There´s an affic where children are playing, where
I´ve got to lie down with…
Dragging its tail in the sea
Laatokan tarina.
* * *
Lehdessä oli präntättynä, että puhun Wäinä Aaltosen suunnitteleman hautakiven edessä – eespäin, eespäin. Joten herään ja menen paikalle ja valmistaudun puhumaan Almasta ja Elinasta.
Paikalla on sama joukko kuin ennenkin, puheen pitää nainen.
Näin se menee oikein.
Syön nakin ilman perunssalaattia. Sateessa.
Kauheaa kuinka kauhistutetaan kauhupropagandalla kauhistuneita ihmispoloja, välimerisellä dominolla, sargassomerisellä öljytuhkalla. Kohta kukaan uskalla hengittääkään. Saati ostaa autoa, joka ei savuta.
Mie tästä Pyssykylään sen kunniaksi, että luvattua rankkasadetta ei vielä näy vaan hanki kantaa. -6,5C, aurinko tanssaa.
Jaroslav Richter säestää.
Vappuaaton ilta ja sataa:
siis ”hauskaa” vappua!
suomalainen on – HS 29.4. s A 10 – puurtaja, ei pyrkyri.
Hän haluaa eläkkeelle 62.7-vuotiaana.
Olen ja en ole klo 06.15 Vantaan räntäsateessa suomalainen: en ole eläkkeellä vajaan 64 vuoden iässä, mutta olen pyrkinyt 31 vaaleissa.
Koska vappu on etuajassa Vantaalla – räntä! – siirryn Ounasvaaran laitaan, jossa ”seuraava potilas” kajahtaa 09.30.
Lääkkeet unohtuivat Katajarantaan, joten on kiire, hyvää torstaita….
* * *
Ja kun kello on 09.15: lääkkeet otettu, Hailuoto huomattu ilmasta käsin käsittämättömän raiskatuksi (Marjaniemen kalastajakylä ja -satama pilattu tuulimyllyillä, metsät parturoitu käsittämättömän ahneella tavalla), samoin Hämeenlinna (moottoritien päälle rakennetaan ”Revontulikeskus” 500 työpaikalla ja kaupunkia Berliinin muurin tavoin jakamaan – eikö ne koskaan opi, eivätkö edes Rovaniemen mallista?).
Työhön, tästä, sitten. Aurinkoisessa säässä. Eli napapiirillä vappu ei ole alkanut.
Vielä teetätti hankikeliä napapiirille.
Aurinko antaa maan kiertää itseään ja maa kiertää akselinsa ympäri lännestä itään, joten poikkipuolinen on todellisuus mielikuviin nähden.
Nehän, mielikuvat, ovat myötäsukaan ja -päivään: aurinko nousee, kaikki pakenevat aina länteen.
Tällaista tänään, Vantaalla.
Muuten, kun edellisten presidentinvaalien tuhkakasa nyt pöllyää, tulee vastaan työväen presidenttiä ja sen sellaisia.
Jakob Söderman sanoikin, että tässä poliisit ovat ammattilaisia.
Näkevät sellaisenkin tuhkapilven läpi, jossa on hiukkanen kuutiossa.
En ihmettele.
En tosin ihmettele sitäkään, miksi minä näitä ”sosiaalisia medioita” ruokin.
Tarkemmin:
Totta kai kirjoitin minkä kirjoitin – eilen.
Mutta ei se sitä tarkoittanut, että nyt pitää vettä sataa kuin aisaa: hankikeli häveää vasta alettuaan.
Mutta ei se tarkoittanut sitäkään, että työnantajani tosta vaan pääsisi minusta irti.
Se joutaa puolestani maksamaan minulle työstäni palkkaa lokakuulle 2014.
Siitä se joutaa maksaa myös KeVa:lle (kuntien eläkevakuutus, joka rahoittaa Suomen Keskustan & al eduskuntavaaleja ajasta iäisyyteen) prosentit, jotta voisivat Kepu:n & al taistoista jäävästä kakusta minulle aikanaan vanhuuseläkettä tai perheelle perhe-eläkettä maksaa. Se ei muuten ole paljoa pyydetty!
