Hiljainen kevät – Nitro Zeus

Säätyyppi alkaa vaihtua pulverilumesta kohden hankikantoa, onhan kaamos maassa ohi ja pian siirrytään paastoon. -7,2C, lunta lupeissa.

Olen käynyt sotia käytännöllisesti ottaen koko elämäni. Ensin aikanansa, 1950-luvulla, varsin militantissa partioliikkessä ja sellaisessa kodissa, jossa kumpikin kasvattajista vaikeni visusti kokemuksistaan IV Divisioonan joukoissa Karhumäessä päin. Sitten sotaisan kasarmikaupungin 1930-luvulta peräytyvissä kouluissa imien niitä vaikutteita, joita oli 1944 syyskuussa pistetty parhaiden opettajiemme toimesta tiukasti plakkariin ja kansi kiinni. Suoraan valkolakin alta armeijaan, jota kesti puolitoista vuotta tai oikeammin joka jatkuu vieläkin. Erilaisia sotakouluja ja sotilaallisesti latautuneita hautajaisia on riittänyt näihin päiviin asti. RAuK, RUK, KrhK, aMPK, VK-MPK, LRV, SRL, SLR. Reservin lääkintäkapteeni ja Leijonan Ritari.

Yhteenkään sotaan en ole osallistunut, mutta sotatoimialueella olen pistäytynyt ”ihan siviilinä, ihan siviilinä”, joskaan en palmunlehvää heilutellen tai kyyhkysenä pelmahtaen.

Viimeisimmät sotaharjoitukset ovat olleet hyvin web-pitoisia. Toisaalta viiden lapseni osaaminen vain parinkymmenen vuoden pituisesta WWW-maailmasta – ylivoimainen osaaminen. Toisaalta vihkiytyminen cyber-sodankäynnin saloihin maan parhaiden osaajien opastuksella. Jakkupukuiset, bleisereissä kyynärpaikat, tukka poninhännällä, neurologinen ihmeparaneminen plakkarissa.

Niinpä en hämmästynyt eilisiltana kun katsoin (YLE TV-1) liki kaksituntisen jenkki-dokumentin siitä, mitä sotaan tänään kuuluu. Tai siis vuoden ikäiseen ”tänään”.

Dokumentti opasti katsojat, ainakin  herkkäuskoisimmat, laittamaan jänön päätä pensaaseen otsikon mukaisessa asiassa (NZ eli Nitro Zeus). Kyse on madosta, jonka avulla käydään globaalia sotaa ihan riippumatta siitä, onko vallassa Putin, Trump ja Merkel vaiko Hitler, Roosevelt ja Stalin. Olipa rauha tai ei. Kiinalla keisari dynastiasta tai Xi kansasta.

Kun suomalaisilta älymystön toistuvasti haastatelluilta kaapin päällä olevilta kysyttiin, miten maailmanloppu ja koska, heistä kaksi otti räväkästi kantaa. Turkulainen tähtitieteen professori, joka leikkasi partansa hyväntekijäisiksi ja roukkoamattomassa kokoparrassaan tutuksi tullut tupakoinnin promoottori. Yleensähän noissa kyselyissä vastaavat myös hippi-älyköt (Timo Airaksinen, Esa Saarinen), mutta nyt en kuolemaksenikaan muista, oliko heillä myös tähän sarasvuolaiseen dilemmaan mitään järkevää sanottavaa. Ehkä oli, ehkä ei.

Tämän tupakkapromoottori (Litium6, Saravatin hiekat, Ydinvoima Fukushiman jälkeen) pisti potin nokkiin sen puolesta, että www (se yhden sukupolven – 400:sta – vanha world wide web) simahtaa, muut verkot kärähtää ja se on sitten siinä.

Tähtitieteilijä, Lapissa syntynyt emeritus oli paljon sävyisämpi ja antoi pidemmän aikaa sapiens-lajillemme ja torakoille. Tai ainakin jälkimmäisille.

Kun Jerusalemin hebrealaisen yliopiston Oxfordissa arvosanansa suorittanut historianprofessori, vanhinten lasteni ikäinen, antaa professori Oiva Ketosen (rip) 1970-luvulla ääripahaksi kehumalle homo sapiens – lajille 1000 vuotta aikaa, on sitäkin ”kuusta kuultava”.

Mutta sitä ennen: SoTe, Apotti, Kanta, Popotti, Pegasos, Esko, Doctorex, Android ja mikä tärkeintä: Rikos joka ei koskaan vanhene.

