Peräti outoa

1970-luvulla oli tapana keskustella aika paljon.

Ainakin niissä ympyröissä, missä itse liikuin.

Eräässä keskustelupiirissä – ne muodostuivat yleensä sattumoisin eivätkä olleet järjestäytyneitä klubeja tai kapakkapöydällisiä – oli mukana väärti (ystävä hädässä ja juhlassa), joka käytti mielellään sanaa ”peräti”.

Nyt se aika tulee usein mieleen.

Alan olla ihmisen tehtäväni (ei sitä kukaan minulle antanut, nyt vasta sen huomaan ”tehtäväksi”) kalkkiviivoilla. Perhe on ”kypsymässä”, uudet sukupolvet alkavat hallinnoida, päivät kuluvat yksittäisten ihmisten auttamiseen ja suurten linjojen tavotteiden seuraamiseen – ei juuri sellaisten luomiseen.

Viimeisten parin vuoden aikana olen uppoutunut aika lailla minua aina viehättäneeseen historiaan ja siellä eniten on syventynyt käsitys siitä, mitä viime vuosisadalla on tapahtunut.

1500-luvun ”Kustaa Vaasan pojat” on vaihtunut 1900-luvun kahteen maailmansotaan ja niitä edeltävään ja seuranneeseen aikaan.

Aivan viime aikoina olen palannut katsomaan natsi-Saksan synnyn juuria ja tuon ajanjakson loppua, kun sekä historiallisia että kaunokirjallisia esityksiä, mutta myös erilaisia tv-dokumentteja on osunut silmiin.

Varmaankin tämä johtuu siitä, että minua seuraava sukupolvi on alkanut murista ja bailata tavalla, joka muistuttaa 1900-luvun alkupuolta. Ainakin yhtymäkohtia on runsaasti. Mainitsen vain yhden: Kansainliitto ja EU.

* * *

Peräti outoa tässä on se, että ne, jotka eivät pysy rattailla tänään, ovat tärkeimpiä viestijöitä siitä, missä tämä koko kohta 7-miljardinen laji biosfääreineen on menossa. Rattailla pysymättömillä en tarkoita pelkästään kehitysmaiden AIDS-, sota- ja nälänhätä-joukkoja tai Helsingin leipäjonossa olevia vaan myös niitä, jotka eivät yhdy lainkaan sellaisiin tulevaisuuskuva-asetteluihin (saati toteutuksiin), joita painetussa ja sähköisessä mediassa pidetään oikeina tai kertomisen, äänestämisen, arvoisina.

Ihmisiä, jotka eivät halua enää osallistua yhteisiin kuvioihin, alkaa olla kehittyneissä maissakin aina vain enemmän.

Mutta yhtä lailla juuri ne ihmiset, jotka eniten ratkaisevat siitä, mikä ismi kulloinkin hallitsee päätäntää yhteisistä hyvistä, ovatkin sitten joka ainoassa verkossa julistamassa missiotaan.

Tästä on tullut tuollaisen työnjaon myötä, tästä ihmisen maailman kulusta, peräti outoa.

* * *

Joka kerta kun tapaan ihmisen, jolla suhde omaan itseen (siis minuuteensa ja lähiverkkoihinsa) on ”tämligen” tai ”lagom” (soppelilla mallillaan), huomaan, että hänellä on aika niukasti missiota: hän ei halua kulkea turuilla ja toreilla julistamassa, miten ”oikein oikein” mennään ja missä pitäisi petrata, saati syyllisyyden taakan alla musertua.

Hän puurtaa mökkinsä, pihansa, parvekkeensa ja lähi-ihmistensä kanssa yhdessä vaatimattoman näköisin, mutta tarkasti harkitun tuntuisin tavoittein (ei, eivät ne ole tarkkaan harkittuja, ne ovat ”lagom” ihan kait spontaanisti, elämän antamina).

Kun sitten huomaan samoja ihmisiä historian kirjoissani ja tv-dokumenteissa osana Normandia 1944-tapahtumia, Itä-Puolan keskitysleirien vartijoiden tuvissa, Rovaniemen markkinoilla päivittelemässä liikevaihtoveron muutoksia tai sairaalamme ”asiakaspalvelupisteen” jollain kolmesta luukusta vaatimassa veteraanitunnusta, koen jotain peräti outoa.

* * *

Minulla on viisi lasta, joita olen seurannut ja vähän katsonut perään, että miltä se alkaa näyttää.

Sitä keskustelua, jota en käynyt omien vanhempieni kanssa (meillä ei keskusteltu, meillä kait toivuttiin sodasta) en ole heidänkään kanssaan käynyt.

Mutta myöskään sitä keskustelua en ole käynyt Arktisessa puskurikapasiteetissa (tämä blogi), Pohjoisessa puskurikapasiteetissa (Uuden Suomen blogini, jossa pari vuotta olen viivähdellyt), face-book´ssa tai yli kolmessakymmenessä vaali”taistossani”.

Se keskustelu, jonka alaotsikko voisi olla ”Peräti outoa” pitää jokaisen varmaankin käydä itse, suorastaan itsekseen.

* * *

En ole kirjoittamassa tässä aamuyön tunteina – itse asiassa aamuvarhaisella – mitään henkistä testamenttia. En ole sulkemassa blogisivustojani tai vetäytymässä naamakirjasta.

Mutta olen ihminen kuudennessakymmenennessä neljännessä kesässään, juuri siinä keskiyön auringon kesän ja horsmankukintakesän saranakohdassa ja siksikin.

Halusin vähän selventää ajatuksiani ja viestittää lähiverkkoihin sen outouden tunteen, jonka arvaan olevan ainakin ikätovereillani (suuret ikäluokat) aika usein mielen päällä.

Olen siirtynyt Beevorin sotahistorioista Littellin henkilöhistorioiden kautta lukemaan aina vain täysin uusilta ja lukemattomilta tuntuviin Axel Munthen ”Huvila meren rannalla” maailmoihin.

Ei, en aio koskaan käydä Caprilla. Minulle riittää, että äitini kävi siellä, lempeä ja vaativainen nainen. Sukupolvensa oiva tulkki, koko tarinallaan.

Minä käyn, läheisteni kanssa, kohtapuoliin paikassa, jonka nimi on Kappa.
Yllättävän harva muuten tietää, mikä tuo paikka on.

* * *

Hyvää kesäkuun viimeistä päivää.

Sen päivän voi puolestani aloittaa vaikka alleleikatulla uutisella, jossa tiivistyy edelläkirjoitetusta oleellisia osioita.
Eli: jos heität mafiosoa kirkolla päähän Italiassa, tuomioistuinta myöten sinun todetaan oleva ymmärrystä vailla ja sinut suljetaan mielisairaalaan. Olet huomannut oleellisen eikä se ole hyvä.

Tekisi mieli sanoa, että suljetaan ”terveiden joukkoon”, mutta en voi, koska tiedän, että psykiatrinen sairaala nykyisin ei ole kovin terve.

