Armon tiu 1.5

Pakkasta pitelee, mutta hanki ei sittenkään terästy. Aamukone mäni ja mäkätti männessään.

Pian olemme kristikunnassa vuosittain toistuvassa tilanteessa, jossa tiu hopearahaa nostaa kirkosta ja uskosta kumpuavat metafora-automaatit ääneen: 30 (TIU 1.5) niitä hopearahoja tietty oli ja itsemurhahan siitä sikisi. Äänestäjänsä pettänyt Juudas ei pitkäksi aikaa rikastunut. Kahden viikon päästä alttarit on verhottu mustiin.

1980-luvulla tutkin itsemurhia. Yksittäisissä tapauksissa huomasin kotiseurakuntani papeista joidenkin tuomitsevan hautajaispuheissaan itsemurhan syntinä. Moni jälkeenjäänyt pahoitti mielensä. Itsemurha kun muutoinkin oli johtanut maaliinsa, omaisten syyllistymiseen ja läheisten uhriutumiseen. ”Nyt vielä tuo mustakaapu tulee kertomaan, että syntiähän se on, Raamatussa niin sanotaan”. Homous ja itsemuha.

Juudasta eivät tarinan mukaan (Raamattu on totta, ei tarinaa?) rahat pelastaneet ja hän kuoli ennen Mestariaan.

Olen iän myötä tullut aina vain herkkänahkaisemmaksi. Helpommin sekä syyllistyväksi että uhriutuvaksi: ”Miksi aina minä”.

Toimittaja toisensa jälkeen kertoo palkkansa edestä arrogantteja käsityksiään siitä, kuinka ”väärin sammutettu, sammutetaan ja tullaan sammuttamaan”, olipa kyse henkisistä tai materiaalisista arvoista, joiden ohjaamana yhteistä valtaa ja rahaa käytetään.

Minusta syyttäjät  – J´accuse – ovat kuitenkin oikeassa. Ja yhtä lailla, jos taas haluan olla oikeassa, minun suuhuni tai kynäni kärkeen voi uhriverella kirjoittaa ”Mea culpa, mea maxima culpa”.

Onneksi vaalit ovat jo tänä aamuna (YLE-uutiset ja puoluekannatus). Ja huomenna on vaalikentilläkin aprillipäivä.

Kuuntelin illalla jonkun tunnin ajan etelän vieraiden itselleni mieluista käsitystä siitä, mikä Lapissa ja Suomen taiteessa on oikein ja mikä menee päin Gallen-Kallelan mäntyä (Schatz Bodenseelta, Tervomaa Forssasta ja Ruokanen Ranuantien varresta) . Mielenkiintoinen havainto oli, että tällä kertaa yleisö koki aika hostiilisti olevansa oikeassa ja puhujat taitavat vieläkin miettiä omaa kantaansa siitä, miksei taivaalla ole vetonarua, mitä vetämällä tarusta (Ultima Thule ja revontulet) tutuksi tulleet lupaukset leimuavasta taivaasta voitaisiin lunastaa.

No, Juudaksella sellainen köysi oli. Rahaa vastaan.

Kuva (Antti Liikkanen, Split): ”Sirkuksessa Jalopeura voi olla aika vittumainen elläin” (pohjois-karjalainen alokas)

Toiletti- ja saunakulttuurista

Illalla oli sauna joten väsytti ajoissa ja menimme nukkumaan varhain.

Neitsyen tähtikuviossa isotteleva kirkas Jupiter osui 15 asteen pakkasessa makkarin akkunan läpi klo kolmelta silmiini herättäen. Harmitti vähän. Harmitus tosin lientyi, kun tupakalla ja Uusi Rovaniemi-lehden noutoreissulla taivaalla leiskuivat talven kenties komeimmat revontulet, 03:15 (GMT + 2, DST)

Saunassa olimme vaimon kanssa alasti, mutta tytär ei enää sinne kanssani tulisi. Paitsi sitten, kun tästä raihnaistun ja hän sairaanhoitajan koulutuksellaan joutuu julkisten palvelujen puutteessa siivoamaan ruhoani , koska SoTe-piirillä ei siihen ole tuloluokkani huomoiden varaa.

Sitä kutsutaan kotihoidoksi.

