ALMA MATER

Luin kirjan rakkaasta yliopistostani – Alma Mater – koska olen sen alumni.

Kirja kertoo, kuinka isoäiti saa tyttärentyttärensä puolelleen.
Tarinassa lopuksi, ehkä, tapahtuu Suomessa ja Sveitsissä sallittu avustettu itsemurha.

Samalla kirja ylistää Aleksis Kiveä ja Leevi Madetojan vaimoa.

Ja tietenkin sekoittaa käsitteet ”murha”, ”armomurha” ( eutanasia eli ”lempeä kuolema”) ja ”avustettu itsemurha”.

Kirjailijalla on Mestarinsa, jota hänen kuuluu seurata.

Lääkärillä on valansa, jota vastaan hänen ei odoteta tekevän.

Sekä lääkärillä, hänen esi-isillään että hänen potilaillaan on tällaisessa tarinassa rooleja, joita 131 sivussa sopii solmia Gordionin solmuksi jota taas Damokleen hevonhännän jouhen varassa tai Aleksanterin nuorta vipuvoimaa tihkuvalla miekalla ei pidä yrittää ratkaista.

August Ahlqvist, Eino Leino, L. Onerva…

*

Hannu Mäkelä: Rakkaudella Alma, Aviador 2020, 131s

Elettiinpä ennenkin ja ojast´ oltta juotiin.

Korjattuna:

”Elettiinpä ennenkin vaik ojan takan oltiin, ojapuita poltettiin ja ojast oltta juotiin”.

*

Liitän päivitykseen 14.7. Radio Yle-1 aamuhartauden (lapsivuode-reaktio ja vanhenemisen tuska parisuhteessa) herättämän tunnelman ja niin ollaankin jo ytimissä.

Kuka ja miten määrittää, mistä on kysymys ja kuka tai miten näitä hoitaa.

Lääkärinvakuutus, Hippokrates vai kohtalon väistämättömyys.

https://areena.yle.fi/audio/1-50526592

”Sattuma ja välttämättömyys”, Jaques Monod?

Itselläni on tuon Hannu Mäkelän kirjan luettuani edelleen yöpöydällä keskenlukuisena kirja, jonka jo kerran, kymmeniä vuosia sitten luin.

Nytkin aion lukea sen loppuun.
Opikseni.

Musil: Mies vailla ominaisuuksia?

Fredmanin epistola n:o 81 Märk hur vår skugga

Perheessä on viisi lasta ja kolme lastenlasta.

Kahdella lapsella on suruaika.

Fredmanin epistola kahdeksankymmentä yksi on alkanut vaelluksen, kummaltakin on ikätoveri nyt lautturin kyydissä.

Toisin kuin yleensä ajatellaan, on heinäkuu lähdön aikaa.
Toinen arktisen kansan lautturin askareeseen vievä on huhtikuu.

Arktinen eläjä ei pidäkään valosta?

Nyt on ystävysten hetki seisoa haudan partaalla ja huomata, kuinka heidän varjonsa heittyvät haudan pimeyteen.

Huomaatko kuink varjomme
– Movits mon frer

Mustana pimeyteen yhtyy
Kulta ja purppura lapiossa tuoss
Muuttuu sepeliksi rievuiksi

Vilkuttaa Charon tuolta valtajoeltaan
Ja kolmasti haudankaivakin

Enää et rypälettäs puserra
Siks Movits tule auta työntämään
Hautakivi ylle veljemme

Sit bene terra levis, Jukka & Anssi

Lempeitä unia

Hankin viime vuoden puolella sormuksen, joka kertoo minulle ”kaiken”.

Viimeisin sen uusista kertomuksista on yönaikainen liikkuminen, pyöriminen lakanoissa.

Edellinen uutuus on tieto siitä, onko Covid-19 ottanut minusta vallan.

Mielestäni tuollainen tietolähde on ihan ok.

Se jopa palvelee vaativaa persoonallisuuttani eli antaa keinotekoista turvaa tässä pahassa maailmassa, jossa harvinaiset arvometallit kaivetaan lasten pienin kätösin virginellistä ”Ylen Afrikan kuukauden” maaperästä.

300€:lle on tullut siis tuottoa varmasti useamman tuhannen rahan edestä.

