Pinkinvärinen maailma

Tähän asti Suomessa on totuttu siihen, että Prisma on vihreä, Sittari punainen ja Liideli perussuomalainen.

Nyt on tullut muutos.

Prisma vaihtaa pinkkiin, samoin Trumpin vastustajat (Roger Waters jne).

Ei siis enää sateenkaari.

Eilen Eeva-lehdessä, tänään Helsingin Sanomissa on kirjoitettuna:

”Kokoa kärsivällisyyttä, jotta sietäisit omaa epätäydellisyyttäsi”

(Ioann Krestjankin)

”Vapaata tahtoa ei ole, eikä pysyvää minääkään…Se on totuus. Koeta kestää”

(Yuval Harari)

Kuvassa on nuori nais-lääkäri, joka poikkeaa 30 000 kollegan valtavirrasta siinä, että hänellä on stetoskooppi siinä, missä muilla on älypuhelin.

My Heritage – Släkten är värst?

Helsingin Sanomien Tiede-palstalla on tällä viikolla kerrottu,  että perinnöllisesti sukupolvelta toiselle välittyvä sydämen harvalyöntisyys merkittävästi altistaa sekä tutkimusmatkailijan että tappajan rooleihin ja kohtaloihin.

Artikkelissa siteerataan myös arvostamaani suomalaista väkivalta-tutkijaa, joka muistuttaa, että perimä toki luo ”pellon”, mutta pelto kasvattaa sadon ainakin puoliksi niillä edellytyksillä, mitä vesi, maa ja ilma antavat.

Kymmennet miljoonat ihmiset ovat viime vuosina kiihtyvään tahtiin lähettäneet poskiensa limakalvoilta raaputtamansa solunäytteen kahdessa purkissa USA:aan, josta 59€:n laskun maksamalla on saanut tietää kaksi asiaa: mistä olet alunperin ”poisa” eli kotoisin ja keitä tuhansia muita sukulaisiasi on omia poskilihojaan tälle palvelutarjoajalle raaputellut.

Näin on Trumpin hallinnoimaan tieteen mekkaan ja etiikan takapajulaan (USA) kertymässä tietokanta, josta ilman täydellistä tietoturvaa aletaan tarpeen tullen päätellä yhtä ja toista. Jopa tuota sydämen harvalyöntisyyttä.

Ulkoministeri Timo Soini totesi eilen ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö tänään, että tärkein Suomen naapurimaa on Afrikka.

Nuo DNA-testit osoittavat samaa. Juuremme viimeisten kymmenien tuhansien vuosien takaa tulevat joko Agadirista tai Viktoria-järveltä päin.

Meidän keskittyessämme yhä vain viehättyneempinä menneemme mittaamiseen me samalla menetämme osia siitä, jolla voisi suunnata eteenpäin.

Sen siemenen reunaehtoihin.

Maaperään ja veteen, missä kasvamme ja ilmaan, jota elämämme hengittää.

 

Kuva: 50% DNA:stani + mitokondriot (Kuva-Jatta)

 

Viikon luontoääni

Karhuja ammutaan, vaikka ovatkin Venäjän metsäpaloalueilta vastoin sopimuksia ja luvatta tulleita.

Susi oli juuri radion viikon luontoäänenä, naakkojen sodasta ei ole julkisuudessa ollut väliaikatietoja. Merimetso kuittaa.

Vuodenajoista ruska on tänä vuonna raju, lupailee metsäntutkimuksen liki 70-vuotias osaaja.

Tällä viikolla alkaa syyskuu. Sitä ennen koetaan Pohjolassa pieni tuokio intiaanikesää ainakin Suomen Turussa ja Kalasataman pilvenpiirtäjärakennustyömailla.

Sitten kurjet viimeistään lähtevät Simon Martimoaavalta.

(kuva: Jussa Liikkanen)

Pomerania 1979

Lapsuuden laivamatkani Itämerellä tapahtuivat S/S-laivoilla Aallotar (Bore III), Oihonna, Birger Jarl. Tukholma, Kööpenhamina, Travemünde.

Niitä seurasi D-day-alus Viking I (060644) ja uuden polven Hansa- ja Finnexpress jatkonaan erilaisia juottamo-syöttämö-aluksia Turusta, Vaasasta, Kokkolasta, Göteborgista ja Raumalta sekä rahtialusten armeija.

Rahtialukset ovat Grimald-omisteisia tapoja viedä Suomelta tuhkatkin pesästä.

Viikolla oli vuorossa Gabriella. Sitä Erottajan Essolla miettiessä kuulin tarinan Pomeraniasta 1979.

Lähenneltiin kahta isoa Mare Balticum – haveria: Estonia ja Wilhelm Gustloff, jotka veivät tuhansia Itämeren syliin. Kertoja ei tuon matkan jälkeen ole ”stig ombord”, ei ensimmäistäkään kertaa.

Edessäni on vielä seikkailu taifuunien lomitse Korean ja Japanin aluevesillä, joissa kytee erityisesti tsunameita, sotia, maajäristyksiä ja ydinkatastrofeja.

