Geenivariantti DRD4-7R 2.0

Veikka Gustafsson on kuultavana Radio Yle 1.

Ohjelmassa hän tiivistää:

Vuoren valloitus ei ole sen huipulle pääseminen.

Se on huipulle pääseminen ja paluu.

Vasta sitten vuori, ”kasitonninen”, on vallattu.

The licence to life – return

Mainokset

Ensilumi kohtaa ikiroudan

Otsikot kertovat eilisen päiväni kokouksen sisällön: viikonloppuna satelee  lunta, mutta Siperian ikirouta jatkaa siitä huolimatta sulamistaan.

Kokouksessamme Lönnrotinkadulla teimme tämän mukaisia päätöksiä, me roudassa jo olijat ja harmaat.

Myimme nuoret yhtiöstämme, koska nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä

Ostaja olettaa, että nuoret eivät kuitenkaan kuole vaan maksavat henkensä menettämisen varalta turhaa rahaa, kun taas vanhat toivottavasti kuolevat kesken kaiken, jolloin raha jää vanhoja vakuuttaneiden piikkiin ja korkotaso markkinoilla alkaa nousta: olemme pelastetut!.

Siitähän SoTe-uudistuksessa on kyse: mitä pidempään työllä elämänsä illan etukäteen kustantanut ihminen pysyy elossa, sen synkemmäksi käy kansantalouden tila.

Ja näinhän tässä on käymässä.

Viimeisen sadan vuoden aikana ihmisen elämän pituus on lisääntynyt 40 vuotta (prosenteissa enemmän).

Siitä 40 vuodesta kaksi on tullut parantuneen, mutta sikakalliin ja aina vain kalliimmaksi muuttuvan sairauksien hoidon takia (Lastensairaala, Apotti jne).

Kahdeksan vuotta on suomalaisyhteiskunnan jäsen keskimäärin sisällissodan jälkeen vanhentunut rokotusten ansiosta, vaikka niistä päättävä ministeri pääsikin eduskuntaan huhtikuussa 2015 rokotuksia vastustamalla.

Loput 30 vuotta eläkerahastojen painajaisesta on kertynyt ihmisen omista, pienistä, onnistuneista ja järkevistä valinnoista, jotka eivät noudata pelkästään Kantanterveyslaitoksen Puskan (emeritus, THL) pohjoiskarjalaisia neuvoja (suola, rasva, liikunta, tupakka).

Vakuutusrahastojen märkä uni on, että ihmiset tekisivät valintoja, jotka lisäisivät väriä ja jännitystä heidän elämäänsä, jota samat valinnat toisaalta lyhentäisivät lujasti (Mt Everest on hyvä valinta, samoin Syyrian tai Irakin sota).

Miten siis olisi: ”Nuorukaiselle, emeritukselle & emeritalle kuolla kuuluu, kun hällä vielä…”

Vuonna 2001

Oheisen linkin takana on ilmeisesti eniten netistä haettu kirjoitukseni.

Sen on laatinut Kaleva-lehden tuonaikainen toimittaja Lapin yliopiston ylioppilaslehteen.

Jotain siitä nyt, 15 vuoden kuluttua, ehkä muuttaisin, mutta aika paljon siinä on sellaista, jonka osalta olin vuosituhannen vaihteen aikana aika yksin käsityksineni.

Elin tuohon aikaan läpi erästä elämäni pahimmista kriiseistä, josta – niin nyt näyttää – selvisin kohtuudella hengissä ja työkykyisenä.

Olin opikappaleeni kanssa yksin: Paitsi niiden ihmisen osaa, joita tuohon aikaan tapailin – ja tapaan edelleen.

Se on minun työtäni, jota edelleen rakastan. Ja välillä…vihaan, vai onko se sittenkin pelkoa. Itkua?

Masennus on palovamma aivoissa

geenivariantti DRD4-7R

Kaksi vuotta sitten mietin täällä seikkailijageeniä.

Sellaista, joka saa Tapani Löfvingin vieläkin Ahvenanmaalla arvoon arvaamattomaan.

Sellaista, joka on keihäänheittäjä Seppo Rädyllä, mutta myös alikersantti Lehdolla ja kapteeni James Cookilla.

Meillä kaikilla ihmisillä tuo uuden etsimisen vainu on, mutta vain osalla se puhkeaa kukkaansa, käynnistyy ja käynnistää keski-ikään asti ulottuvan tutkimusmatkan Mont Everestin huipulle.