Korona-kauhut on ohitettu tai sivuutettu, sars-CoV-2 on asettunut uomiinsa, mutta niin on ohitettu myös 3 kuukauden pakko-lepo potilastyöstä (73v+), joka työ nyt taas on alkanut.

Sen alkamisen huomaa siitä, että sormus antaa aiempaa parempaa palautetta:

”Sinulla on lempeitä unia, Sinun täytyy olla aika hyvässä iskussa, jatka tästä ja ole armollinen niille öille, joina selvästikin olet illalla ollut vähemmän selvä”.

Tämän kaiken tuo matta-musta rinkula oikean käden nimettömässä kertoo – jos muistan vain ladata sen kolmen vuorokauden välein ydin-, Kemijoki- ja tuulisähköllä.

Töpseli pelittää.

Ja muistanhan minä.
Muistanhan minä joka aamu herätäkin ja kuunnella saman ohjelmakaavion mukaan radiotani ennen torikahville ja työhön lähtöäni.

Tänäkin aamuna taas tykitti tuo kalmankylmällä äänellä faabeleitaan selostava naistoimittaja ”aamuhartauden” nimissä.

https://areena.yle.fi/audio/1-50526293

OURA kertoo, että nukun paremmin (REM-jaksoja enemmän) kun vierellä kuorsaa illan virkku, aamun torkku vaimoni kuin jos nukun yksin.

Vaikka olenkin illan torkku, aamun virkku (koska työt alkavat klo 08).

https://yle.fi/uutiset/3-11432345

Lopuksi: jos ette ole vaativa persoonallisuus (esim kävelette kadulla jalkakäytävän laattojen rajoista piittaamatta ja ilman ongelmia tikkaiden ali), tuo sormus kannattaa kenties hankkia.

Jos vaativan persoonallisuuden ongelmaa sitten on, sormuksen ostaminen on vähän pakkokin (lievä, hoitoa edellyttämätön vaativa persoonallisuus tarkoittaa, että Sinulla on testamentti, rahaa pankissa tileillä ja rahastoissa, ehkä osakkeissakin ja odotat Veikkauksen kolikkopeliluolien avautumista kapakoissa, Prisman eteisessä ja Kasinoilla).

Miksi ”Kuninkaan sormus” (Topelius)?

On se halvempi leikkikalu kuin joka 2.-3. vuosi vaihdettava hybridi-bulevardimaasturi.

Kalleimmillaankin 1200€.
Silloin se on kultaa ja siinä on timantti, joka toivon mukaan ei ole veri-timantti.

Suomessa tätä värkkiä valmistetaan ja entiset Nokian insinöörit ovat valmistajien porukassa, jos eivät ole Pyhäsalmen kaivoksen syvyyksissä tutkimassa unta ja valoa muutoin vain.

Niistäkin kaivostutkijoista 1300m maan alla ainakin yhdellä on OURA-sormus.

Ostin sen hänelle.

On se, maantiede, hieno tieteen laji.

Mitäs se sanoikaan skotti-lääkäri Livingstone?

”I presume”.

Ehei, se oli Stanley kun sanoi:

”Tohtori Livingstone, oletan”.

Livingstone tietokirjojen mukaan huiputti kuolemaa kerran toisensa jälkeen.
Ja puri leijonaa.

Münchausen-syndrooma!
(sitä diagnoosia ei sormus tee – sen osaan minä eräänä harvoista suomalaisita tehdä)

lisää asiasta (references)
– Kalevala (Seppo/ä Ilmarinen)
– Taru sormusten herrasta (Klonkku, Sami ja Frodo)
– Välskärin kertomuksia (Kuninkaan sormus)

Benjamin

Lapsuuden kesissä oli kolme ”tapausta”.

Elvinpäivät, Untonpäivät ja kesä 1949, kun Simovaari sytytti kokkoa sateessa bensiinillä ja vietti seuraavan kuukauden SS 3:ssa (Sotilassairaala 3 Kouvolan varuskunnassa)
Viimemainitusta päivästä minulla onkin hyvä valokuva: Simo, Saku, Matti, Erkki, Liisa ja Antti. Kolme viimemainittua elävät yhä.

Nuo muistot mielessäni kirjoitan taltallani tänään, Untonpäivänä, digi-kiveeni muutaman muun muiston.

”Vastaisen varalle”, niinkuin sitä sanotaan.

