Ilmastonmuutos – NYT

Lappilaisilla on nyt hyvä olla.
Samoin pojallani Ukolla (hän voitti tänään TV4:n jeopardi tietokilpailussa potin, reilun neljä donaa. Vaikka viimeisen kysymyksen vastaus oli vanhentunut kuin ICA:n jauheliha.) Tuottaja oli ollut ripeä palkintojen kanssa ja nyt hänellä ei ole ainoastaan perheen hienoin auto, vaan myös sohva ja tv-taso, heh.

Karkauspäivänä – ja sen puuttuessa kolmena vuotena neljästä 28.2/1.3. – on tavannut olla kirkas taivas ja ronskisti pakkasta.
Siksikin toiselle pojalle ja hänen tyttärelleen nimmarionnittelut: Sammeli ja Ouna ovat vieläkin ilman nimipäivää allakassa, joten pitänevät sen tänään.

Niin on siis pakkasta nytkin. Ja viime yönä revontulet olivat kauniimmat ja värikkäämmät kuin konsanaan.

Suomen Kuvalehdessä pääministeri ilmaisee Suomen tavoitteen kasvihuonekaasuissa (CO2) olevan -80%-luokkaa.
Se on Stora Enson menoa nyt.
Se ei ole Vuotoksen rakentamista nyt.
Se on tuulivoimaa.
Niinpä. Savu Lapissa nousee, niinkuin aina pakkasella, pystysuoraan. Tuulivoimalat Kemin Ajoksessa ja Olostunturilla eivät juuri nyt tuota sähköä verkkoon.
Nyt sitä kuitenkin tarvitaan. Kovalla pakkasella.

* * *

Ei pidä olla hetken lapsi, sanoo pääministeri ja työministeri Cronberg säestää. 30 – 40 % lisää saasteetonta energiaa, useampi tuhat MW. Heh, olisiko gigawatti helpompi yksikkö?

EU:n aluekomissaari Hübner on esillä tänään paikallisissa aviiseissa ja kertoo asioita, joita hän _ei_ kertonut eilen.

Lapille lisää aluetukia sosiaali- ja globalisaatiorahastoista, rajat ylittävä pienyritysvoittoinen toiminta saa 47 miljardista (vuodessa) rippeitä tähän duuniin ja sen tukemiseen vuoteen 2013 asti.
Mutta kun Hübnerin tärkein viesti koski vuoden 2014 jälkeistä aikaa, ei siitä media pukahda.

Laitetaan se nyt tähän rautalangasta vääntäen:

Komissaarska ilmoitti käsityksenään, että Pohjois-Suomessa on oudon monta eri yliopistoa ja POhjois-Suomen EU-tuet ovat vahvasti vaarassa 2014 alkavalla ohjelmakaudella.
Media kertoo, että sama ihminen ylisti Pohjois-Suomen runsaita yliopistoja ja lupasi Pohjois-Suomee lisää tukirahoja (riittävästi).

On siinä eroa, on!

Arktiset yliopistorehtorit ja MEP:t, suomalaiskansanedustajien säestäessä, pohtivat toki tätäkin. Media oli paikalla ja Kalevan Markku Heikkilä jopa oikeilla kysymyksillä. Hän onkin perehtynyt. Muunmuassa arktiseen ilmastonmuutokseen ja sotilaalliseen varustautumiseen, jotka ovat täällä pohjoisessa päin kynnyskysymyksiä.

* * *

Kaleva kertoo, että Oulussa 5000 masentunutta jää ilman hoitoa. Muuttaisivat Rovaniemelle. Lapin Kansa nimittäin toteaa, että väärin hoidetaan (kts LK 27.2. ja sen päivän blogaus). Eli mitäpä sitä hoitoon, kun ei hoitoa osata.

* * *

EU alkaa vuodesta 2014 tukea Mustan meren ympärysvaltioita ja Balkania.
Silloin ei Lappi ole enää tukialuetta.
Sitä ennen pitää kaivosten olla avattuina, ratojen rakennettuina ja Barentsin kaasun & öljyn virrata putkissa ja kulkea laivoissa (koillis- ja luoteisväyliä pitkin). Lapin juttu Barentsin asiassa on infrastruktuuri (huolto, koulutus, logistiikka jne).
Sitä ennen pitää puutullien olla poissa, rekkajonojen hävitä ja luottamuksen Suomen (=EU:n) itärajalla palautuneena.
Siinä sitä on poliitikoille puuhaa, ei perintöverokiistoissa MTK-Korhonen-Vanhanen-Katainen kabineteissa.
Kosovo kuuluu kuvaan.

* * *

Hiihtoloma siis alkaa nyt. Tänään ei enää ole työpäivä, vaikka tätä työpaikalla kirjoitankin. Inr on päivän sana, samoin poikkeaminen ravitsemusterapeutilla.
Loman kunniaksi tapaan puolen tusinaa potilasta, kirjanpitäjän ja faksailen kaikenlaisia ilmoittautumisia kevään tapaamisiin liittyen.

Ja jään ihmettelemään sitä, miten media kuulee uutisensa ihan eri asioista ja tavalla kuin mukana taapertava mukamas-asiantuntija.
Onkohan se kaikkien uutisten kanssa sama juttu?

On.

Radio-ykkösen aamun musiikki on kuunneltuna.

Samoin ”his masters voice”:

”Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) katsoo, että sairaanhoitopiirit pitäisi jatkossa yhdistää maakuntaliittoihin. Hän esittää Itä-Savon ja Länsi-Savon haastatteluissa myös kansanvaalia, jolla kansalaiset valitsisivat suoraan maakuntaliiton päättäjät.
Nykyisin samat poliitikot käyvät yleensä tekemässä päätöksiä sekä sairaanhoitopiireissä että maakuntaliitoissa.”

Tätä uutista pitää osata sen verran lukea, että Kiviniemi on toisaalla todennut maakuntia olevan liikaa.
Nykyisten 19 sijasta tultaisiin toimeen alle kymmenellä Lansdstingetillä (Ruotsin malli!).

* * *

Iltapäivän säätä kauniinpaa ei juuri voi olla.

Ihan ei ilman päällystakkia pärjää eivätkä räystäätkään tipuskele, mutta valoa on riittävästi.

Kunhan vain miehet muistaisivat: heidän serotoniinijärjestelmänsä – siis meidän – ei tahdo kestää yhtäaikaa sekä kylmää että valoa.

Miehille huhtikuu onkin kuukausista julmin – naisille marraskuu (joulusiivous ja pikkujoulut).

Poika soittelee ja varoittelee hiihtämästä liikaa, ainakaan hänen voitelullaan. Pitääpä siis lähteä ostamaan pitoa.

Kuopus on jo täyttänyt dosettini viikoksi, joten puuttuu oikeastaan vain komento: ”Menoks!”

Talviloma

Pitäisi olla loma, mutta tuossa tuo vartoo, musta puku. Päälle pukemista. Onneksi saa varrota yhden ylimääräisen tunnin, kun Finnair – jälleen – on myöhässä. Nyt siis sen tunteroisen.

Nättiä mieslaulua radion kulttuurikanavalla, ulkona riittävästi pakkasta EU-komissaarille, jota tänään pitää hetki eskorteerata (-17,4C).

Eilisaamuna mieli oli tumma, joten tänään se ei ole valkia ja ulkonakin on tähän aikaan vielä jokseenkin pimeää.