Nitro Zeus.

Se ei vanhene, koska se ei ehdi.

Yuval Noah Harari: Sapiens Ihmisen lyhyt historia (Bazar 2015, alkuperäinen teos 2011)

http://areena.yle.fi/1-3766087

Radiossa, muka-antiikkisessa, soi hyvin, hyvin vakava musiikki koko tämän päivityksen kirjoittamisen ajan:

Dvorák: Stabat mater. (Christine Goerke, sopraano, Marietta Simpson, mezzosopraano, Stanford Olsen, tenori, Nathan Berg, bassobaritoni, Atlantan sinfoniakuoro, ja Atlantan SO/Robert Shaw).

Kuva (Antti Liikkanen): eläin, joka elää vielä, mutta on elänyt jo ennen kuin kirjoittaja tai hänen isänsä syntyivät. Siellä, missä homo sapiens lajina syntyi ja elää vielä sittenkin, kun www ei ehkä

Mainokset

Kyläl politiikkaa – Subsidiarity

Matikkamyräkkä Lapissa, +/-0C, aamukone lähtee vartin myöhässä.

Maamme vajaassa 300 kunnassa on rapean kahden kuukauden kuluttua lähidemokratia kunniassaan. Kuntavaalit. Palmusunnuntaina, kun Jeesuksen kerrottiin ratsastaneen aasilla Jerusalemiin.

Vajaa 4 500 000 äänioikeutettua voivat silloin päättää, mihin, millä rahalla ja miksi Ounasvaaran uimahalli kiinalaisille olympiaurheilijoille rakennetaan.

Sitä ennen pidetään tällä viikolla Lahdessa SDP:n puheenjohtajavaali, jossa suosikkina on kaimani, joka kannattaa Ranskan presidentiksi miestä, joka valittiin illalla ehdokkaaksi tuohon Ranskan vaaliin.

Olen ollut 1968 alkaen ehdokkaana lukuisissa vaaleissa, mutta sitoutuneena liikahdin vasta 30 vuotta sitten, 1987 eduskuntavaaleissa, joiden tulosta jännitin Cerviniassa (Italia). Siellä, missä poikani parhaillaan on. Toblerone-vuoren juurella.

Tuo edellä mainittu 1962 syntynyt Antti Rinne vaati minua julkisesti viikko sitten Rovaniemellä allekirjoittamaan ”Puolueen ehdokkaan suostumus ja vakuutus”-kaavakkeen. Suostuin. Edelleen julkisesti.

Nyt mietin, mitä Rovaniemellä ja EU:n alueiden komiteassa on sellaista, minkä ”pappa”, 1946 syntynyt, vielä ehtii saada ajettua läpi, jotta rovaniemeläisillä, lappilaisilla ja eurooppalaisilla olisi hyvin. Ei, en tarkoita, että mitä voisi olla vaan tarkoitan, mitä oikeasti, ihan aikuisten oikeasti voin saada aikaan.

Sitten minun on vielä mietittävä sitä, miten tämän voisin kertoa niille, jotka ovat tottuneet minua äänestämään, jotta minulle syntyisi ”mandaatti” tehdä se, mitä tässä lupaan. Onneksi kuopukseni osaa piirtää sarjakuvia, Fingerporin tapaisia.

Olen eläkkeellä, mutta teen työtä 3-6 päivää viikossa.

Tänään sattuu olemaan vapaapäivä eikä yhtään kokoustakaan ole almanakassa. Tänään olisi siis hyvä tehdä niitä asioita, joita yli neljä vuotta sitten lupasin tehdä kunta- ja EU-päättäjänä. EU-päättäjänä kuntien asioissa voi olla vain sellainen, jonka kuntalaiset valitsevat päättämään oman kuntansa asiasta. Termi on subsidiariteetti:

”Subsidiarity is a principle of social organization that originated in the Roman Catholic Church. EU may only act (ie make laws) where action or individual countries, regions or local areas is not possible”.

Olisi aika hienoa ja oikeinkin, jos iso- ja isoisovanhemmat voisivat niin hyvin, että lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapsetkin voisivat siltä osin hyvin. Tai ainakin voisivat voida.

Otsikkokuva: Ukko Liikkanen

Suomen tasavallan tarina

Illan pakkasesta siirrytään sunnuntain lauhaan.

