Yksikahdeksatta Sylvesteri

Meni pakkasen puolelle. -2,9C

Sylvesterin aattona 59 vuotta sitten menetin ihmisen, jota en koskaan nähnyt. Levätköön rauhassa. Olen nyt samalla vuosikymmenelläni, jona perheemme vanhimmatkin ovat alkaneet ”levätä rauhassa”. Olen juuri nyt päivystämässä virkalääkärin vastuulla ja siinä olen perheen nestori, kahdeksannella kymmenelläni.

Tarja Halonen kertoi tänään radiossa, että on tärkeätä, etteivät sukujemme vanhimmat tai muutoin vaan primus inter pares sano katon harjaltaan, ajastajan vaihtuessa ”minä” vaan ”me”.

Me olimme perhe, jossa ei ollut minuja. Oma perheeni ei myöskään ole päässyt isottelemaan itseinään, mutta ”me” ei myöskään ole ollut huipputuoteemme. Siitä olen aika tyytyväinen, jopa onnellinen. Siinä on jotain pohjalaista, ”meän rannissa”, ei omassa huussissa.

Mitään sellaista ei viime aikoina ole tapahtunut, jota pitäisi nyt Sylvesterinä erityisesti vetää yhteen tai häpeällä piilottaa. Kunnialla kailottaa. Mitään sellaista en Sylvesterin jälkeenkään haluaisi. Että häpeää tai kunniaa. Tavallinen jo 70 kertaa koettu tulevaisuus on ihan hyvä, jos tulee.

Itse asiassa minä haluan eniten, että tämä jatkuisi. Kulkeminen ja päivystäminen, sinapin teko jouluksi ja kuusen riisuminen heti kun presidentti on toivottanut jumalansa siunausta kansalleen. Tämä nykyinen. Eivät edelliset. Jos ei nobelisteista oteta.

Kaikesta voin tai siis voimme päätellä, että elämä on meihin ja me elämään jotenkin tyytyväisiä, joten vuoden 2017 voi pian opetella kirjoittamaan, mutta ei yhteen paperiin, jota opin tärkeänä placebona ja nocebona hyvin käyttämään: käsin kirjoitettu paperinen lääkeresepti on historiaa jonkun tunnin kuluttua.

Eräs opettajani ja mentorini kirjoitti reseptinsä kerran vastaanottonsa instrumenttikomeron oveen. Nyt se ovi on Lääketieteen museossa.

Se saatanan tunari, joka keksi, ettei niitä räsehtejä enää paperille käsin mustekynällä laadita, saa minut oikein pahalle mielelle. Onneksi tiedän kuka se tunari on. Tai ainakin tiedän, ettemme me ole sitä olleet. Saatanan tunareita.

Saarnan nyt valmistuessa lähden ulos tupakalle, vaikka vielä aivan äsken olin yhteiskunnassa, jossa saatoin sytyttää työpöydänkin ääressä ja tarjota potilaallenikin.

Jatketaan tästä.

*

Vanhan vuoden ja Papan raskauttava kevennys, sen sallimme, eikö totta?

Etsiskelin kukonpierun aikaan ja aamun lehtiä laatikolta hakiessani silmälasejani että saisin paremmin selvää, kuinka valheellinen ja tietämätön onkaan lehtemme eutanasia-kanta (Lapin Kansa, pääkirjoitus 31.12. aD MMXVI).

En niitä kaihileikkauksen jälkeisiä sikakalleita klaseja löytänyt, mutta muistin, että auton hansikaslokerossa on varalasit, joilla näkee liian tarkasti.

Mutta missä ovat auton avaimet?

Yleensä auton ovet ovat auki, mutta nyt olin ne lukinnut.

Auton avaimet eivät olleet eteisen peilipöydällä. Vara-avaimet kuitenkin ovat seinälaatikossa, josta ne muiden avainten joukosta tihrustaen ja kopeloiden löysin.

