Autuas yksinkertaisuus

Vuosia on työpöydälläni kellastunut ja käpertynyt kokoon 5 x 8 cm:n leike, jossa kerrotaan ettei pidä olettaa asioita tai olioita yli tarpeen.

Siinä myös todetaan, ettei siitä, miten asiat ovat, voi loogisesti päätellä sitä, miten niiden pitäisi olla.

Noita kahta asiaa yhdistellen – ”niin on jos siltä näyttää” – tuntuisi aika turvalliselta seurata Oiva Ketosta, Georg Henrik von Wrightia, Ilkka Niiniluotoa tai Arto Paasilinnaa.

Eräässä yllämainittuja asioita käsittelevässä artikkelissa asia tiivistetään seuraavasti:

”Aluksi olin järkyttynyt, että tämmöinenkö tämä maailma nyt on”

”Vene saapuu satamaan, jota suojaa kaksiaukkoien aallonmurtaja. Kun vene kulkee toisesta aukosta, sen jälkeensä jättämät aallot kulkevat myös toisesta ja keinuttavat laituriin ehtinyttä venettä”

Koska tänään on vappuaatto ja huomenna työväen juhlahetki, en yritä edelläolevien Humen giljotiinin ja tai Occamin partaveitsen asiaa tästä edemmäs selittää.

Kittilän kunnanvaltuusto – Inkiä lukuunottamatta – ja kunnanjohtaja Mäkinenhän ne siinä.

Arto Paasilinnan kirjoittamassa tarinassa, jonka päähenkilö on siltainsinööri Jaatinen.
Reidar, Pekka ja Kalervo eivät haudoissaan edes värähdä.

enemmän asiasta:

Yliopisto 4/2014 s 34-37

http://www.hs.fi/elama/Psykologian+professori+Osa+lapsista+manipuloi+jo+tarhai%C3%A4ss%C3%A4/a1398742652505

http://www.lapinkansa.fi/Mielipide/1194897209485/artikkeli/lasse+laatunen+pienhiukkasten+puristuksissa.html

Ja Lasselle (EK) vastauksena samoilta selkosilta:

http://www.lapinkansa.fi/Kolumnit/1194897882223/artikkeli/vesa+luhta+turvenuija+heilahtaa.html

*

Vapunaaton puolikkaan työpäivän jälkeen radio oli jälleen auki:

http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2200423

Lähetys on suora, vaikka se onkin vuodelta 1998.
Kaikki osalliset (Ilaskivi, Seppänen ja Rehn) ovat edelleen samaa mieltä kuin EMU:n hyväksymisen aikaan.

Ei ihme, että tässä kohden pumppu sanoo työsopimuksen irti ja pakottaa tarkistamaan:
Blokkari: on
Trombolyysi: on

Aina kun jokin asia tulee vastaan ensi kertaa se edellyttää kilauttamista kaverille.
”Huomiseen”, sovitaan.

Hauskaa vappua!

Mainokset

Valkeaksi kalkittu seinä

Lukiossa kirkkohistorian opettajanamme toimi henkilö, jota me sodan lapsina syntyneet tapasimme kiusata.

Kiusaus kilpistyi opettajan kylmään nepotismiin – niin me sen koimme.

Kiusauksen syy oli se, että hän pienellä paikkakunnalla eli eri tavoin kuin opetti.

Hän johdatteli Kainista ja Noakista alkaen meitä Simon Styliitan teille, mutta itse eli mielestämme kuin elopellossa.

Lopullinen maallinen opiskelijayhteisön tuomio oli raju: ”Valkeaksi kalkittu seinä”.

Vain vähän piti opettajan pintaa raaputtaa, kun näkyville tuli ruskean syntinen tukiranta.

