Viidestoista yö

Kun 35 ihmistä laulaa pikkutunneilla Juicen Viidestoista yö, yhden kööristä täyttäessä 70v ja nuorimman ollessa 15v, vaatii se merkinnän tänne.

”…ihmiskunta tekee…”

Kiitos niille, jotka tuollaisen äärimmäisen koskettavan kokemuksen tarjoavat.

Niille kiitos, jotka taas tänään ovat kuin tämänhetkisen otsikkokuvani purjevene – tai ne kaksi yksinäistä kulkijaa syksyssä ja sen alakulossa.

Mainokset

Westö, Hotakainen & Tervo

Header-kuva (joka on paikallaan jonkun päivän) on Oostendestä, sen teksti kuuluu:
Syksyisin tänne meren rantaan ilmestyy mörkö nimeltä alakulo

Kjell Westö on syntynyt 1961, mutta hän lopettaa Helsinki (Helsingfors) sarjansa 1946 syntyneeseen sankariin ja roistoon.

älä käy yöhön yksin” (Otava 2009) osuu niin monessa kohden suoraan suomalaisen maalaispojan elämänkaarelle, että kirja on pakko lukea sisältä käsin.

Kun Hotakainen ajattaa roistoaan Audi 3S:lla ja Tervo istuttaa Lahnasen mustan auton (Bemari?, Audi?) takapenkille, Westö näkee etukäteen kaiken sen, mitä Bryssel, Jyväskylä ja Suomen sisällissota saivat aikaan.

Ennenkuin siirryn Günter Grassin sipulien kuorintaa seuraavaan tarinaan, vielä pari sanaa Westön laulusta (kolmiäänisenä, folk-tyyliin).

Hyvä kirja (jota kaikki mainitsemani ovat) kertoo lukijasta enemmän kuin kirjoittajasta:
Sanattomaan sopimukseen kuuluu ettei tämä toive (kirjan henkilö osoittautuisi kirjan henkilöksi) voi toteutua, ja näin ollen etsintä jatkuu niin kauan kuin kirjailija jatkaa kirjoittamista”. (Allan Sillitoe).

Koska W:n kirja on myös dekkari – laillaan – en yritäkään paljastaa loppuratkaisua, vaikka jäänkin sille kateelliseksi.

Mutta viimeiset lauseet, kesäkuussa 2009 kirjoitetun, jäljennän tähän:

Lopuksi haluan kiittää lukijoitani. Te ehkä luulette tietävänne miten paljon te merkitsette minulle, mutta ette te sitä tiedä”.

Brysselissä, ”Caré de Nord”´lla, 23.9. 2009….;>/
Arktinen puskurikapasitoija, s 1946

EU, rauha ja NATO

EU perustettiin ajatuksella, että vapaus voittaa sodan.
Vapaus kaupan, ajatusten ja ihmisten kulkemiseen.

Sota ei ehkä olisi ohi Balkanilla, jos EU:a ei olisi ollut. Nyt on vapauksien vuoro.

Kun Kroatia saa oikeusjärjestelmänsä, pakolaiskysymyksensä ja sotasyyllisyys-asiansa kuntoon, se liittyy EU:niin.

1111 tulenee olemaan kroaattien slogan (1.1. 2011).

NATOon Kroatia (ja Albania) liittyi jo tänä vuonna huhtikuussa, mutta kysyä sopii, miksi sotavaltioliittoon liittymiselle on matalampi kynnys kuin rauha/ihmisvaltio-liittoon?

Sotavaltioliitto ei taida niin isosti vapauksista välittää kuin rauhavaltioliitto?

Kroatia on Suomen kokoinen (väkimäärä), sivistynyt ja palvelujärjestelmiltään tasokas valtio.

Koska Islanti tuntuu kyllästyneen EU-asiassaan – liikaa vaikeuksia kalastukselle ja liian vähän etuja alumiiniteollisuudelle – uskon, että 2011 Dubrovnikiin turisteina matkustavat huomaavat saapuvansa Euroopan unionin jäsenmaahan. Vapaasti ja rauhassa.

Islantiinkin matkustavakin toki saapuu tuohon satujen saaren NATO-maahan vapaasti ja rauhassa, mutta ei yhteisiin vastuisiin liittyen. Valitettavasti.

Kalastus on aika erikoinen juttu, olipa kyse Norjasta, Islannista, Kemijoen lohesta tai Kroatian EU-jäsenyyshankkeen liki torpanneesta Slovenia-Kroatia-maaottelusta.

Kireitä siimoja, indeed!

EUrooppa/ni/mme

1996 alkaen olen ollut virallisesti EU-myönteinen (ensimmäiset Suomessa pidetyt EU-parlamenttivaalit, joissa olin ehdokkaana).

Eurooppa siinä mielessä, 1996 vaalien yhteydessä, valaistui minulle 1950-luvulla kun kiersin vanhempieni kanssa Ruotsin, Norjan, Tanskan, Saksan, Itävallan, Sveitsin, Belgian ja Hollannin kautta lomamatkoilla.

Maanosa oli tuohon aikaan vielä sekä konkreettisesti että henkisesti raunioista nousemassa oleva ihmisten ja kansankuntien verkko.

Olen ollut nyt 4 vuotta Euroopan unionin alueiden komitean jäsen.
Siinä toimessa olen säilyttänyt ihanteeni: rauhan ja rajattomuuden verkko, vapaa ihmisten ja henkisten panosten kulkea.

Uusi alueiden komitea aloittaa toimintansa tammikuussa ja olen ehdolla tuohon kolmen ja puolensadan ihmisen joukkoon vahtimaan sitä, että kuntien ja kuntalaisten asia tulee huomioiduksi Euroopan unionin päätöksenteossa ja valmistelussa.

Mitään uutta sisältöä ei tarvita. Vapaus ja yhdessä tekemisen meininki riittävät missiokseni.

Kun katselin illalla 16.9. TV:n ajankohtaisohjelmaa, jossa kerrottiin Venäjällä herännyttä tarvetta – sisäisistä syistä – tulkita II Maailmansodan historiaa suurvallan patriotismista käsin, uskoni missioni tarpeellisuuteen vahvistui, toteutumiseen ei.

Siksi olen aika tyytyväinen siihen, että ns ensimmäisessä portaassa (Sdp:n puoluehallitus) olen tullut nimetyksi ehdokkaaksi jatkamaan tavoitteitteni ajamista tuossa yllämainitussa kuntalais-ihmisen verkon etujen valvomisessa.

Jos tulen lokakuun alussa valtioneuvostossa nimetyksi alueiden komitean Suomen valtuuskuntaan, lupaan käyttää Arktisen puskurikapasiteetin sivuja sen kertomiseen, mitä kulloinkin on meneillään.
Esimerkiksi Kroatian, Islannin, Turkin ja Lapin asioissa.

Euroopan mitassa, ihmisen mukanapitämiseksi tai takaisin rattaille nostamiseksi.