Milanolainen oikeusistuin päätti tiistaina, että Italian pääministeri Silvio Berlusconia matkamuistolla heittänyt mies ei voi osallistua oikeudenkäyntiin, sillä hän ei ymmärtänyt tekoaan.

Oikeuden mukaan hyökkääjä Massimo Tartaglian täytyy pysyä vuosi tarkkailussa psykiatrisessa sairaalassa, jossa häntä on pidetty helmikuusta asti.

Tartaglia pidätettiin ja vangittiin hänen heitettyään Berlusconia matkamuistopienoismallilla viime joulukuussa. 73-vuotiaan pääministerin nenä murtui ja kaksi hammasta lohkesi iskussa.

42-vuotiaalla Tartaglialla on jo aiemmin todettu psyykkisiä ongelmia.

* * *

Poistin päivän blogauksesta – pyynnöstä – opetusvideon ja korvaan sen loisteliaan erno-tyypin tekstin linkillä:

http://www.hs.fi/juttusarja/nevanlinna/artikkeli/Vain+arvalla+voittaa/1135258239732

Arktinen hyytävä puhuri

Muuan Pastori (sellaisen uudisnimen muuten antoi härjälleen muuan taiteilija Äkkijyrkkä eilen, kun ensin oli nimennyt härjän Pakanaksi) on päivän alla tähtien alla alkavan tekstini koe-lukenut ja sitä vähän mutkikkaaksi maininnut – facebookin puolella.

Siksikin: ne, jotka eivät tykkää kryptatuista teksteistä voivat rauhassa lopettaa vierailunsa täällä tänään tähän.

Kestää tovin, ettenkuin pääsen ”Huvila meren rannalla”-kirjaa (A. Munthe) niin pitkälle, että alan taas arvottaa herkkää ja selväkielistä blogi-asua.

* * *

Hilla on raakileena, horsma kukkii ja pohjoisen seudun miehet käyvät yhtenä joukkona naistansa vastaan. Julmin, mutta tylsin hampain, teränsä menettäneellä kynällä.

Eivätkö he tiedä mitä heidän isänsä ja isoisänsä katkerasti oppivat: ahku on loukkaamaton ja sitä on totteleminen.

No ei, ei tietenkään, ei.

Naisrauha voi väistyä vain, jos nainen käy jätkäksi eikä pysy elämänluukun oikialla pouolella.

Etelän, lannan, riuku sen tekee, oman rauhansa syrjii, mutta minkäs mie sille.
Jätkäksi muuntunut nainen, se on kauhistus, aivan kauhistus. Poroksi muuttunut jätkä ei (kts alempana ”self being metamorphosed to a pig”)

(metamorfoosi liittyy kuolleisiin osaajiin ja mestareihin heijastuviin ajankohtaisiin miesten fallosten keskinäisiin mittauksiin, joista ei tässä miesten/naisten maailmassa tule loppua – eikä toisten osapuolten rooleista a´la ”catch it if you can” eli myyttiset sisätilat)

Muuan takkuparta istuu pilvenlongalla ja nauraa partaansa tunnetulla tyylillään, Sielunsa kera. Horsman kukkiessa.

* * *

Markkinat alkavat, aurinko ryhtyi ja ristillä ei ollut kethän: kevät on ohi, huhtikuun julmuus takana. Onkohan vuosikausiin ollut näin? Papeilla vain homot, laskettelurinteet, kauppakeskukset ja nuoret siunattavana, ei vainajia.

Heinäkuu, joskus se pahin kaikista, aloittaa ylihuomenna luonnon, Lapin liiton, Pöntsön isännän ja Särestön investointien tuiverruksessa, siis lämpöisenä.

Siksikin: perjantaina kirkkoon, seittemältä jpp (Auringonsiipi).

* * *

”Hurrikaaniksi yltyvä Alex” on otsikko Hesarissa. Mari-påsvenska-K vähän pohtii otsikkoa, kyse on muustakin kuin Pride-vaatimuksesta (täysi adoptio-oikeus), vaikka Stubb sen ”foreign office” – arvovallalla sanoo.

Presidentti Koivist…ei, anteeksi, Halosen suosio on lähtenyt nousuun ensi kertaa kolmeen vuoteen (Tellervon sunnuntainen HS D6 rakkaudentunnustus mieheensä ja taistelulauluun – Eespäin, eespäin… – lie takana – vai oliko tämä Koivisto eri ihminen kuin Ahtis…anteeksi: Halonen)

* * *

Välipalaksi pieni tuokio horror-leffaa todellisesta elämästä (IRL), ettei totuus siitä, mitä teen työkseni, unohtuisi (tapaus on kansainvälisestä tieteellisestä kirjallisuudesta, ei lappilaisesta todellisuudesta – mutta voisi toki olla!):

As her depression worsened, she developed delusional belief of self being metamorphosed to a pig and her children also being metamorphosed into pig. In addition, she had the delusional belief that her own body and body of her children was rotting away.

Lohduksi niille, jotka pelästyivät: pari tolpanväliä ”Lokan sähvöä” paransi ylläkuvatun taudin ja tädin ja lapset saivat äidin kotio takaisin oikean kokoisena ja -lajisena.
Isästä (St father, Augustinus, Loyola tms) tarina ei kerro sanallakaan (hra R ja hra M ottanevat sen huomioon, minun – hra L – autoni rekisterinumero on SKA – vain i puuttuu)

Koillisesta 10m/s, ylätuuli +8C

Myytävänä Peugeot 307SW:n lisäpenkki ja punainen anopinkuljetuslaatikko pidikkeineen (180 x 150), Kesämarkkinat Roviksessa, Rollossa ja Rovaniemellä: ruma-rilluma-rei.
Yst vast tähän blogiin.

Huonosti nukuttu yö, unia paljon, ei unelmia.

Jaska, 72v, pyörittää pakastimen säätönuppia, minä rattia, mutta Uosikkinen Savosta jäi eläkkeelle 68v ja laittoi kieltämättä riman korkealle (ELY-miehiä).

Aloitan päivän työt, kuittaan postit, ryhdyn.

Huomenia.

* * *

Muuten:

Jos FIFA olisi moderni ja hich-tech, ei meillä olisi ”Jumalan-käsi”-ilmiötä, saati Saksa-Argentiina-jännäriä muuttaman päivän kuluttua.

Ei kukaan välitä sellaisesta kuningashuoneesta, jossa ei ole Sydänten prinsessaa/kuningatarta mersunromussa ja/tai Keisaria (Beckenbauer, Anastasia, UKK) uusissa vaatteissaan.

Johan tuon näkee Marista: myytti on se, jonka varassa hän kuherruskuukautensa alkaa (sen myytin takana on Antti Tuuri ja Pohjanmaa-sarja, sanoo kuka mitä tahansa muuta).

Vai väittääkö joku, että elämä menee Saarikosken Odysseia-käännöksen mukaisesti (Homeros, James Joyce, ihan sama)?