Jälkikäteen on tämän papinlapsen ja papin elämästä korviini kantautunut asioita, jotka tekevät hänen toimintansa inhimilliseksi siinä kuin ihmistä oli kirkkoherra Salpakarin virtuaaliolennolla ja hänen vaimollaan Väinö Linnan Pohjantähden ensimmäisessä osassa.

Virtuaali-kirkkoherran Ilmari-poika – jota näytteli Laineen elokuvissa sama henkilö kuin isääkin – kohtasi Tuntemattomassa sotilaassa sankarikuoleman.

Kun kuuntelin 29.4. lappilaisen takatalven lumisateessa aamuhartautta Radio Yle 1:llä, tuo tapahtumaketju palasi mieleeni.

Muusikkotaustainen puhuja ylisti hiljaisuutta.

Hänen alkuun päästyään autoradiostani alkoi kaikua ruotsalainen poppi.

Totesin että onpas hyvä tehostekeino kunnes huomasin, että autoradio oli heittänyt ohjelman SR-4:lle, aamun ruotsalaiseen pop-lähetykseen.

Korjasin tekniikan mokan ja kuuntelin lisää.

Saarnamies totesi, että metelissä viihtyvillä todennäköisesti on ruskeankarvaisia syntejä taakkanaan ja hiljaisuutta karttamalla he varmaankin pitävät sielun rumat ja syvät syöverit ”pois silmistä(korvista), pois sydämestä”.

loin des yeux, loin du cœur

Hartauspuhuja jatkoi tarinaansa toteamalla, että hän se vasta hiljaisuutta kestääkin ja sitä päntiönään hakee – ja löytää. Jos ei muuta niin kahta korppia korvessa seuraamalla (!).

”Valkeaksi kalkittu seinähän se siinä”.

Olen valinnan edessä.

Äitienpäivän alla, juuri ennen Euroviisuja, olen valitsemassa Suomen ja sitä kuvaavan Pohjantähden historian kannalta tärkeään perinnevirkaan lipunkantajaa.
SDP:n puheenjohtajasta on kyse pohjalaisessa Aalto-kaupungissa.

Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen päällikkö lähestyi minua(kin) eilen ja kysyi, mikä on kantani kaaderien kuninkaan/kuningattaren henkilöön.

Kuin kysymystään ja vastaajaansa ivaten hänen lehtensä tänään sitten kertoi, mikä on demareita kannattavien, mikä taas kansan kanta.

Sitä on soma verrata lähipäivinä tähän kokous-edustajien galluppiin.

”Kyllä kansa tietää, mutku ne herrat…”.

”Valkeaksi kalkittu seinähän se siinä”

Kiitos opetuksesta, arvoisa kirkkohistorian opettajani vuosilta 1963-65.

Ilman sitä olisin kenties ollut tietämätön siitä, mitä minä ajattelen siellä ruskeankarvaisella alueellani.

Ei tarvitsisi ehkä erikseen mainita, että tuo ihminen opetti lukiossamme myös psykologiaa.

Koraani

Elämän mittaan olen yrittänyt poimia tarjonnasta tärkeimmät osat siitä tiedosta, jonka varassa itse ihmiskunnan yhtenä jäsenenä oman vuosikymmeneni olen viettänyt.

Nyt, kun tuota tietoa jo voi käyttää kokonaisuutena eikä uutta tietoa enää paljoa kovalevylle mahdu, on mahdollista sisäisessä tilintarkastuksessa silloin tällöin katsoa, onko tieto ollut osuva.
Valinnoistahan vasittu osa on ollut omalla vastuullani (olisiko jokunen prosentti – ei ole tutkittu).

Raamattu alkaa (1933/1938) sanoilla ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan” (olen sanajärjestystä paljon miettinyt).
Uusi Testamentti loppuu sanoihin ”Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen”.

Uudempia käännöksiä en ole käyttööni hankkinut, koska tämän varassa on Hatsalan Uunon rippikoulu (kenttärovasti, sotakokemusta) käyty – ei leirinä vaan iltaisin, koulupäivän päälle.

