Lehtimies vai journalisti?

Lapin Kansa – sanomalehti ei noudata hyvää lehti”mies”tapaa julkaistessaan 29.5. mielipide-osastollaan nimimerkin suojissa kirjoituksen, jonka moitteen kärki on käytännössä yksi rovaniemellä työskentelevä ammattiryhmä (psykiatrian erikoislääkärit).

Koska en vastaa nimimerkeille (ampukoot puskistaan), mutta tunnistan kirjoittajan edustaman asennemaailman, vastaan hänelle fb:ssa.

Vastauksen laadin siksi, että olen Lapissa lääkärin töitä tehnyt joulukuusta 1971 alkaen, joten tässä asiassa olen erään toisen kollegani kanssa asemassa ”primus inter pares”.

Antti Kokkonen ja hänen työhuonekuntansa hävetköön hiukan oman lehtensä linjausta tässä samalla. Lehti_miesten_ (journalistin) ohjeet ainakin nyt ovat ilmeisesti olleet mapissa Ö.

Kirjoittaja sinällään ei ole asiassaan väärässä eikä oikeassa vaan ”mieltä”, mutta hän esittää perehtyneenä ihmisenä aika monta väitettä, joille hänellä ei ole ”vedenpitävää perustetta” ja samalla ampuu selkään liki 30 psykiatrian erikoislääkäriä, joita Rovaniemellä on työn touhussa potilaistaan vastaten. Sitä vastuuta valvoo aika monta tahoa eikä nimimerkkikirjoittajilla ole tässä ”näytön paikkaa”; nimellään kirjoittavalla on sentää oikeus falcifikaatio-asemaan.

Yksi virhe korjattakoon: suomalaisessa ja eurooppalaisessa (EU) lääkärintoimessa diagnostiikka ei perustu amerikkalaiseen tautiluokitukseen DSM 3, DSM 4, DSM4R tai DSM5 vaan ICD-luokitukseen (ICD IX, X ja lähivuosina XI).
Siinä taas diagnoosikriteeteitä ei ole asetettu siten, että diagnoosi mitenkään erityisesti ennustaisi tai edellyttäisi hoitomuodon valitsemista.

Mainokset

Lehti puuhun 2019

Vihkipappi – ”Pater Noster” – käveli vastaan kaupoilla ja kysyi, missä päivitykset APK:ssa.

Kerroin syyn ja nyt sitten siihen päivitykseen.

Elämää voi parhaiten jaksottaa erilaisten avaruudellisten ja luonnon syklien mukaan, ei oman elämän keston mukaan.

Kahdeksan vuodenaikaa, vuosikymmen, vuosisata, ja -tuhat, 13 800 000 000 vuotta.

Vuoden kierrossa on Lapissa 50 vuoden täällä elämisen aikana tullut minulle rakkaaksi muutama jaksottaja: jäiden lähtö ja lehden puhkeaminen koivuun.

Nyt kumpikin ovat kuun kiertäessä maata, maan aurinkoa, aurinkokunnan linnunrataa ja linnunratojen mustia aukkoja, taas tapahtuneet.

Lehti tuli puuhun NYT!

Arktinen puskurikapasiteetti on 2007 alkaen yli 12 ajastajan muikkari: ei sellaisessa ajassa mitään ehdi tapahtua.

Kevät 2019 on ollut ikävä siksi, että jouduin kärsimään omista ”terveyspäätöksistäni” eli lopetettuani 58 vuoden tupakoinnin ja välttääkseni malarian aiheutin suolistoni biotomille suoritustilan ja sitä myötä altistuin poskiontelotulehdukselle, jonka hoidon taas työterveyshuolto mokasi viimeisen päälle.

No, nyt alkaa hulabaloo olla ohi, mutta pari vuotta ottaa, ennenkuin suoliston 2000 gramman ja tsiljoonien DNA-kaksoiskierteiden maailma on toipunut.

Mikrokosmos ja makrokosmos ovat joka tapauksessa aika lailla tähdellisempiä kuin kunnan-, seurakunnan- tai maakunnan-valtuustot, joista samaan syssyyn erosinkin. Samoin erosin EU:n paikallis-valtuustosta (CoR).

Keskityn mikro- ja makrokosmokseen eikä siitä ole juurikaan kenellekään syytä minun raportoida, kunhan mietiskelen itsekseni.

Siksikin, raportteja ”meta-kosmoksesta” on aika turha päntiönään odottaa.

Seuraavaksi odotan keskiyön auringon hetkeä, Ounaskosken jäätymistä, päivän lyhintä hetkeä joulun alla ja sitten taas: jäänlähtö, lehden puhkeaminen koivuihin.

Kuva: 2019 kesän lehti eli hiirenkorva puussa kohtaa nousevan kuun taivaalla

Klonkku, Frodo ja Sam

Kävin nauttimassa elokuvateatterissa suomalaisen elokuvaohjaaja Dome Karukosken saavuttamaa selkävoittoa viimeisten viiden tuhannen vuoden sotien taustavoimista.