1836 käytiin taistelu, jossa Amerikan löytäjien jälkeläiset löivät myöhemmin tulleet eli Meksikon Yhdysvallat löivät kapinoivat teksasilaiset ja Davy Crockett sai surmansa.

Ihmisen 70 000 vuoden tarina koostuu muihin ihmis- tai elämänlajeihin verraten aika lailla enemmän sodista ja taisteluista.

Siksipä merkittävä osa ihailemistamme ihmisistä on sodankävijöitä. Voittajia, häviäjiä, sankareita ja sankarivainajia. Vähemmän merkittävä joukko ovat rauhantekijät, sen ylläpitäjät, orjat ja heidän jälkeläisensä.

Kolme tarinaa tulee mieleeni. Donald Trump, Clint Eastwood ja Arnold Schwarzenegger.

Eilen minua kuitenkin siunattiin toisenlaisella tarinalla. Sellaisella niinkuin oli ranskalainen elokuva Amélie. Sellainen tarina, jossa miehet ovat heikkoja ja jossa ei ammuta yhtään nuolta, sarjaa tai pommia.

Tarinan nimi on La La Land. Se kertoo elämästä Kaliforniassa, joka on ryhtynyt viime aikoina hankkiutumaan itsenäiseksi Amerikan Yhdysvalloista voidakseen tehdä toisin.

Tekijät ovat vahvasti palkintoehdokkuuksia keränneessä elokuvassa tehneet tarinan sellaiseksi, ettei siinä ole vain yhtä kulkua. Itse asiassa tuon kerronnan myötä katsojalle tulee niin monta polkujen risteystä vastaan, ettei hän kotiin lähdettyään oikein millään saata tietää, miten tässä nyt näin kävi. Vai kävikö tässä näin?

Minun elämäni perustarina taitaa olla Zachris Topeliuksen kirjoittama. Alamon taistelun aikaan Topelius on ollut 18-vuotias. Minä en ollut senkään ikäinen, kun lukuisista lukemistani kirjoista syvimmälle oli jo iskostunut hänen Välskärin kertomustensa viesti.

Sukupolvesta toiseen aateli ja talonpojat kulkevat milloin toisiaan vastaan, milloin yhdessä vapautensa puolesta tarinassaan , jonka ytimessä on sormus. Oman elämäni ”Taru Sormusten Herrasta”.

Yhdestä olen itseäni alkanut varottaa. Sitä kutsun metaforien orjuudeksi. Erilaiset vertauskuvat ja sadut voivat helposti muodostaa sekä elämänsä alkua että sen loppua elävän eli vereslihalla olevan  ihmisen arjessa sellaisen palavan pensaan, jonka perässä kulkeminen on kuin Alamon, El Alamenin tai Stalingradin taistelut. Sellaisissa ”ei vahvinkaan eloon jää”.

Siksi minä, RadioYle1:n aamu- ja iltahartauksia lähes autistiseen malliin plakkariini keräävä, vaihdan kanavaa, jos saarnamies tai nainen aloittaa tyyliin ”kun minä tänä aamuna kuljin ja näin, niin näinhän me kaikki”.

Vertauskuvien käyttö on aivan eri juttu kuin tarinan kertominen tai itse tarinassa mukana eläminen.

*

http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005065607.html

The End of the Game – Leikin loppu

Pikkupakkasessa kärsii lehti hakea avojaloin, mutta laitan kuitenkin tohvelit.

Isot sedät ja tädit ovat viime aikoina leikkineet muun muassa maailmanrauhalla, mutta nyt se on loppu. Leikki.

Englannin, Amerikan, Turkin ja Venäjän johtajat ovat saaneet soiton Kiinan keisarilta. Siinä Xi on sanonut että antaas ny olla.

”Leikisti minä sitä muuria”, sanoo Donald, ”mutku se Castrokin kuoli”.

Sitä mie mietin, että koska Anne Sveitsistä tekee saman: lopettaa leikkimisen autoilla, joilla leikkiminen on aina ollut pelkästään poikien juttu.

Tytöt toki ajavat autoja, mutta pojat tekevät enemmän. Auto on pippelin, ei myyttisen sisätilan tai irtoripsien jatke. Vaikka irtoripset ovatkin aika paljon vaikuttavampia kuin pippeli, sitä ei yleensä mielletä.

Kun leikki näyttää olevan loppumassa maailmalla, se ehkä loppuu myös Suomessa, Lapissa ja Rovaniemellä.

