Heräsit tunnin myöhemmin?
Et herännyt.
Heräsit entiseen aikhan, mutta joku vei nukkuessasi tunnin ja tonnin – itse asiassa tsiljardeja tonneja.
Kuka?
Se sama kun vei vanhuksen ahneuksissaan tai pakko-oireisena säästämän yksityisen eläkkeen, jonka muutoin olisi vienyt kunta hoitopaikasta, joka on valmiiksi konkurssissa.
Hyvää huomenta ja tervetuloa kesäaikaan (-1 h / hlö ja sen terveys). Se on pirun paljon se: 6 700 000 000 tuntia. Jaa se 24:llä, saat päivien luvun, jaa saatu tulo 7:llä ja saat viikkojen luvun, se taas 30:lla, saat menettämäsi kuukaudet ja se 12:lla niin tiedät, montako vuotta meni sinne samaan pyttyyn. Yksi arvio on seitsemän miljoonaa (ihminen on ollut nykyisen kaltainen 40 000 vuotta).
Tätä ei http://www.uusisuomi.fi – osoitteessa sosiaalipolitiikan professori Roos suostu laskemaan.
Mie heräsin ensiseen aikaan, mutta kello oli tunnin enemmän.
Katikin oli tullut töihin tuntia aikaisemmin, joten pitkästä aikaa sain Eeron kahviossa lämpimän pullan teen kera.
Ja Kalevasta luen Eerossa tiedon, ettei siellä aavisteta Heikki Auton laittavan kohta ison pyörän pyörimään: tarkoitus nuorukaisella on viedä se paikka, jonka Piitu jätti tyhjäksi. EU-parlamentissa.
Kuka sitten Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi?
Veikkaan naista.
Kun tuo Ant-K on aina matkoilla ;>/
* * *
Kesäaika-asiassa (1. kerran I Maailmansodassa sota-syistä tappajaisiksi viritetty) totean varmuuden vuoksi, että sitten siinä vasta mekkala syntyisi, jos ajan siirtelystä luovuttaisiin.
Maailman Y2K-tyypin verkko, joka on korkeintaan kuuden klikkauksen päässä kenestä tahansa, antaisi niin monelle onnikalle väärän tiedon, että koko homma voisi hajota ja ydinohjukset lähteä siiloistaan liikenteeseen.
Näin ollen ne typerykset, jotka homman ryssivät (I MS:ssa kenraalit, II MS:ssa kenraalit ja III MS:ssa markkinavoimakkaat), joutuvat tämänkin synnin kanssa aikanaan viimeiselle tuomiolle.
Viattomina, kuinkas muuten, siksihän niiden nimi on mäkelä-soros tms markkinavoima.
Yhdellä sanalla: V-un Keskilännen punaniskat!
* * *
Viikon vedätys: presidentti Halonen kysyi Pietarin ”Pajuselta”, miksei Leningradin oblastin alueelle saa suomalainen teollisuus Pietarilta kunnallistekniikkaa.
Se on vähän sama kuin mie rakentaisin lättytehtaan Vantaalle ja laittaisin kyselyn, miksei Pajunen anna sinne vesi- ja viermäriverkkoa.
Sähköä muuten on turha Kannakselta itään pyytää. Ei voi antaa/myydä/vaihtaa/varastaa, kun ei oo. Elektrooneja.
* * *
Leikkaan eilisestä Turun Sanomista tekstin, jonka soisin Rovaniemen perusturvalautakunnan lukevan. Ja kaupunginvaltuuston jäsenten.
En ole yksi yhteen samaa mieltä, mutta kirjoitus on lukemisen väärti ja kovasti harkittu:
Perusterveydenhuolto ei ole terveyskeskus
Potilaan on yhä vaikeampi saada lääkäri terveyskeskuksesta kaikesta kehittämisestä huolimatta. Onko taudin diagnoosi ja siten lääkityskin ollut väärä? Terveyskeskusten ongelmien korjaamiseen voi löytää viisautta rajojen ulkopuolelta.
Suomi on ainoa Länsi-Euroopan maa, jossa potilas ei voi itse valita lääkäriään ja hoitopaikkaansa. Meillä uskotaan, että vain virkasuhde on oikea tapa hoitaa kansalaisten terveyttä. Muualla Euroopassa luotetaan lääkärin ammatinharjoittajuuteen. Suomessakin se oli toiminnan perusta kansanterveyslain voimaantuloon asti 1972.
Norjan terveyskeskuksissa oli vuosituhannen alussa 500 lääkärin vaje, joka poistettiin riuskalla uudistuksella. Kunnille annettiin valtion budjetista asukasmäärää vastaava perusterveydenhuollon rahoitus. Lääkäri sai päättää vastuuväestönsä koon, mikä määritti hänen palkkansa. Kunta ei voinut edellyttää lääkäriltä 1 500 henkilöä suurempaa vastuuväestöä. Potilas puolestaan sai vapaasti valita lääkärinsä. Alle 10 prosenttia lääkäreistä jatkoi virassa, muut ryhtyivät itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi, ja lääkärivaje poistui nopeasti.
