”Gute Nacht”, 2013.
”Guten Morgen”, 2014.
Kuukausi: joulukuu 2013
Oikein tutkittu
Harvoin lehden tai kanavan toimitus onnistuu niin hyvin kuin YLE tänään.
Se on julkaissut puoluekantaan verratut väestön onnellisuus-arviot:
http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisten_mielesta_suomi_on_mennyt_alamakea_80-luvulta_lahtien/7004172
Olen itse suurten ikäluokkien (1945-52) ytimessä (s 1946).
Suurin ikäluokkahan syntyi 1947.
Nyt meillä on ollut tilaisuutemme mitata mielipidetiedustelun peilin edessä elämämme tärkeimpien ratkaisujen heijastumat 2013 omassa sielussamme, perheessämme, kunnassamme, maakunnassamme, maassamme, maanosassamme ja globaalisti.
Psykiatrina ajattelen niin, että ihmisen elämänkaarella ikävuodet 35-45 muodostavat ”viimeisen tilaisuuden”: ”no-return-point” elämässämme.
Ja ikävuodet 60-90 muodostavat sitten onnistumisen mittauksen oikean epookin.
Onnellisuus on erittäin hyvä käsite mitattavaksi.
Se kun on hyvin, hyvin subjektiivinen ja ihminen kun on hyvin, hyvin minäkeskeinen, subjektiivinen.
En tulkitse tuon tutkimuksen tuloksia vaan jätän sen arvoisten vieraideni omaksi tehtäväksi.
Se tulkinta kun on hyvin, hyvin subjektiivinen asia.
Ehkä pieni tositarina valaisee yhden kulman tätä asiaa.
Jokin aika sitten istuin henkilökohtaisen parin tunteroisen mittaisen oppitunnin, jonka minulle piti kahden kesken eräs suomalainen nobelisti.
Hän totesi, että Etelä-Sudanin, Keski-Afrikan, Kongon ja Lähi-Idän (mm Syyria) asian ratkomisessa ulkopuolisista on apua vain, jos he malttavat toimia pitkäjänteisesti, hiljaisesti ja kokemuksella, johon kynismiä kuuluu aimo annos.
Liput liehuen ja pressejä pitäen asiat eivät edisty.
Käsitys oli subjektiivinen, äärimmäisen subjektiivinen.
Se onkin sittemmin kaikkien noiden mainittujen alueiden osalta osoittautunut oikeaksi.
Lähteekseen tuo mentori mainitsi muutaman nimen, joista jäivät mieleen muiden ohessa Mandela ja Tutu.
Kysyin, eivätkö he sitten toimi julkisuuden valokeilassa.
”Kyllä, mutta eivät niissä asioissa, joissa he tekevät tuloksensa vaan niissä asioissa, joissa he ansaitsevat sen aseman ja luottamuksen, jonka varassa he voivat toimia ei-julkisuudessa”.
Hyvää vuodenvaihdetta itse kullekin säädylle, püolueenkannattajalle ja oman elämänsä subjektille!
Tikulla silmään
Kun sää ei ennen tiistaita – tänään on lauantai – kylmene, on aikaa kuunnella Taataa.
Kuulemisen pilaa hyvin arrogantti ja liian älykäs suomalaiskirjailijoiden sairauskertomusten nuohoaja.
Jos Panu Rajala saisi käsiinsä Jeesus Nasaretilaisen synnytyskertomuksen Betlehemistä a.D. Dazumal, voisin uskoa, että se olisi jouluaattona tai kevätmarkkinoilla 400-sivuisena eepoksena esillä.
Kun luen kirjaa ”Kolmannen valtakunnan vieraat” en voi olla vertaamatta.
Olisiko Kalaojan likan entinen ylkä ja sitä edellisen vaimonsa rintasyövän kirjaksi luonut sankarimme ollut tuon ajan (1930-luku) Maila Talvio?
Ehkä ei, ehkä sieltä pitäisi löytää mies.
Yrjö von Grönhagen? V.A. Koskenniemi?
Katselen mietteissäni kohden Pohjoista Jäämerta.
Viattomien lasten päivän merkeissä.
Rest in peace, Mika Waltari, Eino Leino, Frans Emil Sillanpää, Pentti Saarikoski, Aleksis Kivi, Prinsessa.
Eläviä me tuomitsemme.
Emme kuolleita.
