Lukijan kynästä

Näyttää siltä, että printtimedia (sanoma- ja aikakauslehdet painettuina) on häviämässä.

”He eivät tiedä mitä tekevät”-kirjassa (Tammi 2014) Jussi Valtonen kuvaa tilannetta, jossa vuorovaikutus on muuttunut ajatusten ja aikeiden siirroksi jonkinlaisessa bitti-avaruudessa/verkoissa.

Tällaisessa maailmassa harvaan asutussa Lapin kaltaisessa ja vanhusvaltaisessa kulttuurissa ei pian ole käytännöllisesti mitään keinoa välittää ajatuksia ihmisten kesken.

”Lukijan kynästä” häviää.

Mitä tulee tilalle?

En osaa sanoa.

Olen asiaa miettinyt aika paljon.

Vastaus ei ”kirkastu”.

Mitä laatuisampi lehti (tässä siis ”printti” eli paperille painettu) on, sen vähemmän arvostan sen ”lukijan mielipide”-osastoa. Sinne kirjoittavat vain sellaiset, joiden kanta läpäisee toimituksen seulan. Eivät sellaiset, joiden kanta tulisi eläväksi keskustelun kohteeksi kulloisenkin lukijakunnan parissa.

Olen nähnyt usean mediasta vastaavan ohjeet siitä, miten kirjoitusia tulee käsitellä. Käytännössä siis sensuroida. Hyvin tiukaksi moderointi on mennyt: Hesarista ja YLE:sta alkaen Uuteen Rovaniemeen ja Lappilaiseen asti.

Vain Suomi24, Perälauta ja Vauva.fi ”vuotavat”.

Siksi kai näitä blogeja ja sosiaalisia verkostoja – perälautoja – syntyy kuin sieniä sateella.

Ja kuolee kuin sieniä helteen jatkuessa tai porojen syötyä ne.

Siivoan päivittäin bittiavaruuteen lähettämääni tekstiä näkyvistä verkoista aika huolella.

Vain tämä Arktinen Puskurikapasiteetti on reilun 15 vuoden ajalta pysynyt, mutta oletan alustan omistajien ennenpitkää poistavan nämä maksutta, mutta ei ilmaiseksi, laaditut bitit.

Gott sei Dank

Päivän kirjallisuusvinkki (vrt Heikki Hiilamo YLE:n Ykköskolumni 31.8.):

https://www.adlibris.com/fi/kirja/infektiolaakarin-koronasaaga-9789523603646?gclid=EAIaIQobChMIk-jcm7Pw-QIV70aRBR1sWw-9EAQYASABEgKQhvD_BwE

Kustantajan ja toimituksen vastuista

Liki 4500 päivitystä tässä APK – blogissa on opettanut pari asiaa itse prosessista.

Kirjoittaja vastaa sisällöstä, kuntantaja laittaa kaupallisia tiedotteita ja tilaajien määrä vaihtelee tuon combon sisällön ja kustannusten mukaan.

Lukijat pääsevät tälle alustalle maksutta, mutta eivät ilmaiseksi.

Tilanne on saman kaltainen tiedotusvälineiden printti- ja netti-versioiden kanssa.

Jonkun on maksettava.

Tilaaja maksaa printti-lehdestä 3 kk:n sähkölaskun verran vuodessa ja toimitus tuottaa tiedon – ilmoitusten eli kaupallisten tiedotteiden lomassa – sellaisena, että tilaaja vuosittain tohtii ”jäsenmaksun” maksaa.

”Ilmaisjakelu”-lehdet (Rovaniemellä mm Uusi Rovaniemi ja Lappilainen) eivät ole ilmaisia, mutta ovat maksuttomia.

Elämässäni olen seurannut 1950-luvulta alkaen kahta-kolmea printtinä tilaamaani päivälehteä ja paria-kolmea viikkolehteä. Lisäksi erikoislehtiä tulee silloin tällöin postilaatikkooni 2-6 kpl (ammattitaito, harrastukset, luottamustoimet ja kiinostuksen kohteet).

Lapissa tilanne on näinä aikoina se, että printtilehtiemme kustantaja on vaihtunut muutamaan otteeseen ja valtakunnallisesti taas kustantajan nimi markkinoilla on vaihdellut. Lapin Kansa oli alunperin Kuuselan suvun tuote, sitten pörssissä vähän vaihdellen ALMAn ja nyt KALEVAn tuote.

