Piispainkokous

Niipperissä maahan läsähtelee räntää ja logistiikka (airbus-juna-bussi) vaatii todella osaavaa kokemusta ja melkoista malttia.

Olen miettimässä ensi vuoden loppupuolella matkaa Wittenbergiin, jossa muuan Bartholomeusta – Pallea – opettanut oluesta pitävä mies pisti uusiksi Euroopan uskontoverkostot: Luther ja hänen teesinsä.

Tarkemmin asiasta: Jaan Kross: Uppiniskaisuuden kronikka ja Savolaisten laulu.

Nyttemmin tiedämme, että kirkon oveen ei teesejä voinut naulata, koska se oli timmiä kuparia, mutta teesien nimissä saatettiin käydä julmin sota maailmassa koskaan (niin ennen kuin jälkeenkin mustepullolla pirua heittäneen).

Eilen istuin seminaarissa, jossa todistettiin hyvin laatuisasti, että niin XY, XX kuin XXY ja XYY ovat ihmisen sellaisia olomuotoja, joissa piispoilla, Paavalilla tai Lutheruksella ei ole sanansijaa.

Sama koskee myös homoseksuaalisuutta, transeksuaalisuutta ja montaa muuta 12 raskausviikon ongelmien matkaansaattamaa ominaisuutta (skitsofrenia, kaksisuuntainen mielialahäiriö, pakko-oireinen häiriö, anorexia, bulimia, diabetes, reuma, LED, MS jne jne).

Kun Suomessa arkkipiispan johdolla Piispainkokous julistaa, että Paavalin mukaan vain nainen ja mies voidaan kirkossa vihkiä avioliittoon, se on hyvin, hyvin luokaton älykkäiden ja oppineiden ihmisten päätös.

Nyt tarvittaisiin taas Martti Lutheria, mutta ei 30-vuotista sotaa, sitä maailmanhistorian julminta, jonka aikana 60% siviileistä Euroopan ytimissä tapettiin tai kuoli muutoin vaan. Se on paljon enemmän kuin Mosulissa ja Aleppossa. Se on paljon enemmän kuin Hiroshimassa ja Nagasakissa.

Tarvittaisiin Martti Lutheria, joka sanoisi, että paavit ovat korruptoituneita, hallintolain 38 pykälän oppineita ja unohtaneita superjäävejä Ford Fiesta – kuskeja, joille pedofilia on kunniallisempi kuin muut erilaiset seksuaaliset, syntyperäiset ominaisuudet.

Yleisnimitys nykyaikaisessa tutkimuksessa ja suvaitsevaisessa ihmiskunnassa näille ei ole SRK tai RY vaan LGBTI.

Minä en saata ymmärtää tai ainakaan hyväksyä kirkkoherran Rovaniemellä julistamaa totuutta. ”10-20 vuoden kuluttua me vihimme XXY, XYY ja muut 12 raskausviikolla somatopyskosomaattiseen verkostoonsa pysyvän erityislaatuisuuden saaneet ihmiset”.

Se on vähän sama kuin että vasta vuoden 2030 jälkeen me otamme käyttöön ne hoitomuodot, joilla nuorena vakavasti sairastuneet voidaan palauttaa ihan tavalliseen elämään. Syöpätautiset, reumat, alzheimerit, jakomielitautiset, pakko-oireiset, crohnintautiset, migreenikot, sydäntautiset, ohitusleikattavat, polvi/lonkka/hartia-vammaiset…

Mihin ne papit, mustakaavut liperit tai myllynkivi (DK) kaulassaan oikein meitä vihkivät?

kirjoittaja on ollut kolme vuosikymmentä Rovaniemen seurakunnan luottamushenkilönä saaden siellä usein melkomoista kuraa niskaansa krematorio- ja hautakiviliberalisminsa takia samalla maksaen 3 grändiä vuodessa palkkarahaa niille, jotka eivät oikeassa elämässä siunaa tai vihi niitä, jotka yli 50%:sti XXY, XYY ja muista 12 raskausviikon vaikutuksesta syntyneitä ja johtuvia ominaisuuksillaan eivät Paavalin jne kiveen hakkkaamia ehtoja onnistu täyttämään.

