Á la carte

Olen perusterve suomalainen mies, jonka DNA näyttää olevan alueelta, mistä valtaosan maanmiehiäni ja -naisiani DNA on.

Syön lääkkeitä muodon vuoksi, koska verenpaine, sydän ja verisuonet sitä edellyttävät, mutta syön niitä n 1/4 annoksella ja frekvenssillä ja tarpeen mukaan sitten Burana 600 mg 1 1/2 tbl.

Olen 1950-luvulta alkaen käynyt ulkona syömässä sekä kotikunnassa, maakunnassa, maassa, maanosassa että planeetalla. Vain Etelänapamantereella, Australiassa ja Etelä-Amerikassa en ole käynyt ulkona syömässä.

Pian 72-vuotiaana minulle on kertynyt niin paljon kokemusta, että tiedän jo, mihin menen syömään, kun oikein todella haluan nauttia ruokahetkestä.

Ykkönen on Rovaniemen keskustassa Alakunnaksen Grillikioski (”Kunnaksen Kennel”) ja sen 2:80 – 3:80€ hintainen hampurilainen ilman salaattia. Ketsuppi ja sinappi riittävät.
Sitten seuraavat McDonaldsin juustohampurilainen (1€), BurgerKingin cheeseburger (1€) ja R-kioskini pekoni-hodari (2€).

Kun 1950-luvulla seurasin erään everstin pässinkiveksien nautiskelua Motti-nimisessä ravintolassa, päätin itsekin etsiä parhaat ravintolat. Paljon on tullut niissäkin syötyä, useimminten omaan piikkiin.

Mieleen on jäänyt Mies van der Rohen piirtämän pilvenpiirtäjän 40. kerroksessa syöty illallinen, jossa isäntä (mäntsäläläinen erikoislääkäri) palautti suurieleisesti ruokajuomana tarjoillun punaviinin kahdesti keittiöön ennenkuin kelpasi.

Tarsan kalaasissa Mariankadulla (6.12.-11) söin vain yhden piparin, niin olivat vegaanin näköisiä eväät. En tosin booliakaan juonut. Sentään tanssin vaimon kanssa valssin (olisiko ollut ensimmäinen ja viimeinen kerta aviotaipaleellamme).

Ei taida olla sitä ravintolatyyppiä, jossa en olisi poikennut.
Usein poikkeamista edeltää lähes epätoivoinen ”oikean ruokapaikan” etsintä, jos nälkäisiä on enemmän kuin yksi.

Itse löydän kyllä yksikseni sikarintumppeja yskiessäni sen Mäkkärin kylästä kuin kylästä.

Mistä sitten mahtaakaan johtua, että aina tilaisuuden tullen jään lentokenttäbussista (615) Hakaniemen torin kohdalla ja marssin torikojuun, jossa on tarjolla tuoretta riisipuuroa (jota en tilaa) ja Eromangan lihapiirakkaa (jollaisen otan) ja niin on taas päivä pelastettu.

Parhaan ateriani olen kuitenkin syönyt Olhavanlammen (Valkealan Repoveden erämaa) ison kivipahtan juurella olevassa kuusikossa pystyttämämme laavun edustalla.
Taisi olla vuoden 1964 pääsiäinen, koska haikeina muistelimme John F Kennedyä, Charlie Parkeria ja Gene Krupaa.

Mukana oli, Runella ja minulla, valurautainen paistinpannu ja kilogrammainen mötkäle sisäfilettä (musculus psoas major), tilkkanen irlantilaista viskiä sekä puolikkaan pullollinen suomalaista Vodkaa.

Kun kaksi puolikiloista pihviä alkoi olla päältä ruskeita, sisältä punaisia, kaadoin viskin pannulle, jossa se leimahti.

Hyvää ruokahalua, kippis!