Koraani on ollut käsissäni, mutta en todellakaan painanut mieleeni, miten se alkoi tai loppui.
Paremmin muistan, miten Pohjantähti tai Tuntematon sotilas alkoivat ja loppuivat.

Tuhansien kirjojen, oppituntien, elokuvien ja dokumenttien joukosta valikoituu kuitenkin erikseen yksi, henkilökohtaisesti tutuksi tulleen taiteilijan syntymäni aikoihin kirjoittaman kirjan loppu.

Sillä minä, Sinuhe, olen ihminen ja ihmisenä olen elänyt jokaisessa ihmisessä, joka on tullut ennen minua, ja ihmisenä elän jokaisessa ihmisessä, joka tulee jälkeeni. Elän ihmisen itkussa ja ilossa, hänen surussaan ja pelossaan elän, hyvyydessään ja pahuudessaan, oikeudessa ja vääryydessä, heikkoudessa ja väkevyydessä. Ihmisenä olen elävä ihmisessä ikuisesti enkä sen tähden kaipaa uhreja hautaani ja kuolemattomuutta nimelleni. Tämän kirjoitti Sinuhe, egyptiläinen, hän, joka eli yksinäisenä kaikki elämänsä päivät

Muuan taulumaalari oli laittanut esille näyttelyn, jota hän oli kutsunut katsomaan myös ystävänsä kirjailijan.
”Korkea voima, syvä ja tuntematon luovuus, on kuljettanut sivellintäsi” on kirjoittajan tunnustus ystävälleen.

”Kuvitteletko, että olet itse kirjasi kirjoittanut” vastaa toinen.

”Metamorfoosi, todistajien läsnäollessa”, kirjoittaa runoilija-ystäväni hyvin koskettavassa, koskaan julkaisemattomassa runossaan

”Auli Kafka, tumma juutalaistyttö”.
Se taisi olla vuosi 1967.

*

Lasten ja nuorten itsemurhat eivät 2010-12 välillä ole vähentyneet (13-17-vuotiaita 51/3 vuotta).

Goethe jo tämän tiesi (Nuoren Wertherin kärsimykset).

Onnettomuustutkintakeskus on keksinyt syyn ja syyllisen: vanhemmat.

Ei muuten ole ihan noin.
Olen noita tapauksia ja kohtaloita tutkinut 1967 alkaen.

51 kuolemaa kolmessa vuodessa yli 5-miljoonaisessa väestössä on tilastollisesti melko kelvoton vertausluku.

Suuri sairaalauudistus

Maassa (Suomi) on perustettu Euroopan komission tyydytykseksi hanke, jolla on tarkoitus uudistaa maan asukkaiden sairauksien ja muiden murheiden hoito.

Uudistusta on nyt väännetty kolmisen vuotta ja kalkkiviivat vilahtelevat sekä valmistelijoiden että päättäjien jalkojen alla.

Juuri nyt, aivan näinä päivinä, koko prosessi on kliimaksissaan.

Merkittävimmät piirteet tässä hetkessä ovat virkaihmisten (lääkärit, juristit, hallintoammattilaiset, taloustieteilijät, hoitajat, sosiaali-ekspertit…) pöydältä siirtymässä poliittiseen päätäntään joka tarkoittaa Kataisen, Sipilän, Urpilaisen ja Soinin korvienväliä.

Se, mikä helmikuussa kaatui kolmessakymmenessä tunnissa, on nyt noussut kuin fenix-lintu tuhkasta ja tuntuu pysyvän siivillään, joskin hyvin haparoiden.

Uudistuksessa (kunnan-, läänin- ja valtionsairaalat & köyhäinapu), sen aivan ytimessä on rapeat

5 200 000

suomalaista ihmistä, joista tosin 5% käyttää koko potista liki 70%.