Header kuva on 1980-luvun lopulta viime syksyyn asti eräs eurooppalaisuuteni ”pesä”: 12 lappilais-perheen omistuksessa ollut kesämökki Normandiassa, jossa ”Atlantin valli” murtui 6.6. 1944 ja II Maailmansota alkoi kulkea kohden loppuaan: ”Pelastakaa sotamies Ryan”.

Nykykielelle käännettynä pelastettavana on ihminen tässä maailmassaan, joka juuri nyt ei näytä helpolta missiolta – pelastettavaksi.

Palaan asiaan lokakuun jälkeen, kun valtioneuvosto on Euroopan unionin neuvostolle, Kuntaliiton hallituksen valmistelusta, esityksensä alueiden komitean Suomen valtuuskunnan kokoonpanosta tehnyt.

Lopullisen päätöksen alueiden komitean kokoonpanosta tekee tuo neuvosto.

Sen päätöksen sisältöön vaikuttavat aika lailla 2.10. pidettävä Irlannin kansanäänestys sekä Tsekin ja Saksan allekirjoituspäätökset Lissabonin sopimuksesta.

Näin siis vetäydyn takaisin tauolleni enkä aloita – vaikka JR sitä ounastelikin kommentissaan – kahdentuhannen ja yhden yön tarinoita.

Tuhannen ja yhden yön tarinat (1001)

Arvoisat Arktisen puskurikapasiteetin sivuille osuneet!

Sivu on nyt lepotilassa eikä kommentoi täällä, edellisten 1001 blogauksen jatkeella, tapahtumia tai asioita toistaiseksi.

Jos katson tarpeelliseksi, puskurointi käynnistyy uudelleen. Aika happamaksi tai emäksiseksi on kuitenkin oman elämän ja maailman muututtava ennenkuin näin käy.

Kiitos ja Sayonara

(header-kuva on nousevan elokuun aikaan Atlantilla havaittu tuhannen ja yhden yön viesti)

* * *

Tuhannes ja ensimmäinen tarina otti headerikseen kuvan, jossa – toimituksellisista syistä – kuu on vain katselemassa laitapuolella miten maa makaa. Muistakaa kuitenkin etsiä se uudelleen, kun päästään syyskuun puoleenväliin. Silloin huomaatte, miksi Turkin lippu on niinkuin on.

Tämä tuhannes ja ensimmäinen tarina on tietenkin – niinkuin lopetukset ja viimeiset tekstit sarjassaan aina – vähän ankea, vaikka siitä piti tuleman vain Mika Waltarin opetuksen mukaisesti alakuloinen:

Syksyisin tänne puiston penkin alle ilmestyy mörkö, jonka nimi on alakulo” opetti Mika 5-vuotiasta tytärtään Satua.

Mutta malttakaa, ystäväni, nyt: alakuloinen ei ole samaa kuin synkän synkkä: se kuu on siellä kuvan alalaidassa, Atlantin taivaalla. Ihan onnellisessa elokuun illassa.

* * *

Kun näiden tarinoiden ketju alkoi helmikuulla 2007 en vielä voinut tietää saati kertoa, mitä on edessämme.

Nyt voin kertoa, mitä on tuhannen ja yhden yön mittaan takanamme.

Mutta en voi vieläkään kertoa, mitä meidän edessämme on.

Toki se kertomus on vaatinut ja ehkä vaatii vastakin vähän vaivaa enkä houkuttele Teitä, hyvät vieraani, sille matkalle uudelleen.

Olen miettinyt omaa rooliani näissä tarinoissa. Kertoja, erään sukupolven ja suvun viestittäjä: isä, poika, pappa, mies, puoliso, psykiatri, lääkäri, poliitikko, ihminen…

Nyt on näiden tarinoiden määrä täysi.

Keskustelen arktisessa puskirikapasiteetissa ehkä vielä tovin – perjantain mittaan. Mutta keskustelen itsekseni ja mietteissäni – niinkuin usein aiemminkin. 911, 11.9.

Te, hyät väärtit, olette olleet minun haavojeni suola. Joskus ruhjeiden palsami.

Harva on ilmaissut itsensä, mutta jotain kautta olen ollut kanssanne – kaikkien Teidän kanssanne – näiden kertomusten ajan.

Jossain muodossa varmaankin etsin vielä yhteyttä ihmisiini tässä ketjussa: tuttuihin ja täysin tuntemattomiin ja kaikkiin siltä väliltä.

Mutta nämä tuhat ja yksi yötä, joina olette valvoneet kanssani, ovat tässä.

Metamorfoosi, todistajien läsnäollessa

Muodonmuutos, Teidän silmienne alla, kerrottujen ja kertomattomien tarinoideni ja tarinoidenne myötä.

Sellaisten tarinoidenne, joita olen kuitenkin aavistanut ja vähän kait elänyt.

Olen valtavan kiitollinen Teille kun olette vaeltaneet kanssani.

En toivo, että kukaan jää kaipaamaan näitä tai minua kertojana enemmälti, koska ne ovat kaipaamatta jo kirjoitettuja viestejä, ja vastaanotettuja.

Tuhannen ja yhden yön ketju, käytössänne. Elämääni eläneenä. Elämäänne sivunneena.

Siirryn – ja te siirrytte – muihin avaruuksiin.

Niitä täällä maan päällä ja sähköisissä verkoissa on ihan nokko ilman Arktista puskurikapasisteettiakin.

Pysytään siis mukana sen aikaa kun mahdollista on.

1.11. 2014 on yksi ”maali”: silloin on pakko, 68-vuotiaana, siirtyä eläkkeelle, jos ei lamanjälkeinen Suomi sitten keksi, että suurten ikäluokkien eläkeikä laitetaan 75 vuoteen.

Japanissakin on jo parikymmentätuhatta 100-vuotiasta. Suomi, kuten muistetaan, oli joskus Euroopan Japani ;>/

Soon moro!

eli:

etsikää itsellenne uusi Arktisen kuvaaja ja tarinoija, kyllä niitä on (googlettakaa vaikkapa Samuli Lintula)

http://mustahevonen.blogit.uusisuomi.fi/2009/09/11/kenttahutkimuksia/

Tämä blogi siirtyy jäähyaitioon, josta se ehkä ei palaa…

Opetus:
Jos ihmisellä on mielipiteitä, voi ihminen ne pitää myös ominaan

(jonkun mielipiteen tosin olen luvannut kertoa ranskan, saksan, englannin tai ruotsin kielellä myös tulevina vuosina, JLS)

Lasten ja tinttien ruokaa (1000)

Selvittiin 090909:sta ja pääsin kanssanne tonniin.

Aamun lehdessä lukee, että tintit ovat alkaneet nälkäänsä syödä lepakoita ja Helsingin lapset Palmian pöperöitä.

Kuntamarkkinoilla eilen näkemäni perusteella Erkki Liikanen oli oikeassa: tärkein yhteistä pottia kartuttava päättäjän keino on alkaa elää terveellisesti ja ”tartuttaa tapansa”.

Kun vain tämä uskottaisiin ja jopa toteltaisiin sitä uskoa. Ettei Tintti söisi lepakkoa ja Stadin pentu Palmiaa.

Kunnioittava hyvät huomenet kaikille kalkkiviivoille asti mukana pysyneille. Kalevin nimmarit – Kale rest in peace!

