Kyläpäällikköjen, Pohjan Akkojen, Maatuskojen ja Mme Pompidou`en päiväkirjoista

Elämäni varrella olen ollut melko läheisissä tekemisissä useamman sisällissodan kanssa ja oppinut lukemattomista muista kronikoista (Peloponnesolaissodat, Gilgamesh, Josefin veljet).

Filosofian opettajani, HY:n Oiva Ketonen (Rajalla) kuittasi nuo sodat sapiensin viimeisten 400 sukupolven aikana heränneiksi lajin kaikenkaltaisen perimän ja kyltymättömän ahneen ympäristönryöväämisen sadoksi.

Samaa sanoo täälläkin aiemmin siteeraamaani Joseph A. Tainter (1996): 13 000 vuotta lajimme on käynyt säälimätöntä ja jopa kohtalokkaan rajua taistelua elinpiiriään (kaivokset, viljapellot, hedelmät, riista…) ja lajitovereitaan vastaan.

Reviiristä, sen tuotteista ja tuottavuuden muutoksista ja niihin liittyvästä saituudesta siinä olisi Ketosen ja Tainterin mukaan muun ohessa kyse.

Eniten olen käytännössä perehtynyt Suomen sisällissotaan, Viron vapaussotaan, Jugoslavian hajoamissotiin ja akrtisiin tiekunta- ja tonttitaistoihin.

Julmaa se taisto on, mitä rankemmissa olosuhteissa osallistujat ovat kasunneet.

Äskettäinen lukemani kirjat ovat asiassa joltisenkin kyynisiä: Luulosairas Palkkamurhaaja (Juan Regnel) ja Tuollapäin on Highway (Heikki Herlin).

Muuan aamuhartauden pitäjä (Rytkönen, Uusimaa) arveli alkuviikosta, että länsimaisten, tai ainakin luterilaisten, uskisten tärkein esikuva on kirkkoisä Augustinus (kuollut 430-luvulla Hippoossa, Algeria).

Kun olen läheisteni kärkisoturina ja edunvalvojana 30 vuoden ajan käynyt säälimätöntä, joskin loputonta, reviirisotaa naispuolista kollegaani vastaan kohteena muutaman hellepäivän herkku, ymmärrän yskän.

Eivät nämä Putinit, Asterixin viholliset, Pipin Pienet tai savolaisten tappaman katoliset sotapäällikkö Tilly´t mitään armoa ole olleet jakamassa.

Pietari Suuri, Katariina II saati everstit ja heidän everstinnansa eivät ole kauniisti eläviä, säyseitä tai ihailtavia lyhdyn- tai tulenkantajia.

Mutta he ovat niitä, joita me, itsekin arktisia persoonallisuuksia, kunnioituksella seuraamme.

(arctic personality = stingy, greedy, making love only in april)

Kuulin eräästä tiukasti etuaan ajavasta naapurikylän suvusta, jonka jäsenistä sanotaan, että aina kun metrihalko pinosta nostetaan, on halon toisessa päässä tuon suvun edustaja. ”Tai se halko on hänen päässään”, kuten asian kyläläinen aamukahvilla ilmaisi.

Mies, nainen, nuori, jopa lapsi.

Lapsi tapettiin metrihalolla Lapin syrjäkylällä vaikka pinossa olisi ollut pienempiäkin

Niin, se Augustinus:

Ajat ovat niinkuin me olemme. Me olemme ajat

Ja hänen seuraajansa, puolisonsa kanssa kaksois-itsemurhassa elämänsä päättänyt Stefan Zweig (1942):

Alakuloisuudesta ei kasva mitään tekoa

Tämä kirja kannattaisi lukea

Helsingin Sanomissa on säännöllisesti kirjojen ”kulutuslista”.

Minulla on vastaava lista työpöytäni toiseksi ylimmässä laatikossa.

Tänään listat kohtaavat.

Juan Jacinto Muñoz Rengel Luulosairas palkkamurhaaja.