Mietitääs ny vähän!

Mainokset

Vanhojen lehtien suuruus

Kylmää, lunta ja tuulta. -7C, kirkasta.

Mitä on pettymys? Se on sitä, että herää puolimatkan krouvissa kissanpieremän aikaan kellon soittoon ja miettii, että onneksi pian on matka kotiin. Ja sitten muistaa, että ei, matka käykin kohden Brysseliä, ei kotia.

*

Postin italialainen lakko on muuttanut kirjeiden, laskujen ja viikkolehtien roolia ällistyttävän nopeasti.

Minun kannaltani niin, että vain parhaiten parin-kolmen päivän ennusteen osaavat joutuvat häpeään.

Kunnian saavat ne painotuotteet, jotka osaavat oikeaan päivän, viikon tai kuukauden nimestä tai vuoden numerosta riippumatta. Eikä sellaisia ole kasapäin.

Hyvin erikoiselta tuntuu, kun viikkolehden päätoimittajan ilmaisemasta ”lehden kannasta” joutuu kokemaan myötähäpeää heti viikonlopun jälkeen, kun posti vanhusten kävelyttämisiltään ja lumitöiltään arvaa toimittaa ”lehden kannan” sen maksajien selattavaksi (30% lehden budjetista, mutta 100%++, jos ilmoituskohteiden hintamme/lisäarvomme otamme huomioon).

Harvoin siinä läpyskä onnistuu niin hyvin kuin Kansan Uutisten viikkolehti niin usein. Siellä vainutaan uutinen, joka pitää kutinsa kiirastorstaista toiseen pääsiäispäivään asti.

Matkaan tänään heti aamusta keskustelemaan suvaitsevaisuuden vaikeimmasta lajista Euroopan ytimiin. Siihen palaveriin eivät punaniskaiset, kokolihaa syövät raavakset heterot osallistu.

Paitsi minä.

Otsikko puhukoon puolestaan:

I am what I am

Torstaina jälleen ylämaihin, Alanamman kaamoksen lävitse.

Luhangan Poropukki ja Lismanaavan Mummo

-13,2C, ei tuule eikä lehti liiku Oulusta kotikadulle.

Pohjoisen varmaankin osaavin ja taitavin teatteri-kriitikko Issakainen kehuu Rovaniemen Teatterin / Lapin Alueteatterin Joulunäytelmän ”maasta taivaaseen” käyttäen metaforaa TÄYSOSUMA. Me todella olemme ansainneet tämän, niin lappilaiset, kiinalaiset, venäläiset, ruotsalaiset, englantilaiset, ranskalaiset, alankomaalaiset kuin muutkin 190 maailman kansan teatteriyleisöt. Erityisesti tietenkin teatterin ensemble Vänänsä johdolla.

Saara Aalto, Pihtiputaan & Lismanaavan Mummot ja Gävlen pukin muodonmuutos palaneeksi Poroksi kertovat tarinoitansa: kaikki katuvat kaikkea ja muuta keinoa ei ole sitä tehdä kuin etsiä uusi merkki, jonka perässä kulkea: Palavan pensaan tilalla palava Olkipukki tai Nainen Oulunsalosta, joka tuli profeetaksi vasta Brexitiä katuvassa Magna Cartan maassa.

Aamuradiossa soi Hoosianna.

Luhangalla kansa maksaa kymmenyksiä Kylä-Keisarille paljon vähemmän kuin Kauniaisissa. Paljon vähemmän.

Rovaniemellä, jossa kuntavero on 21.5, se efektiivisenä onkin laskutavasta ja bruttotulosi koostumuksesta riippuen 15-18.25%. Kaupungin väestön jakauma on sellainen, että kovin monella on töitä (pesemme toistemme paitoja), kovin harva pääsee kätkemään leiviskänsä (Kauniaisissa sekä pääsee että osaa).

Mutta yhden verovaroin pyöritetty YLE-uutiset unohtaa kertoa: SoTe-uudistus myllertää asian AIVAN ERI NÄKÖISEKSI, koska 60% kunnan menoista (ja siis tulotarpeista) siirtyy valtion menoiksi.

