Tonkankokoisena osasin kotikauppalani 10 kilometrin säteellä todella hyvin ja täysmittaisena (178cm) osaamisalue laajeni 50-132 kilometrin laajuiseksi (VW 1200).
Nyt pituuteni alkaa vajuta (176.5cm) ja nykyisen kotikaupungin opiskelu lisääntyy 10 kilometrin säteelle, supistuen päivä päivältä.
Tänään oli Myllärintien vuoro.
Mitä vanhemmaksi kasuan, sen paremmin osaan katsoa lähelle.
Kuvassa Myllärintie anno dazumal – ja tänään
Maurimyrskyä (1982) odotellessa Keskustan (Centre) Shellillä mietittiin roknooseja.
Muuan muiden muistelmia väsäävä teräväkynä oli lausunut käsittelyn pohjalla olevan viisauden: ”Se koleerikko menee parlamenttiin vaikka raamit kaulassa”.
Siinä miettiessä muistan 1 500 000 ihmisen tutkimukseen perustuvan tavan jakaa ihmiset persoonallisuutensa toimintatavan nojalla neljään yhtä suureen osaan.
Aiemminhan me olemme olleet joko
-passiivisriippuvaisia,
-passiivisaggressiivisia tai
-riippuvuuttamme torjuvia.
Siis
-”kaikki mulle sänkyyn heti”,
-”näykin kunnes herra raivostuu ja sitten kysyn mouruten ”miksi aina mie” ja
-”heikot sortuu elontiellä, jätkä sen kun porskuttaa”.
Toinen jako on ollut ”sapekkaat, melankoliset, sangviinikot, flegmaattiset”.
Tämä uusi jako on
-”Takarivin Taavi” (average),
-”Syrjästä seuraajat” (reserved),
-”Minä-itte-pappilan-musta-sika” (self-centered) ja
-”minkähän roolin tänään ottaisin” (role-model).
Siinä miettiessä päätimme, että kirkon pihaansa rakentanut alavirran mies vaikeasti sijoittuu näiden neljän tyypin kartalle.
Varmaankin siis ”roolejansa valitseva”?
Tällä kertaa arvelemme hänet kristillisdemokraatiksi.
On aika luvatonta ja väärin jakaa ihmisiä sen mukaan, miten ulkopuolinen heitä tyypittää.
Parempi, että itse kukainenkin valitsee, ”kuka minä olen”.
Onneksi maan parlamentti Arkadian mäellä teki ”perjantaiseurassaan” keskuudessaan uuden jaon, joka perustuu jalan suuruuteen. Iso kenkä tai korkkarit.
Katso myös aamun kuva.
Ison kengän porukka voitti sata – kuusikymmentä. Englanniksi fifty-sixty.
*
Maurimyrsky 2.0 huomenna vie ruskan, syyspäiväntasaus ylihuomenna auringon.
Läheinen kiinnitti huomiotani dokumenttiin (Tv-1, Areena: ”WORK”).
Katsoin sen taidenäyttelyn avajaiset ja Bachin Brandenburgilaisen N:o 3 eilen Rovaniemen Korundissa lusittuani.
Dokumentin viesti on, ettei kaikilta pojilta miehuuskoe onnistu yhtä hyvin kuin kirjassa ”Taivaanpallo” (Olli Jalonen 2018).
Rakentelen omaa versiotani asiassa jo toista vuotta työnimellä ”Everstien tarina”: ”Kun kylän viimein saavutti, hän mielipuoli olikin, tuo kurja kulkuri”. Runo 16-vuotiaan pojan äidilleen antamasta joululahjasta, viimeinen säe (1916).
Omien poikieni ollessa ”Taivaan pallo”-kirjan sankarin iässä, minulla oli tapana valmistaa heille maitoon keitetty kaurapuuro aamuisin mikrouunissa (20 minuuttia). Kouluun lähtiessä muiskaisimme vielä ”sumpin suulle”.
Elämässäni sumppi on nykyisin kahvia, puuro on hellalla veteen keitetty ja aamupalaa seuraa yksinäinen taival yksinäisen erikoislääkärin työhuoneelle.
Viktoriajärvelläkin on uponnut laiva.
Tervetuloa, talvi.
Ja ihmisen ikävä omille juurilleen.
Kuvassa puuro & sumppi, ennen aamusavuja
Lähisukulainen täyttää tänään puolivuosisataisensa.
Hän syntyi Prahan miehityksen ja Vanhan valtauksen välitilassa.
Suomessa oli levotonta, itärajan takana oli runsaasti neuvostojoukkojen keskityksiä ja Suomelahdella paljon sotalaivoja.