Päällimmäisenä kummassakin listassa.

En voisi kuvitella tuota kirjaa kuuntelevani, mutta lukemiskokemus on hyvä.

Filosofeja, palkkamurhia, epämuodostuneita ihmispoloja ja tieto siitä, että yksi lääkäri on tilastollisesti 9000 kertaa vaarallisempi kuin yksi ampuma-ase.

Dostojevski (Kirjoituksia kellarista)

Omalaatuinen kertoja kuvaa itsepäistä ihmisyyttä, joka ei todisteidenkaan edessä tule järkiinsä vaan tahallaan tekee jotain vastakkaista.

”Tämä ihminen tekee näin vain pysyäkseen kannassaan”, kirjoittaa Dostojevski: ”Mutta siinä tapauksessa, ettei hänellä ole keinoja, hän keksii hävityksen ja kaaoksen, keksii kaikenmoisia kärsimyksiä, ja sittenkin pysyy kannassaan” (s 46)

Suomen lääkärilehden kolumnisti Timo Teräsahjo, SLL 25-31 / 2022, VSK 77, s 1224.

Hyvää lukemisen kesää!

Etusivu uusiksi

Olen hämmästyksen sormi kummastuksen suussa miettinyt viime viikkojen YLE/MTV3/Alfa/HS-valintoja. Seiskaa ja iltapäivälehtiä ei tarvitse miettiä.

Niillä on toinen meininki ja vastustajana raivosta kiehuva SoMe-kansa.

Jyrki Lehtola ja Lauri Nurmi lie poikkeuksia, ei Kreeta Karvala.

Erityisen surullinen olen maan valtamedioiden (SanomaOY, YLE) metamorfoosista.

Jotta en syyllistyisi täällä SoMe:ssa samaan, jätän hämmästykseni syyt luetteloimatta.

Onneksi joukossa ei ole Janne Saarikivi tai Heikki Aittokoski ja onneksi 1944 syntynyt kaikkien alojen ylipappi jaksaa Kirkkonummelta käsin jakaa havaintojaan Kemppinen-blogissaan.

Kirjoitin eräälle 1970-luvun mediasuosikilleni sähköpostin, jossa kiitin häntä siitä, että hänen lehdessään on viimeisellä sivulla aina hänen ”AleksisK”-älähdyksensä.

Kun kävin hänen kanssaan, esikoistemme ollessa rapeasti puolimetrisiä, muutampana kesäyönä ostamassa Tuiran teepeeltä pimeän Karhuviinapullon, tiesin jo, että hän ei petä.

Kaipaan Kauko Saarentausta, Ryppypemppua, Knud Mölleriä, Aimo Kairamoa ja Simopekka Nortamoa.

En siksi, että heidän haudoillaan on ohuelti maata (”sit tibi terra levis”) vaan siitä huolimatta.

***

Olen 2022 alusta alkaen seurannut eräitä helposti saatavilla olevia lukuja.

Helsingin Sanomien kuolinilmoituksia sunnuntaisin.

Seuraan naisten ja miesten määrän kehittymistä sekä itseäni nuorempien ihmisten kuolinilmoitusten määrää.

Mitää EBM-ominaisuutta (näyttöön perustuva lääketiede) tuossa ei ole, mutta teepeen paarilla keskustelut paljastavat, että ”ristillä” on aika suosittu printti-median sivusto.

Taitaa se olla myös SanomaOY:n shareholdereille ja kustantajalle tulovirtaa.

Sit tibi terra levis (kepeät mullat), jolla kuvataan hautaamista niin matalaan kuoppaan, että ”kylän koirat” pääsevät vainajan luita kaluamaan.

Aika yleinen tapa, muuten.

Yleisempi kuin R.I.P. (lepää rauhassa).

Saamelaiset, Sanna ja Sape

Ensi kertaa totesin pohjoisessa kuohuvan kun vaeltelin Inarin-Utsjoen-Sodankylän-Savukosken kairoissa (1950-luvulla). Sompio ja kultamaat. Kuttura, Kakslauttanen, Sulaoja, mitä kaikkea.