Kunnan bruttoveroaste, se virallinen ”äyri”, tippuu yli 50%. Siis kymmenen pintaan yli kahdestakymmenestä. Viidennes Eurosta kuntakeisarille muuttuu kymmenykseksi.

Miettikääpä sama markkoina (siis kertokaa 6-8:lla)

Oulun seudulla on sellaista osaamista, joka saattaa vakuuttaa englantilaisen äänestysjärjestelmän. Amerikassa on sellaista osaamista, joka saattaa Vladimirin johdolla valituttaa ensimmäisen tai toisen polven saksalaisen hänen neuvottelukumppanikseen, kun tsuhnia toden teolla aletaan kurmuuttaa. Siihen tarvitaan yksi von Ribbntrop ja toinen Molotov ja kansojen valtuutus niin Potjomkinin portailta kuin Bebelplatzin kirjoitetuilta polttouhreiltakin.

Kun lehti ei liiku, ei ole mitään kevennettävääkään: ensimmäisen adventin ytimissä.

*

FL Jyrki Kallio väitteli adventinaattona Lapin yliopistossa Paasikiven tärkeimmästä opista eli geopoliittisesta maantieteestä: ”Suomen kannattaisi etsiä ystävät läheltä, viholliset vähän kauempaa”.

Tässä tapauksessa nimiä voisivat olla mm Ruotsin ja Venäjän johto yhtäällä, USA:n ja Kiinan johto toisaalla. Nyt, kun Castrokin on kuollut.

Pari esimerkkiä

  1. Pääministeri Juha Sipilä (joka myi yrityksensä USA:aan ja sijoitti rahat enojensa yrityksiin):

”Kiinan investoinnit kannattaa ottaa vastaan ilolla” (Kemi 27.11.)

2. http://www.lapinkansa.fi/lappi/kolumni-kumpi-parempi-kiinalaisen-vai-venalaisen-raha-15791928

The Three of Life

Takassa 10 kg koivua takaa pienhiukkasia ja lämpöä kun ulkona on parahultaisesti pakkasta (-4,9C) ja joku sentti lunta.

Aamun otsikossa ei ole painovirhettä, koska se heräsi lauantai-illan elokuvasta Elämän puu (Fox-kanava), mutta herääjänä ei ollutkaan elon puu vaan kolmen Antin muisto.

Keskiviikkona tulee suomalaisten mieliin muisto Talvisodan alkamisesta, kun ”Antti aisoilla ajavi” ja meitä todellakin oli siihen aikaan kolme. Kun Che ja Fidel (r.i.p.) elähdyttivät meidän ikäluokkiemme parhaimmistoa irvailemaan II ja III maailmansodan mielettömyydelle (JFK:n murha, Vietnam, Kuuba, Nigaraqua, Sikojen lahti, Joko Pariisi palaa, Treblinka).

Meistä kukaan ei polttanut sotilaspassiaan ja me kaikki kiipesimme elämässämme jokseenkin korkealle niin julkisuudessa, narsismissa kuin vallassakin. Meistä kenelläkään ei ollut Che´n kuvaa opiskelijaboksin seinällä, mutta minulla oli punainen t-paita, jossa mustalla hänen, kuubalaisen sikarifriikin lääkärin kuva, istui rinnuksella Rööperin pienen kojun ketsupin, sinapin ja vanhan pirtunhajuisen oksennuksen alustana muutamana Antinpäivänä.

Kyse ”Three of Life”-kolmikossamme oli enemmänkin siitä, kuka pääsisi Bulevardilta, Kansallisoopperan ja Patentti- ja Rekisterihallituksen vastapäätä, pisimmälle elämässään, jota lupasimme pääjohtaja Erkki Kivalon, Kekkosen (UKK, tiedättehän) henkilääkärin kehoituksesta kunnioittaa enemmän kuin 1930-luvulla Saksassa muotiin tullutta eutanasiaa.

