Ystäviä ja vihollisia: Corbyn vastaan Trump

Silmiin osui kirjaesittely, jossa pidettiin hyvänä sitä, että vihollinen ja ystävä ovat eri puolella aitaa.

Kirjan viestin mukaan tällainen vihollis-asia ei ole lainkaan henkilökohtainen vaan vihollisesta päättää kollektiivi.

Yhteisössä, kuten kunnassa ja valtakunnassa, valtaa käyttää se, joka päättää, kuka on ”meidän vihollisemme”.

Jos tätä ihmisessä syvällä olevaa tarvetta ajatella vihollisensa kautta ei huomioida, se tulee esiin yllättäen ja tuhoisasti.

Jos tällaista viholliskuvaa ei luoda, huomata ja kunnioiteta, politiikasta katoaa politiikka:

”Vastustajaa syytetään politikoinnista ja itselle varataan puolueeton ja mahdollisesti tieteellä perusteltu rooli”.

Luin tuon kirjaesittelyn useampaan kertaan antaen samalla tilaa sille, mitä olen politiikassa kokenut.

Ensin politiikan ulkopuolelta, mutta pienen kauppalan virkamiesperheen kuopuksena.

Sitten ylioppilasmaailmassa taistolaisten, noskelaisten ja edistysellisten yleisdemokraattien taistellessa raivopäisesti vihollistaan, oikeistolaista osakuntien pingviiniväkeä vastaan.

Lopulta Rovaniemellä 1984 alkaen, kun vihollinen takuulla on lähellä.
Ja ystävä aika usein kaukana.

Aina on kuitenkin se änkyrä ja sille kurmuuttaja löytynyt.
Vihollinen ja ystävä.
Joskus vähän epäselvemmin, joskus taas kirkkaan mustavalkoiseeti, punavihreästi tai sinikeltaisesti.

Mitäs tässä on huolestuttavaa, kun lillukka-lallukka-lipilaareja vähän kurmuutetaan?
Tai noita omaa pesää likaavia vallankumouksellisia militantteja.

Konsensusta kolhitaan kunnolla?
Kiusataan sitä, joka ei pidä puoliaan?

No, eihän siinä mitään huolestuttavaa tietenkään ole.

Hiekkalaatikko-, tarha-, ala-aste-, yläaste-, lukio-, ammattikoulu-, työpaikka- ja politiikka-kiusaamisessa.

Vihollisen etsimisessaä ja sitten sen lahtaamisessa.

Ripaus halvekuntaa, ripaus ylenkatsetta, selän kääntämistä, oman kielen puhumista, pikkupuukkojen pistelyä, lopulta vaivovalkeita, rovioita ja hirsipuita.
Kaasukammioita, tuhkaus-uuneja…

Niin, tämä kirja.

Se on suomennettuna ilmestynyt aivan äsken ja siinä todetaan, että oman poliittisuuden kieltäminen on mitä poliittisin teko.

Kirjan on kirjoittanut Schmitt kaksi vuotta sen jälkeen, kun nyt jo takaisin kaivatun Suomen perustuslain (v:een 2000) kirjoittaja sai avec ”Lapin kenraalilta” (Wallenius) ilmaisen kyydin Kulosaaresta aina Joensuuhun asti.

Tiedän, että kirjaa luetaan myös suomeksi, tänään.
Ei ehkä pelkästään siksi, että siitä jotain oppisi.

Vaan siksi, että siitä saa oikeutuksen.

Licensed to…

(tällä kertaa linkit kannattaa sekä avata että lukea)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Carl_Schmitt

https://fi.wikipedia.org/wiki/K._J._St%C3%A5hlberg

*

Syksyn tullen matka-allakkani alkoi toteutua kaikessa ankaruudessaan pari viikkoa sitten.
Nyt, EU:n lomien lakattua, ankaruus jyrkkenee.

Kun iltapäivällä lähden kolmen aamun ajaksi kylään, jossa nyttemmin toimii mies, joka vuosi sitten Lahden Sibeliustalolla olisi saattanut pelastaa Kansakoulukuja kolmen ”pojat ja tytöt”, en ota mukaan läppäriä tilpehööreineen.

Tämä johtuu siitä, että yritän kantokykyni heikentyessä alle viikon reissuissa pakata reppuni kevyellä versiolla.

Blogin kirjoittaminen taskuvälinein on aikalaista suhmurointia.
Ainakin viestistä, jos sellaisen päkerrän, tulee lyhyt.

Mutta voihan olla, että jotain välittämisen väärtiä asiaa osuu kohdalle:

”short cut”, ei ”long play”.