Kuvassa gourmet-ateria (66€), jollaisia joskus pakkopullana pitää popsia, vaikkei aina taho (Koskikadun ROKA)

Mainokset

Maailman tärkein pelikenttä

Seurasin ruudultani YLEn Ykkösaamun 29.9. haastattelua, haastettavana Olli Rehn.

Mies on saman järven rannalta geeninsä perinyt kuin Erkki Liikanen, maailman suuripäisin futaava raha-pomo. You´ll never walk alone.

Samoilta seuduilta on lähtöisin aika paljon muitakin tärkeitä ihmisiä sekä iso sektori suomalaista identiteettiä.
Kansalliskirjallisuutta.

On somaa seurata, kun mies, joka pelaa ja arvostaa jalkapalloa, omaan jäyhään ja hymyttömään tyyliinsä vastaa taitavan ja taustat selvittäneen toimittajan kysymyksiin.

On toki totta, että oman äitini sukupuu ja geenit ovat tuolta samalta Porrassalmen taistelun ja esi-YYA:n seutuvilta, jossa idän ja lännen DNA:t ovat kohdanneet vuosituhansien ajan.

Ajatellaan nyt vaikkapa Suomen kuulumista maailman merkittävimpään ja mahtavimpaan valtioon Raptorisodan jälkipeleissä (Kardisin rauha 1660 jKr).
Kyse ei siis ole 1800-luvusta (Tsaarinvalta Suomessa) vaan 1600-luvusta, Vasan suvun hallinnosta.

Luin päivän ammattilehdestä, että maailmantasassa SoTe- ja maakuntauudistus ovat ensi kertaa olleet virityksenä valmeina ja savitauluihin kirjattuina yli 4000 vuotta sitten.
Silloin ja siitä 400 vuoden kuluttua Hammurapin hallinto hoiteli niin tutkimukset, hoidot kuin diagnoositkin mallille, josta Nerg, Saarikko ja Vehviläinen, eivät edes Rehulan mentoroimina, paremmaksi pane.

Mutta tämä Olli Rehn ja Mikkelin Palloilijat.

15 vuoden aikana kolme suomalaista nimeä tuli EU:n käytävillä päntiönään vastaan. Kaksi on jo tässä mainittu, kolmas on Jan Store.

Aika velikultia (Tuntematon sotilas, Väinö Linna 1954, viimeinen rivi)

kuva: Rajajoki, jossa nyt tarvitaan esteettisesti kaunista, kestävää ja joustavaa ”silloitusta” (SoTe-MaakU-johtoryhmän märkä uni)

Latausta

Syksy on koulutuksen vuodenaika.
Olen mukana.

Kuuntelen erilaisia live-luentoja, luen ammattilehtiä, politiikan raportteja ja seuraan niin Obaman, Trumpin, TP Niinistön kuin Antti Eskolan perässähiihtäjien mietteitä.

Viime mainittu tuli vastaan yllättäen ja piti oikein istua ikätoverin viereen julkisessa tilassa. Ohikulkijat ihmettelivät intoamme (FLOW).

Kaksi koulutusta kertoo, missä oikeasti kait mennään.

Vanhat, eläkkeellä olevat kollegat ovat superkyynisiä, suvaitsemattomia ja kylmän torjuvia. Todella näin – piti oikein jättää koulutuspaikka, etten olisi enempää enää saanut siipeeni. Kuin peiliin katsoisi,

Nuoret esiintyjät ovat yhtä hukassa kuin itse olin 40-50 vuotta sitten vastaavassa asemassa.
Kerroin ikälopuille kollegoille, mistä poro kusee ja kuinka usein.

(poronkusema on matka, jonka poro kulkee kusematta)

Sitä kutsuttiin silloinkin koulutukseksi.

Mitä koulutus, kotona tai opetustilassa, vielä ehtii antaa.
En todellakaan tiedä.

Ehkä saan napattua tiedonmurusen, jota voi sitten illalla käyttää, kun etupäivystäjä kilauttaa ja kysyy neuvoa. Osaan olla neuvomatta vikaan, mutta että meneekö oikeaan?