Havukka-ahon ajattelija, Maradona, Messi ja Litti: se on siinä!
It´s a real thing

* * *

Slovakian ja Orangen (eutanasia-maa) peli oli kuin kakkosdivaria, itälohkossa; voi voi.

Torvet kentällä, laidalla vai ruudun äärellä?

Etelä-Afrikan kisat ovat viimein siirtyneet taktikoinnista oikeaan fudikseen.

Kun maailman ”parhaat” jalkapallojoukkueet nyhveröivät taktiikan nimissä, on se varma merkki siitä, että MM-kisasäännöt on väärin laadittu.

Suomen kannalta on lohdullista, että nuo parhaat maat ovat suomalaisten voitettavissa, mutta ikävää, ettei taktisista syistä tätä päästä MM- tai EM-kisoissa osoittamaan.

Chana – kuinka moni pelaajista saa rahansa suurilta eurooppalaisilta seuroilta – peittosi johtavan NATO-maan (NATO toki on eurooppalainen sotajärjestö, mutta USA näyttää kaapin paikan mm Afganistanissa ja joku aika sitten Balkanilla) 2-1 tavalla, jota oli nautinto seurata.

Etelä-Afrikan yleisö vuvuzela-torvineen peittosi FIFAn ja herkkäkorvaiset valkoiset tv-katsojat tavalla jota oli ilo seurata (mieluummin torvet huulilla kuin pelin jälkeen kaduilla toisiaan tappamassa niinkuin Euroopassa tuntuu olevan tapana).

Maassa maan tavalla.

Ainoa ongelma lienee se, että kauppa kiinnostui: torvia löytynee ensi kaudella Euroopankin katsomoissa aika lailla (ehkä jo tänä kesänä RoPSn ja FC Santa Clausin aurinkokatsoimoissa – tosin parempi sekin kuin nykyisin sieltä kuuluva kielenkäyttö?).

Jos se vähentää jalkapallohuliganismi-torvia, asia on ok.

* * *

Kylmä ja sateinen sunnuntai on valjennut. ”Hyväntahtoiset”-kirja on siirtynyt kirjastoni ylähyllylle.

Kiinnostuneet voivat lainata sen.

Ei kirja niin hyvä ollutkaan kuin 500 ensimmäistä sivua lupasivat. Viimeiset 10 sivua osoittivat, että niin Hitleriä kuin lukijaakin vedetään nenästä.

Jatkan jo toista päivää peräjälkeen ilman tuoretta sanomalehteä ja siirryn lukemaan Axel Munthen ”Huvila meren rannalla”. Ties kuinka monennetta kertaa.

* * *

Aamukahvilla muuan puolituttu kysyi, miten päätökset politiikassa (kunta, maakunta, valtio, EU) syntyvät.
Vastasin sen isommin pohtimatta: niitä tekevät valmistelijat ja hyväksyvät (= ottavat ns vastuun) valmistautumattomat.

Jäin miettimään vastaustani ja huomasin että näinhän se todella on. Muutamaa – harvaa – poikkeusta lukuunottamatta päättäjä aika vähän tietää asiasta, josta hän päättää. Erityisesti tämä koskee suuria asioita (siis kunnan, maakunnan, valtion ja EU:n budjettia ja sitä, mitä ovat tuon rahan todelliset käyttöaiheet ja erityisesti vaikutukset).

Siksikin jäin pohtimaan Mari Kiviniemen tähän asti suurinta päätöstä: Risto Volanen päästettiin eläkkeelle.

Risto Volanen on yhteiskuntatieteiden tohtori ja oli poliittinen valtiosihteeri valtioneuvoston kansliassa. ”Richelieu”.

Minä oletan, että tuon päätöksen takana on jokin todella iso uutinen. Ans kattoo.

Ajattelen joskus käyväni täällä läpi kunnan, maakunnan, maamme ja EU:n päättäjistä ne, jotka eniten päätävät (oikeassa elämässä ja merkittävistä asioista).

Siksi se olisi helppoa, että lista ei ole kovin pitkä.

Mutta nyt käyn lukemaan Iltalehden juhannusnumerosta sivuja 34-37. Älkää Te vaivautuko – ei siellä mitään tärkeätä kerrota (kilpailijan vahingosta tai vallasta).

Samalla veikkaan, että AlmaMedia (IL s. 8-9) on jostain salalokerostaan kaivanut jonkun killingin mielentilatutkimukseen valmistautuvalle neljän lapsen äidille. Olisiko jotain donan-pari?

(on se kumma, että psykiatri työryhmineen saa ratkoa, pitkäänkö tätä äitiä ja millä perusteella pidetään tiilenpäivä lukemassa)

* * *

Päivän laina (en pidä linkeistä, joten leikkaan koko pläjäyksen, jonka voisi lähettää Suomen hallituksen jokaiselle ministerille – ja sille eronneellekin, joka on lobbaamassa Perheyritysten pomona ja on takitilhen jäävi):

25.6.2010 3:00
A A

(lähde: Helsingin Sanomat)

Arno Kotro Kirjoittaja toimii filosofian opettajana lukiossa ja aikuislukiossa.

Lähes puolitoista miljoonaa aikuista suomalaista pitää telepatiaa todellisena ilmiönä. Yhtä moni katsoo, että homeopatia on käypä keino hoitaa sairauksia. Melkein miljoonan mielestä luotettavia horoskooppeja on olemassa. Evoluutioteoriaan meistä uskoo vain kaksi kolmasosaa. Joka seitsemäs on sitä mieltä, että noituudella voi vaikuttaa ihmisten elämään. Reippaasti yli puoli miljoonaa pitää selvänä, että avaruusoliot ovat vierailleet keskuudessamme.

Tiedebarometristä ja Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusta poimitut luvut huuhaan suosiosta ovat hämmentäviä varsinkin kun muistaa, että olemme yksi maailman koulutetuimmista kansoista. Onkin ilmeistä, että vaikka koulu ei huuhaata opetakaan, se ei myöskään kasvata tervettä kriittisyyttä sitä kohtaan eikä anna riittävästi välineitä sen tunnistamiseksi.

Peruskoulu ja lukio välittävät kyllä luonnontieteellistä tietomassaa ja opetus on sinänsä laadukasta, mutta koulussa pohditaan liian vähän sitä, miksi joitakin väitteitä on syytä pitää perustellumpina kuin toisia.

Tietoarsenaalin rinnalla opetuksen pitäisi kasvattaa ymmärrystä. Pelkkä faktapommitus ei auta, jos tieteellinen menetelmä ja ajattelutapa jäävät vieraaksi. Silloin kemian reaktioyhtälöt, fysiikan kaavat, homeopatia ja astrologia ovat helposti samalla viivalla, eikä opiskelijoille kehity kykyä arvioida eri uskomusten totuudenmukaisuutta. Tieteellisiä näkemyksiä pidetään vain väittäminä muiden joukossa, ja yhtä uskonvaraisina.