Terveyskeskusjärjestelmään tähän asti uskoneessa Ruotsissakin on ollut vaikeaa saada lääkäreitä perusterveydenhuoltoon. Siellä hallitus on nyt tarttunut toimeen, ja ensi vuoden alkuun mennessä tulee maahan luoda Norjan kaltainen toimiva vårdval -järjestelmä.
Tanskassa Suomen tapaisia terveyskeskuksia ei ole koskaan ollutkaan, vaan järjestelmä on perustunut ammatinharjoittamiseen. Tutkimusten mukaan sekä potilaat että lääkärit ovat siihen sangen tyytyväisiä. Lääkäri on helposti tavoitettavissa, päivystys toimii ja kotikäyntejä tehdään paljon. Omalääkäri hoitaa potilastaan myös tämän siirryttyä kotoaan vanhainkotiin. Erillisiä vanhainkotien lääkäreitä ei ole. Omalääkärijärjestelmän vuosikustannukset ovat alle 160 euroa/asukas.
Norjassa lääkärin vastuulla on keskimäärin 1 180, Tanskassa maksimissaan 1 600 kansalaista ja Ruotsi pyrkii samaan. Suomessa terveyskeskuslääkärin vastuu on laajempi, mutta vastuuväestö on keskimäärin yli 2 000, monin paikoin tosiasiassa yli 2 500.
Ruotsissakin rakennetaan selvästi alle kymmenen lääkärin toimipisteitä perusterveydenhuoltoon. Norjassa perusterveydenhuollon lääkärit ovat lähes kaikki yksittäisiä ammatinharjoittajia. Tanskassa näin on jo historiallisesti. Kun lääkäreiltä Tanskassa kysyttiin, kuinka suuria yhteispraktiikkoja he toivoisivat, katsoi yli 90 prosenttia enintään viisi lääkäriä sopivankokoiseksi työyhteisöksi. Vain kahdeksan prosentin mielestä yksikön tulisi olla kooltaan vähintään kahdeksan lääkärin suuruinen. Toimintayksikön pieni koko nähdäänkin joustavuuden ja kevyen hallinnoinnin takeena.
Lääkärin edellytetään keskittyvän erityisesti sairauksien hoitoon. Terveystarkastukset ja muu ehkäisevä kansanterveystyö on eriytetty omalääkäritoiminnasta neuvoloihin ja kouluterveydenhuoltoon. Hoitohenkilöstön osuus toiminnasta on siinä suurempi.
Lääkäreiden vastaanotoilla hoitajatarve on sen sijaan vähäinen. Tärkein työtoveri on toimistovirkailija, joita on yleensä yksi. Lääkärien johtamien hoitoverkostojen jäseninä on muissakin Pohjoismaissa sairaanhoitajia, lääkintävoimistelijoita, psykologeja ja muita terveydenhuollon ammattihenkilöitä paikallisen tarpeen mukaan. Heitä on kuitenkin – toisin kuin Suomessa – vähemmän kuin lääkäreitä. Jos suomalainen terveyskeskus lähtee retkelle, tarvitaankin linja-auto, kun muissa pohjoismaissa riittää tila-auto.
PARAS-hankkeessa terveysasemien kokoa kasvatetaan. Vastuualueeksi on esitetty vähintään 20 000 väestöpohjaa. Muissa Pohjoismaissa on siis valittu aivan toisin. Niissä turvataan pieniin toimijoihin, vaikka rahoittaja onkin suuri. Siellä myöskään ei ole rakennettu muureja yksityisen ja julkisen palvelutuotannon välille.
Kokemukset osoittavat että pienemmissä yksiköissä hallintoon joudutaan uhraamaan vähemmän aikaa. Tanskan yrittäjälääkäri ottaa päivässä vastaan yli kaksi kertaa enemmän potilaita kuin suomalainen virkakollegansa. Hänen erilaisten hallinnollisten virkatöiden osuus on oleellisesti pienempi.
Ruotsin nyt luopuessa terveyskeskusjärjestelmästä, jää Suomi yksin. Suomen terveyskeskuslääkärillä on kovin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä. Mitä enemmän häntä pyritään ohjaamaan, sitä enemmän tuhlataan panoksia ohjaamisen suunnitteluun, hallinnointiin, ohjeistamiseen ja valvontaan.
Suomessa on hyvin toimiviakin terveyskeskuksia ja niitä tulee kehittää. Mutta vaikeudet ovat lisääntyneet tasaisesti. Kun tuttua omalääkäriä ei ole, potilaat valuvat päivystykseen ja erikoissairaanhoitoon. Kumpikaan ei ole sen paremmin potilaan, rahoittajan kuin hoitavan lääkärinkään edun mukaista.
Olisiko Suomenkin jo rohkaistuttava mahdollistamaan ja jopa edistämään yleis- ja perhelääkärien ammatinharjoittamista? Tulisiko yksityinen ja julkinen palvelutuotanto pyrkiä aktiivisesti yhdistämään eikä erottamaan? Olemmeko yksin oikeassa?
Heikki Pälve
Toiminnanjohtaja
Risto Ihalainen
Varatoiminnanjohtaja Suomen Lääkäriliitto