Potin koosta saa käsityksen, jos ottaa neljä 50-senttistä ja jättää niistä vain yhden omaan taskuunsa.
Ne kolme ovat se potti.

Koska kyseessä on todella mittava vallan uusjako, koko suomalainen päätäntäjärjestelmä pidättää nyt henkeään ja jostain laivan uumenista jo/taas kuuluu vaimeasti

”pelastautukoon ken voi – kaikki miehet kannelle”…”huh, ja rommia pullo” (Mikko Alatalo)

Laivan peräsillan kabiinissa, tiukasti salaisten merikarttojensa äärellä istuu 20 viisasta, joiden korvista kohta tulee savua.

Sen rautaisempaa osaamista ei maasta löydy valmistelemaan uutta ”läänijakoa” niille, jotka tarvitsevat arjessaan tukea tai apua, solisaalia tai leikkuuveistä.

Yhteisestä potistamme 2/3 kuluttavaa kainalosauvaa ja sen käyttöohjeita pykätään.

Yksi mielenkiintoinen huomio sallitaan?
Ytimessä on tällä hetkellä neljä naista.

Valmista on 15. toukokuuta, poliitikkojen pöydältä asia lähtee päätettynä lokakuulla, voimassa päätös on vuoden päästä ja ”tätä nyt sitten kaikki noudattakoot” lukee Nokia Lumia 1020:ni almanakassa 1.1. 2017.

Lopuksi uudistuksen sisältö ja rakenne.

Kuvitellaanpas tasasivuinen kolmio.

Sen vasemmssa alakulmassa lukee AIKA.

Oikealla alhaalla lukee PAIKKA.

Kolmion ylös osoittavassa kärjessä lukee MUUTOS.

(lähde: Arto Koski, ”valtakunnan kuntauudistaja”, Turku)

Yksinkertaista, rakas Watson (sanoisi Holmes).

Sote-uudistusta käsittelevä tyhjentävä raporttini päättyy tähän.

Lisää aiheesta:
Pelttari, Mikko: ”Maailma on yksi” (Yliopisto 4/2014, ss 34-37)
Sailas, Raimo: ”Kun KOOMA-malliakaan ei uskota” (Kanava 3/2014, ss 34-35)

*

Kuin pisteeksi iin päälle Lapissa syntyi edellisen kirjoittamisen jälkeen ”yön yli nukuttua” suuronnettomuustilanne, jonka myötä käy kirkkaasti ilmi, että yhteiskuntamme ”rescue”-apparaatti toimii sekä määrällisesti että laadullisesti todella sujuvasti.
(27.4 hälyytys klo 09:33; tärkein voimavara paikalla erikoissairaalassa 10:30, ennenkuin ensimmäinenkään potilas on saapunut)

Katastrofin jälkeen – F 43.1

Lehtemme – Lapin Kansa – on saanut tietää, että Lapin kamariorkesteri (LKO) esiintyy Lontoon Proms-festivaaleilla lauantaina 9.8.

Carl Philip Emmanuel Bachin H-molli-sinfonia on muun ohella LKO:n ohjelmassa.

Lontooseen orkesteri saapuu Carinthischer Sommer Festivalen – tapahtumasta Itävallasta.

Siellä on ohjemistossa Kalevi Ahon Kahdeksan vuodenaikaa, johon osaltani olen laatinut ideaa ja sisältöä.

Kun Rovaniemi on esillä sekä talvi- että kesäolympialaisissa palkintokorokkeella samana vuonna, on asiassa aika lailla Keski-Pohjanmaalla ja vähän muuallakin maassa miettimistä.

Lehden uutinen loppuu ”jehnalla” tavalla:

”Lontoon konsertin jälkeen John Storgårds johtaa myös jokavuotisen BBC-Filharmonikkojen PromskonsertTINSA Royal Albert Hallissa.”

Eli paitsi suuren mäen ja sadankymmenen metrin aitojen kultamitalia Rovaniemi vielä kuittaa voiton Wimbledonin finaalissa.

