Tuomari, lääkäri, toimittaja vai pedofiili

Kekkonen pohdiskeli aikanaan Suomen roolia kansainvälisessä yhteisössä ja päätyi suosittelemaan lääkärin- ei tuomarin työtä.

Helsingin Sanomien uusin TEEMA-liite pohtii toimittajan surkeaa kohtaloa sosiaalisen median ja digi-infon viidakossa.

Yhä enemmän näyttääkin siltä, että jokainen haluaa olla oma lääkärinsä ja toimittajansa, mutta myös tuomarinsa.

Sekavien olojen lisääntyessä (ISIS, Ukraina, Assad, Ruanda…) lisääntyvät tee-se-itse-lääkärit, -tuomarit ja -toimittajat ammattilaisten joko paetessa tai joutuessa muutoin YT:n kautta jäämään aamuisin kotiin ilman työnantajan maksamia työvälineitä.

Esson baari, kampaaja, Lions-klubi, naisten haku, Wanhat markkinat ja tiistain yhteislauluilta torilla takaavat rauhallisessa Suomessamme vielä kasvotusten ihmiseltä toiselle tiedonkulkua.

Kuitenkin yhä pidempään omena/päärynä-mahainen ja suuritakalistoinen suomalainen istuu kotona läppäriä, tablettia tai älykännyä hipelöiden ainoana seuranaan samanmoinen puoliso toisessa huoneessa samoissa touhuissa.

Kumpikin allekirjoittaa parhaillaan kansalaisaloitetta pedofiilien rangaistusten koventamisesta, koska muuan ”lapsenraiskaaja” ensikertalaisena istui 10 vuoden rangaistuksestaan vain puolet (5 vuotta).

Seis!

Lääkärin tiedossa on, että pedofilia on synnynnäinen ominaisuus.

Se tarkoittaa, että normaalisti lapsen suojeluun, pelastamiseen sekä hoivaamiseen johtava perinnöllinen vietti-ominaisuus on osalla ihmisistä karannut käsistä.

Pedofilia-ominaisuuden synnynnäisesti saaneista hyvin suuri osa ei koskaan ryhdy rikokseen eli lapset saavat olla hänen puolestaan koskemattomina ja muutenkin rauhassa.

Sellaisia ihmisiä on yhteiskunnissamme kaikenlaisissa asemissa ja tehtävissä.

*

En ole ihan varma, mutta aanailen, että ihmisen luontainen tirkistelynhalu ja korostunut sentraalisantraisuus lienevät myös synnynnäisiä ominaisuuksia, jotka toimivat osaltaan pontimena toimittajan kutsumusammattiin.

Toisen tuomitsemisen vietti taas vallanhimolla ja ahneudella kuorrutettuna taitaa vasittua osaa tuomarinkoulutukseen pyrkiviä motivoida alma materiin lakikirjoja pänttäämään.

Lääkäreiden synnyinkohtalo puolestaan on parantaa tai terveysterrorisoida muita, kun eivät itseään osaa auttaa.
Sinuhe egyptiläisessä Mika Waltari kuvaa asiaa hienosti Sinuhen kallonporaaja-opettajan pohdinnassa miksei hän ryhtynyt tavalliseksi lääkäriksi.
Ihmiskallon opettelun ja elämän ja kuoleman herrana olon yksinkertaisuus viehättivät Ptahoria niin paljon, että uravalinta oli ”syntymästä selkeä”.

Kekkosen ohje Suomelle (”mieluummin lääkäri kuin tuomari”) ei ole ottanut tulta.

Kun seuraan Suomen korkeimman johdon, josta merkittävä osa on tuomareita, mutta yksikään ei lääkäri, toimintaa 2014 ja vertaan sitä niihin suomalaistuomareihin, jotka olivat vallassa 1930-luvun lopulla, en lääkärin roolia havaitse.

En nyt enkä kesällä 1939.

Kolme lääkäriä, jotka vaikuttavat Suomen rooliin 2014, tulee mieleen: Sirpa Asko-Seljavaara (transhomoja inhoava ja heitä veitsellä parantamaan aikova plastiikkakirurgian emerita-ylilääkäri Töölön sairaalasta), Päivi Räsänen (Abrahamin moraalia korostavan puolueen aborttikielteinen puheenjohtaja-lääkäri, ministeri) ja Laura Räty (helsinkiläinen ruuhkavuosiaan pelirahoilla elävä ja makseleva yleislääkäri, ministeri).

Voi olla, että kansalainen on viisaampi ja paremmilla synnynlahjoilla varustettu, jos ei vietin pakottamana halua tuomita tai parantaa muita saati käyttää lapsia väärin (pedofiili tai ei).

Voi myös olla, että on helpompaa taivaltaa elämäänsä, jos se ei ole pyhitetty ”oikean ja luotettavan tiedon” välittämiseen uskollisille media-kuluttaja-alamaisille.

Oikeita tuomioita ei ole, hoidot ovat aina haitallisia, lapset eivät ole ihastuttavia enkeleitä, tieto ei koskaan ole lopullisesti oikein tai edes luotettavaa.

Lapseni opettavat minua:

Hanki elämä

Augustinus opettaa:

Ajat ovat niinkuin me olemme. Me olemme ajat.