Kuuntelen radiosta oopperaa:

”Sopraano June Anderson laulaa aarioita Bellinin oopperoista Puritaanit, Capuletit ja Montecchit, Unissakävijä ja Beatrice di Tenda”

Vaimo tuli lämmittämääni saunaan hyväntekeväisyysjärjestönsä kokouksesta. Heidän järjestöönsä ei miehillä ole pääsyä. Olen kahdesti kieltäytynyt sellaisen järjestön jäsenyydestä, johon naisilla ei ole asiaa.

Kuuntelin koko eilisen päivän keskusteluja siitä, miksi kotiseurakuntani kirkkoneuvosto, jonka varajäsen olen, haluaa kieltää saarnajapappinsa esirukoukset sellaisilta, jotka heidän mielestään Luoja on luonut.

Kielto pitää, vaikka Samuel, heidän piispansa, sen kiellon kieltää. 8-3 oli äänestystulos. Kirkkoneuvostossa on useita sellaisia, joille sukupuoli tai ainakin sen hahmottaminen ja syntyhistoria kovin on epätyyppinen.

Olin jokin aika sitten Brysselissä kokouksessa, jossa epätyyppisesti sukupuoliset saarnan nuotilla kertoivat asiastaan. Tällaisia epätyyppisiä on monenlaisia ja he luonnehtivat itseään monella aika vaikeasti mieleeni jäävällä termillä.

Mukavia ihmisiä, vähän tosikoita tosin. Vähän niinkuin ne Rovaniemen piispaatottelemattomat kahdeksan, jotka olen liki kolmekymmentävuotisella kirkkopäättäjän urallani oppinut tuntemaan. Jokaisen. Ihan silmästä silmään. Kättä paiskaten, homo sapiens – viruksia pelkäämättä (Noro, kuten tiedätte).

Tiistaina – oliko se toissapäivänä – olin mukana kokouksessa, jonka pöytäkirjantarkastajaksi minut valittiin. Se tasa-arvoisen yksimielisesti päätti 4 200 000 000€:n vahvuisen omaisuutensa luovuttamisesta ja kolmella vuosisadalla eläneen yhdistyksensä lopettamisesta (1890-2017). Latinaksi se menee jotenkin niin että Finish Finlandiae. Sitaatti: ”Oikeistolainen Vladimir Purishkevitsh huusi kokouksessa Finish Finlandiae eli Suomen loppu.”

1899 Eetu Isto maalasi asiasta taulun ”Hyökkäys”. Siinä laki on kauniin blondin sylissä ja sen yrittää häneltä meren taustalla pauhutessa ryöstää kotka, jonka sukupuolta ei ilmoiteta.

Poikaporukoissa on kyllä käytössä ilmaisu ”kaamea kotka”.

Pöytäkirja tuosta kokouksesta ei vielä ole tullut tarkastettavakseni, mutta kesken kokouksen minun piti mennä kloaakkiin eli rest-roomiin eli toalettiin eli vessaan eli huussiin. Valittavana oli kaksi ovea. Toisessa lukee WC, toisessa on sellaisen olennon symboli, josta ei voinut millään arvata tarkoittiko se minihameista naista vai pitkätakkista miestä. En kerro kumman valitsin, mutta sen verran voin sanoa, että ovi on sellaisen kabinetin ovea vastapäätä, jonka asetelineessä on  II Maailmansodan ajan aseita Suomi-konepistoolista lähtien.

Ruotsissa päätettiin alkuviikosta, että ne naiset, jotka ovat muuttaneet sukupuolensa miehiksi, saavat nyt korvausta kymmeniätuhansia kruunuja siitä, että muutoksen yhteydessä heidän munajohtimensa on katkaistu ja näin silvottu heidän naisen kehoaan siten, etteivät he enää voi tulla raskaaksi.

Ne miehet, joiden kehossa asuu niin vahva naisidentiteetti, että samanlaiseen prosessiin (miehen keho naiseksi) on lähdetty, eivät valita sitä, että heiltä penis, siemenjohtimet ja kivekset on poistettu. Tosin tätä ei saa sanoa ainakaan menettämättä yksin lukien seitsemän fb-ystävää (tiedän, kokeilin).

Voice of Finland-kilpailuissa semifinaaleihin kansa äänesti viikonvaihteessa miehen, joka lauloi hitaan laulunsa yhtä kauniisti kuin nyt taustalla radiossa laulava June Andersson. Ei niin hyvin, mutta niin korkealta ja niin mieltäni hyväilevällä tavalla. Muistatte varmaan Kivikasvojen Fredin, sen naisylipormestarin puolison?

