Mattien menneisyyden maailmasta

Ulkosalla jo heti aamusta tuulee, aurinko paistaa ja Matti Vanh…eikä kun siis Juha Mi…siis Sipilä pääsee laskeutumaan Finnairin kyydissä Oul…eikä kun siis Ke…ilmeisesti Helsinki/Vantaan lentokentälle ja SoTe…No – kaikkea ei voi. Ei, vaikka olisi Kiinan keisari tai hänen vieraansa.

930 000 metrin alku-taipaleesta suuri osa kului Mattien, ei vielä kelttien, maailman selvittelyihin. Sää Niipperissä on soppeli ja kuu valaisee. Tuuli heräilee.

Toki kuuntelimme rasvatyynien jokien, voimalaitosaltaiden ja viimein heränneiden sääskien elonpiirissä myös historian viestiä: Ranskan ja Saksan tuoreiden hautalöytöjen tarinaa vaelluskohteemme asiassa.

Päätimme 600-400 eKr ajalta 1953  (F) ja 1977 (D) löydettyjen outojen kumpujen lupauksia (aika vähän näistä vielä tiedetään) vähän tarkemmin selvitellä.

Mattien maailmasta löysimme enemmän. Yksi poltti sikaria ja nautti iltakonjakkiaan, mutta eli silti 76-vuotiaaksi, toinen kuunteli THL:n ohjeita ja erkani alle 70-vuotiaana.

SoTe sauhuaa kuin entisajan kaski, mutta me olemme jo iässä, jossa pää-, sote-, vm- ja sisäministerin hölmöyteen ei enää ole tarvis tarttua.

Olemme 60- ja 70-v täyttäneitä ja toivomme ainoastaan krematoriota ja mahdollisuutta – ihan Mattien tapaan – sirotuttaa tuhkamme Trinidris (Pietari)- tai Ounaskosken (Rovaniemi) rautasilloilta virtojen vuohon.

Suru on jakamatonta, mutta vietti löytää sille yhteinen nimittäjä kiehtoo seuraavien viikkojen myötä.

Tänään Ateneum, Alvar Aalto, Suomenlinna ja Aleksis Kivi.

Kuva (Outi Liikkanen): SoTe-ehdotukseni 6 vuotta sitten

 

.

Piikki on auki

Sää on niinkuin heinäkuun lähestyessä tapaa olla: näillä mennään (+8C, ei sada).

Jouduin eilen kahdessa päällekkäin toteutuneessa tilanteessa viimeisellä ”työ”-tunnillani todistamaan karmeata, jo ennestään tietämääni asiain tilaa.

Meillä on länsimaissa piikki auki ja kärjessä marssivat pohjoiset hyvinvointiyhteiskunnat. Sain näet kuulla työnantajani edustajalta käyttäväni yhteisiä varoja väärin (”syyte”kohdat saatavissa minulta tai keltä tahansa antilta) ja sain todistaa, kuinka työnantajani tekee samaa, mutta sata, tuhat, satatuhat kertaa tehokkaammin ja vastuuttomammin.

Tuo asiaintila saa minut voimattoman  raivon valtaan.

Olen päättämässä 300 000 000€:n kotikunnan, 300 000 000 000€:n maan ja 1000 000 000 000€: n maanosan asioista jo kolmattakymmentä vuotta maailmassa, joka kokonansa on noissa yksiköissä luokkaa 120 000 000 000 000 000 (000)€:n kokoinen, vaikka sillä ei olisi varaa kuin yhteen kymmenesosaan tuosta voimasta. Loppu on kasinokuplaa (lähde: Soros, Korkman).

Voimasta siksi, että hyvin tunnetut ja tunnustetun viisaat ihmiset toistuvasti todistavat, että suurimmat ihmisen luomat katastofit (siis sodat) syntyvät AINA siitä, että joku huomaa liikkeellä olevan rahaa eli varallisuutta, joka on kaapattavissa vain muita lajitovereita kasapäin eri tavoin surmaamalla.