Ailu Valkeapää opettaa:

Päivä ja kuu kiertävät, maaäiti kertoo, jos ihminen vain haluaa kuunnella

*

http://www.hs.fi/arviot/Elokuva/Aikuisten+poika+ja+itsepetoksen+voima/a1305867490167

Mainokset

Merkelin misääri ja Putinin nolo

Olen niin paljon istunut erilaisilla strategialuennoilla ja koulutuksissa, että osaan olla hiljaa, kun isot pojat ja iitat aloittavat pelin (kts esimerkiksi Brexit).

Mutta voin kertoa niistä peleistä, joita itse olen pelannut.

Toinen on Bismarck, jossa on seuraavat vaiheet: grandi, valtti, valintapeli ja valintavaltti.
Ja sitten se misääri.

Toinen on Tuppi, jossa rami ja nolo. Oli tupessa ”jätkän aikhan” myös soolaus, mutta se on nyt kielletty.

Kun olen perheissäni, työssäni ja työpaikoillani sekä erilaisissa poliittisissa verkostoissa seurannut, miten ihmiset keskenään etsivät valtaa ja voittoa tai edes loistoa, aina nuo touhut olen voinut mielessäni palauttaa Bismarckin ja Tupen kulkuun.

Tämä koskee isä-poika, äiti-tytär, isä-tytär ja äiti-poikasuhteita siinä kuin sisarkateuttakin.

Koulu- ja työpaikkakiusaamista ja kaikkia ajateltavissa olevia organisaatiojohtamisen metodejakin.

Rakastan historiaa, vaikka en sitä kovin tarkasti tunne enkä muista.
Kuitenkin se historia, jonka muistan eli miten ihmisen 100 000 vuoden tarinaa on kirjoissani ja luennoillani kerrottu, tuntuu myös noudattavan tuota Tupen logiikkaa.

Arvostan erityisesti Noloa, koska se vaatii eniten muistia, najua ja voitontahtoa – häviön kautta.

Nolossa (misäärissä) voittaa se, joka ottaa vähiten tikkejä.

Tämän enempää en osaa Puunilaissotia, Aleksanteri Suurta, Sinuhea, Thermopylaita, Hastingsin ja Kurskin taistelua, Valkean vuoren häviötä tai Normandian maihinnousua analysoida.

Sama osaamattomuuteni koskee myös meneillään olevaa kyber-sotaa Venäjän, Kiinan, Brasilian, Afrikan, NATOn ja Intian välillä.
Jäikö joku pois?

Se, mitä vähän osaan arvioida, on hegemoniakiistat parisuhteessa, sukujen parissa tai kylien Rovaniemellä. Osaan arvioida Ranuan, Pelkosenniemen, Kittilän ja Palosaaren klaanin erimielisyyksiä.
Mutta noissa jälkimmäisissäkin pidän parempana ajankuluna lukea vielä pentu-iässä olevan Mikko-Pekka Heikkisen kirjoja ”Terveiset Kutturasta” ja ”Jääräpää”.

Missä sitten olen hyvä?

Siinä arvotan itseäni, että osaan liki vilkaisulla arvioida, onko jollain ihmisellä hänen järkensä ja tunteidensa välillä synergiaa eli onko hänen psyykkinen tilanteensa neuroplastinen vai ei.
Sen perusteella osaan myös arvioida, kestääkö tuo ihminen vielä uusia paineita vai pitäisikö hänet joko hoitaa uudelleen iskuun tai laittaa joksikin ajaksi kotiin tai kylpylään jäähtymään ja palautumaan ja pitääkö hänen ajankohtaista kipuaan alkaa hoitaa heti eikä jonon kautta.

Tämä kykyni arvioida on valitettavasti hyvä myös, kun katselen näitä maailman edeskäyviä elävässä kuvassa (TV, non-stoppien uutiskatsaukset) tai oikeassa elämässä.

Jälkimmäinen osoittautuu aika usein mahdolliseksi kun paljon kuljen ja osallistun.

Tämä kyky loppuu kuitenkin kuin seinään, jos kohde on kovasti lähellä: vaimo, veli, isä, äiti, poika, tytär.

Tai peili.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Thermopylai

*

Kuntaveroa joudutaan nostamaan aika lailla. Se johtuu maailmantalouden kasvun pysähtymisestä, joka tapahtui vuosituhannen vaihteen tienovilla.
Lasku siis maksetaan läheisyysperiaatteellia (subsidiariteetti).
Jos laskua ei kyetä maksamaan, saa Dedroit seuraa. Eri puolilla maailmaa.

Laskuun voisi saada melkoista alennusta, jos pidättäydyttäisiin mittaamasta mielikuvia, jotka maksavat aika lailla.

Yksi esimerkki on jo tiedossa: Säteilyturvakeskus lopettanee säteilyn mittaamisen poromiehistä ja poronkäristyksestä.
Säteily on mielikuva, jolle ei voi mitään.
Ei myöskään haima- tai imukudossyöville.

Hyvä esimerkki on savukkeiden polonium: kaikki tietävät, että sitä lannoitteen jäljiltä savukkeiden tupakassa on sairautta aiheuttavia määriä, mutta kukaan ei tee mitään.

Toinenkin esimerkki on.
S
isäilman mittaaminen tuottaa tuloksia, joiden korjaaminen ei ole mahdollista, mutta se on todella kallista.
Sekä sisäilman mittaaminen että sen korjaaminen.
Joka muuta väittää, kyllä kuittaa potin (sisäilmaremontin tekijä), mutta ei voi poistaa ongelmaa.

Mitä!?!
Eikö hometalo olekaan totta?
On se.
Hyvin todellinen mielikuva.

