Väärtejä ja vihollisia (929)

Useamman kymmenen vuoden aikana olen käytännössä kohdannut vain ystäviä.

Osa tapaamistani ihmisistä – tietenkin suurin osa – on ollut neutraaleja. Siis eivät ystäviä eivätkä uhkia.

Jokunen sellainen tilanne on osunut kohdalle, jolloin on pitänyt vähän varautua.

Ne ovat olleet aika usein poliittisessa kentässä.

Ja – kuten sanonta kuuluu – se menee: vihollinen, emävihollinen, puoluetoveri.

Mutta jos on ajoissa oppinut (olen ollut puoluepolitiikassa vasta yli 40-vuotiaasta), sen sekä kestää että huomaa.

Antiikin Kreikan tarut kuitenkin on ollut opeteltava aika nuukaan siinä vaiheessa, kun psykiatriassa vielä oli oppisuuntia.

Nykyisinhän niitä ei enää – oikeasti – ole.

On havaittu, että potilaat psykoterapiassa paranevat sen paremmin, mitä parempi suhde on terapeutin ja potilaan välillä.

Sen sijaan se, onko suhde psykoanalyyttinen, therapeia-säätiöllinen, oppimisterapeuttinen tai jokin muu 400:sta Suomessakin hyväksytystä ja KELAn tukemasta oppisuunnasta selittyvä, ei ennusta lainkaan terapian onnistumista.

Yllättäen ei myöskään terapeutin sukupuoli tai kokemus, saati ikä.

Tavallisessa, jokapäiväisessä lähiverkossa antiikin Kreikan tarinat kuitenkin toimivat. Ei siis parantamisen tai sairastumisen maailmassa, vaan ihan tavallisessa ihmisen maailmassa.

10 000 – 20 000 vuoden aikana ihminen on sukupolvesta toiseen toistanut samoja kuvioita ja 2000-3000 vuotta sitten jo kreikkalaiset tarinat kuvasivat nuo lainalaisuudet aika hyvin.

Uusia tarinoita ei aina vaan hektisemmin toimiva ja kiiruhtava ihmiskunta ole joutanut enää kehittämään.
Miksi olisikaan?
Niin hyviä nämä tarinat, tarut, sen ajan Kalevala oli.

Samat tarinat ovat toki esillä myös muiden kulttuurien tarinoissa.

* * *

Kun yhä useammalla meistä on käytettävissämme käytännön kokemus useamman sukupolven yhtäaikaisesta yhdessä verkossa elämisestä, kannattaa nuo tarinat ottaa ”työnohjaajiksi”, mentoreiksi.

On oikeastaan sama, mihin tuhansia vuosia eläneeseen ihmisten kulttuuriin tartumme: aina sieltä löytyy se sama tarina. Tai samat tarinat.

* * *

Jouduin asiaa hiljattain pohtimaan. Yritin ymmärtää muutampia pulmatilanteita, jotka olivat jatkuneet jo useamman vuoden ajan.
Se aiheutti minulle ahdistusta, hätää, surua ja ärtymystä.
Huomasin, että tunne ja tunnelma kontaminoitui (tarttui) muihinkin.

Kunnes löysin tarinan ja sille hyvin ajankohtaisen lisäselvityksen.

Huomasin, että ihmiset ovat aika samanlaisia. He vaikuttavat toisiinsa aika samalla lailla. Sen lisäksi heidän traumansa kulkevat sukupolvesta toiseen aika lain-alaisesti. Epigeneettisesti?

* * *

Hyvät vieraani.

Jos haluatte samanlaiselle matkalle maailman syövereihin, ehdotan, että luette ensin näiden reilun 900 blogauksen perustarinan (Tintin tarinat).

Sitten luette Kalevalan, Mooseksen kirjat (I-V) ja lopulta tartutte Kreikan mytologiaan.

Jos haluatte päästä tästä vaivasta läpi lyhyemmän kaavan mukaan, riittää kun luette jonkun suuren kirjailijan suuren kirjan.

Suosittelisin Dostojevskia, Tsehovia, Waltaria tai Krossia.

Ihan Hietamiehen Lailan tasolle ei tarvitsisi mennä.

Ja jos oikein helpolla – siis vaikeimman jälkeen – haluaa päästä, ehkä ”leivän päälle voita” löytyisi katselemalla peiliin.

Eli huomaamalla jotain omasta tarinasta.

Siihen ei moni ole yltänyt.
Ja googlettakaa (KVG) ”epigenetiikka”.

Odotan innolla Jari Tervon uutta kirjaa, Koljattia, joka ilmestyy syyskuulla.

Siinä on tarina, joka avautuu sen paremmin, mitä tarkemmin aiemmat Tervon ovat kahlattuina. Ja oma elämä elettynä.

Kohdallani näin on käynyt.

Joskus, nyttemmin yhä useammin, on tullut mieleen japanilainen haiku.

”Ajat ovat niinkuin me olemme. Me olemme ajat” (Augustinus, ehkä?)

Tahi vieläkin tiukemmin pakattuna:

”Alakuloisuudesta ei kasva mitään tekoa” (Stefan Zweig, varmasti)

Horsma jo kukkii, kohta hillaa voidaan poimia. On puolikuu. Uusi Potter tulee ensi-iltaan elokuvateattereihin.

Tarinat elävät.

Ehkä tässä on yksi:

http://mustahevonen.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/30/lapi-esteiden/

* * *

Vastaan tuli pohjoiseen matkatessa etelään matkalla oleva lappilainen filantrooppi.
Hän kertoi kaverinsa kanssa tekevänsä jutskia Goassa, lastenkodissa.
He vievät lapsia sirkukseen, tivoliin ja pitävät heitä sylissä.

Väärti laulaa karheasti ja saa yleisöltään palkan. Se menee osin nyt muihin suihin.

Olen ihan onnellinen, että näin on. Lokki on tässä mielessä kaunis laulu ja lintu. Vaikka Virtanen Radio Yle1:ssä sitä kovin aamusta moittii. Paskovaa lokkia (valkoposkihanhea ja merimehtoa).

Kiitos, arvon arktiset naiset.

Vähän paremmalla mielellä palaan kotikaupunkiin, jossa on hyviä(kin) ihmisiä.