Helsingin Sanomat on Erkolta siirtynyt kansainvälisesti kustannetuksi ja omistetuksi jätiksi.

Kustantaja ei vastaa lehden toimituksellisesta sisällöstä, mutta lopulta kuitenkin vastaa.

Mitä läheisempi omistajalle on kustannettu lehti, sen tiukempi näyttää olevan kustantajan linja ja pienempi tuloksen määrä ja laatu.

Minulla on pulma.

Kustantajan linja ei huoleta, mutta toimitusten valta mietityttää.

Maksanko sen vuosittaisen toista tuhatta € siitä, että toimitus näyttää muskelia vai siitä, että se näyttää maailmaa.

YLE-vero on selkeä: laatuwishky-pullollinen vuodessa ja naps: kanava auki.

Mutta Lapin Kansa (so Kaleva) ja Helsingin Sanomat (so Sanoma Media Finland).

Jälkimmäisessä maksan Nelonen Mediaa, STT:a, Mobiilimarkkinointi Routa OY:a, Urheilulehti OY:a, Alma Manu OY:a ja Alma Media Kustannus OY:a.

Lapin Kansan (Kaleva) vuosihinta on 406€, Helsingin Sanomien 483€, yhden illallismenun hinta Anare-ravintolassa on 112€ (juomineen).

Veroja maksan ja olen maksanut aina viimosen jälkeen.

Tänä aamuna hain laatikolta kaksi lehteä ja Lapin Kansan (Kaleva) laskun.

Kahden viikon kuluttua menen nauttimaan inarilaista lähiruokaa, mutta jo ensi perjantaina on syyskuun eläkkeen veronmaksu.

Maanantaina 5.9. puolestaan maksetaan maassa vuoden 2021 tuloista ”mätkyjä” tai saadaan palautusta (kunta, seurakunta, valtio ja ”ne muut”).

***

Kaikkein ”kavalin” on iltapäivälehtien ja muiden mainosrahotteisten digi-kanavien asia. Nehän ilmestyvät 24/7 ja ovat maksuttomia, mutta kaukana ilmaisista.

Ne, niiden digiversiot erityisesti, ohjaavat globaalistikin sitä, mitä, kuka, miksi ja mihin – sekä kauppareissuilla, sängyssä, lomilla että äänestysuurnilla.

Jätän tuon osan (yellow-media) tässä miettimättä.

Kunhan mainitsen. Alfa´sta alken.

Niin, ja sitten tietenkin, ”vapaa digi”.

Viimeiseksi Suomessa elokuulla tämä ”perälauta” taisi tulla osalle meistä aika kalliiksi.

Kaavoituksesta

Olen elämässäni ollut aika monentasoisia kaavoja tekemässä ja niistä päättämässä.

Yksi johtolause oli aina, ettei Herramme enää uutta maata lisää luo.

Pakistanissa, Bangla Deshissa, Niilin ja Mississipin suulla (1927, 1993, 2005) tämä tiedetään: säiden herra – olipa kyse ilmastonmuutoksesta a) tulivuorten, b) Lapin ryöstöhakkuiden tai c) Venäjän armeijan tuottamana – ei maata lisää vaan sitä poistaa tai siirtää – mutta myös hedelmöittää.

Tulva on vahva kaavoittaja.

Toisaalta kesällä 2022 on väitelty siitä, onko suurten jokien kuivuminen antamassa lisää kaavoitettavaa vai tuhoamassa loputkin elämisen ehdot Telluksemme pinnalla. Oltiin sitten Siperian suurilla, kulkusuuntaansa kääntävillä joilla, kuivuneilla suurjärvillä tai Amazonin viidakon metsäpaloissa.

Suomen kansan ikioma ilmastoprofessori, Saravatin hiekat kirjoittanut tupakoinnin ystävä Risto Isomäki, pitää todennäköisimpänä sapiensin lajin lopun mallina auringosta tulevaa energiapulssia, joka tuhoaa tieto- ja energiaverkot, mukaan luettuna ydinvoimalat ja Etelänapamantereen jäätiköt.

Siinä ei Venäjällä, Ukrainalla tai Osaran aukeilla ole mitään saumaa.

Niin, siitä kaavasta ja kaavoittamisesta.

Rovaniemi on Euroopan suurin kaupunki, yli 8000 neliökilometriä.