Joku aika sitten TP oli isossa juhlassa Inarissa ja tuntui – tai hänen puheenkirjoittajansa tuntui – moitiskelevan alkuperäiskansaa.

Nyt paikan päällä on poikennut PM.

Toimin 15 vuotta EU:n alueiden komiteassa ja toin parikin komitean valiokuntaa katsomaan paikan päälle, mistä on kyse.

Paitsi siitä, että pitivätkö he Brahmsista. Pitivät.

Lisäksi olen poikennut näitä asioita selvittelemässä Vesisaaren vankilassa, Vardössä (Vuoreija), Altassa, Kirkkoniemessä, Karesuandossa, Koutakeinossa ja Karasjoella. Jussan, Junnun, Ailun ja monen, monen muun opastuksella.

Omissa asioissani olen kokenut aika paljon Tenon varren Outakosken terveysmajan yläkerrassa.

Siitä voi tarkemmin tiedustella Ugandan Entebbestä tai raitsikka-kaapunnin Tesomasta.

Lääkärinä olen työskennellyt saamelaisalueella (Norja, Suomi, Ruotsi, Venäjä) 51 vuoden aikana saaden palkkioksi karhun.

Minulla on aika vakaa ja vankka kuva siitä, mitä Ylisperällä ja sen tienovilla on tapahtunut 1800-luvun alusta alkaen.

Sitä aiemmista tapahtumista en usko, että kenelläkään on selkeää ja perusteltua kuvaa.

Mutta, mutta.

Minulla ei ole mitään tarvetta käsitellä tuota alkuperäiskansaa, luvultaan varmaankin puolen sataa tuhatta, jos ei enemmänkin.

Muut käsitelkööt.

Minulle on riittänyt ja riittää, että olen työni niin EU:ssa, Lapin maakunnassa kuin lääkärin ammatissakin tehnyt mahdollisimman lähellä, mahdollisimman kunnioittavasti ja parhaan tietoni mukaan.

Kun sain aikoinaan erään tieteellisen työn ohjausryhmän jäsenenä ”vaihtarina” oman geeninäytteeni hyvin perusteellisesti tutkittuna ja kuulin tulokset 300 000 vuoden ajalta, en isosti yllättynyt.

16 000 nimeä.

En yhtään ihmettele, että Turun rauhan (aD 1743) rajalla syntyneenä olen Anjalan liiton miehiä.

Ja tiedän, mitä tarkoittaa seuraava:

”Lapissa se vain ei ole kelhän kiiru. Paitti tolla korpilla ja Liikkasella. Haaskalta haaskalle”

(Haaska äitini suvun tekosijoilla eli Säämingissä tarkoittaa ”hauska”).

Anders Chydenius

Yksi suomalainen on ”uutena aikana” saanut kuvansa iso-arvoiseen seteliin: 1000 FIM.

Kuva ei ole sen takia rahan pinnassa, että Chydenius on 1960-70-lukujen suosittujen laulujen säveltäjä. ”Sinua sinua rakastan”

Mutta kuva ei myöskään ole setelin selässä siksi, että trakoomaa modernilla tavalla 10.4 lääkärisukupolvea sitten hoitanut keskipohjalainen oli ensimmäisten joukossa, jotka rokottuttivat rokkotautia vastaan rokko-viruksella (isorokko) aD 1762.

Miksi tonni sai Antin jälkipolvien huomion kohteeksi?

Puurtilan pesäpallojoukkue, Raahen rautatehdas, Kaustisen kansanmusiikkijuhlat?

”Räyringin” lahjat suomalaiselle päättämiselle (Esko Aho, Kairamot, Raimo Sailas…)?

No, oikeastaan se on ”ganz egal”, koska se, mitä ehkä pian taas muistellaan, on tuo orthopox-virus ja sen torjunta.

Siinä ”Tapuli”-Antti” oli pistämättömän pisteliäs.