* * *

Ihmisellä on joskus tapana hankkiutua johonkin muistorikkaaseen tai merkittävään paikkaan tasavuosina tai merkkipaaluja sivuuttaessaan/saavuttaessaan.

Muuan innokas golffari aikanaan suunnitteli sadatta kenttäänsä pitkään.

Joku, jonka kuulu, merkittävä suunnittelija on pykännyt eksoottiseen maailmanperintömaisemaan ja jossa se ja se dog leg tai joku muu este on niin erikoinen, niin erikoinen.

Lastenlapsille olisi kerrottavaa, vaikkei asia heitä kiinnostakaan, kai.
Mistä hän sitten itsensä löysi, numerolla sata?

Kirkonjyrhämän jäältä, Kemijoelta! Kentältä, jota kuukauden kuluttua ei enää olisi olemassa!
Kun hän tämän huomasi, hän ”suoritti” itkuisen naurun…

No, mie olen nyt valtavan betonikolossin kellarissa, ikkunattomassa kopperossa, matkalla en mistään en mihinkään.
Ei itketä, ei. Eikä lastenlapsille ole tarkoitus kertoa.

Ei niin, että golf olisi turhaa (en ole pelannut 17 vuoteen). Tai blogaaminen.

Juhlitaan, jos juhlittavaa kertyy, sellaisia asioita, muistoja ja lähimmäisiä, jotka ovat sen väärtejä.

Huomenta torstaihin!

* * *

Torstain mittaan, kun annatte ajan ja ajatusten kulkea, pysähtykää vanhusten hoitoon hetkeksi.
Sitä moralisoinnin määrää en ehdota, mitä aamusta TV:sta taas havaitsen, Braxia myöten.

Nyt olemme tämän asian kanssa vasta kalpeassa alussa.

1940-50-luvulla syntyneiden alkaessa siirtyä – osin itse tautinsa aiheuttaneina – huollettavien nopeasti sankentuvaan klienteeliin, on edessä aivan eri luokan ongelmia kuin nyt huonosti osin hoidettuina olevien 20-30-luvulla syntyneiden kohdalla.

Se asia ei sitten rahalla ratkeakaan, eikä ydinvoimalla. Miten se sitten ratkeaa?

Strightly said: I don´t know.

Suomeksi sama: ihan olemme tippuneet kärryiltä, ja kohta tiputamme kärryiltä tosi taajaan…tai tipumme, terv aLii (s -46). Muitakin kuin v2011 olevia 500 000 työtöntä suomalaista…

Tarttis varmaan tehrä jotain”, sanoo eräs 80v+ suurikourainen.

Ei ole, varmasti ei ole, riittävän seksikäs aihe.
BB:n seksi on.

Ja jonkun ex missin -27kg.

Suurilla ikäluokilla on kasvattajilleen edes jotain hyvitettävää (sota ja maatalousyhteisön transformaatio Nokia-tehtaaksi), mutta meidän lapsillamme kait vain kirottavaa (2-3 lamaa, markkinaliberalismi ja julmat arvot), kaikki muu suhmurointi – nuoret puolue- ja mielipidejohtajat joukkoineen viitannevat kintaalla?
Säätävät eutanasia-lakeja Alankomaiden malliin?

No, ennen lentoa länteen luen uutisen:
Myönteinen elämänasenne tekee ihmiset onnellisiksi (Yle ja Duodecim-lääkäriseura tuon 0-tutkivat).
Hymyilkäämmmmme!

Minäkö onnellinen? Jo vain!

Mutta sitä en tiedä, onko kalassäksi, joka lopetettiin jalkapuolena, onnellinen. Enkä sitä, mitä kuuluu Seilin kalasääksille – vai oliko se -sääskille – koska ukkonen rikkoi kameran.

Upsalassa +20C, tyyntä, aurunkoista ja ”sivistynyttä”, snygg. Joka puolella bondeja, tukka auki – ja suu.

Snyggt ei puolestaan kuulostanut sikarikkaasti pukeutuneen ex taistolaisen lesottaminen ilmalaivassa äsken. Pure foreign policy.

Minkähän koodinimen res kapteeni L. (tai kgb/fsb/suopo) hänelle lie antanut? Vrt tapaus D (HS 6.9.).

* * *

Pari suomalaisille hyvää uutista poimin päivän ruotsalaisesta iltapäivälehdestä (Aftonbladet).

21502 medelsvenssonilta, jotka pääsevät nettiin, kysytiin josko he kuseksivat salaa julkisiin uima-altaisiin.
13800, 56,2%, ilmoitti näin tekevänsä.

Sitten kysyttiin, mitä kansankodissa ajatelleen, kun 1300 000 000 kiinalaista ostaa yhdeksältä miljoonalta Saab- ja Volvo-tuotannon. Eivät tykkää, ruottalaiset, mutta samaan hengenvetoon haluavat maksaa porrrrvarrrihallitukselle lisää veroja.

Tulen täältä heti Suomeen kun pääsen. Maksamaan veroja, mutta en pissimään ketään silmään. Antaa kineesien se tehdä -hurreille…ja toisin päin.

* * *

Pieni tietoisku EU:sta:

Maanosassa toimii parikymmentä eri läheisyys-periaatetta valvovaa verkostoa, joista kukaan ei päätä mitään, mutta kaikissa on samat henkilöt – joten jos joku on aina poissa, hän on näissä hommissa…
Joissain noista paristakymmenestä!

Pieni tietoisku Upsalasta:

Kaupungissa on mahoton määrä polkupyöriä, joita ei saa parkkeerata sinne, missä ne ovat parkkeerattuina. Kieltokilvet ovat tosi suuria ja niiden noudattaminen on tosi akateemista.

090909 (999)

Ylen viime päivien väliaikalintu on viimein paljastunut. Se, jota päivä-pari sitten arvelin tikaksi.

Se onkin raha.

Ensimmäistä kertaa minun maailmassani – Roope-Ankan kolikoiden kilinästä ei oteta – luontoäänenä on mediassa raha.

Se, mikä radioyks:llä väliaikoina nitisee, natisee, kätisee ja nitkuttaa, on OVARA. (Tosi on!)

Sen nahka on se raha. Ovarannahka. Radion luontoääni eli väliaikalintu.

* * *

Helmikuussa 2007 laskin huolellisesti päiviä voidakseni täsmätä. Uskoo ken tahtoo.

Piti katsoa, että tuhat – 1 blogia tulee kirjoitetuiksi 090909, päivänä joka muuttaa maailmanhistoriaa (Alexander Stubb). Vai miten se meni? 080808??? Georgia rulettaa, typerät!

Tämä matematiikka on vaikeata. Eilenkin koulun vanhempain illassa siitä paljon ja syvällisesti tietävät päättivät, että sitä opetetaan väärin, kun MAO:n punainen kirja ei riittävästi ohjaa marssia kohden piin likiarvoa. Joka on muuten O:/ (ja tuo on ihan tarkkakin arvo, just).

No, pääasia että onnistuin omassa matematiikassani (yo-kirjoitukset keväällä 1965, 63 pistettä 60:sta).

