Palautteellista vanhuutta

Lappilainen paikallislehti Uusi Rovaniemi mainostaa säätiön tukemaa maksutonta tasapainokoulutusta ja kuntoutusta.

Kohteena on elävän kitaramusiikin ja sirkustaiteen tasapainolajeista nuorallakävelyn käyttö yli 65- vuotiaiden elämän helpottamiseen

Tässä yhteydessä en voi olla mainitsemarta 7-vuotiaita.

Kirjassaan Uppiniskaisuuden kronikka Jaan Kross kuvaa nuorallakävelyn 1500-luvun lopun Pohjoisen Liivinmaan pääkaupungissa (Rääveli) korkealla kahden kirkontornin välillä.

7-vuotiaana kirjan sankari Palle oppii, miten tuollainen kävely kymmenien metrien korkeudessa onnistuu. Elämässään hän sitä sitten toistuvasti soveltaa.

Suosittelen kirjaa (viroksi ”Kolme katku vahel”), koska siinä kerrotaan myös, miten Putinille ja Kirill´lle tulee käymään.

Samalla lailla kuin Iivana IV:lle 1584 (”Julma”).

Ai hitto, että on hyvä idea tuo ”tasapainoa 65 vuotta täyttäneille.

Luulin ettei ihmisen kokonaisvaltaisessa psykosomaattisessa – somatopsyykisessä manipuloinnissa olisi mitään hyvää, mutta tämä on toivottavasti napakymppi.

Ainakin se voisi olla.

Ihmisen kahdeksas aivohermo on paljon tärkeämpi kuin kymmenes (kiertävä eli vagus).

Statoakustikus kulkee korvan ja kuulo/tasapaino-keskuksen (aivo-alue) välillä.

Laitan tähän nuo 12 aivohermoa opiksi:

Onneksi Ollilla Oli Tarpeeksi Tikkuviinaa Antaakseen Flunssaa Sairastavalle Greta Vaimolleen Aimo Huikan” ja mustaan Vaguksen ja Statoakustikuksen, ne mielestäni tärkeimmät.

Huomattavaa BTW on, että näistä hermoista kahdeksan tulee näkyviin lääkärin arvioitaviksi samaan paikkaan (silmät ja niiden ympäristö).

Jos ymmärtää – lääkäri niinkuin minä – opetella katsomaan apua hakevaa silmiin ja opetella näkemästään nuo kahdeksan, on hyvin paljon jo plakkarissa siitä, mikä ihmistä oikeasti voisi vaivata. Se opettelu vie 10-20 vuotta eikä sitä voi kiirehtää. Siinä pitää tavata tuhansia ihmisiä kymmeniä tuhansia kertoja.

Toivotan valtavasti menestystä rovaniemeläiselle Sirkus Taika-ajalle, joka ryhtyy avuksi (tilat) asialle, josta päivät pääksytysten saa silmilleen ja korvilleen enemmän kuin oikeastaan sielu sietäisi.

Sitä kutsuntaan mielenterveydeksi, mutta minä kutsun sitä ihmisen kärsimykseksi ja siitä herääväksi asiallisen, evidenttiin eli tieteen perusteella syntyneeseen kokemukseen liittyväksi kyvyksi auttaa ja tulla autetuksi.

Viittaan eiliseen ”Medisiinapläjäys”-päivitykseeni.

Siinä ei nuorilla, äkäisillä, epävarmuuttaan särmäisyydellään peittavillä, itsetietoisilla ja valtaa hamuavilla ja siitä kilpailevilla alamme todella älykkäillä kollegoilla ole mahdollisuuksia, vielä vähemmän siinä keräilysarjassa, jota löydämme viranomais-juristeriasta.

Viittaan jälleen Kafkaan vuodelta 1925.

***

4450 päivitykseen yli 15 vuoden aikana liittyen yritän jatkuvasti etsiä sellaisia oppeja, jotka saisivat joko lopettamaan kirjoittamisen (SoMe) tai suuntaamaan sitä.

