Clint Eastwood, The Mayor

Onko säästä kerrottava?

On kai, koska se on jäänne homo sapiensin perusasioista, maan viljelemisestä, paimennuksesta ja karhunpyynnistä.

Sää on vähän niinkuin kotieläin. Siitä on usein haittaa, mutta sitä on mukava rapsuttaa korvan takaa. ”Ilma on kuin morsian ja morsian ku perkele”, niinkuin sitä sanotaan. Tänäänkin säitä pitelee.

Euroopan unionissa on reilu 100 000 kuntaa. Miltei kaikissa niistä on pormestari. Kunnista puolet sijaitsee Ranskassa, jossa kuntavaalit pidetään joka kuudes vuosi. Koska maailmansodat ovat käyneet urhean Gallian yli, on kuudesta noista kunnista tullut asumattomia.

Mutta niissäkin pidetään vaalit ja niissäkin on pormestari.

Kun Yhdistyneet Kuningaskunnat pian ovat jättämässä Euroopan unionin, täytyy kait tilalle ottaa jotain. Yhdessä ”ottamisessa” olen ollut mukana pian 12 vuotta: Turkin asia on meidän.

No, Turkissa on 90 000 kuntaa ja jokaisessa on pormestari.

Clint Eastwood, hyvä, paha ja ruma, tuo Likainen Harry ja Hiljaisten siltojen (Madison Bridges) krematoroitu valokuvaaja, jonka Sten konepistoolin lippaasta eivät natseja tappavat kudit koskaan lopu (”Where the Eagles dare”), on ollut Ameriikan pormestari. Ameriikassa myös sheriffi (Gary Cooper, High Noon) valitaan kansan suoraan äänestämänä.

Mikäs näin vappuaattona saa pormestari-asian mielessäni liikkeelle Kirkonjyrhämällä (kotikorttelini nimi)?

No, juttelin eilen erään vanhan valtiomiehen kanssa näistä asioista. Hän muisteli aikaa, jolloin minulla oli pormestari-tauti. Se oli silloin, kun asuin kesälomat yhdessä Ranskan 35 000:sta kunnasta ja kohtasin usein sekä kirkkoherran että pormestarin aamuisin leipäpuodissa (boulangerie) ollessani noutamassa perheelleni lämpimiä croisanteja.

Vaihdoimme aina muutaman kokemuksen, hyvän huomenen lisäksi.

Koska Normandia on Ranskan Lappi, teimme niinkuin Lapissa tehdään. Kokemukset vaihdettiin katseella. Ei siinä turhia juteltu, eivain. Oltiin kuin Mäkelänkadun uimahallin saunassa pitää olla.

Toki sanottiin puolin ja toisin bonjour koskettaen kevyesti hatun lieriä. Ainakin sen jälkeen sanoin bonjour kun kerran mukana ollut ranskankielentaitoinen ystäväni totesi, ettei aamulla edes lappilaisen kannattaisi toivottaa pormestarille saati papille bonsoir vaan bonjour.

Minusta ne kuulostavat ihan samoilta. Aamu ja ilta. Sama lumisade, vappu tai joulu.

Ainakin, jos minä avaan suuni aamukahvilla ja/tai -puurolla eli croisantteja Lordin ”boulangeriesta” pian noutaeeani. Vartin kuluttua Erottajan Essolla:

Mrhmphrhhr

Sitähän sanotaan, että aamu on iltaa viisaampi. Vai meniköhän sekin toisin päin?

*

Vappuaaton kuva (-aLii, MMVII): Ranskan pormestari avec Mme tulossa boulangeriesta tai menossa bounlangerieen, St-Gatien-des-Bois, Normandia (F), bonjour!

https://en.wikipedia.org/wiki/Saint-Gatien-des-Bois

Mainokset

Kenen joukoissa seisot!

Kunnon pakkanen, lehti kannetaan aina vaan aiemmin ja aurinko nousee pilvettömälle taivaalle kauniin keskiaikaisen luuttumusiikin säestyksellä: Francesco Canova da Milanon luuttumusiikkia. (Paul O’Dette, 6-kielinen luuttu; Radio Yle1, suosikkiohjelmassani Yöklassinen).

Lehdessä (Poro-Alma eli Lapin Kansa) pääkirjoitus toteaa, että 4-tien Meri-Lappi – OYS – remontti aloitetaan pääministerin kotikunnasta, 20 km Oulun eteläpuolelta ja laivaväyliä syvennetään samassa suunnassa, ei Oulusta pohjoiseen, mutta sentään Länsi-Pohjasta etelään.

Heti tuon alapuolella päätoimittaja Antti Kokkonen (s. supersopuisasta Kempasta eli riitaisalta Kemijärveltä) toteaa, että myös kaikki erikoissairaanhoito keskitetään 600 000 asukkaan maakunnassa pääministerin äänenkalastusalueelle, 10 seuraavan vuoden suur-remontissa kituvaan OYS-sairaalaan, ei riitelevään Anna-Liisa Tiekso – maakuntaan.

Yhdellä käsitteellä: ei Lappi vaan Kymmenen virran maa.

Vappu on pitkän päivän matkalla yöhön tänä vuonna. Vappupuheet pidetään, kun kansa on aikapäiviä juonut itseään makkuriin ynnä krapulaan eikä enää maanantaina jaksa räntäsateeseen kuulemaan otsikon kysymystä KENEN JOUKOSSA SEISOT.