Tosin loppusuoralla on pari havaintoa, jotka pistivät vähän miettimään.
Brassikoneessa (Embraer 170) istui edessäni nainen, joka oli ilmiselvästi isopalkkainen konsultti (niinpä hänet hakikin lentosatamasa selvä ”uhri”).

Blondimme käytti tunnin matkasta puolet Ilta=Sanomien juorujen lukuun, toisen puolen hän rappasi nassuansa.

Melkein jokainen alkamani nais-suhde on lähtenyt liikkeelle sotamaalauksessa olleen kanssa.
Mutta en ole sen laatimista ennen näin tarkkaan seurannut (olen ns sulkenut silmäni). En tosin Sitting Bull´inkaan sotamaalauksen laatimista ole nähnyt.
Voi taivahan talikynttilät, hyvä naiset, mitä te teette. Ja miksi?
Estetiikkaa, arvaan? LY:n rehtorilla muuten sama juttu, ja kuopuksen poikakaverilla.
Joopasen joo.

Kotiin päästyä avaan Lapin Kansan lukeakseni päivän annoksen kesädekkarista, mutta silmä osuukin puoluetovereiden marjanpoimintakielteisyyteen.

Vuosi sitten nimittäin demarit olivat Lapissa kärkenä, kun kaukoitäisiä marjanpoimijoita oltiin moittimassa.
Nyt moitteen kohde on venäläinen pääoma (ei Karl Marx: Pääoma, koska se tapasi olla demareille joskus tärkeä kirja), jota lapioidaan napapiirille suunniteltuun kylpylään.

Kieliasu tuossa mielipidekirjoituksessa on sama kuin kesädekkarissa, jossa Igor (ru) hakkaa Laurin (fi) (vaimitänenytoli) henkihieveriin.
Estetiikkaa ei, arvaan.
Joopasen joo.

Menneisyyden vangit (928)

Koska Bryssel aikuisen oikeasti on suomalaisten poliitikkojen Pirunsaari, heitä usein tulee jututettua matkalla ”to eternity” &/ou retour.

Siis niitä ihmisiä, joiden halutaan pysyvän ”loin de sciele, loin de coeur” (oikeinkirjoitusvaraus: siinä lukee ”ranskaksi” pois silmistä, pois sydämestä).

Nytkin sellainen karkulainen tai karkoitettu osui matkaan naapuripenkille ja mietin mielessäni, onko rovaniemeläinen eshtablismentti todella niin pahasti merkannut minutkin, että ”kuulun joukkoon”.

Päädyin tuon – ja aiempien ”karkoitettujen” – ihmisen kanssa keskusteltuani arvelemaan, että herkkiä varpaita on tullut toimestani ehkä hiukan joskus tallottua.

Ne eivät ole niitä tassuja, joita herkiksi luontevasti oletettaisiin vaan niitä, jotka ovat tarvineet hädässä apua.

Politiikassa on nimittäin niin, että ”hädässä ystävä tutaan” ei lainkaan aina pidä paikkaansa.

Jos näet ihmisen sosiaalisesti, psykologisesti tai fyysisesti alastomana, älä koskaan enää luota häneen. Älä ainakaan liikaa. Hänkää ei nimittäin luota. (”minkä te tahdotte toisten tekevä itsellenne, tehk…”)

Eräs ystävä ”pohjoisessa puskurikapasiteetissa” (Markus Räsänen, Uuden Suomen blogi) neuvoi, ettei saisi sekoittaa politiikkaa ja psykiatriaa.

Hän lienee oikeassa: jos näet, mistä todella – ehkä – on kysymys, olet herkästi rampa ankka. ”Käheä Tintti tai tuhotun pesän merimetso (kts kommentit).

Terveisiä vaan, vakituiset vieraani. Jään eläkkeelle, JLS, 2014 lokakuussa.

Sitten en enää matkusta Brysselin tms busseissa. Enkä näe, mitä naapureiden sieluissa oikeasti on. Tuskin nytkään näen, mutta sellaistakin luuloa on olemassa – tai pelkoa.

Mutta jos itse olette järjissänne, itse myös näette.
Sitä hetkeä en teiltä kadehdi, en yhtään.

Tämänkertainen rampa ankka oli jo taksissa (laukkasi kuin sakasanhirvi) kun minä vasta etsin sijaani lentokentältä kolmella eurolla keskustaan tuovasta junasta.

Hän jakoi kanssani tutun kokemuksen:

”Valta rapauttaa. Absoluuttinen valta absoluuttisesti”.

Sittenkin, kun sen on jo menettänyt.

Tosin saa sen – vallan – joku takaisinkin: Stubb ja – ehkä – 2011 Soini…

Hyvää helteistä tiistaita!

* * *

Lentokoneessa hiilijalanjälkeä syvennellessä katselen usein pilviä. Niissä on viimeisen parin vuoden aikana tuntunut olevan uutta mallia.

Eilen esimerkiksi huomasin Kanaalin päällä pilven, joka ulottui taivaisiin yksittäisenä, aika kapoisena tolppana. Totesin, että koneemme kiersi sen huolellisesti.

Aamulla huomaan CNN:n uutisista, että Madakaskarin luona on yksi kone jättänyt pilven kiertämättä.

Ei kai sellaista vaan ole tapahtunut, että ihan selvästi levottomammaksi muuttuneessa ilmakehässämme (paljon kovia tuulia, myrskyjä jne) olisi alkanut olla enemmän turbulenssia?

Rasmuskin kertoi (Iltasanomat eilen) Siperian pilvissä sellaisen kanssa olleensa lirissä. Ja Alice Cooper.

No, aloitamme juuri kestävän kehityksen, matkailun ja terveydenhoidon valiokunnan (DEVE) kokousta.

Ehkä asiantuntijaprofessorimme – tällä kertaa meteorologit – vastaavat kun kysytään.

Voin tosin hyvin kuvitella, kun noita lentokoneita on koko ajan ja joka hetki tuhansin kappalein ilmastoa syömässä, ettei pikkkuvähällä niitä sieltä ilmasta pois oteta. Ja omistajiltaan hyvää businesta lopeteta: ensiluokassa helvettiin, titanicin kansituolilla istuskellen?