Jupiter on siis se minut harmikseni herättänyt kiertotähti, johon liitetään sotaisia ja miehisiä ominaisuuksia. Iltaisin yhtä kirkkaana pakkastaivaalla virnistelevä Venus-planeetta taas saa harteilleen naisellisten ominaisuuksien viittaa. Kolman hyväkäs, punainen planeetta Mars, käy sotaisten ihmisten tunnukseksi. Viime aikoina nuo kolme ovat usein osuneet samalle ”taivaalle”, niinkuin sitä sanotaan. Eräiltä on sinne taivaisiin pääsy kielletty, stright forbidden.

Nyt jopa ”sellaisten” rakkauden puolesta kielletään jopa esirukoilu Herran Huoneessa sunnuntaisin, jolloin siellä onkin paikalla iso partti siitä väestä, joka nykyajan aneita maksaa: Rovaniemellä liki 50 000:sta kirkonkymmenyksiä maksavista käy sunnuntaisaarnaa kuuntelemassa promille, pari, pääsiäisenä vähän enemmän. Turkissa ortodoksit käyvät pääsiäisenä myös äänestämässä johtajansa diktatuurin vahvistamisen puolesta. Suurimpana ja pyhimpänä ortodoksien vuoden kirkkopyhistä.

Kirkkoveron vertaamisen aneisiin teki viikko, pari sitten YLE:n Horisontti-ohjelmassa eksegetiikan professori Helsingin yliopiston Teologisesta tiedekunnasta. Minä vai siteerasin häntä, näin ”Lutherin uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlana”.

Kööpenhaminan lentoasemalla on Suomen koneiden lähtöportin vieressä paskahuussi, jonka vieressä on kusiputka. Huussi on sellainen, että symbolit määräävät kumman tahansa sukupuolen (ruåts HEN) – tai siltä väliltä olevan – vapaan pääsyn sinne Tuborgin, smörrebrödin ja Röda Pölserin jätöksiään detoksikoimaan. Sen sijaan kusiputkaan ei naisilla ole mitään asiaa. Siksi sinne koskaan ei olekaan jonoa. Toisilla ovilla jono Suomen koneen lähtöaikaan näkyy olevan tuskatuttavan pitkä ja hidas niillä, joilla kupla otsaan on kuvaannollisesti pullistumassa.

Sen sijaan se nuori mies, joka vahingossa eksyi (oma ilmoitus!) uimahallissa naisten saunaan, jäi myös hovioikeudelta alkuviikosta armahtamatta.

Hyi helvetti (vai missä ne liekit leiskuvatkaan – yöllä ainakin Lapin taivaalla).

Piirros (Antti Liikkanen, 1999): Joona(s)-niminen mies kuin hiiri kohtaa islantilaisten, norjalaisten ja japanilaisten vielä pyytämättäjättäneen Valaskalan

tripadvisor

-13,8C:ssa syntyy teräshanki eli Pappa-Tunturilla voi mennä jäälle tähtien ja uudenkuun paisteessa, revontulten maassa, tai korven siimekseen. Aamukone, jolla iltamyöhään tulin, kuuluu palaavan yhtä ajoissa kuin etelästä tuli etelään, jonne itse seuraan vasta viikon päästä.

”Elämämme on matka” tapaa pappi saarnastuolissaan sanoa ennenkuin siunaa sitten kaikki parisuhteensa rekisteröineet esirukouksin. Matka, jota ajan hammas syö.

Parin-kolmen  vuoden ajan olen lasteni innostamana kertonut matkoilla kohtaamistani asioista tripadvisor– ja booking.com-sivuilla. Siitä on se hyöty, että muut matkailijat voivat vähän miettiä, mihin kannattaa tai uskaltaa mennä katsomaan, nukkumaan tai nauttimaan. Jos rahaa on, niin mihin se riittää?

Tällaisia matkakohteiden ruoan, sängyn ja hinnan arviointisivuja on nettitaivaassa aika paljon, mutta minä nyt olen noihin kahteen päätynyt. Lisäksi Airbnb tapaa jälkikäteen kysäistä, miten viihdyin.

Kun pappi saarnassaan lopulta pääsee asiaan (synti, armo & lunastus), metaforat eli vertauskuvat haalistuvat.