Näin pääsen puurolle Erottajan Essolle. Ensimmäisen puurolusikallisen aikhan, ennen tupakan sytyttämistä, kun luen yllekirjoitettua tekstiä iPhonesta mahdollisia paino- tai käsite-virheitä oikaistaakseni, luen myös tiedon siitä, missä ne saakelin kakkulat ovat.

Siellähän on präntättynä: ”Saarnan nyt valmistuessa lähden ulos tupakalle”.

Niinpä, siellä ne ovat. Yleensä en kesäterassilla iltatupakalla käy, mutta Kummisetä II (Aarnion tarina, I-III, keskimmäinen osa) oli ollut niin hyvä, että halusin istua ja palaa.

Paraatipuolella on tupakoitava seisaallaan ja ohikulkevia tervehtien.Kesäpihalla on kaunis, intiimi metsämaisema.

Ulkona, kylmässä, tuulessa ja pimeässä ne ovat: Eutanasia, Aarnio, Kummisetä ja kaihileikkauksen jälkeiset moniteholasit.

Mainokset

Provokaattoreiden aika

Lapissa alkaa pakastaa, ensi viikolla oikein toen perrään.

Nyt vain vajaa kymmenen miinusta.

Tyyntä.

Aikuisen elämäni ajan olen seurannut kuin öö aapisen laidassa, kuinka ikäluokkaani on viety kuin pässiä…sanonko missä. Lieassa.

Viejinä ovat olleet Björn Wahlroos (Buntan, pesäpallo-kansliapäällikön poika Hyvinkäältä), Esko Seppänen ja pari muuta,viimeiseksi Iiro Viinanen 1990-luvun yrittäjien tuhoksi.

Olen ihmetellyt alusta alkaen etteivätkö ne mistään opi.

Etteivätkö ne huomaa, että suuri kuva on juuri sama kuin oli ennen I maailmasotaa ja Wall streetin katastrofrin raunioilla. Kun hypättiin ylimmistä kerroksista vaikka korkeampia pilvenpiiräjiä vasta suunniteltiin (WTC).

Välillä oli malttia ja harkintaa ja mietittiin, miten USA ja NL voisivat Davosissa päästä diiliin, mutta sitten tuli taas näitä pienestä alkaneita, mutta satoihin tuhansiin kuolleisiin päättyneitä taistoja.

Mukamas islamin ja ei-islamin välillä, vaikka syy oli ihan muualla.

Syy oli ja taitaa edelleen olla siellä, missä rakenneltiin II maailmansotaa ja saatiin väet innostumaan uhraamaan itsensä, 50 000 000 ihmistä, joukolla vapauden puolesta.

Nyt nämä samat, suurta kuvaa toki näkevät, mutta eivät juuri julistavat palavat pensaat ovat taas patologisessa narsismissaan samalla asialla.

He haluavat päästä irti pahasta.

Kantelettaressa, joka on varsin viisas kansanrunoelma, asia kuvataan kolmena pahana. Kansanrunouden ystävät tietävät, mitä tarkoitan.

Vuotava venonen, vikuri heponen ja äkänen akka.

Miksi mie näitä lauluja taas laulan?

Siksi, että minun viisas runoilijani asian kirjoitti runoonsa jo 16-vuotiaana, 1916, ja minulla on kaikki syy uskoa, että hän näki esko seppästen ja iiro viinasten tarkoitusperien läpi jo paljon ennen heidän syntymäänsä, keskellä ensimmäisen maailmansodan tuhoisimpia taisteluita.

Paljon ennen Berliinin Opernplatzin (Bebelplatz) kirjarovioita, kun natsismi vielä ei ollut mitenkään erityisesti keskitysleireistä tai eutanasiasta tunnistettavissa, mutta kirjoja jo poltettiin kevään kirkastuessa, 10.5. 1933.

Karl Marx, Sigmund Freud, Thomas Mann, Bertoldt Brecht, Kurt Tucholsky.

