Madventures Pyhän Teresan hurmiossa (Ch)

Koska APK:n lukijoista – onneksi – suuri osa ei US-blogeissa viihdy (on niissä aika lailla perus-muraa suosta, jossa ihminen vaeltaa), leikkaan Teille Antin-päivän aamun purkaukseni Herlinin Niklaksen rähjäsivuilta:

Pyhän Teresan kiusaus (Ch)

Sveitsiläinen henkivartiokaarti vartioitsee Vatikaanin ja Paavin turvallisuutta Roomassa.

Huolimatta siitä, että Sveitsi (Ch auton takapeilissä) tunnetusti on kalvinismin synnyinseutu (= ankara, stoalainen, krumeluureja vailla oleva tiukka kristinuskon oppi, jonka nojalla katolisen kirkon aarteet besorgattiin Sveitsin valtionpankin peruspääomaksi, jota riittää, riittää…).

Sveitsin kansasta – äänestäneistä – liki 60% on osoittanut demokratian pelisäännöin, ettei maassa saa nykyisen neljän minareetti-tornin lisäksi rakentaa uusia arkkitehtoorisesti moskeijaan kuuluvia ”piikkejä maisemaan”. Kirkkojen – kristillisten eli katolisten, kalvinististen, ryssänkirkon jne – tornit ja kupolit ja niiden moikaavat kellot saavat olla tosin rauhassa.

On hämmentävää, että juuri Sveitsissä, jonka olemassaolo rakentuu kulttuurihistoriallisesti vakaalle ja profiloituneelle uskonkäsitykselle, torjutaan eräs maailmanuskonto – siitähän todellisuudessa on kai kyse kansanäänestyksen tuloksessa. Kun islamilainen raha lisäksi nykyisin muodostaa ison osan Sveitsin BKT-lukuja, on hämäännys sitäkin perustellumpi.

Ennenkuin Sveitsin ulkopuolelta – vaikkapa Suomen ”Belgiasta” (Kotka ja Freddy) – otetaan kovin vahvasti kantaa siihen, onko Sveitsissä (neljä kieltä, paljon siirtolaistyöläisiä, Ch) nyt väärin vai oikein sammutettu, suosittelen muutamaa tutkimusmatkaa eurooppalaisuuden ja ihmisen historiaan.

1) Matka Roomaan, Vatikaanin ulkopuolella olevaan Santa Maria della Vittoria kappeliin. Siellä on Berninin 1614 marmorista veistämä patsas ”Pyhän Teresan hurmio”. Tuon teoksen äärellä suosittelen viivähtämään tovin ja pohtimaan, mikä on renesanssin, manierismin ja barokin kulttuurin epookkien viesti postmodernille ja projetiiviseksi muuttuneelle ihmiselle

2) Ingantius Loyolan elämänkerran lukeminen ja erityisesti hänen suomeksi ilmestyneen pyhiinvaellusmatkansa päiväkirjan taustojen pohminen

3) Nobel-palkitun turkkilaisen Orhan Pamukin, Turkissa useissa oikeudenkäynneissä tuomitun kirjailijan värien maailmaan tutustuminen – islamin kuvataide ei kuvaa koskaan ihmistä (pitäisikö?). Jos välttämättä haluaa tilalle oikean eurooppalaisen nobelistin kirjan, voisi ”Kohtalottomuus” (unkarilaisen Imre Kertézs´in versio eurooppalaisen lähihistoriasta) ajaa samaa asiaa (nykypaavi on baijerilainen, ex-Hitler-Jugend-jäsen)

4) Temppeliherrain, Vapaamuurareiden, Ku-Klux-klaanin ja jesuiittayliopisojen maailmaan tutustuminen ja samalla sen pohtiminen, missä olivat antiikin sivistyksen tiedot, taidot ja osaaminen suojassa, kun keskiaika noitavainoineen ja taikauskoineen söi eurooppalaisuuden eväät vuosisatojen ajaksi

5) Jaan Krossin tarinan ”Uppiniskaisuuden kronikka” lukeminen sen selvittämiseksi, miten Luther, saksalaisuus ja uskonpuhdistus vaikuttavat siihen, kuinka Pohjoismaissa suhtaudutaan valloittajiin tai niiden uhkaan (jos Kross on liian vaikea, myös Paavo Rintalan Minä, Grünewald, ruttoa ja keskiaikaa kuvaava kirja, sopii tässä tarkoituksessa)