Jos viimeinen kesäkuuta tuntuu pitkäveteiseltä, twittailkaapa ”Berlin hotel room”: taas kuluu joku tunti…(www.twitter.com)

* * *

Päivä Suosaarella (Bryssel) on kuuma, samoin agendalla olevat asiat.

Niin kuumia, ettei pohjoisen parivaljakko (vasL/SE ja SDP/FI) saa kantaansa kokouksen mieleiseksi: jäävät sitten ilman European health forumin (Bad Gastein) viisauksia ja erityisesti sitä tietoa, kuinka terveyttä jaettaisiin myös niille, jotka eniten ovat sitä vailla. EPP:n (porrrrrvarrrit) äänin koheesio tässä asiassa kaatui.

No, EU – siis veronmaksajat – säästää n 4000 egeä, mutta ei kongressimatkailu-verkosto.
Sen verran osaltamma jää se busines saamapuolelle.

Gourmet-lounaani maksoi 5,70, juomana kevyt-cola.

Huomisaamuksi sorvin ääreen sellaiselle otepöydälle, jossa umlautteja ei tarvitse konstailemalla rakentaa (ranskalaisessa keybordissa se hiukan teetättää).

* * *

Olemme vuosikaudet matkailleet kesäisin karavaanissa. Nyt perinne on hiipunut.
Karavaanin eri osat ovat eri paikoissa.

Yksi partti näyttää pääseen paikkaan, jossa on risti ja siinä alppiruusu (vaimikäseon): Berchtesgaden.

Siellä opetetaan seuraavaa sukupolvea muistamaan, miksi Abel tappoi Kainin ja miksi Saara nauroi.

Joo, tiedän, tiedän: se on Kainin merkki, mutta kun minusta kuulostaa, että puurot ja vellit ovat muutenkin sekaisin ja Saaran naurukaan ei vaikuta tappavaa lievemmältä.

Mooseksen kirjassa löytyy kumpainenkin tarina ja karavaani kulkee hajautettuna kokoontuakseen kunnioittamaan parasta tietämääni futaajaa viikon kuluttua horsman kukkiessa valtoimenaan.
Sime-rules silloin.

Samaan karavaaniin kuului aikanaan tarina, jonka kerroin joku päivä sitten Vanhasen kahden donan kristallivaasin rikkoutumista pohtiessani.

Tarinan alkuperä on tuohon roomalaisilla numeroilla otsikoituun blogaukseen korjattu.

Meän karavaani-osamme starttaa vasta 16 päivän kuluttua lihiksiä, luolataidetta, Tamperetta ja Sonisphereä bongaamaan.

Sitä ennen: pyyhitään hikeä otsiltamme ja katsotaan Raamatusta Saaran nauru, Editan kirjasta pastori Pursiaisen selitys (= nauru on tappavinta vuorovaikutusta) ja selvitetään, kumpi on kampi: Kain vai Abel.

Ilmarin asetehdas sai muutaman miljoonan urakan, joten kumpi ja kampi voivat jatkaa. Afganistanissa, Hondurasissa, Irakissa, P-Koreassa, Keski-Afrikassa….

Lopuksi – tälle päivälle – vähän politiikkaa.
Kun nyt käynnissä oleva kokous pohti terveyspolitiikkaa, istuin tarkkana kuin porkkana ja lobbasin kuin nouseva lohi.

Mutta kun kokous siirtyy käsittelemään EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa, maata viljelevä viisas ihminen (joka on juuri siksi tämän kokouksen jäsen) poistuu kokomustassa puvussaan jättäen britin, saksalaisen, ranskalaisen ja espanjalaisen korjaamaan potin.
Että sellaista YMP (yhteistä maatalouspolitiikkaa).
Huom: en kerro, kuka ja mistä maasta, mutta minä olen lääkäri Suomesta.
No joo – mustapukuinen palasi, kun äänestimme pensas- ja kiviaidoista Matin ja Liisan pysäkillä jne.

Mutta ei palannut, kun asialistalla oli kala ja sen pyynti, mutta ei ahven- tai muikkukukko.
Kun en kalaa syö, en siitä mitään ymmärräkään, mutta sen tiedän, että se 40-kiloinen, 140-senttinen on vielä Väylästä nostamatta.
Se on ”haukkunut” tosin hintansa monin verroin, mustapukuisista riippumatta.

Lopuksi vinkki:
Www.uusisuomi.fi blogisivuille on ilmestynyt ”Musta hevonen”.
Valehtelematta tosi hyvä, vaikka muistuttaakin enemmän muuliaasia.
Käykää vaikka katsomassa: Hurmerinta ja Kari kääntyilevät levottomina haudoisaan.

Aurevoire, Belgia!

Stalking…….. (927)

Maanantai valkenee suht lämpöisenä ja puolipilvisenä, torikahviossa lämpimät ja syntisen rasvaiset munkit Piken kanssa luetuttavat Lapin Kansaa.

Siinä todetaan Pirkanmaalta, että läänijako (yheksän) ennen Backmania (sd, E-Savo) olisi ajanut saman asian, mutta paljon, paljon halvemmalla.

Sitä mieltä on kuvernööri Saari (Länsi-Rannikko, sd).

Jos joku kysyy nyt, mikä on Allu ja mikä ELY, vastatkaa että Pokka ja Pöyryhän ne siinä ja Lotvonen sai ihan vähän (kirjastojen kurittamisen).

Laki ennen mua syntynyt myös jälkeheni jää: susi jo syntyessään.

Kiitti vaan, puoluetoimistot (nehän ne kaiken päättävät – konsensuksessa)!

* * *

Olen otsikon mukaisen aiheen – stalking – aiemmin jo kertaalleen purkanut, mutta en arktisessa puskurikapasiteetissa.

Kyse on erittäin vaikeasta ja hoidollisesti huonosti autettavissa olevasta luonnevikaisuudesta/piirteestä tai mielen sairaudesta.

Suomeksi asialle voidaan antaa kaksi nimeä. Toinen tosissaan, toinen leikillään, mutta kumpainenkin on tosi.

Talkkari ja kyttäys.