Hyvää syyskuuta!

Mainokset

Minne me oikein viemme meitä

Muistelin pari aamua sitten päivityksessäni lauluyhtyettämme Rova-kvartetit.

Eräässä laulussamme kysymme ”Minne ne oikein vievät meitä – ne kymmenen”

Satojatuhansia suomalaisia tämä nyt koskee.
Maaseudulta aiotaan muuttaa keskuksiin.
Joka kymmenes lähtee.

Edellinen kansainvaellus suuntautui Ruotsiin, mutta nyt sinne ei oteta.
Maan suurin puolue on siellä nyt SD, ei SDP.

Tunisia, Libya ja Kreikan saaret olivat äsken vielä meidän suomalaisten virkistäytymisen kohde.
Ajatella!

Viime vuosikymmenen lopulla olin useammassa Euromed-kokouksessa, joissa puhuja toisensa jälkeen vannoi, että kansainvaellukset etelästä pohjoiseen ovat alkamassa aivan varmasti.

He kehoittivat meitä pohjoisen ihmisiä rakentamaan tulijoille infrastruktuuria valmiiksi.

Puhuin asiasta Suomen ja kunnan muille päättäjille:

”Höpsistä pussiin, Antti”

Perheessämme on viisi lasta ja kaksi lastenlasta.
Lapsista neljä seuraa San Francisco 49er´n, Liverpoolin, New Jersey Devils´n ja Benfican matseja, RoPS:n matseista he katsovat lähinnä vierasotteluja (Klubi, Inter jne).

Yksi lukee kurssikirjoistaan, miten omaishoitajalle ja paljonko maksetaan, mutta hän onkin nainen.

Lastenlapset tietävät, että Turun murre ei ole koira.

Yksi harvoista ystävistäni viihtyy aktiivisesti purkautuvien tulivuorten saarilla, GMT/UCT +7-9. (DST).

Kuuntelen juuri radiossa ohjelmaa, jossa vaaditaan työpaikoille ”personal trainer”-palvelua.
Työnantajan piikkiin.

Jos joku voi toimittaa minulle Rovaniemellä tänään päivän Helsingin Sanomat (paperiversio), lupaan sen hakea ja maksaa.

Vielä Rovaniemellä asuva ikätoveri heitti linkin:

Kemppinen

Torikahvilla syyssateisen harmauden ympäröimänä pidin vanhan, harvakseltaan tapaamani väärtin kanssa katsauksen kaikesta.

Käsittelyssä on eutanasiasta ja avustetusta itsemurhasta alkaen käytännössä kaikki.

Lapin ruusujen sota, golf (ei, emme pelaa), RoPS, kyläpäällikön valinta, SoTe, verouudistus, nuoriso (kummallakin niitä on nokko), EU, YK, Unesco, Afrikka, Kiina, Donaldit (Duck ja Trump), Katja Kettu, hillasato, Rova-kvartettien viimeinen konsertti (eilen) ja naisen asema.

Eikä tässä ollut vielä kaikki.

Kun ikäiseni ihmiset tapaavat harvoin, kannattee pajatso tyhjentää varmuuden vuoksi kerralla.
Kun arvotkin ovat samat, jotka eivät enää missään käy täydestä, on alakulokin teemojen takana melankolian triumfia.

Sateen sattuessa olimme teltan sisätiloissa, joten minulle ei selvinnyt, polttaako väärti vielä Colt´ia, mutta minä laitoin pihalle päästyäni Hofnarin huuleen.

Kotimatkalla sekä oravia että jäniksiä pinkoo ajotien yli ja hiljaisesta liikenteestä johtuen jatkaa matkaansa ehjinä omiin talvivarastojen keruupuuhiinsa.

Tuollaisen seminaarin jälkeen tunnen tulleeni jonkinlaiselle raja-alueelle.

Sitä säestää kotiin tullessa pakelliittiradiostani Piazolan alkuperäinen musiikki, josta ei totta vieköön riemu repeä.
Rauhallinen ilo ja tasapaino sentään.

Ikääntyneen raportoijan on jostain syytä etsiä kirjoituksilleen mittatikku.
Minulle se on

http://kemppinen.blogspot.com

Tuo sivu on ensiksikin liigatasoa, kun itse kirjoittelen divarijoukoissa. Aloitin kyläpeleistä ja olen nyt päässyt kolkuttelemaan II divisioonan portteja.

Jukka Kemppinen on kuluneella viikolla asettautunut maalitauluksi liigan kärkikolmikossa asioissa, joissa kuka tahansa, Niinistöjä myöten, saa takuulla lunta tupaan.