6) Belgian ja Kongon tarinan googlettaminen sen avaamiseksi, miten kristitty kuningasvalta, EU-presidentin ja Freddyn synnyinmaa, vielä aivan äsken suhtautui alkuperäiskulttuuriin (EU:n ainoa tämän päivän alkuperäiskulttuurihan on Suomen Lapissa: saamelaiset, joilla oli vielä ihan äsken kimpussaan minareetinrakentajista Lars Leevi Laeustadius-niminen kasvitieteilijä)

Aika pienellä vaivalla Teidät, vieraani Pohjoisessa puskurikapasiteetissa päästäisin.

Jos sen vaivan tohditte nähdä, on Teidän paljon helpompi asemoitua hämäännyksenne kanssa erilaisten maailman outojen uutisten tullessa ”päin pläsiä” iltaisin klo 20.30 (TV-1) tai 22.00 (MTV3).

Ei edes päivän lehtiä typerine, kaikkitietävine pääkirjoittajineen ja kolumnisteineen tarvitsisi tässä Madventures-projektissa avata!

Kustaa VI Adolf

Katselin männä viikolla hetken Kööpenhaminaa ja Skånea.

Viimemainitussa ihmettelin rhododendroneita Kustaa VI Adolfin kesälinnassa.

Lisäksi katselin ensinmainitussa parikymmenen vuoden verran FBI:n kuvastavanhentamis-ohjelmalla ikäännytettyjä ja tulevaisuudessa menneitä katuvia tämän päivän valtiomiehinä ja -naisina itseään pitäviä.

Kööpenhaminaan oli pystytetty isoja ulkomainoksia, joissa nämä sarkozyt & Co olivat katumassa sitä, etteivät he puuttuneet ilmastonmuutokseen joulukuussa 2009.

Ruotsi on puuttunut tähän asiaan.

Siellä CO2-päästöt ovat vähentyneet 9%, kun Australiassa CO2-udun lisäys on 30%.

Pieni ja urhea, Sofi Oksasen Suomi on lisännyt päästöjä 11%.

Kuljin yli Öresundin sillan kahdesti.

Katsoin monta galleriallista kuvia ja ihmettelin sitä, kuinka kamerakaupat ovat tyysten hävinneet.

Kukaan ei enää halua dokumentoida? Vain postmoderni kuvaaminen on ”sallittua”. Ja ärsyttäminen a´la Sofi Oksanen tai Stieg Larsson.

Yhä tärkeämmältä tuntuu se, että Kyyhkysen Pororaito on otsikkokuvanani.

Olen kohta – nousuviikolla – matkalla katsomaan paronitar Ashley´ta Britanniasta ja Kampöy, Herman Van-nimistä heppua (old chap) Belgiasta. Sitä, joka muistuttaa Mr Montgomery Burns´ia ja satuhahmo Crinch´a (kts HS/NYT-liite 48, s 5).

Ennen lähtöäni vielä muistutan arvoisia lukijoitani siitä, että EU:n komission tehtävänjaossa varapuheenjohtajuudet annettiin vanhoille EU-maille, vaikeat tehtävät uusille EU-maille ja kunnia, honööri, sille, kelle se kuuluu.

Se, kelle se kunnia kuuluu, on Teidän, hyvät vieraani, itse otettava selville.

Se uteliaisuus ehkä motivoi edes joitakuita seuraamaan asioiden kulkua. Se, kuka palkintojen jaossa on korkeimmalla pallilla ja kuuntelee aikanaan omaa kansallislauluaan.

Ja se honööri ei ole Oodi ilolle, ei.

(kunhan ei vain kävisi niinkuin entivanhasessa projektissa: ne palkitaan, jotka eivät osallistuneet – tässä tapauksessa siis Norja ja Islanti).