Psykiatriassa termi on ”Sick House Syndrome

*

Vasta illalla viikon lehtipinossa tulee vastaan Suomen Kuvalehti, jossa kuvataan ”Ilman turvapaikkaa”-jutussa tapaus, joka sivuaa edellä olevaa ”Sick House Syndrome”-pohdintaa.
Asiantuntijoista tunnistan hyvin yhden.
Tapaukseen en ota kantaa.
Muuten astun lankulle, johon muuan entinen kansanedustaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu jo näyttää astuneen.
Hän väittää 30.8. -14 Helsingin Sanomien (s C 22) mukaan, että tämän vuoden Euroviisujen voittajan ”sairaus ratkeaisi plastiikkakirurgian keinoin”.

Niin.

Kaukosen silta

Vien aamuisin Lapin Kansa sanomalehden (vuositilaus postilaatikkoon kannettuna 288 €) vaimolle sänkyyn hänen vielä nukkuessaan.

Tänä aamuna vein hänelle viime sunnuntain (Pertun-päivä) lehden.

Vaikka siinä on täsmälleen samat uutiset ja sama attityydi siihen, mitä Putin, Stubb, Soini, Taru Tujunen ja Itä-Lapin kunnanjohtajat ovat sanoneet, hän soitti perääni ja kysyi, missä on Inarin-päivän lehti.

Mikään ei näille viisaassa iässä jo eläville naisillemme kelpaa, prkl!

”Muuten ollaan kuin Ellun Kanat

(metafora lähdettä ilmoittamatta varastettu Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta)

*

Väärti tuli Kempasta (Kemijärvi) ja kertoi niiden tekevän Kantalahden valtatien pintaan tolkuttoman paksua päällystettä Rovajärven tykistö- ja panssarivaunu-keskittymän kohdalla.

Toinen väärti tuli vielä kauempaa idästä ja mietti, montako Niemeä ja Koskea (Pelkosen- & Savu-) ne vielä Lapissa suostuvat pitämään elossa, Helsingin kumpulalaiset ja Grankulla IF.

Ranua kumppaneineen kun pysyy sosiaalivaltiona käynnissä vain sellaisella uusiutumattomalla biopolttoaineella, joka otetaan Kumpulan, Etelä-Haagan, Kaivopuiston, Grankullan,k Sibbon ja Iivisniemen miesten takataskuista.

Minä kerroin kummallekin väärtille samaa tarinaa.

Kun 1970-luvulla rakensimme Piiparin Manun kanssa Soklin kaivoskombinaatin ja tehtaat kurkihirttä vaille valmiiksi, me jo silloin päätimme, että annamme korvaukseksi Särestöniemen Reidarille ja Nikan Aarne Pietarille sillan Kaukoseen. Näsin Lassille annoimme Vaasan polkupyöräjääkärit.

Kosyginille lupasimme Kostamuksen.

Nyt aamun lehdessä oikein kuvan kanssa uutisoidaan, että Kaukosen uuden sillan yli jo pääsee mies ja hevonen, myös miehen hevonen, kulkemaan.

Piiparin Manun kanssa – hän taivaassa, mie täällä maan päällä – emme topparoikkaan eli radanrakennukseen ala, mutta kahta myö nyt jo teemme:

Peuran Esson laajennusta ja Rovaniemen Roimun Rotkon levennystä kiertoliittymineen.

Ai niin, meinasi unohtua: sitä kahden miehen kantavaa asfalttia Kempan tien katteeksi myös laskemme, yläroppi paljaana.

Mutta yhtä me emme tee.
Me emme rakenna UKK-puiston korvaustietä. Sitä Martti-Tulppio tietä aikanaan, liki kaksi miespolvea sitten luvattua.

Sen saavat tulevat mies-sukupolvet tehdä.

Pääsevät lastenlastemme lapset sitten kaksikerros-onnikalla Paratiisikuruunsa, siihen Muorravaarakan yläpuolelle, Sokostin juurelle, Kemppisen isän (requiestate in pace I) Eldoradoon.

Mitäs Puskurikapasitoija tänä aamuna oikein kryptaa, kysyy webmasterini.

Sitä mie vaan, että jos Putin pettää aina, ei sen viattomampi ole kukaan meistä pikku-putineista, jotka kaiken hyvän Lapille ja Pohjois-Karjalalle (vai oliko se -Korealle?) olemme luvanneet.

Paitti Piiparin Manu (requiestate in pace II) ja mie.

Lupasimme sillan Ounasjoen yli ja siellä se nyt on.
Ylirannan Timpan keittiön akkunan alla.
Antusta ja Reidarista hivenen alavirtaan.

Lähdenkin tästä pian sitä tarkastamaan, Manu hengessä mukana.
Arvokkain istuu autossa takana oikealla.

Käypä Manu kyytiin!
Lähemmä kulkemaan.
Kaivostietä Suurikuusikkoon.

Matkalla kuuntelemma autoradiosta aamuhartautta.

Siinä teologian tohtori Ali Kulhia Akaasta kysyy kumpi isän pojista on oikeassa, kun viinitarhaa olisi tarkoitus viljellä:
Se, joka auliisti lupaa, muttei kuitenkaan tee vai se, joka ei lupaa, mutta sitten katuu ja ahkerasti tekee.

*

http://kemppinen.blogspot.fi/2012/09/muisto.html

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/savukoski-peraa-korvauksiaan/434150/

http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2367214

Norkun Pietà

Perinteinen Rovaniemen kauppalalaisten huvilajärvi on parin peninkulman päässä keskustasta sijaitseva Norvajärvi.