Vuodenajan vaihtumisen rauhaa
Arktinen puskurikapasiteetti on saanut tekemisen tasapainon.
Häiriöt ja vainoamiset on sovittu.
Kukaan ei tällä erää enää stalkkeroi ja maassa on siis rauha.
Osalla ihmisistä on hyvä tahto.
Puskurikapasiteetin isäntänä toivotan vierailleni armollista vuodenajan vaihtumisen aikaa.
Mustan lumen talvi ja joulukaamos jättävät vähitellen arktikumin, tilalle hiipii ”The Frosty Winter”, pulverilumitalvi. -5,8C, vastasananut lumi pehmentää kaiken.
Tuo pehmeys saa mielen sykerölle.
*
Boxing Day takes place on December 26th and is only celebrated in a few countries. It was started in the UK about 800 years ago, during the Middle Ages. It was the day when the alms box, collection boxes for the poor often kept in churches, were traditionally opened so that the contents could be distributed to poor people. Some churches still open these boxes on Boxing Day
http://www.hs.fi/politiikka/Vaakalaudalla+ollut+EUn+ruoka-apu+jatkuu+ensi+vuonnakin/a1388024251697
Ihmisen matkan korkein vaihe
Minua vuoden vanhempi lukioajan ystävä viettää viimeistä jouluaan.
Aktiivinen hoito on lopetettu, mutta hän voi olla kotonaan.
Hänen kanssaan olen kokenut JFK:n murhan, Tsarbomban jyrähdyksen ja kaksi DC-3:n putoamista.
Hän tutustutti minut Porin saaristoon ja ammatinvalintani lopullisesti ratkaisseeseen psykiatriin, jonka jalanjäljillä koen ensimmmäiset vuoteni lääkärinä kulkeneeni.
Meitä oli kolme kollia, joista olin nuorin.
Liikuimme välitunneilla hänen autollaan (Opel Kadett, hailean sininen) ostamassa puolen litran maitotölkkejä, joita sitten myimme ruokatunnin alkaessa prosentin voitolla, koska 1960-luvun alussa kouluruokailuun ei kuulunut maitoa. Vain lautasellinen ruokaa. Siitäkin maksettiin nykyrahassa neljä euroa.
Opettelimme tuossa autossa tupakoinnin salat.
Yksi poltti Kenttiä, yksi Norttia, minä piippua (Kilta).
52 vuotta sitten.
Mikä on ollut tämän elämän korkein vaihe?
En ole tuota 48 vuotta sitten viimeksi kasvotusten tapaamaltani ystävältä kysynyt.
Enkä aio kysyä, vaikka verkkoyhteytemme onkin luottavainen ja reilu.
Omalta osaltani en myöskään yritä tuollaiseen uteluun vastata.
En Arktisessa puskurikapasiteetissa, en fb:ssa, en Erottajan Essolla enkä itsekseni tulisilla ehkä vielä joskus istuskellessani.
Aivoissamme tapahtuu uuden tutkimuksen mukaan asioita hitaasti ja nopeasti.
Luotan hitaaseen osaan, vaikka käytän nopeata, vielä, enemmän.
Mutta ehkä lähden etsimään vastausta päivän ryhtyessä pitenemään.
Arki-iltaisin kahtakymmentä yli kuusi.
Radio Yle 1:ssa alkaa luentana elämääni aika lailla ohjannut tarina.
Maria Jotunin Huojuva talo.
Turvallista matkaa, ystäväni
*
http://www.hs.fi/kotimaa/Juho+Saari+on+aikamme+Pekka+Kuusi/a1387605238562?ref=hs-hitaat-e-4
http://minamina.blogaaja.fi/retkahdus-kuuluu-toipumisprosessiin/
Ihmiskunnan korkein vaihe
”Sivilisaation korkein vaihe on kyky oivaltaa se, että oma menestys riippuu toisen menestyksestä, kyky eläytyä toisen tilanteeseen”
Lainaus on Helsingin Sanomien joulukalenterin luukusta 21, 21.12, s C 17.
Joulukalenterista näyttää lehdessä vastavan Ilkka Malmberg, Posion hehtaarin isäntä, körttiläisyydenkö lahja suomalaiselle sivistykselle?
Lauseen on sanonut ääneen Juha Siltala.
1940-luvulla syntyneet alkavat laatia (alamme laatia) testamenttiaan.
