Hulluja nuo roomalaiset 2.0

Liki tiun verran asteita alle nollan, tulossa kait aurinkoinen päivä. Näillä pakkasasteilla tupakointi ulkona on epäterveellistä ja niin siirrynkin autotalliin, heh.

Oscar-gaalassa on ainakin kaksi sellaista elokuvaa kunniassaan, jotka olen nähnyt. Oikeastaan se on ihme, mutta liittyy siihen elämänlaadun digi-kohenemiseen, jonka myötä elokuvatarjonta Napapiirillä on lisääntynyt sadoilla prosenteilla kuluneena vuotena.

Egyptiläisille ajan mittaaminen oikein ja kohtuudella oli tärkeätä Siriuksen ja sen tähtitaivaalle nousun aikataulua seuraneen Niilin tulvan takia: tulvan ylämaista tuoma multa takasi ihmiskunnan väestöräjähdyksen alun, sadon.

Roomalaisille karkauspäivä muodotaa taikauskon ja vainoharhojen ytimissä leikkikalun, jolla erilaiset pomomiehet ja -naiset näyttivät ja käyttivät valtaansa.

Memento mori ja E Tu Brute siitä vain syntyy, ei uutta eikä ikuista.

Asterix-sarjakuva taistelee uljaasti Fingerporin kanssa totuuden kertomisen taidossa ja kietomisessa mieli- ja kielikuviin, jotka avautuvat vain viisaille.

Viimeisin villitys ajan mittauksessa on sotaisten, kymmenin ja sadoin miljooniin toisiaan raa´asti surmaavien eurooppalaisten kesäaika.

Liike-elämä tuloksenteko-huumassaan vie meilä pian tunnin, jonka se täysin hyödyttömänä antaa syksyllä takaisin – ilman korkoa.

Tavataan  maaliskuussa!

SALT ja kolmas kori

Joku haituva lunta on auton klasille tullut, parahultaisesti pakkasta. -7.3C

Kevättavella 1972 olin Saariselällä kun Mauno Koivisto isännöi SALT-kokouksen tunturivaellusta ruotsalaisilla bandvageneilla. Rakotulen pituus oli yli kymmenen metriä ja neuvottelutkin sitten pitkän päälle onnistuivat.

1975 olin työssä mielisairaalassa enkä puuttunut millään lailla Neuvostoliiton lopulta kaataneisiin kolmannen korin ETYK-neuvotteluihin Helsingissä vaan synnytin esikoiseni otsikolla ”Kallavesj”.

Kun Suomi nyt neuvottelee niistä ehdoista, joilla se voi jatkaa Fordin ja Breznevin kotimaiden välillä kuningas Kaarle XVI Kustaan kunniaa loukkaamatta, minä keskityn omiin asioihini ja menetän otettani Suomen SoTe-uudistukseen.

Aamu aamulta kirjoittelen facebook-ystävilleni syntymäpäiväonnitteluita hivenen surullisemmalla mielellä.

Kuin pohjalainen kansanlaulu ”Tuuli se taivutti koivun larvaa”.

1975 oli Suomen SoTe yhtä kuin neurologi Erkki Kivalo, lääkintöhallituksen pääjohtaja ja Urho Kekkosen henkilääkäri.

Nyt Syyriasta sopivat rampa ankka ja pienikokoinen lätti. SoTesta ei sovi kukaan, mitään eikä ainakaan vielä pitkään aikaan. Pöystin aikhan.

Kalevalan päivä – siis nelipolvisen trokeen aika:

”Tässä sulle ensi alkeet

kuinka puhkuu maailman palkeet

lukija tää mielees paina

karhukaiset jyllää aina”

tai

”Kolm on miehellä pahoa” (vikuri hevonen, vuotava venonen, äkäinen akka)

 

Lemmensuun perhe

Pakkasta on saman verran kuin on epäonnen luku, numeroni punapääomasta päättävien vaaleissa, radiosta soi Novosspasskin munkkien uljas laulu: Rahmaninov.