Sen rannalla on voinut uittaa hevosia, sen rannalle on rakennettu yli 3000 saksalaisen aseveljen viimenen leposija ja sen rannalla tuhannet ja kymmenet tuhannet seurakunnan jäsenet ovat saaneet kohdata Jumalaansa ja opetella sitä rippikoululeireillään.

Illalla olin tuon seurakunnan leirikeskuksen saunalla toista kertaa elämässäni.

Miesten sauna on seurakunnan pappien ylläpitämä perinne, jossa tusinan-pari miestä ähkyy löylyssä, virkistäytyy järvessä, syö makkaransa ja juopasee saunakahvit korvapuustilla.

Mukaan pyydetään joku miesten itsensä esittämistä puhujista ja tällä kertaa oli minun vuoroni, ”miesten vuorolla”.

Koen itseni tuollaisissa tilanteissa poikkeuksetta enemmänkin pojaksi kuin mieheksi.
Niin tälläkin kertaa.

Tunteroisen saarnattuani keskustelun ottaa haltuunsa 95-vuotias Tauno, joka muistelee Sallan rintamaa ja kolmea sataa veteraatihautausta, joissa hän on ollut mukana havuseppelettä laskemassa.
Taunon nimipäivä on tänään: onnea!

Kotiin sankassa sateessa ajellessani mietin erästäkin miestä, joka katoksen alla tupakalla ollessani tulee kysymään minulta kantaani Darwiniin.
Hänestä Darwin on mitä pahin huijari.

Poikkean saksalaisten hatuumaalla katsomassa uudelleen minun kokemukseeni rajuimman version PIETÀ-asetelmasta: kuollut mies äitinsä sylissä.

En osaa olla yhdistelemättä.

Aamun lehdessä pönäkkä, monesta äkkimutkasta tuttu historioitsija Seppo Hentilä lausuu:

”Historiaa käytetään aina materiaalina, kun käsitellään ja ajetaan tämän päivän asioita.
Ei se siitä muutu.”

Ajattelen, eilisiltaisen kokemukseni perusteella, että Hentilä on väärässä.
Hänen täytyy tarkoittaa, ettei historia muutu.

Minä tarkoitan, ettei tämä päivä muutu.

Kuolleet soturit, jotka vielä äsken uittivat hevosiaan Norvajärven lentosatamassa, saattavat edelleen ja aina vain uudelleen äitinsä epätoivon syvään alhoon.

Pohjattoman surun äitien historia, leskien ja tytärten tämä päivä, ei se muutu.
Donetskissa, Kurdistaniassa, Damaskoksessa, Entebbessä, Sao Paulossa.

Vain hevosten uitto on tullut kielletyksi.

1939

Olen lueskellut toimittajien kirjoituksia 1930-luvulta.
Helsingin Sanomat, Suomen Kuvalehti.

Poimin hiljattain mukaan myös saksalaisia, englantilaisia, ruotsalaisia ja ranskalaisia lehtiä.

Se menee näin: ensin lehden etusivu, sitten pääkirjoitukset, sitten kolumnit.
Sarjakuvat jätän väliin, koska Jaarla, Jari, Karlsson ja Kari Suomalainen eivät vielä julkaisseet.

Tänä aamuna törmään uutiseen, joka näyttää, haisee ja maistuu samalta, mitä olen lukenut tuossa projektissani.

Ruotsi laajentaa Nato-yhteistyötään todennäköisesti jo torstaina, sanomalehti Svenska Dagbladet kertoo. Lehden mukaan Ruotsin hallitus aikoo hyväksyä sopimuksen, joka sallii Naton nopean toiminnan joukot Ruotsin maaperällä. Puolustusvoimat pyysi hallitusta aloittamaan neuvottelut asiasta viime syksynä.

– Olemme edenneet pitkälle, ja hallitus saattaa päättää asiasta torstaina, puolustusministeri Karin Enström sanoo SvD:ssä.

Naton nopean toiminnan joukot voisivat liikkua Ruotsin maa-, ilma- ja merialueilla matkalla operaatioihinsa. Ruotsi takaisi joukkojen logistiikan ja huollon toiminnan. Joukoille järjestettäisin esimerkiksi ruokailu ja toimitettaisiin ammuksia.

Nato-joukot eivät voisi liikkua Ruotsissa vastoin maan toiveita.

– Sopimuksen perustana on, että Naton toiminta perustuu Ruotsin kutsuun, Enström korostaa”

*

Jatkan tänään psykiatrin työtäni, niinkuin aina tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin ja arvelen, ettei Suomi ole tuomari saati lääkäri, mutta ei siitä psykiatriksikaan ole.
Niin hullua tämä on.

Lohduttaudun Helsingin Sanomien kolumnistin (v 1939 tai 2014, ihan sama!) runotervehdyksellä Alexander Stubbille (Juha Akkanen).

Ehkä tämä tästä:

”Opi perusasiat

Se ei riitä, mutta opi ne

Niille, joiden aika on tullut

Se ei koskaan ole liian myöhäistä

Sinun täytyy tietää kaikki

Sinun täytyy astua johtoon.”

