Joskus käy niin, että mielipide SoMe:ssa saa yllättävää kannatusta – hinajata, hinajata, kuten fudiskatsomossa huudetaan.
Nyt kävi näin: kannatusta tulee taholta, jota erityisesti arvostan.
Sitäkin tärkeämpää on, että asiaa en reagoi.
Linkitän kolumnin päivän valtalehdestä, jossa asiaa osuvasti valaistaan.
Lippu salkoon! Tänään on veteraarien päivä.
Viime vuonakin venäläiset etsijät löysivät Karjalan kunnailta kymmenien ”ex-vihollistensa” kalmot ja toimittivat ne Suomeen siunattaviksi.
***
FB-ystävissäni on muuan ikätoveri, jonka kanssa olemme käyneet paljon yhteisiä polunpätkiä.
RUK, Mauri-myrsky, avioliitto, Lainassaari, autovakuutus, SoMe ja muistelu näistä.
Lainassaaren vastarannen pentujemmekin määrä taitaa olla sen samat kaksi.
Nyt on tullut muistelujen aika. Hän kirjoittaa ilmeisesti jonkun kansansivistys-seuran opettamana aika hienoa ja perusteellista päiväkirjaa fb-feedissaan, minä uppuroin liki kolmella saralla, joista tämän tekstin kannalta nostan tikun nokkaan 5000 APK-päivitystä. Muita samoja teemoja pöyhiviä tekstejä löydän erittäin laajan leikekansio-kokoelmani syövereistä.
Tähän väliin ei tule majoneesia vaan muistutus siitä, että vain minä olen kiinnostunut koko paketista ja vain minä päätin, mitä sisälsivät ne 126 kg kolmessa mustassa 100 litran muovisäkissä, jotka valantehnyt arkistotuho jokunen kuukausi sitten poisti soudatetuksi CO2:ksi ajasta iäisyyteen,
***
Nyt on elämäni vuosikymmenen valinnan tulosten esittelyn vuoro.
Meitä on, boomereita, alkuperäisistä noin miljoonasta miesvoittoisesta syntyneiden joukosta jäljellä vahvasti naisvoittoinen, yli puolen miljoonan SoTe-menoerä (alle 2/3 alkuperäisistä).
Haisemme, klonkkaamme, äänestämme, mutta emme kohta muista emmekä näe eteenpäin eikä meistä ei ole oikeastaan mitään muuta hyötyä kuin ”pesä”.
Ymmärtänette, jos poimin muutaman: Väyrysen Paavo, Putinin alttaripoika-patriarkka Kirill (Juha Meriläinen, 2023), Donald Trump, Antti Liikkanen, Sauli Niinistö ja Kuningas Kaarle XVI Kustaa.
Joukkoomme, 1945-1952 välillä syntyneet boomerit, ei kuulu Die Mutti (s. 1954), Gerhard Schröder (1944) eikä Alex Stubb (s. 1968, Merkelin Suomen-vierailua v 2016 isännöinyt pääministeri. Hänen syntyessään olin psykiatriharjoittelijana Töölössä, Hesperian sairaalassa ja juttelin vapaa-aikana usein hyvin viisaan ja lämpimän ihmisen, Mika Waltarin kanssa Elitessä ja syksyisissä ruskan väreissä.
Putin, Vova, pääsee juuri ja juuri meidän lemuavien dementikkojen joukkoon (s 1952).
Mutta mikä tärkeintä, meistä on – globaalisti – pian puolet oikeastikin, ei pelkästään älyllisesti, kuolleita.
***
Mikä on ”minun elämäni” ja kaikesta päätellen ikätovereitteni vuosikymmen – decennium?
Minulla on ollut tilaisuus kysyä: olin 15 vuotta EU:n mielestäni tärkeimmän valmistelu- ja lausuntoelimen jäsen (CoR). Se oli sitä aikaa, kun UK ei vielä ollut Brexit-GB. 28 maan kansalaisten alue- ja kunta-edustajat ovat siis ”tutkimus”kohteeni.
Siellä harrastin decennium-kyselyä psykiatri-poliitikon vastuullani ja taidollani (lingua franca, ruotsi, saksa, englanti, suomi, viehätysvoimani, heh-heh-heh).