Jos ei muuta ilmene, jatkan siis työssäni, vaikka olenkin oikeutettu täyteen työeläkkeeseen.
Jos muuta ilmenee, kerron kylläyleisesti tai muut kertovat erikseen.
Sade on karkottanut jäneksen ja kissan; oravatkin pitävät sadetta laipiossa. Tuhkakana tiettävästi muutti Sierijärvelle. Harakka on hiljaa.
Menen tiistaihin että rytisee.
Hiiviskellen somasti.
Kuuntelen Pohjois-Suomen erästä itsekästä organisaatiopomoa radion aamuhartaudessa (Kempeleen pappi).
Miestä, joka toimii niinkuin Muhos, Itä-Savo ja Länsi-Pohja:
”Mie ite, pappilan musta sika”
* * *
Heinäluoma näkyy saavuttaneen ensimmäisen voittonsa Lapin sodan päättymisen juhlapäivänä (65v sitten viimeinen Baltic sea strategy – kumppani ylitti Kilpisjärvellä rajan Skibotn´n suuntaan).
Skansa ei tuo Rovaniemen HALTIK**-työmaalle halpaa virolaistyövoimaa ja arvattavasti betonirautaisen ammattitaitoinen Lapin rakennusväki saa nyt töitä.
Tätä se varmaan don Eero tarkoittikin?
**(HALTIK on äärimmäisen tiukasti salattu rakennus Pöyliönvaaran kupeessa ja siellä aiotaan harjoittaa facebookausta muiden tietämättä suljetuissa verkoissa a´la virve)
* * *
Koska päivän lehdessä oleva kolumni(ni) (LK) on lyhentelyn jäljiltä lähes käsittämättömäksi muuttunut, leikkaan Suomen lääkärilehden viime perjantaisen pääkirjoituksen sijaislukemistoksi.
Kannattaa tutustua:
http://www.fimnet.fi/cgi-cug/brs/artikkeli.cgi?docn=000033882
Ja jos linkki ei avaudu, pitää vaivautua allaoleva tavaamaan läpi:
Totuus on terveellistä
On jo esitetty ajatus, ettei valtiovallan ylimpien päättäjien sekoilu vaalirahoituksensa kanssa selviä ilman erityistä totuuskomissiota. Toivottavasti oikeuslaitoksen tavanomainen työskentely riittää. Tämä vahvistaisi uskoa siihen, että Suomi on kuin onkin kehittynyt ja vakaa demokratia.
Totuuden kaipuu on ymmärrettävää. Kyse on yhteiskunnan perusrakenteiden uskottavuudesta. Pitkään elänyt mielikuva korruptiosta vapaasta Suomesta on paljastunut itsepetokseksi, kun korruptio on nimitetty hyväksyttäväksi maan tavaksi. Jos haluamme poistaa tämän lahon ja korjata sen aiheuttamat vauriot, saneerauksen täytyy edetä ylhäältä alas. Kansakunnan kaapin päältä ei voi vaatia muilta sellaisia mittoja, joita ei itse täytä.
Poliittinen korruptio näyttää meillä liittyvän useammin vallan ja vastuun epätasapainoon kuin suoraviivaiseen henkilökohtaisen hyödyn tavoitteluun. Tästä johtuu, etteivät vääristymät ole kovin helposti nousseet julkiseen keskusteluun. Olemme tyytyneet ajatukseen, että politiikka on juonittelua, joka ei toimi ilman arveluttavia menettelytapoja. Emme ole tulleet ajatelleeksi, että maksajalla on aina oikeus vaatia hyvää laatua. Kateuskaan ei ole nostanut päätään, vaikka se yleensä herättää suomalaisen valvomaan tarmokkaasti toisten tekemisiä.