Viimeisten vuosikymmenten aikana tiedon jakaminen ja käyttäminen on siirtynyt pois arvoisten päätoimittajien hallusta. Se on nyt susannapäivärintojen, saska&laurasaarikoskien ja muun räyhämedian käsissä, mitä vähän vielä somen ja juorun tantereilta jää. Ja kyllä sitä jää.

Suomen, Pohjoismaiden, Euroopan ja globaalin tieto-vaikuttamisen todelliset rubenstillerit eivät enää ole New York Timesin, Le Monden, The Timesin, BBC:n tai Fox-kanavan palveluksessa tai ainakaan iso-median johtamiskerroksissa. Pravda ja Kansan Päivälehti ovat kitistyneet pers-lappusiksi ulkohuuseihin.

Somen ja yhdessä sitä herkkävaistoisesti peesaavan arvo-median valinnat ovat niitä, joiden seurauksia me tiedonsaajat & -kuluttajat saamme lusia Putinin, Xi Pijangin, Trumpin, Sverige Demokraternan, Halla-ahon ja Brexitin raunioilla.

Ilmiö ei ole uusi, se on ainakin 3800 vuotta vanha. Se, jolle valta tiedosta on hallitsevan luokan tieten ja sallimuksella kulloisenakin aikakautena hissuksiin luisunut, käyttää sitä myös niinkuin kiusaaja-tyttönen tai -poikanen (Peppi Pitkätossu, Vaahteramäen Eemeli) lähiön hiekkalaatikolla. Säännötkin ovat samat kun kunkin ajan some ja huhu käskevät päästää Barabbaan ja ristiinnaulita nöyryyden ja sovitteluhalun. Jos sellaista tässä homo sapiensin 70 000 vuotta vanhassa maailmassa todellisuudessa koskaan on ollutkaan.

Yksinkertaistan vähän: jos some- ja printti/e-media-toimijat jostain syystä päätyvät suosittamaan rivien välissä Trumpia, kyllä kansa sen Brexitin valitsee, Le Pen suussaan vielä vähän vanhalta valkosipulilta maistuen. Se on se Soinin jytky. Ei hänen ansionsa, mutta tuurinsa. Paras media-ammattilainen tietää sen. Kylve epäsopua ja -luottamusta, saat journalistipalkinnon. Eikä niitä päätoimittajille jaeta, pulizereita, vaan näille oman elämänsä hannukarpoille, veikkoennaloille, pekkaervasteille ja mirjapyyköille.

Olimmepa Rovaniemellä, Vantaalla, Kööpenhaminassa, Pariisissa, Pekingissä, Mumbaissa, Pjongjangissa tai Manilassa – jossa maa taas järisee.

Sama juttu Entebbessä.

Kuules pikku karhukainen

tarina tää synkänlainen

Kertoi ensin mutsi mulle

reprisoin sen tässä sulle

Kuinka ajoi jäihin Titanikki

Meni koko paatti rikki

Hukkui miehet, lapset, naiset

Tosi syy ol

Karhukaiset

 

Missä hurme huppeloi

missä tuhkaa sataa

Siellä lysti laulu soi

Karhukaiset mataa

 

Tässä sulle ensi alkeet

Kuinka puhkuu maailman palkeet

Poika/tyttö tämä mielees paina

KARHUKAISET JYLLÄÄ AINA

*

artikkelikuva (-aLii- 2012): Vallan vahtikoira I Maailmansodan rakentajana (Itävalta, Frans Fernindadin Artstetten-linna)

Acerbin keino

Neljä miinusta, ”äly”puhelimen näytöllä lukee ”Lumesta ja jäästä johtuvia häiriöitä alkaen 12:00 AM EEST SUN 8:00 PM EEST  saakka”. Asuinperämme kiimainen tikka hakkaa aamun lehteä ulkoa hakiessani katuvalotolpan päällä olevaa peltisuojaa olettaen tehoja munantekoon siitä syntyvän.

Sopiva aika on siis tänään vaihtaa Datsun 100A2.0:n alle kesärenkaat, koska päivystän tästä iltapäivästä tiistai-aamuun asti ja vappupäivään astihan tuo varoitus ei yllä. Päivystyksen kohde, sairaala, on kolmen poronkuseman päässä. Jos autolla ei pääse, otan siis kusevan poron.

Lehdessäni tänään sivulla A6 lukee sama, joka mieltäni on askaruttanut vuosi vuodelta, itse asiassa kuukausi kuukaudelta enemmän.

Hän on jo kokeneita valtuutettuja”.

Mitähän on toimittajalla Antinkulmassa ollut mielessään, kun hän on tuon lauseen kirjoittanut? Maininta ei liity minuun, mutta sen kohteella on myös aivan valkeat hiukset. Kokemusta hänellä on vähemmän kuin minulla, koska yksikään laillani paljon kokenut ihminen ei sellaista luottamustointa ottaisi vastaan johon hän nyt ryhtyy.

Pyrin sekä työssäni että luottamustoimissani mahdollisimman usein kysymään kokeneemmilta ja on heitä toistaiseksi riittänytkin, mutta vuosi vuodelta ja kuukausi kuukaudelta vähemmän.