Osalle meistä, osalle siitä 1/5:asta meistä, joilla on kielteinen neuroottisuus sielunsa pohjarakenteissa, on urautunut tavaksi ratkoa sisäistä ahdistustaan siten, että he kyttäävät muita ihmisiä.

Tästä on tehty elokuvakin, oikein tehokas ja pelottava kauhuleffa.

Mutta ei tähän tarvita kauhuleffaa.

Riittää, että ostaa iltapäivälehden, Seiskan, nyttemmin Suomen Kuvalehden, Helsingin Sanomat, Välisuomen sanomalehtien ”Sunnuntaisuomalaisen” tai vaikkapa NYTimesin.

Tai katsoo A-studion, Ajankohtaisen kakkosen, Nelosen uutiset, A-Zoomin, m.o.t.:n…onhan näitä.

Sama tarina tulee vastaan Stieg Larssonin suositussa dekkari-trilogiassa, Suopon vuosikertomuksessa (kohdassa Alpo Rusi esimerkiksi) tai siinä listassa, missä luetteloidaan arvostetun amerikkalaisen media-palkinnon, Pulizerin, saajat.

Tämä kyttääminen on arkea tässä ihmisen maailmassa.

KGB:ssa, GESTAPOssa, FSB:ssa, SäPo:ssa, Uudessa Rovaniemessä tai ratkottaessa yksittäisen toisinajattelijan kohtaloa minkä tahansa maailman maan, kunnan, kylän, suvun tai perheen valta-kiemuroissa.

Yhtä lailla talkkarius oli vahva kortti 1950-luvun pikkukauppaloissa ja -kaupungeissa, kun Justiina ja Pekka Puupää yhdessä Pätkän kanssa yrittivät opetella asumista kerrostaloissa, joihin oli muuttanut väkeä turvattomuutta pakoon ja työn hakuun milloin mistäkin päin Suomen korpikyliä.

Talonmies Pikkarainen & ompelija Frerdickson (eläkel) hoitivat homman – stalkingin – kotiin ”katupeilin takana” niin, ettei mitään tapahtunut ilman, että asia huomattiin.

* * *

Korostan vielä, että stalking on kauhean sairas ilmiö siksi, että sen ”normaali muoto” on toivottua face-book/twitter-tsättiä, sallittua, seksikästä ja se tyydyttää tarpeita, joita syntyy yhteisöissämme siksi, että maailma ja oma elämä muuttuu liian lujaa vauhtia. Turvattomaksi ilman jälkipuinnin tarjontaa.

Stalking, kyttäys, talkkarius, antaa sitä turvaa, jota yksilö ja ryhmä tarvitsevat.

Tarve syntyy siitä, että omaa itseä ja omia syntejä, paheita, ei yksinkertaisesti voida tai uskalleta kohdata – yksin.

Diana kuoli stalkingiin, samoin Monacon ruhtinatar Grace.

Mutta liki murhanhimoinen psykopaattius on myös Matti Vanhasen, Paavo Lipposen, Arja Alhon, Tarja Halosen, Jyrki Kataisen ja Paavo Arhinmäen tietoisesti valitsema riski.

Kohteeksi joutumisen riski, uhrius, stalk/blog-ing.

On se ollut minunkin riskini. Ja se on meidän kaikkien riski. Uhrin riski.

Mikään yksityinen ei ole stalkkaajalle kiellettyä. Eikä mitään sellaista ole, jota ihminen voisi tehdä joutumatta stalking- riskin ja talkkari-suurennuslasin kyttäävän silmän alle.

* * *

Stalking ei ole uusi ilmiö. Se tunnettiin hyvin jo Kleopatran ja Julius Caesarin aikhan, Pietarin kieltäessa herransa ennen kukon kolmatta kiekaisua. Vai menikö se niin, että kolmasti kielsi ennenkuin kerran ”kukkokiekaasi”?

Lopuksi, arvoisat vieraani.

Kyseessä on äärimuodossaan vakava psykopaattisuuden laji (Uhrilampaat).

Stalkkaaja on pahimmoillaan vaikeasti ja parantumattomasti sairas.

Meillä ei ole parantavaa lääkettä tai hoitoa tuohon vaivaan, vaan se on pysyvästi keskellämme.

Lisäksi tästä mielentaudista palkitaan, ”kunniallista osaa” sitä sairastavia, sankaruuden viitalla.

Sankaruudella, joka ei saajaansa lohduta.

On se niin paha tauti, että se väkisin pilaa kantajansa elämän, tekeepä siitä hetkittäin oikein tosi helvetillistä.

Mistä stalkingia sairastavan tuntee?

Menkääpä peilin eteen. Se saattaa näkyä siellä.

Jos ei näy, kuulutte siihen 80%:iin meistä, jolle ”minkä te tahdotte toisten tekevän teille, tehkää se heille” on pyhä ja luovuttamaton eetos (sisäinen, toimiva ja käytöstä kriiseissäkin ohjaava normi, merijalkaväkisotilas-refleksi).

Nimiä, talkkareiden nimiä, mainitsematta, tässä oli koko tarina.

Hot-dog 3,50 (926)

Huomenta, amigos!
Kesädekkari maakuntalehdissä on edelleenkin hyvin lupaavan oloinen, joten pysykää sillä kanavalla!

Rovaniemellä juostiin lauantai-iltana maraton, puolimaraton ja vähän muutakin. Vain yksi kelasi (pyörätuolilla).

Kaupungissa vallitsee ikuinen katkeruus ja sisällissota arktisen, napapiirin ja Rovaniemen termien välillä marathon-hurjailun etuliitteistä enkä ole varma, mikä maraton tällä kertaa kipitettiin.

Kun viimeiset tulivat maaliin oli lisäksi epäselvää, oliko joku lähtenyt liian aikaisin, myöhään vai sopivaan aikhan, joten ihan selvää ei ollut, kuka voitti ja minkä sarjan. Asiaa ei helpottanut se, että osa puhui eri kieltä kuin täällä päin hoon päälle tavataan raatata.

Mutta se oli selvää, että sää oli soppeli, joten maalisuoralla oli terasseilla paljon ihmisiä mölyämässä maaliin saapuvien kunniaksi.