Toistaiseksi suurin katastrofi ihmiskunnan, homo sapiens sapiens, 400 sukupolven historiassa on ollut 30-vuotinen sota, joka tappoi 60% sota-alueen ihmisistä, mutta ehkä odotuksissa on isompi räjähdys ihan pikapuoliin, jos eivät Napolin tai Yellowstonen tulivuoret tai herrat Trump ja Putin ehdi ensin. Ei siinä erdoganeja saati al Assadeja tarvita.

Kun tässä rakkaassa pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassamme piikki on auki, se tarkoittaa veroina ja maksuina keräämämme rahan eli varallisuuden käyttämistä kaiken maailman hunsvottien ja onnenonkijoiden uusien autojen, asuntojen, lomamatkojen ja minkkiturkkien hankintaan. Non-evidence-based.

Meillä maksetaan tänä päivänä esim Ruotsissa ja Suomessa riihikuivaa setelirahaa tarkoituksiin, joihin kansalaiset uskollisina alamaisina ja veronmaksajina riemumielin suostuvat raivoten samalla niille, jotka hyvinkin tarkan etiikan ja moraalin omaavina pyrkivät säätämään, säästämään ja suuntaamaan viimeisenkin sentin sellaisiin toimintoihin, joissa näyttö tekemisen tehosta ja takuu siitä ovat mahdollisimman vahvoja ja pitäviä.

Esimerkkejä?

Omassa työssäni näen tällaista todella paljon – siis psykiatriassa.

Omassa poliitikon päättämis-tarjottimellani näen tällaista sata-, tuhat, jopa miljardi-kertaisesti erittäin usein ja paljon.

Ne, jotka näistä asioista todellisessa elämässä päättävät, eivät edes salaseuroissaan hiisku siitä, mitä on tapahtumassa ja miksi, mutta yhdellä katseella ja laatuviskilasin kilauksella hiljaisissa klubeissaan he osoittavat ymmärtävänsä toisiaan.

Näin tässä ihmisen maailmassa palkitaan niitä uskollisimpia:

”Menkää helvettiin – tai edes Ugandaan – siitä todistamasta”.

Hiljattain, juhannuksen aikaan, käytiin läpi Johannes Kastajan tarinaa, mutta hyvin visusti jätettiin kertomatta, miten ukon lopulta kävi. ”Rohveetta”, kuten hänet nimeää Marja Peura uudessa, mainion rujossa kirjassaan.

Siinä kävi niin, että kun hän puuttui huutavaan vääryyteen, hänen päänsä katkaistiin ja tarjottiin se hopealautasella sille, joka oli vääryyden tosiasiallinen syy ja vastuunkantaja.

Minä olen, kuten edellä olevista liki 3600:sta Arktisen puskurikapasiteetin päivityksestä lukijani VOISI huomata, todella vakavasti huolissani tästä asiaintilasta, jossa Martti Ahtisaari on vain huutavan ääni erämaassa.

Toivon hartaasti, että tähän silmittömään ”piikki on auki”-maailmaamme syntyisi pian iso joukko Martti Ahtisaaren kaltaisia, valtaan kykeneviä ja asetettavia ihmisiä, jotka sekä näkisivät, kokisivat, todistaisivat että toimisivat siten, että vauraus ei taas kerran aiheuttaisi sellaisia sotia, joista yhdessä pienimmistä eilen jouduin olemaan todistajana.

Kiitos, ystäväni Ilkka; hävetkää muut!

Aamun kuva: (-aLii-, Akseli Gallen-Kallela) Ihminen, joka aikanansa tiesi, ettei piikki ole auki ja nosti siitä liikkeen, joka vieläkään ei ole lakannut auttamasta – aikansa Ahtisaari, jovain (isoeno, giitu!)

*

Seuraavien 31 aamun aikana seurueemme (”Kahden taidehistorioitsijan kanssa Euroopassa 6.0”) siirtyy miettimään, mitä tapahtui, kun joku tuhat vuotta sitten maailmaamme – ”Tämä ihmisen maailma”, Pekka Kuusi 1981 – ilmestyi elävä, jolla oli vaalea tukka ja siniharmaat silmät. Aloitamme Matin kuolemasta.

