Stallmästaregården och Kungens Kurva

Vuodesta 1951 alkaen olen vieraillut varsin usein Ruotsissa. Viimeisestä käynnistä näyttää olevan puolitoista vuotta.
Vietin 70-vuotispäiviäni Rovaniemen kokoisessa yliopistokaupungissa, jossa vieläkin asuu yli 5000 suomalaista.

Ruotsi on Tanskan osa, Norja taas Ruotsin osa ja Suomi kaikkien kolmen osa. Venäjä tulee kuvaan mukaan siksi, että Tanskan-Ruotsin-Norjan-Suomen lähtöä oleva seikkailijageenin kantaja eli viikinki aikanaan kutsuttiin laittamaan sen hallintoa kuntoon.
Siitä alkaen Venäjä onkin ollut osa suurvaltapolitiikkaa.

Viikingin nimi oli muuten Rurik ja siksi ryssä-on-ryssä-on-ryssä liekin varsin perinteikäs ruotsalais-tanskalais-norjalais-suomalainen ilmaisu.

Yksi ruotsalaisuuden osa on Merete Mazzarella. Hän on näet lähtöjään puoliksi tanskalainen, mutta ei ole puhunut äidinkielenään ruotsia.

Hän kertoo hyvän vitsin: ”Kun Tanskassa pidettiin isoa ja äänekästä mielenosoitusta Amerikan Vietnam-sotaa vastaan, oli meneillään myös toinen, vielä vakavampi mielenosoitus: ´Juokaa Tuborgia`”

Mazzarella haastatteli ikäistäni ja toivottavasti edes jotenkin tapaistani aivokirurgia Helsingin Kirjamarkkinoilla (messu, ok).

Kirurgi, pesunkestävä, tanskalaisen oloinen britti, esitti minut kerralla valloittaneen ja mykistäneen esimerkin työstään ja työmietteistään.

”Kun leikkaan ihmisten aivoja, potilas usein on tajuissaan. Joku harva heistä haluaa seurata näytöltä, kun leikkaan heidän aivojaan, joissa sielu (josta en juuri mitään tiedä) ilmeisesti toimii. Kerran leikkasin valveilla olevan potilaan näkökeskusta ja niin vain oli, että tuo näkökeskus siinä sitten seurasi, kuinka sitä silvottiin”.

Mieleeni tuli monessa kohden haastattelua oma työni ja suhteeni siihen: potilaideni kärsimykseen ja omaan kehittymiseeni siihen pisteeseen, että tänäänkin lähden 8 potiaan vastaanottoa pitämään. Tuossa parin tunnin kuluttua.

Haastattelua seurasi puolen tunnin ohjelma 1940-luvun puolivälin keskistysleiriselvittelystä. Buchenwald, Dachau…
Tuon ohjelman lopussa käytiin Nürnbergin oikeudenkäyntiä, jossa vierekkäin istui kolme viisikymppistä Saksan johtajaa. Heidät hirtettiin löysässä köydessä samoihin aikoihin, 16.10., kuin minä synnyin, 19.10. 71 1/2 vuotta sitten sitä siis Ruotsissa juhlin. Yksin.

Katsoin, kuinka sisäistä maailmaani silvottiin.

Aamun kuva: Merete Mazzarella

liite: Henry-kirurgin haastattelu

https://areena.yle.fi/1-4212400

Ai niin.
-8.8C, tyyntä, koirakakkojen päälle on ripahdellut sentti-pari valkeata lunta.

Mainokset

Suden hetki koiravahdin aikaan

Lunta aika lailla, ihmiset ovat huolissaan, mediassa skuuppi toisensa jälkeen ja TB:n kahviolla käy kiihtynyt porina:
Cogito ergo sum!

Asiat eivät voisi olla pahemmin.

Lähestymme mitä ilmeisimmin maailmanloppua, kun on barbaarit ja kun viisaimmat meistä aina kuolevat ensin.

Aamun kuva: ”Tiedän, olen käynyt katsomassa” (-aLii- 2006-2018)

Koiravahdin jälkeen

Leppeä talviaamu, suden hetki on ohi ja maailmassa on kaikki hyvin.
Tai ainakin paremmin kuin koskaan.
Tiedän, kun olen käynyt katsomassa.

Ajattelevat ihmiset (je pence, d´onc je suis, Tukholma 17. vuosisata) jakautuvat karkeasti kahteen. Kehitysoptimisteihin ja -nihilisteihin.