Jos lääketieteen nobeleja olisi Ruotsinvallan aikaan jaettu, olisi tonnin mies Artturi Ilmari Virtasen, Martti Ahtisaaren, Ragnar Granitin, Bengt Holmströmin ja Frans Emil Sillanpään rinnalla ”kansakunnan kaapin päällä”.

”Elettiinpä ennenkin vaikk´ ojan takan´ oltiin…”

Supervision, mentoroinnin ja päättäjän vastuu

Usein vaikeassa ja huonosti hahmottuvassa tilanteessa tarvitaan asiantuntijoita.

Mutta heidän kuulemisensa jälkeen tarvitaan muskelia eli päätösvoimaa.

Sellaisesta on aika tarkkaan säädetty.

Kuitenkin kouluttajat, työnohjaajat ja prosessia hahmottavat mentorit ovat ne, joita on hauska ja joilla on hauska haastatella:

”Näin tehdään ja hyvää tulee”.

Paras mentori sodassa on töpinä. Hevos- ja muonamiehet. Teepeen paari.

Nyt olemme kolmessa asiassa tämän kohtaamassa.

Covid-pandemiassa, NATO-OTAN-prosessissa ja hyökkäyssotaa käyvän suurvallan rajanaapurina.

Näistä vain tämä viimeinen on kestänyt yli 1000 vuotta, muut vain jonkin viikon tai kuukauden.

Kun sota, pandemia tai liittyminen puolustusliittoon on ohi, on aika katsoa, kuka teki, mitä teki ja millä muskeleilla.

Töpinä, muonamiehet, naisverkosto, nuorisojoukkio vai kirkonmäen mustaliinaiset maatuskat.

Ensin tuli pulma, jota pelästyttiin. Sitten siinä nähtiin mieltä ja järkiinnyttiin.

Kun gordionin solmu, kuten tavalliasta, sitten kiristyi paketin ympärille, alkoi SYYLLISTEN ETSINTÄ, SYYTTÖMIEN RANKAISEMINEN ja NIIDEN PALKITSEMINEN, JOTKA EIVÄT OSALLISTUNEET.

Paitsi siihen supervisioon, mentorointiin, opettamiseen ja median kanssa besserwisser – viisasteluun.

Siinä prosessissa on jännä piirre:

”Mitäs mää sanosi!”

Jälkiviisastelu ei tapahdu sotasyyllisten riutuessa ryteinä vankiloissa vaan toreilla ja turuilla.

Kun se, mitä sotasyyllisistä ja asekätkijöistä on jäljellä, alkaa saavuttaa puhe- ja mietintäkykynsä (”Kansa taisteli, miehet kertovat”) ei kukaan enää kuuntele.

Silloin kuunnellaan Tommy Steeleä ja Elvis Presley´ta.

Ja katsellaan elokuvia: ”Navaronen tykit, Sissiluutnantti, Tuntematon Sotilas 1.0, 2.0, 3.0, Pyynikki”…

Kukaan ei muista, että Mika Waltari kirjoitti kaiken jo 1945: ”Sinuhe egyptiläinen”:

”Sillä minä, Sinuhe, olen ihminen joka ihmisenä olen elänyt jokaisessa ihmisessä, joka on ollut ennen minua, ja ihmisenä elän jokaisessa ihmisessä, joka tulee minun jälkeeni. Elän ihmisen itkussa ja ilossa, hänen surussaan ja pelossaan elän, hyvyydessään ja pahuudessaan, oikeudessa ja vääryydessä, heikkoudessaan ja väkevyydessä. Ihmisenä olen elävä ihmisessä ikuisesti, enkä sen tähden kaipaa uhreja hautaani ja kuolemattomuutta nimelleni. Tämän kirjoitti Sinuhe, egyptiläinen, hän, joka eli yksinäisenä kaikki elämänsä päivät”

Tapasin tuon sitaatin kirjoittajan joitakin kertoja. Viimeisellä tapaamisella, erään puiston syysruskaisella käytävällä, hän pysähtyi ja sanoi:

”Ystäväni, jos joku joskus kysyy, miksi tuon kirjoitin, tiedä, että kirjoitin sen surusta sen sodan jälkeen, jonka hedelmänä Sinä, ystäväni, olet syntynyt”.