Kelttien jalanjäljillä

(edelliset osat, 1-0 – 5.0, tässä samassa ketjussa edellisinä viitenä heinäkuuna: Tonava, Magna carta, Hannibal, 30-vuotinen sota, Uganda)

Perästä kuuluu, sano torventekijä.

Hiljainen eetteri – Silent Cloud

Jaksaa sataa, lennot kulkevat ajallaan ja käki kukkuu radiossa.

Sosiaalinen media hiipuu kesän tauolle, sotesta ei melskata ja Rovaniemen tarkastuslautakunta on pitänyt ensimmäisen kokouksensa. Kaksi yliaktiivista Qashqai-ikäistä valkotukkaa ja nippu nuoria ruuhkavuosissaan.

Pankki sulkee netin, kaapparivirus häiriköi maailmalla ja tuhkarokko on valtautumassa rokote-denialistien kauhuksi.

Ei kai tällaisessa valmiissa maailmassa muuta.

Pikkulauantai on saunailta ja Euroopan suurimman kaupungin torikahviossa on pikapuoliin kaksi kelttiä (siniharmaat silmät ja valkea tukka). Aurinko laskee ensi yönä Torniossa, ei napapiirillä.

Kuva: Leonpäivän tanssit (kuvaaja tuntematon – ei ainakaan muistissani, oiskohan ”Lompolosta päin”?

Jänkä Derby

Viimeinkin kesäaamu. Vielä kaksi tällaista ja printtilehden kantaminen tähän torppaan loppuu elokuun alkuun asti.

Lapin synkeä kohtalo Kiinan ja Soten paineessa lähenee. Kun Anna-Liisa Tiekson jäljiltä yritetään saada Ossi Revon johdolla ja Hannes Mannnisen hyväksymänä 182 000 ihmisen elämää ajettua Perämereen, se on helppo nakki.

Jänkä Derby.

Laitetaan pohjoisen ainoat keskukset, kaikki 3+Pelkosenniemi, tappelemaan keskenään ja se on siinä.

Kukaan ei voita, mutta Oulu korjaa potin, koska siellä uusi sairaala valmistuu 2030, mutta valmistuskustannukset maksaa koko Kymmenen  virran maa.

Jos Oulu ei korjaa pottia (kyse on biodieselistä ja sote-uudistuksesta), sen korjaa kiinalaisten omistuksessa oleva ”suomalainen” yksityinen sairaiden hoito (Suomen Terveystalo, Mehiläinen, Attendo, onhan noita).

Kun nämä keskenään ihmisen vallasta sen sairauksiin tappelevat osapuolet saavat pelinsä sovittua pääministerin tultua takaisin KIINAsta, jonne hän jo myynyt valtiolta saamiansa tukia kymmeniä miljoonia, olen jo onneksi siniharmaasilmäisten ja vaaleatukkaisten seitsemän veljeksen eli ”real gelt´s” Suomenlinnassa, jonka portilla on kiveen kirjoitettuna kuulu lause:

”Jälkimaailma seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun”.

Sama perussuomalaisten kotikielellä:

Eftevard, stå här på egen botn, och lita icke på främmande hjelp

Eräässä mustassa kivessä on hieroglyfein hakattuna teksti, jota pää-, ulko-, kauppa- tai sisäministerimme ei ole lukenut enkä oikeuskanslerin (wannabe) osaamiseenkaan oikein juuri tässä asiassa luota:

”Maailmamme on muuttunut näinä viimeisinä aikoina. Lahjonta ja korruptio kukoistavat. Lapset eivät enää tottele vanhempiaan. Kaikki haluavat kirjoittaa kirjan. Lähestymme mitä ilmeisimmin maailmanloppua”

(kaksoisvirtojen – ei Tornio- ja Kemijoki – maassa v 3900 eKr)

 

Kuva (-aLii-, 2011): ajatusten välille rakennettu muuri, 3000 vuoden takaa

Kimmoisuus

Päivä tuntuu lyhenevän  paljon joutuisammin kuin se vielä äsken piteni, vaikka todellisuudessa asia on juuri päinvastoin. Sentään toistakymmentä celciusta, patio kiiltelee märkänä ja pian E-75 Datsun 100A 2.0:n 18 tuuman renkaiden alla litisee matkallani Ylämaihin .