Tuskin yllättää, että poliittisen korruption paise puhkeaa siellä, missä vaaliraha ja kaavoitus kohtaavat. Ikävä kyllä huonot tavat ovat ehtineet levitä kaikille muillekin elämän alueille, koska olemme niin laajasti ja kauan hiljaa hyväksyneet alamittaista päätöksentekoa. Terveydenhuolto ei ole tästä poikkeus, vaikka kyse on ihmisten elämästä ja kaiken siihen liittyvän toiminnan tulisi olla eettisesti moitteettoman lujalla pohjalla. Vaatimus on kova, ja se koskee kaikkia osallisia kunnan terveyslautakunnan varajäsenestä alkaen. Perusteita hyväksyä jokin lievempi, pientä vilppiä salliva muoto ei yksinkertaisesti ole. Jokainen voi koestaa periaatteen asettumalla sellaisen potilaan asemaan, jonka kohtalon päättäjien toiminnan laatu ratkaisee.
Maailma ei ole mustavalkoinen, ja päättäjä joutuu tekemään muitakin kuin selkeitä valintoja. Päätösten syyt ja seuraukset kietoutuvat monimutkaiseksi vyyhdeksi, jossa on varmasti vaikea välillä erottaa hyvä ja huono, puhumattakaan oikeasta ja väärästä. Harva päättäjä tätä kuitenkaan tunnustaa. Kulttuuriimme kuuluu – olisiko kaikkivaltiaan tsaarin perintöä – että päätösten täytyy aina olla oikeita ja että on heikkoutta tunnustaa niiden epävarmuus.
Näin siitä huolimatta, että jokainen tuntee totuuden voiman. Tiedämme, että totuus vie sekä ihmisiä että asioita eteenpäin, totuutta ei tarvitse hävetä ja se herättää luottamusta. Totuus vapauttaa ja jopa parantaa niin yksilön kuin yhteisön. Totuus tappaa epävarmuuden, huhut ja väärät oletukset. Totuus pitää ilmapiirin raikkaana ja antaa tekemiseen energiaa.
Kaikkien näiden ominaisuuksien luulisi olevan juuri sitä, mitä päättäjä työssään tarvitsee, mutta silti moni heistä kiertää totuutta kaikin keinoin. Kovin harva suuri tai pieni päättäjä näyttää rakentavan toimintaansa totuuden varaan. Ei se helppoa ole, mutta varmasti helpompaa kuin jatkuva kiertely, kaartelu ja laskelmointi.
Keskustelu korruptiosta on nostanut esiin monia hyviä kysymyksiä. Yksi terävimmistä koskee poliittisten virkanimitysten perusteita. Aiheen tekee ajankohtaiseksi meneillään oleva Kelan uuden pääjohtajan valinta, jota edellä jo mainitut ylimmät päättäjämme ovat esitelleet ennalta sovittuna poliittisena läänityksenä. Menetelmä maistuu menneeltä maailmalta.
Hannu Ollikainen
vastaava päätoimittaja
——————————————————————————–
* * *
Laitanpa toisenkin – korjatun – version pläjäyksestä, joka ontui pahasti maakuntalehteen horjahtaesaan:
Luottamus
Ihminen alkaa luottaa alle vuoden ikäisenä. Se, luottaako jo kohdussa, on tutkimaton asia.
Luottamus syntyy vuorovaikutuksessa oman elimistön antamiin viesteihin, vaikkapa kipuun, ja suhteessa lähimpään ympäristöön, jonka ihmistaimi lukee osaksi itseään, ei ulkoiseksi antajaksi.
Synnytys on niin kivulias ja ahdistava kokemus, että turha luottamus omaan itseen ja ympäristöön katoaa ja tilalle tulee tervettä epäluottamusta.
Lukuisissa tutkimuksissa onkin todettu, että keisarinleikkauksella kivutta syntyneet ovat erilaisia kuin tuskan ja puristuksen kanssa maailmaan ahkeroidut.
* * *
Luin upean näyttelijän, Peter Franzénin kirjan Tumman veden yllä (Tammi 2010).
Franzén kuvaa elämänsä sitä vaihetta, jossa 6-vuotiaan luottamusta mitataan: kotioven avaaminen kouluun lähtemisen aikoihin.