Uutiset kertovat, että Itävalta ja Ruotsi, 1700-luvun suurvallat ja sotaa tuolloin käyneet maat, ovat tunnustamassa Kosovon.

Suomella on jotain muita kiireitä, joten Serbian Karjalaksi sanottu, yli 1500-vuotisen identiteetin omaava tasanko-maakunta joutuu vielä hetken Suomen UTVAa vartoomaan.

* * *

Rakentelin eilen reilun vartin mittaista Lapin ja Suomen aluepoliittista katsausta yllämainitulle rva komissaarille ja huomasin, että aika iso läjä englanninkielestäni jäi parisen viikkoa sitten sairaalamme Sydänpajalle.

Tuli pohdittavaksi, miten on käynyt suomenkielen?

No, aikankin Tintin tunnistaa radion tämän aamun väliaikalintuna.
Tintin kumppaneineen toin myös avaimenperänä kuopukselle Belgiasta. Tuo Tintin on ihan arvoisa kaimaksi. (lausutaan tääntän).

* * *

Tintin tarinoiden eräs sankari, Rune, pitää nimmareita tänään, suomalaisen kulttuurin päivänä.
Liput salkoon, Aino veteen ja Väinämöinen venosen perään ihmettelemään, miten tässä näin kävi.
Jään odottamaan jännityksellä, osaako Rovaniemi laittaa talonsa nurkalle EU-lippua Siniristin vierelle tänään(kään).

Hyvää Kalevalan päivää, noin alustavasti!

* * *

Aamuhartaudessa pappi ei papata vaan jyrähtää:

”Aseet tappavat, kirkko voisi sanoa jotain!”.

Esimerkin mies ottaa kansallissosialistisen Saksan vaikenevasta kirkosta todeten, että EU ei olekaan rauhan vaan varustautumisen projekti.

”Herra, armahda meitä” on papin ohuella äänellä viestittämä sana. Syystäkin.

Tällaisia pappeja tämä ihmisen maailma ei ole väärällään, mutta he eivät ole väärässä.

Jos vielä liittyvät New Wine – liikkeeseen: Englannissa (viini-liike on anglikaanikirkossa äsken synnytetty, nyt jo Napapiirillä tuttu) on ennenkin uskonnon varjolla (Henrik VIII) valtioiden asioita lobbailtu (Tudor-rules, tänään taas TV:ssa!).
Suomessa tämä New Wine on Lapuan hiippakunnan kautta matkalla maineeseen. Jäädään odottelemaan.

* * *

Blogiani on siteerattu Uusi Rovaniemi – lehdessä.

Sen seurauksena Kemijärveltä lähestyttiin ja todistettiin mahdolliseksi, että suomalaisten identiteetti on kolmen milleniumin juttuja.

Hyvä tuollaista todistelua on uskoa ja laittaa Kosovo ja Suomi samaan historialliseen kaareen.

Kun vielä Halonen ja UTVA ottaisivat onkeensa ilman, että Putin puutulleineen ja rekkajonoineen keksii vastapelissä laittaa pottia nokkiin. Tämän Kosovon identiteetin julkisen tunnustamisen kanssa.

Riittävän levotonta mualimalla muutoinkin.

* * *

Hübner, komissaarska Bryssel-Varsova-akselilta, on sitten kuitattu.
Kova oli professori puhelemaan, jos kohta sisältö ei ollut kovin monipuolisella tavalla uutta. Minulle.
Mutta se voi johtua siitä, että jnkl ammattilaisuutta on jo alkanut alue-tuki-asioissa kertyä.
Toisaalta oma osuuteni seminaarissa ei itseäni – saati muita – hirveästi vakuuttanut.
Olisiko jotain luovuudesta, ei pelkästään englannin kielen taidoista, tilapäisesti jäänyt sinne Sydänpajalle?

Tilaisuudessa tavatuista ihmisistä jäi mielenkiintoisia muistijälkiä. On kovaa tuo hallinto, oltiin sitten Brysselissä tai uudessa superministeriössä, TEMmissä. Kootut virheet tiivistyvät???

Yksi yllätys toki tuli: rehtori Lajunen Oulun yliopistosta on samanlainen kaveri kuin rakas kiistakumppaninsa Riepula.

Pojissa on jätkän vikaa enemmänkin – tai pitäisi kai sanoa glooriaa?

Sanottaisiinko lisäksi vaikka näin: entivanhasen ajan hienostelevaa ja gentelemannista professori-sterotyyppiä näistä pohjoisen pomoista ei kannate etsiä.

No joo, jatketaan taas harjoituksia. Ja päästetään Hübner Pyhätunturille. Massaliike-rules.
Peli on selvästi kesken – sielläkin.

Hübnerin muuan missio tuntui muuten olevan, ettei yhteen pieneen maahan hirveätä määrää yliopistoja mahdu. Ei rahallisesti eikä henkisesti. Kun ovat alkaneet, komissaaria häiritsevällä tavalla, kutsua itseään yliopistoiksi nämä polyteekitkin (ammattikorkeakoulut).
Arvaan, että kokoomus ja keskusta selvittävät asian nokkapokalla. Mie en ota osaa. En edes tuomarina.

* * *

Kakkonen – Ukko-niminen – tuntuu pärjäävän TV4:n tietokilpailussa. Enemmän on irtotietoa kuin isällään, rahaakin tuntuu kuittaavan.

Huomenna viimeinen kerta. Maine ja kunnia kasvavat ja ammattinimikekin tuli viimein selväksi: tekninen myyjä.

Onnea vaan, Ukko!
Sama mies, joka isona hyppäsi Hertisikan mäestä kun Nykänen ei enää hypännyt.
Nyt Nykänen hyppää, Ukko ei.
Mutta kumpainenkin tuntuu olevan kyröläisen Harri Ollin tukijoukoissa.
Ei taida hiihtoliitto ihan kuivin varpain selvitä?

Takatuuli vai -tuuppari

-20C, oboekonsertti autoradiossa (Yle-1) säestää viluista työmatkaa.

Miete kulkee aamusta – niinkuin aina keväisin – vähän tummana. Huomaan tehneeni – kenties – oikein, kun pistin nopeasti ison pyörän työssä pyörimään atakin jälkeen.

Jos takatuuli vaihtuu takatuuppariin, on parempi, että vempele on vauhdissa kuin paikallaan. Oivaltaa tuon nyt sitten ken tahtoo.

Päivän paikallis-aviisi välittää nuorukaisen anteeksipyyntöä tilanteessa, jossa kalapuikkoviikset jo ovat puhuneet ja tuominneet. Olen edelleen Ollin takana ja hiihtoliittoa oudoksuva.

Muistan elävästi, mitä koin Kouvolan puu-Palomäen tornissa kun Pietikäisen veljekset tulivat toiselle hyppykierrokselle. Toiselle pullossa oli jäljellä enää puolet, kun toinen totesi, että vasta puolet oli nautittu.

* * *

Jos lehtien uutistoimitukset ja pääkirjoitusten kirjoittajat laitettaisiin neljäksikymmeneksi vuodeksi hoitamaan suomalaista masennusta, he ehkä eivät aivan nykyisellä helppoudella lähtisi pohtimaan masennuksen hoitovaihtoehtoja (lääkkeet vai terapia).

Mutta eihän heitä laiteta.