Huomenna on ensimmäinen adventti. Sen kunniaksi eräs piispa kirjoitti tänään eräässä lehdessä siitä, kuinka asiat voidaan tulkita eksklusiivisesti tai inklusiivisesti. (HS 28.11., s A2, Nuuskakairan hiippahattu)

Vaan kukapa piispa* on vastuussa seuraavasta tekstistä? (avitan sen verran, että osa Teistä ei ollut syntynyt, kun moinen sanottiin ääneen):

Muun muassa hän* otti avauspuheenvuorossa kantaa kysymykseen väkivallasta ja sen oikeutuksesta.

”… kirkkomme kohdalla on kysymys siitä, olemmeko valmiit osallistumaan oman yhteiskuntamme ja koko aikamme yhteiseen taisteluun, vai eristäydymmekö siitä pysyttäytymättä siinä, mikä on vanhaa ja suojelemalla itseämme ja omaa kirkkoamme… Kysymykseen väkivallan oikeutuksesta on tuskin mahdollista vastata suoraviivaisesti. Selvää on, että kaikissa tapauksissa sen on rajoituttava mahdollisimman vähiin”.

Valitkaa puolenne, olkaa hyvät! Minä jo valitsin.

Jalkapallo, jääkiekkomaila ja kolesteroli

Aivan aluksi haluaisin kiittää…

Niitä, jotka ovat nähneet vaivaa Kyyhkysen lappalaistaulun kohtalojen selvittelyssä. Kun minulle on kerrottu, että asia nyt on ammattitutkijoiden osaavissa käsissä, jätän aiheen, mutta jätän myös kuvan tuonne yläpuolelle vielä joksikin aikaa.
Kyyhkysen näyttely Kemijärvellä – kannattaa poiketa – innosti minua kyselemään, muut jatkakoot, osaavat ja koulutetut.

* * *

Kolme valtavan suurta kansainvälistä kemian jättiä (mm Pfizer, Lilly) on saanut rangaistuksen väärän tiedon tuottamisesta (tutkimus) ja levittämisestä (markkinointi) mm kolesterolilääkkeiden osalta. Erittäin tuntuvia ovat rangaistukset (markkinoitia koskevia ja rahallisia).

Kansainvälinen jalkapallo on omissa selvityksssään löytänyt muitakin sopupelejä kuin Ranskan ”jumalan käden” irlantilaisia vastaan pelattaessa. Paljon on löytynyt mafiatyypin rikoksia luottamusta vastaan.

Maailma varustautuu Kööpenhaminan ilmastokokoukseen, kun huomataan, että jääkiekkomaila-tutkimus ilmaston lämpenemisestä ihmisen ahneuden ja piittaamattomuuden seurauksena onkin väärennetty. Jos sää muuttuu – ja muuttuuhan se – se johtuukin syistä, joita ei tiedetä.

Filosofit sanovat, että ihmisen ja hänen yhteisönsä tärkein keskinäinen pelikenttä on luottamus.

”Kun se kerran on mennyt, ei se…

…se pitkää hetkeä kumpaakaan vaivaa”.

Kysyy häntä vaikka suomalaislta huippuhiihtäjiltä tai urheilujohtajilta.

Aloittaa voi siitä yhdestä kitupiikistä, joka ei siedä kalapuikkoviiksiä.

Eikä kysy niiltä, jotka tietävät.
Miksi kysyisikään?

Lähteet:

-Maailman jalkapallo-uutiset
-Eija-Riitta Korhola* (kts alla)
-”Loka”-Laitinen** (kts alla)
-Iltalehti 21.11. ss 2-3 (hae ärrältä)

*

Hakkeri paljasti ilmastohuijauksen, uutisoi Verkkouutiset (http://www.verkkouutiset.fi/in…p;Itemid=6 ) tänään ensimmäisten medioiden joukossa uutista, josta kohutaan maailmalla niin, että jotkut nettisaitit ovat täysin jumissa. East Anglian yliopiston Ilmastotutkimuksen yksikköön on tehty tietomurto, ja maailmalle on levinnyt joukko sähköpostiaineistoa, joka viittaa siihen että ilmaston lämpenemistä koskevaa dataa on tietoisesti haluttu muokata. Laitoksen johtaja tohtori Phil Jones on vahvistanut tietomurron.

Tilanne on hämmentävä. Virallinen media tuntuu olevan asiasta varsin vaitonainen, mikä voi osin johtua siitäkin että kiusalliset tiedot on saatu laittomasti. Kaikki viittaa siihen, että vuotaneet viestit ovat autenttisia.