Olisiko sen ydin:
”Jokainen sukupolvi on erikseen voitettava barbarialsta sivistykselle!
(J.S., Ilkka Malmbergin mukaan)
Hyvää, rauhaisaa, hitaan mietteliästä vuodenvaihteen aikaa
Maistelkaapa hitaiden ja nopeiden aivojen kontaktipinnassa seuraavaa saarnaa
Läimäys
Viime viikkoina olen seurannut australialaista ihmissuhdesarjaa Läimäys televisiosta.
Monikulttuurinen yhteisö käy omaa ”kauniit-ja-rohkeat”-tarinaansa laatuisasti tehdyssä näytelmässä.
Eilen vuorossa oli tarina vanhenevasta kreikkalaismiehestä.
http://yle.fi/ohjelmat/2455005
Kohtaan paljon tuollaisia tarinoita ja yhteisöjä, joissa ihmisten sietovoimaa koetellaan.
Läksiäis-seminaarissani ”Kahdeksan vuodenaikaa” viime kuussa puhunut emeritus-professori Jouko Lönnqvist sanoo asian sen verran napakasti, että siteeraan hänen viestiään:
Erilaisuus on )työ)yhteisön voimavara
Professori Jouko Lönnqvistin aiheena olivat eväät työyhteisön ristiriitatilanteiden ratkaisuun.
Aivan aluksi hän esitti toiveen, että ihmisillä työyhteisöissä olisi kyky olla kiinnostunut ristiriidoista, mikäli ristiriidoista puhutaan. Jos kyky on ja sitä osataan hyödyntää, ristiriitatilanne voi kääntyä yhteisölle myönteiseksi, sillä hankala asiakas tai hyökkäävä työtoveri voidaankin nähdä ulkopuolisena konsulttina.
Vaikka Lönnqvist muistutti, että työyhteisöjen ristiriitatilanteet ovat ei-toivottuja ja yksilöllisiä, hän nimesi ristiriitanäkökulmasta yhteisesti työyhteisön suurimmaksi ja pelottavimmaksi riskiksi sen, että työntekijät tulevat töihin kukin omin odotuksin ja tavoittein ilman yhtenäistä näkemystä siitä, mitä siellä pitäisi tehdä.
Mitä ja sen jälkeen miten ovatkin avainkysymykset ristiriitojen välttämiseksi. Lönnqvist rohkaisi asiantuntijaorganisaatiota sallimaan työntekijöille mahdollisimman suuren vapauden etsittäessä vastausta kysymykseen miten. Hän muistutti, että johtamisen iso haaste on olla kiinnostunut erilaisuudesta ajateltaessa organisaation evoluutiota.
Se on voimavara, jota meidän pitäisi hyödyntää ja josta pitäisi olla kiinnostunut.
Esimerkiksi muutokset nostavat työyhteisöissä esiin runsaasti kysymyksiä, jotka synnyttävät työpaikalla lukemattoman määrän jännitteitä ja mahdollisesti hankaluuksia johtamisen kannalta. Asiantuntijan mukaan yleensä kaikki konfliktit ilmenevät erilaisilla rajapinnoilla, missä pitäisi sitoa prosessit yhteen.
Lönnqvist esitteli myös erilaisia johtamiskoulukuntia, jotka tarjoavat vastauksia muun muassa siihen dilemmaan, että esimies taiteilee kahden tulen välissä yrittäessään toteuttaa sekä yhteistä että yksilön intressiä.
Asiantuntijaorganisaatiossa käydään jatkuvaa keskustelua siitä, mitä organisaatio odottaa sinulta. Meidän pitäisi olla kiinnostuneita myös siitä, mitä sinä odotat organisaatiolta.
Hän innosti pohtimaan myös sitä, missä määrin lääkärit vetäytyvät legitiimiin asemaansa perustuvan vallan varjolla työssään vallan taakse tai käyttävät pakottavaa valtaa. Parhaana työyhteisön motivointina ja ristiriitojen ehkäisynä Lönnqvist piti tavoitteista puhumista, myönteisen ilmapiirin luomista ja luottamuksen lisäämistä.
Ellei se toimi, johtajan on aika turha käyttää kikkakakkosia ja -kolmosia.
(Raija Kerttula-Rantasen laatima teksti on leike tuoreesta Erikoislääkärilehdestä 4/2013)
Arktinen puskurikapasiteetti 