Niinpä täällä on kaavoituksesta suurempi kina kuin Manhattanilla tai Katajanokalla, Kalasatamasta ja Puijon rinteistä puhumattakaan.

Kaikki haluavat asua omassa talossa kylän keskustassa, omalla uimarannalla ja alkuperäis-asujamiston tilasta lohkotulla tontilla.

Sellaisella, jonka kaupunki kaavoittaa maakuntakaavan sallimalle alueelle ja jota kaavaa ELY valvoo.

Sairaalaniemeen, kirkon synninkarvaisen punaisen torninristin varjoon.

Kukaan ei enää halua tai uskalla asua Helpissä, Molkokönkäällä, Jaatilansaaressa, Niesissä tai Vikakönkäällä, ”In The Middle of Nowhere”.

Kaikki sodat, sanoi professori 1995 (Joseph A. Tainter) johtuvat kaavoituksesta tai kaavoitetun maan puutteesta.

Osa edellytää tosin mustaa multaa ja sen tuotteita (kts Ukraina, Niili, Keltainen joki).

Jostain syytä liki puolitoista miljardia kinuaardia haluaa (tai on pakotettu haluamaan) asua pilvenpiirtäjän 45. kerroksessa. Sama koskee Persianlahden sulttaanisukuja ja pian myös ”Pikkutiikereitä” (Indonesia & al), Afrikan metropoleja ja Rovaniemellä Lordin aukiota.

Sama asia on tuttua Oulussa teatterin vierustassa ja Espoon Keilaniemessä.

Itselleni on somaa poiketa matkoilla maissa ja kylissä, joissa on renesanssin tai barokin aikaan rakennettu tori, kirkko, kapakka, majatalo ja trattoria.

McDonalds saisi olla kylän ulkopuolella, jos sieltä saa kahden euron tsiisin alle kolmen euron hintaan.

Kaavaa siis tekemään ja siinä Rovaniemellä ajamaan Mäkkäriä pois nelostien päältä keskustasta sinne, missä keväällä oli sirkus ja nytkin Minimani-tavaratalo omalla liikenneympyrällä (siis kiertoliittymä).

***

PS Tänään tuli postissa uusin Parnasso, jonka tilauksen välillä peruin.

Siinä käsitellään kirjaa, jonka luin ja jota kiitin jokin aika sitten sekä aiheen valinnasta että sen käsittelytavasta.

Sinun Margot.

Autofiktio-leimaa välttääkseni en mainitse muita nimiä kuin tuon mainion ja ”ottavan” kirjan nimen.

***

Lehdessä on myös Luoteis-Lappi-lehden entisen toimittajan esittely, josta esitän isosti kiitostani.

Cancelled

Sunnuntain päivitys on aimpien parin kerran tavoin kadonnut sitä stilisoidessani.

Päivityksessä pohdin kahta ”duaalia”:

1. Ahtisaari-ilmiötä Tuttu Juttu – ohjelmassa, jolla hän ohitti ryppypiirakoita leipoessaan F18-tilaajana tunnetun svenskatalande naisehdokkaan TP-vaalin kalkkiviivoilla 1990-luvulla. Sama ilmiö toistui Elämäni Biisi – ohjelmassa kun tällä kertaa sankarina oli muuan petäjäveden syrjäkylän 1969 syntynyt mies.
2. Sosiologian professorin (Hiilamo) julkisuudessa uudelleen käynnistämää taistelua tupakointia vastaan kun samaan aikaan maan valtalehdessä harjoitetaan sveitsiläisen naisministerin mollaamista ”keltainen valo katolla”-reportaasissa, jossa toimittaja erittäin voimakkaasti vetoaa tupakoinnin lopettaneisiin että he aloittaisivat uudelleen ainakin Café Cremén henkeen vetämisen

Emme siis elä naisten maailmassa tässä suloisessa Suomessamme.

Post Festum

Asun kylässä, jolla on perinteitä ihmisten tyyssijana satojen vuosien ajalta.

Oikeastaan jopa 5000 vuotta.

Kylä kokoontui kauniina loppukesän iltana juhlimaan.

Juhlan ytiminä oli muiden ohessa yksi marjaniemeläinen (Itä-Helsinki) ja muuan norjalainen (Utsjoki).

Juhlijoita viipyi paikan päällä vajavan puolen sataa, parhaastaan kuuden tunnin ajan.