(Bertol Brecht)

*

Aiheeseen liittyvää:

-Hotelli Adlon – elämää suurempi tarina (TV-1, maanantaisin, viimeinen osa 1.9 tiistaisin, viimeinen osa 2.9. 1939 tai 2014)

-Pariisi miehityksen jälkeen 1944-1949 (Antony Beevor, Artemis Cooper, Siltala 2009)

*

Kotiin työstä tultua Radio Yle 1:n Kultakuume käsittelee naisten, tyttöjen ja mummeleiden tekemiä synnytys- ja lapsenpotkupuku-blogeja (niitä käsitteli myös eräs tv-trilleri äsken: se, missä naiset räjäyttivät miehensä).

Olen edelleen sitä mieltä, että maassa on vain yksi blogi: Kemppinen

Loput suomenkieliset ovat sekavaa, löyhää ja holtitonta tunne- ja viha-aaltoilua, jotka pitäisi korvata twiiteillä.

Ilkomaanpellejen kielellä löytyy yksi huippu:

https://www.facebook.com/#!/pages/Grahnlaw/326649254048632

I rest my case, hyvät vieraani!

*

Perussuomalaiset, nyttemmin virallisestikin puheenjohtajan esittämänä ”Persut”, vastustavat pakkoruotsia ja kansalaisaloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Ruotsiksi asian voisi ilmaista eräässä mielessä näin:

Arsle, arsel, rumpa, röv, prutt, rövhål, häck, Suède, anus, botten.

Svenska Demokrater, ”true-finns”-sisarpuolue maassa, joka lakkautti armeijansa, eivät tosin käytä näitä sanoja.

Madventures versus Quided Tour

Maailman matkailun vuosisaldo on 1.2 miljardia saapumista.
Se ”maksaa” 900 miljardia €.
Jos Ukraina ja ISIS (jne jne) vähän helpottavat eikä ebola päntiönään lintuinfluenssan ja auringon plasmaräjähdyksen kera Islannin tulivuorien säestyksellä touhua häiritse, vastaavat luvut v 2030 ovat

1 8 000 000 000 saapumista ja puolitoista biljoonaa €. (1 5 000 000 000 000)

Matkustukseen (transport) rahasta menee rapea kolmannes.

Joku laski touhulle hiilijalanjäljenkin, mutta koska kuluneena kesänä, matkustaessani kahden taidehistorioitsijan kanssa ”Jättiläisten jäljillä”, en sieltä mitään jalanjälkeä (ihmisen tai norsun) löytänyt, jätän asian käsittelyn sille Niinistöistä, joka noita työkseen pohtii (Veikkaan Jussia, koska hänellä on tankit ja Hornetit).

*

1950-luvun alussa alkanut matkailijan, globetroterin, adventurerin, opastetun turistin ja madventurerin urani on herättänyt minussa jokusen kysymyksen, mutta vähemmän vastauksia.

Vastauksia, arvon vieraani, saat laatia omalla kohdallasi ite.

Yksi polttavimmista ongelmistani on, tuleeko maankiertäminen tehdä yksin, seurassa, ilman opasta vai opastettuna.

Siis ensimmäinen vastattava kysymys!

Käytäntö on osoittanut, että yksin on parempi kuin oppaan perässä, mutta kotiin tulee paljon enemmän ennakkoluuloja kuin oppaan jäljiltä asian laita olisi.

Siis: rakastan ennakkoluuloja ja haluan pitää niistä kiinni:

”Oma tupa, oma lupa”.

Erityisesti jos matkustan seurassa (perhe, kaverit, hyvät veljet jne), pidän opasta tärkeänä. Hän vie muun seurueen huomion, jolloin itse voin huuhailla omia aikojani ennakkoluujojani kehittäen, säilyttäen tai hankkien.

Poikkeuksia on.

Eräällä matkalla, avioeroni jälkeen, ennen uutta suhdetta, matkassa oli oikein kaunis ja reipas naispuolinen Aurinkomatkojen opas.

Välillemme ei syntynyt suhdetta, mutta sieluun jäi mikawaltarilainen kaiho tuon ihmisen muiston vaalijaksi.

Kun kerran kohtasin hänet Helsingin Forumissa, tervehdin iloisesti.
Hän ei vastannut.

Waltarin Nuori Johannes minussa sai haavan herkkään paikkaan.

Kun ihminen matkoillaan saapuu (muistattehan, 1 8 000 000 000 kertaa v 2030) johonkin, hän jättää kohteeseensa 650€.
Opastettuna tai isseksiin.

Avaan osaltani syksyn matkailukauteni ensi lauantaina (Ylläs).

Kesän reissaaminenhan päättyi viikko sitten, kun palasin Vakka-Suomesta, jossa opas kertoi auton- ja kalan-valmistuksesta, oluen panemisesta ja vihreiden kilien lypsämisestä.

Ihan mukava ja mieleenjäävä tapa jättää 650 € Laitilaan, Uuteenkaupunkiin ja Naantaliin.
Hyvässä seurassa, hyvän sään aikana.

”Happy landings”

(kirjoittaja toimii 2005 alkaen Euroopan unionin Alueiden komiteassa matkailua, sen olosuhteita ja lainsäädäntää tarkkailevan ja kehittävän NAT-valiokunnan jäsenenä)

Ne kolme

Aamun aviisista käy ilmi, että Lapista lähtee B&B-ohjelmaan kolme nuorta ja Maarianhaminaan jalkapalloliigassa kolme pistettä.
Lapin Musiikkiopiston Posion toimipisteen uusien hakijoiden määrä oli myös kolme.
Pääminsterimme totuus on aina ”kolme”.

Veikkausyhtiö viestittää, että ”Naapurit”-pelissä Lappiin päin on tullut taas iso määrä rahaa.