71 1/2 – vuotiaana olen kumpaakin kokeillut. Laskin kerran, pitkänkö aikaa valveillaolostani olen kummassakin noista viitassa. Tulos on mielenkiintoinen, mutta se toden totta oli arvioitavissa.
Viimeisen 11 vuoden ajalta sen voi arvioida myös Arktisen puskurikapasiteetin vierailija/ystävä.
Vertailukohtana olen viimeisten vuosien ajan käyttänyt maan eniten arvostamani blogistin, 1944 syntyneen Kemppisen loisteliaita päivityksia ( kemppinen.blogspot.com ).

On vapaapäivä, almanakassa ei lainkaan merkintöjä.

Aamun kuva (-aLii- 30.1.-18): Kun sähkökatko pysäyttää hetkeksi, näkee paremmin oleellisia

Daoud – Night in Tunis

Sää on kympillä (-10C), Suomi ihastunut valintaansa 69.9%:lla.

Hiljattain on tiede osoittanut, ettei ihminen olekaan 300 – 400 tuhatta vuotta sitten aloittanut olemassaoloaan Keniassa tai Ugandassa päin.

Ei, hän on lähtöisin Marokon-Algerian seutukunnasta.

Tosin 6.9% äänestäneistä ajattelee, että aikaa tuosta on kulunut vain rapeat 6000 vuotta.

Kun antiikin kulttuuri romahti rapeat puolisentoista tuhatta vuotta sitten, se pantiin tarkasti merkille Aleppossa, jossa kuoli samoihin aikoihin kirkon kenties tärkein kehittäjä, Augustinus.
Aikansa Melanchthon tai Halla-aho.

Aleppo sijaitsee Tunisiassa päin.

Kaikki 1950-luvun varuskuntakauppalamme pojankoltiaiset haaveilivat isona lähtevänsä Pohjois-Afrikkaan taistelemaan vapauden puolesta (egalité, fraternité, liberté).

Muukalaislegioonaan, Casablancan sataman kahvilaan.

Nyt tuolta Mare Nostrumin etelälaidalta kuuluu kummia.

Siellä ollaan rakentamassa kirkkoa, jonka torni ulottuu taivaisiin (270m) ja siellä asuu Daoud-niminen mies, joka kirjoittaa lähes yhtä hyvin kuin Camus tai Mika Waltari. Itse asiassa kai paremminkin.

Parinkymmenen vuoden ajan tein työtä lähellä marokkilaissyntyistä lääkäriä, joka opetti minulle oleellisen tuon minareetteja taivaaseen kohottavan maan kolkan sielusta, ihmisen syntysijoilta, jossa Augustinuksen kuollessa vielä ei ollut yhtään moskeijaa saati sellaisia tarvitsevaa uskontoa.

Abdel kertoi, että vajaa puolitoista tuhatta vuotta vanha usko on jakautunut kahteen: niihin,jotka puhuvat suoraan Jumalan kanssa ja niihin, jotka tarvitsevat tässä sanansaattajaa.
Shiiat vähemmistönä ja sitten ne toiset enemmistönä. Persialaiset vastaan saudit.

13 EU-vuoteni aikana eräs parhaista Brysselin ystävistäni kertoi minulle myös paljon niistä asioista ja tapahtumista, joita nyt kutsutaan Arabikevään nimellä.

Hän kun on sieltä päin pois. Ja varsin intoa täynnä suomenystävyytensä kanssa. Joulupukki, pakkanen ja revontulet.
Hän taisi sanoa, että jos nuo kolme olisivat mukana olleet kun Casablancaa filmattiin, maailma olisi rauhainen paikka.

Takaisin päähenkilöömme (Daoud).

Mies on aika lailla saman näköinen kuin vastavalittu presidenttimme. Hän tosin on syntynyt myöhemmin (1970).
Hän on saanut aikaan minussa paljon tarvetta miettiä.

Äly, suvaitsevaisuus, rohkeus, tahto, karisma.

Algerialainen tulee mieleeni myös silloin, kun pelaamme kotosalla (jouluna) Afrikan tähteä.
Yksi siirtomaaherrautta vahvasti edustavan pelin lähtökaupungeista kun on noilla samoilla seutuvilla, joita kuvaavat niin Rutto kuin Sivullinenkin (Camus).

Ihmisen tekosijoilla on omasta pesueestani tällä erää vain yksi (Viktoria-järven rannalla).
Useampikin voisi olla.

