Marketissa istahtin tutun väärtin viereen penkille.
Ensi kerran syksyllä 1971 tapaamani puolenkymmentä vuotta valkoisempi.
Aiheeksi valikoitui Saksa.
Reininkulta, Niebelungin sormus, Rooman taistelut teutooneja vastaan.
Willendorfin Venus, Rikhard Leijonamieli.
Polttopisteeseen raatimisessamme tuli pian 1945, jolloin Englanti ja Ranska pitivät huolen siitä, ettei saksalaisilla ollut mitään edellytyksiä käydä kansansa historiaa läpi kuin puhtaalta pöydältä.
Sellaista vaatimusta pidetään nyttemmin hoitoresistenttiä (kansallista) traumaa takuulla aiheuttavana.
Toinen polttopiste jutustelussamme oli Augsburg ja Weimar 1990-luvun alussa, jälleen samoilla ehdoilla: Itävyöhykkeen (DDR) käsittelystä tuli yhtä lailla täysin kielletty hedelmä, vaikka olikin Putin, Trabant ja Die Mutti.
Yritimme löytää sitä viisasten kiveä, jolla voisimme heittää nykyistä Persian, Kaksoisvirtojen maan, Gilgameshin ja Mooseksen luvatun maan solmuja niiden avaamiseksi ilman Aleksanterin miekkaa.
***
Palasimme lopuksi yhteiseen taipaleeseemme saman pöydän äärellä Suomen ajautuessa II maailmansodan jälkeisen syvimmän laman syövereihin.
Silloin ei agendalla ollut menneisyys vaan keino löytää motivaatiota tulevaan historiaan.
Kun tuosta tulevasta historiasta nyttemmin on tullut oikeaa, elettyä lähihistoriaa, jaoimme sitä jaksoihin.
Kait se vaikein laman jälkeinen kotiseutumme jakso on ollut 2000-luvun toinen puolisko, 2005-2010.
Sitä jäimme availemaan, kun totesimme, että kello käy ja pitää meidän ne lauantain ostoksetkin tehdä.
Palaan ehkä täällä asiaan: Die Mutti, Putin, DDR, Weimar, Augsburg, Wittenberg, mutta vielä ei sitä suurennuslasia löytäneinä, millä voisimme nähdä nyt tulossa olevaan historiaan (siis tämän päivän 1990-2010).
***
Lopuksi kertasimme viimeisiä hetkiämme, siis tulevia.
Me molemmat tunnemme nuukaan käsitteen aortta ja mihin sen haurastuminen johtaa.
Aortta on ihmiselimistön Tonava.
Zu den beiden Seiten der Donau lebten…
Danube.
Arvelen, että tämä Tonavan lasten (sellaisiksi me palaverissamme suomalaiset ja lappilaiset koimme) tapaaminen saattoi olla lajissaan viimeinen.
Hymymme erotessa eivät olleet kovin leveitä.
Lähde ”Danubio”, Glaudio Magris (WSOY 1980, 1986)
Arktinen puskurikapasiteetti 