Siksikään en ymmärrä, vaikka hyväksynkin, Sakkea (kesk) ja Kallea (kok). He kertovat aamun aviisissa, miksi he lopettavat kokemuksensa koulun viimein loppuun käytyään toimintansa kokemuksen käytössä. Trög ja Alaoja eivät lähde enää ehdolle kuntavaaleihin, vaikka nyt heitä ja heidän kokemustaan ja verkostojaan vasta tarvittaisiinkin.

Mielestäni kumpainenkin eli Kaarlo Alaoja ja Sakari Trög voivat hyvin lopettaa leikkinsä ja ryhtyä töihin. Niin minäkin teen.

Allekirjoitin ”puolueen  ehdokkaan suostumus ja vakuutus”-kaavakkeen ja siihen niitatun rasisminvastaisen lupauksen kuluneella viikolla, vaikka olen ollut pidempään noissa hommissa kuin Sakke ja Kalle.

Mukaan vaan, ei meitä ole petetty!

Ai niin, aamun Fingerpori ei ollut oikein hyvä. Mutta sentään ymmärsin sen.

*

Aamun valitut:

Many times I spoke, and as a result felt sorry, but I never regretted my silence”.

Lisä ei ole pahitteeksi kuin selkäsaunassa ja maantien jaossa

*

Otsikko 28.1. päivitykseen N:o 3414 osuu ehkä oikeammin kuin aamusta aavistin.

 

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005064990.html

Antti Tuisku – IMAGE/kuva

Lauha viikonloppu alkaa. Päivityksen kirjoittamisen ajan Radio Yle 1 lähettää Mahlerin viidettä sinfoniaa.

Vuosi tai kaksi sitten tilasin Helsingin Messukeskuksen Kirjamessuilla Image-nimisen lehden. Tilasin lehden siksi, että Harri Sirola kirjoitti siinä itsemurhista ennenkuin hänet aika tökerösti tapettiin sillä.

Lehti on älymystönuorten Kanava, Parnasso, Ydin ja Suomen Kuvalehti. Siinä on sekä tarinoita että älähdyksiä, joita nauttiessa pitää tietää, mitä eroa on Bodeaux´lla ja Mosel-joella. Sellainen tieto ei ole lainkaan mahdollista, joten lehden lukijan täytyy tietää mahdottomia.

Pulma on samanlainen kuin tämän blogini, Arktisen puskurikapasiteetin lukijalla. Pitää osata termit ja niiden salatut tarkoitukset ja pitää omistaa pikkusormi, jota voi (juurikin) pitää pystyssä Fazerilla kahvia (latte) hörppiessään. Pitää tietää, ettei Erottajan Essoa ole olemassa. Ei ole ollut 1970-luvun jälkeen.

Uudessa Image-lehdessä on monisivuinen tarina Rovaniemen suuresta pojasta, Antti Tuiskusta. Koska jotenkin tunnen kaverin siinä kuin Sime Yliaskan ja Lordinkin, luin jutun aika tarkasti ja osin kahteenkin kertaan. Tulipa ikävä Donald Trumpia ja Timo Soinia, jotka käyttävät kieltä, jonka osaan kääntää. Olenhan lukenut kirjan Big Brother (George Orwell: 1984). Pitää osata lukea paradoksien, kynismin, nihilismin, sarkasmin ja eräiden muiden kryptismien läpi, vierestä, ohella ja välistä.

Tuo kirja on USA:ssa nyt bestseller sekä Amazon.com´n että kustantajan iloksi.

Eräs läheiseni pitää Antti Tuiskusta. Niin minäkin. Mutta minä en pidä hänen musiikistaan. Pidän siitä, että hän kuuluu joukkoon, joka Jari Tervon, Nätti Jussin, Jorma Eton ja Sime Yliaskan kaltaisella tavalla lisää Lapin älyllistä, tunteellista ja luovaa houkuttelevuutta sellaisille ihmisille niinkuin minä.

Näin saamme Lappiin ihmisiä, jotka haluavat tehdä työtään, maksaa verojaan ja viedä viestiä eteenpäin, jotta muutkin innostuisivat poikkeamaan ja joskus jäämäänkin, mutta eivät tuhoamaan (”Wir waren Freunde”).

Imagen tilauksen taidan kuitenkin perua. Ehkä minulle Kanava, Ydin, Suomen Kuvalehti, Parnasso ja Uusi Rovaniemi ovat ihan riittävästi. Vaimo lukekoon Lapin Kansa-, Helsingin Sanomat- ja Hyvä Terveys – lehdet.