Kolmekymmentä kertaa vaalitaistelun käyneitä ja 27 kertaa sen voittaneita ei ole maassa montaa sellaisessa kunnossa, että heiltä enää voisi kysyä. Yhä useammassa tapauksessa joudun muodostamaan mielipiteeni ja toimiani ohjaavat askelmerkit ihan yksikseni. Suurin osa 1967  ensi vaaleissaan olleista ei enää ole mukana ja pelkuri-pakolaiset eli siviiliin siirtyneet eivät ole hyviä rintamalle mentoroimaan kuin yhdessä:

Antti, tuu pois sieltä kentältä, siel on peli”.

Yksi, minkä olen vielä 10 vuotta sitten olettanut saavuttavani iän myötä on maltti. Melkoinen on pettymys, kun huomaan – ja läheiset huomaavat – että jos jokin asia ei mene heti eteenpäin, alkaa papan korvista tulla valoista savua ja suupielistä saman väristä vaahtoa.

No, minulla on näihin juttuihin kaksi hyvää neuvoa, jotka toistaiseksi ovat pelittäneet aika mainiosti. Toinen on mindfulness-kikka,  jonka opettelin Shanghain liepeillä 1985. Opin kertoman tarkan säännön mukaan hengitän huolella laskien seitsemän kertaa sisään. Sitten puhaltelen rauhallisesti ulos yksitoista kertaa – vieläkin tarkemmin laskussa pysyen.

Toinen neuvo toimii aivan yhtä hyvin. Jos tuntuu, että tekemistä työssä, harrastuksissa tai politiikassa on aivan liikaa, kerään vielä vähän enemmän ja sanon hiljaa mielessäni:

Nätillä on eniten

(Nätti-Jussi on oikeasti elänyt junantuoma lappilainen, jonka viisauksista on monta kirjaa jo kirjoitettu – yhtäkään niistä en ole lukenut – enkä lue)

Artikkelikuva (-aLii-): Vappuna on Grande´ssa tapana laittaa päähän työväen päähine ja britti-tv-sarjoista tiedämme, että palvelijoilla ja narreilla (Chaplin) on päässään knalli – ainakin vanhemmilla ”kympeillä”

Koska Ranskan de Gaullen aikana uudisti perustuslakiaan suomalaisen mallin (Urho Kekkosen aika) mukaan, ehdotankin, että perutun 5€:n lantin uuden version kruunapuolelle laitettaisiin vähän värikkäämpi kuva – sellainen on Rahapajalle teknisesti mahdollista.

*

Acerbin keino = vesireitti, jota pitkin italialaiset Acerbin johdolla kulkivat aikanaan maailman rauhallisinta rajaa pitkin kanooteillaan (Ylisperältä Länsi-Pohjaan)

Italialaiset ovat hyviä laulamaan, kaikenlaisia aarioita a´la Poika varjoiselta kujalta. Uskon heidän tätä Suomen Yleisradiossa esityskiellossa olevaa aariaa hoilottaneen, hoilottakaapa tekin, vaikkapa Raimo Sailaksen (Hintriikan ja Hintriikin sukua) johdolla:

Vapun viesti

Lunta satelee Lappiin, 0-asteiseen. Ylämaihin siis, talvirenkailla.

Vapun viesti on artikkelikuvassa, takanamme olevassa taulussa.

Lapin Kansa, jonka tilaajakanta on huhujen mukaan alamäessä maakunnan vasemmistolaisimmassa kolkassa, ”Anna-Liisa Tiekso”-lounaassa, on tänään kirjoittanut lehden kantansa sekä nykyiseen hallitukseen että Li Anderssonin hihat polttaneeseen lantti-gateen. Nuo tekstit saavat aikaan sen, että puolelta öin kirjoittamani päivitys (”öyllitys”) katoaa ja tilalle tulee myönteinen hämmästys lehden kannanottoihin.

Noita tekstejä on turha tänne linkittää, koska linkit ovat lukijaoikeuden takana. Mutta jos joku lehden tänään saa käsiinsä, kannattaa sen kanssa hetkeksi pysähtyä ja miettiä.

Ainakin minulla oli aamulääkkeiden tilpehööriksi nauttimani mattivanhas-Cola mennä väärään kurkkuun. Tämä koskee sekä pääkirjoitusta että sen perässä olevaa, yleensä aika irvileukaista PS-älähdystä

Saamenkielellä:

Giitu!

https://www.lapinkansa.fi/paakirjoitukset/uudistusinto-laantui-16000374

Herraseura

Sää ei muutu, mutta miehillä on yhtä hoppu vaihtaa kesäkumit kuin naisilla polvisukat. Sen verran kevättä kuitenkin.

Olin joku vuosi sitten muutaman kymmenen tunnin ajan mukana Seija Walliuksen juontamassa Herraseura-ohjelmassa (Radio Yle 1). Mieskolmikkoja oli vuorosunnuntaisin kaksi.

IMG_2994.JPGOsa ohjelmista oli suoria, mutta koskaan en nauhoitetuistakaan keskusteluista huomannut mitään leikatun.

Toisen herrakolmikon yksi jäsen oli Timo Airaksinen, eilen ikäisekseni ehtinyt. Gézuar vaan, täällä kahdeksannennella vuosikymmenellä on viisasta olla.

Kun seuraan, mitä maailmalla, Euroopassa, Suomessa ja kotimaisemissa on meneillään ja tiedän, minkä ikäisinä eilen YLE-Teemalla pohditun 3. Valtakunnan johtajat kuolivat ja vaikuttivat, arvostan 70v+ miehiä ihan aikuisen oikeasti (pian joukossa on Sauli, Vladimir, Donald…).