Eikä kuraportaassa masennusta hoitavalle anneta sitä mediavaltaa, mitä uupuneen kyyninen media-toimitus omaa, omista masennuspohjaisista syistään.

Ehdottaisin jokaiselle masennusta hoitavalle taholle protestia: lakataan kirjoittamasta masentuneille lääkkeitä puoleksi vuodeksi. Stakes ja TEO voisivat tulla tueksemme ja kieltää noiden myrkkyjen myynninkin.

Sitten vielä otettaisiin Harri Ollilta (on näitä kuuluja Lapin kyröläisiä!) oppia ja pyydettäisiin anteeksi sitä, että olemme lääkkeitä viattomalle kansalle sitä myrkyttääksemme määränneet.

* * *

Palaan päivän blogauksen alkuun. Jos itse en nyt olisi vauhdissa ennestään eli jos olisin jäänyt suositellulle 3-4 viikon sairauslomalle sydänjuttujeni jälkeen, en sen masennuksen kanssa, joka vakavaa ruumiillista älkillistä sairaustumista seuraa, millään ehdoilla olisi pärjännyt.
En, vaikka olisin lääkkeitäkin syönyt, masennukseen.

Tai ainakin olisin sellaisia, Lapin Kansan pääkirjoittajan vaatimuksen vastaisesti, varmaankin joutunut aloittamaan.

Nimittäin ne lääkkeet, joita median suosiollisella tuella sydänsairas syö, aiheuttavat lähes poikkeuksetta masennusta. Ihan biologisella mekanismilla.

Sellaisen hoito on taitolaji, ehkäisystä puhumattakaan. Taito kasvaa, takaan!

* * *

Mutta ehkä medialle tulee taas tärkeämpää askaroimista, kun USA-lähtöinen taantuma (tai lama) alkaa vaikuttaa.

Silloin hiljenee niin lehtitalon kuin pörssinkin jengi.

Ja eiköhän siinä jono psykiatrien ovella ala pidetä: ”Miten tohtori saisi tämän tuskan minulta hoidetuksi, onko mitään uutta ihmelääkettä?”.

Ei ole, eikä sitten työtäkään, johon kärtyävä voisi itsensä upottaa itsehoitona.

Paitsi sillä psykiatrilla.

* * *

Maakunnassa ne, joilla on valtaa, olivat eilen Rovaniemen kaupungintalon valtuustosalissa, jossa on upea uusi taideteos seinällä (Paimen).
Paitsi että valtaa pitävät irvivät hienolle taiteelle, he saivat minulta neuvon, jota takuulla eivät noudata. Yksikään heistä.

Carpe diem.

Väärin sammutettu.

* * *

Niinhän siinä sitten kävi, että osa VPK:stamme (eteentyönnetty henkisen hädän torjunta-palokunta) urheasti kaatui tänään b-viruksen kampittamina, joten rokotuksen tehoon – turhaanko? – uskovat saavat yrittää selvitä lopuista töistä.

Rokotuksesta on Kansanterveyslaitos tosin todennut että ”Oho, sattu huonosti” eli B-virukseen ei tällä kertaa tehonnut. A-virus toki estyi.

Sehän vain friskaa.
Aamukierto tehty, samoin päivystys-tapaukset katsottu, joten odotellaan nyt rauhassa että B-virus kaataa jengin miehetkin.

Niinkuin näkyy ainakin armeijan joukoissa pojille tapahtuneen.

Rotanmyrkky-annos 2,5 mg/d.

Vieläkin pännii tuo koti-lehden rikkiviisaus masennuksen hoidosta, voi että!

* * *

Kymmenistä pyynnöistä johtuen leikkaan alle Lapin Kansa sanomalehdessä ma 25.2. julkitulleen kolumnini, jossa käsittelen samaa asiaa kuin pari vko sitten näillä palstoilla. Kolumni on laadittu siten, että perukan lukija sen ymmärtäisi (Arktinen puskurikapasiteetti ei ole sellaisella reunaehdolla laadittu vaan kieli on ahkerasti poskessa!):

”HAURASTUVAA

Suuret ikäluokat vanhenevat. Asiasta ollaan syystä huolissaan. Suuria ikäluokkia kutsutaan myös märiksi ikäluokiksi. 1968 keskioluen vapautumisen myötä me aloimme hankkia olutvatsaa ja –maksaa.

Ihmisen keski-ikä 1800-luvulla oli Suomessa 45 vuotta. Miehet kuolivat tuolloinkin muutaman vuoden nuorempina kuin naiset. Naiset elivät pidempään, koska he olivat lihavampia. Heillä riitti vararavintoa ruton ja tautien levitessä kansan keskuuteen. Samoin nälkävuosina.

Mutta nyt ei ole pulaa ravinnosta. Ei myöskään pulaa tiedosta siitä, mikä on terveellistä ravintoa. Emme myöskään voi olla tietämättömiä siitä, mikä on terveellistä liikuntaa.

Ja niin vain on, että ihmisen keski-ikä, myös Suomessa, kaikesta pohjoiskarjalaisprojektisesta kauhumaalailusta huolimatta, nousee vuosi vuodelta.

Nouseva keski-ikä ja odotettavissa olevat aina vain terveemmät ikäihmis-vuodet eivät kuitenkaan poista sitä havaintoa, että yhä useampi tarvitsee yhä useammin apua pysyäkseen mukana vauhdissa. Jo nelikymppiset alkavat uupua, kuusikymppiset särkyä ja seitsenkymppiset vaatia.

* * *

Jouduin edellä olevien asioiden kanssa vastakkain hiljattain. Eräänä torstaina, pari-kolme viikkoa sitten, heräsin aamuyöstä tylppään kipuun rintalastan alla. Kuuntelin tuota tylppää kipua kolmen aamun ajan, matkoilla kun olin, ennen kuin soittelin tutulle lääkärille. Hän käski pakeilleen kauniina ja aurinkoisena sunnuntai-aamuna. En kehdannut olla menemättä.

Pienten kommervenkkien jälkeen, joihin liittyi hammasharjan haku kotoa, löysin itseni lukemattomien letkujen ja johtojen sekamelskasta tiukkaäänisten hoitajien käskyvallan alla: ”kännykkä kiinni ja sassiin”

Ei kulunut kuin pari päivää, kun olin jo kysymässä lupaa matkustaa Brysseliin, jossa oli olevinaan tärkeä kokous. Lupaa ei herunut.

* * *

Omassa sairaalassamme, Lapin keskussairaalassa, on hiljattain perustettu Sydänpaja. Siellä on paikan päällä osaavia hoitajia, osastosihteereitä ja lääkäreitä. He työskentelivät kimpussani yhden aamupäivän ja huomauttivat, että elämisen tavassani on parantamisen varaa.

Mutta sitä ennen he laittoivat erilaisia vaijereita eri puolilta kehoani eri puolille kehoani ja väittivät kiven kovaan, että se pelasti henkeni. Muutama tärkeä putki oli mennyt tukkoon kuin nokialaiset viemärit ikään. Paha oli ottamassa palkkaansa.

Koska pääpukari Sydänpajalla on rovaniemeläinen yhdistetyn muinoinen päävalmentaja ja Hannu Manninen on voittanut useamman kerran moisen lajin maailman-cupin, uskoin suosituksia.

Lopetuslistalle hyväksyin sikarinpolton, lihapiirakoiden syönnin ja ryhdyin keräämään dosettiin erivärisiä pillereitä, joita kaksi kertaa päivässä sieltä sitten tyhjentelen maaruuni.

