Joulupukki soittaa – Santa Claus is calling

Marraskuu on viimein vienyt lämpöasteet. Eilen TV-1 esitti marras-elokuvan ”Soita minulle Helena” ja tänään vuorossa on ”…ja Helena soittaa”.

Toivottavasti joulukuu tuo valkoisen, huntua tukevamman peitteen mustaan maahan, asfalttiin ja metsäpaloille niin kovin alttiisiin talvisiin metsiimme (lähde: Niinistö, Trump).

Ne metsät, erityisesti tiheäsyinen havupuu, kun keitetään Äänekoskella ja myydään Kiinaan.

Joulupukki soitti.

Hän on soittanut joka joulunalusaikana niin pitkään kuin muistan.

Muistan jopa sen puhelinnumeron, johon hän ensimmäisellä kerralla soitti. Se oli Jokela 4.
Sitten se oli 3150.
Nytkään se ei ole salainen. Ei ainakaan Santa´lle.

Kaikessa kiireessä on oikein hyvä asia, että on traditioita.

Kun lauloin mieskvartetissa, olimme jouluaamusin kello kuusi ”Pinjan alla” virittelemässä jouluhajuisia ääniämme ja lauloimme useamman laulun.

Viimeiseksi aina ”Jouluyö”.

”Pinjan alla” on rovaniemeläinen kappeli, jonka vastaavana toimi tuohon aikaan Padre Henry, minun perheeni ”Isä Camillo”.

Kiirastorstai-iltana Pinjan alla sama juttu: surullisia lauluja, alttarin verhoaminen mustaan ja kynttilän sammutus.

Päälle HPY (ehtoollinen) ja kirkkokahvit.

Joulupukki on se sama, vuodesta vuoteen.

Niinpä jo murrosikään tuloillaan olevat lapsenlapset ovat koko elämänsä jouluina kohdanneet tämän saman Santa´n.

Uskoivatpa Joulupukkiin, Jeesukseen tai sitten ei.

Uskontunnustuksessamme Suomessa on muuan sanapari, joka niin jouluna kuin erityisesti pääsiäisenä saa miettimään.

”Ruumiin ylösnousemiseen ja…”

*

Päivän kuva: ”In Santa We Trust”, pian se tuttu nuttu taas saapuu…tuleehan?

Mainokset

Ilmainen sairaanhoito

Maassa värkätään SoTe- ja Maakuntauudistusta, jota ao virkamies (nainen) puolustaa hampaat irvessä (Ilta-Sanomat 17.11.).

Uudistusta perustellaan kahdella isolla asialla: perus-sairaanhoidon jonojen poistuminen (ei koske n kahta miljoonaa työterveyshoitoa ”ilmaiseksi” sairauksiensa hoidossa hyödyntävää) ja hurjaa vauhtia kallistuvan erikoissairaanhoidon hintavuus.

Jostain syystä SoTe-puolustus ei mainitse mitään työterveyshoidon ”vapaamatkustajista” eikä yli 300 kunnan hallintomenoista ja tehottomuudesta (kts Pelkosenniemen peruskoulu ja päivähoito: Pyhälle vai kirkolle).

Kirkon puolella yksiköitä on viitisen sataa.

Eräs armoitettu kolumnisti kirjoitti erikoissairaanhoidosta mainion ja koskettavan tekstin (YLE/netti, J. Kaaro).

Hän vertaili oman perheensä leukemiaa sairastavan 5-vuotiaan menoja huonotoverin lapsen hoitomenoihin ja käytti vertailussa termiä ”ilmainen”. Sitähän se toki on, kun sitä vertaa diktatoorimaan huonetoverin vanhempien laskuun (puoli miljoonaa).

Niinpä.
Ei siis itsenäistymis-, talvi- ja jatkosotia, ei maailman lähes korkeinta vero-prosenttia, ei FI-sijoittajien taitavaa verojen ja maksujen kiertoa, ei keskiluokan loputtoman sitkeätä veronmaksukykyä.

60% verorahoistamme näet käytetään juuri tuohon ”ilmaiseen” sairauksien hoitoon ja mm sairaiden erilaiseen sosiaaliseen tukeen. Ja niistä taisteltiin lujasti Summassa ja Äyräpäässä.

Jäin tätä miettimään, koska Kaarron tekstiä innolla jaetaan some-sivuilla, josta sen pääsee lukemaan vuorineuvos Portugalissa, vakuutuskuori-ministeri Kesärannassa ja kaikki heidän kaltaisensa.