Vaikka viime häistäni on viikkoa vaille täysi vuosiluku, vaimo vei minut jo eilen hääpäiväillalliselle omalle työpaikalleen.

Iltaseurue oli reilusti tiun kokoinen, ruoa´ssa oli viisi-kuusi eri vaihetta ja syömistä säesti Tapio Wirkkalan (1915-1985) pojan ja miniän tarinointi taiteilijan elämän paremmasta puolesta: asumisesta Inarin Lapissa, Lemmensuussa, Paadarjärven rantamilla

”Minulle Lapista on tullut paikka, joka lataa minut kuin akun” (italialainen Domus-lehti, 1981, T. W.)

Junantuomana, 1971 alkaen, olen Wirkkalan kanssa samaa mieltä.

Jos eilisen myöhäisillan kaltaista ruokaa – rautua, siikaa, karitsansydäntä, väinönputkea, poroa, riekkoa, herkkutattia, puolukkaa, pappilan hätävaraa –  ja tarinointia olisi usein, olisi mielikin parempi kuin lihapiirakoita ja nakkeja popsiessa. Tosin lompakkokin kevenisi vauhdilla.

Ultima Thule on jo antiikin ajalta peräytyvä nimitys kaiken äärimmäisestä pohjoislaidasta. Se on myös Wirkkalan suunnitteleman lasisarjan nimi.

Pöytäseurueen kanssa mietimme liittyikö nimitys siihen ajatukseen, että planeettamme on pannukakku.

Sen verran arvaamme, että tuo käsitys maan muodosta liittyy USA:n presidentinvaaliin ja perussuomalais-nuorten mediaseksikkääseen kristalliyö-käsitykseen kahdesta sukupuolesta:

”Hetero tyttö ja hetero poika” – käsi ojossa kuin Lapissa jo tupaankin sataneen lumen määrää osoittamassa.

Maailma hivenen päärynän muotoisena tuntuu olevan juuri tänään radallaan, joten mitäpä sitä sen enempiä häiritsemään, ristiinkumartamisen sunnuntain aattona.

Suuren paaston toinen osa on alkamassa.

 

Angry Titityy

-17,1, kuu ja Jupiter häikäisevät mustalla aamutaivaalla lehdenhakijan leikkauskirkastettuja silmiä.

Rovaniemellä on Angry Birds -teemallinen lasten leikkipuisto, jonka taustahenkilöt lähettivät kaupungin päättäjille äkäisen kirjeen, koska emme osallistuneet laskiaisena siellä järjestettyyn perhetapahtumaan.

Koska olin lääkärin työssäni tuolloin, olin ärtynyt kuin aamun lintu  Yleisradiossa hiukan ennen kuutta viikon luontoäänenä.

Titityyt!, perskules!

Muistan monta paastonaikaa, jolloin aamuisin on kylmää ollut jopa -40C, mutta nyt jo tuo 17 astetta pakkasta pistää vihoiksi. Sama koskee aamun lehteä, jossa pääkirjoituksesta alkaen kaikki on väärin, niin väärin, erityisesti Jaakko Ylitalon, Lapin liiton edunvalvojan (evp) teksti.

Aamun lento pääkaupunkiinkin kuuluu lähtevän 20 minuuttia myöhässä, joten ei siltä ehdi Euroopan lennoille Vantaalta, jos kukaan nyt perjantaina sellaisille haikaileekaan.

Seuraan oman blogini lisäksi vain kahta muuta kirjoittajaa säännöllisesti  – blogistaniassa.  Toinen on Kemppinen, toinen Hämäläinen.

Kolmas, kerta kiellon päälle, on Heikki Aittokosken Kuolemantanssi.

Hämäläinen (Perässähiihtäjä) ei ole päivittänyt Helsingin Sanomien netissä aikoihin ja Kemppinenkin kompastelee viisauteensa Ruotsissa selvästi ärtyneenä.