Trio soitti kepeää jazzia. Läskibasso, Ben Golson (Bb Tenor sax) ja kitara (Rauduskylä, Keski-Pohjanmaa).

Aamulla, juhlan jälkeen, Post Festum, en usko kenenkään olevan huonolla miimillä.

Sati Crapula Mundi.

Kiitos, Giitu.

Ehkä taas vuoden kuluttua?

Nyt lippu salkoon, on Suomen luonnon päivä.

Sen rauhaa ei juhla häirinnyt, vice versa!

(kuvia löytyy ihmisten fb-saiteilta)

KOSTO

Olen joku vuosi sitten kirjoittanut tähän juosteeseen blogia kostosta.

Nyt on aika palata aiheeseen.

En katsoisi erästä kaupallisen tv:n ohjelmaa, jos siinä ei olisi mukana kolarissa liki kuollut Kari Hotakainen.

Pitääkö olla huolissaan

Nyt hän kirjoittaa kostosta ja kostaen.

Niin kirjoittaa tämä ihmisten maailmakin.

Teot ja uskot saavat selityksensä kostosta. Ei rakkaudesta, ei vanhurskaudesta, ei synnistä tai synnittömyydestä.

Ylioppilasaineeni otsikko 1965 oli ”Usko ja teot”. Kirjoitin sen kostosta ja Albert Schweitzerista.

Lienenkö lukenut yhtään kirjaa ilman koston juonnetta, kuullut yhtään sävellystä ilman sitä. Nähnyt yhtään elokuvaa without avenger.

Minulla on jossain viime kuukausien slaavisodan ajan tiimellyksessä syntynyt ajatus tai käsitys, että kosto on 13 000 vuoden mittainen omituisuus tai ominaisuus sapiensin verkottumisissa. Parisuhteessa, vanhemmat-lapsi-suhteessa, työpaikka- tai yhteisökiusaamisessa.

Miksi 13 000 vuotta?

Ehkä siksi, että Oiva Ketonen opetti minulle 1960-luvun lopulla, että yli 400 sukupolvea sitten ihmisestä tuli homo sapiens, viisas muun luomakunnan tuhoaja.

Nyt se kostaa.

Muu luomakunta.

Lukusuositus: Kari Hotakainen, Opetuslapsi (2022), Tarina (2020).

lähde: Suomen Kuvalehti 34/2022, s 54

Sihko diives – HTA & SAV

Katselen tutun influensserin ulostuloa mediassa.

Mediassa hän elää ja mediasta.

Hän nostaa kaksi asiaa tikun nokkaan, joilla on lähitulevaisuudessa vaikutuksenaan lisäpaine ennestään aika sipissä olevalle sairauksien hoidolle ja niiden ehkäisylle, jota myös aivan oikein terveyenhoidoksi kutsutaan.

Viime vuodet on aika lailla puhuttu masennuksesta, ylivilkkaudesta, lapsuuden ja elämänkaaren traumoista ja erilaisista oire-ahdistuksista. Pakko-oireet, paniikit, ylensyönti, dopamiini-paastot ja laihuustaudit.

Nyt näyttää olevan tulossa toduuden hetket. Nilkat, polvet, lonkat, hartiat. Sydän, maksa, munuaiset, eturauhaset, harmaakaihit, rinnat ja iho.

Niissä on aina ainakin hiukan kiire.

Ja niihin löytyy tieteelliseen näyttöön perustuva hoito sekä parantaminen. Ehkäisy tosin ei sairaus/terveys-alamaista viehätä, koska pitää saada bailata. Kaiken ikää.

Mutta noihin kahteen otsikon asiaan (SAV ja HTA) hoito on enemmän hakusessa ja riidat oikeasta hoidosta syvenevät sitä mukaa kun puoskareilla on varallisuutta pystytellä media-mainos- ja -influenssi-kampanjoita.

Tyhjästä nyhjäisee vain puoskari, ei palkkakuopassa kyyristelevä sairaanhoitaja tai asemansa hoitoketjussa menettänyt ylivalvottu apulaislääkäri.

Olen huolissani, totta kai.

En siitä, miten minulle käy vaan siitä, miten tolkulle ihmisen sairauksien hoidolle jo on käynyt.

Erityisesti tämä koskee otsikon tauteja eli SAV ja HTA.

Yöt kylmenevät, pommit kuumenevat, ilmasto ei todellakaan kiitä.