Yllättävän usein jopa yliopistosta valmistuneilla on erikoinen näkemys tieteestä. Se mielletään väitekokoelmaksi hiukan uskonnon tapaan, ja sellaisena vieläpä epäluotettavaksi, koska teoriat muuttuvat ajan saatossa. Ymmärtämättä jää, että juuri itsekorjaavuudessa on tieteen arvo. Toisin kuin umpimieliset näennäistieteet, tiede korjaa kurssia, kun teoriaan sopimattomien havaintoja saadaan riittävästi.

Nobel-palkittu fyysikko Richard Feynman onkin lohkaissut, että tiede on uskoa asiantuntijoiden erehtyvyyteen. Tiede ei loppujen lopuksi ole muuta kuin avoin, kriittinen ja ilmeisen menestyksekäs menetelmä ympäröivän todellisuuden tutkimiseksi, vaikka muodikas tieteenvastaisuus sen mieluusti muuksi mystifioikin.

Jos haluamme koulun rakentavan maailmankuvaa, joka pohjaa perustelluille uskomuksille todellisuudesta, luonnontieteiden tuntimäärien lisääminen tuskin on paras ratkaisu. Sen sijaan opetukseen pitäisi sisällyttää enemmän ajattelutaitojen harjoittelua, tieteenfilosofian alkeita ja pätevän argumentoinnin perusteita.

Opetustapojen tulee rohkaista keskusteluun, kriittiseen pohtimiseen ja itsereflektioon: koulun pitää herätellä miettimään, miksi uskon niin kuin uskon. Myöhempää elämää ajatellen näistä taidoista on pysyvämpää hyötyä kuin nopeasti unohtuvista luonnontieteellisistä irtofaktoista.

Argumentoinnin opetuksesta on sekin ilo, että sen luulisi ajan oloon nostavan keskustelukulttuurimme tasoa, mille totisesti olisi tarvetta. Ainakin journalismissa hyveiksi kun näyttävät tulleen argumentoinnin perusvirheet: tarkoituksellinen väärinymmärtäminen, kritisoitavien näkemysten vääntäminen karikatyyreiksi, epäjohdonmukaisuus ja henkilöön käyvä nälvintä. Yksi hömpän kukinto ja kasvupohja tämäkin.

Myös filosofian opetuksen painotuksia voisi tarkistaa. Historialliset anekdootit Zenonin paradoksien tapaan ovat kyllä hauskoja – juoksija ei koskaan saa kilpikonnaa kiinni ja niin edelleen –, mutta pahimmillaan koulufilosofiasta voi saada sen kuvan, että filosofia tarkoittaa terveen järjen hylkäämistä, vaikka sen päinvastoin tulisi johtaa järjenkäytön terävöittämiseen.

Huuhaa ei ole pelkästään harmiton ilmiö. Uskomushoidot, kuten homeopatia, vyöhyketerapia tai reikihoito, ovat iso bisnes. Lukiossa terveystieto on noussut yhdeksi suosituimmista oppiaineista, mutta oppikirjoissa uskomushoitoja ei käsitellä juuri lainkaan. Tässäkin koulu hukkaa oivan mahdollisuuden erilaisten väitteiden kriittiseen ja analyyttiseen vertailuun.

Samalla on syytä korostaa, että ainakin minun painajaiseni olisi koulu, jonka opetus tukeutuisi pelkkään luonnontieteelliseen tietoon. Mitä kovemmaksi ja laskelmoivammaksi yleinen ilmapiiri kiristyy, sitä enemmän tarvitsemme humanistista sivistystä.

Lukuaineiden rinnalle pitää raivata nykyistä enemmän tilaa myös taideaineille – musiikille, kuvataiteelle ja vastikään ehdotetulle draamallekin. Tämä ei ole ristiriidassa sen kanssa, että tietoaineiden pitää rakentua tieteellisen maailmankatsomuksen ja johdonmukaisen ajattelun ihanteelle. Tiedettä ja taidetta ei pidä asettaa vastakkain, päinvastoin. Hyvinvointi, sivistys ja luovuus kehittyvät parhaiten koulussa, joka tasapainoisessa suhteessa opettaa tietoa, taitoa ja taidetta. Vain huuhaata ei tarvita mihinkään.

Taas kerran

Katselen saldoa.

Kaksi ”on-sovittu”-peliä, joihin ihmiset, toivoen, kaukaa ovat lähteneet.

Valtava määrä sammumisia, väsymisiä, toivon hiipumisia.

Päätän:

Minä olen niillä töin, että laittelen sirpaleita järjestykseen.

Niillä töin.

Ehkä sen voisi oppia:

”Poliisi joutui turvautumaan monien vanhempien käyttämään konstiin lentomatkustajien raivostuttua Ryanairin lennon viivästymisestä. Neljän tunnin odotuksen aiheuttama turhautuminen talttui suklaalla, kertoo brittilehti Guardian.”

* * *

Erottajan Essolla (= Shell, Ollila) keskustelu kääntyi pidennetteyihin työuriin.
Väärti laski, että ensimmäinen vuosi (65., KeVa, kuntaeläke) tuo hiukan lisää eläkkeeseen, mutta ei ”pesälle” eli perintöön.

Vasta 65 v jälkeen alkaa eläkkeelle aikova saada lisää rahaa, josta ei enää tosin muista, mihin sitä voisi käyttää. Saati nauti.

Päädyimme siihen, että työ voi osalle ihmisistä muodostaa niin ison ”jutun”, että sitä kannattee jatkaa, jotta elämä maistuisi.
Raha ei siinä merkitse, jos ei sitten ”vanhan ihmisen ahneus”, jossa koskaan ei ole ollut järkeä – eikä tule.

Yöllä satoi – liekö enää laariin?

Aprillia vai juhannustaikaa

Rakkaat kanssakulkijat.

Ennenkuin luette alla olevan päivän blogauksen, menkää ihmeessä ärrälle tai postilaatikolle ja lukekaa päivän Helsingin Sanomista sivulta D 6 Tellervo Koiviston rakkaudentunnustus.

Mitään tuon vertaista en muista ihan äsken – jos koskaan – lukeneeni. En ainakaan juhannusaattona.

Leikkaan tuon puheenvuoron mökkiläisiä ajatellen tämän blogauksen loppuun.

* * *

Kaunista, ah niin kaunista.

Se ei, että sopulit juoksevat toistensa perässä vaivautumatta ajattelemaan.

Ehei, ei ole: pääministerin tulot 16 000/kk.
Ehei, ei ole: KMS perheyritysten liitosta erillään.

Ehei, ei ole: investointi niinkuin käyttö.
Lapin keskussairaala rakennettiin 240 miljoonalla FIM:lla (vastaa yhden Hornetin hankintahintaa), mutta käyttö maksaa 330 miljoonaa FIM/vuosi.

On surullista, että maakunnan valtalehden kulttuuritoimituksen päällikön tehtävistä tärkein on elossa olevien kulttuurin toimijoiden ja toimintojen mollaus (Särestö, kamariorkesteri, taidemuseo, teatteri, Aallon arkkitehtuurissa työskentelevät) siihen asti, että puurot ja vellit ovat takitilhen suloisesti sekaisin. Investoinnit ja käyttö.