Aamukone lähti viemään väkeä Eurooppaan 20 minuuttia myöhässä. Kiire tulee jatkolennoille haluaville.

Fingerpori luettu, mutta ei ymmärretty (Lapin Kansa 27.1.)

Shame You (me) – nyt hävettää

Nollakeli, kaikin muodoin. Radio lähettää Mahlerin viidettä sinfoniaa koko päivitykseni kirjoittamisen ajan.

Olin toissailtana juontamassa Rovaniemen keskustassa kahden itseäni 16 vuotta nuoremman miehen keskustelua siitä, mitä maailmassa, Euroopassa, maassa, Lapissa ja Rovaniemellä nyt. Samat miehet olivat eilisiltana televisiossa naisen prässättävinä samaa missiotaan julistamassa, mutta nyt mukana oli esikoiseni ikäinen punajakkuinen.

Toissailtainen oli minulle vastuullisempi asia, koska sain tunnin hiillostaa herroja itse laatimillani kysymyksillä. Yleisö oli ikäistäni ja sitä oli 139 hievahtamatta paikallaan pysyvää naista ja miestä. Susanne Päivärinnalla TV-1:ssa aikaa oli puolet vähemmän, mutta yleisöä ehkä hiukan enemmän? Siitä huolimatta sekä Harakka että Rinne tytöttelivät Päivärintaa ”susannoinneillaan”.

Ajatella, kukaan ei sen paremmin TV- kuin Sampokeskus-keskustelussakaan edes maininnut sotaveteraaneja, eutanasiaa, saattohoitoa tai sote-uudistuksen ydinkysymystä: miten saataisiin ikäiseni kansanosa pois ryöstämästä nuorten ja lastenmielisten tulevaisuutta? Se kansanosa, shame us, joka koko elämänsä on vain tukkenut muiden tulevaisuutta, halveksinut veteraani-isiään ja tyhjentänyt pajatsojaan. Se osa suomalaisista, joka äänestää kaikkein ahkerimmin ja tuntee sanan ”taitettu indeksi”, joskaan ei nykyiässään sen merkitystä jaksa enää laskea.

Aamun lehteä lukiessa räjähdin lähes samasta häpeästä: Donald Trump, Paavo Väyrysen ja minun ikäiseni liinatukka, toteaa vesikidutuksen ”tosi kivaksi asiaksi, kun se toimii niin hyvin”.

Mikä minua tässä niin hävettää?

No se, että 33 vuoden kokemuksellani iholle menevästä politiikasta en tajunnut, että toinen noista minua 16 vuotta nuoremmista jäbistä huijasi minulta nimikirjoituksen paperiin, jossa sitoudun ”maksamaan velkani”.

Ristiriita on ihan yhtä iso kuin Obaman ja Trumpin välillä on. Barack Obama on saman ikäinen kuin grillissäni olleet Timo Harakka ja Antti Rinne, kun taas Donald Trump muureineen ja muine kommervenkkeineen on iältään…

Ei kuulkaa, hyät hyssykät, en edes kevennystä tähän saa laadittua, kun on niin korvat punaisina syyllisyydestä ja heikkoudestani ja iho kihelmöimässä eilisen iltasaunan jäljiltä.

Kaljamakelissä Ylämaihin tästä: pää hartioiden välissä, silmät ristissä ja aamun Fingerpori luettuna.

*

Ai jaa, se kevennys, sittenkin.

Rinteen, Harakan ja Tuppuraisen eutanasia- ja vanhus-keskustelun jälkeen Tohlopin kanava kakkosella näytettiin kikattelevan kiinnostava ohjelma, jossa laulettiin ja näyteltiin Suomen Eurovisioehdokkaita.

UMK17

Niitä ehdokkaita kommentoimassa ja niille pisteitä antamassa oli neljä IHMISTÄ.

Voittaja oli aito, raikas ja juutinmakuinen rödapölser tanskalaisviisu, kakkosena irlantilainen kolmesti kirkastetun whiskey´n makuinen jumputus – pläjäys, vain pisteen erolla toisistaan. Kaikki ehdokkaat olivat parempia kuin missää aiemmassa seuraamassani kevyen musiikin kisassa.

Nuo neljä raatilais-ihmistä olivat sitä sukupuolta, joka täyttää kaikki mahdolliset elävien ihmisten palvelu- ja vuorovaikutus-välineet ja vieläpä syystä ja ansaitusti.