Kolme Airaksiselta lainaan, kun niin hyvin sanoo, selittämättäkin selvästi:

Filosofia on käsitteellisten yhteyksien loogista erittelyä

Managerointijohtamisen (asia, ei ihmisjohtaminen, joka on leadershipia) ideologiana on saada alaiset toimimaan omaa etuaan vastaan

Manageri on hevosen taluttaja maneesissa

Aamun kuva (-aLii- 2017): puhuu enemmän kuin 1000 sanaa

 

ASMR

Kirkasta pikkupakkasta, lehdentuojan auto rahisee vielä ”crusted”-lumisella kadulla. Airbus viuhtoo etelään päältäni 05:42 (GMT +1, DST). Orava-pariskunta kiimassan telmii pihapuussa eikä noteeraa aamun sontasiioneita laatikosta noutavaa Anttia.

Katselimme illalla suomalaiselta ruåtsi-teemalta islantilaista dekkaria, jota vielä pitäisi 9 viikkoa lusia, että tietäisi kaiken hirttäytymisestä (kts myös Arkansas tänään).

Siinä dekkarissa sisäministeriön kansliapäällikkö Nergin näköinen poliisi kärsii keskiyön auringon maassa unettomuudesta.

Ettäs kehtaavatkin. Koko Islannin saari on reilusti napapiirin alapuolella, kun taas minä kirjoitan tätä on & at Arctic Circle, joten älä ämmä väkytä!

Unta pollaan vaan, sokeritautiriskiä lisäävää melatoniinia popsien ja meri-diversiteetin tappaen pyydettyä valaanlihaa ahmien!

1967 alkaneen ”lääkärin urani” 50-vuotisjuhla on viettämisessä. Sen uran aikana olen yhdestä asiasta ollut yhtä mieltä. Jos minä kykenen asettautumaan potilaan tai hänen tautinsa asemaan, olemme yhdessä jo puolet matkastamme taittaneet. Toinen puoli eli asettuminen potilaan kokonaisen elämän ja ihmisen asemaan onkin jo vaikeampi juttu.

Pitäisi ymmärtää sellaisia asioita, joista ei KOSKAAN puhuta ääneen. Asioita, joista Shakespeare ja antiikin Kreikan skribentit kyllä kirjoittivat, mutta tämän päivän Vauva-lehden some-valittaja ei. Koska sellaista ei ole. Isänmurhaa, pojan rakastumista äitiinsä, puolison Iliaan retkiä ja Rikhard III:n virityksiä Henrik VIII:n valtaistuimella.

Todellisessa elämässämme on niin vähän Elisabeth II:sta tai prisessa Dianaa, Mick Jackerista tai Juha Miedosta puhumattakaan, että meidän on suorastaan pakko täyttää tuo sairauksien ulkopuolinen maailma jollain sellaisella, josta EN potilaani kanssa yritä kovin paljoa puhua.

Haaveiden maailman täyttymättömien toiveiden kadut kun nyt ovat sellaisia. The House of Rising Sun.

Sote-uudistuksen alla esitetään, että ihmiselle pitää joka vuosi määrittää hänen riskinsä sairastua ja antaa sitten hänelle tuon sairastumisriskin mukainen lupalappu hakea hoitoa, kun ja jos tauti iskee. Kun tosielämässä näen kovin usein, että se sairastuminen kuuluu elämään kuin nenä päähän, mietin riski-lupalapun merkitystä.

Siinähän voi lukea ”rakkaus”, ”inho”, ”epätoivo”, ”autuus”, ”vanhuus”, ”ihanne”, ”petos”, ”herkkäuskoisuus”. Mitä vielä. ”Jesus tulee” (Finlayson).

Mie 50 vuotta hoito- ja parantamis-verkoissa pyristelyäni ihmettelin yhtä asiaa eilisiltana todella isosti ja siitä oikein vaimollekin mainitsin. Olemme juuri olleet 10 päivää poissa maasta, poissa sote:sta, poissa lääkärintöistä, poissa tunkkeja heittelevästä politiikasta. Tulimme toissa-aamuna kolmen maissa kotikadullemme ja peruutin auton parkkiin.

Ja jo eilen huomasin, että työt lääkärinä alkoivat. Puhelin soi sitä tarkoittaen puoli neljältä iltapäivällä, Lapin Alueuutisten aikaan.

Sanoin vaimolle: ”Ei tunnu mitenkään raskaalta tai vastenmieliseltä aloittaa töitä, vaikka niitä on heinäkuun alkuun mennessä vaivoiksi asti, keskimäärin 47,2 tuntia viikossa, öin ja päivin”.

Lasken näet mielelläni töitäni kuten muutkin hullut, kuten sananlasku  opettaa.

Jatkoin keskustelua arvellen, että 70-vuotiaan loputtomalta vaikuttava resilienssi (kimmoisuus) ja neuroplastisiteetti (aivojen joustava toiminta) voisivat johtua siitä, että minulla on sairaus, jolle pitäisi antaa vain nimi, että sitä voitaisiin käydä hoitamaan.

No, onhan minulla: silmien linssit vaihdettu, sappikivet poistettu, verenpaine madallettu, sydämen pääsuoneen laitettu teräskehikko ja nyt vielä pitää kuvata närhenmunat ct:lla, kun magneetilla ei ylettynyt.