Tanejev aloittaa aamuni (sinfonia N:o IV) ja Fleischman jatkaa sitä (huilu ja kitara).

Mietiskelen maailmankirjoja.

Muuan kyläpoliitikko, joka suojelee kotikyläänsä rahantulolta ja ammumiselta (vai oliko se ammunnalta?), on päättänyt raiskata Oukun ja Tuuliainen (laulu, Rovaniemen Wanhat Markkinat) kannattaa.

Sinne vaan, kioskeja ja hotelleja, kun ei niitä tontteja muutoin kukaan halua nähdä ”tyhjinä tököttämässä”.

Ei se ollut, ammunta tai ammuminen (vain Azoreilla arvostetaan enää lehmiä), se oli ampuminen. ”Don´t shoot”, kiljaisee hän ja kohta peruskallio järähtää, ”ampu tulee!”, ammuuuuu…

Pöyliön vaara, tarkemmin Pöyliönvaara, joka murenee polliisin tiedonkulun alta hyvää vauhtia, on Pöykkölässä päin järissyt nyt jo jonkun viikon. Poliisin tiedon saa kuljettaa vain poliisi, vaatii syyttäjä poliisilta. Valetta, sanoo valekauppiaaseen kompastunut hörhö (H:ki, leivätön pöytä).

* * *

Meni taas kryptiseksi, vai?

No, mie vähän selitän.

Ihminen ei ole sellainen, että se säilyy – sisäisiltä arvoiltaankaan – samanlaisena läpi elämänsä. Sen arvot, meidän kaikkien, mukautuvat neljään tarpeeseen: ahneuteen, saituuteen, seksiin ja valehteluun. Saalis, suoja, koti, tieto.

Jos jokin näitä Pekka Kuusen 1970-luvun alussa markkinoimista arvoista ”väsyy”, muut sitten korvaavat sitä. Esimerkiksi vanhat (siis suuret ikäluokat) alkaessaan väsyä seksiin ja valehteluun, alkavat ahneiksi ja saidoiksi historian todistajiksi. Toisaalta, jos oikein paljon valehtelevat, eivät sitten nai tai pihtaa.

Näin se menee, Raimo, Leena, Antti, Esko, Matti, Mauri, Esa, Ville, Timo, Markku, Anneli ja/tai itse asiassa mikä vaan tavallinen suomalainen etunimi-tuttu. Hyä veli/sisko, hyä väärti!

* * *

Katselen kauhuissani hiljaisia viestejä (silent messages).

Ne ovat jo tuhansien vuosien ajan olleet oikeassa – poikkeuksetta.

Jään miettimään, kuka niitä kuulee ja katsoo ja kuka taas siamilaisten apinoiden tavoin sulkee silmät-korvat-suun ja joutuu kutsutuksi viisaaksi. Apina.

Yksi hiljainen viesti pisti silmään päivän Alma-annoksen (Lapin Kansa) perimmäiseltä sivulta.

Siellä kerrottiin, miksi eräässä maassa huumepolitiikka on liberaalia (hsssh), sairaiden armomurhaaminen on sallittua ja miksi juuri sieltä muutetaan nykyisin yhä sankemmin joukoin vankkureiden kanssa Norjan ylänkömaille (Oppland) turvaan.

Joo-o, sama maa, joka luistelee suomalaisten veronmaksajien piikkiin Savossa ja Lapissa.

Sama maa, joka sietää (?????) miljoonakaupalla indonesian saarelaisia ja muita islamilaisia toisenmaalaisia ja punaisia lyhtyjä kauniin kirkkomusiikin soidessa taustalla (”Kunnes löydän sinut” on kirjan nimi, John Irving kirjoittaja).

Tuon maan silent message voi hyvin vertaantua tämän aamun high-loudnes-news – viestiin.
Etelä-Amerikassa erittäin raju myrsky, Länsi-Afrikassa valtavia kaatosateita, Rovaniemellä kaikki hyvin ja suuren ikäluokat luottavat eläkkeisiinsä.

Heh. Huomenia, 090909:een ylösnousseet, 999. arktisen purkuri-viestin lukeneet!
Yhdeksännensadannenyhdeksännenkymmenennenyhdeksännen. Yhdeksässadasyhdeksäskymmenesyhdeksäs. Meni se oikein, mutta tämä ei:
IM

Laittakaapa ysiysiysi Caesarin, Asterixin ja Vergiliuksen muottiin!

Mie tästä Marjatalle (Rovaniemen tori) ja Jutalle (Graniittilinna) kättä paiskomaan – ja Upsalaan.

Carpe diem

* * *

ADHD:n arvoitus on ratkennut: kemiallinen aine ei käyttäydy aivoissa niinkuin sen tulisi käyttäytyä. (Radio Yle 1, uutiset 090909 klo 06).

On ne ameriikkalaiset viisaita, tosi viisaita.

Aine aivoissa ei osaa käyttäytyä. Voi juma!

Syyllisen nimi on muuten dopamiini. Se sama, joka häiriköi hulluuvessa, parkinsonin taudissa ja oikein laadukkaassa luovuudessa. Uutinen ei puhu asetyylikoliinista, serotoniinista tai noradrenaliinista mitään: olisi pitänyt, samoin GABA:sta ja DNA:sta.

Voi juma, voi juma, ne keksi sen, mutta vain osittain.

Kuinka se jäi havaitsematta ennen – otetaan nyt vaikka se italialainen pitkätukka, joka piirsi helikopterin ja Mona Lisan. Johan tuo olisi pitänyt nähdä.

Aine aivoissa ei osaa käyttäytyä, sanoo Finlands Rundradion!
Siteeraten Svenska Dagbladetia – hölmöt! Vai oliko se Dagens Nyheter? Aftonposten?

Leonardo, huhuu, käännyppäs nyt haudassasi!

ADHD = attention deficit and hyperactivity disorder eli keskittymikyvyn ja vilkkauden erilaisuus.

Siis Ville Vallaton, Vaahteramäen Eemeli tai Peppi Pitkätossu.

Muumimaailmastakin sellainen löytyy: kuka on äkäinen ja särmikäs?

Muumimamma? Muumipappa? Muumipeikko? Ei, vaan…Tarja Halonen!

* * *

Itella ja pelastuskeskus keskittävät.

Ouluun avataan lajittelukeskus, johon mahtuu Kalevan ja Lapin Kansan mukaan neljä futiskenttää.

Vaikka Pohjois-Suomessa on vain yksi liigajoukkue, ja silläkin ihan juuri valmistuva kenttä (RoPS, ”hennot afrikkalaiset älkööt vaivautuko”, kertoo Kiistala tänään).

Onneksi lehdessä kerrotaan, että toinen mokoma neljä jalkapallokenttää voidaan laajennuksen jälkeen Oulun Takahikiällä (vai oliko se -laanilassa) lajitella. Jos tarvitaan (10 hehtaaria on laania).

Jos sattuisivat Kajaani, Oulu, Tornio ja Kemi vielä liigaan pääsemään.

Kentät voitaisii lähettää sitten, lajiteltuina, Itellan kautta.