Niinistöjähän on kolme: Sauli, Ville ja Jussi.

Kemppinen on ryhtynyt peräämään vihakirjoittelun ja rikoslain rajapinnan tarkistamisen ja asettamisen tarvetta.

Mikä on ja millä seurauksella rikoslain 11 §:n merkitys.

Kun huipulla tuulee, on täällä lillukanvarsissa aika hiljaista.

Pihassamme, akkunan takana näköeräisyydellä, kääntyy kissa, orava ja isohko joukko pieniä, tuntemattomiksi jääviä lintuja.

Jatkan syksyn saapumisen nauttimista ja sellaisten valtavirtojen miettimistä, joissa enää en isommin ohjaa mitään, mutta tietäen niiden akanvirrat ja syvät vedet, säilyttäen tietävän ihmisen mielenkiinnon.

Niin arvelen tämän aamun väärtinikin tekevän, omassa pilttuussaan.

Ryhdyn perehtymään, Helsingin Sanomien printtilehden puutteessa, uudistuneeseen Helsingin yliopioston lehteen (Y/06/15):

”Suomi on Euroopan toiseksi onnellisin maa”

”Jälkimetafyysinen konservatiivinen vallankumous oikeistolais-heideggerilaisuudessa”

Voiman voitto, apeuden tasapeli

Olemme istuneet vaimon kanssa autossa vieretysten viime kuukausina toista sataa tuntia.

Siinä on tullut kaikenlaista jutelluksi.

Keskustelut hakevat usein kilometripaaluja menneisyydestä, kun edestä, tulevasta ei niitä syys-sumun takaa tohdi arvata.

Moni merkkipaalu sitoutuu tuttuhin, usein myös yleisesti tunnettuihin henkilöihin.

Yhä useammin kysymys kuuluu: ”Mahtaako hän muuten olla elossa? Eikös lehdessä ollut…”

Niinpä.

Historioitsijat tapaavat joskus opettaa, ettei dokumentoitu ja tulkittu menneisyys valehtele.

Viisaammat ja riittävästi media-aikaa saavat muistavat täydentää:

”Kullakin on oma tapansa valehdella, mutta harva historioisija etsii totuutta – kaikki etsivät kertomusta, joka ei kokonansa ole esittäjänsä häiriintyneen mielikuvituksen tuotetta”.

Niin, kyllä se niin lienee.

Brita Koivunen on kuollut, samoin Erkit Lindstöm ja Toivanen.

Nyt on arktisen luonnon vuoro.

Ensi toukokuussa se taas herää.

Luonto, mutta eivät haudatut.

Heidän aikansa nousta, heidän helatorstainsa, se on toinen tarina.

Requiescate in peace


Qui nescit dissimulare, nescit regnare

(hyvä valehtelija on hyvä hallitsija; machiavellismi)

Kymmenen kärjessä

Liki kolmenkymmenen vuoden mieskvartettilaulajaurani päättyy huomenna.

Silloin lopetamme virallisesti Rova Kvartetit – nimisen yhtyeemme.

Bellmania, Beethovenia, Yli-Tepsaa.
Partisaanivalssista Hauturin lauluun.

Eräs suosikkilauluistani on nimeltään ”Oletteko panneet merkille”.

Sen viesti on surullinen, vähän kyyninenkin.

Kyseessä on Stadin Arskan, Arvo Turtiaisen runo, jossa mietitään sitä, kuinka ihmiset eivät enää laula eivätkä soita.

Kuuntelemme vain sävelradiota, jossa ”kymmenen aina on kärjessä”.

”Eikö teitä pelota, minne ne oikein vievät meitä”.

Seurasin kauhulla erään suomalaispuolueen listaa, jonka se julkisti kuluneella viikolla.

Siinä kerrottiin vähän samalla tavalla kuin Mauthausenin keskityaleirin kuparisessa muistotaulussa, kehen puolueen kannattajien kannattaa suunnata pohjaton ja vahva vihansa.
Ad hominem.

Mietin omia listojani.

Yksi niistä on kirjahyllyssä oleva matrikkeli, jossa kerrotaan niiden ihmisten nimet, jotka ovat käyneet totalitaarisen maanpuolustuksen kurssin.
Sieltä löytyvät listaajat ja listatut.

Sitä mukaa kun lapsemme ovat suorittaneet ylioppilastutkinnon, he ovat saaneet ”Isänmaan toivot / Spes Patriae” kirjan, jossa kaikki sen vuoden valkolakit on luetteloitu, osa kuvien kanssa.
Listaajat ja listatut taas liki täyslukuisina mukana, Isänmaan Toivot.