Minä arvelen, että tärkein vuosikymmen voisi olla se sama, mikä on ilmeisesti Mäkirannan vakuutusmies-naapurini syventävien tarkastelujen kohde. Me asuimme akkuna-etäisyydellä toisistamme 1970-80-lukujen taitteen kumminkin puolin.
Koska merkittävä osa APK:n lukijoista ei meidän reservinupseeri-ystävysten elämää tai edes nimiä tiedä, jätän sopivan kymmenvuotis – ajanjakson ”itse kullekin tärkeänä” pitävien arvoisten vieraitteni osaltaan mietittäväksi.
Yksi mahdollisuus olisi tuossa vähän huonolla käytöllä, mutta voisi avittaa.
Olemme kaikki lopulta ”out of box” sen vuosikymmenen ajan, joka seuraa ”riiput jo ristillä, Timo K. Mukka” draamaamme.
Ei siis tragediaa, musikaalia, komediaa tai oopperaa vaan sit tibe terra levis, kepeät mullat.
***
Yksi huomio on ajankohtainen. Kun usea boomeri on siirtynyt ajasta ”johonkin”, on ollut avartavaa seurata, miten itse suhtaudun näiden entisten elävien ihmisten joukkoon ja erityisesti sen listan jatkoon tulevina elämäni tietoisina vuosina.
Ei ole viisasta luetella nimiä.
***
Huomenna on veteraanipäivä. Sitä vietetään sen kunniaksi, että ”viimeinen saksalainen soturi” ammuttiin kuoliaaksi Suomen maaperällä ensimmäisen boomerivuoden, 1945, piikkiin, 79 vuotta sitten.
Tarinan mukaan hänet tapettiin Kolmen valtakunnan rajapyykillä, jossa itse kävin ensi kerran v 1964, kuusi vuotta ennen Kaarle XVI Kustaan ja Urho Kekkosen Kilpisjärvi-vierailua.
Nythän kaksi vuotta ennen tuota valtiaiden Ylisperän-vierailua syntynyt Setälän sotilas- ja professori-suvun vesa poikkesi vastavierailulla saman, boomeri-ikäisen Bernandotten luona.
Kuva omasta vierailustani on ollut esillä fb-feedissani, viimeisen saksalais-sotilaan mahdollisen ampujan kuva samoin.
***
Tämän 4847. APK-päivityksen boomer-jakso on 1945-1952
kts perusteet: ”Liikkanen H&A, Raekallio Reijo: Tunkua katonharjalla, Interterras 1995″
saatavilla ao arkisto ISBN 91-972657-2-1 ja minun kirjahyllystäni
kts myös uutuuskirja Kaarna (Tommi Kinnunen, WSOY 2024), HS 26.4., s B3
Kaksi kirjaa, molemmat äitini eteeni kantamia, opettivat minulle diagnoosin tekoa sen ohella, mitä opin 30 000 tapaamani ”potilas”-ihmisen ja satojen vanhempien tai viisaampien kollegojen kanssa (lääkärit, hoitajat, psykologit, sosiaalityöntekijät – mitä kaikkea).
Yhden diagnoosin keksin itse lasten sarjakuvasta.
Olen kelannut nuo kirjat tässä blogissa useasti: Sauerbruch, Elämäni kirurgina (WSOY 1951) ja Sariola, Ei loitsu eikä rukous (Gummerrus 1959).
Viimeisimmän diagnoosin tein aivan hiljattain, onnistuneesti oikein ja paranemiseen johtaneen. Oli se muuten aika vaikea rasti.
Se ei ollut yllätys, että se oli sama kuin ensimmäinen lasten sarjakuvasta oppimani.
***
Yhtä diagnoosiin ja siihen liittyvään joskus poikkeusellisen hyvin ja nopeasti tehoavaan parantumiseen liittyvää asiaa ei usein käsitellä.
Se on kollegion, siis yllä mainitsemieni, samaa työtä tekevien ihmisten reaktiot diagnoosiin ja näyttöön (evidenssi, EBM) perustuvaan onnistuneeseen hoitoon.