Vuoden vaikein viikko viimeisten kuuden vuoden aikana – luotettavan (???) muistin aika – on se, joka edeltää lähtöä pois napapiiriltä. Onneksi sellaista ei tänä vuonna tapahdu. Toki jossain välissä poikkeilemme siellä täällä,  mutta sielumme tuntuu iäisesti parkeeranneen tähän Ultima Thuleen, jolla on nimiä kuin rakkaalla lapsella. Arktikum, napapiiri, joulumaa, kahdeksan vuodenajan maa, kalotti, Lappi, Peräpohjolan perimmäinen erikoissairaanhoidon kloaakki, Oulun esikaupunki, kahden virran risteys, Rovaniemen maalaiskunnan keskuskauppala, Sirppisurmankatu, lammashaantie…

Pohjoinen on opettanut geenimme kimmoisiksi. Geenejä on monenmoisia. 27 000 toiminnassa solun sisällä olevaa, muutama sata miljoonaa junk-tilassa olevaa tukiranka- ja reviisiotehvävissä, epigeenejä miljadikaupalla kertomassa opituista (??) virheistä, tsiljoonat paksunsuolen bakteeri-DNA-pätkät ja sitten vielä vaimon, koiran ja ympäröivän biosfäärin fikkarit. Jokaisesta kuolemasta epäilen virus-DNA:a ja RNA:a – syystä kyllä. En Napolin, Islannin tai Yellowstonen magma-altaita tai vainajan tupakointitapoja.

Niin, kaikki ne ovat kimmoisia, systeemit. Jos joku tönäisee tasapainoa sijoiltaan, koko jättikonserni sekunnin murto-osissa ilmoittaa, että kaikki jatkuu ennallaan. Kaikki.

Sittenkin, vaikka kaikki on muuttunut, jatkuu kaikki meissä itsessämme ennallaan. Ja vieläpä muistaa sen, ”kuinka kaikki oli ennen paremmin”.

Vielä viime viikolla päivä piteni, nyt se jatkuu vasta 21. joulukuuta alkaen. Mutta silloin siis huomattavasti hitaammin kuin se nyt alkaa lyhetä. Ei, se on sittenkin toisinpäin. Päivä lyhenee nyt hitaammin kuin se vielä äsken piteni. Tai siis yö lyheni.

Aamun kuva (-aLii- 2011): Jerusalemin Temppeli sellaisena kuin se oli ennenkuin Johannes Kastajan pää tuotiin hopeavadilla omasta kuormasta naineelle vaatijalleen

*

PS

Ylläolevan kirjoitin ennenkuin kävin hakemassa ei-kelttiläisen lehdenjakajan kädestä aamun lehden (05:05 UTC+2, DST). Kelteillä on siniharmaat, julmat silmät ja vaalea tukka. Lehden etusivulla sanotaan:

”Taloudellinen tilanne ennallaan kotitalouksissa”

Torimuijain tarinoita

Kesäsäitä pitelee, terassin pinta yöstä märkä, åtta grader.

Turussa, joka vieläkin on Suomen oikea pääkaupunki, on kauppatori ja Puutori. Kuopiossa, maan vääräleukaisten City´ssa, Pikkuisen Pietarin toreja on vaikka muille jakaa – ja niin niitä jaetaankin.

Rovaniemellä, Suomen tunnetuimmassa Stadissa, on Vanha tori, Kauppatori ja Lordi´s Square. Sitten on vielä Ounasrinne ja Kunnaksen Kennel.

Nyt kaiken maailman torimuijat ovat alkaneet vaatia torien sulkemista, koska minä käyn väärällä, kahden torikahvion torilla, mutta Valo oikealla. Näitä Pelkosenniemistä tulee, vaatijoita.