Uskon, että tämäkin kirjoitus tuossa vain 83 vuotta sitten vallinneessa akselivaltojen hengessä tullaan internetistä poistamaan pikaisesti. Vihakirjoituksena. Niinkuin Väinö Hakkila ja K.J Ståhlberg.

Hän eli ennen komeesti, nyt kulkee mieron teitä

Hän melusi, hän mellasti, joi, mässäs, vihdoin murhasi

Siks tuskat hänt ei heitä

Hän maailmaa on paossa, vaan ahdas hälle maailma

Yö kolkko, korpi mustana, kaamoitti yksin kukea

Kun ulvoi hukat, huuhkaimet, hän näki kuolleet ihmiset

Hän vapisi, hän pelkäsi, Hän juoksi, juoksi, ponnisti

Kun kylän viimein saavutti, hän mielipuoli olikin

Tuo kurja kulkuri

(jouluna 1916)

Ilma on ku morsio ja morsio ko perhana

Illalla saunassa viipymisen mittaisena tuokiona lämpömittarin pylväs nousi -12,4C:sta -1.0C:een. Ilma sakeana lunta ja tuulta. Entivanhaseen aikhan matikkamyrskyt olivat helmikuun lopulla, lappilaisten hiihtoloman pilaajia.

Se tietää vaikeuksia heti aamusta Ylämaihin kurvaillessa ja vaatii kellonsoittoa jo neljännellä hetkellä.

No, aamuksi (04:45) lumi loppui ja lämpö lisääntyi (+0,5C).

Kävin perheemme Padren kanssa somessa lyhyen keskustelun erään Virtasen vuori- (ei Vuori-) saarnasta pikkulauantain illankorvalla ja linkitän kyrkoherden tekstin, lapsia miettivän. Se teksti sai aikuisen oikeasti kysymään, tarvitsemeko me marttyyreita tai viattomia Ruutin (tai Göbbelsin) menehtyneitä, eutanasialla tapettuja lapsia ja heille muistopäivää, kun joulurauha vielä on voimassa. Kuunnelkaa marttyyreista ja miettikää ihan ite:

http://areena.yle.fi/1-3800491

Tätä lukiessanne mie olen joko Ylä- tai Ala-Nammassa päin maaru täynnä Napsun Shellin veteen keitettyä kaurapuuroa. YLE:n aamun hartausohjelma on jo kuunneltuna ja kuopuksen kera mietimme, miten SoTe kohtelee pieniä palveluntuottajia, joiden omistus ei ole Cayman-saarilla sati Kiinan Macaossa. Niitä, joiden ystävät ovat pirun kaukana, mutta viholliset ihan korvan juuressa pikkuveittellä selkää silpomassa.

Ylen rollo-aamuhartaus on arvaukseni mukaan ottanut ohjelmaansa Lennart Segerstrålen alttaritaulun (Elämän lähde) sammuneen juokaleen ja avaa asiaa ”herkullisella” tavalla. Juuri psykoottiset ja kaksois-dg-ihmiset (hulluus & juoppous) me syrjäytämme nyt trumppilaisella palavasilmäisyydellämme tässä armaassa Suomessa ja Lapissa, ”no-return-ticket” rintataskussaan, keskittyessämme sallimaan 70 000 vuotuisesta kuolevasta muutaman sadan asiaa (no suffer ever more). SoTe ei ole juopoille ja psykoottisille antamassa edes armonpaloja herran tai Herran pöydästä, vai?

Jotta matka lumen E-75:lla pöllytessä sujuisi, en tohdi Jaappanin Fukushiman viattomien lasten päivän 6.3 magnitudin maanjäristystä tai herrojen Seppänen, Viinanen tai Niinistö (Vee) persoonallisuutta ryhtyä arvioimaan. Vaikka heidät olenkin tavannut ja ”mitannut”, en yhtään maanjäristystä ole oikeasti IRL kokenut.

