Aamun lehdessä Mikael Pentikäinen laittaa maamme ja EU:n asioita kuntoon, mutta Rosa Liksom kertoo vaikenevansa.
Samassa lehdessä.
Lapin Kansa, Maalaisliiton äänenkannattaja elämäni varhaisvuosien aikhan.
En kaipaa hirveästi Erkon mediasta poispotkittua lestadiolaistaustaista journalistia, mutta kaipaan ALMAssa kirjoittanutta poispotkittua meän kielen Finlandia-palkittua kirjoittajaa.
Niistä asioista, joista Pentikäinen kirjoittaa, minulla on valistuneella tavalla eri mielipide kuin hänellä, mutta niistä asioista, joista Liksom kirjoittaa, minulla on asiaa osaamattoman kyltymätön tiedonhalu.
Tämä niiden tiedoksi, jotka päättävät, ketkä, rahaa ja valtaa vastaan, aamun lehteni sivuille kirjoittavat.
Yhä raskaampi on aamuisin askel postilaatikolle.
Hakemaan pentikäisille tuoksahtavaa oikeistolaista propagandapläjäystä.
Iltapäivällä on samasta lähteestä noudettava sitten se toinen hyväkäs, erkkosanomat.
Mitä valitan?
Sitä, että maailmasta tuntuu into laantuvan.
Tilalla on sitä ihtiään, ihan liikaa.
”Rosa Liksom luonnehti Ylen Viiko kirja – ohjelmassa nykyaikaa äärimmäisen itsekeskeiseksi, pinnalliseksi, yhdentekeväksi, itsekkääksi ja täydellisen välinpitämättömäksi. Ei lisättävää”.
(Jaakko Lyytinen, HS 26.10. s A 4)
*
Radiossa Kalle Haatasen vieraana on historioitsija Vesa Sisättö.
Keskustelussa käydään läpi historian karmeimpia mokia, joista ristiretket näyttävät toimivan aika laatuisana esimerkkinä.
Ei, ei ne kolme ristiretkeä, joita viime vuosituhannen alussa Köyliönjärven jäälle ja Hämeenlinnaan tehtiin, vaan ne, joita vähän myöhemmin Robin Hoodin aikhan Israeliin tehtiin.
ISIS sai Rikhard Leijonanmielen (Lionhart) konkurssista niinsanotusti vettä myllyynsä.
Erästä ”karmeata mokaa” keskustelijat eivät käsittele.
Viimeisen parin vuoden aikana EU:ssa käytävillä olen jutellut paljon unkarilaisten poliitikko-kollegojeni kanssa.
He ovat maansa tilanteesta äärimmäisen pahoillaan, mutta niin on unionikin: yhdessä jäsenmaassa on vedetty demokratian pelisäännöillä (kansa valitsee) vessasta alas lähes kaikki ne arvot, joiden takia EU on II maailmansodan jälkeen perustettu.
Osaltani olen tavannut ottaa keskustelussa esiin tapahtuman, joka hyvin voisi kuulua sarjaan ”Historian kamalimmat mokat”.
En ihmettele, että keskustelu tämän ”Euroopan hullun vuoden” erään juosteen tullessa esiin vaimenee.
Suometar-lehti (44/1848) käsitteli tätä asiaa tuoreeltaan seuraavasti:
Unkarista ja Itävallasta.
38:ssa numerossa mainitsimme lyhykäisesti Unkarin riidoista yhdysmaidensa Kroatin ja Slavonin kanssa, ja että sota jo oli osaksi alkanut ja näytti tulevan kestämään kauan.
Sittemmin on tämä sota kiihtynyt kiihtymistään ja saattanut onnettomuutta koko Itävallan valtakunnalle, olletinkin sen pääkaupungille Wien’ille.
Syyskuussa tuli Unkarin tilaisuus päivä päivältä vaikeammaksi ja vaarallisemmaksi.
Servialaiset voittivat Unkarin sotaväen ja Kroatilaisten Bani Jellachich kävi heidän päällensä 50, 000 miehen sotajoukolla ja 60 tykillä, jolle ei kukaan tehnyt vastarintaa.
Iso osa Unkarin sotaväkeä oli nimittäin ja on vieläkin Radetzkilla Italiassa, ja muuten olisivat Unkarilaiset suuressa aseiden puutoksessa; Kroatilaiset sen siaan olivat hyvästi varustetut ja sotaan harjautuneet.
Levottomuus Pesth’issä nousi tästä isosti, ja 4:nä Syysk. nousi Ludwig Kossuth vallanpäivillä ja piti lyhyen, vaan sanomattomasti va’an puheen Unkarin upsierien petoksesta, mustakeltaisien ( ta’astuspuolueen ) hävittömistä koneista, jossa melkein selvästi osotteli eräitä keisarillisen heimon jäseniä, ja pyysi vallanpäivien asettamaan eri toimituskunnan joka sovittaisi Kroatilaiset, tarjoisi heille, mitä heille oikeutta myöten oli tuleva, ja käyttäisi kaikki heidän vaatimuksensa, miss ä nämä eivät olleet ta’astus-puolueen tekemät.