Ovathan nämä veijarit melkoisia björnborgeja, abboja, paavonurmia ja mattinykäsiä – puuttuu vain Brasilian Jalkapallon MM-kisojen kulta.

Ehkä sekin, Jules Rimet Trophy, vielä joskus haetaan pois kuleksimasta?

*

Olen psykiatrin työni ”ulkopuolella” kohdannut useita sellaisia ihmisiä, jotka ovat elämässään joutuneet erittäin rajuihin pyörteisiin, kuitenkin elossa säilyen.

Noissa niagaroissaan ihmepelastuneet ovat saaneet koskenlaskussa vamman, jota kutsutaan psykiatrian diagnostiikassa traumaperäiseksi stressireaktioksi (Post-Traumatic Stress Disorder, PTSD), kansainväliessä ICD 10 – tautiluokituksessa F 43.1.

Heille – itse asiassa meille (olen itsekin pari koskea kolhiintuen alas rymistellyt) – on ominaista tapahtumien jälkikäteinen ruminaatio, märehdintä.

Kuinka meitä on kohdeltu väärin, kuinka me olimme sittenkin oikeassa, kuinka varsinaiset roistot ovat edelleenkin rankaisemattomina vapaalla jalalla, kuinka elämäni joutui saranakohdassaan kerralla lankulle ja kuinka haikalat edelleen odottavat alla kuohuvassa meressä meitä saaliikseen.

Kuten edellä mainitsen, olen kohdannut noita ihmisiä MYÖS peilissä ja oman psykiatrin työni ulkopuolella.

Jos kohtaan heitä työssäni, tiedän, kuinka hoitaa asia 80%:lla takuulla kuntoon aika nopeastikin.
Diagnoosista terveen laitumille alle kolmen kuukauden?

Mutta ne (me), jotka emme halua luopua vääryyden kohteeksi joutumisemme märehtimisestä, asiasta on tuleva elämänsisältö, joka laajenee iän karttuessa ja hyvien muistojen haalistuessa.

Huonot muistot eivät näin näet haalistu.

Minulla on lukupöydälläni kaksi kirjaa.

Antti Tuuri: Surmanpelto
Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito

Ensin mainittu kertoo, kuinka trauma, kansallinen ja pohjalainen, syntyy (kts alempana: Vladimir).

Toinen kertoo (s 75), kuinka se hoidetaan.

Minulla on Tuurin ja Härkösen kirjoihin liittyen yksi reunamerkintä:

Älkää ottako meiltä pois meidän traumojamme.

Ettei kävisi niinkuin erään Ankkalinnan Vladimirin kanssa on tapahtumassa.

*

Hiljennyn aamun (05:00-) kunniaksi kuuntelemaan Pablo Casalsin johtaman Marlboron musiikkijuhlien orkesterin esittämänä Johann Sebastian Bachin Brandenburgilaisia konsettoja 4, 5 ja 6 (Radio Yle 1).

Äänite on vuodelta 1964.

Minun traumani, suurin tai ainakin ensimmäinen niistä, osuu tuon äänitteen synnyn ydinalueelle.

Ryhdyn märehtimään sitä ja sen seurauksia.

Huhtikuisista aamuista 1964-67 on viisikymmentä vuotta.
Silloinkin lokit kirkuivat – vahingoniloisina?

Ja salasanani eräälle sivulle on edelleen tuo päivämäärä.

”Metamorfoosi – todistajien läsnäollessa”

*

Sitaisempa nyörit yhteen (Proms-festivaalit, suomalainen kapellimestaruus ja traumaperäinen stressireaktio):

http://www.hs.fi/kulttuuri/Kapellimestarin+katkera+taisto+p%C3%A4%C3%A4ttyi+Osmo+V%C3%A4nsk%C3%A4+palaa+Minnesotaan/a1398347459594

Thanatos 2.0

Ihmiskunta tarvitsee sankarivainajansa.