Tehkääpä testi: menkää katsomaan elokuva Everest ja kertokaa, tuntuiko koko touhu typerältä oman ja läheisten elämän riskeeraamiselta vai urhealta itsensä koettelemiselta: ”Vielä jo tuonkin…”

Koska meillä kaikilla tuo ominaisuus on useimmiten väistyvänä me haaveilemme siitä hurraamalla Juha Väätäiselle ja Matti Nykäselle ja menemällä aina vain uudelleen katsomaan uusia versioita Sven Tuuvasta ja Nummisuutarin Eskosta, hakkapeliittojen jälkeläisistä.

Uskaltamatta itse.

Englantilaisessa tutkimuksessa vajaasta kolmestasadasta ihmiskunnan suurmiehestä asia tuli esiin nykypsykiatrian diagnooseina, jollaisia nuo suurmiehet eivät eläessään tarvinneet eivätkä ansainneet.

Suomalaisista tuohon joukkoon mahtui vain yksi: Jean Sibelius.

Nyt juuri minusta näyttää siltä, ettei geenivariantti DRD4-7R ole kovin suosittu maassamme.

Enemmänkin on suosittu sen vastakohta: varovainen, sisäänpäin kääntynyt, kyräilevä ja kateudella kannuksensa ansaitseva mutakuopan kaikkea vierasta karttava likainen metsäläinen.

Enää ei ole Paavo Väyrysen, Erkki Liikasen, Mauno Koiviston tai Urho Kekkosen nuoruuden versioiden aika, tai vielä.

Lisäksi näyttää siltä, että tuloksia syntyy myös hissuksiin puurtamalla: Lasse Viren, Topi Mattila tai Jokkeri Tömänen.

Värittömiä, valtaa ja voittoja kaihtamattomia paikkarintorpan uuraita poikia.

Entä naiset?

Marie Curie, Tarja Halonen, Rauni-Leena Luukanen: ihmiskunnan Peppi Pitkätossuja, ei Muumimammoja.

Ennen kuin…

Rauhoituin illalla Ingmar Bergmanin Syyssonaatin äärelle.

Mitä kohtaa seikkailija, mitä hänen läheisensä?

Viiden pointin työ

1968 aloitin työelämässä nykyisellä ammattialueellani: ihmisen auttaminen kun henki ei tahdo kulkea.

Sain kehittää kokemusta, taitoa ja tietoa jokseenkin rauhassa vuosituhannen vaihteen yli, ihan viime vuosiin asti.

Ensimmäisen oppikirjani kirjoitti 1960-luvun lopulla Viktor Frankl eikä sitä kirjaa ole tarvinnut oikeastaan koskaan korvata millään toisella.

Olin lauantaina puhumassa elämänmittaisesta ”opistani” joukolle viisaita pohjoisen naisia.

Opetin heille, Frankl´n keskitysleirissä kehittämän mietinnän pohjalta, viiden pointin ajattelua ihmisen auttamisessa.

Sellaisen opin koin heille välittää, jonka avulla itse olen ollut apuna ihan kaikessa rauhassa siihen asti, että ehdin huomata onnistuneeni useammin kuin epäonnistuneeni.

Kun  kohtaan ihmisen, joka on joutunut tilanteeseen, jossa hän ei enää omin voimin kestä eikä hänelle siunaannu läpipiiristä lisäjalkoja tai -käsiä, mietin hänen kohtaansa sellaisen ihmisen tilanteena, joka on joutunut vastoin aikeitaan tai omasta halustaan hyppäämään lentokoneesta eikä laskuvarjo aukeakaan.

Minun tehtäväni on oppia hänen kanssaan  ennen elämän lopullista rojahtamista

  1. elämän tärkeysjärjestys
  2. lähipiirin käynnistäminen
  3. oman vahvuuden kokeminen
  4. elämänkatsomuksen muutos
  5. lisääntynyt välittäminen itsestä

Käytännössä olen tätä levyä ammatikseni, mutta myös hyvin sitoutuneena pyörittänyt ”Prahan keväästä” (1968) Wall Streetin romahdukseen (2007).

Sen jälkeen on työympäristööni ilmestynyt tekijöitä, joiden takia minun on pitänyt käydä läpi tuo sama ”viisi pointtia”.

Onnekseni osasin kahdeksan vuotta sitten peiliin katsomisen taidon ja ymmärsin alkaa kirjoittaa omaa historiaani, tätä Arktista puskurikapasiteettia.

