Linkitän maaliskuun lopuksi erittäin hyvin tehdyn haastattelun, jossa on löydetty vastaajaksi näissä asioissa hyvin korkealle arvostettu ihminen.
Jos, arvoisa vieraani, olet saanut tarpeeksesi Fennoskandian poliittisesta maantieteestä tai Krim 2.0-prosessista ja annat piut paut Ahvenanmaan liittämishankkeelle Ruotsiin, ei Sinun kannata tätä linkkiä avata.
-13C, hanki alkaa olla Lapissa kohta T 52:n ja Leopardin kestävä.
Eräs läheinen sanoi kerran, ettei sodassa pidä jättää valitsematta puoltaan.
Jos jättää valitsematta, kumpikin sodan osapuolista tappaa ensimmäiseksi ne, jotka eivät osallistu.
Toisaalta sanonta kuuluu, että projekteissa rangaistaan syyttömät, jätetään huomiotta syylliset ja palkitaan ne, jotka eivät osallistu.
Some-maailmassa tämä totuttu jako tuntuu hämärtyvän.
Vain ne voittavat, jotka…
Niin, miten se mahtaa mennä?
Prosperon rooli.
Psykiatriassa, mielen järkkymistä tutkivassa, tieteeseen pohjautuvana pidetyssä lääkärin työssä, tätä kannattaisi vähän tarkemmin tutkailla.
Jäin hiljattain tuollaisessa tilanteessa kaksien telaketjujen alle.
Säilyin hengissä ja haavatkin alkavat parantua.
Mutta niiden haavat, jotka olivat panssareiden ohjaimissa, ne ovat kipeitä.
Arvaan.
Lukion historian opettajani oli ensimmäinen, joka tuon sanoi ääneen ja hyvin, hyvin selkeästi: Kreikkalainen draama rakennettiin tuhansia vuosia sitten tavalla, jossa ratkaisut voitiin välittää niille, jotka istuivat katsomoissa.
Elämää säätämään.
Jos muuten ei kiusallisissa käsikirjoituksissa päästy perille, otettiin käyttöön deus ex machine – keino.
Kahta näytelmää katsottuani (Kasper Hauser Q-teatterissa Töölässä ja Muukalainen Cafe Tivolissa Rovaniemellä) yritän asiaa heijastaa niihin tragedioihin, joita elämäni aikana ja välittömästi syntymääni edeltäen maailmassa käytiin läpi.
Siirryn sänkyyni lukemaan kirjaa, jonka ostin tänä aamuna Helsingistä, Sokos-tavaratalon kirjaosastolta (osaston viimeinen kappale):
Naljäntienristeys.
Veikkaan, että kirja palkitaan tämän vuoden marras-joulukuussa Finlandiapalkinnolla.
Palkitseminen ainakin olisi yhtä oikein kuin Lundbergin Jää kirjan palkitseminen vajaa kaksi vuotta sitten.
Henki vastaan aine, materia vastaan ajatus.
*
Maailmanmitassa pelätään katastrofia (auringon plasmaräjähdys, ilmastonmuutos, ebola-virus, III maailmasota jne).
Euroopassa pelätään Putinin militantteja ja talouden syöksyä.
Suomessa 92,5% lapsiperheistä käyttää lapsilisät eri asiaan kuin ne on tarkoitettu, mutta 7,5%, joka käyttäisi ne oikein, on saanut koko kansan taakseen.
Mutta mitä tekee media?
Media (lauantai-aamun 290314 perusteella) Suomessa jakaa perustelematonta, perehtymätöntä ja pinnallista tietoa asioista, joiden some-tyypin uutisarvo on ehkä iso, mutta vakavasti yhteiskuntaan suhtautuvalle käyttöarvoa ei ole.
Paitsi tietenkin sen verran, että on mielenkiintoista katsoa, kuinka oikeistolainen journalismi tietää SDP:n olevan Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue (rekisteriviranomainen kertoo nimen olevan Suomen Sosialidemokraattinen puolue r.p.) ja väittää Suomen keskustan edelleen olevan Keskustapuolue.