Se on tasa-arvoa parhaimmillaan, että noihin sateekaarikisoihin, joissa Lordi Lapista on tuonut maallemme kunniaa, lähetetään edustaja mustiin puettujen naisten toimesta. Naisten, joilla on hyvä ja taitava maku, kerkeä kieli ja suurenlaiset etuhampaat.

Niinhän se on assiija Kreikassa ja Islannissakin, maailman pitkäikäsimpien naisten valtakunnissa, aina mennyt. Oidipusten äitien, Delfoin oraakkeleiden, pörssikeinottelijoiden ja Finnbogadottirien kalaa tai Välimeren dieettiä rakastavissa valtakunnissa.

http://areena.yle.fi/1-3880312

 

The Last Jedi/Prophet/Caliph

Normi selkäviikon sää, härjät noutaa puolitalven heiniä takaniitulta, on pakkaspäivä ennen suvea, joka alkaa kun ajan Ylämaihin ylihuomenna.

Jotta ihminen osaisi suunnistaa sieluansa oikein itsensä ulkopuolisessa maailmassa, hän opettaa perillisilleen sananlaskuja. Kalifiksi kalifin paikalle. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Näillä opeilla käsikirjoittajakaarti Hollywoodissa vääntää siitä elokuvan ”The last Jedi – Viimeinen Jedi”, joka tahkoaa Trumpille ja hänen kavereilleen kohta taaloja.

Muistelen, miten omaksi 1984 ”valitsemassani” puolueessa on kalifeja ja profeettoja puukotettu selkään ja katselen mietteissäni, miten sama toistuu ensin Kokoomuksessa ja nyt S. Keskustassa. Moni iso mies ja terhakka nainen on tien oheen jäänyt, ei aitovierelle vaan synkimpään korpeen. Yksin jäätteenmäkiensä alle.

Yritän laittaa elokuvan leikkauspöydälle omat 40 vuotta ei-politiikkaa ja 30 vuotta politiikkaa ja laatia niistä yhden ”Viimeinen Jedi” tarinan itselleni, mutta ei muille esitettäväksi. Mitäpä sitä esittämään, kun se täällä jo on tehty. Peilaan kokemaani näiden paasioiden, alhojen, jungnereiden, lipposten, sundqvistien, urpilaisten & Co tarinoihin.

Häviöistä ja häväistyksistä oppii enemmän kuin menestyksistä, mutta eniten oppii ”Väärän kuninkaan päivästä”, jos sen vaivuttua mailleen vain onnistuu säilyttämään päänsä. Waltari Sinuhessaan onnistui säilyttämään Kaptahin pään, Linna Tuntemattomassa sotilaassaan Antti Rokan.

Käyn mielessäni läpi ne kiinankeisarit, thaimaankuninkaat, filippiinindiktaattorit ja kuubancastrot, joita saan aamuvarhain muistettua ilman hakuteoksia ja niin se on, oikeassa elämässä ja Jedin tarinassa.

He eivät palaa. Eivät pyramidiensa uumenista, eivät paasiensa alta eivätkä kyyhkyslakkojensa (columbarium) holveista. Rauhan (pax) kyyhkynen (columba) saisi heidän muistonsa ylitse matkata. Ehkä sentään päälle kakkimatta?

Olisi hyvä, jos antaisimme kalifien tulla kalifien paikalle. Ja pitäisimme tunkkimme.

Mentorointini neljälle suomalaispuolueelle (Kok, Kesk, PS, SDP) olikin sitten tässä.

Ja nyt lehteä hakemaan ja peilin ääreen. Lehteä laatikolta hakiessa olen huomaavinani tienvieruspensaikossa tutun hahmon.

Kenraali Douglas MacArthur se taisi siellä häivähtää. Etusormi ja peukku pystyssä: ”No return, I quess”.

*

https://fi.wikipedia.org/wiki/Douglas_MacArthur

Age of Ghosts – Olkiukkojen aika

Lauha pakkanen, postilaatikon kannella pari cm lunta, lisääkin tulee. Vantaalle lennetään 1/3-tunti jälkijättöisesti.