Yksi poikkeus on syytä nostaa tikun nokkaan.

Nokian entinen toimari, myös Shellin hallituksen puheenjohtajana toiminut pohjalaismies maksaa tuloistaan veroa puolet.
Muut isokenkäiset tyytyvät 30% verokantaansa.

Mutta kaikki kyllä hoidattavat omat ja perheensä taudit ”ilmaiseksi”. Myös se vuorineuvos Portugalissa.
Hänellä nimittäin on EU:n potilasdirektiivin perusteella oikeus ”ilmaiseen” hoitoon.

Jätän eutanasia-hankkeen käsittelemättä, koska siihen sisältyy 1930-luvun historiasta usean vuoden kausi, jolloin EU:n nykyisessä ”pomo”-maassa eutanasiakäsite tuli laajemmin tutuksi käytössä, josta ei juuri puhuta.

Turhat skitsofreenikot, vajaamieliset ja mustalaiset saivat palvelun ilmaiseksi.

Kuva: Köyhän kassa

Fake News

Sunnuntaiaamu – tällä kertaa ”valvomisen sunnuntai” – on täällä Pohjan perillä sillä lailla nykyisin soma, ettei meille tule maailman pohjoisinta seitsemänpäiväistä sanomalehteä eikä maailman suhteessa suurinta valtakunnallista printti-sanomalehteä.

Lapin Kansa ei enää ilmesty sunnuntaisin eikä Oulussa painettuja Kaleva- tai Helsingin Sanomat – lehtiä toimiteta Napapiirille.

YLE:n uutiset toki kuulen.

Sekä HS että YLE mokaavat tänään perin juurin.

Suomi on Euroopan Kalifornia ja geenitestit ratkaisevat, kuka sinut synnytti ja miksi hitossa ja onko korvannipukka oikean muotoinen.

Olen vakuuttunut siitä, että meillä on parempi presidentti kuin miltä näyttää ja enemmän ihmisiä kirjastoissa kuin lumisia metsiä haravoimassa.

Vähemmän heistä kuitenkin ”nai ja palaa”.

O´herratun aika.

Aamun (yön) kuva: Suomalaisjänis Rovaniemen myynnissä olevan, Alvar Aallon skitsinä suunnitteleman kaupungintalon pihalla haravoimassa lumetonta ja metsäpalotonta luontoa ja miettimässä, kuka hitossa on hänen DNA-isänsä, joka juoksee ristiturpansa ohjaamana pyrynä pitkin metsän rajaa

Joustaako työ, pomo vai duunari

Lauantai-aamun YLE:n aamuhartaudessa puhuu Pelastusarmeijan jyväskyläläinen mies. Hän käyttää astalonaan kottaraisesta kertovaa J.H. Erkon runoa, jonka hartauden lopuksi Soile Isokoski laulaa.

Keskeisin miehen viesti on, että kottarainen on tuttu ja turvallinen, kovin väritön ja turhan musta musta lintu, jonka laulu ei satakielen kera kisaa.

Mutta kottaraisella on kaksi asiaa, joista voi ottaa oppia.
Se lintu pelastusarmeijalaisen mukaan on paitsi totinen, myöskin tosi.
Ja se on luotettava.

Aamun otsikko on lauantai-työpäiväni teema.

Osallistun alustajana koulutukseen, jota on hankkimassa duunarijoukko kylämme lillukanvarsista.

Mietin tuota kottaraista.

Oikeastaan siinä se sitten onkin.
Ei joustoa vaan luotettavuutta ja totta.

Ettei tulkintani asiasta jäisi päällimmäiseksi, liitän kuvan kuusta, joka yllättäen ilmestyi hetkeksi lounaiselle taivaalle illalla.
Liitän myös linkin tuohon aamuhartauteen.

Saan silloin tällöin palautetta kommenttien muodossa. Yleensä annan luvan julkaista kommentit. En aina.
Silloin en julkaise, jos kommentti ei liity aiheeseeni, vaikka se olisikin luotettava ja tosi.

https://areena.yle.fi/1-4532540

Stardust

Perjantaiaamun lehtiä hakiessa ällistyn: tähdet näkyvät.
Harvoin on niin vähästä valosta ollut niin iso ilo.