Minä uskon, että me kaikki olemme tuossa elämän kunnioituksessa sen ajan arkkiatrin, saksalaismielisen Arvo Ylpön johdatuksessa onnistuneet, koska vielä olemme elossa, joskin lähes kuoleman talon portaikon ylimmillä rapuilla, alhaalta laskien.

Meistä vain yksi on päässyt Aarno ”Loka” Laitisen ivan ja pilkan kohteeksi (IL 16.1. 2010), mutta kyllä meillä kahdella muullakin on tunnettuutta ja näkyvyyttä. Jopa ihan samoilla kaduilla, joilla Antti Hammarberg (r.i.p.) Vexi Salmen kanssa tapasi nuoruudessamme poiketa: Laivamatkan taakse. HerbertStrasse Angela Merkelin synnyinkaupungissa.

The Tree of Life  (2011)on niin hyvä elokuva, että se sopi hyvin marraskuisen sauna-lauantain myöhäisvaiheeseen. The Three of Life – Antit ovat myös niin hyviä ihmisiä, että me sovimme yhtä aikaa muisteltavaksi oman ikäluokkamme tyypillisiä HERRANPENTUINA, jotka elämässään pääsivät pitkälle. Olipa kyseessä kahdeksan vuodenaikaa, tyydytetyt rasvahapot tai suurkaupungin hygienia.

Kun tulevana Antinpäivänä kotiudun Brysselistä (PES Group Seminar on the rights of LGBTI), en pääse asian tai talvisodan 105 sankaruuden päivän kunniaksi kilistämään. Olen tuolloin näet meistä kolmesta ainoa, joka päivystää, elämää ylläpitääkseen, ei eutanasiaa harjoittaakseen.

”Anna Antti Ahvenia”, elokuvan Tree of Life teemaa mukaillen:

Kuulkka, poja! Mää ole vissi ahvena ku mul on köyry harttia. Tulkka onkel poja…Et kirukse…Mää ole ahvena! Mää ole hiilest tehty ahvena…Mää ihmettelen kauhiast

(Väinö Linna, 1954)

Yksin kaksin vai kaksin yksin – Cape Fear 2.0

Lunta, uutta ja pehmeätä, on riittämiin tulossa ja tuhdisti tullut. Niin kuin joka talvi 70 vuoden ajan. -4,5C. Aamulento puskee lumen sekaan siivet arvattavasti urealla sulateltuna vartin taka-ajassa.

Tiedän kaksi poliitikkoa, jotka puhuvat ja kirjoittavat paljon, mutta myös valehtelevat lähes kaikessa, josta voi olettaa, että joka tapauksessa jää kiinni.

No, eivät he ole ”pekkaa pahempia”, myös meidän poliitikkojen äänestäjät valehtelevat minkä vain ehtivät.

Totta puhuu ja kirjoittaa vain se, joka ei puhu eikä kirjoita (kts Jaques Monod).

Sellainen se on, ihminen. Niin täällä pohjoisessa kuin tuolla etelässäkin.

Saako yksin paremmin unta vai kaksin? Onko levollisempi olo, jos on joku, jolle valehdella kuin että ei olisi ketään valehtelemassa?

Kerron esimerkin.

Maailma, Suomi, työelämä ja koulutus tarhoista alkaen on täynnään narsisteja ja valehtelijoita ja sellaisten nimi on mies.

Vähänkin tarkemmin perehtyen Saara (Vanha Testamentti ja Mormonien pyhät kirjat) ja Kleopatra (kts myös Marcus Antonius) paljastuvat naisiksi.

En avaa aihetta enempää, mutta se on todettava, että tässä päivityksessä mainitut ihmiset ovat tarpeen mukaan nimettävissä ja osa vieläpä elossa.

Cape Fear – Pelko

Sataa lunta, ikäänkuin jäädäkseen. Pohjoisnavallakin? -4,5C

Olen matkoillani EU:n toimesta varsin hyvin ja mielestäni laatuisasti informoitu niistä uhista, joita eri Euroopan maissa kohtaan.