Kas kun ei Maalaisliitto?!
Aarno Laitinen, joka kuittaa ALMAlta joka lauantai raapustuksestaan 2-3 grandia firmalleen, puhuu läpiä päähänsä Iltalehdessä niinkuin ennenkin ja lopulta alentaa oikeuskanslerin oikeusasiamieheksi.
Miten sitten muutkin kuin pennusta asti kolme päivän lehteä ja STT:n klo 19 uutiset nuukaan mediakuluttanut puskurikapasitoija voisivat päivittää itsensä?
Itsensä, perheensä, sukunsa, kotikylänsä, maakuntansa, maansa, maanosansa ja globaaliin meininkiin.
Minulla on vain yksi päteväksi havaitsemani ohje.
Luen aamulla 1956 Kouvolan Sanomat ja iltapäivällä Helsingin Sanomat, Uuden Suomen ja Suomen Sosialidemokraatin.
Illalla kuuntelen Kaleidoskoopin ja iltaseitsemän radiouutiset (STT), myös Kahdeksan kärjessä ja Lauantain toivotut levyt ovat mukana tarjottimella.
Niin, ja Suomen Kuvalehti.
Koska televisiota ei ole, puhuvat päät ja harkitsemattomat ”zysset” (pohtimaton julkisuus) eivät vaivaa maailmankuvan muodostumista.
Ja Kekkonen saa 151 ääntä valitsijamiehiltä tullen Hawaijin suurimmaksi valehtelijaksi.
Aika lailla on siis pimeätä ja mustaa tietämättämyyttä, jos on nyky-median varassa immeisen maailmankuva.
Lukuvinkki:
Välskärin kertomukset (Zacharias Topelius)
Tämä ihmisen maailma (Pekka Kuusi)
Isänmaan parturit; Ei loitsu eikä rukous (Mauri Sariola)
Pontius Pilatus: ”Viaton olen minä tämän miehen vereen”
Pro-Venäjä-pohtijat ovat pysähtyneet slavofilansa perusteita etsiessään Iivana III Julmaan.
Ajattelin mennä vähän kauemmas tuosta Jaan Krossin kuvaamasta julmurista (Kolme katku vahell, Uppiniskaisuuden kronikka).
Löydän itseni Iberiasta, jossa hyvin pitkään hallinneen klaanin viimeinen edustaja astui alueensa johtoon vuonna 786.
Koska tuon suvun aikakausi (vuodesta 300 vuoteen 801) merkitsee aika paljon siihen, mitä nyt tapahtuu Venäjän etelärajoilla (Georgia, Ukraina, Iran), tutkimusmatka osoittautuu aiheelliseksi ja hyvin, hyvin mielenkiintoiseksi.
Kun Kross kirjoitti Neuvosto-Virossa kronikkaansa Iivana Julman ajan Pohjoisesta Liivinmaasta, hänellä oli mielessään Breznevin ajan Neuvosto-Viron kova kohtelu.
Mika Waltarilla Sinuhe egyptiläistä kirjoittaessaan oli mielessään suomalaisen miehen jeremiaadi 1930-40-luvulla (Talvi- ja jatkosota).
Näitä miettiessäni kuuntelen uutisista, kuinka ylävitonen (high five, sixpäckin jäännöserä) iskee veistä Paavo Arhinmäen selkään: lapsilisä-giljotiinia aiotaan rakentaa uusiksi ilmeisen ähäkuti-hengessä.
Poistun puskurikapasiteetin ääreltä Etelä-Suomeen tutustumaan Y-sukupolven sisäiseen maailmaan.
(Q-teatteri, tänään klo 19:00, Kaspar Hauser).
Kolmen viikon kuluttua Suomen kirkkojen alttarit on verhottu mustaan.