Kirjassaan Joosefin tarina kirjoittaja käyttää pohjavirityksenä Genesistä (Mooseksen I kirja).

Nyttemmin egyptologit pitävät jopa mahdollisena, että Jaakobin poikien isä sekä Tutankhamon ovat olleet Afrikan alkuperäisasukkaita.
Kenties heidän taipaleensa on alkanut kaukaa Niilin latvoilta, josta ihmisen, sellaisena kuin Sapiensia pohtii jerusalemilainen professori Harari, tarinakin alkaa vajaat puoli miljoonaa vuotta sitten.

Jaakobin pojista nuorin on Benjamin, mutta on väitetty, että nimestään huolimatta hän on ollut tytär.

Olen ollut sukuni vanhin 22 toukokuuta 1981 alkaen. Syitä tähän asemaani en avaa enemmälti, mutta niin se vain on.

Nyt tähän sukuun on syntynyt Benjamin-niminen tytär.
Hän saa nimensä 22.8. enkä sitä vielä tiedä.

Mutta sen tiedän, että siinä suvussa, jossa minä olen vanhin elossa olevista, hän on nuorin.
Juuri syntynyt. 22.6.

Minusta hän muistuttaa kovasti Viktorianjärven tienovilta juurensa saanutta Afrikan asukasta.

lähteistä:

– Thomas Mann: Joosefin tarina
– Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen ja Nefertitin tarina
– Howard Carter: Tutankhamonin haudan kirous
– Harari: Sapiens, ihmisen lyhyt historia
– Antti Liikkanen: Everstien tarina (julkaisematon)

1930-luvulla Mika Waltari oli usein tyttärensä kanssa puistossa. Muutaman vuoden ikäinen Satu-tytär kysyi kerran:

”Isi, miksi sinä olet niin surullinen”?

”Syksyisin tänne puiston penkin alle ilmestyy mörkö nimeltä alakulo”

Das Rapakivi

Olen syntynyt Salpausselän rinteillä.
Vanhempani eivät.

Sain syntymäsiunauksena, ikään kuin kummilahjana, kaksi asiaa.
Toinen on hyvät hampaat, toinen perintötekijöihini (geenit, epigeenit) verrattuna tasainen mielenlaatu.

Salpausselkä syntymäalueellani sisälsi paljon rapakiveä, Das Rapakivi, jossa taas on paljon fluoria (hampaat) ja riittävästi litiumia (tasainen mieli).

Edelleenkin hammaslääkärini ihmettelevät, miten tässä korkeassa iässäni minulla onkin niin paljon jatkuvasti kipuilevia hampaita suussani, joka on kuitenkin noille hampaille liian pieni.

Psykiatrina ihmettelen joskus, miten huolimatta vahvasti rankkaa luovuutta tihkuvasta sukutaustastani olen vain hiukan epävakaa, mutta en juurikaan bipolaarinen (synkän masentuneesta holtittomaan vauhtiin altis).

Kuljeskelin viime vuosituhannella usein Lapin viddoilla, selkosilla ja selänteillä geologi-ystäväni kanssa (Ilkka, requiescat in pace).

Hän oli urallaan löytänyt yhtä ja toista arvokasta, nyttemmin lähinnä Vihreät rp puolueen kauhuksi, suomalaisesta ja lappilaisesta maaperästä.

Mutta en näistä ”suurkuusikoista” nyt aio jatkaa.

Yksi hänen havaintonsa, jota hän eri tavoin lappilais-jokivarsissa tarpoessamme ja kultaa huuhtoessamme mainitsi, oli ”Das Vihreäkivi”.

Mikäs se on?

Se on sellainen alue ja kallioperän laatu Lapissa, jollaiselta löytyy vaikka mitä.

Mainitsin maaperäkarttoja katsellessamme, että se on liki sama alue, jossa on tehty aika lailla itsemurhia, murhia ja yrityksiä näihin.

Jäimme miettimään arvometallien ja arvottomien käytöstapojen liittymistä toisiinsa.

Luen perjantain lehteä (Lapin Kansa 3.7. 2020).

Siinä mietitään, mistä mahtaa johtua, että nimenomaan Lapissa ja erityisesti vieropalkisen naiset eivät tahdo ”riittää” heitä kuntien johtoon valinneille jäärille.

Kiinnitän huomiotani Ilkan ja omaan havaintooni.