Kun lisäksi posiolaislähtöinen lempikolumnistini lehdessä kertoo kirjoittavansa tekstiään sormet mustikassa, onkin päivä lähes pulkassa: Capre diem – edelleen lehden mukaan – tarkoittaa ”tartu hetkeen”, mutta myös ”poimi päivä”.

Deir el Medinan kylän tapahtumat kolme vuosituhatta sitten avaavat lopullisesti silmäni yön uni-roskista.
Radio Yle 1 on löytänyt mainion lähteen tämän viikon päivän mietelauseille (päivittäin 06:55 ja 11:55, ”ainoalla oikealla kanavalla”).

Jos poika kuuntelee isäänsä, on se suuri opetus ikuisuutta varten. Mutta katso, et kuunnellut sanaakaan…”

http://www.lapinkansa.fi/Kolumnit/1194923110166/artikkeli/reino+hameenniemi+lisaa+mustia+hannystakkeja.html

*

Lopuksi internationalismia valaiseva yksityiskohta.

Miniseri Räty arveli männä viikolla, ettei Suomessa montaa alle 2600(2100)€/kk ansaitsevaa ole.
Turha kai todeta, että ministeri itse kuului joukkoon Kopakkala-Mehiläisen lääkärikeskuksessa lääkärinvastaanottoa vuosikymmen vaihteessa pitäessään: kyse tosin oli verotettavasta tulosta.

Suomessa on kuitenkin satoja ja tuhansia thaimaalaisia, vietnamilaisia ja ukrainalaisia, jotka poimivat marjoja perussuomalaisten suureksi harmiksi ”juuri minun marjakostani”.

He ansaitaevat kuukaudessa-parissa vähemmän kuin Rätyn-normi.

Heille se tarkoittaa puolentoista vuoden tuloja.
Thaimaassa.

Siis maassa, jossa sukupuolitaudit, pedofilia, lapsiseksi, melanooma, vallankumoukset, tsunamit ja pohjoismaisten naisten ja miesten maksakirroosi ovat arkikauraa.
Lomaparatiisi, jovain!

Khao laki.

*

Aamun carpe diem (poimi hetki), joka kaataa itse itsensä:

http://www.hs.fi/tiede/Arjen+yksinkertaisuus+on+suuri+mysteeri/a1408848820363

http://www.hs.fi/arviot/Teatteri/Taiteen+aika+on+ohi+v%C3%A4itt%C3%A4%C3%A4+Kristian+Smeds/a1408848931393

En tunne Suna Vuorea kuin televisio-ohjelmista.
Mutta olen vuosikaudet seurannut hänen teatterikritiikkejään.

Tuohon ylläolevaan leikkeeseen liittyen tohdin kertoa havaintoni.
Itsemurhat näyttäisivät olevan Suomessa lisääntymässä.
Kyse on havainnosta ja kollegoilta eri puolilta Suomea kuulemastani.
Kyse ei siis ole tiedosta.

Mutta jotain asiaan liittyvää voisi olla Kreetta Onkelin tänään Hesarissa alkaneessa novellissa, jonka seuraavat osat ilmestyvät ylihuomenna ja perjantaina (HS 25.8. -14 s. B3).

http://www.hs.fi/kulttuuri/Kreetta+Onkelin+novelli+avaa+lukukampanjan+koululaisille/a1408848726070

Sanonko suoraan ?!

Sosiaalisen median suosiosta on seurannut yksi ilmaa puhdistava muutos.

Asioista puhutaan ja kirjoitetaan nyttemmin yhä enemmän niiden ”omilla nimillä” niin, että Lisman Mummokin (myös Pihtiputaan mummiksi kutsuttu) sen ymmärtää.

Painetun sanan ammattilaiset tosin eivät tätä vielä ole huomanneet.
He käyttävät aika runsaasti kierto- ja pseudo-ilmaisuja, hyvä-veli-jargonia.

Arktista puskurikapasiteettia takaisin kelaamalla huomaan pian, kummalla puolella olen.
Kryptisempää ilmaisua saa etsiä.

Sen harvan kerran, kun otan timpurin kynän käteeni, vieraiden määrä tällä sivulla nousee kaksin-, kolminkertaiseksi.
Millähän keinoilla tällaisestakin sana kulkee että tietävät tulla katsomaan kirveellä veistettyä tulokulmaa.

Otan esimerkin:

Lapin toisessa maakuntalehdessä (Lapin Kansa, liekö ensimmäinen) on artikkelitoimittajana, siis pääkirjoitusten laatijana eli lehden kannan ilmaisijana Petteri Holma niminen mies.

Hän on käynyt Sanoma OY:n toimittajakoulun ja siitä olen saanut kuulla jo kymmeniä vuosia: ”Primus inter pares”.

Ja paskat, ylimielisempää jeppeä (lehden sivuilta) saa etsiä.

Hyvin hän kirjoittaa, mutta päin persettä, jos kohteena on viina, vapaus tai sosialidemokraatit.

Niitä tuo metsästäjä, kalamies ja erävaeltaja ei voi sietää.

Hänen muassaan ei sosialidemokratiaa siis myöskään síedä hänen lehtensä, ALMA-media tai koko yhtiöryväksen linja. Kalevankangas ja Näsijärvi lainehtivat edelleen sisällissodan hurmeessa. Vielä hukutetaan punikkeja Kemijoen jäiseen aventoon kohdassa, jossa Myllärin suvun 12 lammasta vieläkin estävät tavan kansan helteellä veteen pulahtamasta.