Toivon hartaasti, että vain perinnesyistä.
Koko lapsuuteni voin hyvin supistaa käsitteeseen Peltolan leipä.
Se haettiin kotikauppalan vanhalta torilta siltä pöydältä, joka oli lähinnä Kaunisnurmea.
Sekaleivätksi sellaista limppua nykyisin kutsuttaisiin.
Silloin se oli hiivaleipä.
Tuosta ytimestä voin johtaa kaikenlaista muuta sellaista tärkeätä, jolla ei ole sukupolvisanomaa Kyllä, menen katsomaan huomenna Y-sukupolvi-sanomaa Q-teatteriin: Kaspar Hauser.
Ihan henkilökohtainen tuo leipä on.
Paitsi että se on syöksenyt kaksi ihmistä kuolemaan ja kolmaskin pian varmaankin kuolee.
Avaruudessa kolme ihmistä istuu ”Tintti”-mallisessa raketissaan parhaillaan odottaen huomista: jos sitten pääsisi?
1950-luvulla Sputnikille riitti, että se piippasi.
Ja Laika haukkui.
Uusi suuri uutinen saattaa kehkeytyä, jolloin lapsilisät ja taksien autoveronpalautusten leikkaamiset hetkeksi unohtuvat.
Kolmen yön kuluttua, kun on taas saunailta, ihmiskunta menettää insinööreille jonkun miljardia tuntia.
Ei se tarkoita, etteivätkö Sojuzessa olevat kolme avaruuslentäjää pääsisi avaruusasemalleen ja etteivätkö etsijät löytäisi niiden vajaan 250 ihmisen kohtaloksi muodostunutta Intian valtameren kohtaa, josta mustaa laatikkoa voi alkaa sukeltamaan.
Mutta johonkin ne miljardit tunnit tarvitaan.
*
Pääisiäislauantai on kolmen viikon kuluttua.
Silloin on Lapissa markkinoiden huippu.
Puttgardenin markkinat.
Osulan parkissa.
Filosofi Jaakko Hintikka, 85, kertoi äsken mediassa (ja uudessa kirjassaan) suhteestaan John F Kennedyn entiseen rakastajattareen.
En ole kirjaa lukenut.
Nyt hän kertoo (ALMA 25.2. 2014), että Vladimir Putin ja ortodoksinen kirkko on erotettava toisistaan perustuslailla.
(kts myös Mauno Koivisto: Venäjän idea: ”Viljavat maat, ortodoksinen usko…”)
Siis siten, että Suomessa ei enää suvivirttä julkisen vallan rahoittamissa kouluissa jouluna tai touko-kesäkuun vaihteen tienovilla lauleta. Enkeli taivaan tai kehto ja paimenet pannaan valtion pannaan.
Minä ymmärrän hyvin, mihin nämä apulaisoikeuskanslerit, vanhat ja viisaat (liekö osa vähän dementtejäkin – ainakin lääketieteen mittareissa) pyrkivät.
Äskettäin vietettiin hyvin öykeästi erään Afrikan maan iäkkään päämiehen syntymäpäiviä Suomen kehitysapurahoilla.
Hintikan ja Koiviston ikään oli ukko ulottunut.
Aika paljon pahaa on mies saanut aikaan rahoillamme, tuskan ja hien kanssa keräämillämme.
Rukoilen (ketä, muuten???) että jokin taho antaisi viisautta ajoissa vaieta.
Elämässäni on monta tapausta ja tarinaa, joissa en ole ollut viisas.
Mutta että nyt vielä?
Hintikan meille tavan ihmisille, joilla on yo-kirjoitusten matematiikassa laudatur tai kyky laskea vaikeita päässälaskuja oikein ilman älykännykkää, antama nimitys on mainio.
Ainakin kun sen ensi kertaa kuulee.
Matemaallikko (vrs matemaatikko).
Psykoteraamikko (potilas) vastaan psykoterapeutti?