Kun vuoden 2016 helmikuun viimeinen viikonloppu alkaa tällaisissa tunnelmissa ja nokkakin on tukossa, on kirjoitettava:

”Tämä oli nyt tässä”

*

Eilen veljeskansa Viro vietti itsenäisyyspäiväänsä.

Palju Õnne!

Requiescat in pace, Eri Klas

*

Kollegan neuvo Sodankylä-Turku-akselilta Rovaniemelle (Iltalehti 25.2.):

Optimistit elävät keskimäärin yli 15 vuotta pidempään kuin kielteisesti elämään suhtautuvat. Muutos on kiinni yksinkertaisista asioista.
Jokainen on joskus huonolla tuulella, mutta milloin pitkään jatkunut v-käyrän nousu ei ole enää normaalia?

– Kaikkein paras määritelmä on ylipäänsä oma toimintakyky. Se, miltä nyt tuntuu, on yksi lysti eräällä tavalla. Jos pääasiat kulkevat, koulu, työ, mikä tahansa, se on pääasia, psykiatrian professori Simo Saarijärvi Turun yliopistolta sanoo.

– Kyllä yksi päivä menee ketutuksessakin. Toivottavasti sellaisia ei hirveän usein olisi, että tulisi vaikka joku pieni breikki välillä.

Määrä on vakio
Jokaisella on joskus huonoja päiviä – yleensä myös niillä, jotka kulkevat hymyssä suin kaduilla päivästä toiseen. Toisaalta myös asenteella on merkitystä: toiset ovat optimistisempia kuin toiset.

Sodankylästä kotoisin oleva Saarijärvi pitää Tamperetta ja Turkua esimerkkeinä erilaisista kulttuureista. Turussa ihmisten vaihtuvuus on ollut pienempi ja ihmiset ovat enemmän keskenään, omissa porukoissaan.

 

 

Kuka päättää jääkaapissasi?

Tasaisen oloinen sää: -6,2C, juuri ei sada eikä tuule.

Olen seurannut Lapin, Suomen ja aseistariisuntaneuvottelujen päätöksentekoa 44 vuoden ajan, keväästä 1972 alkaen (SALT2).

Yksi asia ei ole kuluneena aikana muuttunut: kun viimeinen niitti päätökseen on syntymässä ja sitä on alettava noudattaa, on niittivasaran päässä vain yksi käsipari.

Jos osapuolia päätöksenteossa on useita, jokaisella on sitten oma käsiparinsa, jolla hän voi allekirjoittaa vaikkapa ETYK-päätösasiakirjan. Mutta päätös siitä, että asiakirjassa on mukana III (kolmas) Kori, on yksissä käsissä.

Kun Ounasvaaralla lakkautetaan kauppa, joka muinoin oli punapääoman hallussa, mutta on vähitellen liukunut ruotsalaisten käsien kautta London City´en rahastojen pikkurahaksi, pitää perheessämme tehdä uusi päätös:

Siirtyäkö yksityisen K-kauppiaan tulosta parantamaan, kun heitä on asuntoni lähellä pian jo kolme vai tukeako rahan mättämistä Ouluun, jossa S-osuusliike rakentaa niitä vermeitä, joita se EI Rovaniemelle lupauksestaan huolimatta tehnytkään (ABC-huoltamo ja Uimahalli Ounaskosken rantaan).

Kuka päätti Neuvostoliitossa ETYK-asiakirjan kolmannen korin allekirjoittamisesta 1975, josta seurauksena kaatuivat niin Berliinin muuri kuin Neuvostoliittokin. Niiden tilalle rakentui vanha kunnon harvanvaltainen ja sotaisa habsburgilainen Itävalta-Unkari. Se sama, joka ennenkin on urheasti puolustanut länttä islamin hyökkäyksiä vastaan, yli tuhannen vuoden ajan.

Se, mistä meidän perheemme jääkaappi saa täydennyksensä, päätetään yksissä käsissä eivätkä ne ole minun käteni.