Pelastuskeskusten kanssa sama juttu: ”Täällä on kuolevia jalkapallokenttiä, Takalaanilassa, voisitteko lähettää ambulanssin!”

30 työtötä Itellan piikkiin, 54 hätäkeskuksen (puh 112, ei 911) ansioluetteloon. Rovaniemellä. Monta futisjoukkueellista!

Minulle tärkeä posti tuleekin nykyisin DFL:n (vaimikäseon) kautta (pääkonttori jossain EU:n alueella, Saksassa kait?).

Nämä ovat, Itellan lajittelu- ja hätä-keskusten sijoittuminen, poliittisia päätöksiä, joihin me poliitikot keskitymme, ja vaalirahoitukseen.

Emme siihen, onko erittäin kokeneen poliitikko-kehäketun, kaikissa liemissä keitetyn ja paksun selkänahkan omaavan tai hänen kollegionsa, syytä peruukkinsa tiimoilta kokea tulleensa kiusatuksi vai antaa mallia muille peruukkipäille (ns vertaistuki): kärsi, kirkkaimman kruunun saat.
Tervo ainakin kiusaantuu? Vai oliko se: kiusaa (KiVa-projekti).

Muuten: Markku Heikkilä (Kaleva tänään, s 2) toteaa, että blogeissa – tai googlessa – ei ole syvää, oikeata tai asiallista tietoa. Vain painetussa mediassa – Kaleva – on. Joten valmistautukaa.

* * *

Suurkirkolla Liikanen ja Pekkarinen (ei yllämainittu MP vaan Jukka) toteavat kuntien establishmentille duettona: ”Kusessa ollaan”. Perustelevat tämän he myös.

Puolet persnetosta on poliitikkojen hoidettavissa kolmea eri tietä, puolet on siedettävä vaan.

Ne kolme keinoa ovat palvelujen tehokkampi tuottaminen, verojen runsaampi kantaminen ja niiden palvelujen rahoittamisen siirtäminen yksityiselle, joissa solidaarisuus ei ole välttämätöntä.

Työttömien määrä nousee liki puoleen miljoonaan ja ikääntyneiden hoitoon ei tule lisää rahaa viiteen vuoteen.

Sää aurinkoinen, tuulinen ja aurinkoinen, erikoissairaanhoito syvällä ja en ymmärrä, miten tästä voi ”ollenkka selvitä” (Hietasen akan poika Väinö Linnan mukaan)…

* * *

Ken ei ymmärtänyt 090909 klo 9,05 (pm) katsoa Teema-kanavaa, ei tiedä (pyhän) naisen hurmiosta mitään – tai melkein mitään, marmorin elämästä, kiven liidosta….

Pyhän Teresan hurmio on riittävä syy käydä kerran elämässä Roomassa (”Taiteen voima”).

Gian Lorenzo Bernini, elämäni tärkeimpiä kohtaamisia…

Santa Maria di Vittorian kirkko (gps uskoo tuon nimen, taksikuski ja jokainen kunnon roomalainen opastaa Teidät perille), hyvää matkaa…..hurmioon.

Lopuksi tietoon Korkalonvaaran Camillolle.
Ne punaisen lakin miehet ovat Paljasjalkakarmeliittoja.

Faija ja dädiou (998)

Kylmentynyt syyskuun ensimmäisen kokonaisen viikon tiistai-aamu, vähemmän kuin +10C.

Tikka hakkaa radiossa, joukko pikkulintuja titityytittelee, ennen kuutta ei barokki ainakaan soi. Kuuden jälkee tosin soi

Joskun olin isi, iskä tai isä, nyt faija, dädiou tai Antti.

Joka kerran kun kuulen sanan Antti, tulee syyllinen olo: jokin ehkä on mennyt väärin.
Jos kuulen sanan iskä, tiedän kyseessä olevan usein raha-asian.

* * *

Oikeastaan blogin vieraita ei joka aamu kovin pitkillä jeesusteluilla pitäisi sitoa ruudun ääreen, joten
hyvääsyyskuunensimmäisenehjänviikontiistaita, mie tästä Marjatalle kahville!

Matkalla kuuntelen aamuhartautta: savolainen sananselitys on siirtynyt Pohjois-Karjalaan.
Heh-heh, sen pitäisi olla, mutta onkin – tämän aamun minälleni – hiukan vastenmielinen metafora-nippu.

Aina ei voi olla…(Markku Koistinen, Eno – sama kylä josta on pois Suomen keskustan J. Korhonen)

* * *

Aamun Lapin Kansa, s 4, kertoo, ettei toimittaja yhtään pidä siitä, jos ei-toimittaja tunkeutuu reviirille.
Toimittajan tekstit kääräistään kalan päälle seuraavana aamuna, emeritus-rehtorin kirja menee kirjastoon.
Vähiten uskotaan niihin, jotka luulevat eniten. En tohdi nimiä enää kerrata.
Toista luetaan, toista uskotaan.

* * *

Ehtoolla yläasteen KiVa-vanhenpainilta ja sauna, joten pehmitettynä odottamaan aamukoneen ilmailua Upsalaan….iskä, jota kotona ei kukaan kutsu Liikkaseksi tai Tintiksi, mutta joskus toki paskiaiseksi – eiköhän se ole sama?

Alan valmistella yllätystä. Mutta nyt tutumaan…

Sananvapaus (997)

Hyät väärtit eli arvoisat vieraani.

Olen vaihtanut jälleen header-kuvan.

Tämä kuva jää nyt vaivoiksenne pidemmäksi aikaa.

Kuvan on tehnyt taiteilija Jaakko Heikkilä (Blue studio, Kukkolankoski) ja se on ripustettuna seinälle sekä työhuoneessani että eräässä ”kauhugalleriassa”.

Kuva on otettu viitisen vuotta sitten eräässä ”eldoradoistani” eli paikassa, jonka koen oman ajatteluni kannalta merkitykselliseksi.

Paikka on Omaha beach Ranskan Normandiassa.
Omissa kuvastoissani sen löydän nimellä

OmahaSuru”.

* * *

Huomenia, Radioyks´n aamulintuna on outo olento ja naksuttaja – eivät kerro, mutta kait se joku nakkeli?

Aurinko nousee vasta kohtsiltään, joten pimeässä vaellan, tahdon saada yhden…

Aamun musiikki on sitä uudempaa ja kansallisempaa, eipä juuri barokkia. Hyvä vaihteeksi.
Aamun hartaus ”r-yks” olisi puolestani saanut jäädä vaikka ilmestymättä, mutta näitähän nää on…

* * *

Lehdessä on präntättynä, että blogeista on tehty 30 rikosilmoitusta.

Se tarkoittaa sitä, että yleisessä verkossa kulkevaa tietoa vahditaan aika tiukasti.

Muutoinhan ei olisi oikein ymmärrettävissä, että aika suppeita lukijamääriä saavuttava, bitteinä liikkuva tieto tekisi haavaa.