Kuvassa on piuha, joka on kytketty töpseliin, joka on osa koulutusta: valuuhan se virta ja lämmähyttää, jos sillä on lähde.

It´s a Deal

1960-luvulta alkaen olen ollut ehdolla aika monissa vaaleissa.
Ääniäkin on tullut kymmenin tuhansin.

Aina olen jotain luvannut, viime aikoina ihan diginä. Eilen viimeksi täytin yksien vaalien ”minä lupaan ja vannon”-listan ja painoin ”lähetä”.

Nyt kotikylässäni on otettu käyttöön valtuustosopimus. Sellaisessa 8 sopii siitä, mitä yli 50 000 on uskonut tehtävän sen perusteella, mitä 51 päättää ja yli 400 on ennen vaaleja luvannut.

Valtuustohan se.

Olen valtakunnan vaaleissa huomannut, että kaiken maailman Kanget, Paulat ja Timot lupaavat yhtä jos toistakin.

Sitten, kansan äänestettyä, nuo kokoontuvat Smolnaan ja Säätytalolle ja sikareita poltellen (Katainen) lopulta päättävät, mitä aiotaan. Yleensä se jää siihen: SoTe on aikomus, ei teko.

Mutta että kunnissakin, kaikissa kolmessasadassa, sovitaan ohi vaalilupausten?

Jos valtuustosopimus laadittaisiin siten, että ennen vaaleja kerrottaisiin, mitä sinne kukakin haluaa, asia olisi ihan akkurat.

Mutta että vaalien jälkeen nämä keskenkasvuiset ynnä Esko-Juhani Tennilä sitten sopivat ohi äänestäjien ja 41 valtuutetun (10 ihmistä, naisia ja miehiä).

Kerran, 1990-luvulla, oli Suomessa katastrofi, josta selvittiin siten, että laadittiin ja toteutettiin, Sailaksen tieten, Liisan lista.

Mutta sen pätevyyttä kysyttiin vaaleissa ja niitä ennen.
Ei niiden jälkeen.

Ei, en eroa Rovaniemen kaupunginvaltuustosta.
Vaalit ovat vasta parin vuoden päästä.

Seuraavissa vaaleissa, marraskuussa (kirkollisvaalit) lupaan tehdä kaikkeni, että halulliset saavat tuhkauksensa ”pesän piikkiin” (n 500€) omassa seurakunnassa.

Kuvassa (10.2. 1965) valtuusto on koolla: kylpytakissa saksofoni kädessään on Liikkanen.

Kts myös
Suvi-Anna Siimes, HS 25.9.-18

Myllärintie

Tonkankokoisena osasin kotikauppalani 10 kilometrin säteellä todella hyvin ja täysmittaisena (178cm) osaamisalue laajeni 50-132 kilometrin laajuiseksi (VW 1200).

Nyt pituuteni alkaa vajuta (176.5cm) ja nykyisen kotikaupungin opiskelu lisääntyy 10 kilometrin säteelle, supistuen päivä päivältä.

Tänään oli Myllärintien vuoro.

Mitä vanhemmaksi kasuan, sen paremmin osaan katsoa lähelle.

Kuvassa Myllärintie anno dazumal – ja tänään

Koleerinen tinasotamies

Maurimyrskyä (1982) odotellessa Keskustan (Centre) Shellillä mietittiin roknooseja.

Muuan muiden muistelmia väsäävä teräväkynä oli lausunut käsittelyn pohjalla olevan viisauden: ”Se koleerikko menee parlamenttiin vaikka raamit kaulassa”.

Siinä miettiessä muistan 1 500 000 ihmisen tutkimukseen perustuvan tavan jakaa ihmiset persoonallisuutensa toimintatavan nojalla neljään yhtä suureen osaan.

Aiemminhan me olemme olleet joko

-passiivisriippuvaisia,

-passiivisaggressiivisia tai

-riippuvuuttamme torjuvia.