Oi kuinka kaipaankaan Armi Harjun aikoja ja Esa I Järvistä. Tosin Erno Paasilinna ajattelee, että poikkeus (yhteiseen hiileen puhaltavat) vain vahvistaa säännön. Ei valtalehden kulttuuritoimitus: pissii se.

No, perussuomalaiset ja kylien maalaiskuntalaiset ovat vahvasti lappalaisia, joten kyllä Lappalaisen kelpaa tyhjentää Lappia ajatuksista. Kylien Lappia, hemmot ruoriin!

Ehei, ei rakenna valtio tai talouspoliittinen ministerivaliokunta rataa Kemistä Kolariin. Se on siellä jo (olen sitä pitkin junamatkustanutkin ja on sen päällä italialaisia koiravaljakkoturisteja telottukin).

Mutta toistasataa miljoonaa se maksaa, oleva rata, siitä huolimatta (aika monen vuoden Lapin pääkaupungin kulttuuritoimen käyttörahat siitä saataisiin, rakennetun radan rakentamisesta).
Tosin radan käyttö vaatii suosion markkinat ja ne eivät Lapista tai Lappalaisilta kysele.
Ne vain lakkaavat kiinnostumasta malmista jos siltä näyttää – eivät lakkaa kyselemästä oopperan, kuvataiteen tai Moliéren perään.

Ehei, ei pelaa Italia jatkossa MM-kisoissa.

Berlusconi ja Sarkozy on pelattu ulos, mutta hyästi ei käynyt NATOn Rasmussenillekaan (Poul Nyrup, matkoilla USA:ssa). Ranska, Tanska, Kreikka ja Italia (once were warriors) ulkona, montako NATO-maata vielä taistelee? Esp, Porto, Orange, Queen E II, Teutooni, Yankee-go-home, kunnon stm Svejk,…ei taida kaukoinen itä, kokaiinit ja sambat tässä – vielä – pärjätä.

Ans kattoo.

Tänään menee juhannusaatto ja 45-vuotishääpäivä monessa perreessä pipariksi, kun ukot ei ehi dokaan tai koruja anteleen: ne vahtaa töllöä, vuvuzela-rules! Saunaan sitte aamuyöstä.

* * *

Se on totta, että aattoaamu avautuu kauniina. Marjatan kahvi kuumana.

Oikein hyvää juhannusta.

Aatelkaa ny: rakennetaanko Suomeen yksi vai kaksi Tsernopiiliä ja onko Bach Sodankylässä, jos Tennilä niin väittää (Lapin Kansa 25.6.).

Siitä ydinmyllyasiasta hän päättää (Tennilä), ei Bachista. 1.7.

Vonpakki on eri juttu – ja von Bagh. Psykiatrin lapsi (taist).

Tuomaskirkon kanttori on sit eri juttu, J. Sebastian ja perheensä (poikakin teki hyviä piisejä, olen soittanut huilulla)

* * *

Päivän TODELLA hyvä uutinen meille, joiden sukunimi päättyy -nen ja nenä on kuin sikli uutena (sinertävä ja..tiedättehän):

Itä-Suomessa seksiin painostetaan harvimmin
(lähde: Sunnuntaisuomalainen)

* * *

Ekonomi Tellervo Koiviston puheenvuoro HS 25.6. -10, s D 6:

Rakastan puutarhalehtien selailua, vaikka en enää vuosiin ole saanut niistä uutta virikettä. Vanha maalaistalon piha ei ole trendikäs.

Otin puutarhakirjallisuuden esiin helmi–maaliskuussa jouduttaakseni kevään tuloa. Viikosta toiseen oli pakkasta ja satoi lunta. Vasta huhtikuussa lumen sulaessa piha heräsi eloon. Pensasalueet ja harvakasvuiset nurmikot alkoivat kukkia pienten sipulikukkien voimin. Lämpö herätti nurmikon, ja pian haravoitaviksi tarkoitetut syksyn rippeet olivat siivoutuneet yleiseen vihreyteen. Perennat virkosivat aikataulujensa mukaisesti, ja isot sipulikukat toivat väriä perennapenkkeihin. Näin helppotöistä kevättä on helppo rakastaa.

Pihapiirissä on kasveja, puolivillejä vaeltajia, joita en haluaisi menettää. Lehtomaitikka kuuluu niihin. Monet vuodet se täytti noin neliön suuruisen osan sammaloituneesta nurmikonkulmasta. Muutama vuosi sitten sen seuraan liittyi kevätesikko. Maitikka on levinnyt teiden reuna-alueille, mutta kevätesikko oli nyt vienyt sen entisen paikan jokaista neliösenttiä myöten. Kaunis harmaakäenkukka ei useinkaan kestä talvea perennapenkissä, mutta sen siemenistä tulleita jälkeläisiä löytyy laattojen raosta ja muista kurjista kasvuoloista. Niin tänäkin vuonna. Illakko, sormustinkukka ja iltahelokki löytyvät myös jostakin reunamilta. Neidonkielo löytyy soraiselta alueelta. Se oli talossa ennen meitä ja jää tänne, ellei uusi omistaja teetä pihasuunnitelmaa, missä piha peittyy patioihin, terasseihin ja koristealtaisiin.

Rakastan pihan puita, vaahteroita keväisessä kukkaloistossaan (kunhan eivät tekisi siemeniä) ja syksyisessä ruskassaan (kunhan lehdet pysyisivät puissa), tammia isoina, erilaisia kuusia (saisivat jäädä pienemmiksi), omenapuita (ilman ylituotantoa), kirsikkapuuta (ilman juurivesoja) ja rusokirsikkaa ehdottomasti. Ja lopuksi kiitos pihan männyille, koivuille ja pihlajille: teistä ei ole paljon harmia.

Rakastan kirjoja ja sanomalehtiä ja paikkoja, joissa haluan istua lukemassa. Keittiössä on iso pöytä, jolle mahtuu sekä kahvit että sanomalehdet. Ikkunan puoleisessa nurkassa on punainen puutuolini. Tuvan pöydän päässä on vanha nojatuoli, ainoa paikka missä osaan lukea kirjaa. Sillä tuolilla istuen on selvitetty monta dekkarimurhaa ja monta lauantai-iltaista tv-murhaa. Oikeus yleensä voittaa, ja syyllinen työnnetään poliisiautoon varoen, ettei tämä lyö päätään auton ovenkamanaan.

Rakastan siskonmakkarasoppaa, liha-makaronilaatikkoa ja ministeri Enestamin kukkakaalikeittoa, sillä niitä ruokia voi syödä kaikkina vuodenaikoina, jos ei muuta keksi. Ja tietenkin rakastan perunoita sillin ja graavikalan kera. Ryyppy kuuluisi asiaan, mutta valitettavasti se käy sitä harvinaisemmaksi, mitä vanhemmaksi nauttija tulee, vaikka pitäisi olla päinvastoin. Mutta kun pää ei kestä eivätkä jalat.