Syystalvella Helsinkiin tuli pakkaskeli, -40C. Kuutosen raitiovaunu kyllä liikkui, mutta sen ovet eivät avautuneet. Piti kävellä kouluun, 4 kilometriä.
Siitä on sillä lailla pitkä aika, että pitää poiketa harakanvarpailla kirjoittamiani muistiipanoja katsomaan, että muistaisi oikein kaiken sen, joka tuohon aikaa järkytti mieltäni todella rajusti.
Ehkä tuona vuonna syntynyt runo kuvaa parhaiten sukulaisen syntymäpäivän mietteitä.
Jos höyryjyrä päälle ajaa
on sun turha parkua
Jos et löydä mistään kuljettajaa
Kun se kohti rajaa
juoksee täyttä karkua
Nyt on runoissa toinen tahti ja sen ajan taistolaisnuori – en minä – on tänä päivänä vastuussa 200 miljardin euron puhalluksesta suuren, tuolloin vielä suomalaisen pankin välityksellä.
Minulla oli tuon pankin tilillä 1950-luvulla saamani veikkausvoitto. 11 oikein (siihen aikaan pelejä rivissä oli 12).
Pidin tuota rahaa tilillä niin pitkään kuin pankki oli suomalainen. Ensin Postisäästöpankki, sitten Sampo-pankki ja nyt sitten mikä lie.
Pankin muuttuessa ”roeda poelser”- tai ”smoerrebroed”-pankiksi siirsin rahat suomalaiseen pankkiin, joka kaatui sitten kun itse olin lähestymässä omia viisikymmenvuotispäiviäni.
Ei sen kovin ihmeellinen historia tai pitkä taival toki ole, mutta sen verran myrskyinen, että jokainen sen läpikäynyt tämän päivän viisikymppinen ansaitsee vilpittömät onnitteluni.
Elettiinpä ennenkin ja ojast´ oltta juotiin.
Gézuar, M.
Se on albanian kieltä ja tarkoittaa onnea – Albania on nykyisin vähän samanlainen valtakunta jota Suomi oli silloin kun synnyit”
Kuva: 50-vuotiaan äiti ja isä kun hän jo oli mietinnässä
Siivoilen arkistojani, jotka ulottuvat lukioaikaan. Aiemmat muistiinpanoni Simo-vaari hävitti muutettuaan entiseen huoneeseeni asumaan. Komerotilaa kuulema tarvittiin.
Niitä aiempia merkintöjäni olen aika paljon ”kaivannut” ja niitä korvaamaan olen antanut mielikuvitukselleni töitä.
Aikajanani alku on v 392 eKr, nyt olen matkani kalkkiviivoilla, jotka jo ovat alkaneet pöllytä. Yskittäähän se. (en lainkaan pidä merkeistä eaa/jaa)
Hyvin iso osa hankettani on tämä yli 10 000 – sivuinen (printtisivuina) Arktinen puskurikapasiteetti, mutta kaikkein suurin paketti kuitenkin on vielä jossain 100 000 000 000 aivosoluni verkoissa, ilmeisesti suurelta osin RNA:n muodossa tai sokkeloissa.
Väliaikatiedotuksena seuraajilleni.
Aamun kuva sisältää yhden osoittamista ansaitsevan viestin: taustalla on suurenlainen lisko. Esi-isä tai -äiti.
Ehkä äiti? Alma mater. Siinä yliopistossa olen kelpo alumni.
Perämeren rannassa pelattiin entisen Lapin, vielä entisemmän Kymmenen virran maan hegemoniaottelu.
Herrojen jokisuu-team hävisi sinivalkeille poroille 0-2, kun Lappalainen teki maalin.
Toisaalla etsittiin yhteisymmärrystä 1930-luvun lopulla perustetun Lapin synergialle.
Kummassakin tapauksessa kiellettiin – tai ei tiedetty – stake- ja shareholders-käsitteiden ero.
Toinen tilaa, toinen tuottaa.
Vain toinen kerää potin.
Kuka tai mikä on se ”vain toinen”.
Se ainakaan ei ole kansalainen, joka maksaa sen potin.
Siis me 183 000.
Kuva: Shareholders nokkimassa stakeholdersien kylvämää tulosta matkallaan sen kerääjien plakkariin
Kuuntelin illalla reilun tunteroisen (Jukka, 50v) Perko-nimistä alttosaksofonistia Rovaniemen Korundi-salilla. Suuri yleisö tuntee hänet ehkä parhaiten hänen julkaisemistaan virsistä, joita hän kvartettinsa kanssa soittelee tosi nätisti.