No, se tilaisuus kuitenkin sitten katsastettiin, koska nämä numerojärjestykseen laitetut kouhot kulkivat myös kotitaloni vieritse.

Maalisuoraakin kävin vahvaamassa ja kas, kuinka sattuikaan, tuli suolaisen hiuko tai huiko.

Olen hodarin ystävä, joten eipä sitten kuin teltalle: hot-dog 3,50.

Siis nakki ja nahinstunut pieni sämpylä, kaksikymmentä FIM.

Minä menetin uskoni kerralla sekä arktisen, pohjoisen, napapiirin että Rovaniemi maratoneihin, 42,xx km.

Tiedän toki, että sininen, asfalttiin maalattu viiva vie näitä ihmisiä kohden terveyskeskusten kroonikko-osastoja Puskan Pekan nimi huulillaan ihmettelemään, kuinka tässä näin kävi: polvet, nilkat, lonkat, ristiselkä, maksa, haima ja aivot ihan sököinä tai ainaski sydän tohjona.

Mutta että THL (terveyden ja hyvinvoinnin laitos) maksattaa yhdestä hodarista miltei saman hinnan kuin paristakymmenestä mallusta (Marlboro-tupakka). Huh huh.

Kalja, kertoivat ne, jotka sitä joivat, maksoi sen saman 4 egeä/puoli litraa. Kokis sen saman 2 egeä.
Niinkuin aina.

Mutta se hodari!

11.7. on Rovaniemellä seuraava maratoni, jonka terveysvaikutukset ovat yhtä dramaattisia (nilkat, polvet, lonkat, ristiselkä, maksa, haima ja sydän-keuhko-apparaatti sökönä viikkokausia). Mutta onko silloinkin hot-dog liki kaksikymmentä Suomen markkaa?

Voi taivahan talikynttilät!

Onneksi hodarin syöjille on olemassa pelastus: suoliston ohitusleikkaus.

Kaksi päivää leikkauksen jälkeen jo verensokeri on kohdallaan ja pari vuotta leikkauksen jälkeen kohde on maratonkunnossa ja painossa – lopun elämäänsä (toivottavasti ei kuitenkaan lähde kipittämään niveliään jne sökö-kuntoon).

Yksi nihkeä nakki ja pikkuinen vehnäsämpylä kolmesataaviisikymmentä senttiä! No way!

Onneksi edes

I Maailmansota loppui jo 90 vuotta sitten eikä ole sittemmin jatkunut.

II Maailmansota on, mutta sekin on ohi.

III Maailmansota on, joidenkin mielestä, tosin jo alkanut – vihreä vallankumous (Iran).

* * *

Koska perhe on Tuskassa, olen minä kesäleskenä. Tilaisuus ei tee varasta vaan tarjoaa pitkät yö- ja aamu-unet. Jos vain nukuttaisi.
(Tuska on suurkirkolla pidettävä mustiin pukeutuneiden tatuoitujen metalli-fanien juhlahetki, jossa hiki virtaa enemmän kuin yhdellä maratonilla ja jossa Suicide ”soittaa” ja ”laulaa”, ja Stam1na).

* * *

Päivä alkaa olla pulkassa. Lämmin ja kesäleskinen päivä. Vielä pari su-ilta-potilasta ja voi alkaa valmistautua huomiseen, joka päättyy +30C:ssa sadekuuroiseen Brysseliin.
Sitten alkaakin EU:n suhteen kesätauko aina elokuun loppuun asti.
Sen tauon täyttävät ainakin Kuopion tori ja Sampon silakat (joita en syö), Retretti, Lappeenrannan atomi ja vety, Kouvolan ruis- ja ohraleipä (Peltolan valmistama), Särkänniemi, Turun- ja Porin lääni (Metallica), Pohjois-Espoo ja Atlantis, tarujen saari.

Sunnuntain iltana kuuntelen vielä Radio Yle 1 / Oripää Kempeleen priest´n juttua Lehtimajajuhlasta, Hesekielistä, Johanneksen (4.) evankeliumista ja pohdin hiukan. Vesi-uhrista.
Oripään sijoittaminen Suomen kartalle muuten teki tiukkaa. Vammalassa päin.

Mannen utan öde II (925)

Olen surullisena ennenkin ihmetellyt.

Taas sama juttu.

http://anttiliikkanen.blogit.uusisuomi.fi/

Emme koskaan opi. Emme Krakovan lähettyvillä, emme Trabant-innossamme, emme vihreätä persialaista tuhannen ja yhden yön tarinaa opiskellessamme.

Onneksi on edes kesä. Edes Suomessa. Edes hetken.

Ja Marjatalla torilla kahvi kuumana – ynnä munkkein kanssa.

* * *

Yöllä on satanut aika lailla ja musta on pilvi nytkin Raunalla päin.

Oikein iso uutinenkin tuli torilla vastaan. Se ei liity Iraniin eikä muurien murtumiseen 1989 vaan Jaskan (meidän perheen ”setä”) autokuumeeseen.
Jaskalla ei ole autokuumetta!!!!!!!!!!!!!, mutta reilussa vartissa Marjatan kahvilla puhuttiin vain C5-asiasta.
Liki puoli miljoonaa kilometriä ajettu 234-Volvo aikoo mennä autojen kiirastuleen ja punainen on vaihtumassa tumman vihreään. 2003-mallisesta Sitikasta on haku, alle kymppitonnilla, ilman kaasujousitusta.

Mutta ei autokuume, ei. Täälläkään, luovan älykkäällä ja maailmoja syleilevällä puskurikapasiteetilla, asia ei edes mainintaa ansaitse. Ei, vaan tusinan verran kokonaista riviä.

Aamuhartaudessa siunausta toivotti yritysvalmentaja vapaakirkollisista piireistä, mutta samalla tuli selväksi se, kuka on kirjoittanut sanat ”Oi muistatko vielä sen virren”. Nii-in, kuka?

* * *

Käsiini osui Moottori-lehti 6-7/09. Siinä sivulla 27 Matti Merilinna kolumnoi liikennekuolemista. Mies on entinen Tekniikan Maailman päätoimittaja.
Onneksi. Entinen.
Asia on sinne päin, mutta sävy ja asenteet sieltä (siis syvältä).