Yksi kymppitonnin vihtavuorelainen ruutikauppa, sadantonnin taalan kylkimiina-paukku, puolen miljoonan euron ohjus, kymmenien miljoonien ruplien hypersoonisista raketeista puhumattakaan, tuhoavat ilmastosta sen, mitä 100 000 Teslaa säästää vuosikymmenessä.

Jos niihin Tesloihin on litiumia.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö asettuu litiumilla (maanisdepressiivinen sairaus).

Samalla asettuu vissi osa luovuutta (kuva-, sävel-, kirjallisuus- ja näyttämötaide).

Nokka irti, pyrstö kiinni, päinvastoin – tai jos sittenkin harakka tervatulla katolla oppii?

SAV = subaraknoidinen (lukinkalvonalainen) aivoverenvuoto

HTA = verenpaineen liiallinen nousu, joka on SAV:n tärkein taustasyy

https://www.lapinkansa.fi/sahkoauto-ei-takaa-ikuista-ilmastotaivaspaikkaa-ol/4865035

• kirjoittaja on Lapin Kansa – sanomalehden ainoa sellainen Naarmankairan kiertäjä, joka on käynyt SanomaOY:n toimittajakoulun

tiedoksi: Roman Schatz

Matti Kurki, Mauno Ladonlukko ja tasavallan seuraava presidentti

Olen hiljattain saanut käsiini uunituoreen tiedemies-tekoisen kirjan, jossa pohditaan Lallin ja Henrikin historiallista luonnetta (Mikko K. Heikkilä: ”Heinien herrat, Suomen historian pisin perinne”, warelia 2022).

Samantyyppisellä tieteeksi sanotulla taustalla pohditaan nyt ”sota-mediassa” Novgorodia, Moskovaa, Pietaria ja Kiovaa.

Ja tässä bolgipäivityksessä siis Mauno Ladonlukkoa ja Matti Kurkea.

Tieteen kanssa vähemmän on tekemistä 2000 vuotta vanhan länsimaisen ja 1400 vuotta vanhan islamlaisen uskon tarina sen syntyvaiheissa, Kauko-Idän missioista puhumattakaan.

Suomen suurlähettiläät maailmalla ovat juuri näinä päivinä kokoontuneet eduskunnan auditoriossa. Aiemmin muistelen kokousten tapahtuneen vähän ”avoimemmissa” tiloissa.

YLE julkaisi tänään uutissivuillaan kuvan eksellenssien kokouksen väliajalta.

Tunnistin aika monta kasvoa.

Mietin, onko tuossa joukossa se viisaus, jonka johdolla tasavaltamme (perustettu aD 1185 – 1917) voisi mahdollisimman elinkelpoisena edetä edessämme olevassa tulevaisuudessa, jonka tarkastelussa aiempaan nähden aina vain useammin toistuva termi on ”emme tiedä”.

En leikkaa kuvaa YLE:n uutissivuilta tänne enkä lausu asiasta mielipidettäni.

***

Eilen kulki kotipihani yli taivaalla tutusti kailottaen kahteen otteesseen kurkia eteläkoiliseen, mätäkuun ollessa loppumassa.

Aamun tiheä sumu tänään ja nollaa lähentelevä viime yön ilman lämpötila saavat kurkien muuton hiukan varhaista alkamista ymmärtämään ja miettimään.

Jatkan mietintääni retkeilemällä mätäkuun viimeisen päivän, joka on pikkulauantai ja saunapäivä, YLE:n viikon luontoäänen maisemissa.

Sen luonnonluoman nimeä ei, niinkuin ei myöskään tärkeintä tasavaltamme presidentin velvoitetta tässä maailman ajassa, ole tapana sanoa ääneen, ettei se heräisi ja iskisi isolla tassullaan Sven Tuuvan ”puiseen kalloon ”, jossa on terävistä kynsistä herkästi vammautuva pää.

”Se luoti osuu tiesi paikkansa”.

Ei tyhmään päähän.

Meillä oli keskikoulussamme Tsar Bomban, Kuuban ohjuskriisin ja JFK:n salamurhan aikaan ”Nahka(pää)ksi” kutsumamme kemian ja fysiikan vanhempi lehtori, jolla oli tarjolla noiden luonnontieteiden tärkeän sisällön ohella muutama merkittävä, lyhyt opinkappale.

Yksi oli:

”Ei pidä kysyä, ei kysymällä mitään opi”.