Minun mielikuvianne savustava asiani on, että tänään avataan Prismassa (jne) tripadvisor 2.0 ja neljä miljoonaa suomalaista pääsee arvoimaan lähipäättäjä-ehdokkaita. Toimitus kestää jonotuksen lisäksi jonkun sekuntin ja pitää sisällään vain yhden (so 1-3) numeron, joka piirretään kynällä, joka on vanerisessa kopissa jossa on listat, joista sopii valita.

Enpä lähde tästä toimituksesta tripadvisor-neuvoa jakamaan, mutta toteanpahan vaan, että viimeistään palmusunnuntaina tuo numero olisi hyvä käydä piirustamassa. Voi sinne Donald Duckin, Tuskin tai Trumpinkin kuvan piirustaa, mutta sitten on arvosana HYL ( = armeijakielellä Hyvä / Yllättävän Loistava).

Eilen matkoilta tultuani arvioin kaksi asiaa tripadvisor-sivuille.

Ääneni tripadvisor2.0:ssa piirustan Ounasvaaran koululla 9.3. n klo 11 (DST,  Creenwich + 2)

Toinen illalla arvioimistani on Katajanokan Kasinon Korsu-kabinetti, toinen Helsingin Aseman pekoni-hodari. Molemmat saivat viisi tähteä, joten ei kun kokeilemaan: Bon Voyage, niinkuin ranskalainen sanoo päästessään  turististaan viimein irti. Rahat ensin joko viehkolla vai viekkauvella kävijältä kerättyään.

Kuva (Antti Liikkanen) ”Septetti” @ Berggasse 11 (A), ”Missä pihvi?”

Valinnan vapaus

Olisihan tuon otsikon sanat yhteenkin voinut kirjoittaa: kunnallis vaalit, kunnan hallitus, perustus laki.

Hirmu myrsky Aus Traliassa. Pikku pakkanen Niipperissä.

Kun yhdyssana puretaan, se läpi kenties näkee paremmin? 1967, siis 50 vuotta sitten, alkaneen sote-tuottajan (sosiaali & terveys) kokemuksen antamalla syvällä rintaäänellä muistuttelen muutamaa äärimmäisen tärkeätä hetkeä, jolloin perusteet valintojeni vapaudelle ja valinnanvapaudelleni kaikkosivat.

Ensimmäinen kerta oli 1950-luvulla kun olin lukenut kaksi lääkärin työtä käsittelevää kirjaa. Sauerbruchin muistelmat ja Pekka Peltosen virtuaaliseksi väännetty elämänkerta (Mauri Sariola: Ei loitsu eikä rukous). Murrosikäisen kehoni nouseva testosteronipitoisuus käski minua tulemaan lääkäriksi. Valinta oli tapahtunut ensimmäisten öisten siemensyöksyjeni kanssa yhtä jalkaa ja jäin odottamaan elämäni orgasmeja valintojeni seurauksina. Keskikoulun I B – luokan ehdottomuudella. Ei siinä ollut enää valinnan paikkaa. Siitäkin on kulunut 60 vuotta.

Kun on valintansa tehnyt, sanoi sodan käynyt rippi-isäni, kenttärovasti Uuno Hatsala, siitä on kannettava myös vastuu.

Tästä ne nyt kiistelevät, Suomen puolueet ja me päättämään pian valittavat ja valitsematta jäävät.

Voit valita vain kerran. Sotessa kerran vuodessa, vaaleissa 4 vuoden välein, mutta minun elämässäni 60 vuoden ajaksi. 1957, 1967, 2017. Alttarilla papin edessä tahdoin ikuisesti, joka minun elämässäni kesti ensin 12 vuotta, toisella kertaa 24 vuotta + (2. liitto jatkuu).

Kun eilen poltin käämini ja keskustelin erään palveluntuottajan kanssa puhelimessa intensiivisesti kymmenkunta minuuttia, käytin taas kerran valinnan vapauttani: ”Olen väärässä tai oikeassa, mutta olen syvästi ja häpeäkseni erittäin pahoillani, pyydän anteeksi, mea culpa, mea maxima culpa”. Keskustelukumppani on tietoni mukaan syvästi uskonnollinen mies ja ymmärsi nuo latinankieliset sanat (”olen syyllinen, olen pohjattoman syyllinen”) ja niinpä arvaan, että asia on minun edessäni vielä monta kertaa. Ei paha sana jälkikäteen valitsemalla mihinkään katoa, ei valintojen jälkeen tässä ihmisen demokraattisessa maailmassa ole anteeksiantoa.

