Ruton ja koleran välissä

Olen käyttänyt aikaa René Nybergin mainion esseekokoelman kanssa.

Nyberg pohtii, miten tässä Ukrainaan oikein jouduttiin.

Pähkinänsaaren rauhan Hanhikiveltä ja vähän kauempaakin.

Onkohan Hanhikivi enää olemassa?

Vai murskattiinko se sepeliksi, joka estää kävelijöitä kaatuilemasta Pyhäjoen kirkonkylän raitilla?

***

T. Kalervo Keranto opetti meille boomer-sälleille (vain yhdestä tuli PVO:n silli-komentaja) Kouvolan lyseossa historiaa.

Lyseossa oli yksi nais-oppilas.

Hänellä oli punainen tukka niinkuin Tenavien älykkäimmäksi tai ovelimmaksi kuvatulla Schultz-hahmolla.

Tellu niinkuin Tellervo Koivisto, villa- ja Sidoste-sukan kantapään paikkaaja.

***

Tämän vuoden aikana lukemieni kirjojen luku on viidenkymenen ja sadan välillä.

Siinä ehtii astiainpesukoneen aika monta kertaa täyttää oikein ja tyhjentää ”without collateral damages”.

Raporttini Varsinais-Suomen Suomen valtiotamme tuhoavasta politiikasta juuri ennen Putinin ja Kirillin hyökymistä Itä-Maakuntaan päättyy tähän. Sekä Saarikko että Orpo ansaitsevat keskinäiset ojentelunsa isänmaan tuhoamisesta strategisesti ja operatiivisesti väärimmällä mahdollisella hetkellä.

SaPe, The Teltantekijä, on myös savimailta.

Vuosi 1721 on täällä taas.

Hailuoto & Åland Arkipelago ovat valmiita tuhottaviksi, Repoluodon lisäksi.

Tapani Löfvingiä etsitään turhaan apuun.

Kiitos kirjasta, René Nyberg, ikätoverini helmikuulta.

1946 oli hyvä vuosi – kts Tunkua Katon Harjalla (Interterras 1995) ja Paavo Väyrynen Sota vai rauha Suomelle, 2022.

Muita vuoden mittaan syntyneitä, still going strong ´nd alive:

Trump (Pfalz) kesäkuussa ja Kirill (ersäläinen suomalaisugrilainen) marraskuussa.

***

”SOTA VAI RAUHA SUOMELLE?

Paavo Väyrysen uuden teoksen nimi on sama kuin J.V. Snellmanin vuonna 1863 ilmestyneen kirjoituksen.

Kirjan työnimi oli ”Suomen salattu tie uusiin sotiin”.

Teoksessa kerrotaan, kuinka olemme viime vuosina olleet mukana ennalta kirjoitetussa ja taitavasti ohjatussa näytelmässä, joka on vienyt Suomen osapuoleksi Ukrainan sotaan ja hakemaan jäsenyyttä sotilasliitto Natossa.

Näytelmän juonta on kehitelty vuosien, jopa vuosikymmenten, kuluessa.

Tämä toiminta on ollut suurimmaksi osaksi avointa.

Vain harvat ovat kuitenkin ymmärtäneet, mistä on ollut kysymys.

Toiminnan todelliset tarkoitusperät on salattu.

Tämän ja viime vuoden osalta on salattu myös olennaisia tapahtumia. Ne ovat tulleet esiin vasta ajan oloon.

Kaikkea emme tiedä vieläkään. Suomea on viety uusiin sotiin.

Jo nyt Suomi on mukana Yhdysvaltain käynnistämässä ”uudessa kylmässä sodassa”, sen etulinjassa ja jopa sen yhtenä alullepanijana.

Uuden kylmän sodan kuuma ydin on Ukrainassa käytävä sota.

Suomesta on tullut sen osapuoli.