*

Pitäisiköhän minunkin listata niitä ihmisiä, joita vastuullisissa asemissa olevina on vastaan tullut?

Musta lista, punainen lista, vihreä lista.

Kuhunkin kymmenen nimeä.

Muutaman minuutin mietinnällä lyijykynä (Faber N:o 2) käynnistyy ja A-8-kokoinen luonnosvihkoni alkaa sisältää nimiä.

Mustaan tulee rosmoja ja muita pahoja, punaiseen sosialistisia ja sosiaalisia vallankumouksellisia ja vihreään kymppikaavalaisia, biosfäärin suojelijoita & haaveilijoita.

Poikkean välillä hakemaan aamun lehden postilaatikosta ja hörppään vähän vettä.

Sitten huomaan sen:

”Kymmenen aina on kärjessä”, ”Miksi ihmiset eivät enää soita”.

Jokaisessa listassa on sama nimi: ”Antti Liikkanen”.

Turtiaisen sanoin: ”Eikö teitä pelota, minne ne oikein vievät meitä”.
Tiitinen ja sen lista.

Rovakvartetin eräs suosikkilaulu on:

”Tiitiäisen kehtolaulu”

Pahuuden ja hyvyyden lähteellä

Luin juuri rovaniemeläislähtöisen kirjailijan teoksen, jossa vissiä roolia näyttelee kylän lähde. Paitsi vettä, lähde sisältää myös tiedon kaiken alusta ja lopusta. Kohdun ja haudan.

Illalla vähän työläästä kokouksesta saapuessani ruudussa puhui ikätoverini kuolleesta isästään ja tämän pahoista teoista sellaisena aikana, jota puhujan ei ole tarvinnut elää.
Ei minunkaan.
Eikä tuon ”lähteellä”-kirjan kirjoittajan.

Aika, jota tarkoitan, kuvataan usein sotana. Tappamisena. Äärimmäisenä syyllisyytenä.

Meillä tuon ajan kuvaajilla, sodatta eläneillä, on tartunta pahuudesta ja hyvyydestä, jota vastaan ei synnytyslaitoksillamme rokotettu.
Saimme toki kalmetoinnin (tuberkuloosia vastaan), mutta emme tarinaa.

Keskitysleirejä ja selkäänampumista ja aseettomien tuhoamista tuhansien vuosien saatossa vahtineet ja sallineet sukumme edellä käyneet jättivät meille selvitettäväksi syyllisyyden ja pahuuden vyyhden, josta on aina ollut helppo löytää se lanka, jossa kerrotaan sankaruudesta ja ihmeellisistä pelastumisista, uhrautuvuudesta ja tiestä rauhaan kosto unohtaen.

Eräs mieleenpainuvimpia lukulistallani olleita sotakirjoja on Günther Grassin ”Sipulia kuorimassa”. Siinä hiljattain manalle mennyt, poikasena sodassa ahkeroinut Hitlerin perässäkulkija tilittää koko tarinan heijastaen sitä tähän päivään.

Yhdessä asiassa Grasskin epäonnistuu aivan yhtä vahvasti kuin kaikki hyvän ja pahan tilitystä tekevät.
Myös aivan varmasti minä.

Missä asiassa me syyllisyyksiä arjen kostoksi ja huonoksi käytökseksi muuttamassa olevat etusormea heristävät moralistit epäonnistumme?

Eikönän tuo tässä lyhyessä päivityksessä jo tullut selväksi.

Reklaamia

Usein lehden tärkein sivu on se ensimmäinen.

Näin on erityisesti Helsingin Sanomissa, samassa lehdessä, joka on päättänyt, että puoluerekisteri ei ole virallinen tiedonlähde.

Puoluerekisteri nimittäin kertoo, että olen Suomen Sosialidemokraattisen puolueen (rp) jäsen.

Helsingin Sanomat kertoo, että olen sosiaalidemokraattisen puolueen luuseri.

Niin, se lehden ensimmäinen sivu.

Helsingin Sanomat on myynyt sen mammonalle varmaankin jo ennen syntymääni.

Vain jouluaaton numerossa lehden etusivulla on kuva jostain Lapin kylästä jouluna.
Se varmaan jaetaan kotiini, koska jouluaatto on tänä vuonna torstaina (ei siis lauantaina tai sunnuntaina, jolloin lehteä ei Oulun pohjoispuolella saa kuin hakemalla sen itse Oulusta).

Mikäs siinä, maassa maan tavalla.

Aamun lehdessä etusivulla lukee:

PRESSA

ON SALE

Minulle on kerrottu, ettei runoilija Haukion puoliso pidä erityisesti lempinimestään ”Sale”.