”Helvetin tuleen” ja sillä selvä.

Suurin osa ihmisistä ei ole erityisen vapaita valitsemaan. On otettava sitä ja sieltä, missä on mitään edes tarjolla. Vettä autiomaassa, lääkettä streptokokkitulehdukseen ja hoitamatta jättämistä kun tauti on paha ja sen hoito liian kallista.

Ehkä on parempi, että puoli miljoonaa helsinkiläistä keskittyy valitsemaan vihreän naisen ja patamustan miehen välillä palmusunnuntaina. Me muut neljä miljoonaa äänestysikäistä suomalaista mietimme, pikku-trullien kerjätessä rahaa ja suklaamunia nokipannuihinsa ovillamme palmusunnuntain aamusta, kuuntelemme Raamatun opetusta. Uskomme tai emme.

Jeesus tuon opetuksen mukaan saateltiin Jerusalemiin aasinsa selässä ylistäen ja palmunoksia leyhytellen. Tullakseen sitten jonkun hiilivalkean kieltolauseiden jälkeen 20 hopearahan hinnalla mestatuksi.

Me ihmiset taidamme olla niinkuin Pilatuksen tarinan torille vaalien jälkeisenä kiirastorstaina kokoontuneet.

Jos valita pitää Barabbaan ja Nasaretilaisen välillä, me valitsemme – vapautettavaksi – Barabbaan (Brexit, Trump, Putin, Xi, Erdogan, Hitler jne jne). Ja vastaamme sitten valinnastamme, koska me päättäjät tai sellaisiksi aikovat osaamme yhden asian vaikka unissamme.

Pilatuksen käsien pesun: ”Viaton olen minä tämän…”.

Raamatun ja Sariolan kirjat koen kuvaannollisina opetuksina, Sauerbruchin muistelmat ovat harvinaisen hyvin yhteensopivia sen tiedon kanssa, mitä tuosta natsien sota-tohtorista tiedetään arkistojen ja aikalaismuistojen perusteella.

Kuva (Antti Liikkanen): ”Jederman” (jokamies) saa mennä” (jalankulkuvalo itäsaksalaisesta rannikkokaupungista)

Isojen ihmisten juttuja

Valsta soittaa radiossa Lithanderia pikkupakkasessa tuulen tuivertaessa kuin matikkamyräkässä konsanaan, mutta isot tähdet eivät huolestuneilta näytä tätä katsoessaan. Jupiter, Venus ja kohta taas kuu, joka huomenna on ”uusi”.

Illalla piti kolmatta tuntia isolta ruudulta tuijottaa, miten hawaijilainen isä selvitteli suhteitaan kuolevaan ja sitten jo kuolleeseenkin vaimoonsa. Kyllä se amerikkalainen elokuvantekijä sitten osaakin venyttää hyvän tarinan pitkäksi, mutta sentään tarinan. (Sub-kanava, draama).

Pyrin vaaleissa päättämään kotikaupunkini asioista, joita on 325 miljoonan edestä vuodessa. Taitaa olla yhdeksäs kerta, että pyrin. 30 vuotta. Se tekee siis yli kymmenen miljardia.

Nyt tuohon tulee vähän etumaksua, kun kerralla pitäisi pistää pottiin laittaa liki saman verran pätäkkää. Ei omaa vaan yksi kaikkien ja  kaikki yhden puolesta.

Noita miettiessä yritän muistella, mitä 1960-luvun alun rehtorini Helvi Honka yritti minulle opettaa pienimmästä ja suurimmasta yhteisestä tekijästä ja jaettavasta. Hän taisi ehdottaa, että tärkeintä on pitää pää kylmänä ja jalat lämpiminä.

Se oppi on tähän asti kantanut hedelmää vain kohtuudella, mutta mitä vanhemmaksi ehdin pitäen mielessäni nuo Kouvolan lyseon rehtorin opit pohjimmaisena syvimmällä, sen vähemmän huoli on omasta ja enemmän yhteisestä elostamme.

