On paljon sellaisia astioita, joissa on korkki, jonka voi sulkea.
Vaikeinta korkkeja on kääntää tai napsauttaa kiinni sellaisista astioista, joiden sisällä on totuus.
Niinkuin Aladdinin taikalamppu.
Toisinpäin, että pitää asian suuta avoinna niinkuin pandoran lippaassa, on helpompaa. Jäähän lippaan sisälle viimeiseksi toivo.
Välikäsi ja jälkiviisaus, siinä sitä on osaamista kerrakseen.
”Kuismaa pidetään modernin historiankirjoituksen uudistajana Peter Englundin ja Heikki Ylikankaan tapaan. Uusista nimistä muun muassa Mirkka Lappalainen ja Teemu Keskisarja kuuluvat hänen oppilaisiinsa.”
”Markkinat ovat uskomaton voima. Ne ovat kuin tuli, joka on hyvä renki, mutta huono isäntä. Kun markkinatalous pannaan töihin oikealla tavalla, se tekee yhteiskunnalle suuren palveluksen. Mutta jos sen dynamiikan ja logiikan annetaan hallita kaikkea, ei siitä tule yhtään mitään. Nyt siitä on tullut itsetarkoitus, kuin uskonto. Vähän kuin sosialismi oli aikaisemmin”
(tekstikaappaukset HS 29.7. 2018) Kuvassa Keskisarja (vas) ja Komulainen (oik, ou est la femme).
Paasikiven aikoina, kun koira puri tai serkku heitti kivellä päähän, Tali-Ihantalassa ja juhannuskokossa palanut Simo-vaari tapasi sanoa:
”Älä Antti välitä, ei se Villekään välittänyt”.
Maassa, Euroopassa ja maailmassa on aika monta, jotka uskovat tämän. Kun on itsensä riittävän usein käräyttänyt, ei haluaisi uutta palovammaa edes pelätä.
Näin ne, jotka välittävät, tämän ihmiskunnan populistit, saavat tilansa ja valtansa.
Sitä olen jo yli kuudenkymmenen vuoden ajan miettinyt, että kuka tuo ”Ville” on ollut.
Melkoinen profeetta.
Kun hyvää, neutraalia tai pahaa kohtaa pienin annoksin, järjestelmä, siis ihmisenkin ja ihminenkin, sen oppii. Myös sietämään. Hormeesilla.
Ryssän, Ruotsin, Trumpin ja sädesienet siinä kuin geopoliittisen asemankin.
Kerralla ei isoista annoksista opi, mutta niitä me kyllä eniten himoitsemme.
Ylipaino vaivaa kahta: ilmastoa ja ihmiskuntaa.
Mitä enemmän lisäarvoa, sitä isompi ilmastonmuutos. Mitä pidempi lajin ikä, sen runsaammin ylipainoa.
Kumpaankaan ei tiedetä ratkaisua. Paitsi syöpä ja kuolema.
Korkean painon kutsuminen sairaalloiseksi on sama kuin ilmaston kutsuminen sairaaksi.
Syytä tai syyllisiä ei kannattane etsiä, mutta aina voi etsiä syytä selviytyä.
Maassa väki vähenee ja kuolema korjaa satoa siellä, missä ollaan ”me vastustetaan”.
On sitten päinvastoin myös?
Huomaan olevani jotain mieltä.
Laitan kantani tarjolle erilaisissa verkoissa ja seuraan mitä tapahtuu.
Mielipide puskuroituu, happamesta ja emäksisestä tulee neutraali.
En olekaan enää mitään mieltä.
Tilanne näiden sivujen ja vähän laajemminkin some-verkkojeni osalta on jatkunut työläänä (nettihäirintä ja -stalkkerointi).
Olen pahoillani ja pyydän anteeksi heiltä, joille päivitysten seuraaminen on ollut eräs päivän rutiineista.
”Elettiinpä ennenkin ja ojast´oltta juotiin”
Mieltä tyynnyttävä havainto on, että Kemppinen-blogi on palannut takaisin Jorvin ”päiväkirurgialta” pari päivää sitten.
Kuva (-aLii- 14.7.2018) ”Kun kurjet lähtevät, horsmankukintakesä (Simo, Martinaapa)
Hellepäivä alkaa hienoisella sateella. Torilla keskusteltiin ateismista, kun kodin esineet alkavat liikkua omia aikojaan. Poltergeist-ilmiö.