Tämän ehdotuksen tekivät vallanpäivät yksimielisesti päätökseksi, ja päättivät lähettää sovinnollisen selityksen Kroatin ja Slavonin kansoille, Jumalan ja maailman edessä näyttääkseen, että Unkarin kansa yhtä rehellisesti, kuin ennenkin seitsemänsatavuotisessa liitossa, piti näitä kansoja velinänsä, että se ei ole nyt enemmän kuin ennenkään tahtonut tukahuttaa heidän kansallisuuttansa eikä polkea oikeuttansa, ja että se paluuttaaksensa ystävyyttä ja rauhaa oli valmis täyttämään kaikki ne Kroatilaisten ja Slavianilaisten vaatimukset, jotka eivät riko Unkarin omaa oikeutta ja laillista itsellisyyttä * ).
*
Kuivempi versio:
15.3.1848 unkarilaiset kävivät jälleen kapinoimaan vaatien itselleen itsehallintoa.
Unkari julistettiin tasavallaksi ja valtionhoitajaksi valittiin Lajos Kossuth.
Itävallan keisari Frans Joosef I kukisti kuitenkin kapinan Venäjän avulla ja teloitutti johtajat.[13] Unkarilaiset käyttivät kapinassa ensimmäistä kertaa punavihervalkoista lippuaan.
*
Ilman tuon vuoden 1848 tapahtumia ei nykyisen tilanteen ymmärtäminen EU:n arvojen ytimissä taida olla oikein mahdollista.
Kuten muuan kansainvälisen politiikan osaaja (Oxenstierna) asian jo kaksisataa vuotta aiemmin ilmaisi:
”Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.” – ”An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur”
*
Minulta jo kysyttiin, mikä tuossa 1848 tilanteessa oli unkarilaisten ”moka”.
Minäpä vastaan.
Kun Suomi Alexin ja Callen kaltaisten nuorukaisten johdossa unohtaa Niinistön, Paasikiven ja hänen edeltäjiensä opettaman poliittisen maantieteen ja laskee NATOn ja EU:n aikanaan sitten pelastavan maamme ja itsenäisyytemme, se tekee niinkuin Unkari 1848.
Seuraus?
Isompi polttaa hihansa ja laittaa pienen, mutta sisukkaan naapurin kuriin ja nuhteeseen usean sukupolven ajaksi.
Se, että tulevaisuudessa sitten siintää kauniin ja rauhallisen EU:n kaltainen kansojen hyvinvoiva yhteisö, on aika rohkeasti, suorastaan uhkarohkeasti haaveiltu ja luvattu.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
Sitä se tarkoittaa, että niin rahan kuin vallankin (myös väkivallan) liike lähtee menemään ns päin peetä Lappeenrannan ja Rajajoosepin välisellä kaistalla.
Pahimmoillaan tietenkin se tarkoittaa sitä, että vaikka Suomi kutsuttaisiin NATOn jäseneksi, on tuolla ”puolustus”liitolla tarpeeksi 5 artiklan edellyttämää tekemistä Turkissa, Bulgariassa, Romaniassa, Unkarissa, Slovakiassa, Tsekissä, Puolassa, Latviassa, Liettuassa ja Virossa.
Suomi on liian kaukana, kuten Nokia- ja Enso-katastrofit jo vaarallisen selkeästi osoittivat.
Yksi KONE ei siinä kesää tee, koska se joutuu osaamaan alla olevan mandariininkielisen tekstin joka aamu kahvikupposensa äärellä.
眼不見，心不煩 [眼不见，心不烦]
Sama englanniksi:
Out of sight, out of mind
*
Lisää aiheesta (ought to be seen):
– Kotimaa 43/2014, ss 10-14: Jari Tervo, Sirpa Kähkönen ja Antti Tuuri kertovat käsityksensä juuri samasta asiasta kuin itse ”edes yritän” edellä tässä päivityksessäni
– http://www.hs.fi/ulkomaat/a1414209294104
Allaolevan linkin lukiessani jäin ihmettelemään siinä väitettä, että suurlähettiläs Talvitie olisi puolustellut Krimin valtausta.
Olen miestä tässä asiassa kuunnellut pari tuntia eikä siinä intiimissä tilanteessa tullut esiin Krimin valtauksen puolustusta – vain selitystä siihen, miksi se tapahtui.
Eikä selitys ollut hyväksyntä, päin vastoin (mies on ollut EU:n sovittelijana tuolla alueella Georgian kriisin aikoihin).
– http://www.hs.fi/sunnuntai/a1414205655144
Linkkiä seuraavaan ei valitettavasti ole saatavilla:
”Häkellyttävä kuvaus Venäjästä haudan takaa” (René Nyberg, HS 26.10. s. C 16)
– Attila Csernok: Katkennut silta (Like 2014)
Arktinen puskurikapasiteetti 