Reaktio – väärin sammutettu – on yksi seitsemästä kuolemansynnistä ja se on kahdesti johtanut kannaltani ikäviin seurauksiin. Onneksi autettu ehtii parantua eikä joudu tästä ”väärin sammutettu”-ongelmasta kärsimään.
En itsekään ole näihin prosesseihin kaatunut, olenhan 77-vuotias hyvin ja onnistuneesti elämääni jatkava, sydän-lääkkeeni aamuisin ottava eläkeläinen.
Se viimeisin tekemäni diagnoosi, joka vastasi ensimmäistä, oli kuin kirsikka kakun päällä tai iin/huutomerkin piste.
Sauerbruch eli vuosina 1875 – 1951 ja hän kuoli vahvasti moitittuna ja syytettynä monista sellaisista asioista, joita hän oli tehnyt.
Mutta tänään, 73 vuotta kuolemansa jälkeen, häntä muistetaan ”oman elämänsä ja potilastyönsä sankarina”.
Sama koskee Sariolan kenties parhaan kirjan sankaria, jonka tekemän suolisto-tuberkuloosi-diagnoosin olin vastaanottohuoneen nurkassa todistamassa: ”Istu siellä nurkassa ja seuraa, miten onnistumisia ja virheitä tehdään”, sanoi tuo vanhempi kolleega elokuussa 1977, liki 50 vuotta sitten.
Hänen kuvansa (Kalervo Palsan piirämänä,1984) on tähän blogiin linkittävässä fb-päivityksessäni.
https://www.facebook.com/tintti46
Hyvin ovat Sauerbruchin ja Sariolan neuvot toimineet.
Ne, jotka ovat matkalla syyttäjiksi ryhtyneet, eivät sen takia ole voittajia, että syyttivät.
***
Siirryn lukemaan kaksi kirjallisuuden Finlandiapalkintoa saaneen taiturin uusinta kirjaa.
Ehkä sieltä oppii uutta:
Jukka Viikilä: Hiekkalinnat (Otava 2024).
Kirjan takakannesta:
Kaiken pahan teen ilosta ja kaiken hyvän surusta
Muistutan itseäni siitä, että eräs tärkeimmistä taustahenkilöistäni haavottui 29.1. 1919 samassa maassa kuin nuo hiekkalinnat rakentuivat, missä tiedän hiekkalinnojen olleen.
Viikilän veli lie sydänlääkäri.
Kun sodan tai laman takia (1939, 1941, 199i, 2008, 2024) tarvitaan ”Liisan listoja ja Sailaksen säätöjä”, on taustalla oheismateriaalina päättäjille esitelty kustannus-hyöty-analyysi.
Se on yhteiskunnassa vaihe, jolloin turhat ja tarpeettomat tai tehottomat maksulliset ”ilmais”-asiat karsitaan pois.
Kun nyt seuraan Purran & al julmaa saksimista, on asia jälleen sama.
Joku on kertonut Yrjönkatu kymppiin ja Museokatu kymppiin – ehkäpä Eteläranta kympistä – mikä on turhaa ja minkä lähteen kuivuminen ei tuota juurikaan harmia.
Tiedän hyvin, ketä tämä ”JOKU” tarkoittaa, koska olen ehtinyt sen vuosikymmenten myötä huomata. Aina se on se ja sama.
***
Se, mikä olisi helpointa karsia verolla tai maksuilla tuotettavista asioista, on tietenkin sellaista, joka ei tehoa lainkaan.
Siitäkin on näitä ”Liisan listoja esitetty minun elämäni aikana pari tusinaa kertaa isolla kauhalla suoritettuna, satakunta kertaa lusikalla lapettuna.
Sairauksien hoidossa sitä kutsutaan käsitteellä ”placebo” eli otsikon kalkkitabletti.
Kaikki hoidot taiten tarjoiltuna tehoavat 40%:iin oireista (placebo) ja -40%:iin oikein huonosti plaseerattuna (nosebo).
Tästä on nyt kysymys, yli 2/3:ssa karsinnan kohteista.
Se, mikä toistuvasti oikein isosti kauhistuttaa minua on, että suurimman parun nostavat ne tahot, joiden tuote on eniten placeboa, vähiten näyttöön perustuvasti tehokasta (+60%).