Tosin teettämäni DNA-testi viittaa siihen, että en ole lähtöisin Alepposta, Algerista, Casablacasta tai Tunisiasta.

Enemmänkin näyttäisi siltä, että olen – tai siis isäni puolen geenit ovat – vaeltaneet Kirkonjyrhämän rantaan Pekingin ja Tsuktsien niemimaan kautta. Siis sieltä, missä valaat ovat syntyneet, mutta josta ne ovat aikapäiviä lähteneet (Juri Rytheu, mainio kirja: Kun valaat lähtevät. Tosin kittiläläisille myös Ahman jäljet on sopiva lahja jouluksi, tai Kätkäsuvannon volkkarikuskille).

Mutta ovat ne loisteliaita tuhannen ja yhden yön taideteoksia, Casablanca, Raamattu, Sivullinen ja Sininen moskeija.

En tiedä, onko maamme kansalliskirjaa (Alastalon salissa) koskaan käännetty arabiaksi, mutta sen tiedän, ettei Daoudin kirjoja ole käännetty suomeksi.

Selvää kirjallisuuden nobel-ainesta siis.

Aamun kuva (-ICE- 29.9.2017): ”Ajat ovat niinkuin me olemme. Me olemme ajat”

*

Ai niin, vaalit: Punamullan kujanjuoksu?

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/04/27/voiko-arabimaissa-kolumnisti-olla-itsenainen

Yleinen tautioppi

Hiven pakkasta (-12.7C), paljon lunta ja ripaus alijäähtynyttä vettä auton tuulilasille aamupuurolla poiketessa.

Tavattuani työssäni lääkärinä kymmeniä tuhansia ihmisiä ja tilanteita, olen pikku hiljaa alkanut oikeasti, siis aikuisten oikeasti, miettiä, miksi ihmiset sairastuvat.

Toinen pulma on, miten sairastuneita ihmisiä parannetaan.

Sen olen huomannut, että se, että tiedän, miksi joku ihminen on sairastunut, ei likikään aina ratkaise sitä, miten ihminen parannetaan.

Itse asiassa suuri osa ihmisten sairauksista, joita me lääkärit sairaaloissa ja vastaanotoillamme osaamme parantaa on sellaisia, joita ei olisi edes syntynyt, jos ihmiset uskoisivat käytettävissä olevaa TUTKITTUA tietoa siitä, miksi ihmiset sairastuvat.

Kun maailmassa nyt etsitään ratkaisua siihen, miten huippuosaaminen saadaan nopeasti vanhenevan väestön itse vastoin parempaa tietoaan hankkimien sairauksien hoidon käyttöön, sitä Suomessa kutsutaan SoTe-uudistukseksi.

Työurani varrella noita uudistuksia on monta tehty. Niitä kutsutaan kansanterveys-uudistuksiksi ja erikoissairaanhoiton uudistuksiksi.

Kaikille noille uudistuksille on yhteistä sama, minkä tänään kohtaamme Afrikassa, Lähi-Idässä, Bangla Deshissa ja Indonesian syrjäseuduilla.

Jos saamme ihmisille puhdasta ilmaa ja vettä sekä kohtuudella vehnää, riisiä ja kananrintaa, ihmisten keski-ikä nousee ja väestökatastrofi tulee taas likemmäs biosfäärin loppumisen selitys-vaihtoehtoja.

Kun samaan aikaan seuraan länsimaista keskustelua siitä, mikä tappaa eniten 30-vuotisessa sodassa, Suomen sisällissodassa tai I/II maailmasodassa, palaan herkästi tämän päivityksen alkuun.

Me emme enää läheskään aina, oikeastaan tuskin koskaan, mieti, mikä aiheuttaa sairaudet, joihin me todella kuolemme tai miten me hoitaisimme niitä sairauksia, joihin ihmiset menehtyvät.

Me pohdimme ihan muita asioita ja yritämme niitä korjata.

Tänään on Suomessa vaalit, eilen niitä toimitettiin Prahassa.
Kummissakin vaaleissa valitaan kansakunnan kärkeen ihmistä, joka…

Suomen vaalissa klo 21 aikoihin ratkeaa Länsi-Pohjan sairaalan päivystyksen asia, joskaan äänestäjät eivät sitä vielä tiedä.
How come?
Mietitäänpä sitä.

No, antaapas olla.

Aamun kuva miettii sitä, miten kymmenien miljoonien ihmisten valitsemasta johtajasta pääsisi irti. Ei sitä, miksi ja miten tällaisia valitaan. Tsekissä, Amerikassa, Suomessa.