Kyllä tuon Holman kanssa voi elää, kun muistaa, että hän ei käytä lainkaan alkoholia (johtopäätös minun: niin yksisilmäisen 1950- tai 1920-lukuisesti hän Turmiolan Tommia tässä taannoin aviisissaan ristille nosti).

Niin, sosiaalinen (ei sosialinen) media on siitä hyvä, että täällä sanotaan – ja osataan sanoa – asiat suoriksi.
Printtimedia (Lapin Kansan pääkirjoitus) on toinen juttu.

Sorry paikallisväri: samaa punafobiaa on liikkeellä Die Welt-, Frankfurter Algemeine-, Svenska Dagbladet-, Aamulehti- ja Times-lehdissä. Vai oliko se Dagens Nyheter (hurrien Turun Sanomat)?

Ei se ainakaan Aftonbladet ole: maailman liki ainoa vielä taloudellisesti kannattava sosialidemokraattinen printti.

*

Britit illalla (klo 23.45, GMT +2)) tappoivat eilen komisario Morsen Suomen TV:n kanavalla 1.

Ja Holma kirjoitti näin:

http://www.lapinkansa.fi/P%25C3%25A4%25C3%25A4kirjoitukset/1194922951051/artikkeli/kevaan+vaaleihin+kaydaan+pareittain.html

(varaus: Lapin Kansa ei ilmoita kantansa kirjoittajan nimeä, mutta ei linkin teksti ole pekkarytköstä tai anttikokkosta, ei!)

*

Tämä varmuuden vuoksi linkiksi, jos satun unohtamaan

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16042356

1., 2., 3. vai 4. kunta/maakunta/valtioMAHTI

Kun olin pieni, minulla oli aina luottotoimittaja, joku untoseppänen, lehdessä – ja radiossa Markus Rautio.

Vähän isompana lehden luottotoimittajan henkilö vaihtui ja television myötä sieltäkin piti oma mirjapyykkö ja hannukarpo seuloa.

Jossain vaiheessa myös liitupaperilehtien uumenista löytyi skribentti, jolle saattoi ”uskoutua”.

Pahin tilanne kannaltani oli kun olin keski-ikäinen.
Jotka tuntevat CV:ni, tietävät mitä tarkoitan.

Kun läksin politiikkaan, hylkäsin kaikki siihen astiset luottotoimittajani ja hankin uudet.

Hyvin on homma pelittänyt ja nyt, kun en enää tarvitse luottotoimittajia (eivätkä he minua), ei heitä myöskään enää minulla ole.

Toimitan itse: facobook, twitter, tämä blogi ja pari muuta verkostoa takaavat, että jos jotain haluaa julki, aina se onnistuu.
(Kokeillaanpa: Rekkaralli Neljän tuulen tiellä viittaa YARAan ja Soklin rataan, kun maantie on niin pirun kova kävellä: rata mulle, rata sulle.)

Jos jotain haluaa julkistamisen sijasta piilottaa medialta, se ei koskaan onnistu luottotoimittajajärjestelmässä.

Luottotoimittajasuhde on yksipuolinen: saat kyllä hyvän skuupin läpi, mutta et koskaan saa yrittää peittää toista skuuppia, olipa siinä minkälainen tahansa omamokasi mukana.

Olen seurannut muutaman sellaisen toimittajan työtä, jotka eivät ole luottotoimittajiani ja joutunut toistuvasti ihmettelemään, kuinka huonoa, moraalitonta, kapeaa ja sävytöntä on heidän laiskanletkeä revittelynsä sellaisten ilmiöiden ja ihmisten parissa, jotka sekä tunnen että joiden tykinruokanaoloa toimittajien kynän maalina joudun säälien empatisoimaan.

Esimerkkejä?

Kun etelän valtamedian skuuppihyeena tulee pohjoiseen ja henkilöi arktista luontoa Keravan mitalla, siitä tulee erittäin epäsymmetrinen sota. Sellaisessa telotetaan (kuti takaraivoon) ensin totuus, toisena totuus ja lopuksi totuus.

Häviävällä puolellakaan ei ole totuus, mutta voittavalla puolella on pieni ja urhea sissi, mieluiten nainen.

Pieni mieskin kelpaa, mutta suuri se ei saa olla.

Kun etelänmetia haluaa päästää irti oikein suuren kalan, sen kannattaa tulla Lapin, Kainuun tai Kuusamon luontoon ja puronvarsille katselmaan joutsenia, karhuja, susia, ilveksiä, ahmoja, vuodenaikoja ja rosmoja.

Rosmoksi kelpaa oikeastaan mikä tahansa valhe tai totuus, kunhan se on musta tai valkea: kirjavista on vaikea tehdä myyntiä, myyttiä tai mynttiä.
”Elämä on kuitenkin kirjava kuin tikka” (Kovan siidan tunnuslause)

Tärkeintä luottotoimittajan aseman omassa verkossani menettäneelle tai sitä koskaan saamattomalle on, ettei hän oikein isoja kaloja lähde pyytämään.

En viitsi kirjoittaa tähän, mitä ovat pohjoisen isot kalat, mutta muistutan, että Paasilinnan veljekset aina muistivat ne luetella.

Jokainen ja jokaisen.

Niin, miksi tämä juttu 1., 2., 3. tai 4.valtiomahdista?

Siksi, että näillä näkymin tammukka ei ole enää kala, mutta iso taimen taas ei jää yhdenkään etelän skribentin haaviin.