Mitenkäs se raamatussa menikään: ääni oli toisen, mutta kädet toisen toimijan? Eesauta kavereineen siinä pohdittiin.

Niinistö, Niinistö vai Niinistö?

ps

Atte Korhola ratkaisee YLE:n aamuhartaudessa tänään psykiatrisen tautiluokituksen ja Augustinuksen henkilöhistorian välisen sidoksen:

”Ajat ovat niin kuin me olemme. Me olemme ajat”.

http://areena.yle.fi/1-3234726#autoplay=true

Vanitas

Tyyntä ja pimeää, +22F/-5,5C, lunta tulee ku Esterin hiuksista.

Kuljin kesällä 2013 kahden taidehistorioitsijan kanssa mustalla Citroén Picasso – tila-autolla Tudorien ja Maria Verisen maisemissa useamman viikon ajan (kts Artktinen Puskurikapasiteetti-arkisto heinäkuu 2013).

Keskeisin mieleen painunut hienoinen uutinen oli, ettei englantilaisilla ole saarensa kanssa paljoakaan tekemistä, koska heitä ei enää ole, ei edes puolen brexitin vertaa.

Saamelaisilla on sama tilanne. Maahantulijat (”mamu”) ovat ajaneet molemmat alkuperäiskansat kantamaan arktista geeniään jonnekin pohjan perille, jossa ei aurinko paista, mutta kuu kumottaa, 7 kuukauden aikana vuodesta.

Aslakin päivän iltana televisio näytti tuon tutkimusmatkamme saarten syviä kerroksia 1500-luvulta, kun sivistys varovaisesti alkoi palata takaisin Firenzen kautta Englantiin oltuaan islamin hoidossa Kaksoisvirtojen maassa tuhat vuotta. Keskiajan pimeyttä paossa.

Sivitymättömät joutuivat lähtemään tätä ilmiötä karkuun Amerikkaan, jonka viikingit ja muuan munia pöytään paiskova ADHD-seikkailija (”Nimeni on Kolumbus, Kristofer Kolumbus”) olivat juuri löytäneet.

No, Englanti ”ilman saamelaisia” ja Amerikka kaikkien 1500-1900-luvulla sinne vaeltaneiden ”mamujen” kanssa ovat nyt juuri räyhämedian kiinnostuksen polttopisteessä. Donaldit Trump ja Duck. EU nokittaa Donaldilla: Tusk.

Prosessin ydinkäsite näyttäisi olevan VANITAS.

Ei, kyseessä ei ole uuden pankkikonsernin nimi (a´la Merita).

Vanitas vanitatum et omnia vanitas

Vanitas tarkoittaa kaiken turhuutta.

 

Lisää asiasta

http://areena.yle.fi/1-2866525

*

ps: Huomenna, Tuijanpäivän aamuna, pitää YLE/aamuhartauden Atte Korhola. Hän on entinen entisen europarlamentaarikon aviopuoliso, joka tietää, mitä on jääkiekkomaila ilmasto-katastrofin käsitemaailmoissa. Jään odottamaan mielenkiinnolla. Radio Yle 1, 25.2. 2016 kl0 06:15, reply 07:50, löytyy sittemmin  myös YLE/Areenasta (minä kuuntelen originaalina Alanamman parkissa)

 

Leijonakantinen

-7,4C, ei tuule, ei luntakaan tupaan sada, eikä katolle.

Poikasena, kun Paasikiven linja vielä lausuttiin ilman Kekkosta, minulla oli leijonakantinen pankkikirja. Seuraavaksi ilmestyi isoveljen (r.i.p.) kanssa jakamaani huoneeseen säästöpossu. Kummallekin.

Minulla sininen, veljellä punainen.

Voitin kerran veikkauksessa 10 oikein tuloksella 138 markkaa. Saattoi se olla isompikin summa ja voi olla, että se nyky-€:ksi muutettuna olisi ehkä tonnin ( = grandi), pari verran.