Kouvolassa, josta ole lapsuudessa ollut kotoisin siinä kuin Pirkka-Pekka Peteliuskin, on useita toreja. Kuusaa, Myllykoski, Sippola, Voikka, Vuohijärvi, Hansa. Muiden muassa.  Yhdelläkään en koskaan enää käy Matin kanssa aamukahvilla. Mutta kukaan ei ole siellä niin pelkosenniemeläinen että vaatisi yhdenkään torin sulkemista. Siellä päin, Valkealassa esimerkiksi, markkinat ratkaisevat sen, missä tori on, missä sitä taas ei ole.

Tukholmassa, joka on Suomen todellinen, satoja vuosia tehtävänsä kunnolla tehnyt pääkaupunki, on Sergelin tori ja sitten se elokuvateatteri, jonka kulmassa Palme ammuttiin ja se tavaratalo, jossa Lind puukotettiin. Molemmat kuolivat ja heidän muistokseen EU:ssa (siinä flaamien ja valloonien välimaastossa) on sekä tori että kokous-sali.

En voisi kuvitella, että kävisin esikoisen kanssa Naantalissa torilla kahvilla, jos linja-autoaseman kahvio on avoinna.

Antakaa nyt hyvät pelkosenniemeläiset ja savukoskelaiset meidän pitää torimme ja muijamme. Heidän räpätystään  on hilloja ja perunoita ostaessa ja kukkia sureville omaisille valikoidessa tosi somaa kuunnella tai sulkea siltä korvat.

Ne juokaleet ”keski-ikäiset” miehet ja tavarataloillaan shoppailevat ämmänretaleet pitäköön Sampo- ja Revontulikeskuksensa ja Valolle on varattava yksi viikonloppu Vanhalla torilla. Olipa Antintalo missä päin 8200 neliökilometrin kaupunkiamme tahansa.

Aamun kuva (Ukko Liikkanen, 2011): ”Muuten olen sitä mieltä, että virtuaalisia naisia ja miehiä ei saa ylittää autolla Rovaniemen Hallituskadun suojatiellä, siinä Tupsun nurkalla, vaikka kiire torikahville olisikin”

*

Olen pikkuhiljaa pakkaamassa ja piirtelemässä Euroopan kartalle keltaisella päällepiirtokynällä reittejä. Sitä tehdessä muistan, että kesän lopulla odottaa vielä kaksi matkaa Euroopan sielun syvyyksiin: Leipzig ja Tuomas-kirkon kanttori Lutherin Wittenbergin höystein. Sitten vielä Venetsian Biennale alkusyksystä.

Johan Sebastianin elämä on oheisessa linkissä taiten kerrottu, suosittelen lämpimästi. Lutheriin palaan sitten kun on sen aika.

http://areena.yle.fi/1-4135347

 

 

Keltit

Tämä juhannus ei mene miinusasteille eikä sada laariin.

Mietimme kahden taidehistorioitsijan kanssa matkaamme Eurooppaan 5.0 ja muistelimme kaiholla niitä lähtöjä Kouvolasta, Matin pihalta. Matti lähti eilen. Meille jää vain Suomenlinna ja Seitsemän veljestä, Taka-Niipperi ja Vuosaari.

Me eurooppalaiset tai meistä muille mantereille lähteneet emme yleisesti tiedä, ketä keltit oikeastaan olivat.

Valkotukkaisia, silmiltään siniharmaita, Lombardiasta ja Bilbaosta pohjoiseen. Hitler ja hänen perässähiihtäjänsä luulivat tietävänsä, mutta eivät osuneet likikään napakymppiin vaan tappoivat itsensä tai tapettiin.

Niitä kelttejä me lähdemme etsimään ja siitä tänä juhannuksena teimme kahden taidehistorioitsijan kanssa päätöksiä: missä yötä, missä pidempi mietintä, miten takaisin pohjoisiin.

Eilisaamuna itkin yksin ja ääneen enemmän kuin koskaan elämässäni tiedän tehneeni, niin tärkeä ja suuri menetys, luovuttamattoman suuri, on.