Kolme tulokulmaa

Revontulet leiskuvat, mutta vain kuu näkyy pilvien läpi pikkupakkasessa (-18,5C).

Kahden tunnin sisällä tulee perjantai-illassa vastaani kolme asiakokonaisuutta, joiden tausta on minulle ennestään historiasta kiinnostuneena tuttu.

Ensimmäinen on Australian aboriginaalien mielipide maan – ja maanosan – itsenäisyyspäivästä/kansallispäivästä (26.1.).
Se on varsin kielteinen.
Rovaniemen taidemuseolla avataan näyttely, jossa esitellään aboriginaalien kuvataidetta ja mukana on useita vieraita sieltä, missä nyt aletaan keskikesän jälkeen valmistautua syksyyn.

Toinen on TV:ssa esitetty dokumenttielokuva Wannenseen kokouksesta, jossa joukko miehiä tekee päätöksen, jota kutsutaan nimellä ”Endgültige Erlösung”, neljä vuotta ennen syntymääni.
Elokuvan lopussa käsitellään se, mitä osallistujille sittemmin tapahtui.
Eipä juuri mitään.

Kolmas on RadioYle1:ssa Kalle Haatasen haastatteluohjelma, jossa toimittajan juttukaveri on tutkinut suomalaisen upseeriston alkoholiohgelmia II maailmansotaa edeltävänä ja sodan aikaisena oheisvaikuttajana: kuinka humalassa Lapuan liikettä, Talvisotaa tai kesähyökkäystä 1944 johdettiin.

Wannensee-tarinassa on sisällä toinen tarina.
Muuan osallistuja kertoo koko projektin johtajalle (Heyndrich), mitä tapahtuu, jos poika hyvin syvällä ja pysyvällä tavalla vihaa isäänsä ja tämä sitten kuolee.
”Jäljelle ei jää mitään”.

Näitä kaikkia kolmea tulokulmaa seuraa uudelle paikalle ohjelmakartassa sijoitettu iltahartauden uusinta, jossa siinäkään ei sanota juuri mitään. Isästä, pojasta tai tyhjyydestä, joka jää ilmaan Taikahuilun vaiettua.

Sitä haastattelua tietenkin sitten seuraakin Mozartin Taikahuilu.

Luvalla sanoen: ”Haistakaa huilu”.

Tänään on holokaustin ja vainojen uhrien muistopäivä.

Kuva (-aLii- 26.1.-18): aboriginaali nainen ja hänen promoottorinsa

Ergo:

Ou est la femme noissa kahdessa tuhotarinassa?

Skyllan ja Kharybdiksen välillä

Kun eilinen suvi saa seuraajakseen tämän aamun -10C, on arktisen inehmon systeemi varmuudella pahasti sekaisin. Eilen sula auton tuulilasi on teräsjäässä, kuin myös tuulilasinpyyhkijät sen pinnassa.
Hän, me, huonosti kestää sitä, että säätä säädetään. Hänestä riippumatta tai häneltä kysymättä.

Olin mukana, kun valta otettiin pois niiltä, jotka sitä sodan jälkeen olivat pitäneet. Punainen Danny, RAF, Ilkka-Christian Björklund, Agit Prop, Lipponen, Pekkarinen.

Valtaa riistäneet onnistuivat paremmin kuin sata vuotta sitten ja niin maassa, Euroopassa ja neljässä muussa ihmisen maanosassa on sankka joukko 1940-luvulla syntyneitä tuomiojia, trumpeja, wahlrooseja ja muita shaahit tuhonneita lauluryhmiä, jotka sukupuoleen ja syntyperään katsomatta tiesivät, mikä on oikein. Kts Aleppo, Sarajevo.

Kun nyt katson heitä – tai siis katsoin illalla TV-1:ssa vaalitentissä – ja toisaalta istun päivittäin ja viikottain kokouksissa, joista he jo ovat jääneet pois valtansa luovutettuaan, tulee samanalainen olo kuin lukiolaisella, joka ensi kertaa huomaa, että antiikin Kreikan taruissa piilee opetus.

Onko todellakin mahdollista, että Wahlroosia, Niinistöä ja Väyrystä lukuunottamatta me suuret ikäluokat olemme luopumassa Pekkarisen, Sailaksen, Kaarle XVI Kustaan ja Clintonin tärkeimmästä herkusta.
Vallasta.
Ai naiset?
Jaakonsaari. Riittääkö. Kaisa Korhonen. Anneli Jäätteenmäki.
Eliitti – Unto Hämäläinen ja Pekka Ervasti – istuu tämän Muppet Show´n aitiossa jälkiviisauksiaan latelemassa.