Vasta aika näyttää, mihin sotiin ”mahdollinen” (lisäys -aLii-) Nato-jäsenyys Suomen vie.

Paavo Väyrynen on valtiotieteen tohtori ja kansainvälisten suhteiden dosentti Lapin yliopistossa.

Hän on perehtynyt Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja Ukrainan kriisiin sekä ministerinä, kansanedustajana että Euroopan parlamentin jäsenenä.”

Black Box

Venäjän ryöstöretki omille äärimmäisen herkille identiteetti-alueilleen (Tveriläiset & Ersäläiset vastaan Kiovan Rusj & Tsingis Kaani, aD 1382) sisältää yhden mielenkiintoisen, ensimmäiseen adventtiin liittyvän havainnon.

Erergia on suurimpia collateral damages – aseita helmikuun lopulta alkaen – todellisuudessa siitä asti, kun öljy ja sähkö keksittiin.

Sen huomaa suurten Venäjän ulkopuolisten konsorttioiden e-business-käytöksestä (”Nyt maksatetaan käyttäjillä”) ja sen huomaa nyt talven tullessa pimeistä ja/tai pimennetyistä ukrainalaisita suurkaupungeista satelliiteistakin.

Kun oli pieni (1940-50-luvun taite) ei kenelläkään ollut niissä kylissä ja kauppaloissa, joita tunsin, sähköllä toimivaa jouluvalaistusta punaista joulutähteä akkunassa lukuunottamatta.

Aleksanterinkadun jouluvalaistuksen näin vain opiskelu-aikana – ei vakuuttanut.

Nyt LED-helminauha sitaistaan vailla minkäänlaista ”makua” pensaiden, parvekkeiden ja akkunoiden valaisemiseksi.

Paitsi siis Kiovassa & al.

On tuossa jotain varsin ristiriitaista ja siksipä minun pihassani on vain 3 (kolme) kynttilää ja yksi autojen parkkeeramista helpottava työvalo aikasytytyksellä ja -sammutuksella.

Ei energiaa säästämässä, tämä pimeys, vaan solidaarista kysymystä esittämässä.

Kotikauppalani pimennettiin 1939-1944 säännöllisesti, mutta sitä en ollut näkemässä.

Eivätkä Karhumäessä taistelleet äitini ja isäni.

***

Suomessa on muuan erityinen pulma, sama kuin USA:ssa.

Suomen tasavallan presidentiksi voidaan valita vain Suomessa syntynyt henkilö.

Siis mm Karjalassa ja Petsamossa?

Mutta kuka voidaan valita Saamelaisparlamentin/käräjien johtajaksi tai jäseneksi?

Kun parlamentin/käräjien Sajos-rakennusta vihittiin, kumpainenkin oli paikan päällä.

Hankin hiljan heidän juhlapuheensa tekstit näkyvilleni.

Werther – ilmiö

päivitys tuhottu stalkerin toimesta / takia

Merikapteeni Robinson Crusoe

Kouvolan kauppalan kirjaston lukeminen läpi 1950-60-luvuilla on ollut minulle sankarillinen, mutta epäonnistunut seikkailu.

Kaksi tarinaa kuitenkin jäi mieleen: Peppi Pitkätossun isä ja Robinson Crusoen alkuasukas-ystävä.

Jätän Venäjän klassikot luettelematta.

Efraim on 105%:n verokuningattaren kirjoittamana neekerikuningas ja Robinsonin ystävä Daniel Defoen rakentamana Musta Perjantai.

Sama mielikuvien sisällissota on Suomessa ja Lapissa, erityisesti Inarissa, meneillään samoilla tuloksilla.

Vain vaikenemalla voit voittaa.

”Niin syvä on kuin pitkäkin”

Jotain yhteistä tällä on kirjan ”Hyväntahtoiset” (kirjoittaja syntynyt 1964) kanssa.

Juristit (myös obersturmführer Aue) pelastavat maailmanrauhan vasta 1947 (Pariisi).