”Aika velikultia”

Cast Away

50 vuotta sitten pidin ensimmäisiä psykiatrin vastaanottojani Lapissa: Ranualla, Kemijärvellä, Kittilässä, Sodankylässä ja tietenkin Rovaniemellä.

Työryhmissä, joissa toimin, oli hyvin erikoislaatuisia psykologeja, erittäin osaavia sosiaalityöntekijöitä ja valtavan taitavia erikoissairaanhoitajia.

Asioista kuitenkin pitivät huolta huoltotoimistojen toimistovirkailijat.

He tiesivät kaiken, tekivät kaiken ja saivat vähiten palkkaa.

***

Nyt kuulen kosmologi-professorin kirjoittaneen asiassa romaania.

Ei vastaanotostani vaan siitä, mitä tästä kesästä 2022 50 vuoden kuluttua on tapahtunut.

Jupiterin kiertoradalla on pallo niinkuin oli elokuvassa Cast Away (Tom Hanks, v 2000, 22 vuotta sitten),

Sen nimi on Wilson. Kummassakin tapauksessa.

Odotan mielenkiinnolla, mitä Suomen kansan kahdesta viime aikojen omimasta ja julkisuudessa kovasti toimivasta avaruus- ja suhteellisuusteoriaprofessorista toinen kosmologi asiassa (”kvanttimekaniikka” tai ”singulariteetti”) kirjoittaa romaaniin.

Kemijärveläisistä psykologeista, skitsofreniasta, vain hiljalleen 50 vuodessa muuttuneesta ihmisestä ja hänen yhteiskunnastaan, psykologeistaan, sosiaalityöntekijöistään ja skitsofreniastaan.

Kansalaispalkasta.

Ehkä osastosihteeri tuolloin jo saa saman palkan kuin lääkäri, sairaanhoitaja, sosiaalityöntekijä ja psykologi.

On mielestäni selvää, että kun WSOY ottaa esikois-romaanikirjan julkaistavakseen, siinä on ”laarun tae”.

Kesä 1972 oli kovin kuuma. Alkukesästä toistakymmentä syrjäytynyttä hukkui Kemijokeen Rovaniemen kohdalla.

He yrittivät ylittää Ounaskosken Rovaniemen leirintäalueen ja Kesäpaikka-ravintolan kohdalta. Pohjanhovia vastapäätä.

Noina aikoina eräs tuleva toimittaja, runoilija ja kirjailija onnistui ylittämään joen. Sittemmin Jari Tervo on kirjoittanut (aikaisemmin WSOY, nyt OTAVA) ja ollut julkisuudessa paljon.

Loppukesästä 1972 avioiduin.

50 vuoden kuluttua, v 2072, minä…

Kaksi vaihtoehtoa

Jos NATO ja RUS&Co eivät joudu sotaan, Suomi on ”OTAN-NATO”-tilanteessa paremmin suojattu, jos Erdogan kumppaneineen nostaa peukkua.

Syy: 1340 km. Kuolan niemimaa, Санкт-Петербург

Jos NATO ja RUS&Co ovat keskenään sodassa, Suomi on ”OTAN-NATO”-tilanteessa sodan merkittävin eturintama, poisluettuna epäsuora sota (ABC- ja YDIN-sota).

Syy: 1340 km. Kuolan niemimaa, Санкт-Петербург

Juho Kusti Paasikivi, Snellman & Ingman perässäkulkijoineen käyttivät termiä geologia (poliittinen maantiede)

Jos Suomi olisi EU:n ulkopuolinen maa (vrt Turkki, Albania, Ukraina), ei kahdella ensinmainitulla vaihtoehdolla olisi juurikaan merkitystä.