Onhan se vähän hankalaa.
Jos Häkli ja Sauli menevät rullaluistimilla kaljalle Naantalin Pubiin, on vähän noloa sanoa, että Niinistö on saletissa.

Aamun uutisissa kerrotaan myös, että SanomaOY aloittaa yt:t, tavoite vajaa 300 maantielle vaeltajaa.

*

Jos Sinulla oli 50 miljoonana lottovoitto sijoitettuna osakkeisiin viikko-pari sitten, nyt siitä on jäljellä 22 miljoonaa.
Ainakin jos sijoitit väärin.

*

Kesäarki-aamuisin poikkean kahvilla Rovaniemen uudella torilla Marjatan kahviossa, jossa tapaan usein perheemme ”sedän”.

Tänä aamuna hän soitti ja kysyi, tarvitsenko pyhän Hesarin (Sancta HS).

Ilahduin ja kerroin, että kuolinilmoituksia en millään saa tablettiversiosta luetuksi.

”Haluan nähdä, kuinka moni minua nuorempi on kuollut ja kuinka moni tuhkataan, kun Rovaniemellä se ei ole mahdollista”.

Siis minun kuolla itseäni nuorempana tai tulla tuhkatuksi kotikaupungissani.

Pyhän sarjakuvista en niin välitä, kun ei mukana ole Fingerporia eikä Flash Gordonia (vai olikohan se Rip Kirby?).

Hän lupasi lehden toimittaa postilaatikkoomme ja minä lupasin olla käyttämättä lehteä kalankääreenä.

Tuhkaaminen Rovaniemellä on aamun Alman (Poro-Aapinen eli Lapin Kansa – Pohjolan Sanomat) mahdollista, jos kaikki Lapin kunnat ja seurakunnat tekevät yhteistyötä.

Osani hoidin aikoinaan varmistamalla, että uusinta Rovaniemen hautuumaakappelia suunnitellessa siihen varattin krematoriolle paikka ja sen katto tehtiin ympäröivän luonnon mukaisesti kasvulliseksi.

http://www.lapinkansa.fi/lappi/krematorion-jonot-tuntuvat-lapissa-asti/

Siis ”MISSION IMPOSSIBLE”

Kemiläiset myhäilevät Rovaniemen joulupukin pankrotille ja rovaniemeläiset toivottavat Perämeren rantaan ennätyslauhoja talvia (”Lumilinna”n tuhoksi).

Saamelaiset rakentavat äänioikeutettujen listaa parlamenttivaaleihinsa, mutta Inarin aboriginaalit ovat eri mieltä.

Eivät pelkästään Eirat.

*
*

(2949)

Prinssi Rohkea

Lapsuudenkotiini tuli paperilehtiä päivittäin kolme.
Nyt ei tule enää yhtään.
Sunnuntaina.

Niitä ei enää joko tehdä tai tuoda.

Yhdessä noista lehdistä oli Prinssi Rohkeasta kertova sarjakuva.
Luin sen ensin, vasta sitten toisen lehden Nalle, Pelle ja Pingon***.

Viimeiseksi luettavaksi, sokerina pohjalle, jäi Rip Kirby kolmannesta lehdestä.

Jukka Kemppisen lapsuudenkodissa arvaan myös seuratun kahta noista lehdistä.
Siksi saattaa olla, että kauhavalainen arvomaailma ei paljon poikkea kouvolalaisesta.
Militanttia sävyä noissa rautatienvarren kylissä oli nokko.

Sopisi ehkä kutsua sitä vakaaksi, vihaiseksi ja tulisieluiseksi, mutta joskus myös provokatiiviseksi.

Nyt tuo Jukka Kemppinen, minua kaksi vuotta vanhempi, oleellisesti merkittävämpi suomalainen, on korkealla iällä aloittanut taistelun Prinssi Rohkean varusteissa ja mietteissä:

”Pohojalaaset tuloo”.

Hänellä on vastassaan teräväkynäisiä ja mistään piittaamattomia rähjäreiskoja.

Vähän samanlaisia kuin Enontekiön kunnanjohtaja, jolle mikään ei kelpaa paitsi sota.

Seuraan aika huonolla mielellä kumpaakin: Hetan kyläpäällikköä ja Kirkkonummen sfinksin päällehyökkääjää.

Vain toisesta kannattaa tehdä ilmoitus poliisille – toinen on poliisivaltuuksia kantanut virkaurallaan kymmeniä vuosia.

*

Sananvapaus on Suomessa ollut vaarassa koko elämäni ajan.