Verenpainelukemat tipahtivat, sydämen tahti hiljeni ja ruokapöytään ilmestyi erivärisiä vihanneksia korvaamaan HK:n Sinistä.

Menin jopa niin pitkälle, että suostun syömään vaimon laittaman kana-aterian.

* * *

En ole ihan vakuuttunut siitä, että sydän- ja verisuonitauteja voidaan kovin menestyksekkäästi ehkäistä.
Suomalaisesta väestöstä kun on tullut jokseenkin nautintokeskeistä.

Kebab, hampurilaiset ja jäätelökioskit näyttävät taistelevan onnistuneesti lastemme viikkorahoista.

Irtokarkit ja hurjan stressaava roikkuminen netissä vievät lastemme ja lastenlastemme sielujen motivaatiota ja sekoittavat heidän aikataulujaan.

Mutta olen vakuuttunut siitä, että kun tauti lopulta iskee, niin kuin kohdallani kävi, yksi ja toinen ryhtyy korjaamaan pahimpia virheitään.

Makuutus letkuissa ja johdoissa on sen verran rasittavaa ja jättää niin monta tehtävää rästi-lootaan myöhemmin suoritettaviksi, ettei sellaista montaa kertaa siedä.

Erityisestikään ei, jos on niin mukavuudenhaluinen, että ajattelee niin kuin minä. Kerran harkiten tehty on parempi kuin monta kertaa huonosti harkiten aiottu.

Opin, niin kuin soisin lukijoidenikin oppivan, että elämä on aika ihanaa. Sitä kannattaa siis harrastaa ainakin sen aikaa, kun se maistuu.

Ja nyt se taas maistuu.

Kiitos vaan, Timo, Jaakko, Minna, perhe ja kumppanit!

Antti Liikkanen
kirjoittaja työskentelee lääkärinä Lapin keskussairaalassa, joka pallolaajensi myös hänen sydämensä LAD-suonen, kun sitä kipeästi tarvittiin”

Ilmastonmuutos

Aika monta asiaa on tänään herättänyt maalaispojan ihmetystä.

Eniten ihmetystä herättää ehkä se, että herrat ja rouvat, jotka ovat päässeet vallan makuun, myös siinä haluavat pysyä. Ilman pidäkkeitä.

Ihminen on tällaisessa ”herrojen-kanssa-marjassa”-tilanteessa aivan selvästi pidäkkeetön.

Ajatuksen heräsivät kun meitä vietiin naisperämiehen ohjaamassa bussissa kotio päin.
Jostain syystä riittävän isolla pallilla istuva ihminen ei sellaisessa tilanteessa malta olla lesottamatta.

* * *

Kiitän niitä kaikkia, jotka ovat tänään lähestyneet. Olen saanut palautetta kolumnista, jonka kirjoitin Lapin Kansa sanomalehteen.
Tuohon lehteen olen kirjoittanut tähän mennessä monta sataa kolumnia. Mutta ensimmäistä kertaa lukijat päättivät kertoa, miltä tuntui. Joukolla.

* * *

Koska en saa pieneen kommottiini kuuluviin Radio Yle ykköstä, minun on syytä olla tämän enemmälti blogaamatta.

Tiistai on edessä pitkänä, pitkänä päivänä. Jo etukäteen vihaan sekä tiistaita, keskiviikkoa että torstaita.
Vaikken syö enää epäterveellisesti.

Perjantaina alkaa helpottaa ja sitten, ystävät kalliit, jätän tämän palstan lepäämään.

Siirryn perheen kanssa Eldoradoon. Paikkaan, jossa olen ollut 1955 alkaen viikon kymmenen lähes aina.

En kerro, missä moinen paikka on, mutta kerron, että minä ja perheeni sen tarvitsemme. 1955 alkaen.

Sitä ennen toki ehtii pohtia, mitä ja miten arvelen tapahtuvan herrojen ja rouvien päässä silloin, kun valta on makeaa. Tiedän sen omastakin kokemuksesta.

Nukutaan kuitenkin.

* * *

Kotimatka-bussissa (319 tms) istui vieressä luokkakaveri. Paransimme Paras-hengessä Suomen kunnat (kaveri on Kuntaliiton edeskäypä) ja totesimme, että Kouvolan Lyseon 1960-luvun puolivälin spes patriae saavat kohtsiltään mennä, koska ovat tehtävänsä tehneet.

Verrattuna iltakoneen seuraan (Brysselissä keskenään tappelemassa käyneet ministerit Pekkarinen ja Cronberg) tämä seura oli ylivoimainen.
Kouvostoliitto-rules? ;>/

* * *

Olen sen verran ollut tekemisissä urheilun ja mäkihypyn kanssa, että voin ottaa kantaa Harri Ollin asiassa.

Nykäs-händicäpin vammauttama hiihtoliitto on ainakin hiukan hukassa.

Ei kognitiitis-behavioristinen psykoterapia tuollaista tarkoita eikä sen teho mäkihypyssä näin parane, arvoisa mäkihyppyjaosto.
Tällä en tarkoita OH:n mäkihyppyjaostoa.

Kuuma peruna – siis hyppäämään kykenevä nuori mies – ei olisi tätä tarvinnut (8 maailman-cup kisaa kielletään).

Kaipaan niitä aikoja, kun Pedro Puhakka, Salmimies ja Rimón olivat mukana urheilujohdon mentoreina.

Voi voi.

* * *

Toinen juttu on, mitä tapahtuu puolueemme pääministeri-kisassa.
Piispa, ateisti, punatukka ja pohojalaaset ovat mukana, mutta missä on se musta hevonen? Kaima, haloo!

Jos tämä on sotkuinen tarina, se ei haittaa. Pääasia on, että lopussa kiitos seisoo (seisoisi)!

Jään seuraamaan kommentaattorina, muut suoriutukoot Colosseumin areenalla – Russel Crow mukaanluettuna (Gladiaattori).

* * *

Kävin kirkollisessa kokouksessa ja siellä törmäsin angligaaniseen hurmosliikkeeseen.
Mielenkiintoista, vaikka eniten aikaa käytettiinkin bisnes-asioihin.
Ne ovat aina olleet kirkolle arka asia. Ja ovat selvästi vastakin.

Kel onni/raha on, se onnen/rahan kätkeköön. ”Yhdelle näistä pienimmistä”.

Pikkuläskin tarinoita

Tintin tarinoissa eräs toimija on läski, isoveli.

Nimi on projektiivinen.
Tintti sai halaistusta mustasta nahasta tehdyn puseron, rotsin. Hän osti siihen itse mohairisen kaulaliinan.
Ikävalko ja Kaarakainen, joilla oli ruskeat nahkarotsit, eivät hyväksyneet sitä, vaan siirtivät isoveljelle annetun läski-nimen pikkuveljelle: pikku-läski.

Nyt kun taaperran hiki hatussa tänä aamuna Brysselin tuttuja katuja hienoisessa vesisateessa, tarina tulee taas mieleen.

Isoveli siirtyi autuaammille metsästysmaille 10 vuotta sitten. Sen jälkeen olen yrittänyt uudelleen ottaa hänen ”taakkaansa” kannettavakseni – siis syönyt riittävästi – eli toimia kuin pikku-läskille kuuluu.