Mutta se ei toiminutkaan.

Balkanilla Jugoslavian hajoitussodissa kuoli miljoona nuorta naista ja miestä.

Toisiinsa 1000-vuotisessa historiassa kietoutuneita valtapareja on muitakin.

Silkkitie ja Tsingin Kaani antakoon tuolle asialle (Tie ja Vyö) kasvot ja kartan.

Onkohan rasistisempaa piilo-mielikuvaa kuin tänään on.

Joka puolella ihmisen maailmaa.

Black Friday

Vendredi Noir

Otso Piru Perkele

Olen kuluneen vuoden mitannut kuolleisuuttani.

Väline on maan valtalehden sunnuntain kuolinilmoitukset.

Viikottain kerrotaan rahaa vastaan 60-70 ihmisen lähdöstä.

Olen jakanut nuo ilmoitukset kolmeen.

Naiset, 19.10. 1946 jälkeen syntyneet ja kaikki tuonilmaiset.

Lisäksi olen lukenut mielisairaalassa käynnistään kertoneen ikätoverin kertomusta suomalaisista.

Juha Hurme on kirjoittanut suvustani, kainuulaisista ja suomalaisista.

Älykäs priha.

***

Koulussa opettajani, Pirkanmaalta, Kas Längelmävesi tuolla, kotoisin oleva ryntävä nainen, usein kertoi panevansa toivonsa minuun.

Miksi?

Sinulla Liikkanen on korkea otsa ja olet mies. Olenkin sen jälkeen saattanut maailmaan puolen tusinaa uutta ”minä olen Liikkanen, mitään sille mahda en”.

Nyt vedän yhteen.

Kuolevista ikätovereistani, joiden elävänä sairatuneisuutta olen kuvannut kirjassani ”Tunkua Katonharjalla” (Interterras 1995) on tullut runsastuva joukko.

1945-1952 syntyneet boomerit ovat 1/5 kuolleista.

Me, Otso Piru Perkeleet, emme kauaa maamme verkostoja vaivaa.

Mitä me emme ole saaneet? Kaiken me näet olemme ottaneet.

Meiltä puuttuu kuolemisen etiikka.

Isoveljemme, ei niinkään siskomme, ampuivat haulikolla tai hirttivät itsensä 1980-luvulla.

Meille pitäisi säätää alankomaalais-sveitsiläis-oregonilainen lupa tehdä sama.

Yhteiskunnan rahoilla ja toimesta.

Isoveljemme tappoivat itseään 1400 kalmon vuosivauhdilla, meille babyboomereille uskallus riittää vain seitsemään sataan.

Pitäisi säätää laki, jonka mukaan HyvinVointiAlue 1.1. 2023 jälkeen tarpeen mukaan lähettää maksutta, mutta ei ilmaiseksi, kotiimme työryhmän, joka laittaa ”tipan kyynärvarteen” ja tippaan tappavan nesteen.

Onneksi meillä on TV-sarjoja, suomalaisia, jotka antavat mallia.

Paratiisissa ikätoveri menee lempipurolleen kalaan ja liukastuu.

Toisessa jättisuosiota hakevassa sarjassa SYKE ikätoveri menee päivystyspoliklinikalle ja saa kyynärvarteensa ”tipan”, jonka hän itse vihreästä napista aukaisee ja kas:

Maan valtalehdessä, sen sunnuntaisivulla, on tonnin ilmoitus, jossa Eino Leinoa siteerataan :

”Kauan tinasit, paljon pilasit, viimein kolvis kylmeni”

Niin, on tämä psalmi 88.

***

Tämän päivityksen otsikko ”Otso Piru Perkele ” on Calamnius-sukunimensä suomentaneen kainuulaisen ehdotus etunimiksi pojalleen.

Pappi ei ehdotusta hyväksynyt, mutta ”korjatun” nimen Otso Tähtivalo saaneesta tuli pappi Alppilaan.