Aamulla luen lehdestä, että Isolla Kirkolla tänään puhuu Ranskan tasavallan Raimo Sailas siitä, miten Euroopalle ja maailmalle on käymässä. Häntä tavan suomalainen ei tunne, mutta vertaus Raimo Sailakseen tai Sixten Korkmaniin avannee ”käsitteen”.
Attalin (Jacques, 74v) viesti on ahdettavissa yhteen sanaan.
Sama koskee torvensoittaja Perkon viestiä.
Toinen sanoma on pelko, toisen luottamus.
Mietitäänpä, kumpi käytti ja kumpaa sanaa.
…humör, det är den som vinsten gör
Tunnen Ruotsi tämligen bra.
Serkku ja appiukko ovat ”lapp i halsen”, velivainaa kuoli siellä kommunal-valet-äänioikeutettuna ja 1950-luvulla yritin itse ostaa Viggbyholmenin kioskilta ”åtton öl” – turhaan. Sadat potilaani ovat muuttaneet Gislavediin ja vielä useammat paluumuuttaneet kopiot Sahlgrenskajan sairauskeromuksista povitaskussaan.
Jag kan tala svenska.
Nyt Hurrilandet röstar i dag klockan yheksän vid kesätiden (GMT+1).
Siinähän valitsette, Norjan itänaapurit, saksalais-ranskalaisen kuningasperheen alamaiset, Volvonne Kiinaan myyneet Suomensyöjät, Slussenin sissien perikunnat.
Olen saletissa, että Beck, Wallader, Perstbrand ja Långstrump röstar rätt, mutta
Riittääks se🤔
kuva: Vinnare i solvallaloppet (kuvasin i Fotografiska, siinä Vikingkajenin vieressä, Stockholm, liki Slusssen)
”Luottamuksenarvoisuus syntyy lain, eettisten sääntöjen ja niiden toimeenpanon sekä positiivisten kannustimien (esim koulutus) yhteisvaikutuksena”.
Minusta näyttää, että tuota pitäisi useassa Suomen kunnassa ja ministeriössä harjoitella, mutta vain sellainen PowerPark menestyy, jossa sitaatti on luettu, tunnistettu ja otettu tuloksenteon välineeksi.
Tällaiset viisaudet lähtevät nyt pelikentältä sankoin joukoin ja kevään vaaleissa eniten äänestävät (so 1944-52 syntyneet) menettävät ehtokkaitaan.
Otsikon ilmiö tarkoittaa sitä, että asiat hoidetaan metelöimättä, mutta oikein. Ei vääryydellä ja metelöiden.
Näin on Pohjanmaalle syntynyt maailmanluokan energiaklusteri, ei kahta keskussairaalaa.
Isot asiat ensin.
Väittävät, että Suomen Hippos on tässä mestari.
Saattaa ollakin.
kuva: Harakka huttua keittää, Pekka Naakan saa ampua
Valtalehti väittää 7.9. että nyt ne ovat fiksuimmillaan, yli 60-vuotiaat.
Trump, Putin, Niinistö, Pekkarinen, Kääriäinen, Tölli.
Koska on alkusyksy ja koska ovat yli 60-vuotiaita.
Siis iässä, jota lusimassa on eniten Venäjällä, Suomessa ja Euroopassa. Kehittyneessä maailmassa, ei kehittyvässä.
Hormeesi tarkoittaa sitä, että ihminen voi kaikin puolin parhaiten ja väsyy ja sairastuu vähiten, jos erilaiset sopeutumista edellyttävät haitat jatkuvasti ja hissun kissun häntä rassaavat. Erityisen iso merkitys tällä on gerontologiassa, vanhenemisen tieteen havainnoissa.
Hiljaa hyvää tulee, joten eiköhän me sovita niin, että yli 60-vuotiaat nauttivat vallastaan, hyvinvoinnistaan ja pienyritystensä tuloksista nätisti ja vaiti ollen.
Olemmehan me fiksuimmillaan alkusyksystä.
Muuten, koska alzheimerin tauti (siis se, että uusimmat kirjat katoavat kirjahyllystä ensimmäisiksi) johtuu ehkä amyloidi-nimisen aineenvaihduntatuotteen lisääntymisestä, sitä pitää aivoista poistaa. Väittävät, että se tapahtuu, jos aivot saavat ”pink”-ärsykkeitä.
Kirjoittaja on paitsi yli 60-, myös yli 70-vuotias
Aamun kuva, olkaa hyvät