Heh…

Oscar-palkinnot on jaettu, pulinat pois. Ehkä eniten saa suosioni Edith Piaf – palkinto. Muut tarinat on katsottava aikanaan, kunhan tulevat Rovaniemelle.

Brysselissä on kevät, illalla +15C, aamusta hiukan kuulakkaampaa.

Kollega kertoo Armenian vaaleista: polkupyörillä ostetut äänet takasivat pääministerille 51%:n ääniosuuden ja presidentin toimen. Että sellaista demokratiaa.

Samalla kollega kertoo, että maailma kaikin romahtelee ympäriltä. Itku, sitku, mutku, joo-joo-joskus – ehjänä-tyhmänä-menneisyydestâ selviytymis-syitä etsivänä: laskuvarjo voi olla avautumatta. Ja siitä huolimatta jää henkiin…

Kuulen, että Rovaniemellä sataa lunta. Sinne on siis hyvä aamulla huomenna palata.

Kiireinen viikko, liian tiivis. Mutta: Armeniassa oli kerran vaalit ja vierivä kivi ei sammaloidu. Valitettavasti se samalla kuluu sileäksi, jolloin siitä ei löydy särmää.

Jotenkin tuo mediassa toistuvasti esiintyvä ”niskalaukaus”-termi harmittaa: Vâänänen, Kari, ajattele hetki?

Palaillaan, hiihtoloma lähestyy.

Lapin Kansa on kuulema präntännyt Haurastuvaa tekstini lehteen. Kommentteja on singahdellut aika lailla Bsysselin kokoukseen asti (kännyyn). Kiitos niistä.

Loppuviikosta Rovaniemellä on monenmoista arktista poliitikkoa liikkeellä.
Osa tietää, mistä puhuu, osa ei tiedä. Jâlkimmïset olisivat voineet vaikka vaihtaa kokoontumis-ajankohtaansa.

Puolasta on tulossa nainen, joka tietää. Saapi nährä, huomaako media tuon rouvan. Itselleni tulee hakematta mieleen Suomen suuruuden aika: Juhana III ja Katariina Jagellonica.

Kun Suomessa nyt pohditaan Kosovon tunnustamista, tuo Juhana-herttuan aika (kts myös Jaan Kross: Uppiniskaisuuden kronikka) kannattaa pitää mielessä.

Kansakuntien olemassaolo perustuu niiden kansalliseen identiteettiin, ei juuri muuhun. Sellainen kosovolaisilla on kauempaa kuin meillä suomalaisilla. Ainakin 500-luvulta alkaen.

Josta alkaen Kosovosta, vanhanaikaiselle sodalle sopivaa tasankoa kun on, on lujasti taisteltu.

Ei ehkä kannattaisi ajaa alueelle uutta ”Balkanin Palestiinaa”?

Siksikin, rouvat ja herrat UTVA:ssa: käyttäkää sydäntänne ja järkeänne, kun kerran siihen on tilausta.
Costa Rica, Sveitsi ja suuret länsimaat ovat Kosovon tunnustaneet. Kasaztan ei.

Kumpaankohan joukkoon me puutulleinemme ja StoraEnsoinemme mahdamme kuulua?

* * *

UTVAlle sen verran terveisii, etta venalaisdiplomaatti tuossa piti small-talkia ja arveli, etta Kosovo on serbeille niinkuin Karjala suomalaisille. Oikein piti varmistaa, josko juuri niin? Jo vain, vastasi Vasiljovith…

Demokratian kriisi

Maanantai-aamusta TV-4 pitää perheemme mainetta yllä viikon arkiaamujen ajan.
Onnea vaan, 2/5-jäsenelle eli Ukolle. Jeopardy, TV-4, 08.30-55; 25.-29.2., siis karkauspäivä mukana!

* * *

Sunnuntai-aamun Lapin Kansa sanomalehti todistaa laajalla rintamalla edustuksellisen demokratian olevan kriisissä.

Jos en olisi kyyninen nykymittaani, asia sopisi olla niinkuin päätoimittaja, uutispäällikkö, mielipide-osaston toimittaja ja pääkirjoituksen tekijä sanovat.

Mutta kun ei.

Demokratian vahtikoirat – neljäs valtiomahti media – eivät osaa katsoa jäljilleen.

Vielä äsken sama kirjoittavien ja ruudussa näkyvien toimittajien kööri istui samoissa kamareissa niiden kanssa, joita nyt lyödään – aiheesta – kuin vierasta sikaa ja antoi meille muille, koko jengille, henkisen ja sosiaalisen legitimiteetin (= luvan rellestää).

Ihan ne samat ihmiset, jotka nyt ovat närkästyneinä heiluttamassa etusormeaan (edes sitä!), olivat vielä äsken kellariravintolassa naureskelemassa kansan köyhyyttä (henkistä, sosiaalista ja materiaalista) muiden maksaessa kierroksen kierroksen jälkeen.

Ruokalistalla on muuten riekon rintaa, sisäfilettä, tummaa kastiketta ja gourmet-sanan-kokoisia jälkiruokapalleroisia. Palanpainikkeeksi Chablista ja Calvadosta…

* * *

Kun tiedän, että paikallis/maakuntalehtemme edeskäyvät ovat eläköitymässä vuoden sisällä, ymmärrän, että he uskaltavat sanoa.

Mutta kun tiedän, että osa päättäjistä ja heitä vahtivasta media-rakkikoirasta on kolme-neljäkymppistä vuosikertaa, olen varuillani.

Erityisesti, kun niin usein näen nelikymppisen toimittajan ja päättäjän keskittyvän ihan eri asiaan kuin pitäisi: loiskiehuntaan ja johdannaisiin, ei ydinprosessiin tai siitä vastaaviin.

Vai voisiko olla mahdollista, etteivät he tiedä, ketkä ovat NE?

Siis ne, jotka vastaavat aseviennistä Serbiaan tai PKK:lle? Irakin kriisin venymisestä. Afganistanin ooppiumsadon markkinoinnista? USA:n Keskilännen markkinamekanisemeista? Chindian todellisen nousun syistä ja instrumenteista?

Siis ne, jotka vastaavat edellisen kappaleen tapahtumien raportoinnista ja arvioinnista.

Kävin varmuuden vuoksi aamukahvilla vakiopaikasssa ja keskustelun Tommin (BMW) kanssa. Kysyin, josko lamaa on näkyvillä.
Ei ole.

Hänkin on kiinnostuneempi heränneestä poliittisesta populismista kuin Amerikan lamasta, jonka Kiina vielä hetken suostuu rahoittamaan.
Suurin uutinen oli Erottajan Ollilassa (= Shell) kätketty Kalevan sisäsivuille. Se on lukema 963.2 mm Hg.

Siinä sitä on lentokoneiden mittareihin kalibroitavaa ja selitystä sille, että pitää vähän tiuhempaan hengittää jotta saisi sen hapen sydämelleen, mitä Chindian teollisuuden noususta jää jäljelle.

Alhainen on, ilmanpaine, Blanco-Sequeiros (oikeinkirjoitusvaraus!) ei ole huolissaan, meteorologi (päiv).
Vain minä huolehdin näistä ilmanpaineista.

Kalevan eläköitymässä oleva päätoimittaja on huolissaan, jaa-a: poliittisen populismin heräämisestä. Ei siitä vastuusta, jota hänellä on ko ilmiön herättelyssä.
Sama lehti on huolissaan Kataisen suulla, tuleeko Rehnistä EU:n ulkopolitiikan pomo.
Minä olisin huolissani EU:n ulkopolitiikasta. Kosovossa. En Euroviisuista.