Aamun Alma-lehden toimittaja on valinnut violetein kirjaimin painettavaksi  (s o3) lauseen:

Miettikää eläkeläiset ja ne, joilla iän puolesta olisi mahdollisuus jäärä eläkkeelle, miksi olette töissä?  Onko ahneutta, tyhmyyttä vai luullaanko suuria?” nimim ”nautitaan”

Lehden mielipideosaston viesti tuli perille ja kolahti. Kuukauden viimeinen, 9. päivystys loppuu 24 tunnin kuluttua. Ehkä työn tilaaja, pian organisaatiohautuumaalla rauhassa lepäävä sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (”oikeushenkilö”) kertoo, miksi nimiloput ahmatit ovat töissä sen uumenissa?

Mie en kerro.

Kuljin vaimon kanssa Kittilän – Inarin välistä maatietä Karvaselän kämpän vaiheilla, kun vastaan tuli aave, ghost. Sillä oli asiaa. Se ratsasti hevosella, joka ilmeisesti oli Kustaa III:n ajan Armfeldtin ratsu. Harmaa. Yritin saada Lapin yliopistoa määrittämään tarkemmin, mistä on kyse, mutta asia ei siitä sen pidemmälle edennyt.

Kyseessähän on NON-REM-uni-vaihe, koska silmiä availlessani huomasin peitteen olevan tuhannen mutkalla ja tyynynkin märkä. Mutta oli siinä unessa puolensa. Se etsi vastausta kysymykseen, jota olemme pienissä piireissä pohtineet: joko olisi aika luottaa nuoriin niin paljon, ettei enää 70 vuotta täyttäneiden tulisi pyrkiä kylän, kunnan, maakunnan, valtion tai EU:n tehtäviin. Muista maailmanlaajuisista organisaatioista puhumattakaan.

Vastausta etsii myös tuo samainen aamun lehti etusivullaan (A2), sama lehti joka toivottaa eläkeläiset hornan tuuttiin työelämää sotkemasta. Amerikassahan valittiin juuri 70-vuotias ruoriin ja Suomessa vuoden kuluttua on edessä ihan sama juttu. Idän ihmeet, Xi ja Putin, joutavat hekin pian ukkokotiin. Ja jos samaan aamun lehteen on luottamista, ei heitä sieltä pidä päästää kauppaankaan (s 02), jollei kauppiaan kanssa ole etukäteen sovittu, että saavat ottaa mitä haluavat ja lasku laitetaan jälkikäteen. Edunvalvojalle.

Mistäs me sellaiset löydämme. Minulle, Trumpille, Niinistölle, Putinille, Xi´lle ja muille riittävän hölmöille, vallastaan ja työstään kiinnipitäville olkiukkojen ja aaveiden suurkuluttajille. Tai ehkä tarkemmin ajatellen: Olkiukoille ja aaveille.

Käväisen joskus kansainvälisten ja visuiksi tietämieni vedonlyöntitoimistojen sivuilla katsomassa, mistä nyt pistetään potti nokkiin. Joskus itsekin pelasin LFC:n häviön puolesta ja voitin jonkun kympin. Nyt siellä mietitään, ”Karvaselän kämpän vaiheilla”, kestävätkö edellä mainitut olkiukot ja aaveet elossa virkakautensa loppuun asti. Kertoimet ovat hyvin, hyvin paljastavia.

*

https://fi.wikipedia.org/wiki/Olkinukke

Itse hankittu tauti

Musta taivo, joka alkaa punastella aamuruskosta, holotna keli (+4,7F).

Papua-Uusi Guinea alueella on 7,9 yksikön maanjäristys ja USA:n Säpo:lla 1000% kannatus maan mahtavimman demokraattisesti valitulta päämieheltään. Lukujen tanssia.

Tämän vuoden alusta ei lääkäri enää ole voinut kirjoittaa lääkereseptiä vastaanottohuoneen kaapin oveen eikä soittaa sitä apteekkiin millään älykännykällä.

Lisäksi hänen pitää kertoa potilaalleen, mitkä taudit hän on hankkinut vastuuttomalla terveys- & sairaus-alamaisen käytöksellään. Tämä koskee skitsofreniaa, maanis-depressiivistä mielialahäiriötä, reumaa, multippeliskleroosia, ALS:a, COPD:ta, kakkostyypin diabetesta, polviartroosia, demenssejä, kaikkia syöpiä, sydän- ja verenkietoelinten tauteja sekä…niin, diagnooseja on iso määrä.

Kaikki itse hankittuja.