Tiesin Pariisin ja Brysselin riskit ja tiedän Kosovon, Kreikan ja Turkin uhat. Arvaan Unkarin, Liettuan ja Latvian vihan, mutta en ole huoleton Englannin, Espanjan tai Italian vaaroista.

Oli aika, etten tiennyt kuin Triesten ja Trierin menneisyyden, Berliinin ja Rovaniemen vuonna 0 (1945 ja 1914).

Perjantai-iltana, työpaikan pikkujoulusta palatessa, asia oli taas silmissä, korvissa, sielussa ja sydämessä. Yle/Teema.

Pohdin, miksi vaellan noissa kylissä, kaupungeissa, alueilla ja maissa, joissa joko hukutaan Välimereen tai tullaan isolla rahalla Kemijärven pakolaiskeskukseen suunnittelemaan terroritekoja, joissa ”osattomat” tapetaan ja ”osalliset” pääsevät paratiisin vahvassa uskossa oikeuteensa.

Jotain samaa siinä on kuin 1970-luvun herätysliikkeissä, joiden aikana lapsia sai raiskata, tv-katsojia puukottaa selkään ja monen, monen muun normin rikkojia erottaa yhteisöistään – asioimaan E-liikkeen kaupoissa.

Eivät nämä asiat ole kaukana meistä eivätkä edes etäänny vaan tulevat aina vain lähemmäs elämämme kaarta, jos muisti saa luvan kertoa ja vaatia.

Väkivalta ja terrorismi eivät ole islamilaisia keksintöjä. Ne ovat aika lailla kaukaisempia, todennettuja Gilgamesh- ja Vanha Testamentti-tarinoita.

Niitä taustoja kuitenkin vannotaan Korkeimman viesteiksi.

Taas kerran historian sokeus on esillä tulevana vuonna, kun teemme pyhiinvaelluksia sen oven ääreen, johon Luther 500 vuotta sitten väittämän mukaan ne teesinsä naulasi, jotka matkaansaattoivat julmimman sodan koskaan, Prahasta alkaneen ja Westfalenissa muka loppuneen.

Polttouhrit.

Ehkä me, Hitleriä aiheesta kauhistellessamme, voisimme katsoa taakse päin edes sen 500 vuotta.

Jos sitten tietäisimme, mitä voisi tehdä sen eteen, etteivät tulevat muutamat vuodet toistaisi tarinaa.

Kosovon EU-jäsenyyden suurin todellinen este on se, että maan johdossa juuri nyt on ihmisiä, joiden oikeudellinen luonne tulisi käsitellä samoilla perusteilla kuin serbi-kenraaleiden ja -psykiatrien synnit. Haag-rules.

Ei, ei ole tänään lupeissa kevennystä, #sorisiit

 

Myrsky ja mylväys

Taka-Niipperissä maa on valkea, pakkanen ei kuitenkaan pauku, tuuli on nasakka ja kylmältä siis tuntuu.

Rovaniemellä puolestaan on tyynty, kaunista sumupakkasta: kaamoa ja Lappi parhaimmillaan.

Maan seuraava pääministeri ei ainakaan ole punatukkainen, mutta Harakkako se sitten olisi – veikkaan että on…Sanna Marin – harakka. Mutta maamme tärkein kehitysavun kohde on kuin antajansa: ensin on hirmumyrsky ja sen jälkiä paikkaamaan saapuu maanjäristys.

Nicaraqua on niinkuin puolueeni sisäinen maailma.

Minkä puolueen? Onko Arktisella puskurikapasiteetilla puolue?

Lennähdän pian Taka-Niipperistä Katajarantaan ja mietin ”sivusilmälläni”, onko minulla tänään muuta tähdellistä kirjoitettavaa.,

*

Mikä voisi olla parempi tapa aloittaa kentien kohtalokaskin päivä kahdesti: ensin Espoossa, sitten Kirkonjyrhämän rannassa, jossa John Coltrane päättää ”Muistojen Bulevardin” (Radio Yle 1).

Uutisia printistä ja digistä tavatessani kohtaan kaksi todella ilahduttavaa tekstiä, mutta kymmeniä turhauttavia, tyylittömiä ja ammattitaitoa vailla pykättyjä.