Yhdellä keltti-miehellä voi olla vain yksi keltti-mies-ystävä. Kun häntä ei enää ei ole, ei ole sitä yhtä keltti-miestäkään.

Näillä on kahdeksas vuosikymmen ja viides Eurooppa 1.0 – 5.0 nyt vain taaperrettava.

Kuva (-aLii-) ”Viaton olen minä tämän karitsan vereen”

*

Kopakkala (Vihr) ja Furman repivät nyt pelihousunsa:

http://www.iltalehti.fi/mieli/201706212200223296_md.shtml

 

Carl Michael Bellman

Suomi ja me suomalaiset unohdamme helposti, että olemme kaikki Bellmanin jälkeläisiä. Ja laulamme venäläisiä haikeita lauluja. Ruotsiksi.

Juhannuksenakin olemme ruotsalaisia ryssiä.

Tässä Pietarin ja Tukholman välissä.

Matti, kai ainoa elämänpitkä likeinen ystäväni tässä 70-vuotta kestäneessä maailmassani, nukkui juuri pois, kolmelta aamusta. 19 vuotta sitten 20.6. kuoli ainoa elossa ollut veljeni Matti, kolmelta päivällä.

Kuva (-aLii-): ”Kumppanit, haudatkaa minut Isla Negraan” (saamelaisten perinteinen hautasaari, Inari)

Sit tibi terra levis, Novospasskyn ja Bellmanin säestyksellä.

 

Sweet Thursday

Maa on vihreä, autonakkuna ei ole jäässä.

Olin seitsemän ikäinen kun Steinbeck kirjoitti kirjansa Sweet Thursday, Torstai on toivoa täynnä.

Kansakoulun kolmannella luokalla olin jo kirjan lukenut. Siitäköhän johtuu, että torstaisin olen jo 45 vuoden ajan lähtenyt Ylämaihin? Ainakin olin palavasti rakastunut opettajaani, jolla oli poskessaan hemangiooma ja silmissään lempeä katse.

On taas torstai ja Ylämaat kutsuvat. Täällä se tarkoittaa pohjoista, mutta laajasti se tarkoittaa myös ylisiä, yläisiä, korkeita. Sitten ovat aliset, menninkäisten ja Danten helvetin kartanot.

Kun kielenkäyttö ja sanan rieska ovat muuttuneet vihamielisiksi sellaisena kuin vaikkapa lappilainen kansanedustaja itseään ilmituo (kapteeni Kärnä tai toimittaja Torvinen), tervehdin vahvasti tyydytyksellä Euroopan Neuvostoon lähtevää rintaliivinmyyjää, jolla tulee tehtäväksi yrittää korjata maailman pahuutta.

Niin vaikeasti on media ja yleisö kansanedustaja-ministeriämme kohdellut, niin rumaa on ollut myös hänen omien puoluelaistensa suhde Hanna Mäntylään, että sydämestäni toivotan hänelle hyvää matkaa Strassburgiin (Strasbourg) etsimään ratkaisua radikalisaation, syrjinnän ja syrjäytymisen estämiseksi.

Tuon rakastamani kansakoulunopettaja Lehtosen opetus sodasta toipuvassa sotilas- ja rautatiekauppalassa oli hyvin selkeä, vaikken sitä oikein hyvin ole osannut noudattaa – sen paremmin osaan sen muistaa:

”Rakastakaa lähimmäisiänne niinkuin itseänne”.

Mäntylä Alamaissa, Liikkanen Ylämaissa.

Torvisesta ja Kärnästä en tiedä, mutta sanavalmiita ja kovasuisia heppuleita net ovat, jovain ovat.

Kuva (ICE 2014): Miesmartta: servizio, prestazione, fornitore – prego! ecco!

Kitkan Viisas

Vielä ei Ounaskoski ole jäätynyt, mutta liki 0 C:ta lämpömittari on yöllä käynyt. Harmaista pilvistä tihuttaa ohutta vettä, ei vielä lunta. Gott sei Dank, on työpäivä, tämä kesäpäivän seisaus.

Onneksi on vajassamme takkapuita riittämiin.