Sitä kuvaavat vaikkapa Kari Suomalaisen erottaminen Helsingin Sanomista, viikonvaihteen Helsingin Sanomien ilmestynisen väkivaltainen loppuminen Oulun pohjoispuolella ja Aamulehden sunnuntainumeron siirtäminen lauantaiksi.

Paljon vakaviampiakin sananvapauden rikkomisia on Suomessa, Lapissa ja Rovaniemellä tullut viime vuosina vastaan.

Mutta taidan nyt keskittyä seuraamaan tätä taistoista ehkä tärkeintä.

Yksinäinen sulkakynämies vastaan kokonainen poliittinen kulttuuri, perussuomalainen vastaan peruspohjalainen.

Siinä taistossa ei armoa ehkä pyydetä saati anneta.

Samaan aikaan toivon, että toisen tärkeistä saamelaiskunnista päällikkö ymmärtäisi vaihtaa puoluetta.

Suomen Keskusta ei ole tavannut olla räyhääjien koti likikäään siinä määrin kuin alkiolainen Maalaisliitto I ja II maailmansodan väliaikoina.

II Maailmansodan jälkeinen rajapyykki löytyy kyllä: siinä Kekkosen ja Vennamon epookissa, 1950-60-lukujen taitteessa.

Ota ja kävele?

Toivotan sitkua ja joustavuutta pohjalaiselle Prinssi Rohkealle sodassa, jollaisia toinen osapuoli, halla-aholainen, on voittanut kuin leikkiä vaan itse asiassa jokaisessa maapallon kolkassa.

*

Kyselin viime viikolla päivämääriä ja niiden tapahtumisia reilun parintuhannen vuoden ajalta.
Olen nyt kirjannut vastaukset noihin kysymyksiini.

Erityisesti mietin yötä 15-16.10. 1946, kolme päivää ennen syntymääni.
Tiedän nimittäin, että silloin Lapissa moni itki.
Surusta.
Tieto löytyi arkistossani olevasta päiväkirjamerkinnästä 17.10. 1946.

”Sateenkaariraudun maa”, päivitys 22.8. (tällä alustalla)

*

Onnitteluni Alkon joulukuista avautumista 1944 seuranneiden 40 viikon jälkeen syntyneille, jotka tällä viikolla tuhatpäisin joukoin viettävät seitsemänkymppisiään.
Ne muuten olivat auringonpimennyksen sävyttämiä syntymiä!

*

*** http://sarjakuvat.eurocomics.info/rasmus_nalle.html

Vuoden kierto

Elokuu on 68 edellisen kerran kokemukseni perusteella vuodenkierron neutraalein kuunkierto.

Niin näyttää käyvän nyt 69:kin kertalla.
Mustimman tai räiskivimmän kuukauden valinta on vaikeampaa, koska niitä on niin paljon.

Voisi oman kokemuksen peeustaalla olla syytä yhtyä Euroopan muiden maiden kokemukseen: vuosilomat kannattaisi siirtää elokuulle.
Ei tulisi niin touhutua eikä tarvitsisi sitten koko loppuvuotta katua ja maksaa.

Porotutkijan kanssa mietimme asiaa tutkimuksessamme 1980-luvulla: elokuussa syntyi tutkimusaineistomme ihmisistä suhteessa vähiten (muutama tuhat tutkittavaa meillä oli).

Elokuussa syntyneet näyttivät kuitenkin elävän pisimmän, harmittomimman ja terveimmän elämän.
Onnellisuutta emme voineet mitata, koska tutkittavat syntyivät 1800-luvulla ja olivat kaikki tutkimuksemme aikoihin jo kuolleet.

Jotta syntyisi elokuussa, pitäisi hedelmöityä joulun seutuun.
Kuka sitä nyt silloin?

No, tätä on vielä 9 päivää jäljellä, 69. vuoteni elokuuta.
Ans kattoo ny.

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1440212936817?ref=tallennettu-aihe

*

1988 alkaen on tieteellisesti pätevällä menetelmällä arvioitu lääkäreiden ”omaa kuvaa”.

Uusin tutkimus (2013) tuli julki perjantaina.

Vähiten lääkärit kuvittelevat olevansa shamaaneita, eniten työryhmiensä jäseniä.

Tärkeintä meille, joista työikäisiä on 21 000, on perhe ja terveys, mutta puolet meistä jatkaa työssään, jota >90% pitää oikeana uranvalintana, eläkeiän jälkeen.