Elämäni ihmisenä

Vuosi vuodelta tulee lukulistalleni enemmän omien elämien tarinoita.

Kirjoittajat kertovat itsestään pyrkien Jumalten joukkoon Olympoksen vuorelle.

Suosikkini ovat lääkäreiden kirjoittamia.

Fernindad Sauerbruch, kunnanlääkäri Peltonen, aivokirurgi Hernesniemi ja oikeuslääkäri Vala.

Aioin itse tehdä Everstien tarinan, mutta totta vieköön – muiden tarinat ovat liian hyviä.

Jos lääkäri osaa Jobin kirjan, loppua ehkä lukuunottamatta, tulee hänen omasta kertomuksestaankin hyvä.

Nuo neljä osaavat, vaikka vain yhdellä tiedän varmuudella tekstin syntyneen ilman taustakirjoittajan haamua.

Se on tämä Kiinassa covis-karanteenissa kirjoittanut Hernesniemi.

Mikä sitten olisi sellainen mitta, Jobin kirjan lisäksi, jolla voisi elämäni-biisi teoksia vertailla?

Minä luulen, että se on tällainen, niinkuin Arktinen Puskurikapasiteetti.

Näistä sähköisistä taas yksikään lukemani ei ole lääkärin tekemä, mutta eiköhän Kemppinen kelpaa.

On hän niin lääkäri kuin vain kaiken nähnyt ja kaikessa viisas juristi Pohjanmaalta Kirkkonummelle muutettuaan on.

INTO-kustantajan lääkäritarina, Ursula Valan Kuoleman monet kasvot, on yhdessä asiassa aivan ylivoimainen.

Sitä ei ole kirjoitettu innon ja rakkauden pakottavissa merkeissä.

Se on vain kirjoitettu.

Ihan niinkuin kuolintodistus.

Suosittelen kaikkia neljää jouluyöksi lukupöydälle, mutta erittäin isosti vaadin Valan valaa luettavaksi.

274 sivua.

Kullervonpoika Kemppinenkin varmaan kadehtisi, jos lukisi – en usko, että lukee.

***

Sain hiljattain käsiini tapaninpäivänä muutaman tunnin kuluessa tekemäni pari sataa päivitystä (digi).

Päivitysten sarja jatkui muutamana satana vielä tammi-helmikuun taitteeseen.

En aio niitä julkistaa enkä referoida, mutta asia tuli mieleeni katsoessani TV-1:n 3-osaista dokumenttia samasta ajankohtasta, jolloin Suomen Tasavallan tuleva Presidentti leivottiin ja Helsingin hiippakunnan piispasta ja suomalaisista sukeltajista tuli sankareita.

***

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen eduskuntavaalien alla 2007.

Sen edeltäjä ehti tuota ennen jo käsittää yli 4000 päivitystä alkaen tapaninpäivästä 2004.

Valistuneet vieraani tietävät miksi tuo Boxing Day sai tarttumaan kynään ”Arktista Psykiartiaa” otsikon alla.

Vuotta tämän APK:n aloittamisen jälkeen blogitaivaalle astui uusi tähti, ”Lapinleuku”.

Tapasin sen kirjoittajaa melko tuoreeltaan Siida-nimisessä rakennuksessa.

Hänellä oli tummna puku ja keltainen kravatti, minulla villapaita ja Nunnasen väärtin tekemät nutukkaat.

Emme sittemmin ole tavanneet.

Minä valmistuin ylioppilaaksi Kouvolan lyseossa, hän huomattavasti myöhemmin Suomen kateellisimman kunnan lukiosta.

Tavatessamme olimme kumpikin kapteenin arvoisia.

Nyt hän on evp-rajakapteeni, minä reservin lääkintäkapteeni.

Ei mene tasan, onnen lahjat, ei Kataloniassa eikä Kroatiassa.