* * *

Sunnuntaiaamuna ei radiossa kuudelta lueta uutisia ykköskanavalla vaan klassisen musiikin teostarjonta jatkuu ja jatkuu. Sää on kirkas ja kylmä, -27C.

Sunnuntaiaamuna sanomalehden kulttuuriosaston senttari, ammattiopettaja, kertoo meille peruskoulun tulkinnan perjantaina ensi-iltansa saaneesta Minna Canth-näytelmästä.

Ilman, että kukaan asettaa opettajan tai hänen kohteensa valintoja kyseenalaiseksi.

Tosin olen Kauko Tasalan kanssa aika lailla samaa mieltä Anna-Liisa – näytelmän ylöspanosta Lapin Alueteatterin suurella näyttämöllä.
Siitä harvinainen teatteriretki, etten nukkunut sekuntiakaan.

Mutta jos, arvoisa lukijani ja kanssakulkijani, Sinun pitäisi valita, Ryhmäteatterin Kaaos on parempi.
Rovaniemeläisten Anna-Liisan voisi näyttää sellaiselle väelle, joka on tottunut näkemään asioita musta-valkoisesti dolus-gulpa-asetelmista välittämättä. Sellaista on väestämme valtaosa.

Heillä voi ko asiassa olla vähän pallo hukassa.
Anna-Liisan katsottuaan he huomaisivat sen itse, vaikkeivät sille mitään soisi saati voisi.

* * *

Uutiset tietävät kertoa, että Finnair-aikataulut takkuavat taas.
Liittynee toisaalla tässä blogauksessa käsiteltyyn lukuun 963.2 mm Hg??
Siitä huolimatta yritän tänään lennähtää vallan ytimiin pohtimaan edellä korostamiani asioita (Kurdit, Irak, Ooppium, Keski-Länsi, Chindia, Barents).

Palaan asiaan viimeistään tiistaina 26.2.

Tosin sitä ennen veikkaan, että olemme huolestuneita erilaisten suomalaisten eläkeleikkurien aiheuttamista rajuista heikennyksistä sosiaaliturvaan niillä, joilla sitä SoTua ei ennestäänkään ole.

Niillä siis, jotka eivät tule äänestämään sen paremmin tulevissa kunta-, eu- kuin kirkkovaaleissakaan – eduskuntavaaleista puhumattakaan.

He äänestävät vain Niinistöä presidentiksi. Kun se on niin söde ja vallaton, vähintään puolivallaton.

Silkkiuikun tarina

Unton päivän jälkeisellä viikolla on yleensä aikaa jatkaa juhlimista.
Remuaminen ja roteva muistamattomuus siirtyvät järveltä järvelle, perinteiseen tapaan.

Aamusta ovat seurueen miehet sen verran selvenneet, että käyvät kuskeista Skodan, Vedett´en, Ifan, Popedan ja Opel Kapitän´in rattiin.

Isät, äidit ja lapset siirtävät leirinsä mökiltä mökille, järveltä järvelle. Kauppalassa poiketaan täydentämässä ruoka- ja juomavarastoja. Tinttiä väsyttää.

”Jokohan tämä on viimeinen järvi tänä vuonna”

Tyynessä kesäaamussa on kaikunut juuri kimakka laukaus. Seitsemän linnunpoikaa kiertää hätäisinä kehää. Niiden emo on kehän keskellä, ilman silmää, kaula taittuneena.

Naapurin Hannu huutelee ylpeänä Tintille, ainoalle valveilla olevalle. ”Osuin suoraan silmään, olen Haukansilmä”.
Tinttiä etoo. Jo viidettä päivää jatkuva kymmenkunnan aikuisen mölinä ja halailu, oksentelu ja riitely, kaulailu ja nykytys: kuka kenenkin kanssa. Nyt vielä tuo Hannu.

Eilen hän on yhdessä Jaakon, Ipen ja Hannun kanssa soutanut tämänkertaisen juhlajärven yli Saukonkalliolle. Järvi on Unton päivänä alkaneiden juominkien sarjassa jo neljäs tänä vuonna. Lappala, Kivijärvi, Pyhäjärvi…

Saukolla he ovat kiertäneet tanssilavan taustoissa ja keränneet Papulan patenttikorkkiseen puolen litran pulloonsa ”veron”.

Jos tanssitauolla Vaakunaa, Jalo- tai Tikkuviinaa nauttiva ei pojille veroa maksa, sen pahempi hänelle. Kohta on roteva mies tai nainen maassa ja pullo tuhannen sirpaleina, pojat kaukana, juomat puolukanvarpujen juuressa.

Saukonkalliolta huvila-alueelle soudettaessa ja saalista neljään pekkaan nautittaessa Hannu on heittäytynyt hankalaksi.
”Ette saa huomenna tulla kanssani lentokoneentekijän hallille, vain yksi voi tulla. Enempiä se ei laske”.

Kukaan ei lähtenyt. Ei näköjään Hannukaan.

Kaksi seurueen naisista laskeutuu varoen juurien ja kivien päällystämää polkua rantasaunalle. Horjuen.
Toisistaan kädestä kiinni pitäen.

He eivät huomaa Tinttiä tai Hannua.

Naiset riisuutuvat ja kahlaavat veteen edelleen käsi kädessä. He kääntyvät toistensa puoleen. Suutelevat.

Tintti ei oikein ymmärrä. Hän ei muista, että äiti koskaan olisi ottanut syliin, suukotellut. Monen muun äidit niin tekevät on Tintti nähnyt.

Naiset erkaantuvat pelästyen Hannun räkätyksen alkaessa naapuritontilla.

Tintti menee syvemmälle saunan varjoon eikä puhu mitään.

Hän katselee silkkiuikkua ja huomaa, että poikaset ovat kadonneet . Naiset eivät raivoltaan ja häpeältään huomaa silmänsä menettäneen linnun ruumista.

Kohta ranta on taas hiljainen.

Naiset istuvat ylhäällä huvilan terassilla, Tintti on jähmettynyt saunarannan varjoihin.

Hän haistaa naisten tupakan tuoksun. Klubi 77.

Mutta hän ei saa katsettaan irti kuolleesta silkkiuikusta, jolla ei ole silmää.

Sen tarina loppui.

Sohva

Perjantain blogauksen lukijan huomioon.
Olen ollut tosi huonolla tuulella koko päivän ja siksikin allaoleva on paitsi äkäinen ja ärhentelevä, myöskin tavanomaista kryptisempi pläjäys.
Joten jättäkää väliin, jos perjantainne on hyvä ja rauhallinen päivä.
Aloitus (alla) lähtee Sarkozyn tekstiviestistä ja lopetus on III Maailmansota.
Joten varoitan: Pirkanmaalla on susia ja arktinen puskurikapasiteetti on hampaat irvessä.

Si tu reviens, j´annule tout.

(Jos palaat takaisin, perun kaiken)

Että mikäkö? No ensi kesän hitti. Tekstarina sekä balladina.

Katselin illalla Henrik VIII- sarjan ensimmäistä osaa ja totesin, kuinka totuus on tarua ihmeellisempi.