En ala näitä asioita luettelemaan, mutta muistutan kuningatar Kristiinan kansliapäällikön lausahduksesta (jota tuskin on koskaan kirjoitettu tai ääneen sanottu) 1648:
”Poikani, kunpa tietäisit, kuinka vähällä järjellä tätä maailmaan hallitaan”.
Lista näistä vain uskoon perustuvista yhteisellä rahalla tai vaivalla tuotettavista palveluista löytyy testamenttini liitteenä.
Monessa muussakin testamentissa tiedän sen listan olevan mustin, suurin pölkkykirjaimin präntättynä.
Axelin sanomaksi lause on valhe jo siksikin, että se kirjoissa on esitetty latinaksi:
”An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur”.
Sen taas tietää siitä, että se väitetään laadituksi tilanteessa, jossa kaikista tähänastisista – ja ehkä tulevistakin – sodista julmin oli loppusanoja vailla ”valmis” luoteis-saksalaisessa Westfalenin maakunnan Münsterin kaupungissa.
30-vuotinen sota aiheutti enemmän vahinkoa mitättömistä mitättömimmistä syistä kuin mikään sota sitä ennen ja sen jälkeen.
Käykää nyt kuitenkin katsomassa yksi fiktio siitä: ”Civil War”.
Sen ohella ja rinnalla voisi katsoa tuon fiktio-rainan ”isoveljen” eli Ilmestyskirja.NYT.
Ne sodat ovat hevosen leikkiä, mutta 30-vuotinen sota oli paavin ja juutalaisia inhoavan kaksikon välinen valtavan ja valkohehkuvan vihan kiima (Melanchthon, aikansa Halla-aho ja Luther, aikansa Timo Soini vastaan paavi Pius XII ja sen bulla)
Lähteitä vain kaksi tärkeintä:
Polttolunnaat: Eurooppa sodassa 1618-1630 (Bäckström)
Kolmannen valtakunnan vieraat. Suomi Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä 1933-1944, Markku Jokisipilä;Janne Könönen
Kotikaupunkini 1970-luvulta alkaen, suoraan Kouvolan, Kuopion ja Siilinjärven jälkeen, on ollut Rovaniemi.
Toimin sen valtuuston puheenjohtajana, kun kaupunki lakkautti itsensä 7.6. 2004 (110 neliökilometrin Alvar-Aalto-poronsarvi).
Isäni toimi kauppalassa, kun hänen asetoverinsa polttivat sekä kylän että Ounasvaaran maan tasalle.
Nyt meillä on täällä Napapiirillä pian 20-vuotias, Euroopan suurin kaupunki, johon on tekeillä yleiskaava sellaisen virkamies-esittelijän johdolla, joka on syntynyt sotilaan tyttärenä Rovaniemellä 1972 (olin tuolloin jo täällä lääkärinä ja reservin lääkintäkapteenina) ja on koulutukseltaan akateeminen kaava-insinööri.
8200 neliö-km on tullut tutuksi, koska olen työssäni ajellut maakuntaa ristiin ja rastiin reilusti yli 3 000 000 kilometriä, Simosta Nuorgamiin ja Kilpisjärvelle. Siellä kolmen valtakunnan rajapyykillä isäni ampui viimeisen saksalaisen asetoverinsa arvattavasti huudahtaen: ”Wir waren Freunde”.
Rakastan, mutta myös pelkään Rovaniemeä sekä päättäjänä, asukkaana, aviopuolisona, muusikkona, isänä että vaari-pappana.
Tunnen tämän kylän hyvin, koska olen työssäni kohdannut 30 000 eri ihmistä, joista suurimman osan koti ja puolella lisäksi juuret ovat Rovaniemellä (sen 8200 neliö-km:llä).
Juttelin hiljattain 3 vuotta itseäni vanhemman niskanperäläisen kanssa,
Hän mietti Rovaniemen sodanjälkeistä, mutta myös sotaa edeltävää ja DDR:n jälkeistä saksalaistakin tarinaa.
Mietinnän suolana ovat lääninhallituksen ja -sairaalan alueet, mutta myös 1944 syksyllä täysin kasvillisuudesta paljaana ollut lähivaara, jossa oli ja on edelleen aika paljon sotavaltion (III valtakunta) varusteita.