SKr, DKr tai NKr olisivat vaihtoehtoina FIM:lle. (ekonominen maantiede)

Ergo: Mikkelin musiikkijuhlat voitaisiin järjestää täysimittaisina (Porrassalmen taistelu unohdettuna)

Vrt eilinen päivitys:

”Joka kynsi kylmeni” jäisi katolisen Tillyn ja prorestanttisen Vasa´n Lech-virran sillan kohtaannon muistoksi (huhtikuu 1632).

Ei 2014 alkaneiden ja 2022 eskaloituneiden sotien seuraukseksi.

Venäjän (ml Kuola ja Pietari) ja muun Slaavinmaan mahdollisuuksia ”selviytyä” tämä päivitys ei mieti.

Mieleen tulee tosin kaksi nimeä: Rurik (* Fennoskandia/Juutinmaa, aD 830 ) ja Jaakko de la Gardie (* 20.6. aD1583 Rääveli, Pohjoinen Liivinmaa).

Paljonko on 2,1 miljoonaa miljoonaa

”Täss´ Savon joukko tappeli,

ja joka kynsi kylmeni

edestä Suomenmaan”

on Savolaistan laulun säe.

Se kuvaa Lech-virran taistelun, voitetun, lopputulosta. 5.-15.4. 1632.

Johan Tilly kuoli.

Kustaa II Aadolf kuoli vasta syksymmällä, seitsemän kuukauden kuluttua. Päivää vietetään Suomessa uskonpuhdistuksen muistopäivänä, ruotsalaisuuden ja Kustaa Aadolfin päivänä.

Olen, tai ainakin talvisodassa ja Nietjärvellä & Koljonvirralla olin, pieni ja ketterä, sisäisesti hajanainen, itsenäisyystahtoinen Lauta-Matin ja Nummisuutarin Eskon manttelinperijä.

Olen sillalla, jonka toisessa päässä on ovela, itsevaltainen myrkkykäärme, jo yli tuhatvuotias, tavoistaan tuttu hyökkääjä, joka ei koskaan ole edes miettinyt, tarvitseeko sen puolustautua.

Sillä asenteella ja niillä varusteilla sitä ei tarvitse miettiä.

Sillan toisessa päässä on Troitski – sillan rakentaja, herraskainen ja puhe- sekä ajatustaitoinen viiksiniekka, jolla on hyvin hoidettu manikyyri ja meikki harmaine viiksineen.

Minun pitäisi tällä Kwaijoen sillalla valita liittolaiseni:

Adam Smith louhittua pääomaa rajattomasti sisältävine lompakkoineen vaiko Iivana Julma taitavan, kuolemaa halveksittoman, runsaasti aseistetun perinteikkään sotajoukkonsa kanssa, oligarkkiarmeija tukenaan.

David Niven jo valitsi:

”Pakko, ei meitä työhön saa”, ”Money talks”, kryptaten louhittu.

Siinä he ovat odottaen ratkaisuasi:

Kleopatra, Neitsyt Maria, Miina Sillanpää, Rosa Luxemburg, Katariina Suuri, Hertta Kuusinen, Mme Kollontain, Kuningatar Victoria, Die Mutti, Mata Hari, Xanthippa, Maria Verinen, Tyyne Leivo-Larsson, Mme Pompidou, Tsaaritar Elisabeth, Arja Alho, Hillary Clinton, Angela Merkel, Tarja Halonen, Elisabeth Rehn.

Ja heidän isänsä, veljensä, miehensä ja poikansa, kirkkoisä Augustinus, paavi Pius XII ja patriarkka Kirill joukon jatkona:

kivulla synnytetyt, intohimolla siitetyt.

kuva 2019 asekaupan arvosta kertoo vapauden hinnan:

2 100 000 000 000 $ tai €.

Vuodessa.

D-Day

Muistelen, että Normandian maihinnousun tuvanvanhin oli aika jyrkkänä Hiroshiman ja Nagasagin ydinpommituksia vastaan.