Aina itsestään tärkeät oikeusviranomaiset ja -toimijat kyllä näihin tarttuvat ja nauttivat muodostaessaan asiassa judikaatteja, prejudikaatteja ja postjudikaatteja.
Niistä saa juristeria sekä itsetuntoa, identiteettiä että rahaa.

Juristeista – ja oikeuden/moraalin-vartijoista – tässä suhteessa kaikkein tiukimpia ovatkin juuri ne, jotka vahtivat abstraktioiden oikeellisuutta. Voisi sanoa: musta-valkoisia. Tai oikein oikeassa.

Muistan erään ihmisoikeus-juristin, jonka tapaan joskus reissuillani. Hän, vähän vapaammissa oloissa, on aivan eri ihminen kuin vapauksia vahtiessaan ja niitä edistäessään.

Erityisen paljon eri ihminen hän on kun on puhe sananvapaudesta: sitä on vaalittava, sitä on vahdittava, sitä on edistettävä. Tiukkojen rangaistusten ehdollistamana – koska muutoin vastuullinenkin sanominen ja ilmaisu joutuvat uhatuiksi.

Kun sitten kysyin häneltä IRL (todellisen tapauksen valossa) muuatta asiaan liittyvää erittäin tärkeätä osiota (”trial by media” eli julkisen sanan käyttämäistä painostuksena ulkojuridisena tai ulkoparlamentaarisena keinona), hän tuomitsi ajan tavan erittäin painokkaasti.

Seuraavalla viikolla hän – ja hänen asiansa – edistyi aika lailla trial by media.
Kysyin asiaa ”uutishuoneelta”.
-”Kyllä, hän tätä meille vuodattaa”.

* * *

Miksi näitä pohdin, kun säässäkin olisi ihmettelemistä ja Rovaniemen hallinnon, kaavoituksen, päättämisen, rahoituksen laadussa?

Siksi, että näinkin pienimuotoiseen toimeen (Arktisen puskurikapasiteetin ”runoiluun”) kohdistuu aika ajoin toiveita. Halutaan muuttaa sitä, mitä sanon tai vaikuttaa siihen, mihin kirjoittamiseni kohdistan tai selvyyttä siihen, mitä oikein tarkoitan (viimeinen, aiheellinen vaade on kryptistin vakio-vastattava).

Mitä pidempään kolumnisti (olen Uusi Rovaniemi- ja Lapin Kansa- sanomalehtiin kirjoittanut vajavan 1000 kolumnia) tai blogisti toimii pallillaan, se tarkempia ja todellisuuteen perustuvampia ovat ”reunahuomautukset”, joita toimeen ja PC:n jälkeen kohdistuu.

Sen ”laitostuneempia” ovat usein myös sanani vapauteen kohdistuvat hankkeet: ”Noin ei saa kirjoittaa, tästä ei pidä sanoa, tuo on otettava esiin”.

Enimmillään lukija polttaa hihansa niin perusteellisesti, että uhka haastemiehestä tuodaan esiin.
Sellaista ei ole oman urani varrella toki tullut vastaan, mutta vihaisia ja ylimielisen närkästyneitä kantoja sitäkin enemmän.

On oikeastaan aika lohdullista, että kriitikkoni ovat tuttuja ja sitä kautta myös ”turvallisia”. Osaan sijoittaa lihat ja luut kommenttien verkkoihin.

Se toki harmittaa, että merkittävä osa kommentteja – niin minulle tulevia kuin monelle tutulle postilaatikkoihin rapsahtavia – kulkee back-stagella (”näÿttämön takana”) eikä ainakaan minulle ole juolahtanut mieleen, että julkistaisin noita kantoja tai vastauksiani niihin.

* * *

Hyät ystävät Lapin syksyssä, mitä mie nyt näitä jutustelen?

Siksi, että back stagella on ollut viime viikkoina poikkeuksellisen vilkasta.

Tapaan säilöä kaikki saamani viestit sähköiseen arkistoon, jossa on laatikoita tällä erää viitisen kymmentä, kussakin ad tuhansia viestejä.

Sieltä ne ajattelin ottaa kahden gigan tikulle, joka hiljattain ilmestyi ylimpään työpöydän laatikkoon.

Miksi mie niitä säilön?

Aika aikaa kutakin sano pässi ko päätä leikottiin

Hyvää maanantaita ja alkavaa, vähin jo ruskaan kääntyvää viikkoa!

Ja menestystä eräälle suomenlahtelaiselle Vekelle hankkeeseen, jolla hän pyrkii saamaan armahduksia aikaan mm isälleni (rest in peace).
Menneitä luitahan siinä juhlitaan ja kipsataan, mutta historiaa toki yritetään kirjoittaa uudelleen ja oikeammin.

Vähän niinkuin trial by media – post festum (postjudikaatti).

* * *

Sananvapauden – sekä ennalta, paikan päällä että ”juhlan jälkeen” – alueella on eräs uusi termi, jota yritän tehdä jo toiseen kertaan tätäkin kautta tutuksi:

Whistleblowing

Termi tarkoittaa pelin viheltämistä poikki.

Kun sananvapaus ja whistleblowing laitetaan samaan astiaan, syntyy aikalainen soppa.

Palaan tähän kaksoissitovaan tilanteeseen, jos se osoittautuu hedelmälliseksi (onko se, joka viheltää pelin poikki, pelaajien, rahoittajien ja valmentajien tuomion ansainnut ja pitääkö häntä siksi erikseen suojata?)

Asiaa pohditaan suurella maailmalla parhaillaan ja pohdinta alkaa varmaankin ilmestyä myös blogimaailmassa kohtsiltään pureskeltavaksi.

Tai itse asiassahan se nyt ilmestyi.

* * *

Aamukahvi ja -tee meinasivat mennä väärään kurkkuun kun pohdimme Rovaniemen kaavaa ja sieniä.
Ja sitä, kuka perusti Eeron kahvion – ja koska.
Kaksi nimeä löytyi (kolmatta vielä haetaan): Kettunen ja Rimpisalo.
Perustamivuosi on jälkeen JFK:n ampumisen, mutta ennen taistolaisten esiinmarssia yliopistopolitiikkaan.

No joo, kerron vähän sienistä.
Pihassamme kasvaa mustesieni. Sellainen valkoinen, vanhan miehen kalun kokoinen nypykkä.
Joku sanoi, että on ihan hyvä eväs, jos ei ole nurmikkoa lannoittanut.

Itse tiedän, että mahdollisuus myrkyttyä on valtavan paljon isompi sienillä herkutellessa kuin homekoulussa, -pankissa tai -virastossa toimiessa.

Tosin sienten poimiminen ja valmistaminen on oleellisesti vapaaehtoisempaa.

Samoja itiöitä, prioneita ja lisääntymistä niissä maailmoissa kuitenkin on, ja myrkynkylvöä.

TV:ssa Teemalla esitettiin kaksiosainen viruksista kertova ohjelma. Siinä todistettiin, että ilman viruksia mm valtameret olisivat tuota pikaa kävelykelpoista bakteerilettoa.

Sienillä sitten, mielestäni, sama juttu.

Yksi sieni kasvaa saunamme suihkutiloissa. Sillä pesen lauantaisin ja keskiviikkoisin vaimon selän. Brysselin joulumarkkinoilla niitä kasvoi.