Jeesuksen kärsimyshistoriassa tiivistyy tuosta tarpeesta paljon.
Mutta kaikissa kohtaamissani alkuperäiskulttuureissa on omat vastineensa Raamatun ja Koraanin ydinsanomalle.
Kuolleet pelastavat elossa jatkavien asiassa.

Allemerkittyä linkintakaista kannattaa lukea ällätikun kanssa ja sitten vähän vaikka pohtiakin.
Suosittelen jotain rauhallista paikkaa ilman musiikkia – pelkkä linnunlaulu ja tuulen suhina, laineiden liplatus ja pilvien vaellus taivaalla ehkä riittää:

http://www.hs.fi/terveys/Saattohoitol%C3%A4%C3%A4k%C3%A4ri+T%C3%A4st%C3%A4+kuolevat+haluavat+puhua/a1398227301322

Elämän tarkoitus, versio 9.0

Mikä on elämän tarkoitus?

”No se on helppo juttu. Eläminen. Elämän tarkoitus on vaan ikävä kyllä helvetin tyhmä juttu sikäli, että ihminen tulee yhä fiksummaksi ja kokeneemmaksi ja hitaammaksi ja niin edespäin, ja sitten se on loppu. Ei mitään enää. Ensin on olemassaolo, siihen tietoisuuteen kasvaminen ja sitten yhtäkkiä nolla. Se on aika kovaa. Melankolia tulee elämään juuri siitä ymmärryksestä, että se joskus päättyy

Kirjan ja ruusun päivänä, Yrjön päivänä, kun maa on kahdella karvalla.

Lausuja on yli kahdeksankymmentävuotias.

Hän on ehdokkaana EU-vaaleissa.

Koko tarina:

http://www.image.fi/artikkelit/lajinsa-viimeinen-j-rn-donner

Viholliset kaukaa, ystävät läheltä

Vappu on kahden viikkon kuluttua ohi.

Kolmen viikon päästä on ohi äitienpäivä.

Pisimmän ajan kansana ja maana Suomi on ollut Ruotsin osa.
Siitä ajasta taas Ruotsi oli suuren osan suurvalta.

Se oli niin suuri, että v 1648, Westfalenin rauhan jälkeen, kuningas ei uskaltanut kotiuttaa armeijaa Ruotsin (siihen kuului Suomi, Itämaa) maaperälle (Ukraina-rules?).

Siitäkö nämä Björn Wahroosin ja Haglundin donnerilaiset viisauden sikiävät?

Tästäkö ovat muodostuneet Oxenstiernan sanat:

”Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”

Alun perin lainaus kuuluu latinaksi: ”An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.”

Wahlroos, viisaasti, lähtee Ruotsiin, toinen, viisaasti lausuu:

Ilmavoimille pitää ostaa paras kalusto, johon meillä on varaa. Jos menemme yhteistyöhön Ruotsin kanssa, siinä pitää tehdä järkeviä asioita. Se ei ole teollisuuspolitiikkaa vaan puolustuspolitiikkaa”, Haglund linjaa.

Vaikka kannatan yhteistyötä Ruotsin kanssa, niin ei se voi mennä niin, että ostamme ruotsalaisen Jas-hävittäjän, jos saamme suurin piirtein samaan hintaan amerikkalaisen F-35-häivehävittäjän. Suorituskyvyn pitää ratkaista investointi.”

http://www.hs.fi/kotimaa/Puolustusministeri+Haglund+ei+halua+ruotsalaisia+h%C3%A4vitt%C3%A4ji%C3%A4/a1398050533747

*

Maakuntalehdessämme naapurin sauna palaa:

Lehti on kysynyt kemijärveläis-valtuutettujen sidoksia takataskussaan hallintolaki (HL), jota noudatetaan muualla, mutta ei eduskunnan yli 160-jäsenisen kuntapuolueen jääviyksiä pohdittaessa.