Ne kaksi ilahduttavaa pitäisi oikeastaan tänne linkittää, mutta ehkä menette lähimpään kirjastoon tai lappilaiselle huoltamolle ja odotatte kiltisti, kunnes saatte Lapin Kansa – lehden luettavaksenne.

Eränovellisti Valli ja paperitaiteilijapsykologi Suomalainen osuvat lehden sivulla 03 ytimiin. Valli kertoo olevansa suomalainen mies ja siksi kaivavansa takalistoaan ja nenäänsä samalla sormella. Suomalainen puolestaan löytää historiasta tervetulleen mustan aukon: Iivana Julmasta (IV, myös Ankaraksi sanottu) alkaen ei Ryssä, Ryssä, Ryssä ole ollut juuri lainkaan kiinnostunut Suomesta saati sen tsuhnista. Oikeastaan vain kauppatavaraksi, ”vaihtariksi”, on maamme Pietarin ja Moskovan mahorkansavuisissa kammareissa votkalaseja takkaan sirpaleiksi iskettäessä kelvannut. Ja kelpaa varmaan vastakin. Trump ja Putin pian aloittavat? TTIP, TTP, Suomi suureksi ja Viena vapaaksi – vai Ukraina?

Herran Juhani ja Vesa ovat tyylitaitureita joten kiitos heille mustan perjantain valaisemisesta, GIITU!

ps

Vaimoni poikkesi Pietarin guggenheimeissä ja toi minulle tuliaisiksi pullon venäläistä votkaa, minä puolestani toin ”Rysälästä” lastin mahorkkaa.

Kelpaa nyt takkaan tuli sytyttää.

Metri lunta

+3-+6C, kostean tympeä taka-niipperiläinen K-market-kaamos.

Samat hyvät ihmiset kuin työväenliikkeen jämien palveluksessa aiemmin SiWa-palvelijoina pikkupalkalla olleet myyvät minulle Cream-Cracker-pakkauksen, kun tuoretavavarat iltamyöhään ovat loppuneet Valintatalon lopetettua Espoon siinä osassa, jossa aikoinaan Kalevi Sorsan johdolla luotiin Korpilammen henki.

Se Korpilammen KiKy, joka vieläkin haisee pahalle.

Maassamme on johtajana ihan selvä Donald Trump, otetaanpa perässähiihtäjäksi mikä tahansa Niinistö.

Lupaukset ja totuus vaihtuvat sitä mukaa kun uusi ilmastotieteilijä onnistuu vakuuttamaan turkulaisen tähtitieteilijän tavoin, että Sotkamon Talvivaara on hyvä totuus.

Askaroin nykyisin aika paljon Kosovon, Makedonian ja Albanian asioissa. Siellä korruptio on vielä avointa kun se Kouluhallituksen pääjohtajalla on totta vasta kun siitä jää kiinni.

Olen odottanut, että Rovaniemen kyläpäällikötkin otettaisiin kiinni matkalaskuväärennöksistä ja vääristä lupauksista, mutta turhaan odotan.

Vihollinen on heille ISIS-lähtöinen muslimi, ei Lapin syvien kellareiden aboriginaali.

Olen luvannut olla vielä ehdolla kuntavaaleissa 2017, mutta äänestäjäni eivät ole luvanneet, että he minut enää EU:n alueiden komiteaan päästävät. Eivät, vaikka tietävät, että kansanedustaja ei millään voi välttää hallinnollista ja järjestelmällistä korruptiota, jos hän on samaan aikaan valtionyhtiön hallituksessa, maakuntavaltuustossa ja  Helsingin kaupunginvaltuustossa Guggenheimin tai Espoon Metron liian lyhyiden junien tappiokierteessä. SoTe-piiristä nyt puhumattakaan, Diacorin ja Suomen terveystalon iltapalasta ja -lypsystä.

Toivotan sekä Paavo Väyryselle (eteisvärinä ja ablaatio) että Timo Soinille (terveys-sairaus-lomalla 5.12. asti) pikaista paranemista.

Ulkoministereillä on isoja rooleja.