Mutta en minä tätä tarkoita vaan tuota AMSR-tautia.

Mikä se on?

Hitostako minä tiedän, mutta ehkä ne tietävät, jotka juuri ovat sitä sote:a Kesärannassa vääntämässä.

90% soten kansalaiskohtaisista kustannuksista käytetään 10%:n kansalaisista hoitoon heidän viimeisen elinkuukautensa aikana.

Pulmaksi jää, ettei kukaan tiedä, koska se viimeinen elinkuukausi alkaa. Ei ihme, että kansa vaatii siitäkin saada varman tiedon.

Eutanasiallahan se selkenisi. Tai (avustetulla) itsemurhalla (TV: Syke, IV kausi, 9. osa, ALS, löytyy vielä YLE-Areenalta)

artikkelikuva (selfie): Arktinen puskurikapasitoija 10 vuotta sitten Adrian ja Joonian merten rajakohtien rannalla pohtimassa Oidipuksen, Aiskhyloksen, Odysseuksen, Saarikosken, Tuomas Pöystin ja Arkhimedeen juttuja korkealla, koska sieltä näkee kauas. Pitää vain muistaa, että maapallo on pyöreä eikä siksi ihan joka paikkaan näe. Sitä tosin Sokrates ei varmuudella tiennyt, mutta 10 vuotta sitten itsestäni ottamani kuva ja viime viikon pistäytyminen tuossa paikassa todistavat, ettei tämä muutu.

Ei.

*

ASMR = Autonomoys Sensory Meridian Response

Tää on viimeinen taisto – La Marseillaise

 

Pikkuisen pakkasta ja hankikantoa. Aamukone lähtee 5 minsaa etuajassa.

Illalla se alkoi, viimeinen taisto.

Yhdeksättä kertaa neuvottelut ovat meneillään siitä, kuka seuraavat kaksi vuotta mitäkin vallan pallia Rovaniemellä kuluttaa. Kyse on 300M€:n vuosittaisesta hyvästä ja asiallisesta käytöstä.

Yhdeksäs kerta tarkoittaa omaa kohtaani, 1987 alkaen.

Ei Ranskakaan de Gaulleja ihan joka  vuosi ole valitsemassa, joten Putinilla alkaa jännittävä kaksiviikkoinen. Tuleeko hänen ehdokkaastaan Ranskan Trump niinkuin näkyi tulleen  aikanaan Hrustsevin ja Breznevin ehdokkaasta Suomen Kekkonen. Tai ”Vova”n ehdokkaasta USA:n Reagan 2.0

Veikkaan, että ISIS taas saa hyvin rahaa tehdä ja räjäytellä itsemurhavöitään ja maailman osakemarkkinat tänään vähän, 1-2%, vielä pullistavat ennestään hyvin, hyvin pahalta näyttävää 100 000 000 000 000 000 $:n kuplaa.

Nollien määrästä ei kannata välittää, niitä vilisee nyt Suomen 292 kunnan nurkissa oikein tosi paljon.

Valta on mageeta.

Suomen,  Lapin, Rovaniemen ja Joen itäpuolen katsannassa asiat ovat aivan yhtä rankkoja kuin tosi isoissa ympyröissä, mutta koska ne ovat niin lähellä kuluttajaa, äänestäjää, palvelujen käyttäjää, esitän yhden selkeän esimerkin siitä, mihin hänen antamansa äänen voimaa käytetään.

Kunhan nyt siis ensin sovitaan, kuka sitä todellisuudessa käyttää.

Jos Suomeen saadaan syntymään maakunta- ja sote-uudistus, se tarkoittaa mm, että jokainen kansalainen saa pienen repun. Siihen reppuun Setä Sam laittaa pienenpienen lapun. Siinä lapussa on numeroita, jotka kertovat, miten pienen kansalaisen pitäminen terveenä lasketaan eli laskutoimituksen tulos. Termi kuuluu ”kapitulaatio”, nuppikohtainen.

Suomessa(kin) on big-data eli mahottoman iso kasa tietoa, jota hallinnoidaan ja säilytetään ”yhdessä paikassa”. Tiedän paikan ja paljon sisällöstäkin. Niin tietää muuten Putinkin. Ja Trump. Ja Big-marketing.

Ei kun valitsemaan sitten, mitä sen pienen repun pienen lapun numeroilla, yksilön lohkotulla osalla big-datasta eli ”sote-digi-rahalla” saa ja mistä.

Siinä on kyse valinnan vapaudesta: kuluttaja valitsee palvelijansa (sairauksien hoidon, sosiaaliturvan hoidon, mutta ei sentään vielä hulevesi-, uimahalli-, museo- tai kosteusvaurio-koulu-ratkaisua).

Se summa, joka tuohon lappuun (tai voi se tikkukin olla, 5 gigaa tms) on kirjattu, muodostuu siitä tiedosta, jota big-datassa tuon ihmisen sotu:n osalta/kohdalla on olemassa.

Joka vuosi tuo yksilöä koskeva hinta muuttuu joten lapun loppusumma repussa myöskin vaihtuu vuosittain.

Keskeisin osa tuota summaa syntyy siitä, miten vastuullisesti yksilö on tähänastisen elämänsä elänyt ja mitä asioita hänelle on äidinmaidossa + isänspermassa kerääntynyt DNA:ssaan.