Eniten koemme saavamme arvostusta hoitohenkilökunnalta ja potilailta (yli 80%), vähiten medialta ja poliitikoilta (

Sateenkaariraudun maa

Juuri tunteideni ja älyni ollessa kaikkien aikojen rajuimmassa sisäisessä sodassaan osui käteeni pohjalaisen juristin, Kullero Kemppisen kirja ”Paratiisikuru”.
Olisiko ollut yöpakkasten ja Fagerholmin aikaan.

Tuo kirja toi minut kaimani kanssa junalla Rovaniemelle ja Eskelisellä Vuotson pohjoispuolelle, josta rinkat selässä jatkoimme Wehrmachtin vanhaa sotilastietä pitkin Kopsuslammelle.

Lopulta matka päätyi, ei päättynyt, Rautulammelle, jossa asui sateekaarirautuja.

Elettiin sellaisia aikoja, että Suomen sorateillä sai ajaa miten lujaa halusi (1300 liikennkuolemaa vuodessa) ja juna Kouvolasta Rovaniemelle oli kaikille saman hintainen.
DC-3:t alkoivat syöksyä mäkeen.

Tämän kesän elokuussa törmäsin jälleen sateenkaarirautuihin.

20 000 000 €:lla eräälle saamelaisiin hyvin myönteisesti suhtautuvien ihmisten saarelle rakennetaan hehtaarikaupalla halleja, joissa aiotaan kasvattaa maailmalle joka vuosi 3 000 000 kg sateenkaarirautuja ympäristöä pilaamatta ja sähköä samalla tuottaen.

1960-luvun alussa Lapin maakunnalla ei ollut saamelaiskysymystä arktisen kinkeripiirin kansanedustajien vaaliteemana, mutta oli hyviä keinoja houkutella veronmaksajia avittamaan maakuntataloutta ja sille lisäarvoa tekeviä asukkaita.

Meitä lääkäreitä, business-enkeleitä, opettajia ja diplomi-insinöörejä muutti pohjoiseen pilvin pimein siten, että runsaimmillaan ”maahanmuuttajien” osuus työllä leipänsä ansaitsevista on ollut 50%a, yli 100 000 ihmistä.

Nyt mielikuvajohtajuus ja sateenkaarirautu ovat siirtyneet maamme pohjoisimmasta osasta sen läntisimpään, lounaisimpaan kolkaan, jossa 30 000 ihmistä palvelee yli 1 000 000 maksukykyistä, Myrskyluodon Maijaa hyräilevää turistia tuottaen samalla Norjaan, Ruotsiin ja Tanskaan nälkäisille lohta leivän päälle.
Ehkä Lidl´kin saa osan viljelyfisuista myytäväkseen sikahalvalla?

Maakunta, jolle kelpaa liki sataa kieltä puhuvia, liki sadassa maassa syntyneitä junan- tai eskelisen tuomia ihmisiä liki rajoituksetta alue-bruttokansantuotetta tekemään, tulee toimeen tulevaisuuden maailmassa.

Maakunta, joka ei siedä edes omia alkuperäiskansalaisiaan ja tuhoaa lesken rovon hinnalla tärkeimmän mielikuvajohtajansa, on vähän heikommassa asemassa.

On surkuhupaisaa lukea uutisista, että EU:n pohjoisimman kolkan edeskäyvät tuhraavat monen miljardin €:n arvoisen matkailumielikuvansa parin sadan grandin tähden.

Santas bankrupt (The Independent & al: Only four months before Christmas)

Nyt ne, jotka harkitsevat lähtöä Paratiisikurun ja sateenkaariraudun maahan, taitavat pysähtyä jo kauan ennen rasistista, business-älynsä menettänyttä pohjoista, jossa tärkein vihollinen tulee joistain kolmesta ilmansuunnasta (koillinen, kaakko, itä), mutta ystävä ei ainakaan etelästä.

Kirjolohen saa ystävällisemmiltäkin väärteiltä ja emännyyksiltä.

Muutoinkin kuin hoon päälle.

*

Olen vuosia pähkäillyt erästä hyvin arkaa aihetta, jossa jo mietintä tuntuu ylimieliseltä.

Miksi älykkäät ihmiset heittäytyvät tyhmiksi?
Vallan, rahan, maineen tai kunnian vuoksiko?
Älykäs on tyhmä silloin, jos hänelle eivät enää b, d, g tai å kelpaa.

Sitä minä en ihmettele, että tyhmä pyrkii olemaan älykäs.
En siksikään, että kun riittävästi pyrkii olemaan älykäs, aivot pikkuhiljaa alkavat uskoa ja ryhtyvät tuottamaan fiksuja ideoita, joista vasittu, järjen kanssa puksuneeraava osa voi jopa toteutua.