Sovussa jutellaan, koira kuuntelee pää kallellaan.
Arktinen puskurikapasiteetti on 11 vuoden ja viiden kuukauden ikäinen.
Tämä päivitys on juoksevaltalta numeroltaan 3942.
Olen viime aikoina tullut vähitellen laajenevan nettihäirinnän kohteeksi. Pienellä vaivalla ja webmastereiden avustuksella onnistuin paikallistamaan häirinnän lähteet, mutta en varmistamaan häiritsijöiden (kutsunimi arvomaailmassani on stalker) henkilöllisyyttä.
Häirintä ei ole sellainen rikos, jossa syyttäjä lähtisi liikkeelle eikä sellainen, jossa asianomistajalle olisi merkittävää hyötyä ”edesvastuuseen hakemisesta”.
”Viisainta on, että pistät alustan lepäämään ja odotat ilmojen paranemista” on viisaana pitämäni neuvo.
Kiitos seurasta, ehkä neuvoja on oikeassa ja ”ilmat taas paranevat”. Ans kattoo ny.
Aamun kuva (-aLii-28.6.2018) viestii tavallaan: kaikki jäte ei ole ongelmaa, jos ovet ovat auki, ilma vaihtuu ja kierto toimii.
Jäte voi olla jopa ratkaisu?
Aurinko on pilvettömällä taivaalla, porvarit on ohjattu illalla klo 8 jpp kuuntelemaan iltakellot, iltavirsi ja nukkumaan ja ne ovat nyt sitten uuteen, lämpöiseen kesäsunnuntaihin heränneet.
Ajatuksen rientoani on seurannut useitakin nimettyjä ja tuttuja ihmisiä, joiden kanssa tavatessa tulee mietittyä miten ihminen ja hänen viestinsä liittyvät toisiinsa.
Lisäksi sosiaalisen median aikana on ihmisten kesken aina esiintyneitä stalkkereita alkanut ilmestyä joukkoon.
Sellaisilla toimijoilla ei ole fyysistä hahmoa, mutta sitä vahvempi virtuaali-olemus.
20 vuoden aikana olen antanut ajatusteni rientää lähinnä kahdella alustalla, joista toinen on suljettu, toinen tämän puskurikapasiteetin muodossa avoin.
Kumpaankin näistä on liittynyt persoonaton, toimiva, älyllisesti viritetty ”hahmo”, pokemon, jollainen arvaukseni mukaan on tuttu varmasti kaikille some:ssa tai edes jonkinmoisessa julkisessa roolissa olevalle.
Olen näihin hahmoihin, tuntemattomiin sotureihin, väsynyt.
Sellaiset tekevät ”ajatuksen riennon”, niinkuin viisas ystäväni tällaisia ”blogeja” kutsuu sisällöltään, aika turhaksi tai ainakin ylämäeksi.
Toisaalta voi kirjoittaa, mutta toisaalta pitää varoa.
Olen sellaisessa elämänvaiheessa, että varottavia asioita alkaa olla yhä enemmän.
Niihin en halua enää sisällyttää näitä kahta stalkkeri-hahmoa, mutta en heitä millään olemassa olevalla keinolla saa/voi kyllä vaientaakaan.
Koska kyseessä eivät ole aikuiset, vastuulliset, neuvottelukykyiset tai -haluiset ihmiset vaan itse oman hahmonsa luoneet roolihenkilöt, olisi neuvottelu kaiken lisäksi täysin hukkaan heitetty aie.
Tämä on Arktisen puskurikapasiteetin ja sen ”isoveljen” roolihahmon – puskurikapasitoija – polun pää.
Sitä ei seuraa jyrkänne tai äkkisyvä.
Aamun kuva (-aLii-7,72018) kertoo Naantalin vierasvenesatamassa esiintyvästä hauskasta rumpalista (roolihahmo, kyllä!) joka sesonkiaikana käy kaupunkilaisille muistuttamassa, että ”päivän työt on tehty ja hyvät porvarit voivat laskeutua levolle auringon kera”.
Rumpalin lopetettua kirkon tornista kaikuu iltavesper, jossa trumpetilla tornin neljään eri ilmansuuntaan avautuvista luukuista kajahtaa iltavirsi. Siis neljästi.
”Oi Herra luoksein jää, jo ilta on…”
Arktinen puskurikapasiteetti 