Kävin mielessäni muita Rovaniemen vaaroja, Antinkatua ja jokia.
Antinkatu oli myöhemmmin Koulukatu, nykyisin Kansankatu.
Mietin Rovaniemen suuria ja pieniä sukuja ja niiden vastuita ja tarinoita, joita tunnen aika nuukaan.
***
Kun erosimme, me kaksi ”harmaata”, totesimme sairastavamme Rovaniemeä.
Minulla on lisätautini: Kouvola.
Se, nykyisin Kouvostoliitto, on myös iso kuin eurojackpot-päävoitto.
Se jälkimmäinen on tänään, tiistai-iltana, 120 000 000 €. Once in a lifetime
Sillä rahalla saa Rovaniemellä…niin, mitä sillä saa?
Entisessä kotikunnassani – Siilinjärvi, esikoiseni synnyinkotikunta – tuo päävoitto lankesi K-kaupan asiakkaille ja omistajalle, yli 90 000 000€. Once in a lifetime.
Mitä sillä sai?
Tarina lukeutuu vaitiolovelvollisuuteni piiriin, mutta Rovaniemen 250 000 000€:n talousarvio on tuota voittoa 20 kertaa suurempi joka vuosi.
Mitä sillä saa?
Kaavan, sairaalan vai puhtaan, Euroopan pisimmän joen lajissaan, Ounasjoen, lopettamaan yli 30 peninkulman vesiensä taivalluksen Lainaanselälle.
”Vapaan kuin taivaan lintu”
Vaiko vain taivaan?
https://www.lapinkansa.fi/saastetaan-edes-se-valtavan-korkea-taivas/6301778
Aristobuloksen mukaan Aleksanteri Suuri veti kärryn – Midaksen vaunu – aisaa niin, että Gordionin solmun päät tulivat näkyviin, löi ja tokaisi: ”Olen ratkaissut sen”.
Menetelmä lienee väärä, koska maailman valloituksen sijasta Aleksanteri kuoli varsin nuorena – 32-vuotiaana – kesken sotaretkensä Babylonissa.
Nyt sekä ihmiskunnan, biosfäärin, Suomen valtion, kuntien, sosiaali- ja terveysuudistuksen että kansantaloutemme köydet ovat solmussa. Sen joutuu huomaamaan kovin moni nuori, vielä kuolemattomana itseään pitävä aleksanteri ja hänen bukefalos-sähkö-läskipyöränsä.
Aleksantereita tapaa mediassa ja EU-vaalikentillä pian tiuhaan, samoin Roksane Statira Parysatiksia.
Ou est la femme.
Kävin läpi henkilöitä, joiden arvellaan kykenevän ratkaisemaan sapiensin ja Suomen ydinkysymysten solmuja.
Kotipihani lumipeitteelle ja jo paljastuneeseen metsänkamaraan satelee hiljalleen siellä ruokailevien jänisten sekaan lumihiutaleita, pakkasta on useampi aste, täysikuun aika lähestyy.
Tiedän antiikista parikin eri miekkaa: Damokles ja Herakleitos esimerkiksi.
Ei niistä nyt ole.
Eikä Arktisesta Puskuri Kapasiteetista.
Maa on kahdella karvalla ja huhtikuu edelleen kuukausista julmin – vielä rapean viikon ajan.
Lauloin yli 20 vuoden ajan mieskvartetissa, jossa suuri osa ohjelmistoamme on Bellmania.
Muita B:lla alkavia olivat mm Brahms ja Beethoven.
Yksi, minulle kovasti läheinen laulu oli ”Merkillepantavaa” (Heikki Ylitepsa, sanat Arvo Turtiainen).
Nimi ja rallin viesti liittyvät muinoiseen ”Kymmenen kärjessä” – radio-ohjelmaan, jossa kansan kevyttä musiikkia laitettiin eri perustein järjestykseen.
Eräs laulun tärkeimpiä säkeitä on mielestäni:
”Eikö teitä pelota? Mihin ne oikein vievät meitä, mihin ne oikein vievät meitä, ne kymmenen”.
Käsitteet ”kympin poika/tyttö” ja kympin osoitteet ovat nykyhetken vastineita.