”Das Viherkivi”.
Tekeekö se asujan ”kateelliseksi”?

Luen aamun Helsingin Sanomien ”Keskustelua” osastosta suomalaisten – nyt jo emeritus – tiedemiesten pohdintaa siitä, kuinka pienillä todisteilla niinkin moni epidemiologi ja infektiolääkäri niinkin paljon sars-CoV-2-RNA-viruksen vaikutuksista todistaa.
Etelä-Afrikan norsuistakin jopa.

Kirjoittajien mielestä tieteenfilosofian tähdellisimpiä asioita olisi kyetä epäilemään havaintojaan ja testaamaan niiden alttiutta falsifikaatiolle (”vääräksi osoittamiselle”, kyseenalaistamiselle).

Tai edes uskallusta sanoa viime talvena usean ammattilaisen ”Teema”-kanavalla seuraamassani Skavlan-tv-ohjelmassa (ruotsalais-norjalainen ”Arto Nyberg”) lausuma vastaus vaikeisiin kysymyksiin tuntemattoman edessä:

”En tiedä”, ”Jag vet inte”, ”this we don´t know”.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006559226.html

Sapiensin kotimaa ja Saint Helenan sankari

Toimittaja Kaisa pitää hyöryradiossa aamuhartautta heinäkuun aluksi.

Hän niputtaa säveltäjä- ja runoilija-Löytyn avulla pystyyn nousseen apinan kotimaanosan yhteen.

Sama se, onko kyseessä Ambomaa, Etelä-Afrikka, Uganda vai Etiopia.

Olisin voinut jatkaa. Sama se, onko FNL, Timbuktu, Sinuhe vai Suomen taiteilijaseuran residenssi.
Leopold II vai lasten kätösillä maan sisältä nostettavat akkumetallit.

Yleisradiossamme on Afrikan heinäkuu ja EU:n komissiossa kokkolalainen komissaari hoitaa Afrikan asioita.

Ihmislaji on reilusti alle miljoonan vuoden ikäinen, mutta Afrikan maanosa erosi Amerikasta paljon aiemmin.

Alle 15 miljardia vuotta sitten ”ehkä” oli big bang (ainakin jokin niistä), alle 4 miljardia vuotta sitten pyöristyi ehkä Tellus ja erosi kuu – toinen puoli sileä, toinen rokonarpinen.

Mutta ihmisen lajin kannalta siis trias, jura ja liitu ovat todellista esihistoriaa, jolloin Xi, Donald ja Vladimir eivät vielä olleet vaihtoehtoja eikä ”Sapiens, ihmisen lyhyt historia” (Harari, 2011) vielä kirjoitettavissa.

Jätän toimittaja Kaisan kehittelemään tarinoitaan kuningasten kuninkaan, Haile Selassien maasta, sen kuohuvasta virrasta kristittyjen ja muslimien välillä ja miettimään Martti Ahtisaarta tai pellavapäisiä namibialais-poikia Atlantin rannikolla.
Toivon hartaasti, että Taivaanpallo (Olli Jalonen, 2018) on saanut kirjallisuuden Finlandia-palkintonsa aiheesta.

Kirjan tarinassa englantilaislähtöinen poika Saint Helenalta auttaa englantilaislähtöistä seikkailugeenin (DRD4-7R) vaivaamaa tähtitarhojen tutkijaa löytämään komeettansa ja uskomaan siihen.

Siihen, Halley´n komeettaan, minäkin uskon.

En uutiseen: ”Tohtori Livingstone, oletan”.

En oleta, todellakaan.

YLE aloittaa Afrikka-kuukautensa ensimmäisen aamun mietelauseella, joka on leikattu Uutisvuodon edesmenneen ja ainoan kunnon kikkaratukka-afrikkalaisen runokirjasta.

Viha

Muuan tunnettu poliitikko kuvaa tänään elämäntilannettaan liitupaperille painetussa aviisissa.

Keskeinen huomio, minun silmiini osuvista, on hänen mainintansa suomalaisessa arjen politiikassa esiintyvästä vihasta.

Siirryttyään pois torien valokeilasta ja palattuaan koulutuksensa mukaiseen työhön, hän ei enää kohdannut tuollaista vihaa. Hän kohtasi hänen ammatti-työnsä jäljistä nauttivia ja pitäviä ihmisiä.