Silti hänestä tuli USA:n presidentti.

Eräs varsin arvostettu, hiukan törkyturpainen suomalainen historioitsija, saman ikäinen kuin Ike E. D-Day´n tietämissä, ilmoitti Suomen Yleisradiossa pari viikkoa sitten perjantaina että ennenkuin kesäkuu on lopussa, on Venäjä tuhonnut Haminan maan päältä taktisella ydinlatauksella ja ampunut viisi risteilyohjusta Helsinkiin.

Mannerheimintielle? Joka siis muuttuu Heikinkaduksi takaisin.

Metamorfoosi, todistajien läsnäollessa.

Kukaan viisas ei ole lähtenyt vielä moittimaan Zaventemissä olevaa päämajaa siitä, että se promoaa itseään ”ota nato”-ilmoituksin, jollainen tulee mieleeni kun näen nuo ilmoitukset vastauksina:

NATO – OTAN

Kuten ylläolevista riveistä voi joku jo osata lukea, olen minäkin lukenut – ja kuunnellut – Proustini.

Ja kuuntelen par´aikaa Alastalon salia.

Kiitos, Esko Salervo ja YLE.

Aikoinaan minuun teki hyvin voimakkaan vaikutuksen, voimakkaamman kuin Lavrovin leikkisyys eilen Istanbulissa, elokuva, jonka nimi taisi olla ”Viimeisellä rannalla”.

Siinä elokuvassa, jos vain oikein muistan, ne ihmiset, joita vielä oli jäänyt henkiin, olivat australialaisella hiekkarannalla.

Vastaava mielentila pukkaa työpöytäni kulmalle muistellessani kirjaa ja elokuvaa ”TIE”.

Siinäkin oltiin totuudellisemmin asian kimpussa kuin Mad Max: Fury Road – elokuvassa.

Kesäni ohjelmassa on tähän mennessä ollut ”Armoton lääkäri”-seminaari Uudessa Valamossa, kuolleiden muistelua Kouvolassa, elävien jututtamista Hirsalassa, turkulaista tosi huonoa Gordon Bleu – juustoleikettä Aurajoen rannassa ja rekkaromu- & hullujussi-puistoja Pohjanmaalla.

Myös Kukkolankoski kevättulvan ollessa korkeimmillaan on kokemusteni joukossa. Tapasin siellä kirjailija Akseli Heikkilän uusimman kirjan minä-hahmon, Hiljainen vieras, kahta koiraa taluttamassa tasoylikäytävällä, jonka hälyytykset toimivat ja eivät toimi aika arvaamattomasti.

Edessä on vielä Kulttuuriseminaaria Aidalla höystettynä Savonlinnassa, Uuden ja Vanhan Suomen rajalla ja Jaakko Heikkilän valokuvataidetta Kansallismuseossa.

Yksi mutta tuossa loppukesässä on: se on sen jälkeisessä tulevaisuuden ajassa, jota historioitsija ei enää luvannut toisen törkyturvan kanssa haastellessaan (”Kökkötraktori”-Ruben Stiller).

Ei OTAN-NATO´a, ei Haminaa, ei pääkaupunkia.

Päivän kysymys: onkohan Teemu Keskisarja ”siinä näkijä missä tekijä” vai vanheneva, aina vain ärtyisämpi provokaattori?

Samaa kysyn myös toisesta vaikuttavan tuntuisesta Lapinkävijästä ja Lapinkävijän pojasta.

Jukka Kullervonpoika Kemppinen Kirkkonummelta: kemppinen.blogspot.com ”Proust ja ajan kulku”

BTW, terveisiä purkautuvan tulivuoren maasta, Kummisetä I, II ja III.

Jos oikein muistan, kyse on myös Sylvian joululaulusta:

”Häkki mi sulkee mun sirkuttajain”

***

Lisää aiheesta:

David Eagleman: Aivojen ääretön tarina

Aivojen ääretön tarina Eagleman, David