Oma pläsi vessan peilissä riittää. Se kun on ruma kuin petolinnun takalisto, mutta hampaat ovatten kahdesti harjatut ja kiskotetut.

Vuoden neljäskymmenestoinen Ylämaiden matka on meneillään tuolloin, edessä on joulukuun kahdestoista päivystys-huki ja valmistautuminen kahteen asiaan on alkanut.

Toinen on vuoden 2017 ensimmäisen kuukauden yhdentoista päivystyksen tammi, toinen laparoskoopin kera matkustelu Väyrysen Paten maisemiin (koleerikon pirunpelto).

God save the Queen – ”take care of our children, grandchildren and their parents ja grandparents, too”  – hitsi, siunaa koko tätä hullua luomakuntaa. Kiviä myöten.

Kansan ääni – Vox Populi

Kymmenkunta pakkasta, esikoinen perheineen ajelee paraikaa Sompujärven kautta kahdeksankymmenen poronkuseman taivaltaan Armonlaaksoon (Nådendal, Niinistön kesämökki)  ja Finnair  sen päältä koko maailmaan.

Ajoissa.

Joulu on ohi, mutta työ syrjäytyneen Suomen edestä jatkuu. Siis työni. Eilen, tänään, huomenna ja ensi viikonloppuna. Lääkärin työssä ei aina passaa kysyä, mitä potilas haluaa, kuollako esimerkiksi.

Mutta sittenkin: on viattomien lasten päivä.

Uuden Testamentin mukaan kansa tahtoi päästää Barabbaksen ja ristiinnaulita Jeesuksen, mutta suomalaisen kansanäänestyksen mukaan se tahtoo kieltää homoliitot ja sallia, lääkäreiden tekemänä, Hippokrateen hirttämisen.

Nyt on mestauslavalla äskeinen kansansuosikki, Tasavallan Presidentin serkku ja ylistys kohdistuu filosofian tohtoriin, jolta kauna syö kalatkin vedestä.

Asiaan.

Vuosi toisensa jälkeen sää jouluna on Suomessa ja Lapissa jouluinen joulun aikaan. Vuosi vuodelta kesällä paistaa aurinko lähes vuorokauden ympäri eikä kansakaan ole muuttunut siitä, joka 10.5. 1933 poltti kirjoja, joita se tänä päivänä ei enää edes lue. Lukutaito on sellainen, ettei se kaikille sovi. Ei edes kuvanlukutaito.

Harva ehtii edes kiinnittää huomiotaan siihen, minkälainen on lähimmäisen ilme, kun se oma peili ja selfie tuntuu edelleen yhtä tärkeältä kuin Narcissoksella lähteellä muinoin.

Minä en tahdo itsemurhaa, se ”itse” sanoo, minä tahdon murhan itselleni.

Kun Berliinissä kesän korvalla v. NOLLA (1945) muuan perheenäiti laittoi KCN-kapselit viattomien ja nukutettujen lastensa leukojen väliin ja sitten ampui itsensä, se oli sekä eutanasia että avustettu itsemurha. Sen sijaan Golgatalla pantiin toimeen maaherran ja kirkollisen rälssin tahto eli teloitettiin kuolemaan tuomitut, joista yksi syntyi jouluna seimeen, sen ajan tavanomaisella menetelmällä. Kuten kansa vähän aiemmin oli pyytänyt ja vaatinut.

”kansalaisaloite.fi”

Päästä Barabbas, ristiinnaulitse Nasaretilainen”.

Miettuska Rovaniemeltä saarnaa radiossa kuluvalla viikolla aamu aamun jälkeen 06:15. Hän näkee amerikkalaisten tuella rakennetun kirkon Lennart Segerstrålen alttaritaulussa raskautetun naisen, lapsia, mutta näkeekö hän päihdesairaan, sammuneen miehen, jonka kainalossa vihreä viinapullo on tyhjä:

Se on täytetty”.