Ei pelkästään luonto vaan kaikki ympärillä eri aistein kokemani ovat olleet pysäkillä pitkin syksyä.

Rakastan kulttuuria, kaikenlaista. Elokuvia, konsertteja, kirjoja, tauluja, lauluja ja joskus jopa runoja:

Kuules pikku karhukainen
Tarina tää synkänlainen
Kertoi ensin mutsi mulle
Reprisoin sen tässä sulle

Nyt ei kulttuurikaan, ei edes Jaappanin temppelien muistelu, tuonut valaistusta ennenkuin nuo tähdet.
Kelpaa rynniä viikonlopun kulttuuriin: jatsia, teatteria, kirjoja ja ennenkaikkea:

Tässä sulle ensi alkeet
Kuinka puhkuu maailman palkeet
Poika, tämä mielees paina
Karhukaiset jyllää aina

Refränkissä voi lukija korvata sanan poika sanalla tyttö, mutta ei sanaa mutsi sanalla faija.

Kuva: Stardust 16.11. 2018 klo 05:55 (GMT + 2, non-DST)

Tiikeriä tankkiin

Aamupuuro, taas eri tavalla valmistettu ja löysä, on kosteanpimeänä marras-aamulle nautittu.

Erottajan Essolla, 2,50€.
Siellä, missä 1970-luvulla tapasin tankata tiikeriä tankkiin, kunnes Exxon-laiva katkesi Alaskassa päin.
Siirryin Shellille, jonka hylkäsin, kun tajusin, mitä Ollilan joskus johtama yhtiö teki ja tekee Nigeriassa.

Kahvilla, puuron päälle, tupakkakopissa kuuntelin keskustelua.
En osallistunut siihen.

Kaksi nuorta pohti yhteen muuttamista odotellessaan huippumodernien älykännyjensä latautumista.
Asumis-, toimeentulo-, työmarkkina-tuet ja muut sosiaalivaltiomme ”öljyt ja polttoaineet” käytiin läpi hyvin osaavasti velkaneuvontaa myöten

Sitten tuli mutta. Siihen ei kolmantena mukana ollut mentorikaan osannut löytää ratkaisua.

Tarjolla oli näet kaksi asuntoa, molemmat puolikalustettuina.
Toisessa on valkea taulutelevisio, toisessa pinkki.

Miesoletettu haluaa pinkin, naisoletettu valkean.
Mentori ei puutu peliin.

Uusi Marlboro sytytetään, älylaitteet otetaan pika-latautumasta ja aletaan katsella, mitä on tärkeätä tänään ruudulla.
Idols vai Jari Sillanpää.

En jäänyt seuraamaan, tumppasin pikkusikarini, joiden 58 vuoden pituisen nautinnan lopetan ensi viikonloppuna.

Kotiin ajellessa radiossa uutisoidaan, että vain neljässä Suomen kahdestakymmenestäkahdesta krematoriosta on savukaasujen asianmukainen suodatusjärjestelmä.
Kaikki sijaitsevat uutisen mukaan Etelä-Suomessa.

Mietin, että asiasta pitää minun kysellä seurakuntamme hallintopäälliköltä, koska Rovaniemelle ehkä rakentuvassa krematoriossa uuni-tarjouksessa kilpailleet löivät toisiaan juuri tässä asiassa ”kuin vierasta sikaa”.

Toinen kyselyssä oleva asia on, kuinka on mahdollista, että 35€ vuodessa (vai olikohan se kuukaudessa) jokaiselle kansalaiselle maksava värkki (Bensa-Toyota Corolla, vm 1994) voidaan ilman välirahaa vaihtaa 2018 vuosimallin Diesel-Volvon bulevardisporttiin ihan tuossa tuokiossa.
Näin minulle eilen kerrottiin.
Samat käyttökustannukset siis, ja hankinta ”ilmainen”. Tuskin maksuton?

Koskaan ei historiassamme yli 50 000 kansalaista niin joutuisasti, yhdessä päivässä, ole noussut raivoon kun on käynyt ilmi, että diesel-öljy tänään maksaa saman tai enemmän kuin 95-oktaaninen ”tankkiin laitettava tiikeri”.
”Dieselkäyttövero” (vai mikä se olikaan) on lopetettava.

Intiassa juuri saatiin tiikeri ammuttua, kun se ensin oli syönyt parikymmentä vaimoa, jotka olivat osuneet sen reviirille.