Phil Jones on maailman johtavia ilmastotutkijoita ja IPCC:n leading author, ilmastoraportin johtavia kirjoittajia. Nimenomaan Jonesin omaa sähköpostikirjeenvaihtoa on vuotanut eikä tilanne ole missään nimessä ongelmaton. Jotkut sanavalinnat ja käydyt keskustelut antavat mielikuvan jostakin muusta kuin objektiivisesta ja puolueettomasta tutkimuksesta ja tieteenharjoittamisesta. Keskustelua käyvät miehet, joilla on missio: ilmastonmuutos on todistettava, olkoonkin että se vaatii tulosten sorvaamista.

Tunnen itsekin Jonesin henkilökohtaisesti ja olen ihmeissäni. Kutsuimme hänet yhdeksi asiantuntijaksi, kun tein ilmastonmuutosta käsittelevää raporttia EPP-puolueelle. Puolisoni, joka luki viestejä, tunsi kaikki asianosaiset ja tunnisti keskustelunaiheet – viestit vaikuttivat autenttisilta.

Tämä ei ole hyvä päivä ilmastotieteelle. Meiltä poliitikoilta menee pohja pois, jos tiedemiehet joiden tutkimuksiin olemme nojanneet, osoittautuvat poliitikoiksi.

**

http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/2009112110630449_k6.shtml

* * *

Edelläolevaan on syytä lisätä muuan tieteenteosta tuttu ongelma, joka hiukan katkaisee kärkeä tuosta Korholan tekstistä:

”On perin tavallista, että esim. artikkelin julkaisuarviossa arvioitsija pyytää tekemään jotain analyysiä toisella tavalla, koska hän löytää statistiikasta jonkin aukon. Tutkijaryhmien sisälläkin tapahtuu moista, mikä ilmentää lähinnä tieteenteon demokraattista prosessia eli muut osallistuvat työn kriittiseen rakentamiseen. Näinkin kompleksisessa tieteessä käytetään usein monimuuttuja-analyysejä ja sellaisia tilastomenetelmiä, joita monissa tieteissä käytetään vähän. Tarkoitan esim. SEMiä (structural equation modeling). Kun tällaista mallia testataan on tsekattava tarkkaan lähtöoletukset ja sitä, miten laskenta rakennetaan. Tavoitteena on saada laskettua monien tekijöitten keskinäisiä riippuvuussuhteita. Mikäli näistä keskustellaan sähköpostitse, on asioihin perehtymättömän diletantin helppo vetää vääriä johtopäätöksiä esim. tulosten sovittelemisesta tai pakottamisesta oletettuun löydökseen. SEMin (tai vastaavan kuvion) käyttökin edellyttää sellaisenaan parin vuoden tiivistä opiskelua.” (J.K., 21.11. -09)

Pororaidon tarina ja Lapin taikaa

16.11. APK saa uuden otsikkokuvan:

”Mutenian lappalaisia matkalla” eli

”Pororaito”

(27.2. 1902 Juho Kustaa Kyyhkynen.)

Matkalaisilla ei ole kasvoja. Miksi?

V: Mm siksi, ettei impressiossa ole tärkeätä ilme vaan se, mitä katsoja ilmeeksi mielessään sijoittaa

”Pororaito on maalattu ennen 27.2. 1902, jolloin taulu oli jo lähetetty Helsinkiin Suomen taideyhdistyksen nuorien taiteilijoiden dukaatti-kilpailuun (ei sijoittunut, ihme kyllä!!!), tuolloin sen nimi oli Lappalaismatkue (voittaja tuona vuonna oli Werner Thomé). Suomen taideyhdistyksen näyttelyssä se Ateneumissa oli numerolla 105, hinta 1000 mk. Ostettiinko? Who knows???
Kasvottomuus on sekä realismia että impressionismia: Lapissa kaamoksen hämärähyssyssä ihmisen menosuunnan voi päätellä vain jalkaterien suunnasta, koska kasvot katoavat ja menettävät kolmiulotteisuutensa.”
(lähde tri T. H-H).