Se iltapäivän tunti, minkä eilen vietin varsin viisaiden pohjoisen naisten kanssa sekä se illan kolmetuntinen, jonka vietin vaimon rinnalla Lappia-teatterissa myöhemmin illalla osuvat omaan elämänkatsantooni hyvin.

Teatterissa näyteltiin Jari Tervon kirjan pohjalta rakenneltua tarinaa vuodelta 1972, kun sen kirjoittaja aloitti oman päiväkirjansa.

Esikoinen.

Sitähän tämä on, kriisien suo, ylämäki ja umpihanki.

Kade

Laji jatkaa jos se saa ravinnon ja suojan. Sitten se voi lisääntyä, ei pelkästään tuottaa muille lajeille ravintoa ja suojaa.

Lisääntyminen siirtää tietoa ja vain sitä.

Muu – valkuaisaineet, hiilihydraatit, rasvat ja suolat – rakentuu DNA:n ohjaamana lajin yksilöksi.

Kaikki tämä edellyttää jokaiselta lajin yksilöltä julmetun määrän kateutta, joka pitää yllä taistelua ravinnosta ja kasvamiseen tarvittavasta suojasta. Jos se suoja ja sinne kerättävä saalis loppuvat on pakko lähteä sinne, missä on sekä ravintoa että suojaa – ja lisääntyä siellä.

Jos yksilöistä tietty, laskennallinen osa kadottaa vietin ohjaaman taistelutahtonsa pyydystää ruokaa ja suojata lisääntymistään, laji katoaa.

Kateus on sitä, että halutaan ottaa siltä, jolla on ja pitää kiinni siitä, mikä itsellä jo on.

Ahneus ja saituus.

Greedy & Stingy, auringonlaskun ratsastajat.

Lopuksi huomautan, että kaikilla tavoilla mitattuna kateus on voimakkain ja tehokkain kuolemansynneistä, joista eri uskontojen opit meitä valistavat.

”Älä kysy, mitä Amerikka voi tehdä puolestasi vaan mitä Sinä voit tehdä Amerikan puolesta” (John F. Kennedyn tutuksi tekemä vanha, vanha viisaus)

Ne, joiden toimesta ylle merkityt kuolemansynnit on aikanaan Kaksoisvirtojen maan tienovilla luetteloitu, ovat nyt mittaamassa kirjojensa (Raamattu, Koraani, Gilgamesh) opin pitävyyttä mm Tornion selvittelykeskuksessa ja Lahden torin Ku-klux-klaanin lippumiehen roolissa.

*

Lisää asiasta:

Dysfunction of Cryptochromes: Elämän kello on viritetty 3900 miljardia vuotta sitten 14 tunnin vuorokauteen, josta se on slowing-down-mekanismilla pidentynyt n 24 tuntiin endogeenisten pacemakereiden ohjaamana.

Pacemakerit (Clock 2 ja 1, CRY 2, 1): CRY 1 säätää slowing down – prosessia, CRY 2 balansoi CRY 1:n toimintaa, on sen vastavaikuttaja estämällä CRY 1 / DNA keskinäissäätelyn liian aikaista induktiota

Epäonnistuminen

Suomeksi käsite on vähän onneton.

Englanniksi samaa tarkoittaa ”miss”: ohilaukaus tai neiti, huti tai leissi.

Asiana, tapahtumana, epäonnistuminen on usein kohokohta.

Onnistumisesta ei opi, korkeintaan ylpistyy. Mutta ohilakaus, missi, laittaa ajattelemaan.

Jos aikaa ja malttia on ja isä on opettanut oikein, yrittävän onnettomuus on hänen onnensa ehto, olipa hän sotilas, kauppias tai lääkäri.

Äitihän ei, päinvastoin kuin isä, opeta epäonnistumaan vaan hoitaa sodasta palaavien krenatöörien haavat. Olivatpa nämä voittajia tai häviäijiä.

Roomalaisesta lentävästä lauseesta (Brennus: Vae victis) olen itse vääntänyt versiota: ”Voi voittajia”.

Voittaminen on niin paljon vaikeampaa ja tuhoisampaa. Berliini vuonna 0 ja Rovaniemi vuonna 1944 saivat syntymään paljon uutta, mutta Valkoinen talo tai Whitehall eivät tunnu oppineen mitään, Kremlistä puhumattakaan.

Jokainen lääkäri tekee Saeurbruchin mukaan sataa toimenpidettä kohden neljä taitovirhettä.