Seuraavat sukupolvet, ns nuoremmat rönnholmit, ovat ottamassa sitä valtaa, joka ei kelvannut jungnereille saati omien elämiensä Mehiläisiin (OY) siirtyneille välisarjojen naisille ja miehille nick-namella CEO Männistö ja hänen COO:nsa.

Eversti for to day ruudussa näyttää oman arvioni mukaan korkeintaan varavänrikiltä, joka miettii 65 lentskarin besorgaamista. NATOn ja Putinin piikkiin, Xi´n myhäillessä taustalla tuotantovälineet takataskussaan.

Vallan ja vastuun välissä kulkee hyvin kapea polku, jonka olen liittänyt päivitykseni ”Aamun kuvaksi”.

Se polku siinä kuvassa ja tässä elämässä on kyllä hyvin selkeä eikä sitä pitkin kulkiessa voi eksyä.
Mutta harva näistä pennuista,jotka yhteskunnissamme tänään ovat tulossa valtaan, viitsii tuota selvästi merkittyä Skyllan ja Kharabdyksen välistä reittiä purjehtia.

Miksi?

Siksi, että me, asevelisosialismin ja tammikuun kihlauksen perinnöksemme saaneet Ville Koskelan ja rovasti Kariluodon lapset ja lapsenlapset, olemme näyttäneet niin hiton huonoa esimerkkiä.

Sitä minä illallaa tv-1:n vaali”keskustelua” seuratessani mietin.

Omaan ikäluokkaani tarttunutta syyllisyyttä.
Syystä.

Aamun kuva: (-aLii- 26.1.-18): Tuosta ne kulki, Kekkonen, Kari Suomalainen ja Halosen Tarja.

Ei Paha – Not Too Bad

Lunta on tullut tänä talvena niin hitaasti, että sitä nyt on paljon. -5C.
53. Marlboro Arctic Rally tarvitsee siis nyt PALJON aurauskalustoa. Tänään sitä lunta nimittäin ei tule hitaasti vaan paljon.
Pitkillä pikiksillä ei kannate autoa ajaa katolleen, koska kabiini täyttyy etulasin irrotessa runsaasta lumesta hetkessä – tiedän, kun olen näet ollut.

Yhtä aikaa osuvat Suomen ja Viron sadan vuoden takaisen historian muisteleminen ja Pohjois-Esplanadin kuuden seuraavan vuoden hunajoiden lupailu muodostavat paradoksia.

Kahdeksan mielestään ja vaaliorganisaatioidensa mielestä mahdollisimman hyvää ihmistä toisella puolella, kun vastapuolella on kemi-torniollinen vainajia.

Vaikka suurin yksittäinen tappaja 100 vuotta sitten olikin meille kaikille kodikkaasti tuttu sika (H1N1) ja näin jaamme muiston kuolemasta, pahasta ja julmasta nykypäivän ja rokotusten kanssa, ei se tee meistä sen parempia.

Klikkaamalla kertominen on tuonut näkyviin meistä – vai pitäisikö rajata käsittely omaan itseen – omituisuuksia, joita muussa luonnossa on totuttu vaalimaan ja arvostamaan.
Hampaat irvessä ja kieltämme purren etsimme saalista, suojaamme sitä rosmoilta, puolustamme jälkeläisiämme ja käytämme tietoamme enemmän valehteluun kuin kehittelyyn.

Mistäs nyt tuulee, kysyy hän, joka lukee ja ymmärtää?

Ehkä eniten on kyse kahdesta laukaisevasta tekijästä.

Toinen on roolihahmo nimeltä ankeuttaja. Sellaisia on taas parina päivänä osunut kohdalle niin mediassa, some:ssa kuin todellisessakin elämässä sen verran monia, että on ollut pakko mennä peilin ääreen vähän katsomaan: olenko herkistynyt tällaiselle siksi, että se asuu minussa vai siksi, että sitä on yli sietorajan?