Miksi tuollaista tietolohkaisua kutsutaan?

Hyvinvointiriskiksihän sitä kutsutaan.

HYVINVOINTIRISKI eli jaloillaan äänestävän kansalaisen repussa oleva rahasumma

Painakaa sana mieleenne: seuraavat vaalit ovat 28.1.2018, jolloin valitaan Lapissakin 182 000 ihmisen hyvinvointiriskin pomoporras.

Kun nyt Ranskassa,  Suomessa, Lapissa ja Rovaniemellä valitaan valtaakäyttäviä erilaisille palleille, ei valittavien hyvinvointiriskiä kysytä. Mutta se toki lasketaan. Tai ainakin olisi laskettavissa.

Eli paljonko todennäköisesti terveys- ja sosiaali-alamaisten / -päättäjien ikiomat perintö- ja sosiaali-olosuhteet ja hänen elämänaikaiset elämäntapansa muodostavat palvelutarjoajan kannalta riskiä siitä, että ”potilas kuluttaa vuoden sisällä enemmän kuin tuottaja haluaa tienata”. Tai kuolee sankarina luottamustointaan suorittaessaan.

Tää todella on viimeinen taisto ja sen hinta Suomessa on 120 000 000 000€ seuraavien neljän vuoden aikana. Kenelle? Ja kuka maksaa sen big-data-osuuden ja huleveden ynnä sen kastuttaman tarhan, koulun tai museon?

Sille tuottajalle ne pennoset kärrätään e-rahana, joka kerää voiton tai sille palvelunkäyttäjälle, joka kärsii tappion.

Nollasummapeli se lopulta on, koska sen tien päässä häämöttää laki eutanasiasta:

Hei, mun palveluseteliini pitää lisätä armomurha, pääsenks mie sit Mehiläisen/Terveystalon/Attendon/Pihlajalinnan listoille?”

Jos et ymmärtänyt edelläolevaa, ahdan sen pähkinänkuoreen.

Isoveli (Big Brother, se tosi-TV-sarja) antaa sinulle (digi)rahoja ja sie viet ne kauppaan,  josta ostat sairauksiesi vuoden hoitopaketin ja se on sitten siinä.

Vuodeksi kerrallaan.

Mitä paremmasta perheestä olet ja mitä vastuullisemmin olet elänyt, sen pienemmällä riskillä isoveli Sinulle terveysrahaa antaa ja sen arvokaampi Mehiläiselle (asiakkaana) olet, mutta sairaana (siis potilaana) olet eutanasiaa vailla oleva haitta.

artikkelikuva (-aLii): In hoc signo vinces – sote-kioskin hurlum-hei-versio

Pasila: Porilaisten marssi:

Does globetrotterism make sense – avartaako kulkeminen

-1C, lunta satoi Mäntsälästä Rovaniemelle.

Pahinta se oli Mäntsälässä, jossa olin paikalla kun huonokuntoinen, paikattu moottoritie E75/VT4 ja sille satanut 3 cm:n sohjo sekoittivat puolen tusinaa autoa toisiinsa. Onneksi ei pahemmin käynyt ja hyväksi onneksi osasin ajaa romu-shigaanien läpi meitä neljää kotiin kaipaavaa tappamatta.

1952 alkaen olen ollut globetrotter – maailman kiertäjä. Sinä aikana olen oppinut sen, mikä on sikasykli: alkuun joku maa on tip top, sitten se rapautuu. Alkuun toinen maa on rappiolla, sitten se muuttuu ”tip top”.

Suomi on juuri nyt rapautumassa hyvää vauhtia, mutta sen kansa ajattelee olevansa ensimmäinen maailmassa korruption, homoseksuaalisuuden ja islamin torjunnassa, kansanterveydessä ja peruskoulussa.

Samaan aikaan rauta- ja maantieverkko hajoaa käsiin, peruskoulu- ja kansanterveyslait romutetaan ja sekä perus- että korkea-sivistys ovat yhtä ainoaa sannigrahnlaasosta, timosoinia, sampoterhoa ja jussihalla-ahoa.

Muukalaiset v…..n täältä sassiin ja homot kirkonsiunauksista (KD, kansliapäällikkö Nerg jne).

Kuvaavaa on, että juuri se taho, joka laittoi maan sodan jäljiltä rappiotilasta tip-top-kuntoon, otti kunnolla köniinsä kuntavaaleissa (punamulta/helmikuun kihlaus).

Ennen Balkanilla tapettiin toisiaan, nyt rakastetaan ja onhan meininki juhlavan komeata.

Sairaalat, poliklinikat, kadut ja talot rakennetaan uusiksi, hulevesi kulkee oikein ja kraanasta tulee parempaa vettä kuin Päijänteestä tai Kemijoesta.

Balkanilla rakastetaan turistia, mutta Lapissa kytätään jokaista eriväristä, olipa ”se” pakolainen tai joulupukkia ostattava ”keltainen vaara”.

Sote-pakkomielteen saaneet orvot diplomi-insinöörit tuhoavat sekä yliopisto-, keskiastekoulutus-, terveyskeskus- että keskus/alue-sairaala-verkostot suit sait sukkelaan ymmärtämättä tuon taivaallista apotti´sta, ESKOsta,  Doctorex´sta, ”hepasta” tai KANTA-sössinnästä.