Ajatellaan nyt vaikka herroja von Ribbentrop (hirtettiin 16.10. 1046) tai Molotov (Talvisodan sankari Kollaalla, Summassa ja Nietjärvellä, miksei myös Raatteen tiellä Ukrainalaisia tapattamassa). Tai Ilkka Kanervaa tekstarirakkaansa daisareiden tukahduttavassa puristuksessa.

Hillary Clintonkin on tehnyt komean uran ”secretaty of foreign affairs”-toimissaan.

Kun Helsingissä sataa metrin lunta samaan aikaan kun Pohjoisnavan meri ei tämän päivän Nautiluksen päältä jäädy millään, on joko piru merrassa tai Donald Trumpilla (NYC, hukkuva kaupunki) hätä housuissa.

Kepeät mullat, sille.

Ne 500 Urhoollista

Nyt tulee illasta lunta tupaan ja elohopea putoo, mutta aamukoneen startatessa lumi on sulanut ja elohopea noussut. +2,4C.

Nyt on viisaampaa lähteä illalla Alamaihin vinoilemaan ja/tai moralisoimaan Turkille (+6C, poutaa) kuin aamulla Ylämaihin hoitamaan potilaitaan (+/- 0C, runsasta lumi- ja räntäsadetta).

Poikkesin illalla yksikseni BioRex Sali 2, rivi 4, paikka 4.

Salissa oli ilahduttavan paljon meitä keski-ikäisiä +.

Aiheena oli muutaman päivän aikana Välimereen hukkuneiden pakolaisten joukko, puolisen tuhatta.

Tai Aleppossa kuolleiden siviilien määrä.

Mosulissa yhtä lailla.

Aivan ihana nainen kertoo tarinoita vailla luku- ja kirjoitustaitoa.

Hänen lastenlapsensa on rakentanut dokumentin siitä, mitä ja kuka on tuo tarinan mestari.

Miten siitä syntyy Saamelaisparlamentin vihattu ja rakastettu presidentti.

Parlamentin, jonka asiaa tasavallan presidentti aivan avoimesti ja vielä saamelaisten omassa parlamentissa kurmuuttaa parlamentin vihkiäisissä. Kurmuuttaa asioissa, joissa kaikki Pekka Kuusen ”Tämä ihmisen maailma”-kirjassa esitetyt elämää jatkavat voimat ovat kukassaan:

Saalis, suoja, lisääntyminen, tieto.

Toisilla sanoilla ahneus, saituus, raiskaaminen, valehtelu.

Kuun metsän Kaisa rakentuu valheelle, joka on totta. Se on yhtä totta kuin Ketomellan murhat. Yhtä totta kuin Mikko-Pekka Heikkisen Poromafia. Mutta paljon vähemmän totta kuin Niilo Aikion Tanssi Paholaiselle.

Tarina on niin kuin se kerrotaan. Katselija ottaa sen vastaan tai ei sitä ymmärrä.

Kuun metsän Kaisan tarina käy Berliinissä vuonna 0 ja Lontoossa pari vuotta sitä ennen. Kenraalimajuri ja –eversti sekä hirtetyt sotamarsalkat, sittemmin maineeltaan puhdistetut, todistavat tuhkana näitä tarinoita Mustan meren pohjaliejuissa.

Kiitän sydämestäni elokuva-kokemuksesta pyryttävänä tiistai-iltana.

500 kolttaa ja heidän sukupolvensa on saanut arvoisiaan perillisiä kertomaan, mitä tarkoittaa pakolaisten hukkuminen Mare Nostrumin syvyyksiin, Europen siunaamaan mereen ja Keski-Pohjanmaan ruttoihin.

Kurkkumätä, tuberkuloosi, tulirokko…

Niin pitkään kuin ihminen on vaeltanut Euraasiassa, se on aina vaeltanut kaakosta luoteeseen. Yhä vain useammin ja aina vaan suuremmin joukoin.

Kun hän nyt, suomalainen, lappilainen, lappalainen ja koltta, vaeltaa pohjoisesta etelään eikä päinvastoin, se välillä tuntuu vähän rujolta.