Hän kuvaa tuon tapahtumasarjan, tärkeitä muistisäikeitämme heläyttelevästi, jokaiselle elämässämme tuon kokeneelle.
Kirjaa on käsitelty mediassa perheväkivallan kuvauksena. Olen käsittelykulmasta eri mieltä.
Tarina enemmänkin kuvaa ihmisen luottamusta ja sen koettelua.
Kirjailijan näyttelijän ura on kelpo todiste siitä, että kriisi on ollut tarpeellinen hyvä osa hänen elämäänsä eikä ainoastaan tuhoisa taisto väkivalta-juopon isäpuoli-poliisin kanssa.
* * *
Luottamustamme mitataan matkan varrella toistuvasti ja rujosti. Mittaamisen voi kuitenkin lähes aina palauttaa luottajan suhteeseen omaan itseensä.
Jos olen kaikkine syntymisen, ja hyljätyksi tulemisen varhaisten tuskieni kanssa oppinut kuuntelemaan sekä itseäni että ympäristöäni, olen kehittänyt luottamusta itseeni.
Hyvän tai huonon, mutta luottamuksen.
Ilman sitä ja/tai vaillinaisen minä-suhteeni takia olen usein arka ja varautunut suhteessa niin etäisen kuin läheisenkin verkon kanssa toimiessani.
Tätä mittaamista olen äskettäin kohdannut tiiviimmin.
Se kohtaaminen tapahtui seuratessani maailman reaktioita tulivuoren tuhkankylvöön, median-kuluttajan uuteen kauhuun.
Pääsy kotiovelta maailmaan ei olekaan enää vaivatonta, ei paluu kotipesän turvaankaan onnistu tuosta vaan.
Ihmiset epäilevät, median provosoimina, ettei omilla toimenpiteillä päästä pois Titanicin kallistuvalta kannelta.
Laiva on ehkä ihmisen tekemänä turvallinen ja ympäristöystävällinen, mutta jäävuori ei sitä tiedä vaan on vain siinä, suoraan reitillä!
* * *
Ihmisen itselleen aiheuttamat luotto-tappiot ovat arkea, jossa läheinen, päättäjä, kauppias, tehtailija, ja aikataulut pettävät ja roknoosit menevät päin pyllyä.
Ihmisen luottamuksen menetys on helppo käsiteltävä, jos syy on pääministerissä, puolueen rahoittajissa, kasvottomissa markkinoissa, läheisten härskiydessä. Olisikin niin!
Luottamuksen mittauksessa paras keino on katsoa elämäänsä sisältä käsin. Onko se, mitä peilissä näkyy, hykerryttävä onnistumisten sarja (= mene psykiatrille heti!) vai onko se synkeä alamäkikierre lapsen kultaisesta epookista kohti vanhan ja raihnaan kohtaloksi tulevaa piittaamattomaa ja kallista vaipanvaihtorulettia (= ei kannate mennä psykiatrille).
Jos ihminen elämän peilissä ja pelissä varaa itsellensä ykkösaseman, on jo paljon huomannut.
Jos huomaa jokaiseen luottamukseen sisältyvän, kirjailijan kuvaaman Peter-pojan kasvamisen äidin sylistä yhteisössä paikkaansa etsiväksi kilpahiihtäjäksi, on osan huomannut.
Jos raivo syntipukkien käytökseen lisääntyy suhteettomaksi päästä barabbas, ristiinnaulitse ihmisen lapsi-huutokuoroksi, kannattaa ehkä pysähtyä peilin eteen.
Siellä lie se luottamus itseen, joka hetken oli joukkopsykoosin syövereissä.
Antti Liikkanen
kirjoittaja toimii lääkärinä ja päättäjänä Rovaniemellä
Menin ensimmäisen kerran palkkatyöhön 51 vuotta sitten. Metsää vesurin kanssa siivoutui hehtaari toisensa jälkeen, 96:n sen ajan markan tuntipalkalla (vastaa nykyrahassa vajaata puolta euroa).