Jos lehti olisi kysynyt valtuutettujen CV:a (se ansioluettelo, joka lähetetään Ritarikuntiin tai Arvonimilautakuntaan haettaessa mitali- ja neuvos-tunnustusta), ei lehden palstatila olisi ehkä riittänyt?

”Naapurin sauna palaa” sikäli, että maakuntalehti taitaa kysyä samoja juttuja pian minultakin (ja muilta vajaalta 60:lta rovaniemeläisvaltuutetulta).

Mutta lehti ei ehkä HL:n tarkoittamia sidoksia kysy perusturva- tai teknisen lautakuntien niiltä jäseniltä , jotka eivät ole kaupunginvaltuutettuja?
Tai Lapin liiton, koulutuskuntayhtymän ja sairaanhoitopiirin ei-kunnanvaltuutettu-jäseniltä (ne yhdessä käyttävät yli 2/3 kuntalaisten verorahoista).

Noah

Erehdyin katsomaan elokuvaa, jossa oli sanoma.

Ennen vedenpaisumusta Noakin johdolla rakennettiin riittävän iso arkki, johon kerättiin meren ja sen elävien maalle nousseita eläviä.
Tosipaikan tullen arkkiin osui muutama ylimääräinenkin.

Jälkikäteen olen mietiskellyt elokuvan käsikirjoittajien viisautta.
Onhan näytteillä tarina, josta helposti voi tulla tosi tai kultti.

Aika moni on maailmanhistoriassa ollut aikansa Noak:

”Pelastautukoon ken voi”

Voi olla, että ihmiset voisivat paremmin tai he olisivat vähemmän vainoharhaisia, jos he tuon huomaisivat.

Se minua tarinan käsikirjoituksessa vielä erikseen pohditutti, että miksiköhän Ukko Noak ensitöikseen Araratin rinteillä etsi viinirypäleitä, joista käytti punaviinin.

Sitä hän sitten joi yksin niin, että oli aivan hulluna humalassa.

Elokuva kannattaa käydä katsomassa ajatuksella ja siinä sitten pohtia, miksi ”ne vahvimmat ei koskaan eloon jää”.

Kurkiaura

Aamukahvilla parlamentti pohtii maallisia, kunnes se huomaa kurkiauran matkaavan kohden pohjoista. Miehet hiljenevät katsomaan.

Takaisin majapaikkaan ajaessani kuuntelen Kalle Haatasen ja Olli-Pekka Vainion keskustelua Radio Yle 1:sta: ”Viisauden paluu teologiaan”.

Yksi pätkä jutustelusta jää erityisesti mielen päälle: Jo sata vuotta sitten eräs ajattelija totesi, että uskon Jumalaan vähetessä näyttää usko mihin tahansa lisääntyvän.
Erityisesti, nykytutkimuksen mukaan, näitä homoepatia-uskovaisia näyttää olevan vihreitä kannattavien keskuudessa.

Pysähdyn kesannolla olevan pellon laitaan katselemaan kurkien ruokailua.
Sammakot ynnä muuta maarussaan ne alkavat lähteä jatkamaan vaellustaan arktisen suomaita kohden.

En – kerrankaan – kaiva kameraa taskustani vaan jään uskoon, että noilla linnuilla on oma maailmansa, johon minun empatiakykyni ei ulotu.

Ajatus palaa 30 vuoden takaiseen elämääni, kun kaikki tuntui romahtavan ympäriltä.
Tragedia seurasi toistaan ja joka puolelle nousi muureja.

Lisäsikö se empatiaani kärsivää ihmistä kohtaan?

Tai noita kurkia kohtaan, jotka iltapäivästä lienevät jo Pohjanmaan sammakoiden kimpussa.

Ne sentään lentävät auroissaan, kun ihminen taitaa enemmän olla Ikaroksensa vanki?