Eteläranta 10, Yrjönkatu 10, Museokatu 10.
Mihin ”ne kymmenen” oikein vievät meitä?
***
Suomen tasavallan hallituksessa (VN) on nyt jo aika pitkään vaikuttanut tyttökvintetti, jonka enemmistö-trion juuret ovat Lapissa, jossa maan asukkaista asuu 180 000, 3.2% suomalaisista (enimmillään luku oli 230 000 + saksalainen ”wir waren Freunde”-vuoristoarmeija).
Kutsun trioa nimellä Perussuomalaisten Lappi-Naiset, koska Lapin messuilla heidän ständiltään sain silmälasipuhdistaja-mikroliinan, jossa luki:
”Perussuomalaiset naiset vievät Suomen Eurooppaan”.
Kaikki kolme Lapin ihmistä ovat isoissa asemissa eduskuntaan vietäviä lakeja esittelyyn valmistellessa sekä lakien voimassaollessa niiden noudattamisen valvomista johdettaessa, eduskunnalle siitä vastaten.
Sosiaali- ja terveysministeri (Tornionjoki eli ”Väylä”), Valtionvarainministeri ( Ounasjoki, Euroopan pisin vapaa, luonnontilainen joki), Liikenne- ja Viestintä-ministeri (Ivalonjoki, Lapin kullan peruskallio).
***
Kympin tyttöjä, Kympin osoitteita, Kympin haasteita (”kymppi” on metsä- ja uittotöissä työpaikan lähijohtaja, ”Rokka, Hietanen, Lehto, Lahtinen ja heitä johtava Koskela – miksei myös Canth, Sillanpää, Halonen).
Onnea matkaan, dear, dear, kunnioitus TP:n Nala-kissaa surevan ”cats”-kansan sieluissa on helppo saavuttaa, vaikeata säilyttää.
Marketissa istahtin tutun väärtin viereen penkille.
Ensi kerran syksyllä 1971 tapaamani puolenkymmentä vuotta valkoisempi.
Aiheeksi valikoitui Saksa.
Reininkulta, Niebelungin sormus, Rooman taistelut teutooneja vastaan.
Willendorfin Venus, Rikhard Leijonamieli.
Polttopisteeseen raatimisessamme tuli pian 1945, jolloin Englanti ja Ranska pitivät huolen siitä, ettei saksalaisilla ollut mitään edellytyksiä käydä kansansa historiaa läpi kuin puhtaalta pöydältä.
Sellaista vaatimusta pidetään nyttemmin hoitoresistenttiä (kansallista) traumaa takuulla aiheuttavana.
Toinen polttopiste jutustelussamme oli Augsburg ja Weimar 1990-luvun alussa, jälleen samoilla ehdoilla: Itävyöhykkeen (DDR) käsittelystä tuli yhtä lailla täysin kielletty hedelmä, vaikka olikin Putin, Trabant ja Die Mutti.
Yritimme löytää sitä viisasten kiveä, jolla voisimme heittää nykyistä Persian, Kaksoisvirtojen maan, Gilgameshin ja Mooseksen luvatun maan solmuja niiden avaamiseksi ilman Aleksanterin miekkaa.
***
Palasimme lopuksi yhteiseen taipaleeseemme saman pöydän äärellä Suomen ajautuessa II maailmansodan jälkeisen syvimmän laman syövereihin.
Silloin ei agendalla ollut menneisyys vaan keino löytää motivaatiota tulevaan historiaan.
Kun tuosta tulevasta historiasta nyttemmin on tullut oikeaa, elettyä lähihistoriaa, jaoimme sitä jaksoihin.
Kait se vaikein laman jälkeinen kotiseutumme jakso on ollut 2000-luvun toinen puolisko, 2005-2010.
Sitä jäimme availemaan, kun totesimme, että kello käy ja pitää meidän ne lauantain ostoksetkin tehdä.
Palaan ehkä täällä asiaan: Die Mutti, Putin, DDR, Weimar, Augsburg, Wittenberg, mutta vielä ei sitä suurennuslasia löytäneinä, millä voisimme nähdä nyt tulossa olevaan historiaan (siis tämän päivän 1990-2010).