Että pisti mietteliääksi tässä maailmassa, jossa yhä useampi on ”Sofien valinta”-tilanteessa yhä useammin.

Jos ette ehdi, arvoisat vieraani, ”Pohjoiseen puskurikapasiteettiin” tutustua (linkki blogauksen alussa), lukekaa päivän Hesarista sivun A4 ylälaita ja B3 alalaista.

Opetelkaan sanan furbismo merkitys ja ihmetelkää, mikseivät Fi-, DK- tai SE-MEP:it ( vanhat Hoot) vaadi Italian parlamentin hajoittamista.

Saati että yli 16 000 lobbarin ympäröimän EU-parlamentin, –komission, -neuvoston, –huippukokouksen ja –tuomisistuimen kastraatiota.

Koko juttu on luettavissamme sitten aikanaan Jari Tervon kirjasta Koljatti.
Lyhyinä, iskevinä lauseina. Melkein arvaan, että Paavo kirjoittaa TurSa:iin ja SK:een kolumnin ja Matti blogin, Ilkka tyytynee tekstariin.
Syyskuussa.

IX II IV

Perjantaiksi Napapiirille. Michael Jackson toki, 50v, on ikoni, mutta ei juuri minulle. Rest in peace.
FIFA on onneksi twitter-fani!
Eikä Obamakaan aio populismistaan luopua.

Kaikki siis ”hyvin”?

Syystäkin on palattava kotiin.

Terveysoppi 1961 ja ujo, puolikalju opettajamme: ”Yksi teillä, pojat, Entisen elinkumppanini terveysasioita opettanut kertoi murtsikoille itärajalla: Yksi tiellä on, tytöt ainoakertainen ja on niinkuin kristallimalja. Kun se kerran rikkoutuu, ei sitä enää voi ehjäksi tehdä!”
Matti ei ollut sillä tunnilla, joten malja on rikki. Voi, voi…
En kerro, täällä, koska se särkyi, mutta niin vain kävi.
Kts myös ”Tintin tarinat”, keväällä 2008.

Palaan asiaan, perjantain mittaan…ja Kiinan kauppoihin. En puoluetoimistojen seli-seliin.

* * *

Rollo-politiikassa näyttää olevan kaksi häiriötä. Toinen on Alman baari.
Toistakaan ei näytä vaihtavan.
Lottovoitto, mutta väärät numerot, väittää Reijo. Katto-Takkinen kannattaa väitettä.

Helteessä on yksi ongelma: ruotsalaiset. Niillä on ihosyöpä runsaasti lisääntynyt. Niin muuten suomalaisillakin, mutta sitä ei uutisoida.
Kukas sitä omiaan?

Nautitaan nyt, kun ei lämmin luita riko.

Kesäleski-viikonloppu, nääs…muu perhe Tuskassa!

* * *

Perinteinen maakuntalehtien kesädekkari on päässyt 3. osaan.
Alku vaikuttaa lupaavalta.
Ei tosin niin lupaavalta kuin takavuosien Ilkka Remeksen versio, joka näyteltiin sittemmin IRL (in real life) pari viikkoa sittten (teollisuusperheen jäsenen kidnappaus kaikkine surkeine piirteineen).

Mutta kuulolle jään ja arvaan lukevani kunkin päivän tekstin tuoreeltaan (milloin missäkin päin).

Hyvä uutuus jatkiksessa on muutaman rivin ”mitä on tapahtunut” osio, josta nopeasti huomaa, ettei kyseessä ole Dostojevski, Tsehov tai Tolstoi (lempikirjailijani Jaan Krossin ohella). Sisältö ei kesädekkarissa painoarvolvaan päätä huimaa, ei.

Pihan juhannusruusu alkaa kukkia, vuotuinen valotulitus!

Ei sada – laariin (923)

Ennen juhannusta sanottiin ennenvanhaan(Vanhasta) satavan laariin.

Nyt Suomessa käväissyt viisas kumoaa viisauden: ruista kasvatettakoon siellä, missä se kasvaa valvimmalla. (HS, s 2, eilen)
Itävallassa?
Eilen lentelin yli Euroopan ja joka paikassa huomasin olevan peltoja. Nyt joka paikassa sataa. Enemmän kuin viiteenkymmeneen vuoteen.

Mutta Tampereella ei sada eikä ole peltoja.

Näyttää siltä, että sää on niin sekaisin, ettei ruista missään kannata viljellä. Eikä kauraa. Ohraa sentään toki, olusen tekhon.
Pitää tehdä niinkuin muuan tavaratalojohtaja sanoo: on ostettava leivät valmiina. Jos ne vielä ovat muovipussissa, eivät ne kastu vaikka sataakin.

Kait ruista/kauraa/humalaa voi viljellä sateelta suojassa? Siellä Itävallassa.

Hyvää huomenta, lähden torille kahville – satamassa näyttää sellainen tori olevan. Tammerkosken rannassa?

Ennen joutumistani torille syön kaurasta tehtyä puuroa. Ei maistunut sateelle, mutta lehdessä kuitenkin luki, että IAEA:n ja F-1-sirkuksen johto vaihtuu. Vain toisen nimi on Elfaraday (Epyktistä).

Mitäs sitten?
No sitä, että molemmat ovat tärkeitä juttuja, mutta vain toinen on mielessä.
Se ei ole F-1. Jossa on joku mosse pomona ollut ja kusettanut koko kuntourheilevaa Vantaata…

* * *

Tunnen Esa S.-nimisen ihmisen. Hän sanoo tv-uutisissa, ettei hänen firmassaan ole filunkia. Muuan maalaisliittolainen taas sanoo, että on.

Tästä nyt sitten keskustellaan, kunnes eilen mainittu Pandoran lipas menee kiinni ja kansa alkaa vaeltaa pimeydessä.
Siis elokuulla.

Maaru puolitäynnä kaurapuutoa ja Hesari luettuna menen nyt sinne torille. Tai siis satamaan. Ei ala – lehden mukaan – muuten satamaan pariin viikkoon. Hakemaan munkkia satamasta.