Laskun kirjoittaa miljardi-luokassa jenkki ja japsi, mutta seuraukset kärsii nelisataatuhantinen osaavien FI-palvelijoiden joukko ja heidän asiakkaansa, potilaansa ja Lahden moottoritie-matkaajansa.

Okei, olen ärtynyt ja matkasta väsynyt, mutta näiden sipilöiden, vanhasten, orpojen ja kumppaneiden touhu alkaa käydä vaeltajan ja kotiin aina uudelleen palaavan mielen päälle.

Ihailen Albaniaa, Serbiaa, Montenegroa, Makedoniaa, Kosovoa, Kroatiaa, Sloveniaa ja Bosnia ja Hertsegovinaa ja niiden kansalaisia: heillä on into ja toivo kasvoillaan, ei ahneus saati home-, hulevesi-  eli koirankakkafobia.

Jos minä nyt antaisin pikkuisen neuvoa: menkää ihmeessä katsomaan, miten ne maat ja vielä Uganda erikseen juuri nyt kehittyvät, niin oivallatte ehkä, miten ja mitä kohden me täällä Ultima thulessa vajoamme.

Valittaminen, jopa Uusi Rovaniemi – lehdessä (siinä palkitussa) on saanut sellaiset mittasuhteet, että globetrotterin (v:sta 1952) on pakko todistaa:

m.o.t.

kuva: (-aLii-) The midnight sun never setsor does it?

*

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005181277.html

HR ja F

Kirkasta ja sitä kylmempää, mitä pohjoisemmas matka käy.

Huomenna Ranska äänestää Frexitistään, mutta Kroatia vasta odottaa pääsyään Euro- ja Schengenalueisiin. Tähän väliin Sampo Terho (PS, FI) esittää, että Suomi eroaisi Euro- ja Schengenalueista. Jussi Halla-aho kannattaa.

Neljästä maasta käsin, joissa seurueemme on kulkenut viikon mittaan, arvioituna parhaassa iskussa on se maa, joka pyrkii likemmäs ytimiä (€, passittomuus) ja huonoimmassa kunnossa ne, jotka eivät ole lainkaan EU:n jäseniä.

EU on laittanut paljonlaisesti rahaa noiden kolmen ehdokas-maan rakentamiseen jäsenkelpoisiksi. Albania, Bosnia-Herzekovina ja Montenegro. Emme käyneet Makedoniassa, Serbiassa emmekä Kosovossa, mutta niissä aiemmin pistäytyneenä toistan havaintoni: ilman EU:a ne kaikki voivat huonosti eikä edes USA (Kosovo) tai Venäjä (Serbia) niitä kykene auttamaan.

Kun Englannin naispuolinen pääministeri ja Ranskan naispuolinen mahdollinen tuleva presidentti nyt ovat kaatamassa Euroopan Unionia, he samalla kaatavat jotain sellaista, jonka itse olen nähnyt perättäisillä Kroatian käynneilläni yhä vain vankemmin  ja pysyvämmän näköisesti syntyneen: rauha.

Eilinen kävely 2000 vuotta vanhan linnoituksen pohjakerroksessa, joka jokaisen Splitissä poikkeavan kannattaisi tehdä, opetti paljon. Rooman valtakuntahan oli aikansa EU ja kaatui lopulta siihen, ettei sillä ollut yhteistä näkemystä Ranskan, Saksan ja Englannin kanssa. Sitä ennen se kuitenkin ehti keksiä pyörän, demokrtatian ja uskonnon, joiden kaikkien kanssa minä nykyisin aika lailla askartelen.

Toivottavasti Perussuomalaisten naisten minulle messuilla joskus antaman silmälasinpuhdistusliinan viesti on oikeammassa kuin Halla-ahon, Terhon (miehiä, eikö totta) tai Le Penin & May´n viesti (naisia, eikö totta). Liinassa lukee:

KATSE TARKKANA EUROOPASSA

Ei Euroopasta.

Jos Kroatiassa on aikaa vain yhteen kaupunkiin, se olkoon Split, on se niin viehättävä.

HR on kroatialaisten, F ranskalaisten autojen kansallisuustunnus

Kuva (-aLii): Kroatialaisen (aik Illyria, nyt Hvratska) linnnoituksen (Split) pohjakerroksissa (Diolectianus, aikansa EU:n splittaaja: Länsi ja Itä)

Games of Thrones´s, ManU´s & Dubrovnikin Obama´s

Kylmää on, ja aurinkoista. Pohjoiseen Kroatiaan on annettu kelivaroitus. ManU voittaa Anderlechtin 2-1 Old Trafoldilla huonossa jalkapallossa ja USA:n tv-sarja- ja elokuvateollisuus voittaa 100-nolla Dubrovnikin ennestään 1990-luvulla seulaksi ammutun identiteetin.

Albaniassa (ent Illuria) autoillessa pitää muistaa, että paljon on ihmisiä työllistetty poliisivoimiin ja heillä on aikaa valvoa liikennettä, joka siitä huolimatta on turvattoman oloista ja hidasta – myös moottoriteillä. Vilkku ja välkky  puuttuvat, mutta valot sentään pidetään liki puoleksi päällä päivälläkin.

Albanian paras osa onkin Korfu, jossa ei hirveästi autoilla ja valuuttakin on €, koska Etelä-Albanian rannikolla oleva saari kuuluu noille solmionsa kadottaneille tsipraksille. Solmio, kuten tiedättekin jo, on kroatialainen asuste, eivätkä nämä maat isommin toisiaan rakasta: Hellas ja Cro.