Niistä osa todistaa hautakummun takaa, osa käy lääkäriä vastaan yhteiskunnan varoilla loputonta oikeudenkäyntiä, osa nuolee haavansa. Osa lääkäreistä ja osa taitovirheiden kohteista.

Suurin osa epäonnistujista nuolee haavansa eikä tee kokemuksistaan kirjaa, videoklippiä, fb-päivitystä tai elokuvaa. Erityisesti näin ilmeisesti on Suomessa: Karjalasta Pohjanmaalle, Hankoniemeltä Kaldoaivin paliskuntaan.

Omassa elämässäni on monta keskikokoista ja pari oikein isoa MISSIÄ – ohilaukausta.

Kun aloin tarkastella niitä suomenkielisen epäonnistua-käsitteen kautta, tulin surullisemmaksi kuin aikoinaan todettuani ”ohi meni” (mutta menköön).

Emme tarvitse Suomessa, EU:ssa, YK:ssa tai muissakaan ”joukossa tyhmyys tiivistyy”-verkoissa erillistä epäonnistumisen klinikkaa tai epäonnistujakonsulttia (miss-consulting tai -mentor).

Kunhan asiasta mainitsin. Sen täytyy näet olla hyvää kun se tekee niin pahaa.

Lääke ei saa maistua hyvälle.

Eihän?

*

http://www.leffatykki.com/elokuva/saksa-vuonna-nolla/kommentit

Alaston totuus – The Truth, naked

Eilisestä kotiintulosta alkaen olen lehteillyt kahta julkaisua, jotka lupaavat kertoa ”niin totta kuin osaavat”.

Duodecim, suomalainen lääketieteellinen aikakauslehti ja National Geographic, amerikkalainen tiedekuvalehti.

Ensimainittu pohtii ihmisen aivojen toimintaa ja tietojamme siitä. Pikemmin kait tiedon vähäisyyttä, mutta johtopäätösten runsautta.

Toinen, kalliimmalle paperille painettu, kertoo miten elefantteja tapetaan sukupuuttoon päiväntasaajan Afrikassa, jotta kiinalainen kauppa voisi lisätä voittojaan muuttamalla myyttisen luonnon fallisen symbolin ruhtinaalliseksi lisäarvoksi.

Hiljattain edellämainitussa lääketieteellisessä lehdessä esiteltiin psykoterapeuttista suuntausta nimeltä ”mentalisaatio”, jolla tarkoitetaan terapeutin kykyä päästä niin lähelle autettavan ”sielunelämää”, että hän havainnoistaan käsin voi ikäänkuin omassa ja toisen sielussa yhtäaikaa toimia parantavalla tavalla: empaattisesti nikkaroiden.

Tällä kertaa lääketieteellinen julkaisu todistelee erityislahjakkuuksia (”savant”) miettiessään kuinka tiedämme lopulta aika vähän siitä, mitä ihmisen mielen tyyssijassa on ja miten se toimii. Aivovärkkimme.

Norsunluun metsästyksen ja aivoissa ehkä asuvan mielen tutkiminen ovat helppoja mitattavia tutkimushankkeiden toivottomuuden ja vaikuttamattomuuden maailmassa käyttämällä mittatikkuna Axel Oxenstiernan lausetta:

”Kuinka vähällä järjellä meitä hallitaan”.

Maailmantalous on syöksykierteessä kahdeksatta vuotta, mutta kaikkein viisaimmatkaan eivät ole päässeet lähellekään yksimielisyyttä siitä, miksi näin on.

Saati siitä, miten tästä tuskasta ja hammasten kiristyksestä päästäisiin.

Meille on myyty kuvaa aivojen herraksi vähitellen tulevasta tiedemiehestä, julmien alkuasukkaiden ampumien elefanttien norsunluun erityisestä hyvästä ja kallisarvoisesta merkityksestä ja saksalaisen tiedeihmeen kehittämästä typen oksideja päästämättömästä, maailmaa ilmastokatastrofilta pelastavasta ”Das Auto”-enkelistä.

Kaiken muun ohessa totuuden etsinnässä eri osapuolet näkevät kiistakumppaninsa keisarina tämän uusissa vaatteissa. Alastomina ilman totuutta, rihmankiertämääkään siitä.

Se, mikä elämäni varrella on lisääntynyt ahdistavan nopeasti, on tiedon kulku: kaikki olemme korkeintaan kuuden klikkauksen päästä toisistamme.