18.11. 2009 kertyy lisää tietoa kahdestakin eri lähteestä:

”Taulu on ollut Rovaniemen VPK:n palokunnantalolla ennen sotia, siis 30-luvulla, ja sodan aikana viety turvaan Misiin riiheen joka on joko hävityksessä tai myöhemmin palanut. Sen koommin ei tämä lähde ollut sitä nähnyt siis missä vaiheessa ja kuka sen on sieltä pelastanut…

Kh;n päätös 19.11.1951 § 844, taulu päätettiin ostaa Oy Strindbergin Ab:n taidesalongilta Helsingistä, hinta oli 350.000 markkaa.

Myyjän nimi ei ole meillä tiedossa. Meidän tietojemme mukaan se on siitä lähtien ollut Valtakatu 18:ssa kauppalanhallituksen, sittemmin kaupunginhallituksen, sittemmin lautakuntien koulutus- ja istuntosalissa, ja 2001 lähtien – kun vanha kauppalantalo myytiin asuntokäyttöön, nykyisellä paikallaan uuden ja suuren Rovaniemen kaupunginhallituksen istuntosalissa (A.T.).

Muuton yhteydessä taulu konservaattorin toimesta huolella puhdistettiin (kauppalantalon kokoussalissa poltettiin aika lailla niin piippua, sikaria, Klubia, Bostonia, Norttia kuin Työmiestäkin, kääräisipä moni sätkänkin).

Ei löydy meidän tiedoista sen enempää, taidemuseohan on aloittanut toimintansa vasta 1986 eikä maakuntamuseokaan ole kuin kymmenen vuotta vanhempi.
Samoin vastikään kuulin että jotain huhuja on että se olisi ollut sodan aikana jossain ladossa mutta tätä en ole voinut vielä varmentaa.” (lähde: Rovaniemen museotoimi)

Nyt mennään sitten II Maailmansotaan ja Lapin jälleenrakennuksen aikhan:

”60 vuotta sitten tehtiin se Lappi-kuvateoksen kansipaperi… se, joka oli minun ensikontaktini Kyyhkyseen. -Silloin ei tekniikka ollut niin helposti ulottuvilla kuin nyt. Kuka kuvasi ja missä?

Vai oliko kuva kenties vanha, sotaa edeltänyt otos?
Jos tiedetään, kuka otti kuvan ja missä, tiedetään, missä taulu oli ainakin kuvanottohetkellä. Jos sattuisi osumaan aikaan välille -39 – 51, kun taulu, jos olen oikein ymmärtänyt, on ollut jokseenkin teillä tietymättömillä.
Taulun ja JKK:n taustahahmo, itte Samperi, lienee kuollut Tammisaaressa, mutta Kymistäkin on ollut puhetta. Kultaisen luodin tarina!?
”. (Lähde: R.L.)

* * *

Lappi ja sen kulttuuri tulevat olemaan vahvasti esillä kahden vuoden kuluttua maailmalla.
Tällä hetkellä mielikuvan nimi on Lapin taikaa (työnimi) ja se tarvitsee työrauhansa.

Tapahtuminen on sen verran näkyvää ja maakunnalle merkittävää, että uskon nyt perussuomalaisten Rovaniemellä ylläpitämän kulttuuri-kaunan siihen mennessä kovasti laantuvan.

Rovaniemen kulttuurilautakunnan (siis se, joka tilaa tuotteet kansalaisille nautittavaksi mistä sitten tilaakin) puheenjohtaja käyttää asiasta asemansa mukaisesti varsin vastuullisen ja asiapitoisen puheenvuoron Uusi Rovaniemi – lehdessä 13.11. 2009 (Kauko Nevala). Paljon pisteitä ja papukaijamerkkejä minulta Kaukolle!

Jatketaan marraskuun elämistä ja lusimista.

Kuka tässä vaiheessa kertoo tarinan, antaa tälle kaamoksen ja kulvakkolauhan pimeydelle sielua.

Eli kerrotaan niitä tarinoita!

Pieni kuolema

T. kuunteli mietteliäänä tarinaa Perkeleestä. Se oli elänyt pitkän ja rikkaan elämän. Elämän lopuksi se istui itse kokoamiensa havujen päälle, omassa metsässään.

Se latasi aseensa sillä kullalla, jonka se itse oli luonnosta ryöstänyt ja pohti hetken ennen kuin ampui itsensä.