Tai, Hintikan sanoin: syntinen vastaan rippipappi.
Purkaja vastaan säiliö.
Yleisesti ei taida olla tiedossa, että sanonta ”ottaa lusikka kauniiseen käteen” (Hintikan haastattelussa käyttämä termi) tarkoittaa, että lusikka otetaan oikeaan käteen (vrs vasen).
Katsokaas vain, kummassa kädessä Putinilla on sikakallis kello.
Ja miten hän kävellessään roikottaa nimenomaan oikeata kättä (ei myötäliikkettä).
Koko maa on nauranut kuuden puolueen hallitukselle sen väsättyä kolme vuotta sote- ja kuntauudistusta.
Nyt sitten löytyi – tiedän suurin piirtein miten – deus ex machina.
Tämän ”uutisen” jälkeen suositun keskusteluohjelman vieraana on psykoanalyytikko, jolla on nimeä teatterialalla.
Jotain uutta kirjaa – runoja – siinä kait sponssattiin, niinkuin AN-ohjelmissa usein tehdään.
Sanatestissä tämä ”jung”, H.V., sitten näytti sielunsa sisimpiä hauraita kohtia liki häpeämättömästi.
En tiedä, kummasta olisin ärtyneempi.
Ehkä parasta todeta, että kummastakin.
Elämän näyttämöllä.
Taidan sittenkin mieluummin seurata laatuisia ”oikeita” näytelmiä ”oikeissa” teattereissa tai Krim 2.0 uutisointia kuin näitä kahta thalian viritystä.
Jungilaista analyysiä sanatesteineen ja kunta/sote-uudistusta, joissa tärkeintä tuntuu olevan hyvin kätketty juoni ja ”yllättävä” ratkaisu.
Ammatillisuutta on, että jokin asia sitä oikeasti tehtäessä perustuu näyttöön (evidenssiin), kun taas harrastuneisuutta on se, että taiteellinen vaikutelma on hyvä.
Valitsisin itse professionalismin.
Sitähän, ammattitaitoa, tänään 24.3. on odottamisessa (kehysriihi):
Perintövero, sosiaaliturva (lapsilisät), palvelujen omavastuut, opintososiaalit, arvonlisävero, autovero…vain viinaveroa ei nosteta.
Kunnanjohtajilta Mäkelä (Kittilä) ja Kärnä (Enontekiäinen) viedään valta, mutta vajaan parin miljoonan eläkeläisten perillisiltä rahat.
Ei ihme, että Wahlroos muuttaa Tukholmaan.
Muuttaako kukaan Pietariin, juna män justiinsa?
*
Ulkopoliittinen osio
Ruotsin suuri ongelma Krim 2.0 – kriisissä on Gotlanti.
Miksi?
Viittaan lauantaiseen Ruotsin V75-kierrokseen.
Ennen viimeistä lähtöä pelissä (päävoitto 90 000 000) mukana oli pari-kolme kuponkia.
Niistä yhdessä voittajaksi oli merkitty hevonen, joka hävisi 10 senttimetrillä.
Muut mukana olleet kupongit jäivät paljon kauemmas.
Kuponki oli täytetty Gotlannissa.
Kenen se oli?
Siinä Ruotsin Krim 2.0-tilanteen ydinkysymys.
Pohjoinen on elinymäristönä niin niukka, että siitä kannattaa taistella.
Taistelun taustalle pitää löytyä niin vankka motiivi, että Ateenalaisten laulun viesti tulee mahdolliseksi: ”Kaunis on kuolla kun joukkosi eessä nuorena kuolet”.
Elämä tarvitsee lisääntymiseensä kahta asiaa: ravintoa ja tilaa.
Pohjoisessa tämä kärjistyy: Novgorodissa, Moskovassa, Pierarissa, Iisalmella.