Toisessa, halvemmalle havupuu-paperille painetussa lehdessä samana päivänä pohditaan informaation luonnetta.

Sen kärkiä ovat disinformaatio ja misiniformaatio.

Pelästyin aika lailla, kun keväällä julkisuuden myötä viimeisten aikojen pedoksi noussut rutto vei minulta mahdollisuuden tehdä koulutukseni mukaista ja kokemuksellani laatuisammaksikin ehkä muuttunutta työtäni.

Tänään on onneksi taas lupa: työpäivä.
Samoin huomenna.

”Otilla”.

Ammattityötä minulla on mahdollista tehdä kaikkina muinakin päivinä, koska siellä kohtaamani asiat tulevat digi-muodossa ruuduilleni 24/7 (minä hetkenä tahansa).

Viha, jota jatkui ja jatkui lisääntyvästi 1984 alkaen, alkoi hävinä horisontistani puolitoista vuotta sitten joulun alla.

Muut alkoivat tehdä päätöksiä yhteisistä asioista.

Erityisesti viha häviää jos osaan, kuten havupuu-paperi-media tänään dis-mis – suosittikin, pysyä poissa niistä välineistä, joissa viha muhii.

*

Toinen tuore esimerkki kertoo toisen tulokulman.

Tunnettu ja tunnustettu alansa huippuammattilainen paljasti vuosi sitten (viime viikolla uusintana lähetetyssä) haastattelussaan sellaista melko tuoretta ja varmaankin luottamuksella kerrottua eli ehkäpä jopa salatuksi tarkoitettua tietoa, joka viestitti kertojan lähipiiriin kohdistuneesta ja hänen akuutisti vahvaksi vihaksi tulkisemastaan ilmiöstä.

Samasta paljastuksesta toinen huippuammattilainen paljastaa tänä kesänä mediassa asian toisen puolen eli vihan sijasta havaitsemansa rakkauden omaa ammattitaitoaan kohtaan.

Kumman valitsemme.

En ehdota vastausta.

Memories – Näin syntyy muistoja

Vanhetessani arkeeni syntyy uusia rutiineja.

Pakkoajatuksia ja -toimintoja.

Psykiatrina arvelen osaavani erottaa dopamiini- ja perimä-lähtöiset obsessiot ja kompulsiot tavanomaisesta elämänhallinan helpottamisesta, arjen kompasseista.

2000-luvun puolella olen alkanut kuunnella radion aamu- ja ilta-hartauksia.

Viime aikoina keskiviikkoisin kukonpieremässä on joku vähän tunnetumpi kirkon edushenkilö muistellut elämänsä solmukohtia:

”Miksi minusta tuli uskova?”.

Nuorin lapseni synnytti hiljattain esikoisensa.

Hän antoi vaimolleni ja minulle omat kirjat, joihin voimme täyttää keskiviikon aamuhartautemme.
Mukana tietenkin on nimiä ja nimien takana olevia tarinoita.

Täytin omaa ”Isoisän kirjaani” viikolla tyttärentyttären tarpeisiin.

”Tintin tarina” tai ”Everstien tarinoita”.

Molemmat ovat tekeillä olevia proosaviritelmiäni, itse asiassa ”Tintit” ovat tämä Arktinen puskurikapasiteetti (4138-osainen, yli 13 vuoden tekele jo).

Aika ällistynyt olen, kun huomaan, ettei tiedossani olevassa tarinassani ole juurikaan sellaista, jolla haluaisin juuri syntyneen likan elämää alkaa ohjata.

Olen ollut aika ärtynyt radion keskiviikkoaamuista, koska olen pitänyt elämäntarinan esittämistä sellaisena itsetehostuksena, joka on enemmänkin loukannut kuulijaa ja hivellyt kertojaa.

Tämä esimerkki, ”Isoisän kirja”, taitaa osoittaa, että loukkaantumiseni on minulle sopiva piirre.

Kirjamarkkinoille on Suomessa(kin) tullut valtavasti tarinoita, joissa kirjoittaja syyttää äitiään, isäänsä, sukuansa tai lapsuuden muita kauhuntekijöitä omasta pahasta olostaan.
Oman elämänsä donnereita ja kjellwestöita, anjakaurasia.

En ole noista tarinoista pitänyt.