Eva Braun, prinsessa ruusunen, merikukka, tanja, mattientivanhanen, niinistoe, Sarkozy…Uskomatonta, uskomatonta, uskomatonta.

Lähettäkää tuo ylhäällä oleva tekstari heti. Olette ensimmäisten joukossa eikä sitten ole tarvis enää vaivautua. Voi rauhassa istahtaa torstaisin klo 22 TV4:n äärelle.

* * *

Tapasin aamukahvilla Erottajan Ollilalla (Shell) hyän väärtin (1971 alkaen väärti, ”rakas vihollinen”). Hän kertoi olevansa menossa sydänangioon meän Pajalle**.

Mehthän raatasima ku kohtalotoverit. Väärtisuhde sen kun parani & syveni. Mies vääntäytyi Golfilla (Bochum, valmistusmaa Mexico)) Pelhon, mie Pösöllä (Sarkozy, valmistusmaa Normandia) keskussairaalalle, heh!

Olen osaltani nukkunut hyvin siitä alkaen, kun tulin meän Pajalta** (kioskista, sydänpalloilusta). Kun tänä aamuna klo 04.15 avasin silmät, oli ulkona valoisaa.
Miksi?
Siksi, että sisällä on uusi sohva, vaalea.
Entinen ei mennyt ilmaiseksikaan kenellekään kaupaksi, vaikka oli pehmeä ja nahkaa.

Kaikki (naiset) haluavat uuden sohvan ja kaikki (miehet) nukkuvat kevään tullen huonommin.
Kuukauden nettotulot siihen uppoavat. Ja uni.

Älkää tulko puhumaan minulle parin sadan sohvista, koska ne ovat vielä enemmän satua kuin Tintin tarinat.

Kuukauden nettotulo: ihan sama, mikä se nettotulo on. Se menee. Ihan sama, mikä liike sohva myy. Se menee. Miksikö? En minä vain tiedä.

Tuossa se nyt hovinsa kanssa löhöttää, olohuoneen laattialla. Hovi on se, joka takaa, että kuukauden nettotulo kuluu. Ei sohva yksin tule ovesta.

Siksikin Ounasvaaralle esitetään rakennettavaksi asuntoaluetta, että kaupungin kuukauden nettotulo riittäisi ja menisi satojen uusien sohvien ostoon – hoviväen kanssa (sohva on maailmaa isompi kysymys, riippumatta Heikki Annanpalon mielipiteistä).

* * *

Radion yöklassinen ei miellytä.
Onneksi se loppuu ja klo 05.59 ”Kukko Kiekuu”

Koiravahdin aikaan ei pitäisi päästää nais-sopraanoja irti. Se saa lehden kantamat uutisetkin tuntumaan rienaukselta.
Utsjoki ja Pelkosenniemi jatkavat pröystäilyään rahoillamme, Keskustan kuntapoliitikot samoin (eikä yhtään auta, että eroavat Keskustasta, rahaa vain kuluu).

Räihä viestittää, että B-virus on vienyt häneltä äänen ja Lapinlyömät on tältä päivältä peruttu.

Itse olen, tuon sopraano-ämmän uhallakin, kirjoittanut kolumnin Lapin Kansaan (Torkko julkaisee sen tai sitten ei).

Sovittaisiinko, että sopranos laulaa iltapäivisin, kun olen työssä? Tai sellaisina iltoina, kun korvat ja sielu sen kestävät. Koiravahdin aikaan laulatettaisiin vain bassoja ja soitatettaisiin Tshaikowskia. Jookosta?

* * *

Oikeistolainan, militantti ystäväni kertoo vuoden kokemukseensa perustuen (KFOR), että serbit ovat älykkäitä ja henkeviä ihmisiä. Albaanit ovat tolloja ja militantteja kusipäitä. Saman ystävän mukaan.
Samaa kertoi isoveljeni (UNTSO, Tintin tarinoiden Läski) israelilaisista: että ovat tolloja kusipäitä.

Nyt nämä älykkäät ja henkevät miloseevitsit lastenpsykiatrit, tapettuaan muutaman kymmenen tuhatta albaanivaimoa ja -lasta, polttelevat lähetystöjä Belgradissa.

Nämä karadzikset ovat tappaneet niin paljon tolloja ja militantteja kusipäitä (siis albaaneja), ettei mikään enää heille riitä. Lisäksi nämä älykkäät, kultivoidut serbit polttavat kaduilla olkinukkeja, joille he ovat antaneet nimen Martti Ahtisaari.

Että sellaisia kultivoituja, Niinistöä äänestäviä ystäviä minulla on.

Sanokaa minun sanoneen: Niinistö menee kohta naimisiin, koska hän haluaa presidentiksi ja valtiovierailulle Belgradiin.

Halonen on valtiovierailulla Vietnamissa. Hyh, nehän ovat siellä vietkong-kommunisteja ja tappoivat sadoin tuhansin viattomia ameriikkalaisia.

Pitivät vieläpä tulevaa maan avustajiaan raiskaavaa (USA) presidenttiä viisi ja puoli vuotta vankina. Hyi. Ei sinne Suomen presidenttiä tarvita, moisia paapomaan.

* * *

Suomi ei pääse Saksaan kirjamessuille, koska Suomi ei nuole riittävällä lähietäisyydellä teutoonien pyllyä.

Suomi?

Nokian osakkeiden omistajat ovat amerikkalaisia eläkeyhtiöitä.
Mitä sillä Suomen kanssa on tekemistä?

StoraEnson äänivalta on 1600-luvulta alkaen ollut Wallenbergeilla, 200 vuotta sitten alkaneesta sodasta riippumatta.
Mutta firman keltaisesta päänsisällyksestä vastaa Suomen hallitus, Häkämies & Pekkarinen. Karvisen housuilla tuleen istuen. Ei Wallenbergin.

Suomi määrää Nokiaa Bochumissa? Mistä se johtuu?

No siitä, että nämä teutoonit raiskasivat tuhatkaupalla suomalaisia naisia 1940-luvulla eivätkä suostuneet sittemmin maksamaan elatusmaksuja edes.

Nyt ne tarvitsevat jonkun, jota syyttää Günter Grassin Sipulia kuorimassa – kirjasta.

Siihen Nokia sopii hyvin, koska se on suomalainen yhtiö amerikkalaisessa omistuksessa. Sanonko mitä, näistä natsien jälkeläisistä?

En.

Koska saksalaiset eivät ole natsien jälkeläisiä eikä Saksalla ole mitään vastuuta niistä teoista, joita saksalaiset sotajoukot ja siviilit matkaan saattoivat 1933-45. Siitä on niin kauan, kuulkaas.

Niin kauan, että kun kirjoitan tarinoitani, voin kirjoittaa osan niistä aikalaistodistajana: ”Olen nähnyt”.

* * *

On perjantai. Lupaan viikonloppuna yhden tarinan. Silkkiuikun tarinan. Se on äärimmäisen surullinen tarina. Siinä Hannu on saanut nimensä Grimmin sadusta Hannu ja Kerttu.

Tänään vaihdan sohvan paikan toiseen päähän olohuonetta ja TV:n paikan toiseen.* =>

Aatella: kuukauden nettotulo!
Saksalaisen kuukauden nettotulo. Ja minun. Aseveljen pojan.