Oli miten oli, ylpeä olin. Sitä postista noutaessamme sovimme äitini kanssa että laitamme sen grandin pari Leijonakantiselle säästökirjalle, johon pankin täti liimasi summaa kuvaavan määrän arvomerkkejä.

Sen  sijaan  kolikot, joita laitoimme – tai joita laitettiin – possuihimme, eivät saaneet rauhaa. Vuorotellen tyhjensimme saksilla ja tukkapinneillä toistemme possut, joiden värit olivat vaihtuneet kultaisiksi..

No niin.

Nyt Kekkosen linjan 1970-luvulla omaksunut taistolaispoliitikko Nalle Wahlroos on tyhjentänyt sekä possut että Leijonakantiset Ruotsiin, puolueettomaan maahan, jolle sodista on viimeisen 200 vuoden aikana ollut roppakaupalla taloudellista hyötyä,  vahinkoa vain kansalaismoraalille. Raha rauhoittaa, mutta rappeuttaa kuninkaatkin strippiklubien asiakkaiksi, kansan Sverige Demokrateiksi.

Tarinan opetus?

Kun ”Leijoja ja Siniristilippu”-metaforalla puolustusministeriksi yltänyt Brylcremellä tukkansa kiiltävänä ja taaksepäin kammattuna pitävä ja 30-lukulaisten silmälasinsankojensa läpi maailmaa katsova Niinistö (ei siis Sauli eikä Ville) kertoo Suomen olevan NATOn Kultapossukerhon jäsen, käyn laskemaan heräämieni aamujen määrää. Reilut 25 000 niitä on.

Tämä ei ollut ”niitä aamuja”.

Lisää asiasta löytyy elokuvasta ”Kaikki elämäni aamut”.

Eikä siinä juuri mitään menetä, jos lukee oheisen linkin takaa, mitä oululaisen toimittajaperheen pääkaupunkiseudulle muuttanut jäsen näistä Ryssän, ei Rysälän asioista miettii.

Vain Rysälässä on NATOn päämaja.

http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_mita_venajaa/8692269

 

Juna tuo, Eskelinen vie

Pari astetta kylmää, taivaan valkeaa lahjaa aurataan innolla ja katoiltamme tippuu lumen ohella sydämiä, luita ja muita.

Lapissa on enimmillään asunut reilusti viidennesmiljoona ihmistä. Heistä tosin on reilu neljännes asunut henkisessä Perä-Pohjolassa.

Lopuista vajaasta kolme-neljäsosasta puolet on tullut Lappiin, mutta toisaalta samansuuruinen määrä on lähtenyt ikäpolvestaan Gislavediin, Uuteenkaupunkiin ja Kilpilahteen.

Jopa Suomen saamelaisista suurin osa on III-kehän tienovilla.

Saamenkansasta, EU:n pyhittämästä alkuperäisestä, ylivoimaisesti suurin osa asuu ilman YK:n työjärjestön (ILO) siunausta likempänä Jää- kuin Perämerta.

Mitäs tästä lappialaisuudesta on muuta kuin hyvää sanomista. Ei niin sitten mitään.

Sillä lappilaisuudella pelataan Veikkausliigaa, lentopalloa ja lastetaan offpist laudalla, aiemmin suksilla.

Alpeilla, Pyhällä,  Levillä, Kroatiassa, Afrikassa, Himalajalla.

Olen yrittänyt miettiä, mikä toi minut 1950-luvulta alkaen Lappiin. Yhtä lailla olen yrittänyt miettiä, mikä vie kaikki viisi lastani Lapista.

Ihan sama, onko Lappi Kolmen Kuninkaan (Nätin, Herrojen, Kustaa IV Adolfin) maa vai napapiirin pohjoispuolinen harvaanasuttu, korotettujen EU-tukien alue.

Aivan sama, onko Lappi  Ruottin vai Ryssän Lappi.

Norja ja Suomi ovat niin uusia, vain satavuotisia valtioita, ettei näistä vielä oikein tiedä, mutta Ruotsi ja Venäjä ovat sentään tuhatvuotisia, Roomaa ja Brasiliaa vanhempia.