Aleksanteri I:n vaimon Elizabeth Alexeievnan rakastaja, 28-vuotias Mihail Petrovitsh Dolgoruki, johti tsaarinsa joukkoja Koljonvirralla, kun Kustaa Adolf IV:n joukkojen tykki tarkoituksella tappoi hänet 27.10. 1808.
Ehkä on jotain merkitystä sillä, että Tsaarin ortodoksisen Venäjän ajanlaskun mukaan päivä on 15.10. 1808.
Sandels sai arvokkaan voiton, mutta sodan hän ja hänen kuninkaansa hävisi.
Suomesta tuli lopulta itsenäinen.
Mietin usein, kuuluuko tuo valkean ratsun satulasta ammutun ruhtinaan taistelukuolema niihin, joita pohjoisessa arvotetaan niin korkealle, että sen kunniaksi suuria laivoja kastettaisiin.
Sotalaivoja.
Mauno Koivisto (2001) väittää, että kyllä varmaankin tuo kuolo muistetaan ja ruhtinaan muistoa arvostetaan: ”Finlands sak och mark är vår”
Kuinkahan moni Suomen puolustusvoimien pääesikunnassa muistaa tämän asian (Puheloinen, ”The Dufva”)?
Tai Suomen ruotsinkielisessä älymystössä (Haglund, ”The Calle”).
http://www.lapinkansa.fi/Kolumnit/1194886922147/artikkeli/venajan+idea.html
ja
Rebound.
Ihmisen ohella on muutamia muita eläimiä, joilla on selkeitä ongelmia riippuvuuksista.
Tuo voisi liittyä siihen, että riippuvuus takaa lajin elossa pysymistä.
Riippuvuus voidaan – jos uskomme Pekka Kuusta ja hänen kirjaansa Tämä ihmisen maailma – typistää aina neljään kohteeseen:
1) saalis
2) suoja
3) lisääntyminen
4) tieto
Kun tieto ihmisen perimästä on lisääntynyt, on vakiintunut myös ymmärrys siitä, että Pekka Kuusi todella on ollut oikeassa.
Kun nuo neljä asiaa tulevat uhatuiksi, kokija saa vierotusoireita (abstinenssi, rebound…)
Jos ihminen – tai lajia muistuttavat muut eläimet (mm HxZn-virus) – toteaa jonkin noista asioista olevan uhattuna, hän alkaa käyttäytyä varsin primitiivisesti, mutta myös erittäin tulostehokkaasti. Erityisesti lajin, mutta ei välttämättä yksilön kannalta.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Tappava+verenvuotokuume+levi%C3%A4%C3%A4+Guineassa/a1395394586262
Saalistajasta tulee ahne, suojautujasta saita, lisääntyjästä yliseksuaalinen ja tietäjästä valehtelija.
Tiedon osalta ilmiötä voi kutsua peliriippuvuudeksi tai totalitaariseksi huijaukseksi.
Suojan osalta samoja piirteitä on pohjoismaisen ylikehittyneen kunta-valtion synnyttämästä turvanarkomaniasta.
Lisääntyminen heijastuu yhä rankemmassa seksuaalisessa promiskuiteetissa (lapsiseksi, pedofiliaräjähdys, Balkanin joukkoraiskaukset).
Saalistus on vaikein asia, koska siinä on kyseessä aina sotatilan veroinen poikkeus sääntöä vahvistamssa.
Pandemiat, maailmansodat, kansainvaellukset, 120 triljoonan $:n markkinakupla.
Miten ihminen tai sitä lähellä olevat lajit (sika-influenssavirus & co) voisivat muuttua kohtuullisiksi?
Niinpä.
Miten olisi etos?
Minulla on liput 28.3. klo 19:00 Q-teatterin Kaspar Hauser näytelmään.
Palaan etos-asiaan siis 29.3.
Kun poikkesin lapsuusseudullani Kaakon kulmalla, kiinnitin huomioni historianopettajani T. Kalervo Kerannon hautakiveen.
requiestat in pace
Keranto tuli 1950-luvulla kuuluksi kirjastaan ”Kaunotar katoaa Kauko-Itään”.