Kuuntelin siis tänä aamuna Rovaniemen Palloseuran ja Rovaniemen Reippaan tarinaa 1979 matkasta Pommernin rannoille,

Noiden matkojen etujoukko oli kuningas Kustaa II Adolfin ”kaikkien aikojen sodan”-reissu. Eurooppaa polttaen hän keräsi ”polttouhrit”. Hän teki sen hakkapeliittojen kanssa Lützeniin 1630-luvun alussa.

Jään yhä enemmän arvostamaan tämän vuoden ”minun kirjaani”.

Taivaanpallo, Olli Jalonen.

St Helenalta ”Postilaivalla Lontooseen”, 1690-luvulla.

Että näkisimme

Navigare necesse est vivire non est necesse

Kuin märkä koira

Sukulainen ihmetteli päivityksessään, kuinka ihmiset alkavat ikääntyessään haista (tai tuoksua) kuin märkä koira.

Uitettu koira.

Näin taitaa olla.

Tiedän lääkärinä tähän monta syytä ja psykiatrina vielä tukun lisää.

Elämä on kolhinut, aineenvaihdunta rapautumassa ja ominaistuoksu, jos sitä ei Eau de Golognella vähän somista,  muuttuu hajuksi.

Päälle tulee vielä erikoinen ilmiö: ihmisen kasvot jakaantuvat usein kahtia.

Äsken erästä puhuvaa päätä seuratessani totesin, että sen kasvojen oikea puoli viestitti vanhaa, väsynyttä ja huonosti tässä päivässä olevaa tuijottelijaa, mutta vasen oli varsinainen sisko/veli-kulta hymyilevine silmineen ja hauskuutta viljelevine silmänympäryksineen.

Kun tavan ihminen sitten sekä näyttää että haisee (tuoksuu) ja viestittää muutoinkin torjuntaa, ylimielisyyttä ja paremmintietävyyttä, on peli aika lailla menetetty. Näin, vaikka plastiikkakirurgin lasku olisi tähtitieteellinen.

Yksi vahva poikkeus on. Näyttelijät.

Kävin katsomassa Heikki Kinnusta Kinopalatsissa tänään parin tunnin verran. Symmetriset kasvot, elävät silmät ja ryppyjen lämpimän rakastavaa ylivoimaa – sitä paitsi eihän elokuva haise.

Ei kuoliaaksinaurata, ei enää edes mieltä pahoita.

Opetus?

Rypyt eivät enää ole laadun tae paitsi niitä hyvin näytellessä. Seeli Sella, Heikki Kinnunen, Lasse Pöysti.

Komeljanttareilla on täysi käsi ja potti nokkiin vasta sitten, kun heissä on iän tuomaa uutta, erityistä viisautta ja voimaa.

Gevurah, niinkuin Talmud sen nimeää.

Hyvä muotokuva ihmisestä on sellainen, joka esittää hänet niin hahmottuneena, ettei tuo edellä kuvattu ole katsojan nähtävissä vaan hänen oman elämänkokemuksensa ohjaamana aavisteltavissa.

Äänioikeudesta

Poikkesin Ruotsissa, jossa oli perustettu yksityinen museo. Vähän niinkuin Amos Rex Suomessa.

Fotografiska-museossa yksi huone on varattu BildValet-nimellä 9.9.-18 pidettävien vaalien puolueille. Tasokasta kuvataidetta.

Ruotsin vaaleissa sekä kuntaan, maakäräjille että eduskuntaan valitaan edustajat. Kenen äänillä?

Vastaus kesti 5 minuuttia.

Suomessa pidetään viimeistään 14.4.-19 eduskunta- ja 28.5. Eu- ja ehkä maakäräjävaalit.

Kysyin, kenellä Suomen vaaleissa on äänioikeus ja taas vastaus kesti pitkään.

Kummatkin vastaukset olivat mielenkiintoisia, mutta Amos Rex tuskin antaa tilojaan puolueiden käyttöön.

Sellaisten määrä, jotka voivat äänestää kaikkina kolmena päivänä, on sekin tiedossani.

Aamenis Sullekin

Maan vapaan, markkinarahoitteisen tiedontuottajan tuomion aika on menossa. Kaksi tykkää Joyces’ta, yksi nauttii oikolukuvajavuudestaan.

Pisteeksi iin päälle kokoonnuin Hjalliksen Nürnbergin aukiolle 15 000 muun uskovaisen keralla nauttimaan 4 vuotta päähenkilöänsä vanhemman brittiviiikingin versiota Jasper Pääkkösen sianroolista tarinassa ”Eläinten vallankumous”.

Ja nautinto oli suuri, kun saman Jumalan kolmet eri kasvot repivät toisiaan kappaleiksi nyrkkien asettuessa ristiin rinnalla ja älykännyjen tallentaessa lopputuloksen: Rogers korjasi pienen potin ja matkaa seuraavaksi pahan valtakuntaan, Itä-Rooman Volvan kassaa tyhjentämään. (Aamun kuva)

Ei pahaa sanaa.