Jälkimmäiseen liittyen luen kuitenkin yhden hyvänkin uutisen digitaivaalta. Suomalaiset Ruotsissa, sadoin tuhansin, tuntevat ylpeyttä juuristaan ja ruotsalaiset Ruotsissa pitävät tätä ylpeyttä arvossa. Ehkä vähän kateellisinakin. Hakkapeliitoille.

Joiltain kulmiltaan tämä ihmisen maailma on siis hetkosen verran vähän valmiimman näköinen.

Stig ombord, Liikkanen!

Takaisin tulen tämän pöydän äärelle huomenna yömyöhään, viittä miljardia köyhempänä – tai oikeastaan rikkaampana.

Kuva (Outi Liikkanen): Vaalipropagandaa ja totta kait totta takavuosilta, mutta nyt jo väärällä numerolla, sentään oikealla mielellä,

#eiksnii & #sorisiit

Sonoran Uni

Weather Forecastin ja YLE-tv1-uutisten lupaamaa lumisadetta ei ole tullut, mutta suven puolella sentään ollaan, kun turhaan käyn kesäajassa hakemassa lehteä laatikolta. Tikka hakkaa vaihteeksi puuta, ei kotikatuvalotolpan peltistä ja äänekästä hattulevyä.

Siltäkin on seksi hakusessa.

Lapsuudessa pahimpaan ryssänvihaan kuunneltiin Finlands Rundradion – ASA-radiosta kenraaliluutnantti T.J.A. Heikkilän, Sonoran uni,  ja Cox´in kuunnelmien kätkettyjen russofobisten viestien muodossa, jos ei sitten Kalle Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen (prinssieversti Rantasalmelta) seikkailujen saloja tulkiten.

Pirskeles.

Heti kuunneltiin siis,  kun se ikä oli ohi, jolloin ”tämä poikaa lähtee nyt paskalle”-Markussetä ei enää kelvannut. Eikä kaurapuuro.

Kun männä viikolla Pekka Vennamon perinnöstä viimeinenkin niitti revittiin irti ja Suomen Postilaitoksen perijä (Posti & Tele) muuttui Teliaksi (SE) kaikessa hiljaisuudessa Soneran hautajaisissa, näitä asioita oli pakko miettiä.

Veikko Vennamon pojan aika on ohi, Timo Soini kadotti Halla-ahon suolla siitä viimeisetkin sekunnit (3600 kpl) viimeistään viime yönä klo 03. Kun se kello olikin neljä, DST (Daylight Saving Time, GMT + 2).

ISIS, Trump ja Brexit ovat nekin katoamassa kumpujen yöhön, jonne taitavat myös upota Diplomi-insinöörien SOTE ja Le Pen, Brexit-puolueen viimeisen UKIP-kansanedustajan mandaatin loputtua eilen britti-äänestäjien ynseyteen. ”Skotternas sak är vår”

Mitä meille jää? Tai siis minulle – ei kai tässä muita pidä uhata tai muille mitään luvata, vaikka vaalitkin ovat tulossa.

Rovaniemellä, meän ”Narrien laivassa”, taistellaan uimahallista ja sen ”juttelijoiden taivaasta” (Heikki Aittokoski, HS) eli saunasta, vaikka tilinpäätös tapansa mukaan oli puolenkymmentä miljoonaa plussalla ja 345 000 000€ ovat käytettyinä kiinalaisomisteisten palvelutuottajien piikkiin tai Prisman kassaan kannettuina. Lidl´kin leikkaa oman siivunsa auf deutsch.

Olemme aivan ilmeisesti palaamassa normaaliin, joka tarkoittaa STT:n palaamista YLE:n JSN-uutisten palveluntuottajaksi ja kesän lähestymistä. Ehkä se Attekin saa kenkää kuin Reporadion sotamajuri evp aikanaan.

Seilataan me ensi kesänäkin Itämeren yli Oihonnalla (SHO) tai sen perillisellä, syöpäistään Saksassa kunnon Brat- eli Curry-Wurstit, tullaan takaisin kuin ”Kuningas lähtee Ranskasta” ja ryhdytään 70-vuotiaan kesäloman jälkeen seuraavaan työtalveen, 56%:n verokannan motivoimana.

Mikään ei ole helpompaa kuin tulevaisuuden ennustaminen ja menneisyyden muistelu. Haekee haetar soi taas illalla Lauantain toivotuissa.

Ainakaan silloin kun ennuste ja tulevaisuus kohtaavat. Siis päntiönään.