Kolme neuvoa on työhuoneen sivuseinällä, josta en aina muista niitä huomata.

  1. kannattaa miettiä, haluaako olla onnellinen vai oikeassa
  2. SoMe on niinkuin karhu: joko ruokit sitä tai se syö sinut
  3. Jos ruokit SoMea, se syö sinut aamupalaksi

En luettele kommentoijieni määrää enkä nosta tikun nokkaan torjumieni mielipiteiden n-lukua.

Mutta 15 1/2 vuoden aikana nuo kolme ovat parasta mitä olen löytänyt.

Medisiinapläjäys

Olen tavannut häiritä fb-seuraajiani medisiinapläjäyksillä.

Olen suomalaisen lääketieteellisen ebm-tutkimuksen (ebm = tutkimusnäyttöön perustuva sairauksien lääketieteellinen hoito) uusimpia tuloksia käyttäen kertonut, mitä lääketieteessä ja sen keskeisimmässä sovelluksessa (sairaiden hoito) on tapahtumassa.

Tämä sen takia, että niin Helsigin Sanomien Tiede- kuin Torstai-liitteetkin laskettelevat outoa naistenlehtityyppistä ”palturia” asioista, jotka osaan eri lailla – ja tekevät sen niiden asioiden kustannuksella, joita osaan.

Tuo osaaminen liittyy 1967 alkaneeseen työuraani sairaiden ihmisten hoidossa, tutkimisessa, kuntouttamisessa ja ohjaamisessa. Sairaita ihmisiä olen tavannut yli 30 000, n 300 000 kertaa.

Olen tehnyt työni yleissairaalapsykiatrina (general hospital psychiatry) erikoissairaanhoidon uumenissa.

Se tarkoittaa, että minun on pitänyt tietää, mitä muilla lääketieteen palkeilla kuin psykiatriassa on kulloinkin tapahtumassa.

Sitä tietoa olen soveltanut 4%:n virhemarginaalilla työssäni 13.9. 2021 asti: silloin sulki ovensa viimeinen potilas vastaanottotiloissani.

Tuota on seurannut n 900 viestin käsittely.

Niissä pyydetään ohjeita jatkoon ja olen niitä ohjeita antanut.

Asiaan: työnäkyni on psykoneuroendokrinologista (auto)immunologiaa sosiaalivakuutusfarmakologisessa yksilövastuisen ja palutteellisen hoitotyökentän verkoissa, joskus psykodraaman ja muun kulttuurinkin keinoin.

(tähän voisi tulla hymiö, mutta kun ei tule!)

Mitä on jäämässä käteen, kun vähitellen kaikki sadat ihmiset olen ohjannut muiden arvostamieni osaajien huomaan?

Tiedon voi korvata lämpimällä ja välittävällä kohtelulla, mutta se taas ei ole mahdollista ilman ajankohtaista ja varmennettua tietoa.

Ei se sen monimutkaisempaa ole ollut.

Mikä on muuttunut niistä ajoista, jolloin Mauri Sariola kirjoitti kirjansa ”Ei loitsu eikä rukous” (1959) ja Fernindad Sauerbruch elämäkertansa ”Das war mein Leben” eli ”Se oli minun elämäni” (1951).

Ihmiset elävät tässä ihmisen maailmassa terveinä pidempään, kuolevat iäkkäämpinä ja saavat aiempaa erittäin paljon useammin tehokasta ja näyttöön perustuvaa apua kaikissa sairaiden ja sairauksien hoito-tasoissa.

Yhä enemmän on tosin niitä, jotka ovat eri mieltä, mutta heillä on enemmän mediavoimaa ja -ääntä kuin heidän kovin pieni suhteellisen määränsä edellyttäisi.

Yksi asia ei ole edistynyt: se huolellisuus ja tunnollisuus, joka sai Sariolan ja Sauerbruchin päähenkilöt tarkastelemaan virheitään ja oppimaan niistä on liki romahtanut.

Miksi?

Tuohon löytyy ensimmäiseksi sieluni pinnasta latinankielinen lause.