Sadetta luvassa lähes koko maahan

Mätäkuu, vuosittainen ajankierron kansanterveydelle vaarallinen kausi on loppuilemassa.

Olen ollut jäsen useassa sellaisessa verkossa, joiden yksi keskeinen pian 76-vuotisen tarkkailu-urani havainto näin jälkikäteen tarkastellen on noiden H.V. / H.S. -yhteisöjen jäsenten väistyminen, osan lopullisesti.

Yöpöydälläni on Mauri Sariolan kirja ”Suomalainen ratsastaja”, ensimmäinen painos (Gummerrus 1977).

Aihe kirjassa on tähän päivään tuttu: Kustaa III:n ja Katariina II:n, neuvottelu Haminassa Ruotsin ja sen Itämaan (Suomi) tulevaisuudesta ja Venäjän ”NATO-suhteista”.

Aamun lehdessä kuvataan itänaapurin nykyrasputinin tyttären kuolemaa ja hänen isänsä suhdetta eurooppalaiseen filosofiaan, kärkinimenä Martin Heidegger (Hitlerin natsipuolueen jäsen 1933 alkaen).

Aamuhartaudessa espoolainen lähetysjohtaja-nainen pohtii neljää hänen mielestään eniten ihmistä koskettavaa yhteisöllistä piirrettä, joita yhdistää usko ja uskonto.

Uutisissa kirkon (ja mm KELAn) filosofiksi usein mainittu HY-professori ”H” esittää ratkaisuksi energian hintapulmaan Suomessa könttäsummaa, joka maksettaisiin tulevana talvena huono-osaisille.

Ihmettelen mielessäni, missä nyt on suomalaisugrilainen, tätä itäisen valtakunnan pitkäpartaista Putin-kuiskaajaa muistuttava ersäläinen Vladimir, jonka toimitatapa kovasti lähenee myös Katja Ketun kirjassa Yöperhonen kuvattua rangaistus- ja keskitysleiri-johtajaa.

Olen valmistelemassa tämänvuotista, perinteistä syysmatkaani, jonka eräs pysähdyspaikka on teuvalainen alttaritaulu, jonka on maalannut näinä päivinä Moskovan ja Pietarin kaduilla ilkeilyn kohteena oleva Muumien (erityisesti Pikku Myy) äiti, Armi Ratian (toinen Pikku Myy) kaveri (sit tibi terra levis, kumpainenkin äkäpussi).

Teuvalta tulee hyviä keihäänheittäjiä.

Eräs heistä on tänään Radion Ykkösaamussa pohtimassa kansainvälistä tilannetta.

Hän on Suomen Washingtonin suurlähettiläs Mikko Hautala, nykyisen TP Sape:n ulkopoliittinen vasen ja/tai oikea käsi.

Muita kohteita matkallani ovat Mannerheim-museo (MPK 159) ja muuan SoTe-uudistuksessa itsepäinen kunta (Tiltu ja ET), joka sijaitsee historiallisen Uuden ja Vanhan Suomen rajalla. Raja on se, josta Kustaa III ja Katariina II neuvottelivat Ympyröiden kaupungissa (RUK 122), välittäjänä ja sovittelijana sänkyhommissa pätö eversti, suomalainen ratsastaja, rakastaja ja kavaljeeri (KMA).

”Äl yli päästä perhanaa – se luoti tiesi paikkansa”.

Olin alussa mainitsemistani verkostoista erään (AA VIII) kanssa uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlia viettämässä tuon kapinaliikkeen pääpaikalla jokin vuosi sitten.

Siellä oli alakoulukäinen saksalaispoika, joka opasti meitä kaupungin tärkeimmän kirkon etsimisessä:

”There is the All Saint´s Church” osoittaa hän, kartta toisessa kädessään, suuntaan ”ylämummo”.

Siellähän se oli, metalliovessaan teesit, joiden merkeissä 1618-1648 käytiin sotaa.

Tuossa sodassa syntyi Savolaisten lauluun säe ”joka kynsi kylmeni” (1632, Lechvirta).

Sen sodan jälkeisessä rauhassa erästä rauhantekijää hänen isänsä Axel O. evästi neuvotteluihin:

”Poikani, kumpa tietäisit, kuinkä vähäisellä järjellä tätä maailmaamme hallitaan”

An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur

QUOD ERAT DEMONSTRANDUM