***
Lopuksi kertasimme viimeisiä hetkiämme, siis tulevia.
Me molemmat tunnemme nuukaan käsitteen aortta ja mihin sen haurastuminen johtaa.
Aortta on ihmiselimistön Tonava.
Zu den beiden Seiten der Donau lebten…
Danube.
Arvelen, että tämä Tonavan lasten (sellaisiksi me palaverissamme suomalaiset ja lappilaiset koimme) tapaaminen saattoi olla lajissaan viimeinen.
Hymymme erotessa eivät olleet kovin leveitä.
Lähde ”Danubio”, Glaudio Magris (WSOY 1980, 1986)
Eutanasia on Jari Ehrnroothin käsittelyssä.
Muistelen erästä määräystä ”T4” (1939), jota ei antanut äänestyksessä valittu elin vaan virassaan toimiva diktaattorin alainen. Enimmillään suoritettiin ehkä jopa 400 000 eutanasiaa.
Thanatos, sanoi Sigmund-setä.
Wittgenstein on yle-kolumnissa sanottu:
”Was sich überhaupt sagen lässt, lässt sich klar sagen und wovon man nicht reden kann, darüber muss man schweigen”.
Wittgensteinin luokkatoveri Trierin kymnaasissa oli Adolf Hitler, Wittgensteinin seuraaja UK-yliopistossa taasen suomalaisen Heikki-nimisen eetikon kouluttama Georg Henrik von Wright.
Kukaan EI OLE MISSÄÄN verrannut eutanasiaa (T4) avustettuun itsemurhaan (paitsi Ehrnrooth tänä aamuna), mutta vain Sveitsi on tehnyt siitä bisneksen eutanasia-”sateliitteineen” (CH).
Ehrnrooth asettuu vastustamaan sekä CH-bisnestä että T4-asiaa.
Tosin kannattaa muistaa, että valtakunnankansleri Adolf Hitler määräsi T4-ohjelman lakkautettavaksi 18.8. 1942, mukana työryhmässä oli piispa Clemens von Galen (katso Google).
”Riittävän syvä palliatiivinen sedaatio on ok”.
Olen niitä nähnyt ja niistä kuullut (kts Juva).
Ne ovat SEKÄ eutanasiaa ETTÄ avustettua itsemurhaa, asiaa esitellään myös sikasuositussa sarjassa SYKE, toinen tuotantokausi, 9. osa.
Linkitän JariE:n lukeman viestin:
Aloitin lääkärinopinnot 58 vuotta sitten ja lopetin lääkärin työt vajaa kaksi vuotta sitten.
Lääkärillä, terveyssisarella ja kätilön ”otilla” olen tänä aikana käynyt niin useasti, että osaan potilaan tulokulman.
Itse olen toiminun kunnanlääkärinä siitä alkaen kun se on ollut mahdollista. Useita vuosia. Sitä enemmän olen heitä tavannut. Pekka Jokinen Kouvolasta oli ensimmäinen, Pekka Peltonen Kittilästä viimeisin (Mauri Sariola: Ei loitsu eikä rukous, Gummerrus 1959).
Terveyskeskuslääkärinä olen toiminut lukuisissa Suomen kunnissa, joista Kittilä, Rovaniemen maalaiskunta ja kaupunki ovat eniten osaamistani käyttäneet.
Nyt on tullut aika siirtyä HVA-lääkäreiden ”otille”, ja kokemuksia minulla on jo kahdelta kerralta, 18 kuukauden välein. Myös terveyssisar / terveydenhoitaja – ”otilla” olen poikennut.
Mikä on muuttunut 58 vuoden aikana?
Potilaan kannalta.
Itse asiassa ei mikään.
Ensi kerroilla lääkäreitä oli maassa jokunen tuhat, nyt joku kymmenen tuhatta.
***
Viimeiset kaksi lääkärin ja terveydenhoitajan (diabeteshoitaja) tapaamista ovat tuoreimpina mielessä.
Lääkärit teitittelivät, hoitajat sinuttelivat, kummankin ammattilaisryhmän tiedot ja taidot (tutkiminen jne) vakuuttivat ja kummillakin ammattiryhmillä oli selkeät ja toteutettavissa olevat neuvot, mitä itse voin tehdä.