Sed quis custodiet ipsos custodes

Sama asia kirjan muodossa on julkaistu vuonna 1925: Der Prozess (F. Kafka).

Muitakin tärkeitä latinankielisiä lauseita on.

Ehkä kaikkein tärkein on

Primum est non nocere

Lopuksi toistan näissä 4449:ssa päivityksessä ehtimiseen kirjoittamani, itsemurhan 1942 vaimonsa kanssa yhdessä tehneen 1900-luvun mielestäni nerokkaimman ajattelijan lausahduksen (en sitä viisaudeksi nimeä):

Alakuloisuudesta ei kasva mitään tekoa (Stefan Zweig)

Terveyttä ja malttia sairastaa toivotellen

Arktinen puskurikapasitoija -aLii-

http://www.anttiliikkanen.net

TINTIN TARINOITA 6.0

N:o 4448, ”Voi Hyvä Sylvi” 080822 (pahin se Sylvi oli heinäkuun lopulla 1970, moi vaan Jörkka!)

Koululaisena se paikka oli Mannerin kahvio. Kahdeksan vuoden ajan kaikki oleelliset tapahtuivat tuon kahvion Lipan alla. Vaikkapa Anttien sota: kumman kämmenselkä kesti useampia tupakan tumppauksia.

Kumpikin Antti on edelleen elossa ja voi todistaa oikean vastauksen. Niitä vastauksia on kaksi, totta kai.

Rovaniemellä se paikka oli Eeron Kahvio. 1978 alkaen kaikki oleellinen tapahtui siellä 25 vuoden ajan. Lisäksi tuleva TP-Eero poikkesi siellä vaalien alla tukemassa vaalityötäni ja sain pari ääntä enemmän kuin tuleva pääministeri, Pöljän lahja Sitra´lle

Sen jälkeen olen yrittänyt Eteläkeskuksen Shelliä, Erottajan Essoa, Marjatta Pekkalan Torikahviota, Hallituskadun Kesoilia, Antinkadun Unionia, Koskikadun Sampo-Aukion Oluthuonetta ja Rinnekeskuksen Comicon vieressa olevaa kahvilaa.

Tärkein tuolta aikakaudelta on ollut Sampon Ykköspöytä, johon vain yhdellä naisella oli asiaa.

Pub Ylityöstä vain yksi nainen löysi aviopuolisokseen Tintti-nimellä synnyinseudullaan kutsutun kiharapään, ilman Crescent-polkupyörää.

Äsken ”sit tibi terra levis” Pub Ylityön Nero (Emppu).

Ainoalaatuinen persoona,

Nyt jonkin aikaa olen ollut kuin orpo piru.

Tänään menin erääseen keskustan (ei puolue) konditoriaan ja pöytään istui mies, joka kertoi olevansa Utinkadun Karjakunnan Teurastamon luota, siitä Jales-Myllyn, Kouvolan Lakritsin ja Papulan Vesitehtaan paikkeilta.

Hän kertoi viettävänsä kesänsä Kyminjoen sivuhaaran varressa, mistä on kotoisin kirjailija Pykälä, presidentti Sianpää ja laulaja, joka toi PUNKin Suomeen, ”Nutipää”. Häntä rakastivat muiden muassa SMS:n edeskäypä (nyt 80v) ja valtakunnan sosiaali- ja terveysministeri & Stakesin pääjohtaja, Ilkan parempi puolisko. Hei ja hui vaan Vappu!

Petri etunimeltään tämä Pelle niinkuin Remeskin. Tiili ja ”Miljoona nokkiin”.

Löysimme heti yhteisiä ystäviä: Erkki Jaakko Sakari alias Rune, Veikko ”I Love You” Lavi ja ”Vanhoja poikia viiksekkäitä”, joita hän Kivijärvellä päin – Junnuja – sielussaan tapailee – onhan matka Saimaalle lyhyt.

Liki hassunkurista on, että hän, tämä tänäinen kaffe-kaveri, on tehnyt elämäntyönsä katsellen niitä maisemia, joissa minä olen uppuroinut saappaat savessa, yliääni-nopeudella.