Tänään on sellainen ajanjaksojen kohtaamisen päivä, kun suomalaiset ajavat kovaa italialaisten ja saksalaisten autoilla Australiassa ja saamelaiset juhlivat Marianpäivää Hetan raitilla kunnanjohtajaansa ees-taas vaihdellen. Mäkinen, kuten muistetaan, voitti sen ainoan ja oikean autokilpailun ja Onni Vilkas Mersullaan oli hyvä perässäkaahaaja. Sen ajan Bottas ja Räikkönen, Monte Carlon sankarit.

Kuva (Ukko Liikkanen): ”Ugandalaista lottoa lapsuuden ajan tippaus-veikkauspelin säännöin”

Livepool voitti jo silloin:

”You´ll never walk alone”

Kauhistuksen kanahäkkejä, nuo kunnat

De nostra re agitur

Seitsemän pakkasta – onneksi ei sentään kolmeakymmentä kahdeksaa.

Suomessa on kolme tai neljä suurta tiedotusvälinettä, joissa ei ymmärretä oikeastaan yhtään mitään siitä, miten ja miksi kunnat (297 kpl + Åland) toimivat ja kuka näitä ihmisen asioita niissä toimittaa lähikontaktissa (subsidiariteetti).

Nyt juuri, kun noihin kuntiin valitaan 34 000 urheasta joka 7. päättäjäksi, nämä ovat oikein innostuneet, räyhämediat ja Julkisen Sanan Neuvosto. Jopa MV ja FB jäävät toiseksi, puhumattakaan hommafoorumista.

Vivaldin vuodenajat (taustalla soiden), Kreikka ja EU (syntymäpäivä) viettävät Bartokin kanssa merkkipäiviään .

Yksi väline rähjää kunnille Pasilassa, toinen lasitalossaan Kiasman  vieressä, kolmas kait Itä-Pasilassa ja neljäs ties missä Aleksanterinkadulla.

Nämä rikkiviisaat munamiehet ja munasarjanaiset ovat Kuntalehden, Helsingin Sanomien, YLEn, Otava- ja ALMA-median palkkalistoilla tajuamatta tuon taivaallista siitä, miten suomalainen, J.W. Snellmanin ideoima kunta hevoskärryillään ja rekipelillä asioitansa toimittaa.

No, on yksi poikkeus, jovain on: Pekka Rytkönen (ALMA/Lapin Kansa). Hän tietää ja kirjoittaa sen harvoin, mutta hyvin lehdessään.

Ei siinä, eivät nekään tajua, jotka valituttavat itsensä eduskuntaan tai Sipilän kabinettiin, valtionyhtiöiden hallitukseen tai YLEn hallintoneuvostoon samaan aikaan, kun ovat ehdolla Kunta-, SoTe- ja Maakuntavaaleissa, jotka käydään 9.4. 2017. 167 sellaistakin hurjaa maassa löytyy, jovain. Ihmistä ilman kalenteria, allakkaa tai järjen lämpöä. Kuusankosken wannabe-ihmemiestä ja -naista.

Palmusunnuntai on 9.4., kun Jeesus ratsasti aasilla kuolemaansa ja me kokeneet kuntapoliitikot äänestäjillä kuntiemme muurien sisään  päättämään, miten 5,5 miljoonan ihmisen asioita kesäkuun alusta 2017 oikein hoidetaan ja kenen rahoilla.

Tuntia etuajassa (DST, you know, Daylight Saving Time).

Me ehdokkaista, jotka olemme vähän kauemmin olleet, kyllä tiedämme, miten tämä homma pelittää, mutta kerrommeko me sen?

Ei ehkä. Me käytämme valtamme tiedon ja kokemuksen kera. Jotkun meistä ovat myös vastuullisia.

Emme Helsingin Sanomien, Otavamedian, YLE:n, Lännnen Median, ALMAn tai Kuntalehden ehdoilla. Tai KAKS:n keksintöjen varassa.

Eläköön vapaa, mistään piittaamaton, mutta asiansa osaava valta.

Tasavalta.

Suomi 100.

Kuva (Outi Liikkanen): Ryssä on ryssä on ryssä, nimensä Ruotsilta (ruots) saanut (eläköön Vaasan ruotsinkielinen keskussairaala) ja verkolla pyydettävä väärti, lättiläisten valtakunta

*

Mikäs on Liikkasen kunta? Ja päättäjä?