Jos aiotte siis Albaniaan aurinkolomalle, lentäkää Korfulle.

Albanian rahayksikkö on LEK ja se on kuin Italian liira ennen Berlusconia: käsittämättömän vähäarvoinen. Mutta sillä saa aika paljon, koska hinnatkin ovat käsittämättömän alhaiset.

Samaa ei voi sanoa Kroatiasta, jossa hinnat ovat valmiiksi pilvissä eikä maa kuulu edes Schengenalueeseen, joten passi on oltava mukana.

Melkoinen pettymys eilisen Beratin linnoistuskäynnin jälkeen onkin Dubrovnikin vanhakaupunki, joka pullistelee tv- ja elokuva-teollisuuden meemejä ja sitä myötä on kadottanut paljon siitä Kroatiasta, jota jonkun vuoden ajan olen EU:iin Brysselistä käsin saatellut.

Tai no, jos pitää Game of Thrones – kausista ja tähtiensota-genrestä, mikäpä siinä. Hyvin tehtyä tavaraahan ne ovat – eivät vain väkivaltaseksistisinä ja avaruus-satuina satu minun makuuni.

Kun kuulin, että Obama presidenttinä ollessaan katsoi GoT:n uudet tuotantokaudet heti niiden ilmestyttyä kerralla ja yötä myöten, menetin osan uskostani häneen. Olisi katsonut edes ”Sumujen silta” tai ”Navaronen tykit” (eräs parhaita tuntemiani kreikkalais- eli Balkan-visioita). Vain ”Ei koskaan sunnuntaisin” ja ”Z – Hän elää” menivät ”Zorbaksen” kanssa edelle minun nuoruudessani.

Matkastamme on jäljellä loppusuora eli Split,  Vantaa, Jyväskylä, Oulu, Sompujärven tie ja makeat unet sunnuntai-aamuna omassa sängyssä.

Sen unen aikana  mietin jo valmiiksi Biskajan lahden, Venetsian Biennalen ja Wittenbergin rykäyksiä, joiden liput jo ovat osin maksettuina tai ainakin tilattuina.

Maanantaina joka tapauksessa alkaa arki ja päivystysputki, joka kestää yli vapun ja toistuu vielä juhannuksenakin. Muun työn ja Brysselin keikkojen ohella, sivussa ja myötä.

Sodankylä, here I Come!

Kuvia matkastamme löydät fb-sivuiltani, jotka ovat avoimen kaikille halullisille, nimi vain hakuikkunaan (sehän on antti liikkanen).

Kuva (Antti Liikkanen, 2007): Maailmaan kirkkoja mahtuu, ja kelloja

*

Aamun viisaus +12C aurinkoisessa appartementoksessamme, joka on HYVÄ ja henkilökunta erinomaista: matka Dubrovnikin keskustaan käy bussilla N:o 6 ja maksaa 1.5€ sivu, kestää 10 min, vuorot 15 min välein.

Apartement Dalmatino, kts booking.com; aamiaista saa korttia vinguttamalla loisteliaan gourmet-tasoisena 30 m:n päässä olevasta hotellista. Yleensä Baltian hotelleissa on maksettava etukäteen tai käteisellä, kortti ei meidän tasoisissamme majapaikoissa (”läävä, mutta mukava”) kelpaa.

Minulla on eräs 50v+ ystävä, Markku Markkula. Hän on EU:n alueiden komitean presidentti ja joutuu työssään & luottamustoimissaan matkustamaan kymmenen tai sata kertaa enemmän kuin minä.

Hän rakastaa matkailua ja kokoomuslaisena (EU:ssa EPP) Espoon kuntapoliitikkona & Aalto-yliopiston digi-professorina hän osaa kalkyloida reissunsa sihteereidensä avustuksella erinomaisen hyvin. Melkein yhtä hyvin kuin omia matkojani ryydittävät seuralaiseni, tällä kertaa Hilkka, Outi, Petteri ja Jussa: kiitos vaan ja iso käsi.

Kun hän haluaa OIKEIN PALJON matkailla, hän tulee Lappiin, jossa hän on syntynyt (Kolari/Kittilä/herrojen takalisto-kaupunki). Hänellä on mökki Sodankylän ja Kittilän rajalla sijaitsevan ”valtameren” rannalla, tarkempi sijainti jääköön hänen tiedokseen.

Hän kertoo, että Lapin matka on se matka, jonka hän todella haluaa tehdä. Toistuvasti ja jopa viikon-pari kerralla.

Kuinka viisasta!

Viisas on myös yksi kolmesta Lapin hyvästä kunnanlääkäristä, joka asteli vaimonsa kanssa vastaan illalla Dubrovnikin vanhassa kaupungissa. Pellon viisas (= aina eri mieltä kanssani, mutta rakentavan ärtyisällä tavalla).

Hänen lisäkseen sopii mainita Kittilän Pekka Peltonen (requiescate in pace) ja Heikki Kouri (Pelkosenniemi).

Heidän tasolleen eivät Sirkka-Liisa Kivelä, Rauni-Leena Luukanen tai Ulla-Kaija Lammi koskaan ulottuneet, koska he lähtivät Lapista ja Lappi lähti heistä. Tämä Lappi on nimittäin myös meidän lääkäreiden ammatissa elinkautinen.