraavaa ajastaikaa, joka on elämässäni seitsemäskymmenes neljäs.
Ehkä ei vielä viimeinen.

Kirjoitin minkä kirjoitin

Suomen Sosialidemokraattinen puolue piti puoluekokoustaan tuokokuussa 2014.

Kirjoitin silloin kokouksen päätyttyä Arktisen puskurikapasiteetin päivityksen, jonka jäljennän tähän.

Samassa juosteessa kirjoittelin noina päivinä enemmänkin, mutta kelvatkoon tämä (muut päivytykset löytyvät näitä sivuilta. Päivityksiä on 2007 helmikuusta alkaen yli 4000, joten jälkiviisaudessa piisaa).

Yksi tuon Seinäjoen toukokuun tapaaminen jäi blogiini kirjaamatta. Tuo kolmessa osassa tapahtunut tuntien keskustelu tapahtui 1980-luvulla syntyneen ihmisen kanssa.
Hän on ilmeisesti Suomen tuleva pääministeri ja muistio keskustelustani hänen kanssaan on minulla ”pienessä mustassa kirjassa”, sivulla 86.

*

Ryhdyin politiikkaan 1984 eli kolmekymmentä vuotta sitten.

Päätin ryhtyä politiikkaan 1968 ja päätös vahventui 1978.

Perusteeni ovat olleet kahdenlaisia:

1) saada käsitys siitä, miten ihmisen maailma makaa
2) saada ymmärrys siitä, miten tuohon voi vaikuttaa ja miksi

Kumpikin hanke on edennyt takerrellen ja horjuen, mutta edennyt.

Viime päivinä on ollut vuorossa valitsemani puolueen (ja puolueen, joka on valinnut minut) kokous.

Tuhatkunta ihmistä Seinäjoella käytti pari-kolme yötä sen selvittämiseen, mitä he päivällä päättävät.

Mitä on jäänyt mieleeni tämän puolivuosisataisen politiikan alueen läpielämisen osalta?

Tekevällä sattuu ja tekevä saa aikaan.
Virheet ovat toistuvasti eri sukupolvilla samoja.
Vain niiden tunnistamisen määrä ja osuvuus vaihtelevat – siis oppiminen ja korjaaminen.

Mitäs ihminen, jolla on tai joka hankkii ja saa valtaa, päättää poliittisessa koneistossa?
Saaliista, suojasta, lisääntymisestä, tiedosta?

Suurin piirtein näin se on rakentunut ja kulkenut.

Aiheesta enemmän:

Pekka Kuusi: Tämä ihmisen maailma (1982)
http://fi.wikipedia.org/wiki/T%C3%A4m%C3%A4_ihmisen_maailma)

*

Hän yksin yössä vaeltaa
Tuo kurja kulkuri

Vain hukat hällä seuranaan
Vain hirmuhaamutmatkassaan
Korvessa kulkeepi
.
.
.
Kun kylän vihdoin saavutti
Hän mielipuoli olikin
Tuo Kurja kulkkuri

(Hämeenlinna, jouluna 1916)

*

Tuliko valmista?

No ei.

Lapin Kansa sanomalehden kemppalaistaustainen päätoimittaja (Antti Kokkonen) erehtyy 11.5. lehdessään pahasti.

Hän kertoo Jutta Urpilaisen tuijottaneen perjantaiaamuna äänestysnumeroita.

http://www.lapinkansa.fi/Kolumnit/1194900406341/artikkeli/antti+kokkonen+puoluevaen+takinkaannos.html

Numerot olivat tuijotettavissa 9.5. jpp.

*

Kuten eilen kirjoitin, olen lähdössä muille maille vierahille, Mika Waltarin jäljille.
Palaan usemman yön kuluttua.
En kirjoita matkalta vaan elän sitä.

Näkemiin

Ajan hammas jo ammoisina aikoina

Viime tapaamisestamme on kulunut aikaa.

Seuraavaan tapaamiseemmekin taitaa kääntyä monta uutta printtialmanakan aukeata.

Nyt juuri maailmassa vastakkain ovat kaksi ruotsalaista: tukholmalainen teini ja uppsalalainen, 2017 kuollut lääkäri.

Greta Thunberg ja Hans Rosling.

Pienemmässä mittakaavassa kuluvat hyvin nopeasti juuri ne teemat, jotka pääsevät ”artificial intelligence” (AI)-ravinnoksi.