Se on sellainen, joka toimii kun on tarve ja tietää, missä ja miten toimitaan eikä isottele tai leveile. Sellainen Liikkanen syntyi 15 vuoden kuntapäättäjä-opin kouluttamana v 2003 paikkeilla: miten toimii YK, miten Maailmanpankki, miten Davos, Bilberg, NATO, EU, Nordea, Suomi-yhtiö, Osuuspankki, lääni, maakunta, kunta ja erityisesti: ”MITEN TOIMII IHMINEN”.

Ei se ole vaikeata, mutta sen oppiminen otti aika lailla aikaa. Kysyy häntä vaikka Matti Pelttarilta tai Erkki Tuomiojalta (varalla muutama vaitelias viisas, joille voi kilauttaa ja jotka vastaavat aina ja osaavat sanoa EHKÄ, KIITOS & OLE HYVÄ)

*

Päivän hyvä uutinen:

Vasemmiston (so vasL, SDP) kuntavaalimenestys, ei -menetys, päätettiin viikko sitten torstain ja perjantain välisenä yönä Ounasjokivarren reteän osaajan johdolla. Iso käsi siis tästä sekä tuolle vuoden päästä klo 16:15 eläköityvälle sovittelijalle että ammattijärjestölle, joka tottelee kirjaimia JHL.

Oudoissa maailmoissa

Säätä ei oikein voi kuvata, mutta lentoaseman penkki on kovanlainen nukkumisalusta.

Entäpä jos sovittaisiin, että vasta Rovaniemen Teatterin Edith Piaf-ensi-illan jälkeen kertoisin enemmän siitä, mitä toivon tai uskon tulevalta. En siitä, mitä tiedän tai arvaan menneisyydestä.

Huomiseen siis.

KEPU pettää aina

Sää on kuin sä: se ei minun ehdoillani muutu.

Edellisellä Brysselin reissulla mukana oli selvästi  hölmö toimittaja. Juokale psykopaatti, suoraan Suomen Keskustasta.  Hän kirjoitti Sunnuntaisuomalaiseen artikkelin, jossa totta oli ainoastaan tämän psykopaatin, wannabe-mattijämsän tai -veikkoennalan nimi.

Olen 1984 alkaen ollut mukana politiikassa ja huomannut siinä, että kaksi pettää aina. Toinen on puoluetoveri, toinen on KEPU. Sunnuntaisuomalainen ei ole puoluetoveri.

Olen matkoillani oppinut tuntemaan useita KEPUn johtajia, joista vähiten ovat pettäneet Lapinlahden ja Iisalmen KEPUt, eniten taas Lapin KEPUt ja sen toimittajat yhtä lukuunottamatta. Markus Lohi ei petä koskaan, mutta Paavo Väyrynen pettää aina.

Demareista luotan vain niihin, jotka tunnen hyvin. Parhaiten tunnen Paavo Lipposen.

Aamun opetus?

KEPU pettää aina, mutta ei poikkeuksetta.

Kuva (Outi Liikkanen): Numero on väärin, asia ei (pitäisi olla 38)

30.11, 6.12., 19.10., 911, 2203, 1.4.

Sää ei tuosta muutu, holotnaa, mutta auringossa siedettävää, Sodankylässä sataa lunta.

Ihmiskunnan yhteisessä muistissa on muutakin kuin Donald Duck (mikä on hänen autonsa rekisterinumero HÄH? – etkö tiennyt?).

Laitoin otsikkoon muuamia numeoita, joista osalla on merkitystä, osalla ei. Siitä sopii vieraani valita omansa ja lisätä mielessään tärkeänsä. 14 miljadia vuotta (lähes) on aikaa tässä universumissamme mitattu, sitä ennen ei numeroita ehkä ollut.

Pelästyin aika lailla kun huomasin, ettei 22.3. ole tarttunut sieluuni. Täällä Brysselissä se on osa ihmisten alitajuntaa. Se on päivä, jona Maalbekin metroasema on kiinni, joten huristelen Schumanille asti jonkin ajan kuluttua.

Kuinka moni muistaa, missä oli kun Kuurilassa, Novaja Zemljalla, Koivulahdella, Dallasissa ja Manhattanin eteläkärjessä jytisi?

Kollektiivisesti.

Kuva (Antti Liikkanen): ”Tuoko sade onnea jos on 22.3.”