Ladonovella, niinkuin sitä liidokkia kutsutaan.

Vaihdoimme tietoja parhaista kultamaista, viherkivialueen itsemurhista ja sukurutsauksista sekä sovimme palaavamme asiaan.

Kivijärveltä Kymijokeen vievä reitti, jonka varrella minä olen tehnyt metsä- ja uittotöitä, rakastanut ja rakastellut ensi kerran, ei ole nimeltään Lintu-Kymi. Lintu-Kymi on Vuohijärvestä Vuolenkoskelle.

Mikä on tämä väylä, jonka varren Kannonkoskesta Risto (Kristo) Karlsson on kirjoittanut kirjansa nimiltään ”Kolmen nyrkkeilijän kesä” ja kauppalan ratapihasta ”Armi tulee, Armi tulee” (se tapahtui Karjakunnan luona ratapihalla).

Ehkä arvoisat vieraani tietävät: Karhulanjärvi, Haukkajärvi, Käyrälampi, Valkealan Valtameri (Lappala) ja Murhasaaret.

Olikohan se ”Väliväylä”?

Sellainen, joka liittyi Salpalinjaan, jota kohta on taas alettava varustaa?

Pysykäähän kuulolla, niin viherkivialueen, Suurkuusikon ja itsemurhien yhteys saattaa seljetä.

*

Ja sekin ehkä paljastuu, miksi STM:n kansliapäällikkö, nykyinen Satakunnan hyvinvointialueen johtaja), tapetaan julmasti rovaniemeläisen erämaajärven öky-huvilalla 20.10. 2020 alkuillasta.

Ainakin jos uskomme, että Romakkaniemi (Romakkaniemen kylä on Pellon ja Rovaniemen rajalla) puhuu totta – ja miksi ihmeessä uskoisimme?

Kirjan nimi on Kotkanpesä.

Tinttien tarinat ulottuvat tässä katsannassa vuodesta 1954 vuoteen 2022.

Ilmasta ja suosta, sorateiltä ja hautuumailta.

jatkuu lähiaikoina selkokielisenä

Solidaarisuus

Kävin SoMe:ssa pitkänlaisen keskustelun liikunnan merkityksestä.

Keskustelijat – myös minä – pysyivät asiassa ja olivat ja ovat eri mieltä, mutta ymmärtävät toisiaan.

Keskustelun lopuksi mietittiin, minkälaista liikuntaa voidaan harjoittaa suuressa, kymmenien, kenties satojen petien ”kuntoutuskodeissa”, joissa on hoito- ja huoltomiehitys ronskisti alle normien.

Ilman, että AVI tai VALVIRA saati MINISTERIÖ tai EOM eli OKV asialle mitään voivat.

Eivät voi.

Eivät yhtään mitään.

Lopputulema keskustelussa näytti olevan se, että jos lapsena ja nuorena liikkuu ilokseen, aikuisena siitä jotain jää ”sukanvarteen” ja vanhuksena sitä voi muistella sen ajan kuin muisti suostuu toimimaan.

Muistin toiminta taas on kiinni laskoutuvasta amyloidi-valkuaisaineesta, jonka määrää ja toimintaa säätelevät sellaiset mekanismit, joista tiedämme yhtä paljon kuin Livingstone ja kollegansa Stanley tavatessaan toisensa jokivarressa jossain Valkoisella Niilillä päin, jossa itsekin olen hiukan eksynyt (Murchisonin putoukset)

Eli kartta oli kummallakin aika valkea ja kohtaamiset sattumanvaraisia. Muistijälkien kanssa sitten sama juttu.

Keskustelun myötä todettiin, että kaikki on paremmin kuin vanhempiemme lapsuudessa, enemmän on ja pidempään elossa oltu ja terveempiäkin ollaan nyt kuin meitä nuorempina kuolleet vanhempamme.

Yksi jäi pintaan.