Tänään ”se on täytetty”: 63v, 6 kk ja 7 pv eli virallinen kunnallinen eläkeikä.
Jätän asiaa enemmälti muistelematta ja siirryn lopusta pidennetylle työuralle, joka kestänee, JLS, esimerkiksi 202020 (EU:n uusi slogan, joka kuvaa, että v 2020 on 20% vähemmän ja 20% enemmän ja 20jne).
Puoliruskea rusakko toljailee minua akkunan takana hankikannon ilahduttamana ja kysyy, miten siedän nuo oravat taloni välikatossa, jonka ne tuhoavat.
Kissa kulkee parin metrin päästä rusakosta etsien nokikanaa.
Harakka on siirtynyt sankarimatkailijoiden joukkoon.
Tintti huhkii ti-ti-tyytään.
Hyvää ja armollista viikkoa!
* * *
”Maailmamme on muuttunut näinä viimeisinä aikoina.
Lahjonta ja korruptio kukoistavat.
Lapset eivät enää tottele vanhempiaan.
Kaikki haluavat kirjoittaa kirjan.
Lähestymme mitä ilmeisimmin maailmanloppua.”
–
–
–
–
(Assyrialainen kivikirjoitus, joka on ilmeisesti vanhimpia säilyneitä ja tulkittuja kaltaistensa joukossa. Taulu kirjoituksineen löytyy British Museumista Lontoosta)
Osa ihmisistä elää sen varassa, että keväällä tulee teräshanki ja hankikanto.
Nyt sellaista on tarjolla.
Muistaa pitää, että iltapäivällä muuttuu ehkä soseeksi, joten jääkää yöksi.
* * *
Keskimmäinen valmistautuu pyrkimään historiaa lukemaan yliopistoon.
Kaivoin kirjahyllystäni hänelle Jouko Vahtolan Suomen historian (Otava 2003) ja lehteilin samalla 2004 läpi lukemaani kirjaa mietiskellen.
Vahtolan selvityksestä käy ilmi, että suomalaiset ovat ilmestyneet tänne niemellemme nelisensataa sukupolvea sitten Keniasta Siperian ja Viron kautta. Jokunen pietari brahe ja wahlroos-nalle on tullut Merenkurkunkin yli, stig ombord.
Muuan Ahtisaari tuli Norjasta, gutsetit mistä lienee.
Sen jälkeen työperäistä maastamuuttoa on ollut aika lailla. 1600-luvulla meni yksi partti Münsteriin puukko vyöllä (siellä tupellista helahoitoa tarkoittava sana on edelleen ”das Puukko”),
Australiassa ja Michiganin järven rantamökeissä on monta Virtasta ja Lappikin tyhjensi ylimääräisensä Göteborgiin silmieni todistaessa 1960-70-luvuilla.
Äitini ja hänen pikkusiskojensa sukupolvesta tuhansia on Keski-Euroopassa, pellavapäinä nyrkin ja hellan välissä Donnerwettereitä hartiat lysähtäneinä kuunnellen.
Näitä mietin ja makustelen don Eeron ajatuksia. Sen poikii…”jääkää vain yhdeksi yöksi!”
* * *
Kauniin iltapäivän rattona eksyin Käsityömessuille (sisäänpääsy 48 rahaa) 15v tyttären kanssa (sisäänpääsy 24 rahaa).
Myötähäpeä ja -alakulo oli suuri kun pääsin toteamaan, että miehille tuossa Lappi-Areena-messussa oli vain yksi: kärtsäri (1,5 uutta rahaa).
Kysyin kansanopisto-pomolta (leidi, totta kai!), missä miehet (olihan niitä tosin vaimojensa perässä raahautumassa pää harteiden ja häntä koipien välissä, lompsa levällään)?
Hän arveli, että nikkari-ukkelit ovat ruumisarkkuaan, kolmelaitaista jokivenettä tai kulmakaappia jossain kellarissa veistämässä.