Tiukasti suojeltu laji muuten, tuo Bengalin tiikeri, jovain se on.

Kuva (Korundissa, Rovaniemen Taidemuseon ”Place of Origin”-näyttelyssä):
Alaskalainen ´bengalin´ tiikeri Exxon-haverin jälkeen – tulkinta puskurikapasitoijan vastuulla.

Dim or Bright Light

Aamun lehtiä hakiessani vaihdan pari sanaa naapurin kanssa.
”Joko teillä on kirkasvalolamput käytössä?”
”Oli meillä joskus, mutta nyt olemme päättäneet nukkua riittävästi”.

Marraskuu, kuoleman kuukausi, on tänä vuonna Lapissa musta, lämmin ja sateinen.

Marraskuu on aikaa, jona Suomen kunnat ja valtio käsittelevät sosiaali-, terveys- ja maakuntauudistusta sekä ensi- ja seuraavan vuoden toiminta- ja rahoitus-suunnitelmia.

Edellisten vuosien kulku – tilinpäätökset ja toimintakertomukset – sentään tarkastellaan kirkkaassa kevään valossa.

Marraskuussa SAD, seasonal affective disorder, kaamosväsymys ja -masennus, iskevät voimalla niihin, joille pimeä aika ei ole nukkumista vaan ahkerointia.

Kirkasvalo”hoito” on valaisintehtaiden kultainen sampo.

Kauppojen valolaitehyllyt tyhjenevät ja ne, joilla on tilaisuus, lentävät päiväntasaajaa kohden viikoksi-pariksi.
Iso partti kaamoksen painamia eläkeläisiä muuttaa jo syyskuussa Kanarian saarilleen tullakseen takaisin vasta kun jäät ovat lähdössä.

Nyt jäitä ei ole. Eikä lunta. On pimeää.

Kaikki suuret yhteiset päätökset tehdään näinä päivinä tässä päälle kaatuvassa pimeydessä, ei hankikannon aikaan, jolloin tarkkuutta ja tarmoa olisi ehkä enemmän.

Niin, tai sitten olisi kevätväsymys, miehenkaataja.
Naiset kärsivät kaamosmasennuksesta, kun taas miehet päättävät päivänsä huhti-toukokuussa.

Mies ei sillä lailla valoa kestä. Eikä nainen pimeää.

Onneksi tämä pohjoisen kahdeksan vuodenaikaa ja niiden tuoma vuodenaikarasitus eivät ole 80-90%:lle arktisista eläjistä tai heidän terveydelleen iso juttu.

Paitsi tietenkin päivittelyn kohteena se on iso juttu.

Kaamoksen tarinoita ja kevään pöhinöitä.
Siinä me olemme mestareita.

Aamun kuva: valitsemme valvomisen sunnuntain alla dim light´n, hämärän hyssyn vaihtoehdon.
Emme bright light´a, kirkasta valoa.

Niin, ja naapurin opetuksen me myös valitsemme.
Nukumme niin että napa naukuu

Posti ja Pokka-Jussa

Suurin suomalaista miestä koetteleva muutos on, jos hänen isänsä kuolee ennen häntä itseään.

Miksi näin on, ei ole psykiatriassa, psykologiassa tai psykoanalyysissa luotettavalla tavalla selvinnyt.

Ilmiö on kuitenkin korostuneesti suomalainen.

Pojan kuolemaa suree (Lemminkäisen) äiti. Isä siinä vaikenee. Ehkä vähän vanhenee.

Yleisemmin suomalainen mies suree menneisyyden kuolemaa.

Pohdimme asiaa tänään Rovaniemen Erottajan Esson tupakkahuoneella kun ensin olimme ratkoneet Postin ja Pokka-Jussan tarinoiden yksityiskohdat.

Eihän siinä itketty eikä murrettu edes suuta, mutta mietittiin kovasti.

Parhaiten asiaa kuvasi yhden keskustelijan kertoma esimerkki.

Oulun piirin (entivanhanen mielisairaala, jossa Ulvova Mylläri aika ajoin pakosta oli) pihassa on lipputanko. Sellainen kuin nyt on Haminassa. Pitkä, mutta ei lippua.

Eräänä päivänä sairaalan ylilääkäri Konrad von Bagh, filmi-Baghin – sit tibi terra levis – isä, katseli, kun potilas toisensa jälkeen kiipesi lipputankoon ja alas tultuaan kertoi jotain, joka sai seuraavan potilaan kiipeämään.