Siis

-”kaikki mulle sänkyyn heti”,

-”näykin kunnes herra raivostuu ja sitten kysyn mouruten ”miksi aina mie” ja

-”heikot sortuu elontiellä, jätkä sen kun porskuttaa”.

Toinen jako on ollut ”sapekkaat, melankoliset, sangviinikot, flegmaattiset”.

Tämä uusi jako on

-”Takarivin Taavi” (average),

-”Syrjästä seuraajat” (reserved),

-”Minä-itte-pappilan-musta-sika” (self-centered) ja

-”minkähän roolin tänään ottaisin” (role-model).

Siinä miettiessä päätimme, että kirkon pihaansa rakentanut alavirran mies vaikeasti sijoittuu näiden neljän tyypin kartalle.
Varmaankin siis ”roolejansa valitseva”?

Tällä kertaa arvelemme hänet kristillisdemokraatiksi.

On aika luvatonta ja väärin jakaa ihmisiä sen mukaan, miten ulkopuolinen heitä tyypittää.

Parempi, että itse kukainenkin valitsee, ”kuka minä olen”.

Onneksi maan parlamentti Arkadian mäellä teki ”perjantaiseurassaan” keskuudessaan uuden jaon, joka perustuu jalan suuruuteen. Iso kenkä tai korkkarit.

Katso myös aamun kuva.

Ison kengän porukka voitti sata – kuusikymmentä. Englanniksi fifty-sixty.

*

https://www.nature.com/articles/s41562-018-0419-z

The Graduate – Miehuuskoe

Maurimyrsky 2.0 huomenna vie ruskan, syyspäiväntasaus ylihuomenna auringon.

Läheinen kiinnitti huomiotani dokumenttiin (Tv-1, Areena: ”WORK”).

Katsoin sen taidenäyttelyn avajaiset ja Bachin Brandenburgilaisen N:o 3 eilen Rovaniemen Korundissa lusittuani.
Dokumentin viesti on, ettei kaikilta pojilta miehuuskoe onnistu yhtä hyvin kuin kirjassa ”Taivaanpallo” (Olli Jalonen 2018).

Rakentelen omaa versiotani asiassa jo toista vuotta työnimellä ”Everstien tarina”: ”Kun kylän viimein saavutti, hän mielipuoli olikin, tuo kurja kulkuri”. Runo 16-vuotiaan pojan äidilleen antamasta joululahjasta, viimeinen säe (1916).

Omien poikieni ollessa ”Taivaan pallo”-kirjan sankarin iässä, minulla oli tapana valmistaa heille maitoon keitetty kaurapuuro aamuisin mikrouunissa (20 minuuttia). Kouluun lähtiessä muiskaisimme vielä ”sumpin suulle”.

Elämässäni sumppi on nykyisin kahvia, puuro on hellalla veteen keitetty ja aamupalaa seuraa yksinäinen taival yksinäisen erikoislääkärin työhuoneelle.

Viktoriajärvelläkin on uponnut laiva.

Tervetuloa, talvi.
Ja ihmisen ikävä omille juurilleen.

Kuvassa puuro & sumppi, ennen aamusavuja

Viisikymmenvuotias

Lähisukulainen täyttää tänään puolivuosisataisensa.

Hän syntyi Prahan miehityksen ja Vanhan valtauksen välitilassa.
Suomessa oli levotonta, itärajan takana oli runsaasti neuvostojoukkojen keskityksiä ja Suomelahdella paljon sotalaivoja.

Syystalvella Helsinkiin tuli pakkaskeli, -40C. Kuutosen raitiovaunu kyllä liikkui, mutta sen ovet eivät avautuneet. Piti kävellä kouluun, 4 kilometriä.

Siitä on sillä lailla pitkä aika, että pitää poiketa harakanvarpailla kirjoittamiani muistiipanoja katsomaan, että muistaisi oikein kaiken sen, joka tuohon aikaa järkytti mieltäni todella rajusti.