Tai jäisihän se, jos ne uskaltaisivat, mutta eivät ne uskalla.

Voisi loppua maine, kunnia ja työ muiltakin kuin valituilta paljastavan skuuppijournalismin kohteilta.

Siellä etelässä(kin).

*

http://www.lapinkansa.fi/Mielipide/1194922803318/artikkeli/pekka+rytkonen+tammukat+katosivat.html

http://www.amazon.de/Wenn-Wale-fortziehen-Juri-Rytch%C3%ABu/dp/3293200494

*

Lauantain toivotuissa levyissä Eino Grön laulaa P. Mustapään runon.
Kuka runoilija ja mikä runo?

Yhtälöryhmäkään ei ole helppo

Elämäni ensimmäisen neljäkymmentä vuotta ratkoin mielelläni matemaattisia ongelmia.

Se taisi johtua Simo-vaarin intohimoisesta geometrian harrastuksesta.
Saattoi se peräytyä myös Ilmari-sedän väitöskirjasta, joka käsitteli ammuksen kulkua tykin putkessa (sisäballistiikka).

Muistan sen riemun tunteen, kun kävin keskikoulun kolmannella luokalla taululla todistamassa geometrian tunnilla liidun ja harpin kanssa, kuinka kulma jaetaan kolmeen yhtä suureen osaan.

Opettaja Saloselta, ”Hauki-On-Kala”-leikkinimeltään, kului viikko huomata, missä kohden todistuksessani oli virhe.
Kulmaa kun ei voi geometrisesti jakaa kolmeen yhtä suureen osaan.

Yli neljänkymmenen vuoden ajan elämäni oli matematiikkaa.

Päätin ensimmmäisen avioliittoni ajauduttua karille, että nyt tämä riitti: yhden puolueen valta Lapissa (Lasse Näsi, Mikko Jokela, Pentti Mäkinen, Aarne Pietari Nikka).

Ilmottauduin poliittisen puolueen jäseneksi kovasti kypsässä iässä, 1980-luvulla, ja läksin täysillä mukaan.

Onhan yhteiskunnan säätäminen kuin yhtälön ratkaisemista.

Ei siinä niin mahdotonta määrää tuntemattomia tekijöitä voi olla.

Aika pian päättäjän urani sai tummia kehyksiä.

Kasinokupla puhkesi, Soros otti maastamme sen parin vuoden bruttokansantuotteen verran varallisuutta ja lisäarvoa vieden sitä sen ajan Neuvostoliittoon, joka puolestaan kaatui kuin Berliinin muuri ja pian olivat Lapin tunturien rinteet täynnä tyhjiä mökkejä.
Maakunta ja sen pääkaupunki olivat karilla, pankrottien metsässä.

Neljä ihmistä piti tuossa ajassa minulle, aloittelevalle poliittiselle päättäjälle, kurssin yhtälöryhmän ja useamman asteen yhtölön ratkaisemisesta.

Kurssi alkoi hyvän sään aikana, kun lapsilisiä vielä korotettiin, 1988-9.

Kurssin kuulustelut pidettiin kun kaikki oli murskana, 1992-3.

Opettajiani olivat Matti Pelttari, Esko Riepula, Pertti Hämäläinen ja Heikki Annanpalo.

Nyt me taas sellaisia kursseja tarvitsisimme.

Vanhoja, kokeneita jääriä tyyliin Paavo Mölläri, Kauko Nevala, Pekka Raudaskoski, Kaarina Murto, Tuure Salo, Asko Oinas, Ahto-Kustaa Korkeakangas…

Lopuksi kehoitan vieraitani avaamaan alle laittamani linkit, joissa tuntemattomia tekijöitä on vain murto-osa siitä, mitä Suomella, Pohjoismailla, EU:lla, Euroopan Neuvoston jäsenmailla, YK:lla, UNESCO:lla, Maailmanpankilla, WTO:lla ja erilaisilla muilla verkostoilla ja puolustusyhteisöillä nyt(kin) on edessään.

Menevät siinä sekaisin lyhenteissä muutkin kuin minä, joka pitkään ajattelin, että ISIS on se siivouusfirma, jossa kaverin avovaimo on pitkään ollut työssä.

Ei se ole: ISIS on se yhteisö, jonka missiota kantanut edeltäjä, Rashidunin kalifaatti, takasi tuhannen ja yhden yön yliopistoissaan, että korkeampi matematiikka ja älykäs humanismi pysyivät hengissä ja kehittyivät silloin, kun täällä meillä elettiin pimeistä pimeintä keskiaikaa.

Seitsemänneltä aina yhdennelletoista vuosisadalle asti.

http://matwww.ee.tut.fi/jkkm/lineaari/linea05.htm

http://www.math.jyu.fi/matyl/propedeuttinen/kirja/index-36.html

*

Eräs ystävistäni on jo kaljuuntumaan alkanut, harmaahapsinen geologi.
Hän ilmaisi eilen globaalin, monitekijäisen neljänen asteen yhtälön erään mahdollisen ratkaisun.

”Jos Islannissa käy niinkuin siellä 50%:lla todennäköisyydellä lähiaikoina käy, saavat Putin ja ISIS työrauhan Ukrainassa ja Islamin valtakunnassa”.

Kysyin, mitä tarkoittaa ”lähiaikoina”?

”Ehkä Putinin elinaikana, ehkä tänään”

Niinpä, katso myös:

http://niinaprittinen.blog.com/

http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/europe/iceland/