Toinen laukaiseva tekijä on eilinen uhkayritykseni.
Lähdin etsimään arkistoistani kuvaa taulusta, jonka näkeminen sai minut useita kertoja rauhalliselle ja hyvälle mielelle valehtelematta lainkaan.
Kahlasin läpi tuhansia ja taas tuhansia kuvia, kirjan toisensa jälkeen, mutta ei.
Kätköön jäi, sillä hyvä.
Mutta aiempaan tapaan vastaan tuli havainto siitä, ettei tämän 72. vuodenkaan mittaan taustalle ole kasaantunut sellaisia pieluksia ja pehmennyksiä, joihin nojaamalla olo olisi kuin somalla barokin enkelillä pilven longalla.

En avaa havaintoa enempiä, koska sadan vuoden takaisen muistelu on niinkin rankkaa.
Ihan omista syistäni. Ei muiden.

Aamun kuva: -aLii- 25.1.-18 ”Käärmeiden pesä”

Aamujen aamua

Sodassa ansioituneella Niilo Tarvajärvellä oli monta ikäluokkamme (1935-1960) mieleen jäänyttä sanontaa.
Yksi on ”aamujen aamua”.

Tuli jotenkin mieleen kun herään kellonsoittoon ensi kertaa kuukausiin eikä mikään ole hyvin, huonosti saati hyvin huonosti.
Ei takana, ei edessä, ei nyt.
Ei edes sää. Lämpenee asteen tunnissa.

”Sillä lailla” sanoisi Tarva.

Riippuvuus

Yöllä kävi liki -30C:ssa ja puhalteli luoteesta, nyt enää parikytä, liki tyyni.
Helppo lähteä Ylämaihin.

Olen ollut vallassa 1960-luvun lopulta alkaen, mutta poliittisessa vallassa 34 vuotta.
Olen oppinut tuntemaan itseäni toisten kaltaisteni silmistä.

Kun nyt kahdeksan suomalaista, syntyperävammaista vieläpä, on pannut muiden rahoja likoon saattaakseen joukostaan ”primus inter pares”-asemassa olevan ramman ankan (lame duck) karsinaan kuudeksi vuodeksi, on tullut aika vähän kertoa.

Pitäydyn yhdessä asiassa, koska olen siinä hyvä ja olen sitä koko aikuisen elämäni ajan miettinyt. Miettinyt olen sitä myös täällä Arktisessa puskurikapasiteetissa yli 10 000 painetun sivun verran (toki kukaan ei innostu painamaan niitä).

Ehdokkailta kysyttiin tällä viikolla, mistä he ovat riippuvaisia.
Kukaan ei puhunut totta, koska yksikään ei sanonut oman kukkona/kanana tunkiolla riekkumisensa perus-syytä: riippuvuuttaan vallasta.

Niin pitkään kuin kirjoitettua tietoa tässä ihmisen maailmassa on ollut, on ollut myös kiveen hakattuna lukutaitoisten huoli ihmisen vallan ongelmista.

Gilgameshista alkaen, Raamatun, Koraanin ja Kauko-idän pyhien viestien kautta, hiukan Machiavelliin pysähtyen, mutta sitten aina vain julmempia kauppa-, raja- ja veljes-sotia käyden ihan tähän päivään asti.

Tämä päivä on 23.1. 2018 tai paremminkin ihmisen 300 000 – vuotisen historian talvi, joka ihmisen syntysijoilla onkin kesä.

Valta nykyisin asuu siellä, missä on kylmyyttä ja pimeyttä tähän aikaan vuodenkierrosta. The Day after Tomorrow.

Jokaisen kahdeksasta ehdokkaasta olisi riippuvuuksista kysyttäessa ensimmäiseksi pitänyt lausua tuo sana.
Valta.
Yksikään ei lausunut.

Churchillin ja Castron & al avoimuus vallasta riippuvuudestaan on paljon rehellisempää kuin salaa tupakointi.
Kummankin osaan.
Heidän alaston vallanhimonsa on suorempaa kuin demokraattisten vaalien ehdokkaiden mykkyys omista, 90%:sti tiedostamattomista, itseään liikkeellä ja taistossa pitävistä voimistaan ja vieteistään.

Aamun kuva (-aLii-31.8.2018): Vallan kaksoset, Two addictive.
”Kuin kaksi marjaa”
(jos joku ei herroja tunnista, kannattaa ”luopuoa vallasta”)

*

Kysyttiin taustalta, ketä herrat ovat?
Toinen (vas) käänsi Raamatun muinaiskreikasta 1500-luvulla, toinen myös kielimies, väitteli muinaissanskriitista.
Vain toinen on MESTARI, toinen taisi sitä tosin myös olla.