Tarkoitus on, että olisin vuosikokouksessa.
Pyysin kokousta video-möötiksi.
Ei onnistunut.
En istu vuosikokouksessa.
Lepopäivä
ei hepo hupata
ei raktor rupata!
Viikko sitten ei ollut vapapäivä ja leikkaankin erään kommunistin ja neukku-friikin kirjoituksen ihmeteltäväksenne (ei siksi, että se olisi hyvä vaan siksi, että se käsittelee samaa asiaa kuin minä joku päivä sitten, Esitystalous):
http://kohudosentti.blogspot.com/2010/04/arvio-juha-jokelan-naytelmasta.html
Päivän – vähän harmaahan tämä on – kilpailu:
http://anttiliikkanen.blogit.uusisuomi.fi/2010/04/24/tulivuoret-purkautuvat/
Aamut ovat kovan valon aikaa.
Illalla suurenee kuu.
Origo on kuollut, hänen viestinsä ei – se vain unohtui.
Origoakin reliikimpi opetti:
”Hyvää, sanoi mustapartainen mies, huomenta”
Seinälläni on mietelause, jonka todenmukaisuutta pohdiskelen – on se ennenkin täällä ollut präntättynä:
”Kaikkein vähiten poliitikkoa kiinnostaa olla hyvin informoitu. Se vain sekoittaa hyvää päätäntää” (John Maynard Keynes)
Tavasin hyvin tarkasti hallituksemme iltakoulupäätöstä toissaillalta ja vertasin sitä tuohon lauseeseen. Suosittelen samaa – nimiä mainitsematta.
Muistutan, että olen itse (myös) poliitikko.
=> => =>
Tässä katsannassa pieni anekdootti ja IRL (todellinen maailma).
Eräs paikallispoliitikko järjesti viime kesänä otteluja arktisten harjastukkien ja tummempi-ihoisten kiharapäiden välillä. Aseiksi valittiin kartut ja pesäpallomailat, ottelusarja oli 1-3 osainen.
Sen seurauksena näiden ryhmien välit ovat edelleen tulehtuneet ja tulehdus on levinnyt: nyt pelkävät kaikki äidit ja isät, siskot ja veljet, kummit ja sosiaalitantat, että heidän herkkä etunsa kärsii (sitä kutsutaan turvallisuudentunteeksi tai luottamukseksi).
He pelkäävät syystä kyllä: blondityttöjä katsovat nämä nuoret ei-harjas-tukkaiset ”sillä silmällä”, vice versa aina joskus.
Kun pelko ja epäluottamus on kerran lähtenyt laajentumaan, se eilisen akateemisen, ei-Suomi-taustaisen (valkoisen, liberaalin) keskustelukumppanini mukaan koskettaa arktisessa kylässämme myös brittejä, ranskalaisia, espanjalaisia, italialaisia, belgialaisia, saksalaisia ja jopa norjalaisia.
Heitä siis tönitään sosiaalisesti, psykologisesti ja fyysisesti ja ikään katsomatta kaduilla, toreilla ja aitovierillä. Rovaniemellä.
Tönittäviin kuuluu myös meksikolaisia, kalifornialaisia, connecticutilaisia, brasilialaisia…
Ystäväni oli huolissaan. Lapin yliopisto ja RAMK, Rovaniemen ammattikorkeakoulu, alkavat kohta tyhjentyä erilaisista EU- jne stipediaateista ja äly-reservuaareista.
He eivät viihdy vaan he pelkäävät ja vähän halveksivatkin näitä köyhiä hemmoja ja heidän perässähiihtäjiään.
Tämä ei ollut köyhien hemmojen tarkoitus, ei tietenkään. Mutta tämä oli heidän toimintansa mahdollinen seuraus. Tai siis uhkaa olla.
Kun – jos – ilmasto muuttuu siten, että Pohjoismaat muuttuvat asumiskelvottomiksi, on parinkymmenen miljoonan pohjoismaalaisen lähdettävä pakosalle, ehkä jo parinkymmenen vuoden sisään.