Paitsi sataa siellä Itävallassa, Unkarin naapurissa (jossa, jälkimmäisessäkin, kokoomustaustaisen suurlähettilään mukaan sataa, kuten pari päivää sitten taisin kertoakin).

* * *

Tori – yksi monesta – on Tampereen rannassa, täällä on kolme kahvilaa ja ihmiset lukevat samaa lehteä kuin Marjatan torikahviossa – tai siis saman Alman lehteä: Ilta/Aamulehteä. Kahvi on kalliimpaa, samoin pienemmät munkit (kuin Marjatalla).

Uutiset ovat samoja, jo Vanhastuneita. Höh! Pieni maa ja paljon sopuleita.

Laukon torilla muuten kerrottiin, että Tampereen talous ei korjaannu veroja korottamalla, vaan tarvitaan suuria rakenteellisia muutoksia (tuttua?).

Vihreät vaativat, että vanhusten viimeinen ja kallein elinkuukausi pitää hoitaa hyvin ja kalliisti, mutta kouluja on lopetettava, yhdistettävä ja vähennettävä paljon (ei tuttua Simo Frangenin vaimon pohjoisille puoluetovereille, joista – etelästä – yksi on Vanhasenaikaisesti rahoitettuna loikannutkin kokoomukseen tämän toteuttamaan – ei sentään Tampereella).

”Onkskukkasoittanu” kyselee Matti. EI! (Iltalehti, tänään).

* * *

Tampereen Vapriikissa on Sitting Bull-näyttely.

Ottakaapa asia loma-ohjelmaan ja paikan päällä ottakaa opastettu kierros ja oppaaksi herra Henriksson.

Tunnin kierroksen jälkeen tiedätte, miksi ruotsalaisten kanssa kuluu aikaa neuvotteluissa.

Ja miksi vaimo nostaessaan aviomiehensä läppärin, puukon ja haulikon pihalle saa vapautensa heti – lukot tietenkin joutuu hän vaihtamaan. Ja vapauden saa tietenkin se ukonrahjus myös.

Aika hyvä systeemi, tasankointiaaneilla…

.

Sota jatkuu; samoin taistelut (ysi kaks kaks)

On niin kesää, niin kesää että…ja nelosella & minulla nimmarit: oikea Johannes! Onnea Jussalle ja mulle!

Onnea myös Suomen koko vakuutustaloudelle – erityisesti syvässä suossa tarpovalle eläkevakuutusverkolle: Mie olen matti että kohta ammutaan kaikkea, mikä liikkuu ja se maksaa….njaa: maltaita? Palleja heiluu tai rassaa, kellä on.

Juttelin alan (media) huipun kanssa ja totesimme, että niin isoa kuprua ei vaalirahoista enää saa, että lomaterässä oleva maa siitä pulttaisi. Se opittiin, että viiden persoonallisuustyypin valikosta turhan moni kuuluu politiikassa ryhmään 5.
Mikä on ryhmä 5? Lukekaa näitä blogeja (tai viimeistä Tiede-lehteä, 6/2009).

Elokuussa on eri jutut, Vanhanen-Katainen-Barroso-Putin-Obama-mualimassa. Joista vai Obama tietää, mitä on twitter. Suosittelen.

13 vuotta tulee juuri täyteen Bryssel-asioissa.
Mitä olen saanut aikaa ja/tai oppinut?

Barentsilla on rauha, mutta ei suomalaista elinkeinoelämää.
Euro kulkee kädesä käteen vaivatta ja kelpaa maksuksi Ukrainan länsirajalle asti.
Rovaniemi on Euroopan suurin kaupunki.
Ikää on 13 vuotta enemmän kuin 1996. Jokaisella, tasapuolisesti.

Miles Davis on edelleen paras kuulemani jazz-muusikko (rest in peace) ja lapset kasuavat pituutta, papat ja mummit korkeintaan leveyttä. Horsmaa sitten aikanaan.

Ryhdyn päättämään asioista ”Suosaarella” (Bruxelles), lentelen illaksi ”mää lähren ny Tampereelle” ja viikonlopuksi kotio.

Suosittelen uimaanmenoa, Jyrhämällekin.

* *¨ *

65 vuotta sitten oli erittäin vaikea hetki Suomen historiassa.

Nyt on vähemmän vaikeata, mutta kohtalokkaita hetkiä eletään.

95 prosenttia Suomen kaavoitettavasta maa-alasta on keskustalaisten hallinnossa (ent maalaisliitto, jota Linna ei Tuntemattomassaan kovin paljoa kuvannut, Pohjantähdessä niinkin).

Ihmiset tuolla 95 prosentin alueella ovat oikeasti hädissään, koska heidän johtajansa eivät ole kyenneet hoitamaan heidän etuaan jäämättä kiinni rikkeistään, joita alaiset eivät ymmärrä eivätkä voi oikein hyväksyäkään. Vaikka rötöstelyt ovatkin ihmisille arkea, ne eivät voi/saa tulla ilmi.

Maa ajautuu ennenkuulumattoman syvään eettiseen kriisiin, jota vielä pahentaa niiden moralisointi, jotka asuvat jäljellejäävällä viidellä prosentilla maa-alasta hyödyntäen loppua 95 %:a ja sen totista kansaa, sen ahkeruutta ja sisua.

En todella oivalla, kuinka tästä kriisistä päästään irti, mutta sen ymmärrän, kuinka 65 vuotta sitten selvittiin.

Viro vietti eilen muistopäivää, kun oli kulunut 90 vuotta siitä, kun maa pääsi Saksan ja punaisen Venäjän ikeestä.
Virossa on tänään juhannus, meillä arki.

Pitäisiköhän meidän jotain tuosta oppia?

Isäni oli mukana Viron taistoissa ja sai viisi Maxim-konekiväärin luotia kehoonsa.
Sittemmin hän, 1946, sai minut.

Vestigia terrent? Vaiko sittenkin ei?

Kanton +37C, rankkaa sadetta (CMXXI)

Budapestissä sataa, +28C, rankasti. Kantonissa.

Schubert jousikvartetto N:o XV, G-duuri.
Niillä svengaa kuin hirvi, mutta Kantonissa ei.

Juhla-ateria on suunniteltu auringon väreihin pihamaalle. Kantonissa. Jossa sataa rankasti.