Saati Inarissa:

https://www.lapinkansa.fi/paivakirja-korona-toi-aivosumun-googlettelin-murtu/5115494

Seurantaa – Follow up´ia

Sivuutan suuret teemat (Ukraina, ilmasto), mainitsen joitakin pieniä ja merkityksellisiä.

Ensiksi:

Apotti / EPIC Suomen SoTe-verkoissa on herkullinen aihe.

Sama järjestelmä on ollut käytössä Tanskassa 2007 alkaen, jolloin siellä laadittiin ja toteutettiin SoTe-uudistus vuodessa.

21 sairaalaa, 300 kuntaa ja 4000 tietojärjestelmää muutettiin viideksi sairaalaksi, 98 kunnaksi ja viideksi tietojärjestelmäksi.

Seuraus: Tanskan SoTe on yhtä hankala kuin Suomen, Saksan, UK:n, Ruotsin ja Norjan. Edelleen.

Norja eroaa toki siinä, että siellä on – kiitos fossiilisten – millä mällätä.’

Vaikkapa urheiludopingissa.

Toinen teema on sukupolvien välinen aiempaan nopeampi muutos. Muuan kokenut lääkäri sanoo julkisesti, että muutos on valoa nopeampaa viimeisen 20 vuoden (sukupolvi) aikana.

Ei se ole, nopea eikä hallittavissa.

Missään ajatuspajassa.

Kolmas teema on: ”Maailma on muuttunut näinä viimeisinä aikoina. Korruptio ja lahjonta kukoistavat. Lapset eivät enää tottele vanhempiaan. Kaikki haluavat kirjoittaa kirjan. Lähestymme mitä ilmeisimmin maailmanloppua”.

Tuo lause on kiveen hakattuna British Museum´ssa. 5000 vuotta (200 sukupolvea) vanha havainto.

Ei minulla oikein muuta ole.

Helsingin Sanomat vaihtaa päätoimittajaa ja kahdella ehdokkaalla on edellisessä sukupolvessa tunnettuja ja ansioituneita kirjailijoita.

Nuorena kuolleita.

Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdottajalla on paljon laestadiolaisia suvussaan (”nomen est omen”).

Veikkaan, ettei valinta voi osua stalkeriin.

Miksi?

Siitä olen viime viikkoina täällä useastikin todistanut.

Moi vaan, rakas stalkerini.

Opiksi ja ojennukseksi

Vuotta vanhempi emeritus pukee sanoiksi aika tähdellistä asiaa.

Aiheetta enempään, huomenna tuomiosunnuntai, tänään sauna.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009200780.html

***

Sama asia tektstikaappauksena suljetulta sivustolta, johon tämän päivityksen yhteyessä sen rakentelin.

Samalla ilmaisen pahoitteluani siitä, että näitä avoimia sivuja edelleen vaivaa ikivanha vainonta (Tarkowski & al)

Lainaus:

”Katsoin puolisoni (66) kanssa illalla TEEMA-kanavalta erinomaisen 2019 valmistuneen ranskalaiselokuvan Orfeuksesta ja Eurydikestä.

Kuvaukset on tehty ”elämäni paratiisissa”**, Atlantissa Bretagnen edustavalla olevalla saarella.

”Nuoren naisen muotokuva” kuvaa kahden naisen tarinaa.

Ohjaus, näytteleminen ja kuvaaminen kaikkineen on viiden tähden veroista.

Tänään herättyäni 4. tunnin yöunien jälkeen palauttelin mieleeni elokuvan ”säätöjä”.

Hain aamun Helsingin Sanomat laatikolta.

Oheisessa, päivitykseni alussa linkitetyssä artikkelissa minua vuoden vanhempi (78. ikävuodellaan) kollega pohtii vanhenemisen olemusta kertoen samalla olevansa viimeistelemässä asiassa kirjaa.