Että eipäs sitten kuin sieniretkelle!

Ja jos retkestä seuraa sairaalareissu, katselkaapa vähän sen sairaalan käytävien kukkaistutuksia. Eräs suosituimmista viherkasveista on sellainen, joka erittää puolustuksekseen aineita, jotka ovat erityisesti astmaatikkojen keuhkoille mitä topakointa myrkkyä.

Mutta kauniita ne ovat, vihereät.
Ja makoisia – sienet porojen mielestä.
Makoisia myös sen kakaraköörin mielestä, joka oli hiljattain tunturissa – kännykkävapaasti – sieniretkellä.

Jokainen (opettaja mukaanlukien) sairastui.

Paitsi yksi. Hän ei syönyt sieniä ja hänellä oli kännykkä. Salve our souls toimi, Gott sei Dank!

Vaikka maanantai-aamun blogaus vähän venyykin, syyllistyn nyt ns ”aamuhartaus”-syntiin eli esitän vertauksen.

Sen kertoi aikoinaan Wille (Ville) Kaipainen, kuulu ja osaava sisätautiopin professori, Oulu.

Hän oli talvisodassa tykistön miehii.

Tykistöllä oli tiukka, saksalais-filosofinen ohjesääntö, joka ehdottomasti kielti kännykän käytön…ups, siis lamppuöljyn käytön tykin putkien pitämiseksi kovalla pakkasella ampumakunnossa.

Wille ei tätä uskonut ja hänen myötään ei kukaan muukaan kohta.
Tykit ampuivat pakkasessa ja Raatteen, Summan ja Kollaan suunta kesti.

Vaan miten kävi Stalingradissa pakkasella, sienten syöjille? Tai siis tykistölle…

* * *

Kukaan ei ole kysynyt kantaani asiassa, jossa Risikko, Kiviniemi ja Hyssälä (keskimäärin 5 pojoa älyttömämpiä kuin miehet, sanoi TV:ssa Enbusken ohjelmassa Liisa Keltinkangas-Järvinen) tappelevat tukka pöllyten ja verissä päin (heillä ei ole tupeeta).

Mutta ilmaisen sen kantani:

Ongelma suomalaisten sairauksien hoidossa ei ole organisaatioiden määrässä, sisällössä tai suuntautumisessa (eli ei ratkea Paras-, TH-laki ja sosiaali- ja terveyspiiriratkaisuin).

Ongelma on siinä, että Suomen kunta-valtio (veronmaksajia demokraattisesti edustavat hallitus, eduskunta, kuntavaltuustot, kaikki 352 – ja kaikki miesjohtoisia eli älykkäitä) eivät halua satsata sairauksien hoitoon rahaa, sileätä setelirahaa.

Meillä käytetään sairauksien hoitoon alle 8% bruttokansantuotteesta eli kolmanneksi vähiten Euroopassa ja puolet siitä, mitä Obaman Ameriikassa.

Ei ihme, että eutanasiakeskustelusta on tullut niin suosittua, ja tupakka- & rasva-, suola-moraalista, kävelysauvat kainalossa. (kävelysauvat = (tässä) ketunhäntä).

Skavaböle tänään klo 18, joten Tarantino jää hamaan tulevaisuuteen (huomenna kuopuksen koulukiusaus-ilta, ylihuomenna suurkirkko ja siitä sitten Upsala yhdellä p:llä).

* * *

Suomalaisessa elokuvassa – aivan huippuja (so Kaurismäki) lukuunottamatta – taitaa olla yksi vika:
se on tavattoman pienessä piirissä syntyvää ja arvosteltua.

Se surettaa, koska nämä ovat nyt niinkuin olivat 1950-luvun lopulla: samalla muotilla, samalla rakenteella, samalla näyttelijäkunnalla ja samalla käsikirjoituksella. Mutta se taito?

Ei Q-teatteri, Ryhmäteatteri, Kom-teatteri, Virusteatteri, Suomenlinna & Co pelasta tai takaa sen paremmin kuin Kansallisteatteri takasi nuoruudessani. Yhtä Pekka Puupäätä; vain Palmut muodostivat poikkeuksen (ja Tuntematon, Pohjantähti).

Kun katselin Rovaniemen teatterin perjantain ensi-iltaa (Kevään viimeinen koe) ja löysin uusia, nuoria, koulutettuja ihmisiä tykittämässä tämän kylän kulttuurinälkäisten naamatauluun näkemystään, olin ilahtunut, suorastaan ihastunut.

Onkohan tämä sittenkin – jotain Kalle Holmbergiä ja Kristian Smedsiä lukuunottamatta – tyhjentänyt itsensä.

Ei ihme, mutta surullista kyllä, että Svenska teattern laatii uutta musikaali-kuviota kansainväliseen levitykseenkin. Ei varmaankaan Belgian flaamilaiseen kansallisteatteriin? Ei!

Tulisi taas se aika, kun Lillan uudisti ja puhalsi tuulta – olkoonkin että välillä tuuli haisi.

Jos olemme kohta siinä kriisissä, jossa olimme 1992-5 tai 1968-72, se voisi vähän rikkoa kovalevyä ja sittenhän se uudistuisi? Vai?

Berlin24 2008 (996)

Aamun kuva on jatkoa eiliselle headerille: ”The invanders”. Järjestelmällinen ufo-hyökkäys Lappia-talolle perjantai-iltana klo 20.15, sateenkaaren alta. ;>/

Tällä kertaa hyökkäys osoittautui virtuaaliseksi ja ystävällimieliseksi, kuten YLE-Teeman virus-ohjelmankin kakkos-osassa sunnuntai-iltapäivänä.

Mutta Paula Kokkonen (H:ki, ap-kj, kok, OK) uskoo mediassa (HS), että jatkossakin käy näin.

Jopa niin syvästi uskoo, että hän hyökkää maamme tunnetuinta ja arvostetuinta infektiotautiopin professoria (Ville Valtonen) vastaan toistuvasti.

Jaa-a, kaikkeen ne juristit kykenevätkin, virologiassa. Lääkärivihassaan, joka lienee pohjatonta?

* * *

Eilinen kului lopulta – aivan turhaanko – Hitlerin ja Speerin jäljillä.
Adof Itävallasta, Ludwigin (Wittgenstein) ikä- ja luokkatoveri, Albert (ei Einstein).
Miksiköhän muuten tuosta koulukiusauksesta ei kerrota enempää, kymnaasissa?

Beethoven, Bach, Goethe, Brecht, Donner(wetter), Alexander(eiStubb)Platz…ulb…richtiläisesti, von Braun, JFK, Merkel.

Mielessä kävi myös Bismarck, atomin halkaisu ja Bohr. von & von

Ja kaikki ne TV-ohjelmat, joissa tirkistellään. Tosi-tv.

Nautin täydestä sielusta hyvin, hyvin monta tuntia YLE-Teemalta Berlin24-ohjelmaa.

Ohjelma osoitti (kai) vastaansanomattomasti, että kansallisvaltiota ei kohtsiltään enää ole. Eikä sellaista kovin pitkään ole ollut.