Pater Noster aamuhartaudessa.
Lapsena sanoin: ”Levolle lasken luojamme”.
Nyt 5. rukous: lähimmäinen.

Naapuri kipitteli uimaan Kirkonjyrhämään. ”+11C veden lämpö, toivottavasti ei siitä nouse!”, huikkaa hän (she).

”Sadisti voi olla, jos perustana on masokisti”, vastaan mielessäni. Naapuri on odont, mie lääk lis…Kaikenlaisia lisessejä ne myöntääkin! SM

* * *

Veli Portti kertoo toisaalla (face-book ja oma bloginsa), että Vasemmistoliiton vaalirahoituksessa ei ole mitään sotkuja, vain demareiden, kokoomuksen ja keskustan on.

Se olisi uutinen, sanoo Laitinen (Iltalehti, lauantaisin). Tiedän Korhosen (kesk), Korhosen (sdp) ja Korhosen (vasL), sama kantasana myös Korholalla (kok).

* * *

+11.4C, takana uneton yö – tai siis huonouninen. Edessä kesäinen rengasmatka, joka päättyy torstai-iltana Näsinneulan tienoville, perjantai-aamuna Revontulikeskuksen viidenteen kerrokseen (h 1).

Illalla se tuli jo katsastettua: Revontuli- ja Sampo-keskukset.

Väkeä liikkui, mutta se ei humaltunut eikä käynyt pyydykseen. Otto soitti ja hyvin!

Ei ihme, kun raha ei liiku, että hallintoneuvostojen jäsenet pitävät kiinni kolkytätonnisistaan / vuosi (FIM, joo). Ei vallastaan, koska sitähän ei tutkimuksen mukaan ole.
Hallintoneuvostoliittolaisten mukaan on. (sdp, kesk, kok, ei vasL)

Kukaan ei väittele/väistele vastuusta, vaikka sitä ei olekaan. Paitsi naapurin pesään kurkistellessa. Joka on likainen, hyi.

* * *

Keskikesä alkaa, kun alku loppuu. Se on ihanin aika minun sielulleni. Mutta en ihan ole varma, onko näin myös nykyisessä iässäni.

Näin nimittäin unta, että rähjäsin Muonion terveyskeskuksessa niin paljon, että Matti laittoi minut matkoihini. Niine hyvineni. Sanoi, että hän kyllä hoitaa paremmin jos pysyn kaukana.

Kinnula sen sanoi, mutta muut kyllä, ka killa, säestivät.

Onneksi uni loppui ja käen kukunta alkoi: kohta kiekaisee kukko ja päivä on aloitettu.

Huomenta! Six o´clock!

Rovaniemen uudella torilla alkavat kesämarkkinat! Adolfin ja Aatun päivä, joopa: on se siellä, almanakassa, on!

Rovaniemen viirit ovat torilla saloissa: kiittäkää luotettavaa, lupauksensa pitävää kuntapoliitikkoa (tämän blogin isäntä, muuten)!
Markkinat jatkavat viikonlopuksi Jurvaan (torstaina puretaan Rollossa). Viirit jäävät salkoihinsa, I quess…

* * *

Uutisissa muuan puolue jyrkästi kieltää. Ei, ei Fi vaan Reza Pahlev, vanhat muistavat Sorayan?

Toinen vaatii: ”Lasketaan äänet uudelleen”. Ei rahat**. (Stubb, kok)
Vaatimus ei vaikuta liittyvän Suomen vaaleihin, joissa Stubb ei ole ollutkaan koskaan ehdolla.
Ei siis ole äänissään laskemista.

Rahoista on**, on se sellainen Nätti-Jussi: otti vähän.

Kesäarki (920)

Katson seuraavia kolmea viikkoa hiukan kauhulla.
Onneksi niihin ei liity – kohdallani – paikallispolitiikkaa sellaisenaan.

Jos liittyisi, laitattaisin torin portin salkoihin Rovaniemi-viirit (huomenna alkavat kesämarkkinat!) koko loppukesäksi (alkukesä ei torivalvojaa innostanut).

No, otan lääkkeeni kiltisti, kuuntelen aamunvartion, poikkean Marjatan kahvilaan, liputtamattomalle torille.

Ehkä se siitä.
Tosin aamuhartaudessa espoolainen ”sokeripalamies” käytti paradoksia: vuoden pisimpään aurinko-aikhan hän puhuu pimeydestä.
Hohhoijaa, parisuhteiden – tai osan niistä, DNA-syistä – siunaus saa vielä odottaa, kun kauppakeskuksia sentään on vailla siunausta. Ei DNA-syistä (vaikka niissä DNA olisikin, elämä on!)
Espoossa jne.

+7,5C on enemmän kuin toissa-aamun +3C. Lupeissa aurinkoinen ja lämmin viikko, Lapin Kansa (kannettiin myöhässä – laatikkoon!!!) mainitsee Liikkasen sivulla 5, oho!

Samalla lehti todistaa, että Pöykkölässä ja Niskanperällä asuu Tornion kirkonmäen jälkeen Lapin vaikutusvaltaisinta väkeä (raha rulettaa, todistaa Keskisuomalaisen emeritus, Laatikainen: näihin nojaa Maalaisliitto so Raamattu, Suomen laki ja Pankki).
Niinkuin tuota ei olisi tiedetty (kolme kirjainta sen selittää, mutta niitä ei kirjoiteta).

(ps: konsa niin moni on kuitenkin kysynyt niitä kolmea kirjainta, laitetaan ne tähän: SAK/KOP/STK/SDP/SYP/DNA/RNA/KOK/jokin muu – tarpeeton yliviivataan tai oikea vastaus ympyröidään)

Aloite varmaan on tulossa: Niskanperästä Westend ja Pöykkölästä Gädvik, niin se on siinä (Torniosta tietenkin Kaunainen…ups, i-kirjain unohtui, muistuttavat kemiläiset: no, lisätkää se sinne ite! jos osaatte kirjoittaa).

Obs, sic:

Kommenteissa on innovatiivisille pääomapiireille ehdotuksia, jotka kannattaa brainstormattuina napata lainaksi – ei laskutusta!