Itse hankittujen sairauksien hoito on siirtymässä kortille, omavastuu hoidossa lisääntyy ja sekä Timo Soini, Pekka Puska että muuan sahuri Hakkarainen E75:n varresta nauravat jäisiin partoihinsa:

Mitäs valitsitte valtaan, nyt me käytämme sitä”.

Trump nauraa partaansa CIA:n tamburiinissa, Clintoneilla ei eteisen valo pala.

Tämä kirjoitus on valmisteltu rauhassa usean kuukauden aikana lääketieteelliseen huippututkimukseen tutustuen. Tätä on valmisteltu harkitusti, ei ”Hakkarainen”-menetelmällä etsien ulospääsyä siitä, missä aita on matalin.

Tämän kirjoituksen ymmärtämiseksi lukijalla pitää olla luettuina ainakin kirjat ”He eivät tiedä mitä tekevät” ja ”Sapiens, ihmisen lyhyt historia”.

Mutta lisäksi hänen täytyy muistaa, että isäni ollessa kukkeimmassa iässään oli Euroopan viisain kansa (jos uskomme Goethea) sitä mieltä, että juutalaiset, mustalaiset, mielisairaat ja kehitysvammaiset olivat itse vastuussa ”sairauksistaan” ja siksipä hoido oli sitä, mitä eilisiltana YLE-Teema-kanavalla katsoin.

Mengele, joka toimi erään puolalaisen vapaa-aikakeskuksen lääkärinä suurten saksalais-sveitsiläisten kemiankonsernien ”lukuun”, sai pitää vuosina 1945-79 vapautensa. Nyt hänen hautansa on avattu ja kas: mies on kärsinyt ortopedisesta häiriöstä (urheilu- ja liikunta-vamma).

Tähdennän lopuksi, että autoimmunologia on maailmalla kehittymässä julmettua vauhtia ja alkaa näyttää siltä,  että muutkin kuin Esko Valtaoja pian huomaavat, että virtuaali-ihminen, robotti eli androidi ei sairasta vaan siltä vaan palaa proppu.

Tässä androidin proppuasiassa jätän asian mietittäväksenne.

Ihmisellä ei ole proppuja, mutta hänellä on vastasyntyneenä saatu enterovirusinfektio ja sen talvisodan ja Tali-Ihantalan kaltainen onnistunut torjuntataistelu.

Tulevaisuuden ihmisellä (siis tämä androidi) virukset ovat sellaisia, ettei niiden torjunta tee tautia vaan ne itse.

Lopuksi niiden tehtailijat armahdetaan työtään lopettelevan presidentin viime päätöksenä.

Onhan se niin somaa, että diabetes on ”itse aiheutettu tauti”. (googleta Över-Kalix-syndrooma).

Olin mukana 1970-luvulla urhailulääketieteen kentällä sen verran, että opin oleellisen. Silloin koolla ollut ”Sinuhe” – kööri laskeskeli sen ajan hoitokulu-vertailuperusteilla palkonko tuossa sektorissa maksaa ”itse aiheutettujen tautien” hoito. Jos tuo potti deflatoidaan tämän päivän sote-uudistuksen roknooseihin, on sote-kustannus kokonaisuudessaan arvioitavissa. Siitä voidaan vähentää arvioitu hyöty, mitä urheilulla ja liikunnalla on saavutettavissa.

Liikunta- ja urheiluvammojen ja -sairauksien tutkimus, hoito, kuntoutus ja seurannaiskulut (työkyvyttömyys, kuntoutus – ei ehkäisy) on esitettävissä ja tiedän, että Soini ja Hakkarainen nuo laskelmat tuntevat.

Sen tiedämme myös, että (18)maakunta- ja 12/18-sairaalaverkoissa ortopedia joka tapauksessa on tärkeämpi erikoisala kuin synnytykset. Psykiatriasta puhumattkaan.

Joskus olen miettinyt, olisivatko tupakan ja alkoholin sote-hyödyt laskettavissa. Tai riisin, maissin, vehnän ja rukiin sote-haitat. Sen tiedän, että kauran suhteen laskelmia on tehty, samoin on hirssin, kaakaon, kahvin ja banaanien laita. Noita hyötyjä julkaisin maisteri-vaimoni kanssa julkaisussamme ”Tunkua katon harjalla” (Interterras 1995)

sidoksista:

Olen psykiatri, vaimoni on maisteri (Soini on maisteri, hänen vaimonsa on psykiatri): tasan ja tasa-arvoisesti ne käy, onnen lahjat