Viattomien lasten päivän viestini loppuu tähän.

Myrsky & Mylväys

Jälkikasvu tuli keskustellen ruokapöydän äärelle tapanintansseista ja pappa herkkäunisena karisti NON-REM-vaiheen hassun painajaisen aivojen chiasma-alueelta nousten blogille.

Siksi tästä päivityksestä tulee sekä pikkutuntinen (3 am gmt+2) että häijy, mikäli saatte, arvoisat vieraani, kryptauksen avatuksi.

Viidestä kymmeneen pakkasta, lännestä lähestyy Ville Niinistö – myrsky.

Odotettavissa on jopa kaksikymmentäviisimetrisiä aaltoja ja syy on taas ja aina se sama. Ihmisen raivoisa tai raivostuttama luonto. Niin vihreiden koksinvastaisen (CO2) taistelun aiheuttamaan poliittiseen menestykseen kuin kahden naisen väliseen taistoonkin, joka ehti alkaa yllättäen ja odottamatta, vaikka juuri tätä varten suurvallat ovat olleet kuin vesi sukassa. Yhdessä ilmaston lämpenemistä vastaan, ihan Xi´ta myöten. Davosin suljetut seurapiirit ovat ”tapahtui näinä päivinä” jo koolla.

Kaksi asiaa on meneillään tai uhkaamassa globaaleina luonnon koston kärkihankkeina: toinen on valtavat myrskyt, toinen napa-alueiden jäiden sulaminen. Siis se, mitä varten Kirkkoniemeen pitäisi rata pykätä, jotta  sulaneen Koillisväylän laivoihin saataisiin lastia, valokaapeli voitaisiin Tsuktsien todistaessa laskea ja New York siirtää vuorille vähän lännempänä. Lontoota tai  Amsterdamia ei voi siirtää, Kööpenhaminasta tai Göteborgista puhumattakaan. Vihreille käy Emman ja Outin taistossa villevallattomasti. Aina kun kaksi naista on politiikassa lähtenyt samaan aikaan, valtaan ja suuntaan liikkeelle, on sosiaali- ja terveysministeriö halvaantunut pitkäksi, pitkäksi aikaa eikä itkulle ole tahtonut tulla loppua.

Trumpin ja Clintonin äskettäinen taisto oli tähän nähden peanuts.

Mistä löytyisi tuolle vertailukohta, 25-metristen aaltojen myräkälle?

No, antakaapa kun kerron. Jos vaikkapa Tytti ja Sanna alkaisivat ottaa toisistaan mittaa pyrkimällä samaan aikaan SDP:n puheenjohtajaksi. Tai se taifuuni, joka hiljattain iski Filippiineille, olisikin jälleen hirmumyrskynä New Orleansin kimpussa.

Kun luonto äityy rähjäämään, on siinä muilta luonto pois. Ihmisiltä.

Vitsailimme facebookissa eilen pappien(kin) kanssa Raamatun naisista ja kaivoin esiin kaksi Saaraa. Toinen nauroi, toinen jähmettyi suolapatsaaksi. Puhe oli marttyyreista, koska oli Pyhän Stefanuksen, ensimmäisen Ristiinnaulitun kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeisen marttyyrin muistopäivä.

Tuppurainen vastaan Marin, Kahiluoto vastaan Kari, meri vastaan Norjan ja Ruotsin länsirannikko. Siinä sitä on meille miehille miettimistä, kun Putin ja Trump BTW toisiaan vain kuoliaiksi syleilevät. Niin että onkohan se Tapanin vai Hannun myrsky ja viattomien lasten päivän tyven.

Kyllä allakka tietää (norjaksi Urd). Ja Taloustutkimus.

http://yle.fi/uutiset/3-9373432

”Outi Alanko-Kahiluoto ei pyri vihreiden puheenjohtajaksi – moittii Ville Niinistöä Emma Karin suosimisesta” (HS 27.12.)