Rakastan vanhoja vaatteita. Vaatteita, jotka vuosia sitten on hyväksytty sisä- ja ulkokäyttöön omalla talousalueella. Kun keväällä jouduin luopumaan yhdestä pese ja pidä -ihanuudesta, ymmärsin mieheni ylivuotisen epätoivon, kun olin heittänyt hänen lämpöhaalarinsa jätesäilöön. ”Olisit edes polttanut.” Mies ei kritisoi minun ulkoista olemustani, mistä hyvästä rakastan häntä hiukan enemmän. Kaikesta huolimatta hänkin rakastaa minua, niin hän kysyttäessä vastaa.

Rakastan metsää, vanhaa sekametsää valkovuokkoineen, mustikkamaineen ja kantarelleineen. Rakastan myös aivan nuorta metsää, jonka kauneus perustuu vuosittaiseen reippaaseen kasvuun.

Metsässä on lukuisia polkuja: muurahaisille, jäniksille, mäyrälle, koiranulkoiluttajille ja miehisille hevosvoimille. Metsässä on helppo hengittää – ennen hirvikärpästen tuloa.

Rakastan ikkunasta avautuvaa peltomaisemaa, joka on katseenkantaman mittainen. Se on kuin tilkkutäkki. Joku muokkaa osuuttansa vanhanaikaisen hienoksi ennen kylvöä, useimmat kylvävät sänkeen. Jonkin ajan kuluttua molemmat pellot ovat vihreällä oraalla eikä eroa huomaa.

Syksyllä viljalajeilla on värieroja, maallikko ei muita eroja huomaakaan. Kun aukeaman pellot on puitu, osasta peltoaukeaa tulee isojen muuttolintujen levähdyspaikka. Hämärässä niitä ei näe, mutta äänet kuuluvat.

Rakastan työväenmarssia: ”Eespäin, eespäin tiellä taistojen. . .”. Sen suoma yhteisöllisyyden tunne alkaa lapsuudesta ja on kulkenut mukana koko pitkän elämän. Se on osa minua, osa identiteettiä, niin kuin pelto ja metsä.

Kirjoittaja on ekonomi ja entinen kansanedustaja.

Dyykkaaja

Ei, en tavannut Cittarin roskiksesta ruokaansa hakevaa. Tapasin sukeltajan.

Hän kertoi, että Kreikassa vaivaisenluun leikkaus on käytännössä ilmainen, kunhan varmistat tuloksen maksamalla lääkärille donan pimeesti.

Latvia/Lithuania-rules, siis. Via baltica.

Muutoinkin tuli selväksi, miten maa makaa ja kuinka sillat valmistuvat.

Öljyntorjuntaopin lyhyt kurssi: Fairya päälle, niin siitä se pohjaan painuu.

Loin des yeux loin du coeur.

Ei ihme, että Obama vaihtoi mieluummin komentajan kuin strategian. Viimemainittuhan on, että yli kaksi tuhatta vuotta länsi siellä turpiinsa on ottanut (Neuvostoliitto luetaan tässä länteen) eikä se aio lopettaa. Oopiumin viljelyä (heroiiniriippuvuus on riippuvuuden lievimpiä muotoja – vrt riippuvuus vallasta)

Dyykaamistaan itäisen kulttuurin shariaan ei NATO & al lopeta.
Halosen Tarski on mukana, Puheloinen toinen kohjo: uraa! Anjalan liiton opetus on, ettei tarttis.

* * *

Vanhanen lähtee töihin. Perheyritysten liiton pomoksi. Syyskuussa.

Ei siitä hommasta eduskuntaan palata, vai?

Meillä ei Olvia ole tähänkään mennessä juotu (olemme jättäneet sen Seppo Kääriäisen huoleksi: suuri työnjako ja pieni yhdenmukaistava paine: orgaanisesti solidaarinen yhteiskunta!)

http://www.perheyritystenliitto.fi/fi/jasenyritykset/jasenluettelo

(itselleni pisti silmään Hartwallin lisäksi yksi:

Suomisoffa)

Mielestäni tuleva GEO Vanhanen on palkkansa (200 000/v) tuolta liitolta ansainnut, koska hän on sen jäsenyrityksiä 7 vuoden ajan hyvin – ja niiden asioita – hoitanut.

Pekkarinenkin tosin olisi otettava mukaan (vice-GEO??).

Media voisi myös pikkuisen pistää ”nokkiin”, on se Matti niin paljon heille tuonut hyvää, kunniaa ja mainetta, ervasteille, lokalaitisille & al.

Koska WSOY ei näy kuuluvan – mutta Otava ja Gummerrus kuuluvat – joukkoon, osaan jo arvata, kuka tekee ne ”syvästi inhimilliset muistelmat” – ja kuka kustantaa. (siis ei Tervo, ei Södika).
Nimikin on jo valmis (ja kirjoittaja ”vapaana”):

Puhdistus II

Toisaalta: jos olisin Henning Mankell, tarttuisin nyt tilaisuuteen ja pohtisin Ruotsin entisen itäisen maakunnan nykytilaa ja siellä vallitsevan todellisen valtaeliitin konsorttion roolia viime vuosien suomalaisessa päätöksenteon valmistelussa.

Siinä KMS olisi piiperrystä, kun elefantit osuisivat tutkivan dekkarikirjailian luuppiin?
Wallanbergille & tytär vähän töitä.

Ei aina tarvitsisi olla hyveellinen Afrikan (Mosambique) ja Gazan asioissa, kun malka olisi likeisemmässä silmässä – ei rikka.

* * *

Miekin käyn töihin. Kävin eilen työhön liittyen erittäin merkittävän neuvottelun, jossa kävi ilmi, että suurin kanto kaskessa on edelleen väärä ismi. Sota on julmaa, ratsuväki raakaa, mutta mie olen jo niin papparainen, että ei kun pökköä pesään.

Hyvää aatonaattoa, palaan kun kerkeän.

* * *

Ai jaa, sitä palavaa pensasta (kts eilen: burning bush) ei löytynyt, mutta illan päätteeksi katsomani/läpinukkumani scifi vuodelta 1936 (Yle-Teema) osoitti, että jos olisi löytynyt, huonosti olisi käymässä. Saksassa kävikin (Maximillian Aue).

Ja Ranskassa (Bonapartet, de Gaulle). Ja Rooman valtakunnassa (Nero & al, et tu Brute). Ja Egyptissä (Kleopatra). Ja Italiassa (kapt Liikkanen). Ja Espanjassa (Franco & baskit, FC Barcelona). Ja Kaarle XII Ruotsissa (selkäänammunnan pohjoismaiset mestaruuskisat). Ja Skotlannin-Englannin ”on scottish border” (Maria Verinen, Macbeth). Ja Väli-Amerikassa (viva Zapata, Davy Crockett & Zorro). Ja Zimbabwessa (AIDS, Amin, Gaddafi). Ja…ليبيا وطننا : أخبار وآراء

Elävien ihmisten joukossa lienee siis yksi palava pensas, sekin 90%:ssa ihmiskunnasta geeneihin hakattuna: ”Minkä te tahdotte yhden näistä tekevän, tehkää…”.