Se oli tehnyt elämäntyön, jonka kaikki kyllä muistaisivat, mutta vasta tarkka ja hänen inhimillisistä sisätiloistaan kiinnostuva tutkija tulisi löytämään sen, mistä hän ei ollut kuulu sankari.

Tarkka sisäisen etsijä kirjoittaisi hänestä muistosanat.

Siitä, miten hän oli ollut ruhtinas, laulujen laulaja, isä, puun valtias ja mies. Se, miten hän mieskirjoittajien narsismiin peilaten oli ollut samanlainen kuin kirjoittajansa ovat. Ei siitä muutoin voisikaan kirjoittaa tai laulua laulaa.

Elämänsä keväässä ja kuumina päivinä hän teki työn, josta hänet alkuun muistetaan: lehden ja netin muisteluissa.

Runoilija, lauluntekijä, yhteiskunnan pyörien Sisyfos. Mahdottoman mahdolliseksi tekijä.

Kun hänen luunsa olisi kätketty taivaan tuliksi ja tuuliksi, alkaisi täysillä se, minkä T. niin usein todisti: metamorfoosi, todistajien läsnä ollessa, pieni kuolema.

T. tuli tuota tarinaa vastaan niin usein ja niin kipeästi, että hän oikeastaan tunsi sen ilman tarinan kertojaakin, laulun laulajaa. Siitä huolimatta hän etsi sen aina uudelleen.

Ihminen on sellainen, että se katsoo vain oman osansa ja oman ihonsa – ihokkaansa. Kun se peli paljastuu eikä ihminen ole sankarihaudassa, hän tuon kokee. Pienen kuoleman.

T. katsoi todistusten taakkaa yöpöydällään ja merkitsi kirjoittajat ylös: Paavo Lipponen, Kjell Westö, John Simon, Job, Kari Hotakainen, Hannu Mäkelä.
Hän säpsähti.

Mitä!

Kaikki miehiä. Miehiä, joille pieni kuolema on orgasmi tai rakkaan menetys.

Kenen tehtävä on huoltaa ja saattaa elämää tässä. Satojen ikäpolvien matkalla?

T. itse asiassa osaisi vastata tuohon kysymykseen, koska hän oli itse se kysymys.

T. mietti hetken, käänteli kysymystä ja sen vastausta ja laittoi sen sulamaan sieluunsa.

Kirjan välistä tipahti kortti, jonka eräs nainen oli piirtänyt. Siinä oli tuttu, jokunen vuosi sitten vielä varsin sävytön ja narsistinen pää.

Nainen oli piirtänyt korttiin ajatus-kuplan. Sen sisällä oli…

Hyät vieraani, puskurikapasiteetin käypäläiset. Älkää oppiko näistä T.:n tarinoista, vaikka niitä onkin yli kahden vuoden ajalta jo kymmeniä.

Mutta lukekaa niitä, käykää katsomassa niitä, kuunnelkaa niitä ja miettikää, koskevatko ne tekijöitään, sankareitaan vai lukijoitaan.

Mutta älkää, hyät väärtit, oppiko niistä.

Riittää hyväksi aluksi varmaankin se, että huomaatte kuvan. Vaikkapa tuon kultaisen luodin kuvan, joka on tämän tarinan ohessa, sen päällä, vuodelta 1908.

Siltä ajalta, kun T. sitä mietti,

Perkeleen aika – ei Vesimiehen.

Lapin Taikaa (taigaa?)

Imagonrakentajat – niitä on nyt Lapissa pilvin pimein – ovat etsineet maakunnallemme ja sen pääkaupungille slogania. Lyhyttä, kuvallista tai käsitteellistä viestiä, joka takaisi omien viihtymisen ja lisääntyvien vieraiden matkailu- ja elämys-palveluista maksamisen motivaation.

Parhaita näkemiäni sloganeita on luonnon matkaansaattama Ounasjoen ja Lainaanselän tulva takavuosina.

Jokainen suomalainen tiesi muutamassa päivässä, missä on Arktikum, mitä sinne aiotaan tehdä ja miten sinne pääsee (veneellä tietenkin!).