Jumalan teatteri, kolmas näytös

-11.6C, lehdet ilmestyvät huomenna, mutta puihin vasta viiden kuukauden kuluttua.

Juha Hurme, 2010-luvun lopun Jumalan teatterin ydinhenkilö, saa YLE:n aalloilla paljon julkisuutta, tällä kertaa käsitteestä Kuurainen Ärjämöinen.

Olen Hurmeen kanssa aika lailla eri mieltä siitä, että Pirkko Saisio (Madeira) olisi tuollainen, mutta samaa mieltä siitä, että metaforilla maata, kansaa ja kulttuuria pitää voida ohjastaa.

En sivumennen sanoen oikein ymmärrä, että niin moni suomalaisen kulttuurin merkkihenkilö kehuskelee viettävänsä kaamosaikaa eteläisillä, turismin ryöstämillä ja raiskaamilla saarilla. Hyväksyä sen toki voi: edistäähän valo/lämpö (ilman viinaa) ehkä terveyttä ja ehkäisee SAD:a, ”seasonal affective disorder”, kaamosmasennusta (esiintyvyys Suomessa <1% aikuisväestöstä).

Ajattelen huonona esimerkkinä Puna-Armeijan kuoroa, josta suuri osa menehtyi. Muistan erästä valtionpäämiestä, joka vain viikko, pari sitten vannoi kostoa Puna-Armeijan tärkeimmälle metafora-hyödyntäjälle.

Kun älymystön edustajat, niinkuin nyt Juha Hurme, alkavat ohjastaa kansaansa näyttöä tai perustelua vailla olevilla tarinoilla ja mielikuvilla, ollaan liian lähellä Berliinin Ooppera-aukiota (Bebelplatz) 9.- 10. 5. 1933.

Sellaiseen ei kulttuuria tai älymystöä tarvita, mielisairaiden ja kehitysvammaisten eutanasian tukemiseen ja kirjojen polttamiseen. Älymystöä tarvitaan sen sanomiseen, mikä näyttää menevän väärin ja miten voisi mennä oikein.

Taata Sillanpäätä.

Ne ovat muut kuin fiksut, jotka ampuvat Sarajevon (1914) ja Mainilan (1939) laukauksia tai heittävät virkamiehiä Prahan linnan akkunasta lehmänpaskakasaan (1618).

Päivystävänä lääkärinä valvoin aamuyöstä sinä tapanina kun nykyinen tasavaltamme presidentti oli puhelintolpassa poikiensa kanssa. Viime yönä nukuin, mutta illan viimeinen uutinen oli, että saman meren toisella puolen, Chilestä kaakkoon (TIP-sopimus you know) annettiin tsunami-varoitus. Lissabonissakin oli aikoinaan tsunami (1.11. 1755, ei siis niin kauhean kauan sitten).

Rovaniemellä tänään paikkakunnan kasvatit pelaavat jalkapalloa ja lahjoittavat tournamenttinsa tulot hyvään tarkoitukseen.

Kaikki tässä Kuuraisten Ärjämöisten maassa ei siis ole niinkuin lapsuuteni joululahjakirjassa oli (”Vinski ja Vinsentti”, päin seiniä-seiniä päin). Tuolla lauseella pääsi näkymättömänä läpi vaikka harmaan kiven. Nyt siis sen alle?

Loka-Laitisen Jesse-Pukki

Revontulia olisi, mutta pilvet eivät  niitä näytä, -1.9C.

Lunta katolla, tuulilasissa ja maassa, arktikum on lauha.

Köörimme katsoi replynä ”Postia pappi Jaakobille”-elokuvaa, joka tapahtui pappilassa, jonka katto vuoti ja jonka kirkko tuhopoltettiin takavuosina.

Siellä on nyt, siinä kirkossa, nokialaisen keskustalaisen maanviljelijän ja aika hullun toisen kuvataiteilijan töitä, yhteisessä ymmäryksessä laadittuja (Osmo Rauhala ja Kuutti Lavonen).