Tintin tarinoiden palava pensas on näin muodoin

ti-ti-tyyt!

(”kutki pelkele, miktet tää töötänny”, kts Tintin tarinat)

Black aura, burning bush & cok-cook N:o XXX

Kuuntelin kauhulla keskustelua.

”Kuka voi kunnan/maakunnan/maan/maanosan/ihmiskunnan puolesta käyttää tämän puheenvuoron” (tarpeeton yliviivataan)

”Hän tuli vastaan ja hänellä on musta aura”.

”Sysimustako”?, kysyin.

En saanut vastausta. Ehkä kysymystäni ei kuunneltu.

Kaksi täysin toisistaan poikkeavaa ilmiötä ja asiakokonaisuutta, mutta sama keskustelu.

Sekä kirkas, palava pensas että palanut, musta pensas kohtasivat käsitteinä tuossa pohdinnassa, jota alati käy kansakunnan kaapin päällä oleva – ei rahvas. Rahvas on kohde. Perässäkulkija.

En näin ollen yhtään ihmettele, jos toissa-aamuinen Arktinen puskurikapasiteetti (Tyhmä kuin harakka) oli mitä se oli.

Mustan auran ihmiset ja palavien pensaiden puute?

Miten käykin niin, että radiosta tulee Händelin aarioita.

Händel (G.F.) on peräisin epookilta, jona palava pensas kulki edellä eikä musta aura ollut ensimmäinen aistittava tai pohdittava perässäkulkijoillakaan.

Soisin niille, jotka ottavat vetovastuuta parhaillaan, sellaisia epookkeja. Malttia kuunnella Händel, katsoa Rembrandt ja nähdä sysimustien aurojen läpi

(aura = kantajaansa ympäröivä, usein näkymätön, kantajansa kohtaajien tunnelma; tapaamisen yhteydessä tai tienovilla)

* * *

Keskiviikkoon siis tästä, sorjosten ja lappalaisten, doottien ja antidoottien, surun ja ilon kesässä, joka sitä paitsi painuu jo mailleen.

Kukka on kukkinut, siitä on tullut siemen ja nyt sen olisi syytä itää.

Illasta odottaa uutinen.

Aamusta käki kukkuu 30 kertaa.

* * *

Katsotaanpas vähän nimiä (palava pensas, burning bush)???:

Obama, Wen Jiabao, Ahmadinejad, Putin, Medvedev, Van Rampoy, Ashley, Barroso, Krugman, Ban Ki-moon, Castro, Halonen, Vanhanen, Victoria, Rehn, Kiviniemi, Sasi, Sailas, Soros, Mäki-Lohiluoma, Dalai lama, Osama b L, Pokka, Korva, MG, Lasse Näsi, Lotvonen, Sorjonen, Ervasti, Virkkunen, Pentikäinen, Kokkonen, Allen, Karpo, Joulupukki, Ahtisaari, Mäkinen, Pelkonen, Lipponen, Tuomioja, Urpilainen, Tennilä, Messi, Merkel, Sarkozy, Rooney, Bolt, Eskildsen, Berlusconi, ‏ראש הממשלה‎, Netanjahu, Elisabeth II, Jokamies/men at work, Arjen Nainen/working female, Ounasrinteen pormestari, Benedictus XVI, Clint Eastwood , Peter Franzén, Günther Grass, Jonathan Littell, Henning Mankell, Stuart Kaufman, Mo chuisle, Edvard Duton, Ogjt Twjmda

Kukas noista? Who of them?

* * *

Posti tuli 17:30, kesken loisteliaan Englanti (reds!)-Slo futismatsin ja toi yhden ratkaisun yo pulmaan: Mooses.

Mäkisen (on jo yliviivatuissa mukana) ja Riekkisen kanssa pitäisi lähteä kuukausista julmimpana (Tennyson, kuollut), juuri ennen Kiviniemi-Urpilainen-Jürgen-vaaleja katsomaan, mihin Exodua on päätynyt – onko muuallekin kuin Gazaan?

Siinä on se pulma, että Mooses ja lakitaulunsa eivät enää elä ja listalle kelpaa nyt vain eläviä ihmisiä. Lipponen (vara-Mooses) yliviivataan.

Eli Hetemäki? Ei!

No, ilta on vielä nuori – ja vieläpä saunailta.

Pysykää kanavalla: ehkä tämä vielä ratkeaa, the problem of burning bush?

0-1 se ratkesi, USA (1.) ja Engl (2.) jatkossa, mutta palavaa pensasta ei vain ole nimetty.
Apu-lehdessä 25-26 pääkirjoituksessa (s 3) sanotaankin, että jalkapallo on kieli. Ei pensas.

Olisiko palava pensas löytynyt?

HS:ssa tänään, s C 1, MTV-3-nettiä lainaten, vihjataan, että eräs etevä kirjailija olisi kirjoittanut etevän näyttelijän nimiin loisteliaan kirjan.

Vai luinkohan minä sen jotenkin väärin?

Tuosta palavan pensaan jo saisi syttymään: tällaista kansa – ja Mauri Sariolan leski – rakastaa?
Pensas toki sammuu, jos sitä tummilla vesillä suihkuttaa (Tammi, 2010)?

Rauhaisa

Aamusta kuuntelen vartin – Radio Yle 1 – ”jo joutui armas aika”-versioita ison kirkon uruilla soitettuna.
Tulee mieleen John Irving: ”Kunnes muistan sinut”, mutta eniten on mielessä edelleen ”Hyväntahtoiset” (Jonathan Littell), tämän kesän totaali pilaaja, kohta jo ”suoritettu”.

Hyväntahtoiset-kirjan anti-sankari on Maximillian Aue, joka ei joutunut Nürnbergin leivättömän pöydän äärelle, mutta kohtasi kyllä rikoksensa aikanaan.

Auen vältti, mutta Auer ei välttänyt leivätöntä pöytää: quilty!, sanoivat tuomarit paitsi yhtä, mutta siirsivät asian (siis syyn ja seurauksen suhteen) käsittelyn Hannu Lauerman, Heikki Vartiaisen & al (suomalaisia huippu-oikeuspsykiatreja) tarkasteluun: ymmärryksessä, ymmärrystä vailla vaiko eikö täydessä ymmärryksessä?

”Mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa” sanoisi Iltalehti ja -Sanomat, jos vain osaisi: mutku, mutku ei osaa!

* * *

Eilinen aamu on yhtä kaukainen muisto kuin arvoisille vierailleni Kreikan finanssikriisi.

Yhtä kaukainen muisto kuin suomalaiselle sosiaalipummille on oikeus viihtyä ja asua Tanskassa: ”Se lähtee nyt Tampereelle”, sanoo Tanskan sosiaalitantta. Ihan Ville Niinistön kauhistelusta riippumatta. Ja lähtee myös!