=> *No joo, en vaihda: sitä varten on kotona raavaampia ihmisiä kuin minä. Sen sijaan minä aamulla ennen muiden heräämistä tyhjensin tiskikoneen ja vein roskat ulos. Että…

Minusta vaikuttaa siltä, että serbit pitävät EU:a pilkkanaan, mutta mitä tapahtuu Liverpoolille huomenna.
Sen selvittänee Lemmy, odotan raporttia.

Mutta kävisiköhän tässä niin, että Serbia, huomatessaan Euroviisujensa olevan vaarassa, ottaa lusikan kauniiseen käteen?
Eli Euroviisut ehkäisisivät Sarajevon laukausten uusinnan Balkanilla?
Jaa-a, siskot ja veljet. Olisi varmaan vedonlyönnin paikka?
III Maailmansota vai ei?

Ihan sama, kunhan Euroviisuja harkitaan Helsinkiin, ihan sama…

Strategiasta

http://www.stratfor.com/weekly/unraveling_russia_s_europe_policy#1

http://www.stratfor.com/podcast/serbia_furious_russia_silent_kosovan_independence_0

Ylläolevat linkit kertokoon sen, mikä niiden tehtävä on.
Elämme hyvin outoja aikoja ja suomalainen media jättää aika paljon kertomatta.

Hyvää matkaa kansainvälisen sota-median syövereihin, strategioiden ja kolpakkostrategioiden välimaastoihin.

Saunan tarina

Jälkeenpäin ajatellen tuo sauna olisi vaikka joutanut palaa.

Niin paha se on.

Tintti on monta kertaa ollutkin polttaa saunan leikkiessään polttolasin, tuohen ja filmien kanssa roskalaatikon kannella. Ilta-auringossa, kun isää odotetaan kotiin Helsingistä.
Fazerin sinisen sadan gramman suklaalevyn tuojaa.

Vyyhti alkoi purkautua tosin ennen saunaa.
Se alkoi purkautua Kirjokiven ja Kirjokiven välillä. Kirjokiven kartano metsänvartijan kivisine torneineen on ollut aina kammottava.

Sinne on helppo sijoittaa paha. Tuho. Väkivalta. Epäoikeudenmukaisuus. Ehkä juuri siksi enin osa Tintin omista ja ystävien kanssa tehdyistä retkistä suuntautuu sinne.

Kun Jaakko ja Tintti ovat suunnitelleet Eldoradon vaelluksensa Lapinsalmen yli Olhavan lammen pahtamaisen jyrkänteen suojaan, he eivät ole suunnitelleet, että maailman tuskia olisi ratkottava juuri siinä.

Se, että ratkottiin, johtui varmaankin Finlandia Vodkasta, sisäfileestä ja edeltävän viikonlopun porvarisrouvien rajuista ompeluseuroista.

Vaikka kumpikin on nähnyt lukemattomia kertoja minkälaisiksi sodassa sielultaan räjähtäneet naiset muuttuvat seuroissaan, eivät he ole sitä oppineet sietämään. He oppivat sen sijaan vihaamaan ja halveksimaan, koska he arvioivat väärin.
Kyseessä ei ole sotasairaalan neitojen pahuus vaan herkkyys. Herkkyyden palaminen pohjaan ennen kuin elämä edes alkoi.

Kun humalassa hoilottavat, sisäfileellä itsensä syöttäneet pojat päästivät pettymystään erämaan sylissä valtoimekseen, siitä tietenkin tuli kilpalaulanta. Potti nokkiin. Kuka sanoo rajummin toisesta tai toisen joukoista. Kuka tietää enemmän ja kykenee sillä näyttämään valtansa.

Itse asiassa pojat ovat erämaakänniä korotellessaan menneet niin pitkälle että kumpaakin lopulta kauhistutti. Jopa niin paljon, ettei Tintti alkuun edes muista, mikä on korkein panos.

Se on Jaakon esittämä nokitus ja lopulta Tintti muistaa. Saunassa. Isän kanssa. Kun äiti on lähtenyt viemään Läskiä Laihialle Kasi-tädin luo syömään.

Sauna on virkamiestalon 1950-luvun sauna. Usean eri pientalon ympyröimän pihan keskellä on pitkä puinen ulkorakennus. Punainen.
Samassa rakennuksessa jokaisella perheellä on puuliiteri. Rakennuksen takana on halkopino, jossa Tintin äiti ja isä pitävät kätkössä viinapullojaan.

Puupinojen edessä on sikolätti, jonka katolla Tintti opettelee tuntemaan tytön anatomiaa ja tyttö Tintin. Mutta siitä on jo vuosia.
Punaisessa, pitkässä rakennuksessa on sauna.

Sauna on suuri, sen kiuas on ylöspäin kapeneva. Kertalämmitteinen.

Kun Kemiallisen Pesulan Kalle lämmittää sen lauantaina aamusta alkaen, sinne voi mennä perhe kerrallaan työpäivän päätyttyä seitsemän tunnin ajan. Tunti perhettä kohden.

Nyt se tunti on vain isän ja hänen. Isä kertoo saunassa retkellä räjähtäneen ladon taustalla olevasta asekätkennästä kun Tintti muistaa, mitä Jaakko vodkanhuuruisena, liekitetyn sisäfileen yönä, täyden kuun valossa on kertonut.

Asia tulee niin äkäisellä tavalla pojan muistiin, ettei hän edes huomaa, kun se jo kiertyy sanoiksi isän heittämän löylyn vielä kohistessa kiukaan aukosta löylyhuoneeseen.
”Isä, kuka on tämä Eero?”

Sitä kysymystä ei saanut tehdä. Siitä kysymyksestä alkaa tapahtumien vyöry, jota kukaan tai mikään ei saa pysähdytettyä. Jaakko sen oli Tintille opettanut. ”Kysyhän äidiltäsi ja isältäsi, kuka on tämä Eero”.

Nyt se on kysytty. Poika aistii isänsä jähmettymisen ja huomaa itsekin, kuinka juuri heitetty löyly saa kylmän väreen kulkemaan joka puolella huonetta, hennon kehon viimeiseen sopukkaan asti.

”Tästä ei synny tarinaa” arvaa poika. Isä ähkäisee kerran, sulkee kiukaan luukun, kaataa vettä päälleen ja lähtee pukuhuoneeseen. Hän ei pyydä poikaa mukaansa. Hän ei sano Tintille mitään.

Poika peseskelee minkä peseskelee, huuhtaisee itsensä ja kietoutuu pyyhkeeseen tyhjäksi jääneessä pukuhuoneessa.

Hän kävelee lumisen polunpätkän kotiovelle ja istuutuu keittiön pöydän ääreen. Vihreä pöytä, jossa on pisaran muotoinen keltainen lakkamöykky.

Talossa on hiljaista. Niin hiljaista, että hän kuulee monen oven läpi, kun isä puhuu puhelimeen. ”Se on nyt saanut tietää sen”.

Isän ääni on erilainen kuin ennen. Itse asiassa se ei ole ollenkaan isän ääni.

Kun äiti tulee työviikon alettua kahden yön päästä kotiin, hän ei puhu pojalle mitään. Isä ei puhu mitään. Äidin syli katoaa jonnekin. Jos sitä on koskaan ollutkaan.

Saunan tarina on sulkeutunut. Se sulkeutuu vuosiksi. Se avautuu vasta kahden vuosikymmenen kuluttua. Avautuessaan se rikkoo kaiken tieltään.

Saunan tarina, ruman tarina, kuoleman tarina, syntymän tarina.