Pian tämä muuttuu ja tiedon käyttöön tulee uusi, iso pulma, AI:n tilalle tulee AR.

Augmented Reality.

Sen paremmin Gretan ja Hansin taistoon tulevaisuuden uhista ja lupauksista kuin tekoälyn ja augmentoidun todellisuuden käsittelyyn ei blogialusta oikein sovi.

Vielä vähemmän sellaiseen sopii yhtäältä vain harvojen ja valittujen äänitorveksi sopiva ja ulottuva twitter kuin toisaalta youtube tai facebook&al.

En osaa lainkaan arvata, mikä globaalia tai universaalia asioiden kulkua ohjaa, mutta sen ymmärrän, että aikaa tuon selvittämiseen minulla, 73-vuotiaalla, on hetki hetkeltä niukemmin.

Risto Isomäen arvelun mukaan (Viiden meren kansa) nykysuomalaiset ratsastivat jääkauden hedelmälliseksi saalistusmaaksi ja -vedeksi jättämälle arktiselle luonto-reviirille samoihin aikohin kun Jeesusta ristiinnaulittiin ja Barabbas oikein joukolla Jerusalemissa vaadittiin vapautetttavaksi palestiinalais-terroristin raivoaan toteuttamaan.

Tämä miekalla tehty, amatsonien johdolla suoritettu pako- ja ristiretki lähti liikkeelle kaksoisvirtojen maan koillisosasta: arabien, assyrian ja muinoisen sivistyksen kehdosta.

Sieltä Assyriasta väitetään myös löytyneen kiveen hakattu teksti:

Maailmamme on muuttunut näinä viimeisinä aikoina. Lahjonta ja korruptio kukoistavat. Lapset eivät enää tottele vanhempiaan. Kaikki haluavat kirjoittaa kirjan. Lähestymme mitä ilmeisimmin maailmanloppua

Olipa Isomäki tai British Museum oikeassa tai ei, tällainekin kudelma voidaan laittaa pöydälle kun mietitään niitä nopeasti vaihtuvia otsikoita, joilla saamme itsemme joko aamulla ”taasko” heräämään tai illalla liki lopullisesti kyllästymään.

Maailmanlopun odotuksessa?

Post scriptum

Aloitin työni psykiatrian erikoisalalla 52 vuotta sitten.

Olen elänyt kolmessa eri perheessä ja myötäni on aikuistunut viisi lasta.

Työssä olen kohdannut yli 30 000 ihmistä (joista 590 pakolaista), kohtaamisia heidän kanssaan minulla on on ollut yli 300 000 ja eri alueilla erikoissairaanhoidossa olen päivystänyt liki 4000 vuorokautta.

Reseptejä ja lääkärintodistuksia olen kirjoittanut valtavan määrän.

Nyt tuo miljoonien kilometrien ja eurojen inhimillinen katu alkaa olla päätepisteessään.

Viikon kuluttua luovutan viran merkit pois.

Tuntuu kuin olisin syöksymässä jonnekin täysin tuntemattomaan.

Kuva kertoo tunnelmasta ainakin osan.

Toisaalta en menetä lääkärin tai psykiatrian taitojani tai kokemustani. Vain viran ja sen merkit annan pois.

Lisenssini hoitaa, auttaa ja parantaa vielä pidän.

Elämässä on hetkensä.

Tästä tuntuu kehittyvän sellainen, momentum, johon en löydä kokemusosaajia, jotka voisivat neuvoa.

Tämä vaihe on elettävä yksin.

Tuskin olisin tänne puskurikapasiteettiin palannut, mutta johonkin tämäkin viesti ja kokemus on laitettava – nettiavaruuteen muistuttamaan.

”Memento mori”

Näinkin sen voi tehdä.

Virkansa lääkärinä lopettamisen.

Arktinen on osaltani puskuroitu

Oheisesta kuvasta voi nähdä, että sähkölampusta ovat sekä sydän että lasi rikkoutuneet.

Kuvasta myös huomaa, että dodekaedri on arpakuutio, jossa on 12 eri tahoa.

Tästä päivityksestä voi päätellä, että lamppu sammui eikä vaihtoehtoja enää ole mahdollista järkevällä tavalla ennustaa.

Kiitos seurasta