Hän on viime aikoina tullut julkisuuteen vanhenevien tai muutoin ”insuffisienttien” poliitikkojen asiassa.

Isohannin Matti ei mielestäni riko hyvää tapaa tai goldwater-periaatetta sanomisissaan.

Mutta kokonaisuus eli nuoruuden upeiden päivien saari, nuorten naisten suhde ja siihen rakennettu Orfeuksen ja Eurydikeen tarina saavat näin ”tuomiosunnuntain aattona” miettimään.

Minulla on päiväkirja, jota täyttelen viikottain laatuisalla mustetäytekynällä.
Sen viimeiset sivut alkavat olla käsillä.
Pitäisi päättää, aloitanko uuden niteen.

Olen hyvin pienessä mielessä vielä aika äsken ollut samassa  asemassa kuin tuon linkittämäni artikkelin huomenna 80 vuotta täyttävä päättäjä.

Siksikin olen vähentänyt kaikkea ”päättämistäni” jo 1-2 vuoden ajan ja keskittynyt nauttimaan iän ja kokemuksen mahdollistamista asioista.
Esimerkiksi 5 lasta, perheet ja lastenlapset koirineen ovat rapean kuukauden kuluttua tämän pöydän ääressä joululahjoja availemassa ja kinkun oikeasta paistamistavasta ”keskustelemassa”.
jHs

Päiväkirjaan kirjoitin, että alkaisi olla aika ”vaieta” seurakunnassa eli vähentää ”julkituloja”.
Näin olen toki jo tehnytkin, mutta vieläkin alt zu viel ist ungesund

On hyvä, jos huomaa asian itse – muista kyllä löytyy halua ja osaamista huomauttaa ”pappa-vaarin” asioista.

TV-1 tarjoilee dekkaria oululaistuotannon tekemänä.
Tuotannon nimi on Paratiisi** ja sen ensimmäinen tuotantokausi kertoi loppuvaiheissaan ikätoveri-kollegan taitavasti näyttellyssä roolissa yhden tarinan.

Ohjelman toinen tuotantokausi rakentuu  lähes kokonaan tuon ensimmäisen tuotantokauden loppuvaiheiden draaman kaarelle, mutta ei ratkaise sitä – ehkä kolmas kausi on vielä suunnitteilla?

Orfeus ja hänen poikkeamisensa manalassa on vanha ja laatuisa metafora ihmisen elämän asioissa.

Laitoin illalla hyvälle ystävälleni ja kollegalle (muu spesialiteetti kuin omani) kuvan tilanteesta, jota hän on auttanut (12Y single-malt vastineella) diagnosoimaan ja hoitamaan.

Hänen vastauksensa oli lohdullinen.
”Vielä pari viikkoa joka päivä,sitten pari viikkoa joka toinen päivä ja se onkin sitten siinä”.
Jouluksi terve.

Diagnoosi oli yllättävä ja uusi vaivasta, jota olen lusinut vajaan pari vuotta.
Elimistöni vielä uskoi uutta diagnoosia ja hoitoa.

Viikon päästä alkaa adventti, elämäni 77.

Ei tämä pahalta näytä.
Vien aamun lehdet puolisolle sänkyyn jossa hän – hyvin nukkuneena – voi niitä rauhassa lukea ennen aamukahviamme neljän tunteroisen päästä.

”Alakuloisuudesta ei kasva mitään tekoa” virkkoi viime vuosisadan ehkä laatuisin filosofi jonkin aikaa ennen kuolemaansa.

Kasvuvaraa sentään antoi.”

Tiu Tau Tilhi

Runon nainen on Inkeri.

Kirja (Juha Hurme) kertoo vasitun osan viimeisen parinsadan vuoden suomalaisesta historiasta.

Se on jatko-osa Finlandia-palkitulle ”Niemi”-teoksen tarinalle.

Tunnen erään kirjan tarinan osia: Siukonen.

Suosittelen kirjaa pukinkonttiin.