Mutta been vaihtaminen peeksi ei tuota mitään.
Ei ainakaan pysyvää tai lisäarvoa.

*

Kolme päivää sitten esittelin tällä alustalla joukon vuosilukuja pohdittavaksi.

Nyt annan vastaukset niille, jotka ehkä eivät ole niitä löytäneet:

v 322 eKr kuoli viimeinen sekä älykäs että järkevä filosofi, Aristoteles

v 33 jKr antoi henkensä Golgatalla ryöväri ja pääsi paratiisiin, mutta Barabbas on edelleen irti, kansan näin Pilatukselle toivoteltua

30.1. 1945 jKr hukkui Itämereen 9 000 saksalaista siviiliä Hankoniemeltä lähteneen sukellusveneen torpedon osuttua modernin maailman toistaiseksi ehkä suurimman kansainvaelluksen yhteydessä (Itä-Pommern ja Wilhelm Gustloff)

30.1. 1919 jKr suomalaiset Pohjan pojat eversti Kalmin johtolla saivat nimensä mustaan marmoritauluun vapauttaessaan Viron bolsevikeille kohtalokkaaksi käyneessä Pajun kartanon taistelussa

27.10. 1808 jKr kuolivat Koljonvirralla Sven Dufva (ploki-kielellä Sven Tuuva) ja ruhtinas Dolgoruki Koljonvirralla ja vieläkin Sandels virtaa kesäjuhlilla

28.8. v 430 jKr kuoli vanhan ajan suurimman kansainvaelluksen pyörteissä kirkkoisä Augustinus huulillaan lause: ”Ajat ovat niinkuin me olemme. Me olemme ajat”

v 1055 jKr käytiin Hastingsin taistelu, jossa ranskalaiset ottivat nirrin ja vallan pois viikingeiltä ja ovat siitä alkaen hallinneet Iso-Britanniaa

v 1215 jKr laadittiin ranskalaisten ylimysten (Juhana Maaton) johdolla YK:n peruskirja, johon myös USA:n perustuslaki ja Suomen ennen v 2000 vallinnut perustuslaki pohjaavat: Magna Carta

6.11. v 1632 jKr, ruotsalaisuuden päivänä, kuoli Pohjolan Leijoja, Leijonakuningas, kolmen kruunun kantaja Lützenissä eikä Ruotsi sen jälkeen ole uutta sankaria synnyttänyt

30.11. v 1939 jKr vietettiin taas kerran Antin nimipäiviä, mutta seuraavat 105 päivää olivat hyvin raskas, joskin kansainvälisessä mediassa suosittu jakso yli 3-miljoonaiselle Suomen kansalle: Pro Patriae

1614 jKr valmistui italialaisen Bernini-nimisen taiteilijan käsistä maailman kenties kaunein ja koskettavin marmoripatsas, jossa kuvataan naisen orgasmia vähän samaan tapaan kuin Katja Ketun kirjassa Yöpernonen (Pyhän Teresan hurmio)

12.12. 1944 jKr avattiin Suomessa Alkoholiliikken myymälät ja suurten ikäluokkien kännipäinen siittäminen saattoi alkaa (vrt edelleen Katja Ketun yllämainittu kirja), huippuluvun osuttua 24.8. 1945

16.10. 1946 jKr, 3 päivää ennen syntymääni, kohtasivat matkansa pään oman aikansa älykkäät, jotka olivat Berliinin olympialaisista alkaen saaneet kymmenien miljoonien ent teutoonien herrakansan tyhmistymään ja alkukantaistumaan tavalla, joka hakee vertaistaan, toki sen löytäen (kts Uganda, Ruanda, Rooman valtakunnan tuho ja bolsevikkivaltion gulagit – jälleen lähteenä Katja Ketun Yöperhonen)
Ribbentrop, Göring, von Keitel, Kaltenbrunner, Rosenberg, Frank, Frik, Streicher, Senckel, Jodl, von Seyss-Inguard hirtettiin ”hitaalla tulella” eli kuolema tapahtui 10-20 minuutin aikana kuristumalla.
Sen jälkeen ruumiit vietiin Dachaun keskitysleiriin, jossa ruumiit poltettiin ja tuhkat siroteltiin Isar-jokeen.

Jos joku osasi kaikki oikein, tarjoan kolme Sandelsia Ylityössä sovittuna aikana.

Myös hyväksytyksi tulevat vastaukset, joissa käytetään eKr/jKr-käsitteiden sijasta uuspakanallista ilmaisua jaa tai eaa, joissa tiivistyy se tyhmyys, jota blogauksen alussa pohdin.