Olen neuvoja noudattanut ja se, mitä kunnan/kaupungin/työterveyshuollon/terveyskeskuksen ja HVA:n (hyvinvointialueen) palkolliset ovat neuvoneet, sen olen uskonut.
Nyt kaikki ne tavoitteet, joita potilasurallani on asetettu, ”on täytetty” ja olo kehossa on ihan hyvä.
Korvien välissä olo on turvallinen, joskin ikään kuuluvasti hauras.
***
Olen omassa lääkärin työssäni tavannut 30 000 ihmistä 300 000 kertaa. Työni on ollut kunnan/terveyskeskuksen/erikoissairaahoidon avo- ja sairaalahoidon lääkäri ja tutkija:
”Ihmiskallo, hampaita, kurkkua ja korvia lukuunottamatta, jotka vaativat omat erikoislääkärinsä, oli hänen mielestään yksinkertaisin opittava ja siksi hän oli valinnut sen” (MIka Waltari: Sinuhe egyptiläinen, s 23, WSOY 1945, oma kappaleeni 1990, 26. painos)
”Jos minussa olisi ollut miestä kylliksi, olisin pysynyt tavallisena, kunniallisena lääkärinä ja jakanut elämää…)
***
Tämän päivityksen laadin sen kunniaksi, että koko sen ajan elämässäni, jona olen itse lääkärinpalveluita tarvinnyt ja käyttänyt (1946 lokakuuusta alkaen), olen niitä saanut ja ollut niihin kovin tyytyväinen.
Olen jäsenenä n kymmenhenkisessä kahvikerhossa, jossa kaikki käyttävät säännöllisesti vaivoihinsa palveluita, joita heille tuottaa suomalainen tutkimus-, hoito-, kuntoutus- ja huoltoverkosto, enimmillään maksutta.
Yhtään kaunaista, katkeraa tai merkittävää soraääntä en potilaskollegoiltani ole kuullut.
Mutta kerhomme onkin tavan ukkoin ja akkain 5 kertaa viikossa kokoontuva tiedon- ja kokemuksen lähde.
Kukaan ei kirjoita hyvistä kokemuksistaan Lapin Kansan tai Uuden Rovaniemen tekstareihin, omille fb- tai X-sivuilleen ja minä taidan olla ainoa, joka meistä pitää blogia.
Tänä aamuna olen ottanut lääkärin – en itseni ”pro auctore” – määräämät lääkkeet, tehnyt hänen suosittamansa mittaukset ja lukenut ”oma kanta”-sivuilta itseäni koskevat ammattilaisten (niiden teitittelevien) huomiot.
Ensi viikolla vaihdetaan vasemman yläleukani kaksi viimeistä hammasta, mutta se onkin jo toinen juttu.
Oma äitini (late mother, 1915-1981) näet on ollut paitsi JSP- ja Kenttäsairaala-lääkäri 1941-44, myöskin ensimmäinen hammaslääkärini.
Hammaslääkärin lapsella on huonot hampaat, totta! Onneksi en ole suutarin lapsi vaan everstin. Sota häneltä sujui Nietjärven torjuntavoittoon ja saksalaisten kotiinajamiseen (Kilpisjärvi 1945) asti.
***
Kiitos, STM, THL, kolmen yliopiston lääketieteelliset tiedekunnat (Helsinki, Kuopio, Oulu), mutta tuoreimmin Pauliina ja Ahto, elämänehtooni kunnon kunnanlääkärit.
Teitittelystä voimaa!
Eniten kiitosta kuuluu niille 30 000 ”otilla-tavatulle” ihmiselle, jotka ovat yhteiseen hiileen puhaltaneet ja sitäkin enemmän sille ”kotipesän tusinan reserville”, jolla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin venyä 3000 päivystysvuorokauden, lukemattomien koulutus- ja vo-matkojen (3 000 000 km) ja jatkuvan päivystyspuhelu- ja netti-rumban tiimellyksessä.
Yhtään kotiovellemme asti osannutta ei ”kotini-on-linnani” ole käännyttänyt.
Poislähteneet: ”sit tibi terra levis”!
Arktinen puskurikapasiteetti 