Elokuvassa on kirkon virsitaulussa merkattuna kaksi vanhan virsikirjan virttä: Jumala ompi linnamme ja Oi Herra jos mä matkamies maan.

Tarinan ytimessä on sama viesti.

Kirjeissä pappi Jaakobille on isoja,  tärkeitä pyyntöjä, joita sen paremmin tekeillä oleva sote- ja maakuntauudistus kuin siitä päättävät poliitikotkaan eivät näe, kuule tai oivalla.

Eivät ministerit, eivät kansliapäälliköt, eivät kansanedustajat.

Me näemme, äänestäjien enemmistön tahdon mukaisesti, että hyvinvoivien, kirjekuoriinsa omaisuuttaan kätkevien Lastensairaalan stakeholdereiden asia on ”meän asia”, mutta me emme näe tai noteeraa, että meidän joukossamme on hulluja, juoppoja ja houruja, joiden takia me järjestämme jouluaterioita, joissa ihmiset ensi kertaa kuukausiin saavat lämpimän aterian.

Hyvä on, että saavat.

Olipa sitä tarjoamassa Loka-Laitisen Jeesus-perkele tai hänen kolleegansa Enbusken super-kyyninen ja sarkastinen Tuomas.

lähde: Iltalehti 23.12. aD 2016

Ansaintalogiikka

Pakkasta ja revontulia pitelee, lentokoneet ovat kulkeneet pitkin öitä. Ugandaan meni karkeilla kaksi kertaa femma.

Ystäväni, jota koskaan en ole tavannut toen perrään, toteaa viidenkymmenen jaardin päästä, että ”tämä ja vain tämä ratkaisu ottaa tiukan otteen myös tästä”. (Martti Kekomäki, Erikoislääkäri 4/2016, s 102).

Vuoden ja valon muuntelu tässä ihmisen 200 tai 400 sukupolven tarinassa on toisaalta aika lyhyt taival, toisaalta näytön kera aika pitkä, 14 000 000 000 vuoden tarina.

Oma jouluni on seitsemäskymmenesensimmäinen. Lyhyt traditio, eikö totta. Ei sellaisella  passaa isotella, mutta ei ole pennuillakaan silmille hyppimistä.

Tämän tavoitteen toteutumisesta olemme vastuussa omille lapsillemme ja heidän lapsilleen” kirjoittaa aina halutessaan tilaa lääkäreiden medioissa saava 4 vuotta minua vanhempi sveitsiläiskroisoksen (Berner) varaukseton ihailija.

Omasta puolestani näen paremmin ja kirkkaammin aikaan, joka edelsi niin Martti Kekomäen kuin Anne Bernerinkin syntymää.

Sama minäni muistaa kohtuudella joulut 1950-luvun loppupuolelta vuoteen 2016.

Ei ole siinä rinta isommin rottingilla. Ei tosin pää häpeästä punoittaen hartioidenkaan väliin painu.

Aamusta lauhtuu, joulurauhan kunniaksi. Toivon Teille sitä, hyvät ystävät.

Tämä on henkilökysymys

Aamukone lähtee puoli tuntia myöhässä , mutta mitä välii kahden asteen pakkasessa? Ukon joulukalenterissa pipari, Niinan Ugandassa Lucia.

On kovin monta asiaa, jotka riippuvat henkilöstä, persoonasta. Hänestä itsestään tai siitä mielikuvasta, joka hänestä muilla on.

Päivikki.

Mitenhän se menee, jos jokin asia ei ole henkilöstä kiinni. Joulu ilman Jeesusta tai täydellinen nimi- ja syntymäpäiväkielto. Kuinka nopeasti me tottuisimme olemaan ilman mielikuvaa tai todellisuutta henkilöstä? Kuka on mr Sote, miten Elisabeth II voi? Ja mikä mediaväline ensimmäiseksi alkaa kertoa, kehen missäkin asiassa voi luottaa eli kuka tietää etukäteen tärkeät asiat. Ja oikein.