* * *

Nyt on jo lyhyempi päivä ja tietää, että joulupukki tulee puolen vuoden kuluttua.

Tosin Helsingin yliopiston almanakkatoimisto on laskenut, että nimenomaan tänään Rovaniemeltä etelään on päivä pisimmmillään.

Siitä johtuikin mieleeni:

Suomalaiset ovat kaikista EU-kansoista vähiten taikauskoisia, käy ilmi EU-komission tiedebarometrista. Suomalaisista vain noin yksi viidestä uskoo onnennumeroihin, kun koko EU:ssa onnennumeroihin uskoo kaksi viidestä.

EU:n taikauskoisimpia ovat barometrin mukaan latvialaiset, joista kolme viidestä uskoo onnennumeroiden olemassaoloon.

Taikauskon vähäisyydestä huolimatta suomalaiset suhtautuvat tieteeseen ja teknologiaan selvästi EU:n keskiarvoa kriittisemmin.

(lähde: HS 22.6.)

Onnennumeroihin ei muuten usko edes yksi viidestä vaan on niin pakkoneuroottinen, ettei uskalla jättää lottoa, jokeria, viikinkiä tai kenoa jättämättä?

Kyllä sen numero-pakkoneuroosin hoitaa voi, ei siinä mitään.

”Missä saakurissa se viime lauantain kuponki muuten on, siinä on – ja vain siinä – ne oikeat numerot (onni menee pilhaan, jos ne uudelleen riipustaa; vaimooooo!!!!)

Missähän kioskilla sen muuten uusisi, sen kupongin, että siitä tulisi se neljä milliä? Ettei kukaan huomaisi…voin jättää vaikka silmälasit autoon, ei ne minua sitten tunne…
Taikauskoisia, pyh ja pah: rikkaita me olemme, heh, 4 miljoonaa!”

Ai niin, ne numerot: 1, 4, 6, 9,….(samat joka kisaan: lotto, viikinki, jokeri, keno…)

No, nyt käki kukkuu, montakohan kertaa…

Marjatan kahvioon tästä siis, kun lehtikin on luettuna (siinä on Seija Lappalaisen mainio juttu kuvataidekasvatusnäyttelystä: Pathways, Polkuja. Käykää katsomassa, Arktikumissa ja yliopistolla).

* * *

Yksi, minkä myös voisi käydä bongaamassa on ”Tapani meets (sanos) muut(a)” eli Rovaniemen kaupungin Kauhugalleria (Kaupungintalon aulassa, poromiesten kunniaksi).

Kuvissa, joiden hankinta-arvo on kymmenen vuoden kuntavero-osuuteni, pönöttää kyläpäälliköitä ja joku emäntäkin. Murtsi, MG, Narkaus-Pekka, Masa, Keijo…

Tässä keksimäni nimmi näyttelylle tulee siitä, että ”tapani tulette tuntemaan” on tavallisin pomon tervetuliais-iskusana** suomalaisessa pahoinvointikunnassa.

Tuon sloganin** Tapani (Rantala) aika moneen kertaan on kankaalle ikuistanut – ja ne muut (Väylänvarren Heikkilän Jaska ja Inarin suuri poika Kari-Pekka Kyrö, parhaasta päästä).
Kiire tosin tulee, jos aikoo yleisissä tiloissa kauhut nähdä: vain juhannukseen asti! Hallituskatu 7, Unicefin lippu ohjaa perille!

* * *

Illalla sitten taas jalkapalloa (itse istun tänäehtoona Ateneumin johtotroikan kanssa puremassa poroa jossain Koskikadulla kun parhaat maalit suorina näytetään).

Tapio Vestiseltä muuten schäfer katosi, mutta duunarit löysivät sen ja nyt on Tapsa rotu-ennakko-luuloton (kyse on Jalkapallon MM-kisoista).
Paras peli on juhannusaattona, joten kokon valossa katsotaan, se!

* * *
Työpäivän keskeyttää ”kilautus väärtiltä”: ”Johtokunnan kiitos kera palkankorotuksen”. Tätä oli odotettu (ei minulle vaan väärtille).

Mulle kelpaisi joskus se pelkkä kiitos, mutta tasan ei käy johtokunnan poliittinen kokoonpano, edustavuus tai / ja lahjakkuus, ei.

Pitää jatkaa harjoituksia: ”kyllä herra, toki herra, vaarinhousut herra, kyllä, kakilla se syttyy, kakilla ka killa”.

Jos en sitten toimi ”kyllä herra”-prisiipillä käy niinkuin tänään kävi: yksi kaveri irtisanoi facebook-kontaktinsa ja toinen lähestyi maililla:

”maksu peritään jo 30.6.2010, sille emme valitettavasti voi enää mitään.”

Tottele tai itke ja tottele…

Tyhmä kuin harakka

Isäni oli vanhemmiten erittäin vihainen typeryydelle, mutta ei yrittänyt tehdä sille mitään. Mursi suuta.

Huomaan vanhentuneeni aika lailla, koska olen samanlainen.

Olen ärtynyt, yhtä ärtynyt kuin Timo Harakka. Mutta en, niinkuin ei Harakkakaan, tee asialle mitään.

Kun aika kului ja ikää karttui, vaari tyhmistyi itse. Hän oli viimeiset vuotensa selvästi onnellisempi kuin ne vuodet, jolloin hän oli vihainen typeryydelle.

Näyttää olevan harmaa aamu, vihmoo vettä eikä lämpömittari juuri kymmentä astetta ylitä.

On vuoden pisin päivä. Johanna Liukkonen puhuu typeriä aamuhartaudessa, vieläpä tyhmällä tavalla. Psalmi satakolme.

Eletään tämä. Päivä.
Huomenta, Lapin liitto. Huomenta, Lapin Kansa, sanomalehti.

Huomenta, kaikki.

Aivan erityisesti Timo Harakka ja jääpallonpeluu.

Good morning, sunshine: minä itte, pappilan sika.

Persialainen viisaus:

Mikään ämpäri ei mene tyhjänä kaivoon tulematta täytenä ylös.

(siis tyhjänä – ei tyhmänä)

* * *

Oli aika, että odotin klo 12:30 ja 19:00 STT:n uutisia.

Sitten tuli aika, että odotin aamun lehteä.

Vielä vuosi-pari sitten odotin viikon NYT-liitettä (siinä on TV-ohjelmat ja elokuvien tähti-luokitus)

Nyt katselen, koska tulee seuraava HS/Kuukausiliite.

Arvelen, että ei kulu kauaa, kun ajattelen, että kuusi on soma laittaa jalkaansa joskun talvipäivän seisauksen aikhan. Kerran vuodessa. Ja ensi vuonna sitten taas.

Tuleekohan joskus aika todeta, että taas on uudet presidentinvaalit? Vastahan se valittiin.
Ja entisessä Suomessa (1600-luvulta) valitaan. Siis Katarina Jagellonica-rules.
Puola oli osa Suomea, jota Ruotsiksi kutsuttiin.