Poiketkaa Katja Gauriloffin teos katsomassa jos ette jo olekin sitä tehneet.

Vieraani Arktisessa puskurikapasiteetissa yleensä ovat tuollaiset poikkeamiset tehneet.

Ennen minua.

Minä poistun tästä neuvottelemaan maakunnasta, jota suomalaiset YK-sotilaat suojelivat ei niin kauan aikaa sitten.

Sen maakunnan hallinnasta taistelevat nyt muslimit, ateistit, ortodoksit ja raha. Mafia, lahjonta ja korruptio, mutta myös Haagin tuomioistuin.

Sveitsiläinen ja Wall Streetin raha.

Sen maakunnan ongelma on sama kuin puolustusministeri Häkämiehen (nyk. EK) ongelma: Venäjä, Venäjä, Venäjä. Tai Trump, Trump, Trump.

Se maakunta ei ole EU:n jäsen, se ei ole YK:n jäsen, mutta sen, yli sadan maan jo itsenäiseksi valtioksi tunnustamana, rahayksikkö on €. Ihan totta.

Eikä sen nimi ole Albania, vaikka sinnekin on jo matka suunnitteilla.

Sitten, kun Kristus nousee kuolleista.

Pieni pesällinen ja päältä tuleen

Vieraideni huomioon: Tämä nyt käsillä oleva älähdys on jatkoa eiliseen päivitykseen ”Suojelusenkeli”, jota olen täydentänyt sen lopussa seuraavalla lisäyksellä (lähde: HS 22.11. 2016, pääkirjoitus):

On groteskia ja absurdia olettaa, että yksi ihminen ratkaisisi Euroopan ongelmat” (Saksan liittokansleri Angela Merkel, 20.11.2016)

*

 

+2,4C, aika lailla tuulista.

Luen toissapäivän lehteä – Helsingin Sanomat. En lue sitä, niinkuin lempisarjakuvapiirtäjäni, vessassa. Lehti on siihen liian paksu ja painava.

Jarja sontii lehdessä.

Kahteen kohtaan pysähdyn, koska ne miettivät ja kuvaavat lempiaiheitani.

1920-30-luku ja  2010-luku.

Ensimmäisen aikana kaksi koulukaverusta Linzin kymnaasista kaappasi vallan Euroopassa: Hitler ja Wittgenstein. Toisen aikana naiset eivät kaappaa valtaa vaan heille annetaan se sulassa sovussa. Tampere, sosialidemokraattinen puolue ja Sanna Marin. Hitlerin Berliini ja Wittgensteinin Cambridge, kansan ja älymystön tuella.

Natsien lapsenlapsi, toimittaja Beer kertoo miksi hänen isovanhempansa valitsivat kansallissosialismin ja älymystöperheen tytär, toimittaja Berner kertoo, miten aseveliakseli siirtyy Tampereella historiaan.

Artikkeleita yhdistää syyllisyys. Syyllisyyteni siitä, että olen teetättänyt kotiini takan, joka tappaa Puskan väittämän mukaan 250 suomalaista vuodessa ja vieläpä kiduttavalla tavalla.

Jotta natsit ja pienhiukkaset eivät tuhoaisi maailmaa, pitää antaa neuvo. Sen toissapäivän lehti myös antaa: tuli kansaan tai lämpöä varaavaan tulisijaan pitää sytyttää pienellä annoksella kuivia, maitopurkin kokoisia klapeja. Ja se pitää sytyttää päältä, ei alta.

Miten tämä liittyy Trumpin ja Putinin ajan maailmaan, jossa ajatellaan, että vain koivuhalkoja tai Aleppoa polttamalla tehdään lämpöä ja tuhoa, ei kansan tai tulisijan syvissä riveissä viestiä ja sivistystä edistämällä tai valheita levittämällä?

Se liittyy mielikuvalla luonnehtien siihen, että yhteiskunnan tuli syttyy ja palaa puhtaimmin, jos se viritetään nuorten ihmisten mieliin pinon päältä aloittaen.

Siinä sitä on PISA-Suomessa miettimistä.

Että kuinka se tehdään.