Mieluummin soisin, että kirjoittajat tekisivät omia ”pahoja tekojaan” kuin kertoisivat isiensä patologisesti valehtelusta, äitiensä vieraissa juoksemisesta tai sisarustensa muista luonteenkieroutumista.

Minkälaisesta tarinasta välittäisin?

”Taru sormusten herrasta”, ”Robinson Crusoe”, ”Kaikki elämäni aamut”, ”Jobin kirja”.
”Joosefin tarina” (Thomas Mannin Genesis).

Sinuhe egyptiläinen, se olisi jokaisen hyvä itsestään löytää. Vanhoilla päivillään.

Ei ennen.

Jos elää yli 70-vuotiaaksi, on saanut olla juhlissa niin kauan, että on ehtinyt syödä koko illallisen. ”Olen jo päässyt kahviin ja konjakkiin. Nautin niistä, mutta nyt on kyse siitä, miten pitkään saan istua niiden äärellä”
(Mazzarellan äiti kun sai tietää kuolevansa syöpään kohdakkoin, HS 28.6. 2020)

Finlands sak är (s)vår

Olen poistanut juhannuksen päivitykseni, mutta eri syistä kuin Suomen ev lut kirkon piispainkokous sen tekisi.

Se, jatkaako nykyinen PVO-bishop, padre S., jää nähtäväksi. Vastaavassa tilanteessa ainakin Martti Luther ja hänen Halla-ahonsa (Philip Melanchthon) jatkoivat.

Poistaminen johtuu Pu:n (Vova Marien maasta, kts Katja Kettu: Yöperhonen) pyynnöstä, koska tämä suuttui Kultarantaan (DTrump/toiselle kaudelle – konsultaatio, hinta 54 000 €, Tekir laskutti suoraan Kremliä, joka siirsi laskun White House´aan).

Muita syitä poistoon olivat Novgorodin ruhtinaat (RUS), Via Baltia (EST. LT, LV) Pommern (Pl), Willy Br (Stasi-BDR), Tanskan (DK) aina niin voittoisat sotavoimat ja kiinnijäämättömänt Norjan (N) nauttimattomat dopingit; mutta Ruotsi (S) ei ollut syy – ei edes silloin, kun Suomi (SF) oli sen Itämaakunta (aD 1323-1808, kts myös Wasa, Bernandotte, Bonaparte Moskovassa 1812).

Samalla kun poistan päivityksen, pyydän myös sydäm(m)estäni (Kotus) anteeksi kaikilta jotka ovat saaneet haavan sieluunsa, maksaansa (Lähi-Idässä sielu on maksassa) tai bifido- & prevotella-bakteereissa paksussa suolessamme (ihmisen biote eli fecal microbial flora).

Kaikilta siis mitä nöyrimmästi anteeksi.

Palaillaan kunhan helteet hellittävät.

RUK 100 vuotta, Talvisota 105 ja Poikkeustila-2020 88 päivää

Ensi yönä loppuu suomalainen poikkeustila.
Edelliset olivat 1939-40 ja 1941-45.

Aika moni tulevaisuustutkija moittii yrityksiä hakea seuraavien ihmissukupolvien elämänvoimaa ja -motivaatiota menneisyydestä.
Yleensä moite lähtee siitä, että tulevaisuus on niin erilainen.

Olen tänään kohdannut kaksi menneisyyden hahmoa.
Albert Camus´in ”Rutto” ja Harper Leen ”Kuin surmaisi satakielen”.

Ensin mainittu liittyy 13. pandemiaan, joka ihmiskuntaa on uutena aikana (v 1510 alkaen) kohdannut. Sars-CoV-2, Covid-19, kotoisasti Corona (lapin suurimman joen suulla toimivan kauppakeskuksen nimi)

Leen Satakieli taas miettii amerikkalaisen (USA) yhteiskunnan tapaa kohdata afroamerikkalaisia.
Sitä nyt Trumpin valtakunnassa pohditaan.

Kyllä minä taidan 73-vuotiaana ihmisenä, isänä, pappana ja lääkärinä päätyä siihen, että menneisyys antaa paremman voiman ja motivaation.

Tulevaisuuden sisältö on, niinkuin asian suomalainen taloustieteen nobelisti Bengt Holmström pari viikkoa sitten sanoi, PELKO.

Asian ilmaisi muuan afro-afrikkalainen pappi taannoin:

Kaikki muu menee ohi paitsi menneisyys