Aamenia vaan, itsekullekin pankki- ja ympäristörosmolle.

R W M

Olen koko elämäni viihtynyt markkinoilla, tonkankokoisesta alkaen.

Olen poikennut markkinoilla ympäri maailmaa, Fidji-saarilta Nilsiään. Kymmenissä, sadoissa paikoissa. Olin Peltosen Esan kanssa ideoimassa Rovaniemen markkinoiden uutta tulemista. Siinä epäonnistuimme.

Onneksi edelleen partaansa suuremmaksi kasvattava kauppalalainen galleristi huomasi kysyntä-aukon ja perusti Rovaniemen Wanhat Markkinat Rovaniemen kaupungin vanhan vaakunan ”alle”. Sen, jossa on R-kirjain, ei Jokiyhtiön salama.

Tuote ei ole kulahtanut, se on edelleen hyvä, jos ei suorastaan parempi. Hinnat eivät nouse, vieraat eivät vähene ja sään sattuessa kävijöitä on kymmenin tuhansin.

Tänä vuonna yleisössä oli aiempaa enemmän ihmisiä, jotka pukeutuivat ”wanhasti”. Tänä vuonna kahtena päivänä alueella vaeltaessani tuli vastaan ihmisiä, joita viimeksi olen kohdannut uutena rovaniemeläisenä (1970-luvulla).

Rovaniemellä on kaksi hyvin elossa pysyvää tilaisuutta, joissa viihdytään ja joissa kunnalla, maakunnalla, valtiolla, EU:lla, YK:lla tai big business´lla ei ole vetäjän roolia. Sime rock ja RWM.

Koska olen junantuoma, yli 40 vuotta sitten, ja tunnettu kasvo, olen jo tottunut niihin muljaisuihin, joita saan osakseni. Halveksivia, vihaisia, yrmyjä, joskus suorastaan töniviä. Sellainen, jos mikä, kuuluu markkinoiden luonteeseen kuin puukko saappaan varteen.

Maassa jaetaan neuvoksen arvonimiä. Rovaniemellä on yksi todella ansaittu neuvos-nimitys. Se on kyläneuvos, jonka omaaja kantaa arvonimeään kunnialla.

Yksi neuvosnimi on kulttuurineuvos.

Jos saisin päättää, tietäisin kyllä, kenelle tuo ”johtokunnan kiitos ilman palkankorotusta” pitäisi esittää myönnettäväksi. Myöntäjä on muuten, arvovaltaisen, Kekkosen näköisen miehen johtaman neuvoston esityksestä, tasavallan presidentti.

Kuvassa kovasti Petronellan oloinen kaunotar lapsensa kanssa

Joka viides meistä on asunut Kalliossa

Aion tänään mennä elokuviin.

Harjoituksen vuoksi perehdyin eilen suomalaiseen elokuvaan, jossa kolme miestä seikkailee kotimaakunnassaan,  Kalliossa.

Harjoitus tekee mestarin ja mestari tekee elokuvan.

Varmaankin Pussikaljaromaani on teos, jota on vaikea ylittää laadussa, opettavuudessa tai jälkimaussa.

Kun poliittinen eliitti nyt globaalisti miettii sitä, miksi autoja poltetaan, lapsia raiskataan tai kouluissa ammutaan, se voisi välillä katsoa tuollaisia elokuvia ja miettiä vähä, kuuluvatko poliisit jalkautettaviksi vai toisiaan syyttämään leivättömän pöydän ääreen.

Niin, se tämän illan elokuva?

TIME-lehti, joka ilmestyy ensi maanantaina, kertoo siitä seitsemän sivun verran mainitsematta kertaakaan ”vuosisadan rakkaustarinaa” (Antti Rokan vaimo ja Pohjanmaa-elokuvan sankari seukkaavat).

Ei, en minä nyt sekoita kahta suomalaista elokuvanäyttelijää (Jasper ja Samuli) vaan ylistän Pussikaljaromaani-elokuvaa. Kumpikaan ei ole mukana.

KKK-rainasta kerron, kun sen olen nähnyt.

Sen, jossa kerrottanee Perussuomalaisten, Sinisten ja Sverige Demokraterna´n tarinan ei-pohjoismainen versio.

Kimi Räikkönen asuu rintamamiestalossa.

Kahden auringon talvi

Kesä 2018 alkaa olla tässä.

Kahden vapaapäivän ajan annoin sielun vaeltaa ensi talvessa, joka on minulle seitsemäskymmenes kolmas.

Mietteet katkaisee Chopin, jonka neljäs balladi kertoo nimenomaan tähän linkittämässäni esityskerrassaan sen, mitä mieleen piirtyi.

Samaa viestiä on Lappeenrannan taidemuseosta löytämäni Caj Bremenin teos, tämän päivityksen kuvitus.

Jätän muun mietinnän ja tulkinnat lukijalle.

Hoffmannin Chopin kestää yhdeksän minuuttia, talvi yhtä monta kuukautta.