Näitä minä mietin, junantuomia ja Eskelisen viemiä.

Mietin, kun tärkein lappilainen aamun lehden mukaan muuttaa entiseen Neuvostoliittoon pelaamaan jalkapalloa likaisen rahan, ei puhtaan kunnian perässä ja toivossa.

Mosaa viedään nyt.

Lisää aiheeseen liittyvää:

Jávrri-Juhán Niillas ”Niilo” Aikio: Tanssi paholaiselle (Nema 2015).

Raikasta, helskyvää, kirkasta ja hurjaakin tarinaa junan- ja Eskelisen tuoman sortavalaislähtöisen eläinlääkäri Yrjö Kokon Pessi ja Illusian tai Sudenhampaisen kaulanauhan   jatkeella, alkuperäiskansan elämänä ja kirjoittamana.

Lämmin lukusuositus.

Lunta ja hiven pakkasta

-1,5C, lunta auton etuklasilla, tuulee navakasti Polyarnye Zorista päin, mikä on harvinaista. Lapin ympäristöä tutkineet aikoinaan pitivät koillistuulen harvinaisuutta isona suojana Kuollan niemimaalta saapuvia saastepilviä vastaan (mm Nikkel) . Niin metsien kunto siinä kuin Tsarbombakin olivat helpottuneen mietinnän kohteina. Valtaosa tuulistamme puhuu ja puhkuu lounaasta, mutta valitettavasti Tshernobylin katastrofin aikana oli kaakkoisvirtausten vuoro.

Iltapäivästä tuuli kääntyy länteen, huh helpotusta – lunta tulee tosin aika lailla.

 

”Ihmisiä on kahdenlaisia.

Niitä, jotka elävät, näyttelevät ja kuolevat.

Ja niitä jotka eivät koskaan tee muuta kuin pysyt-

televät tasapainossa elämän harjanteella.

On näyttelijöitä.

……      Ja nuorallatanssijoita.”

(Maxence Fermine, 1999)

80 vuotta sitten opettaja Hirvonen, äidinisäni niminen mies Kouvolasta, lanseerasi koululaisille hiihtoloman.

Loppu onkin historiaa.

Currywurst

Lähes suojaa, tasaisen voimakas tuuli taivuttaa koivun larvaa, josta tykky on siis puun juurella.

Maailmalla liikkuessa tietyissä paikoissa ostan tiettyä evästä.

Yksi tietopaikka on Münchenin lentokentän lähtörakennusten välinen aukea, jossa ostan Currywurst-annoksen mit Brot.

Eräässä toisessa suurkaupungissa on kadunkulma, josta saan taalalla hot dogin, toisessa taas leveä katu, jossa niitä myydään liikkuvista kärryistä in sterling.

Tämä kaikki alkoi 1950-luvulla, kun Salpausselän- ja Oikokadun kulmassa oli koju, josta sai kahta eri evästä: hampurilaisen, jossa oli kaksi nakkia lihapiirakan välissä tai omenapiirakan,  jollaista nykyisin Savonlinnassa kutsutaan lörtsyksi.

Kun soittoilta luistinradalla oli ohi iltayhdeksältä, alkoi kojun omistaja-myyjän tilinmaksu. Tunti sen jälkeen koju oli kadonnut kadunkulmasta.

En  koskaan ottanut selvää, mihin tuo pyörillä kulkeva, käsin työnnettävä ”koju pieni missä mies myy halpaa…” meni, mutta hyvä oli se, että se sitten sieltä taas tuli.

Poikkesin eilen neljän päivän rankan työputken lopuksi Kunnaksen Kennelissä, jossa elämänluukusta saa autoon akkunan kautta isokokoisen hampurilaisen alle vitosella. Mainitsin itselleen Kunnakselle Currywurstista. Hän ei tunnistanut tätä gourmet´a.

Ehkä näin on parempi.