Jos ihmisen oppivat esimerkin valossa siihen, että yhteinen duuni on syytä tehdä isolla työnjaolla ja pienellä yhdenmukaistavalla paineella, sitä sitten keskustelee SoMe:ssakin paremmin kuin jos duuni on tehty suurella yhdenmukaistavalla paineella ja pienellä työnjaolla.

Keskustelijat eivät tunne toisiaan, mutta nyt tuntevat toisiaan enemmän kuin silloin, jos eivät ole tätä keskustelua käyneet.

Eläköön SoMe, jossa mittarina ei ole äly tai kirjoitustaito vaan se solidaarisuus.

Mieluummin orgaaninen solidaarisuus kuin mekaaninen (Durkheim – de Delphi).

Mitä tarkoitan: valitkaa itse tuolta ylempää.

Työtä vai erilaisuutta.

Muchisonin putouksillakin olisi hyvä poiketa, hyvää matkaa!

Mutta kiirutta pitää pittää, koska kinuaardit ovat upeata maapalloamme halkaisevan etelästä pohjoiseen kulkevan joen maisemaa tuhoamaisillaan.

Piece of Uganda Safaris

Satchmo 121 vuotta 4.8. 2022

1962 Louis Armstrong antoi konsertin Mannerheimintien varressa, Paavo Nurman patsaan varjossa.

Olin paikalla.

Tulin sinne junalla kotipaikaltani.

Joka kerta kun konnari lähestyi, kiipesimme junan katolle.

Kotimatkan tein isän autolla, edelleen höyryveturin savun hajuisena.

USA:n senaatti hyväksyi eilen osaltaan Suomen jäsenyyden NATOssa.

Hyväksymisestä äänestäessään (99 puolesta, 1 vastaan, 1 tyhjää) eräs senaattori sai kantansa Suomen Yleisradion klo 07 uutisiin:

Suomi on paras ryssän tappaja ja haavoittaja, jatkoon!”.

Uutisvalinta on YLEn uutistoimituksen, ei maamme presidentin (Sape) eikä Ulkopoliittisen instituutin CEO:n (Mika).

Satchmon konsertti jäi mieleen eräänä parhaista 1950-luvun lopun – 1960-luvun puolivälin konserteista.

Count Basey, erityisesti John Coltrane, MJQ, Erick Dolphy, Duke Ellington, Ella Fitzgerald, Cannonball Addelrey, Miles Davis…

Ensimmäiseen konserttiin meille hankki liput puutarhaneuvos Lasse Liemola.

Konsertteja järjesti mm Paavo ”Antin-isä” Einiö, etupäässä Alvar Aallon ainoassa akustisesti onnistuneessa salissa Linnanmäen läheisyydessä (SKP)

Suomen NATO-OTAN jäsenyyttä vastaan äänesti Missourin senaattori.

Missourin tunsin 1950-60-lukujen taitteessa Mark Twainista, Huckleberry Finnistä ja Tom Sawyerista.

Satchmo oli pois alavirralta, Lousianan pääkaupungista New Orleansista.

Suomen parhaat jazzmuusikot minun muusikkouran aikanani ovat olleet Esa-Epuli ja Anssi-Apuli Pethman ja Erkki Jaakko Sakari – sittemmin Rune – Leskinen.

Muitakin oli, Kymestä ja Etelä-Karjalasta.

Elävistä soittoniekoista merkittävin taitaa olla Heikki Hietanen, enkä tällä viittaa tunnettuun raviohjastajaan.

Pikaista paranemista Pedrolle, jos se vain on mahdollista.

Ja paljon kiitoksia Paavo Einiö, jazz-taivaassa kaikki jammaavat ilokseen – eikö totta?

ps

Pori Jazz ei enää ollut minun juttuni, mutta Natsa (Nylands Nation Kasarmintorilla) oli.

Grattis

Arktinen Puskurikapasitoija (s 1946, Kuusankoski) onnittelee Anu Pentikäistä (s 1942, Kuusankoski) meille kaikille osoitetusta elämäntyöstään:

Koskaan ei saa kadottaa leikkiä” (Anu, HS 3.8.)