Tällaisessa viidakossa tänään, Joulupukki tulee huomenna 5PM GMT+2, Jeesus syntyi jouluyönä, mutta mihin aikaan? Ainakin hänen kerrotaan kuolleen kahdentenatoista hetkenä, mitä se sitten tänään tarkoittaakaan. GMT+/-, DST + vai -?.

Aamuhartaudessa Kallion Yle-Leaks etsii joulun pihviä YLE-radio I.

”Where is the beef”?

Minä voisin ehdottaa yhtä vastausta.

In the junk food.

Kolme Muskettisoturia & D´Artagnan

Suvi, myrsky & kaljama. Ukolla toinen kuori ja Niinalla kahdeksas pukki, minulla matka Ylämaihin.

Keskiviikkona, eilisillan pikkulauantaina ennen saunaa, poikkesin kirjastolla kuulemassa ”Kotkan poikii”-Lasse Lehtistä asiassa, joka on hetkeksi päässyt vähän unohtumaan.

Lehtinen kertoi kolmesta presidentistä ja yhdestä valtakunnankanslerista ”Ac nescis mi fili, quantilla prudentia mundus regatur”. Tuolla lauseella hallitsijoiden vähästä järjestä solmittiin Muskettisotureiden aikakauden eräs rauha, Westfalen 1648.

Minun on helppoa kuvitella mielessäni, mitä maassamme tarkalleen kuusikymmentä vuotta sitten joulun alla tapahtui. Ensin kuoli tuoreempi, sitten vähän aiempi presidentti ja molemmat kävi hautaamassa tuorein noista kolmesta muskettisoturista.

Paasikivi (lokakuu), Ryti (joulukuu) ja Kekkonen (elokuu 30 vuotta myöhemmin).

Kaikkien noiden kolmen elämää seurasi läheltä Kaarlo Hillilä, mutta  osallistui Väinö Tanner, aikansa D´Artagnan. Jos 30-vuotisen sodan raunioilla eläneet Atos, Aramis ja Portos hyväksytään noiden presidenttien taustapiruiksi. Arvelen nimittäin, että jokainen noista kolmesta ja heidän kanslerinsa on Dumas´nsa lukenut siinä kuin Machiavellinsakin.

Tähän päivään tuo loka-joulukuu liittyy paitsi täydet 60 vuoden ikäisen muiston, myöskin nykyisen maailmantilanteen kautta.

Aika revanssihenkinen kirjaston  yleisö kysyi Kotkan pojalta, joka Varpaisjärveltä asti oli Rovaniemelle vaivautunut, tuleeko vielä sellaista sotaa, jota kolme presidenttiä ja heidän valtakunnankanslerinsa yhdessä joutuvat selvittelemään sekä etu- että takakäteen ja siinä välissä aivan erityisesti.

Valitettavasti minun on vastattava myönteisesi: on se mahdollista”.

Jos minä olisin näytelmäkirjailija Susanna Kuparinen, en kirjoittaisi IV osaa näytelmäsarjaan Eduskunta I, II, III enkä Atte Jääskeläisen vaaran vuosista vaan kirjoittaisin näytelmän

Kolme presidenttiä ja heidän kanslerinsa MCMLVI

Kun kaksi kuukautta lopetti yhden maailman, mutta aloitti toisen.

Harry Potterin ja Tarun Sormusten Herrasta hobittien aika siitä alkoi, muskettisotureiden ja Ville Koskelan aika loppui.

Sota?

Ei sellainen ala, ei sellainen lopu.

Ainakaan sotimalla.

*

Pyyhkäiskää oheisesta ”miehemme Yle-Leaks´ssa”-esseestä Jeesus, Jumala ja Raamattu pois. Tulee purtavaksi mielenkiintoisia asioita – ainakin minun mieleeni:

http://areena.yle.fi/1-3789811