Olen tapaillut hiljattain itseäni vanhempaa ja pitkätukkaisempaa miestä pariinkin otteeseen arjen vapaahetkinä. Hän puhuu, jos mahdollista, vieläkin enemmän ja viisaampia kuin minä aamuäreyksissäni.

Muuan teemamme on asemamme sukupolvien ketjussa. Toisaalta olemme primus inter pares (parhaita vertaistemme joukossa) pelkästään valkoisten hiustemme kanssa ja takia, toisaalta olemme ylpeitä seuraavien sukupolvien menestyksestä. Ikäänkuin se olisi meidän ansiotamme, ei synnyttäjien. Ikäänkuin viisautemme vielä enemmän jalostuisi, kun olemme sitä pentueellemme osaavasti koutsanneet – valmentaneet.

Ja kissan paskat, sanon mielessäni.

En lausu kuitenkaan ääneen, koska tuo toinen ”harmaa” on selvästi myös ärsytettävissä ja sitten menee sekin vähä mahdollisuus vertailla kokemuksia samassa suurten ikäluokkien vähitellen kuntoutuskoteihin ja krematorioiden oville siirtyvässä köpö-kansassa.

Yksi ihmisen kunnioituksen muoto on antaa ei-ihmis – asioille persoona, ihmisellinen ominaisuus. Ukko-Koli, Kitkan Viisas, ISIS-koira, Mansikki, Hessu Hopo…Smurffi ei kuulu joukkoon, koska sellainen on HSL:n lipuntarkastaja, ei PS-pakolainen.

Kun jää hetki aikaa ja on energiaa miettiä, alkaa nähdä merkillisyyksiä. Ihminen kaivaa jumalansa, jos ei kirkon Jumala kelpaa, vähän vaikka mistä. Ja vanhemmiten se vasta niitä ottaakin. Se on ”jumalattoman” yksinkertainen prosessi.

Nyt on hillan kukinnan aika. Kukkivasta kasvista syntyy erämaasuon kultainen eväs, jos sille löytyy pölyttäjä. Hillan pölyttäjinä tärkeimpiä ovat Maija Mehiläiset ja Matti Muurahaiset, mutta Simo Sääskillä ei tuohon ole mitään osuutta.

Auta armias, jos se Maija tai Matti osuu sisätiloihin: sitä tappamisen mäiskettä!

Muun elinpiirin inhimillistäminen on mielenkiintoinen ja paljastava akti. Siksi paljastava, että mitä enemmän me näemme elinpiirissämme (biosfääri) somia ja hellyyttäviä ”ihmis”-olioita ja hahmoja, sen vähemmän meille jää aikaa, tilaa ja energiaa omien ihmistemme kanssa välittämiseen. Tarkoitan 7 500 000 000 Telluksella tallovaa, pakenevaa, nälkiintyvää ja viisastuvaa lajitoveriamme.

Kitkan Viisaansa sankari pyydystää hyvässä tarinassa yksin. Jos tuo suuri, harmaa ja yksinäinen sitten verkoillaan horjahtaa, takertuu pyytöönsä ja hukkuu, sen parempi jälkeenjääneille.

”Hän kohtasi Ahti-jumalansa, levätköön vesien osaaja ja Viisaan pyytäjä rauhassa ja kunniassa”.

Yksi hiljattain lähteneistä haudataan Euroopan sankarina viikon kuluttua lauantaina Strassburgissa ja Ludwigshavenissa. Oma Yleisradiomme kirjoittaa e-sivuillaan hänestä tänään osaavasti:

”Helmut Kohl oli Saksan pitkäaikaisin liittokansleri. Hän oli virassa 1982-86″!. Kuvatekstissä rundradiomme lisäksi kiinnittää lukijan huomion viestiin: ”Kuvassa Angela Merkel nauraa”.

Sit tibi terra levis

(kepeät mullat, jotta koirat pääsevät kuolleen luita vaivattomasti järsimään)

Kuva (Hilkka Liikkanen, Venetsia 2014): Pian sataa ensilumi – huomenna päivä jo on lyhyempi, aurinko vähäisempi