Paikka, johon heidän ohjataan – jos ohjausvoimaa tuolloin enää on – on Pohjois-Afrikka.
Mietitäänpä hetki, millainen on arabien, somaleiden, egyptiläisten ja muiden rätti- jne -päiden burkhalaisten meille harjastukille varaama vastaanotto.
Sama taitaa koskea Valkoisen tiikerin (Chindia) ja ”punaisten” tai ”sinisten” tsunamimaassa meille hillahulluille varaamaa spontaania kohtelua.
Ei siellä kranaateista taida olla pulaa?
Keskustelukumppanini, Rollo-friikki, vakuutti, että jos rasismin mekoissa (Pariisi, Lontoo, Amsterdam, München jne) keksitään, että eräs matkailualan kivenkova kilpailija – joulupukin Lappi – voidaan leimata puunuijalla toismaalaisia hakkaavaksi hillojensa suojelijaksi, keltainen lehdistö (The Sun) käden käänteessä nuijii takaisin.
Sellaista kutsutaan projektioksi: oma pahana koettu ominaisuus (tässä rasismi suuressa maailmassa) heijastetaan selkeästi nimettävissä olevaan kaukaiseen kohteeseen syyksi (rasismi Rovaniemellä), jolloin oman pahan voi sivuuttaa.
Ja turisti – jos sellaisia enää lentää tuhka-sfääreissä – ottaa onkeensa.
Service-city servailee sitten toisiaan, jos kynnelle enää kykenee.
Hauskaa perjantaita, hillasadon suloisessa toivossa.
Joku kööri eilen iltakoulusta tullessaan savutti median suut-päät uraanimyllyillä, että luottamus palaisi.
Siitä vaan, mutta yksi siinä unohtui:
Ihmisen pitää ensin luottaa itseensä – edes kohtuullisessa määrin – ennenkuin hän luottaa käskijöihinsä/rahastajiinsa.
Ja se taas ei ole suomalainen hyve, itseensä luottaminen.
Kysyy häntä vaikka Veikko Sinisalolta (Lahtinen) tai Lehdolta (Åke Lindman).
Kumpikin jo manan majoilla.
Virtuaalisesti siinä kuin IRL.
Elossa olevilta kysytään myös.
Suosittelen elävää Peter Franzénia haastateltavaksi, mutta ei juoposta ja kitaroita rikkovasta poliisi-isä-puolesta vaan Keminmaan pojan omasta luottamuksesta (Rukajärven tie, Koirankynnen leikkaaja).
Aikansa kun peiliin kattelee, niin kyllä se siitä ”kerro kerro kuvastin ken on maassa kaun/hehin”
* * *
Eräs erityinen syy odottaa torstaina työpäivän päättymistä on posti: silloin kannetaan Kotimaa (olen kirkkovaltuutettu ja vähän neuvostonkin jutuissa mukana).
Lehti on erikoisin viikkolehti seuraamistani.
Siellä on sekaisin joka viikko sellainen soppa, että on pakko herätä siksi puoleksi tunniksi, minkä enimillään lehteen tutustuminen minulta ottaa.
Tänäänkään lehti ei petä.
Pakinoitsijavuorossa – s 6 – on vähintään filmistaran näköinen blondi mustassa koltussaan, 40 cm:n koroissaan, meikki Oliver Laurell tms.
Tämä Lapuan tuomiota julistava tiedotussihteeri tulkitsee 9-vuotiaan käsittein uskontunnustusta (apostilista vaiko nikealaista, päättäkää ite!):
”Onko tuo kaikki todella tarkoitus uskoa? Vau!”
(…sikisi Pyhästä hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin…)
Heli Karhumäki se siellä härnää luteita, piispan todennäköiseksi harmiksi/iloksi tai mielenrauhan haitaksi/tasaukseksi asti. (valitse itsellesi sopiva vaihtoehto)
Kun tunnen piispan (Simo Peura), mietin yhtä sun toista.
Vau! Heh-heh…
Arktinen puskurikapasiteetti 