Se, mikä elämäni varrella on hämärtynyt vielä ahdistavammalla vauhdilla, on ”oikean” tiedon valo.

Ymmärrys on vaihtumassa hurjalla nopeudella uskoon ja uskojen keskinäiset taistot keskittymässä sellaiseen ”tässä merkissä olet voittava” lippuihin, joita Goebbels kutsui elintilaksi, nykyvihreä militantti puhtaan veden loppumiseksi..

Sodat mielikuvista ovat muuttumassa julmemmiksi, paot sota-alueilta massiivisemmiksi.

Löytääkö kansa, joka vaeltaa, totuuden.

Vai hakeeko sen johtaja ylhäältä vuorelta uuden lain, jonka ylivoimasuudesta kansat edelleen voivat jatkaa sotiansa? Sotiansa, joiden jouluina kaikki voivat yhdessä, kyyneleet silmissään veisata Lili Marlenensa.

Wall Streetilla, huippuyliopiston aivoskannerihuoneessa, Garamban kansallispuistossa ja Pietarinkirkon aukealla.

Santa Messa di Natale.

Ystäviä vai vihollisia

Miljardit facebookin käyttäjät ovat väärässä.

Ihan samalla tavalla kuin raatokärpäset.

Facebook on kuin YYA-sopimus tai kahden poliitikon tavatessaan suorittama halaus poskisuudelmineen.

Todellisuudelle vieras.

Kun ihmiselle suuressa yksinäisyydessään, mitä tämän elämän enimmältään kuuluu ollakin, tulee harha siitä, että hän voi säädellä ystäviensä määrää hän samalla jättää huomaamatta, että toisilla on sama suuruuden harha.

Ystäviksi ei ryhdytä, ystäviksi tullaan.

Keskimäärin suomalaisella on vähemmän kuin yksi ystävä, naisilla vähemmän kuin miehillä. Velvollisuuksia ja tehtäviä sosiaalisissa verkostoissa naisilla on enemmän, mutta se ”yksi ystävä”?

Olen usein pyytänyt tapaamiani ihmisiä miettimään ystävyyden ja ystävän asiassa.

Ne mietinnät ovat kuitenkin niin usein niin tummia juttuja, etten nykyisin enää useinkaan uskalla pyytää.

Hippokrateen opin ydin on ”primum est non nocere”.

Sitä noudattamalla ei jokaista olemassaolevaa syytä kipuun pidä lääkärin ammatissa etsiä, saati ihan kaivaa. Tuo latinankileinen lause tarkoittaa, että on tärkeintä lääkärille auttaa potilastaan vahingoittamatta häntä.

Sitä ystävyyskin on: kätkeä naapurin salaa kaatama hirvi syömättä sitä itse.

Yhteisyyden voima

Rovaniemellä ja Suomen lääkäriliitossa on vaalitoimitus käsillä.

Rovaniemellä valitaan kehitysjohtajaa ja kirkkoherraa, lääkäriliitossa valtuuskuntaa.

Vain lääkäriliiton prosessi on siisti ja rauhallinen.

Muissa vaaleissa ja valtakunnan rajoilla on sellaisia osatekijöitä, jotka kertovat maasta, maakunnasta, kunnasta ja ihmisestä nyt puuttuvan sellaisen vihollisen, joka olisi niin voimakas, että kannattaisi liittyä yhteen.

Nyt on sota eikä sellainen keinoja kaihda.

Toisaalta nyt ei ole sellainen sota, jossa keinot löytyisivät.

Se, mitä koulussa 1950-60 luvulla opetettiin 30-vuotisena sotana, Isovihana, Anjalan liittona, Suomen sotana, Krimin sotana, Vapaussotana, Talvi- ja Jatkosotana tai Tammikuun kihlauksena ei ollutkaan totta, koska muutoin yhtenäisyys nyt toistuisi.

Nyt toistuu se sama, mikä aina on toistunut, kun ihmistä ja hänen arvojaan (puhdas vesi, ilma ja ruoka, metsästysmaat, puoliso, seksi, tieto, kuolema) on alettu uhata.

Ihmiset eivät enää kaiva ystävällisesti toistensa turkista täitä tai kirppuja (”sukiminen”) vaan purevat kipeästi toisiaan eri puolille kunkin kehoa.

Jopa niin, että tulee ruumiita.

”Äl yli päästä perhanaa” toivottelee työnantaja työntekijälleen”

”Se luoti tiesi paikkansa”, vastaa työntekijä