Brandenburger GateDave Brubeck.

Eräs berliiniläinen ystäväni (alueiden komitean harmaantunut jäsen) opetti minulle viime keväänä Baleaareilla sen, että Berliinistä kannattaa välittää, mutta siellä puolestaan ei kannata välittää.

Huomenia, syys-sunnuntain kävijät ja eläjät!

Ich bin (nicht?) ein Berliner.

Jäin miettimään mikä voisi tämän ansaita, toinen kaupunki?

NYC, LA, Beijing, Sao Paulo, Pietari, Mexico, Johannesburg, Kairo, Jerusalem, Bagdad, Damascos, Konstanttinopoli, Djakarta, Rooma, Helsinki, Espoo, Rovaniemi, Lohiniva

Miettikääpä ite!

* * *

Hotakainen on Nadjan kammarissa, Yleyks, 0609 08-09 am.

Nadja ei ole ajatuksella kai lukenut kirjaa (Ihmisen osa), koska hän tekee Salmesta 80-vuotiaan. Ei oo totta.

Kimmo, kirjan Audi-henkilö, onneksi on Chaplin, kun Hotakainen sitä näin sanoo. Jos ette kuunnelleet su-aamuna tätä kammaria, hakekaa se Areenasta. Kuunnelkaa, voitte luulla, sitten.

Minua aika lailla vaivaa kammari-jutussa se, ettei Nadja kaiva kirjasta tai Hotakaisesta esiin Kimmo H:n ja Audin välistä rakkaussuhdetta, mutta ehkä se olisi ollut liian media-seksikästä ja läpinäkyvää – siis mielenkiintoista?

* * *

Enemmän kuin Nadjan tietämättömyys, minua harmittaa Kauko Tasala. Hän arvioi Kevään viimeinen koe – näytelmän (Lapin alueteatteri, Kero-näyttämö), Lapin Kansa 6.9..

Tasala menee metsään juuri siinä missä sitä sopii odottaakin, kun kirjoittaja on jäävi.

Paitsi käsittämättömiä kirjoitusvirheitä, on metsässä opettaja-kriitikon asenne.

Ei opettaja saa arvioida virtuaaliseksi rakennettua jännitettä, joka syntyy opettajan (vieläpä ikätoveri) ja yläastetta päättävien nuorten välille. Hänen pitää tyytyä pohtimaan sitä luokassa. Ei lehdessä.

Kauko ei, niinkuin ei vaimonikaan (52v), usko että 15-vuotias voisi olla ”niin kehittynyt”.

Höh, he eivät ole huomanneet, mitä kaupungeissa – ei siis Katajarannassa tai kylien Rovaniemellä, siellä Lohinivassa – on tapahtunut.

Missä on älyn huippu, näkemisen kyvyn tarkin piste ja kausi. Se ON 15-vuotiaissa, max – tänään.

Voi kun olisi joku, joka kävisi arvioimaan Keron tuotetta toiselta kantilta – muitakin kuin minä, tämän pienen lukijakunnan APK:n puskuroija.

* * *

Palaan vielä Berlin24h 2008 – ohjelmaan. Sitä ei voi katsoa uusintana, koska se kuvaa Berliiniä 24h täsmälleen vuosi sitten: 050908, sekunti sekunnilta.

Sitä en siis voi suositella. Voin vain pahoitella, jos menetitte sen.

Ei, en tunne vahingoniloa. Enkä sääliä. Ehkä voisin vähän neuvoa.

Menköön kukin omaan elämäänsä, eläköön sen yhden vuorokauden verran eri kanteilta tarkastellen ja dokumentoiden ja ottakoon tuon paketin käsittelyyn vuoden kuluttua.
Siinä se on, oman elämän tosi-tv. Kaupunkia kerrakseen.

Aion tuon tehdä. Kerron sitten.

Hyvää sunnuntaita, muistakaa kuunnella saarna savoksi tänään, Yleyks, n 10.20-35, vastuullisesti.

* * *

HS:n tv/radio-sivulla mainitaan, että Nadja on lukenut Hotakaisensa selvästi moneen kertaan (Nowak).

Minä epäilin ensin (kts edellä), että hän on lukenut vain takakannen, jossa Salme mainitaan 80-vuotiaaksi.

Haen kirjan löytääkseni virtuaalisen Salmen oikean iän. Salmen mies, Paavo, mainitaan 72-vuotiaaksi.
Jatkan Salmen iän etsimistä. Onkohan minussa vähän aspergeriä?

Toisaalta, eilen samassa lehdessä kerrottiin, että eräs lääketehdas on tuottanut Hyks/Nyks-rokotteen nimeltä Relenza. Niin väärin, niin väärin.
Siteeraan erästä keskustelua:

Tänään tutkiva journalismi oli saanut selville, että belgialainen lääkeyritys Glaxo Smith Kline on kehittänyt sikainfluenssarokotteen ja myy sitä nimellä Relenza. Asian paljasti sama aviisi, jonka mukaan valkeat kärpässienet ovat herkullisimmillaan nuorina.
Kts HS 4.9. s. B1 ja sama lehti 5.9. s A 12.

Vain automyyjän vaimo Carmencita Kickelström-Kiesin puoliso jää työttömäksi tyhmistä möläyksistään

Ehkä lehti ei olekaan erehtymätön – tai Nowak?
(kts Hotakainen, s 39)

* * *

TV-vinkki:
Tänään FST klo 16.00, Tasavallan presidentin uuden vuoden puhe (tai siis se, joka pitäisi hänen pitää uutena vuotena, vaikka joka vuosi).

Ehdottomasti suosittelen, ehdottomasti! (uusinta, muuten, reply).

* * *

Iltapäivään meni, ettenkuin Kaleva osui käteen. Päätoimittaja Markku Mantila on kirjoittanut uransa – päätoimittajana – ensimmäisen hyvän kolumnin.

Mitään en ottaisi pois enkä oikein lisäisikään – onhan kysessä nuori porrrrrvarrrri.
Tosin tuon Halosen virtuaali-uudenvuoden-puheen lisäisin, mutta Mantila ei lisäisi.

Kolumni on verrattavisa aiemmin täällä mainitsemaani kuningatar (Queen) Elisabethin puheeseen kesällä. Kiitti vaan, hitosti!

Samassa lehdessä oli pitkästä aikaa (ehkä ensimmäinen kerta) uutinen, joka kehui Urpilaista.

Olisiko Jutta viimein lopettelemassa negatiivista kuherruskuukauttaan nuorison miehittämän median kanssa?
Kateellisuutta siinä on ollut aistittavissa, median suhtautumisessa. Nuoriso-kateutta.

Tästähän voi tulla ihan hyvä sunnuntai?
Face-book-kavereihinkin ilmestyi Supolle mietittävää (dalai lama & al).

* * *

Leffat: Kunniattomat paskiaiset on jälkikasvun mukaan viiden tähden kamaa
Skavbölen pojat taas käsikirjoittajansa ja arvostetun väärtin mukaan sitä samaa – millähän sitä ehtii jatkuvasti katsomoissa istuakaan?