Olin, kuten ”Marras”-tekstistäni huomasitte, äskettäin Kemijärvellä tutustumassa Upi Kärrin & al luomaan Kemijärvi-sloganiin, jota soppelisti kehystää nyt Kyyhkysen Juho Kustaan loistelias taidenäyttely (Kemijärven kulttuurikeskus). Taivaan valkeat kuuluivat kuvaan, samoin Upin poro ja Ruska Swing.

Kuluneella viikolla samaan näyttelyyn kävi tutustumassa kaksi henkilöä, jotka ovat päättäneet järjestää Rovaniemelle ja Lapille uuden Ounasjoen ja Lainaanselän tulvan, joka takitilhen tuo meät julkisuuden piikkipaikalle ja pitkäksi aikaa, oikeassa paikassa.

Tärkeimmällä mahdollisella hetkellä. Siis silloin, kun populistien mollaama Korundi on harjassa, LKO (Lapin kamariorkesteri) kantelee intrsumenttejaan estraadille ja kansan syvin rivien henkisen nälkää tutkitaan ja tyydytetään.

Nämä kaksi henkilöä ovat aikoneet nostaa pystyyn nyt työnimellä ”Lapin Taikaa” kulkevan tuotteen.

Siinä taidetaan päästä vähän samoihin aplodi-lukemiin kuin pari vuotta sitten Kalervo Palsan kanssa Helsingin keskustassa ja Ounasjoen tulvien aikhan TV-uutisissa.

Kiitän jo etukäteen noita kahta henkilöä ja lupaan täälläkin palata asiaan ja ahkeroida mukana.

Mutta yhdellä ehdolla: Tämän APK:n header image´na toimiva Juho Kustaa Kyyhkysen Talvinen joki pitää laittaa mukaan tuohon projektiin. Samoin vain Rovaniemen kaupunginhallituksen suljetuissa tiloissa (miksi, oi miksi, ne ovat suljetut, kuntalakia on muutettava!!!!!) nähtävissä oleva saman tekijän Pororaito.

Jos muuten joku tietää, missä tuo Pororaito oli ennen sen ripustamista Rovaniemen 1960-luvun kaupunginhallituksen kokoustilan seinälle (Aallonkadun ja Valtakadun risteys, 2. kerros), kertokoon sen minulle ja muille asiasta kiinnostuneille vaikkapa tämän Arktisen puskurikapasiteetin keskustelu-laatikossa.

Mitähän tuo olisi saksaksi: Die Hexerei, Zauberei, Beschwörung, der Zauber.

Äänestän Zauberin puolesta (maskuliini ja lyhyt!)

Pororaidon lappilaisten hippolyte (kasvottommuus) on taiteen kasvottomuus – kts A. Edefeldt: Pasteur = miljöömuotokuva…

Ennenkin jo killaamani Simon´n kirjoittama Koneen ruhtinas opettaa Sokratesta:

Gnothi Seaton

Suosittelen!

Marras

Kuuntelen Marko Hautalan haastattelua (RadioYleYksi Nadjan huone).

Aiheena on Hautalan kirja Käärinliinat. Mielen ja sen sairauden maailma.

”Ihmisessä on jatkuva, nakertava sairaus: evoluutio”.

Olen lähdössä Kemijärvelle, Kyyhkynen-nimisen taiteilijan näyttelyä avaamaan.

Otan matkalta kuvan ja vaihdan sen tuohon yläpuolelle headeriksi. Loppupäivän mittaan.

Hämärä, sateinen ja luminen maisema voi olla kaunis. Lehdetön puu ja lehdetön sunnuntai rauhoittaa.

Kyyhkynen muuten kuoli nuorena, kuvassa (sunnuntai-aamuna headerina) olevassa sairaalassa.
Sen sairaalan toimesta, sanoo tutkija. Että sellainen ”haavikko-niminen mies”.

klo 15:30:

Kyyhkysen Juho Kustaan (1875-1909) sata vuotta sitten maalaama ”valo” (talvinen virta), joka ehkä kertoo, mikä meän kaamos, kulvakkolauha, Lapissa on, ilmestyi headeriksi (otsikkokuvaksi).

Palaan tähän Umberto Eco – tasoiseen tarinaan lähipäivinä täällä, pysykää kanavalla!