Siinä hän kertoo, miten Armi Kuusela sai Gilinsä ja toisin päin.
Saman asian kertoo Risto Karlsson (hänkin r.i.p.) ”Armi tulee, Armi tulee”-tarinassaan.
Kaksi historiankäsitystä, kaksi opetusta.
Uudessa Kunta-lehdessä (4/2014) lehden toimittaja Riitta Vainio on käynyt myös pöyhäisemässä samaa historian ”koria” ja löytänyt sieltä opetuksen, joka oli Kerannon lempiaihe:
Anjalan liitto
Vainio aanailee kotimaakunnastani (Kaakkois-Suomi) tulevaisuuden lupauksena ja -odotuksena miljoonan venäläisen armeijan.
Tai sivareitahan nuo, maahanmuuttajat.
Nuo miljoona innovatiivista ja kulutuskykyistä, varakasta ihmistä takaavat Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan tulevaisuuden.
Kaivan esiin muistiinpanoni vuosilta 1962-65.
Olen tehnyt ne huolella T. Kalervo Kerannon luennoista.
Otin niistä aikanaan kopioita joita myin luokka-kavereille ja muille lukiolaisille hyvään hintaan (20 FIM/koko nippu).
Anjalan liitto on Kustaa III ajan suomalaisten kollaboraattoreiden vastaus Ruotsin (sen ajan NATO) ja Venäjän (sen ajan Varsovan liitto) välissä kärvääntyvän kansan hyvinvoinnin ja itsenäisyyden takaamiseksi (YYA, kuten sen Keranto ilmaisi).
Armfeldt ja Sprengtporten saavat vastineensa Suomen tämän päivän NATO/Krimin sota – keskusteluissa.
Kun Tilsitissä aikoinaan solmittiin Ribbentrop-sopimuksen (N:o I) salaista lisäpöytäkirjaa joella kelluvan lautan päällä, oli Anjalan liitto jo käynyt tarpeettomaksi.
Kustaa III oli ammuttu aikapäiviä, Napoleon ja Aleksateri I kilistivät laseja (viskaten ne tavan mukaisesti lautalla olevan takan perille pirstaleiksi) eikä ”Finland sak är vår” painanut Kustaa Vaasan jälkeläisen (Kustaa Adolf IV) vaa´assa himpun vertaa.
Kerannon opettaessa elettiin muuten aikaa, jona Sargassomerellä vain puolueen (NKP) politrukki eli U-Boot-komissaari kykeni pelastamaan maailman tuholta.
Ydinohjus oli jo lähtemässä RUS-sukellusveneestä kohden New Yorkia, Kennedy oli elossa ja Tsarbombat räjähtelivät ilmakehässä.
Kahdeksan kärjessä ja Kaleidoskooppi kaikuivat radion ULA-aalloilla.
Komissaari sanoi amiraalille
NJET!
(hänelle ei sattuneesta syytä Norjan suurkäräjät myöntänyt Nobelin rauhanpalkitoa)
Kaikki oli – näin jälkeenpäin muisteltuna – ah niin hyvin.
Kuka muuten olikaan noihin aikoihin Suomen valtionvarainministeri, kun ”Isänmaan parturit” (kts Mauri Sariola) olivat jälleen kerran sotkeneet maamme kansantalouden niin maan perusteellisesti?
No, hänen nimenä oli Raunio.
Vestigia terrent vai Nomen est omen.
Nyt maamme taloutta johtaa Sixten Korkman (korkki pois pullosta ja Cervuz! sille).
(kts myös Helsingin Sanomat 21.3., nettiversio: http://www.hs.fi/politiikka/Pit%C3%A4isik%C3%B6+valtion+osakkeita+myyd%C3%A4+elvytyksen+rahoittamiseksi/a1395287404596?ref=hs-hitaat-e-7
)