Oli vähän voimaton olo, koska voitto ei nitistänyt kuitenkaan meidän biosfäärissämme vallitsevaa säälimätönta taistelua elämäntilasta.
Menestyt tai kuolet.
Jopa sukupuuttoon.

Miljoonia lajeja, niiden joukossa homo sapiens sapiens (viisas, maata ryöstäen viljelevä ihminen) on rotkon juurella.

Mordonin tulipätsi.

Mietin Tolkienin pohjoisesta Kalevala-eepoksesta osaltaan periytyvää sanomaa.

Kullervon kirous, Pohjolan emännän julmuus, Ainon karu kohtalo ja Ilmarisen takoma pörssi-ihme.

Tolkienin tarinan ydin on minulle siinä, että hän kuvaa 1900-luvun alun maailmaa osana aikakausien ja sotien ketjua tavalla,jossa ei ole isommin suuria virheitä tai vääriä tulkintoja.

Yle Radio 1:ssa on menossa Raamatun lukua sekä maanantaisin että vielä erikseen Talmudin lukua viikonloppuisin.
Arkisin lisäksi etsitään totuutta Kanaalin rannalta, Normandiasta (”Kadonnutta aikaa etsimässä”).

Näitä sarjoja edelsi Ramadaa parhaillaan viettävän miljardisen ihmiskulttuurin pyhän kirjan luku.
Sen saman, jonka Jari Tervo heitti Uutisvuodossa lattialle.

Kaikissa näissä luettelemissani tarinoissa on sama ”juju”, joka viimeksi näyttää olleen esillä Arkadian mäellä eilen.

Mikä olisi se opetus?

Puen sen mielikuvan asuun: ennenkuin Klonkusta tuli Klonkku, hän oli herttainen, mukava pienityinen, hobitti.

Viaton kuin vuoripuron vesi.

Samaa sukua ja DNA:ta kuin otsikon kaksi muuta: vänrikki Tolkien sotilaspalvelija mallinaan.

On se aikaa ollut, kun näitäkin on ylös kirjoitettu.

Tarua kuparisesta sormuksesta, Välskärin kertomuksia.

Aamun kuva: Elämän kiertokulkua kuvaava ”Jokainen askel”, Markku Hirvelä, 2014 (huomaa kellon laidan jalanjäljet: Frodon, Klonkun, Samin ja vänrikki Tolkienin tassutusta?)

Eilisellä luennollaan Markku, joka asuu Kotkassa, kertoi seinien noustessa ympärille menevänsä veneelleen ja purjehtivansa avomerelle.

Toinen kotkalainen, Junnu Vainio on asiaa vähän sanoittanutkin:

Kaikki paitsi purjehdus on turhaa

Vieläkin katonharjalla

Liki 73 vuoden ajan minulla on ollut todella hyvä tuuri ja iso kourallinen johdatusta.

Sekä työssäni että muussa elämässäni ympärillä on koko ajan ollut parhaita mahdollisia haasteita ja minimaalisen vähän pahaa ja vihaa.

Työssä olen yli 50 vuoden aikana ollut koko ajan niin polttopisteessä kuin ihminen voi olla: valtava määrä potilaita, joita olen voinut hoitaa parhaan mahdollisen tiedon varassa ja kaikki puoli sataa vuotta vielä yhteisöissä, joissa kaikki lääketieteen erikoisalojen uusin tieto on ollut käden ulottuvilla, mielen ja sielun hankittavana.

Perheissäni ja vapaa-aikanani on verkostoissa aina ollut ihmisiä (vanhemmat, sisarukset, puolisot, lapset, kaverit), joilla on ollut malttia kertoa ja kuunnella.

Mistäs tämä nyt sitten tulee, tällainen purkaus?

Siitä, että joka kerta, kun jotain menee vähänkin pieleen, on itselläni ollut riittävästi tietoa ja perusturvallisuutta tarkastella syiden ja seurausten verkkoja ja karsia pois erilaiset luulot, vainoharhat ja vihat.

Aina on löytynyt sellaisia ”totuuksia”, jotka ovat kohtuudella kelvanneet ja joiden varassa ei ole ollut tarve syyttää vaan oivaltaa ja toimia.

Hyvä tuuri ja kourakaupalla johdatusta.

Erikoislääkärinä työyhteisöissä, joissa kaikki eri lääketieteen erikoisalat on parhaaseen tietoon perustuen viritetty.
Poikana perheessä, jossa sodat on koettu ja opit on jaettu rankimman jälkeen.
Puolisona ja isänä perheissä, joissa on kuunneltu enemmän kuin kiistetty tai halveksittu.
Perheissä ja verkoissa, joissa kiistäminen ja eri mieltä oleminen on kuitenkin sallittu, mutta nolaaminen ei ole tullut tavaksi.

Niin, ei tämä ole ollut draama, ei tragedia eikä erämaavaellus henkihieverissä.

Eikä ehkä ole vastakaan.

Taidan lähteä elokuviin.

kuva: elokuva