Pienikokoinen, 207 sivua.

Kritiikin kannukset madaltuvat

Kävin elokuvissa.

Luin etukäteen arvion.

Luin toisenkin elokuvan arvion.

Olin ajatellut senkin käydä katsomassa.

***

Olen intohimoinen kulttuurin kuluttaja ja amatööri-harrastaja sekä kirjallisen, näyttelemisen että musiikin aloilla. Kuvataide tuli matkaan vajaat 30 vuotta sitten, helmihääpäivä 6.3.-23.

Olen myös toiminut keikkapalkalla maakunnan lehden kirjallisuuskriitikkona.

Ensimmäinen arvioimani kirja on Sonja O.

Kaikki kritiikit ovat leike-arkistoissani, samoin kirjoittamani lehtikolumnit.

***

Takaisin tämän illan elokuvaan.

Se oli huolella promottu mm talk-show-ohjelmissa ja kritiikit niin valtakunnan, maakunnan kuin kylän lehdissäkin ovat aika ylistäviä.

Raina on kuitenkin mielestäni kehno, paljon huonompi kuin Kaurismäen-Eskortin-Vänän Mielensäpahoittaja.

Kahta juostetta lukuunottamatta.

”Pelko on aseeni” on tuo kahden juosteen nosto.

Aikaa kahden tunnin istunnosta noihin kuluu alle 30 sekuntia.

En käynyt toista kiitettyä kotimaista elokuvaa katsomassa, mutta kriitikon kiittämän teatterikappaleen poimin.

Siinä jää päällimmäiseksi myös ristiriita.

***

Olin pitkässä suhteessa ihmiseen, jonka läheisen elokuva voitti elokuvajuhlat ja on ollut esillä Oscar-ehdokkaaksi.

Tarinamme päätyi siihen, että joku muu ”korjasi potin”.

***

Kävin muinoin katsomassa Tuntemattoman Sotilaan ja pidän siitä.

Kerroin pitämiseni paikan päällä näyttelijöille, ohjaajalle ja ammattikuntani vanhimmalle, arkkiatrille.

Totesin, että eräässä elokuvan osassa on näyttelijä, joka vielä saattaa yrittää taideteoksen tuhota.

Ja niinhän siinä sitten kävi.

***

Kaipaan aikaa, jona itse kirjoitin kritiikkejä ja olin omien kulttuurituotteideni osalta kritiikin kohteena.

Asia kulkee sielussani nimellä ”Anniina”.

Yksi on elokuva, jonka ohjaa Mikko Niskanen.

Se elokuva saa paremmat kritiikit kuin Kahdeksan surmanluotia, joka nyttemmin lienee Suomen sodanjälkeisen elokuvan kaanonissa palkintopalli-sijalla.

***

Lukemani kirjat ovat yksi vuotava, avoin haava.

Rakastan Hämeenlinnan Olli Jalosta ja erästä hänen kirjaansa ja inhoan Tommi Kinnusta kahta hänen kirjaansa lukuunottamatta.

***

Jokaisena viikonloppuna ja väliin pikkulauantainakin ryhdyn itsekriittiseksi.

Sitä harrastan oppimestarineinani Fernindad Sauerbruch ja Juha Hernesniemi, huippuna lääkintöneuvos Pekka Peltonen Sariolan kirjassa Ei loitsu eikä rukous.

Paikan päällä, kunnassaan lääkärinä, hän on parasta, mitä vastaani on ihan koko tässä elämässäni tullut.

Das war mein Leben, Sauerbruch, 1951.

Sariola on lääkärikirjassa 101-%:sti oikeassa.

Olisinpa minäkin.

Parempi on tarkastella virheitään viikonloppuisin ja pikkulauantaisin.

Saunan jälkeen, ennen 99 centin Sinebrykoffin (taidekokoelma!) oranssin saunaolutpurkin sihahtamista auki.