Ehkä tuona vuonna syntynyt runo kuvaa parhaiten sukulaisen syntymäpäivän mietteitä.

Jos höyryjyrä päälle ajaa
on sun turha parkua

Jos et löydä mistään kuljettajaa

Kun se kohti rajaa

juoksee täyttä karkua

Nyt on runoissa toinen tahti ja sen ajan taistolaisnuori – en minä – on tänä päivänä vastuussa 200 miljardin euron puhalluksesta suuren, tuolloin vielä suomalaisen pankin välityksellä.

Minulla oli tuon pankin tilillä 1950-luvulla saamani veikkausvoitto. 11 oikein (siihen aikaan pelejä rivissä oli 12).
Pidin tuota rahaa tilillä niin pitkään kuin pankki oli suomalainen. Ensin Postisäästöpankki, sitten Sampo-pankki ja nyt sitten mikä lie.

Pankin muuttuessa ”roeda poelser”- tai ”smoerrebroed”-pankiksi siirsin rahat suomalaiseen pankkiin, joka kaatui sitten kun itse olin lähestymässä omia viisikymmenvuotispäiviäni.

Ei sen kovin ihmeellinen historia tai pitkä taival toki ole, mutta sen verran myrskyinen, että jokainen sen läpikäynyt tämän päivän viisikymppinen ansaitsee vilpittömät onnitteluni.

Elettiinpä ennenkin ja ojast´ oltta juotiin.

Gézuar, M.
Se on albanian kieltä ja tarkoittaa onnea – Albania on nykyisin vähän samanlainen valtakunta jota Suomi oli silloin kun synnyit”

Kuva: 50-vuotiaan äiti ja isä kun hän jo oli mietinnässä

Pakko sanoa?

Siivoilen arkistojani, jotka ulottuvat lukioaikaan. Aiemmat muistiinpanoni Simo-vaari hävitti muutettuaan entiseen huoneeseeni asumaan. Komerotilaa kuulema tarvittiin.

Niitä aiempia merkintöjäni olen aika paljon ”kaivannut” ja niitä korvaamaan olen antanut mielikuvitukselleni töitä.

Aikajanani alku on v 392 eKr, nyt olen matkani kalkkiviivoilla, jotka jo ovat alkaneet pöllytä. Yskittäähän se. (en lainkaan pidä merkeistä eaa/jaa)

Hyvin iso osa hankettani on tämä yli 10 000 – sivuinen (printtisivuina) Arktinen puskurikapasiteetti, mutta kaikkein suurin paketti kuitenkin on vielä jossain 100 000 000 000 aivosoluni verkoissa, ilmeisesti suurelta osin RNA:n muodossa tai sokkeloissa.

Väliaikatiedotuksena seuraajilleni.

Aamun kuva sisältää yhden osoittamista ansaitsevan viestin: taustalla on suurenlainen lisko. Esi-isä tai -äiti.

Ehkä äiti? Alma mater. Siinä yliopistossa olen kelpo alumni.

Stake- vastaan Shareholders

Perämeren rannassa pelattiin entisen Lapin, vielä entisemmän Kymmenen virran maan hegemoniaottelu.
Herrojen jokisuu-team hävisi sinivalkeille poroille 0-2, kun Lappalainen teki maalin.

Toisaalla etsittiin yhteisymmärrystä 1930-luvun lopulla perustetun Lapin synergialle.

Kummassakin tapauksessa kiellettiin – tai ei tiedetty – stake- ja shareholders-käsitteiden ero.

Toinen tilaa, toinen tuottaa.

Vain toinen kerää potin.

Kuka tai mikä on se ”vain toinen”.

Se ainakaan ei ole kansalainen, joka maksaa sen potin.

Siis me 183 000.

Kuva: Shareholders nokkimassa stakeholdersien kylvämää tulosta matkallaan sen kerääjien plakkariin