”Mitä siellä oikein on?”, kysyi Konrad, sodassakin kovia kokenut ”shrink” luottopotilaaltaan, eräältä uupuneelta perukan kunnanjohtajalta.

”Siellä on lappu, jossa lukee, että tämä lipputanko loppuu tähän”.

Kun poistun aamun keskustelusta, en mainitse Hans Roslingin nimeä.
Tämä viime vuonna kuollut ikätoverini, uppsalalainen psykiatri, on kirjoittanut kirjan ”Factfulness”, jossa hän todistaa pitävän oloisesti, ettei maailmassa koskaan ole ollut niin hyvin kuin tänään on.

Aamun kuvassa on kaksi postilaatikkoa, yksi roskis (etualalla tai taustalla, valitse itse)

Kotimatkalla autoradiossa Juice Leskinen todistaa vähän samaa laulamassaan ja kirjoittamassaan runossa.

J.S. Bach: Partita sooloviululle n:o 2 d-molli (Jennifer Koh).

Perillinen huomautti, että kouvolalaissyntyinen kirjailija on vienyt lapsensa Mt Everest – kiipeilijöiden perusleiriin ja kirjoittanut siitä lehteen (HS Kuukausiliite 11/2018).
Isän ja perillisen ”graduate”

En tohtinut huomauttaa mitään tähän vaan pidin kattilani kannen kiinni (kts aamun kuva).

Paljon on sellaisia asioita, joissa kattiloistamme on kannet poistettu.

Pidikkeet sanomisiin ja kirjoittamisiin ovat poistuneet ja näin soppa kiehuu kuivaksi nesteistään kovin helposti vahingossa ja sen ravintosisältö palaa kattilan pohjaan ja laidoille.

Minulla on tapana keittää jouluaattona riisipuuro, joka kerta toisensa jälkeen palaa pohjaan.
Siinä on kaksi asiaa.

Pohjaanpalaminen antaa elämälle sen todella tarvitsemaa pikanttia lisämakua.
Lisäksi se viestii vähän turhan kovista tehoista kattilan alla nuotiossa tai keittolevyllä.

Olen yrittänyt välttää puuron pohjaanpalamista kahdella tavalla.

Toinen on höyrykattila. Itse puuro ei joudu lainkaan tekemisiin liekkien tai keittolevyn kanssa vaan alla olevan veden höyry lämmittää parissa tunnissa isommankin annoksen, kystä kyllä.

Toinen pohjaanpalamisen välttämiskeino on käyttää nesteenä punaista maitoa. Hyvin ja moniasteisella rasvalla voideltu moottori ei niin helposti polta kiinni.

Huomenna on isänpäivä. Sitä on esitetty liputuspäiväksi.
Vähän se ihmetyttää.
Että vasta nyt.

…”Ruumiin ylösnousemukseen ja…”

Viikko sitten tanskalais-japanilainen dokumentti kuvasi (YLE-TV) neljän sariiniterroristin ja 15 tanskalainuoren uskoa.

Tänä asmuna YleYkkösen aamuhartaus palasi asiaan.
Onko uskontunnustuksella väliä?

Kirkollisvaalien aikana asialla on hiven kantavuutta.

Rovaniemellä on yhden sukupolven ajan asiaa mietitty krematoriohankkeen tausta-asenteiden muodossa.

Aamuhartauden pitäjä muistutti Israelin saddukeuksista: ruumiilla ei niin väliä vaan kuolemanjälkeisellä tulevaisuudella: ”Kohtaanko Jumalan?”

Asiaan liittyy aika syviäkin taustoja, joista taas aamun Helsingin Sanomat on ottanut teemaa.
Pelko on eräs eniten ihmisen maallista elämää ohjaavista syvistä, geenienkin vahvasti säätelemistä voimista.

En ole riittävän viisas tarjoamaan saddukeusten ja ”krematoriopuoleen” asiassa vastausta.

Mutta olen riittävän kokenut kysymään.

Vain neljännes ihmiskunnasta on luonteeltaan kuoleman suhteen jokseenkin vapaita sen pelosta. Muut 75% rakentavat vaellustaan eri tavoin tuon pelon ohjailemana.

Kuva: Leena Luostarinen (1998): Mä kuollut ruusu oon sun tarhassas (nimi puskurikapasitoijan keksimä)